Joulunajan askareita

Jouluaaton aattona siirryimme hyvissä ajoin isännän työpäivän päätteeksi maalle. Tarkoituksena oli olla ajoissa saunan ja kylpysaavin lämmityksessä seuraavan päivän "juhlallisuuksia" varten. Yö meni tiiviissä tunnelmassa ja aamusta päästiin Saimin ja isäntäväen kanssa metsän hengiksi. Lumi oli sulamassa pois hyvää vauhtia ja vettäkin sateli, joten kovin oli jouluista. Maastosta löytyi yksi ukkometso, minä sen löysin, vaan oli mokoma turhan korkealla puussa! Sulavan lumen alta löytyi reissullamme myös täysin syömäkuntoisia suppilovahveroita ja Saimi onnistui hukkaamaan jalkapakettinsa maastoon. Siinä samalla räpylä sitten turposi rasituksesta ja lopun lumen raapimisesta. Paluumatkan Sämpylä joutuikin tekemään kaulahuiviin kytkettynä ;) Kun pääsimme takaisin mökille, tulivat kummini juhlailemaan Fridan kanssa ja siitä ilosta pistimme kolmeen koiraan ranttaliksi kunnon toviksi. Lahjaksi saimme älyluut (kuin iPhone, mutta huonompi käyttöliittymä, koska emännältä kuluin hetki jos toinenkin sellaisen tyhjentämiseen) ja possunkorvia. Frida sai köysilelun, jossa oli päissä täkynä naudannahkaa järsittäväksi. Joulusaunan jälkeen pakkauduimme autoon ja palasimme sivistyksen pariin. Meille settereille se tiesi koti-iltaa, kun isäntäväki lähti muualle joulueväille. Sama tahti jatkui joulupäivänäkin, sillä nyt kaksijalkaiset evästivät mummolassa ja me pötköttelimme kotona, mitä nyt teimme asianmukaisen kuuden kilsan aamulenkin järven ympäri. Tapaninpäivänä tahti muuttui, sillä vaelsimme melkoisella laumalla (minun ja Saimin kummit, sekä isäntäväki ynnä Frida-perro) aina Pyynikin näkötornille munkkikahveille ja takaisin kotiin. Matkaa mittaroitui kokonaiset 15km...Saimin jalkakin kesti ihan hyvin. Sen sijaan tiistain seitsemän kilsan valjaslenkki oli jo liikaa ja likka alkoi ontua jalkaansa. Hierontahoito auttoi, ja illasta taas jalka heilui normaalisti, onneksi. Siihen ehkä lisäksi vaikutti loppupäivän lepo isäntäväen reissatessa sukulaisissa ja maalla myrskytuhoja tarkastelemassa. Keskiviikkoa vietimme Fridan ja Saimin kanssa ihan pikkulenkkeillen ja torstaina lähdimme rankassa vesisateessa laumalla valjaslenkille, juoksutarkoituksella, Horhan harjuun. Reippaan ulkoilun päätteeksi pääsimme ihan vain kaksistaan Saimin kanssa makoilemaan isäntäväen ollessa vaihteeksi teillään ja Fridan lähdettyä hoitoon "toiseen mummulaan". Perjantaina heräsimme ihan sikamyöhään ja teimme tavanomaisen harjulenkin pidempänä ulkoiluna ja sitten taas lepäilimme isäntäväen kyläillessä. Yön alku kyllä meni porukalla sohvalla, sillä isäntäväki innostui lopettamaan Harry Potter-maratoninsa kahdella viimeisellä elokuvalla. Kuten arvata saattaa, myös lauantai-aamu meni unessa, koko porukalla. Puolilta päivin Frida kipattiin meidän autoome ja matka raketteja pakoon maalle alkoi. Aiomme viettää koiralaumalla vuoden vaihteen poissa kaupungista, kummisetä kun on innokas rakettimies. Maalla sitä paitsi pääsimme kaikki oikopäätä oikaisemaan vieterimme lumisateiseen, pakkasen hyydyttämään metsään...

Joulutervehdys

Se olis sitten joulu lähellä, äskön jo saatiin putsata piparitaikinat vuoasta.

Akvaariossa

Tänään Saimi lähti emännän illasta Hattulaan. VetHausissa oli luvassa fysioterapeutin vastaanotto ja se leikkaukseen kuulunut ilmainen kerta vesijuoksua. Emäntä oli luumu ja jätti minut kotiin odottamaan isäntää töistä palaavaksi mieluummin. Arveli näet joutuvansa lekurissa liikaa minua vahtimaan sen sijaan, että voisi auttaa Sämpylän kanssa.
Ensin fyssari venytteli ja hieroi Sämpylää. Selkä ja terve jalka olivat jäykkiä ja kaipaavat kotihierontaa. Seuraavaksi oli allasjuoksun vuoro. Saimi oli kuulemma jokseenkin vaikeasti pujotettavissa akvaarion näköiseen altaaseen, jalkoja sojotti joka suuntaan, vaikka punttuun pääsi avautuvan toisen pään kautta ihan helposti. Sitten astiaan päästettiin lisää vettä kintereisiin asti, ennen kuin juoksumatto alkoi liikkua. Onneksi Saimi älysi sillä kohtaa myös heilutella jalkojaan; )

Akvaariossa...emäntäkin.

 Allashoitoa kesti hyvän tovin ja lopuksi fysioterapeutti vielä kuivasi Saimin oikein huolella. Matkaan saatiin mukaan tarkat ohjeet hieronnasta ja kehotettiin hakeutumaan paikalliselle fysioterapeutille ja käydä rääkättävänä ja vesijuoksemassa kaksi kertaa viikossa kolmen viikon ajan! Saapa katsoa, kuinka kaksijalkaiset ehtivät/jaksavat/raatsivat vetäistä moisen ohjelman, mutta sillä Saimin jalasta saisi entisen veroisen. Nyt kuulemma on vielä liikkeelle lähdössä havaittavissa ontumista...

Talvipesu

Emäntä ennakoi joulua toimittamalla meidät metsämärät setterit heti aamulenkin jälkeen pesukoneeseen. Siis suoraan pesuhuoneeseen, hieman lisää kostuketta kraanasta ja sitten turkit supershampoon vaikutuksen alle. Sen verran oli syksyn aikana kuonaa turkkiin pesiytynyt per kirsu, että kerrankin emäntä käytti ohjeenmukaisesti laimennettua litkua pesuumme. Toiveissa taisi olla saada minusta vaaleilta osin valkoiseksi. Pesun jäljiltä turkki oli ainakin paremmantuoksuinen (isännän mielestä) ja ehkä hieman oikeamman värinenkin...mitä nyt massu säilyi mustana...

"Vesijuoksua"

Vähän aikaisin tilattuun aikaan nähden Saimi aloitti vesijuoksun. Ihan yksin ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä harjoituksiin, sillä isäntä ja minä olimme tiiviisti mukana kuvassa...siis aamulenkillä matkalla suon halki. Yöllä satanut matto lunta oli sulanut mössöksi vanhan päälle ja lisää ropotti veden muodossa koko ajan. Kaikki ojat olivat jo puoliksi järviä ja järvikin oli levinnyt väylille asti. Kevyen mulimisen jälkeen pääsimme oikomaan jalkojamme täyttä vauhtia vielä lumen peittämälle pellolle. Saimi oli matkassa ns. suojaavalla jalkasiteellä ja kiitolaukka sujui loistavasti, kun kynnetkin ottivat maahan! Jopa ojien yli pomppiminen sujui entiseen malliin; pieni vauhti, ponnistus ja asento vakaana liidellen vesistön yli ; ) Kun pääsimme kotiin pyyhkeen sisään, isäntä havaitsi harmitellen suokjasiteen valahtaneen sen verran alas, että leikkaushaavan karvaton kohta oli hieraantunut punaiseksi hankea vasten. Taitaa mennä vielä tovi, ennen kuin Saimi voi kiitää hangessa kokonaan ilman suojasidettä, nahkalaikkuihin kun pitäisi saada edes hieman karvaa suojaksi (karvaa puuttuu kolmesta kohtaa: tukiteipin repimästä kohdasta hieman polkuanturoiden yläpuolelta, lastan jyrsimästä kantapäästä ja tietenkin leikaushaavan päältä).

Pynsällä bailaamassa

Sattuipa sopivasti. Emäntä lähti heti aamusta kylille "juhlimaan" ja unohti lompsansa kotiin virumaan. Niinpä patrullimme (minä, Saimi ja Frida + kuski-kummisetäni ja isäntä) otti ja kuskasi tarvekalun emännälle kaupunkiin. Koska matka oli sen verran pitkä, kulkupelinämme oli Mondeo, jonka takaluukkuun mahduimme koko koiralauma aivan heittämällä. Päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä ajelulla ja lähdimme kaupunkiulkoilemaan Eteläpuistoon ja sieltä Pyynikille. Ensi töiksemme karkuutimme sata sorsaa suvannosta, mutta kaksijalkaiset huolestuivat aikaansaamastamme älämölöstä sen verran, että mokomat köyttivät meidät. Näin emme saaneet kastetuksi talviturkkia Pyhäjärvessä...ei silti, että muka olisimme sinne uimaan menneet, hyiseen veteen muutaman sorsan vuoksi ; ) Reissu jatkui mukavia polkuja pitkin oravantuoksuja ja pörröhäntiä itseään bongaillen. Itse asiassa isäntä oli jo muutaman sadan metrin jälkeen valmis varrastamaan Sämpylän ja minut ylenpalttisen köydessäsinkoilun vuoksi. Heti kun saattueemme oli päässyt ns. suojaiseen paikkaan, kaksijalkaiset päästivätkin meidät irti siinä toivossa, että nuuskisimme kiltisti järven rantoja ja pysyttelisimme pyytämällä lähettyvillä. Vaan turha oli toivonsa, sillä vetäisimme oikopäätä mäen ylös lenkkipolun tuntumaan pupunhajujen perässä (ja Frida meidän perässä...se on jo tosi kova juoksemaan) ja olimme kovin kovakorvaisia kutsuvihellyksille. Sehän tiesi arvatenkin loppumatkaa visusti köydessä, mutta reissu oli siitä huolimatta perin mielenkiintoinen "kaupunkiulkoilu". Juri äsken tulimme ulkoa, vaihteeksi lumitöistä, sillä koko illan on satanut jotain rännäntapaista aika reippaasti. Saimin jalka oli taas vain aivan kevyellä siteellä ja hyvin se jo kestää pikku leikkiäkin...

Ketunpyynnissä

Pääsimme yllättäen iltapäivälenkille juuri ennen pimeän tuloa, kun isäntä kipaisi pikaisesti kotona heittämässä meidät ulos ennen "vetäytymistä". Koska isäntäkin vaihteeksi näki nokkaansa pidemmälle, lähdimme pöllyttämään itseämme harjuun. Saimikin pääsi vapaalle jalalle Soraseulan aukolla, joten pääsimme pistämään hieman rivakammin tassua (ja sellaisen suojusta) toisen eteen. Niinpä hävisimme puskiin pöläyksellä ja eikä aikaakaan, kun isäntä joutui viheltelemään meitä takaisin. Eräs ajokoira kun innostui matkaan pöläyttämästämme ketusta niin vietävästi, että isäntä luuli sen olevan vähintään meidän hampaissa raadeltavana...sen verran se innostui ulajamaan pallohännän perään! No, mehän mokomasta repolaisesta enempää välittämättä kipaisimme isännän jalkoihin ja saimme samalla kuulla ihmeellisiä metsästysjuttuja sen ajokoiran isännältä, jonka kanssa oma isäntämme tietysti innostui jaarittelemaan. Mr. Ajokoira oli kuulemma viime viikonloppunakin ajanut jänistä takaa peräti 60km, GPS:n mukaan vielä! Oli päässyt onneksi muutamasta tiestäkin hengissä yli ja nuuskutellut pitkät matkat moottoritien penkkaakin (toivottavasti hirviaidan suojanpuolella). Me vaatimattomat setterit vain jäimme ihmettelemään sen jäniksen tarvetta muuttaa maakunnasta toiseen...

Saimi-tiedote jouluaskareiden oheen:

Saimilla alkoi juoksu, viimein, maanantaina 12.12. Pupunnuuskinta on siis hetken sijalla kaksi, ainakin merkkilirausten määrästä päätellen pojat ovat nyt lähempänä sydäntä. Sämpylän jalka on parantunut siihen pisteeseen, että kuntoutus Hattulan Vethausista on tilattu 20.12. tiistaiksi, Saimi pääsee harrastamaan vesijuoksua valvotussa seurassa...sen se varmaan osaa kunnolla, eihän sen uintikaan muuta ole kuin vesijuoksua!

Paljain jaloin

Se oli sitten eka päivä, kun Sämpylä reippaili ulkona ilman polkuanturoita peittävää pakettia. Näytti piisaavan pitoa paremmin lumiloskassa, kun sai kynsiäkin käyttää kaarteissa. Moiseen riemuiluun irtosi isännältä pikku hetki Saiminkin päästessä hetkeksi irralleen hankihyppelyyn. Paria minuuttia pidempään joutolaukkaa ei kuitenkaan irronnut, vaikka jalka näyttikin riekunnan hyvin kestävän. Josko sitä kunnon kuntoutukseen sisko piakkoin pääsisi. Minäkin voisin päästä vähän "hurjemmille" lenkeille...

Eka 5K

Tänään käpyttelimme ensimmäisen järvenympäryslenkin (yli 5 km) Saimin räpylävaurion jälkeen. Kokonaista viisi viikkoa on siis lähinnä tassuteltu ympäri ämpäri lähiseutuja, niin kotona kuin mökilläkin. Nyt on viimein toiveessa päästä jaloittelemaan hieman reippaampiakin ulkoreissuja, varsinkin kun joululomat uhkaavat isäntäväkeäkin.
Saimin jalkakin kesti komeasti koko lenkin, joten ainakin sen puolesta reippaampikin seilailu alkaa olla mahdollista...

Kinkerit

Saimin kummisetä vietti tänään syntymäpäiviään. Aloittelimme juhlintaa isäntäväen kanssa kävelemällä räntäsateessa ja ankarassa tuulessa videofirmalle palauttamaan edellispäiväistä "videonautintoa". Kosteata oli, mutta matkalta sentään löytyi yksi pulska rusakko. Seurailimme porukalla sen pakoloikkailua Saimin ja isäntäväen kanssa niin pitkälle, kuin okulaarit vain elukan havaitsivat.
Hämärän rajoilla alkoi porukkaa lapata kotiimme ja saimme Sämpylän kanssa maistella saapuvien mukanaan raijaamia hyvittelytäkyjä. Nytkin mummulla oli paali makkaraa mukanaan! Samoihin aikoihin paikalle saapunut Frida-Perrokin jonotti kanssamme makkarasaavin ja samalla mummun kimpussa. Oli siinä riehunnassa ihmettelemistä pikku-Oonalla (kummini kummilapsella) ja koirankouluttajataidottomalla mummulla! Loppuillasta paikalle saapui vielä Ånni-holsku ja sehän heitti sarjan vekkulitemppuja imeltääksensä meille likoille...vaan jopa jätkä tokeni, kun se joutui lähtemään lenkille Saimin ja minun sekä isäntäväen kanssa ilman omaa isäntäänsä. Niinpä vai rohea Mondioring- koira kääntyili kuin väkkärä puolet matkasta ja odotti omaa pomoaan matkaan mukaan...oliskoos Ånni jotenkin läheisriippuvainen ;)

Lunta, lunta, luntaaaaa

Skottien harmiksi meillä tuuli tänään vain 20ms, niillä kun pöllytti 70ms pahimmillaan..polot.
Vaan meillä sentään satoi lunta. Tuli sitä eilenkin joku 10 senttiä, mutta tämänpäiväinen oli aikas rapeeta. Iltapäivästäkin päästiin emännän kanssa isäntää vastaan ja vaellettiin naama valkeana vastatuuleen, kunnes pyöräilevä herra (HAH) tuli vastaan. Emäntä päästi Sämpylän oikein vapaaseen kiitolaukkaan ja se painelikin ainakin yhtä lujaa kuin minä kirsu jänöpupujen tuoksua kohti kohotettuna. Eipä paljon pikkukinkun vauhdista havaitse kuntoutuksen tarvetta! Olihan raajan tukena sentään se kevyt tukiside, jonka ortopedi vielä edellytti kulkua haittaavan viikon verran.
Paksussa lumessa oli muuten eräs pieni haitta: maa ja vesi eivät ole vielä jäässä. Niinpä eräs punavalkoinen setteri, nimeltä Helmi-Orvokki, rynnisti kunnon kiitovauhdilla suoraan sulaan, lumen peittämään ojaan. Oli kuulemma hieman valittamista turkkini peräpään värisävyssä ja tuoksussa...

Vaara vaanii aktivointipallossa

Rakas isäntämme jätti Saimille ja minulle töihin lähtiessään maitopurkkeihin (nesteestä tuhjiin) pari pikkuluuta per naama ja motivointipalloihin pikku nameja hetken pyörittelyä varten. Maitopurkit pilppusimme oikopäätä päreiksi ja sitten vedimme valoisan ajan pituiset tirsat...pätkää ennen äijän saapumista kotiin sain viimein päähäni pyöritellä pallot tyhjäksi. Toinen niistä penteleistä otti putosi raput alas ja piirongin alle. Koska tarkoitukseni oli napsia namit parempiin suihin, en jättänyt operaatiota kesken vaan ronkin ensin tassulla ja sitten vielä hampaita käyttäen palleron paremalle hollille. Vaan siinä helkatin kirpputoripiirongissa oli alareunassa joku puun pärsä ja niin lähti kirsusta viilu! Isäntää nauratti mokoma...siis heti kun hänelle selvisi, etten ollut fataalimmin haavoittunut ;)

Huurretta kuonossa

Yö nukuttiin taas porukalla nipussa ja aamusella mittarin näyttäessä +14C isäntäväki kiitteli meitä lämmityksestä ; )
Maassa oli sentti pari uutta ja tuoretta lunta, kun viimein kymmenen korvissa ulostauduimme maastoon. Sain piiiiitkästä aikaaa juosta kunnolla kaseikossa ja tuoreessa lumessa seikkailu oli suorastaan ylimaallisen hauskaa! Saimi-polo joutui edelleen kulkemaan köyden jatkeena ja kulloinenkin kuljettaja oli ihan yhtä polo, sillä Saimi veti kuin tukkihevonen pitkin puskia ja puun alusia. Kuljettajaa todella vaihdettiin muutaman minuutin välein, jotta kumpikaan kaksijalkaisista ei joutuisi vaihtamaan paitaa kesken metsälenkin. Sen verran lämmintä niille kuulemma tuli Saimin nopeuttta säädellessä. Likka olikin jalkavalla päällä pakettijalastaan huolimatta, ilmeisesti isäntäväki osaa jo rakentaa paketin kunnolliseksi.
Eräällä talvikuntoisella pellolla isäntä innostui juoksuttamaan minua ohjaten ja riemukkaasti kipaisin zig zagia lumen kattamassa sängessä Saimin huutaessa hyeenan lailla turhautumistaan narussaan.
Aamiaisen jälkeen hurisimme sohvalla muutaman tunnin onnessamme ja Saimin räpylä sai valvottuja ilmakylpyjä. Sitten olikin taas aika metsittyä ennen kotiin lähtöä. Pimenevässä pusikossa oli jälleen hieno rymistellä ja kyllä pikkuisen nauratti, kun kaksijalkaiset taas roikkuivat ryteiköissä Saimin jäljillä. Vuorotellen, kuinkas muuten. Niille taitaa tulla ongelmia normaalissa talutinkulussa sitten, kun Saimi ei enää saa erikoiskohtelua kipeän jalkansa takia...

Maalle yöksi

Iltapaivän rivakaksi aluksi Saimi otti ja nuoli vereslihalle ilmakylpyjä nauttimassa olleen pakettijalkansa varpaanseudun. Teipin aiheuttama muheva rupi ilmeisesti kutisi kivasti ja sitä piti hieman lipsutella. Onneksi ette olleet kuulemassa, kun emäntä antoi tempusta Sämpylälle palautetta.
Tilanne onneksi rentoutui pikaisesti, sillä isäntä pyöräili töistä kotiin ja matka mökille alkoi lähes saman tein. Maalla maa oli jäässä ja kuu paistoi, aika hieno keli mökkiytyä. Kämppä laitettiin lämpiämään ja me setterit pääsimme sillä aikaa seikkailemaan pimeän metsään emännän kanssa isännän laittaessa pökköä pesään...

Saimin RCD4 Clear!

Tällaista postia tuli kasvattaja-Riitalta:
DNA TEST FOR GENE CAUSING PROGRESSIVE RETINAL ATROPHY (rcd4)
The result for your DNA test is:
Red Fellow's Evening Beauty - This dog is CLEAR of  progressive retinal atrophy (rcd4).
Kivaa. Kun Sämpy vielä saisi jalkansa kokonaan kuntoon...

Yövieras

Frida-perro isäntäväkineen tuli meille eilen illalla puurojuhlan jälkeen yöpymään. Enne maatapanoa katseltiin vielä yksi päähänlyöntikilpailu telkkarista. Siinä joku Helenius ja joku Chisora hakkasivat toisiaan 12 erää ja sitten, vastoin ottelun kulkua Helenius voitti. Sen verran olin ymmärtävinäni äijäin mukelluksesta kun vetelin sikeitä kummisedän kainalossa ; )
Aamulla kipittäessäni rappusia alas makuuhuoneesta, kuului haukkua alakerran makkarista. Meinasin jo vetää herneet nenääni ja höökiä tunkeilijan kimppuun,kunnes muistin Fridan ja sen porukoiden koisineen meillä. Kummiporukoilla oli tiukka aikataulu ja tuskin ehdimme aamu-ulkoilemaan ja kaffeet nauttimaan, kun Friida jo pakkautui autoon (turha oli farmarin takatila, sillä Frida pääsi kummitädin syllin etupenkille) perrojen pentutapaamista varten ja Voorrti lähti kiitämään pääkaupunkiin...

Joulupuurolla

Käväisimme illasta isäntäväen perhetutuilla perinteisellä joulupuurolla. Tarkkaan ottaen mekin Saimin kanssa tunnemme kyläpaikan porukat ihan mukavasti, aina kissoja ja koiria myöten. Saimikin pääsi mukaan, lähinnä kuitenkin vahdittavaksi ja silmien alle. Remuaminen olikin sen osalta aika rajoitettua ja uloskaan ei rampa-Saimi päässyt itseään sotekemaan/telomaan. Puuropaikaan saapuivat myös kummini perronsa Fridan kera, hauska oli tavata niitäkin, mutta Riitu on kyllä aika rasittava. Se kun roikkuu melkein perskarvoissa kiinni, idolina olo on sitten rankkaa : D Pikkuisen meni puuroreissusta massu sekaisin; isäntäväen kummipoika kun syötti meille karvajaloille paalin kissanruokaa.

Kotimainen innovaatio patterin päälle kuivumaan

Viikonlopun kunniaksi Saimi herätti koko porukan ekan kerran heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen ja sitten vielä puolen tusinaa muutakin kertaa ennen aamun valkenemista. Emäntä sai sen (ja minut) lopulta kuitenkin vetämään sikeitä puoli kymmeneen asti ennen aamulenkkiä. Lenkin jälkeen Saimi otti ja ontui, niinpä sen jalkapaketti purettiin ja iho kantapäästä ja tassusta muhjuksi todettiin. Hoitotoimenpiteenä isäntäväki liotti raajan Betadineliuoksessa ja antoi nahkan sitten kuivua kunnolla. Samalla kaksijalkaiset päättivät pestä pois Sämpylän hi-tech jalkatuen nahkaa hiertämästä...sinne se jäi patterin päälle kuivumaan... Nyt Saimi astelee ulkolenkit tukisiteen varassa ja sisällä vammaraaja on ihan au naturel, tietty ankaran nuoluvalvonnan alaisena (pääpönttö ei näytä estävän Saimia nuolemasta jalkaansa). Jalka näyttää kestävän pikku liikkumista ihan kivasti, ainakin silloin kuin Saimi sitä uskaltaa käyttää...

Kauriinmetsästäjä

Päivälenkillä sain ihme hajun kirsuuni...niin, olin vaihteeksi irti narusta ja VALOISALLA ulkona! Harjussa pelmutessani tavanomaisten rusakon ja oravanhajujen seassa poimin yllättäen jonkin isomman elukan hajun. Sen verran tutun sentään, että maalla siihen aina silloin tällöin törmää, mutta että "meidän" harjussa, mokomassa teiden saartamassa metsäläntissä. Kysehän oli metsäkauriista, jota sitten lähdin jäljittämään. Huvittavaa kyllä se otti siirtyi edeltäni suoraan emännän ja Saimin luo. Siinä sitten yllättäen komeata pukkia tuijottivat sekä etätyöpäivää tekevä kuljettajamme, että jalkavaivainen Sämpylä. Kun viimein saavuin tapahtumapaikalle kuono tiiviisti maassa nuuskuttaen, oli bambi jo pomppinut ryteikön läpi paremmille ruohomaille. Kuulemma komean kevein loikkauksin. Höh. Illasta ennen saunaa pääsin emännän juoksuvyöhön töihin, sillä tavalla emäntä kuvitteli pysyvänsä kolmen kilometrin juoksulenkillämme paremmin isännän hölkkävauhdissa. Tuloksena oli aika kovavauhtinen pyrähdys itse kullekin. Ihan loppumatkassa havaitsin kuitenkin pellolla jäniksen, jota yritin jäädä tuijottelemaan, mutta jouduinkin olemaan lopulta se, jota vedettiin perässä ;) Ps. Saimin ihme puumassa"kipsistä" oli juttua Kolmosen Kympin uutisissa, on kuulemma suomalaista hai tekkiä...johan me se kyllä tiedettiinkin, Saimin lääkäri Anssi kun siitä jo meille maanantaina kertoi.

Uunipuuhia

Vaikeata oli taas Saimi-jalkapotilaan kanssa. Kotiin tullessaan isäntä sai minun lisäkseni ylleen Saimin, jonka lastan alta vilkkui iloisesti puoli metriä lepattavaa sideharsoa. Kun isäntä sitten viimein kiipeili yläkertaan hetimiten alkaneen ulkoilutusession jälkeen, niin olkkarin lattialla olikin tukku lastanalusfylliä pieninä paloina. Saimi oli selvästikin hermostunut liian tiukkaan uusiolastaan...no, ehtihän se sentään olla paikoillaan maanantaista asti. Isäntä purki paketin ja antoi Sämpylän tuuletella kaljua koipeaan. Emännän tultua kotiin sai Sämpylä enemmänkin hoivaa ja huolenpitoa, kuten kunnon rapsutusta siteenalusille alueille ;) Kauaa ei paljaan jalan oloa kuitenkaan Saimille kertynyt, sillä iltaulkoilua varten pykättiin uusi paketti. Lastamateriaalia oikein lämmitettiin uunissa, jotta paketti saatiin timmiksi fyllin päälle. Saas katsoa, onko se lääkärin väsäämää pitkäikäisempi.

Huoltohetki Hattulassa

Heti isännän töiden jälkeen kiiruhdettiin räntäsateessa pikku pisulenkille ja sitten autoon matkalle Hattulaan, VetHausiin. Siellä oli aika varattuna Saimin lastan entraukseen. Ehdimme ajoissa perille tiukasta aikataulusta huolimatta ja pääsimme molemmat operaatiohuoneeseen melko pikaisesti. Minäkin siis pääsin mukaan ihmettelemään koirasairaalan ääniä. Sillä välin kun Sämpylä pötkötti hoidettavana tiskillä, minä keskustelin sairaala-häkissä majoitettuna olevan saksanseisojatytön kanssa. Oven läpi nimittäin, likalla kun kuullosti olevan ikävä kotijoukkoja. Onneksi se pääsikin Saimin operaation aikana takaisin kotiin...ja näytti aika tyytyväiseltä ohi mennessään. Saimi sai jalkaansa uudet fyllit ja uunissa lämmittämällä (+65C) uudelleen muotoillun lastan, sekä reippaan raidallisen sini-punaisen pintasiteen. Lastaa pitäisi kuulemma sietää vielä kymmenen päivää ja sitten vielä pari viikkoa tukisiteellä ennen varsinaista kuntoutusta...

Vaihtelevaa

Aamulla ei paistanut aurinko, toisin kuin eilen, mutta oli sentään kuivaa lenkkeillä. Illalla (siis myöhempi iltapäivä) satoi kuin saavista kaataen. Virittäydyimme kaikn mahdollisin keinoin välttääksemme kastumisen...huonoin tuloksin; pesuhuone on täynnä kuivuvia releitä. Saimin jalkapaketti sentään saatiin pysymään kuivana. Yölenkillä, siis juuri äsken, oli jo maa valkoisena ja taivaaltä rätki raivokkaan tuulen säestämänä lunta/räntää/vettä. Oli onneksi sen verran lievempää, ettemme kastuneet kovinkaan pahasti yötä vastaan ; )

Laumaliikuntaa

Aurinko oli kiivennyt jo korkealle (Marraskuun mittapuun mukaan), kun viimein ponnistauduimme patjoiltamme. Mainion sään innoittamina ja emännän pakottamina lähdimme pikaisesti maalle aamukahveelle ja metsälenkille. Kahveeteltuaan kaksijalkaiset nappasivat sienikopan pykälään ja Saimin köyteen, sitten suuntasimme metsään. Minä sain jolkotella omiani ja muut kömpivät pitkin risukoita perässäni Saimin kiskoessa hirven lailla narun päässä roikkujaa (vuorottelivat nuo ohjastajat). Reissulta löytyi, yllättävää kyllä, suppiloita päivällisen tilkkeeksi ihan mukavasti ja maasto oli sen verran haastavaa, että mehut lähtivät meikäläisestä...siinä kuin Saimistakin. Niinpä kirjurin nyt naputellessa muisteloita talteen, me Sämpylän kanssa pötkötämme reporankoina isona rinkelinä sohvalla tasaista rohinaa päästellen :D

iDog

Helmia sijoille, taas
Jaahas, Riitta soitteli, että Helmi-Orvokki (minä) on ihan tyhjä pennuista!
Pikainen palautus kotiin oli siis jo ovella. Meikä pakattiin autoon ja kuskattiin illasta Lahteen, jossa vaihdoin Tiukun kanssa paikkaa ja matkailin Mersun takaloosterissa lokoisasti Tampereelle. Sairaalan parkkipaikalla pääsin kotijoukkojen minimopoon Saimin riemuksi...pakettijalka otti oikein muutaman valssiaskelen parkkipaikalla tavatessamme! Kiitos sekä Riitalle, että Sanin ja Tiukun kotijoukoille kotiinpääsystä!!
Kotosalla odotti jopa sähkömiehen pihan koristus, eli iso ja lihava rusakko minua kotiin. Sitä sitten seistiin Saimin ja hieman hermostuneiden kaksijalkaisten kanssa vajaa varttitunti ( ei se sillä välin mihinkään liikkunut)...

Camo?

Vettä tulee taivaan täydeltä erään jalkavaivaisen setterin kuljeskellessa pitkin polkujen reunoja isännän rajoittamaa vauhtia. Maa on musta kuin marraskuinen aamu, mutta yhtäkkiä saan sätkyn! Maastossa pomppii jokin valkoinen nakkimakkaran kokoinen luontokappale, joka pitää saada kiinni. Isäntä tunnistaa ötökän lumikoksi. Elukka on nomensä mukaisesti väritetty, mutta ilmastonmuutoksen sekoittama, sillä tuosta lumivalkoisesta camo-väristä ei taatusti ole mitään hyötyä. Minäkin äkkäsin ruipelon ainakin viidentoista metrin päästä ;) Lumikko oli muuten aikas hauska pikupeto, se kun ei meitä juuri väistänyt, vaan pomppi ees taas kivikossa edessämme. Seurailimme sen edesottamuksia siksi kauan, että jalkasiteeni ehti vettyä tyystin. Niinpä isäntä kuori sen pois ja asensi päiväksi tilalle ideaalisiteen lastan kera. Illasta menikin sitten ihan lyhyttä hetkeä pidempi luraus ulkokelpoisen tukisiteen laittoon. Ensimmäinen versio kaipasi vielä emännän mukanaan tuomia lisäsidetarpeita jatkokseen, ennen kuin lastoitus kelpasi pidempään ulkolenkkiin. Taitavat tuossa oppia terveydenhoitotehtäviä nuo kaksijalkaisetkin...T: Saimi

Hyvää pimeää marraskuuta

Aamulenkille emännän kansa, outoa, mutta ihan mukavaa. Päivä taasen yksin keittiössä. Tällä kertaa molemmat köökin ovet olivat suljetut, eikä eilen tuhoamaani portti ollut enää päässyt palvelukseen. Päivällä (lue valoisalla) halusin hieman tarkastella pihatammessa riekkuvaa oravaa, mutta pönttö päässäni aiheutti kukkalaudalla pientä vahinkoa, sillä Saint Paulioita tipahti pari purkillista ja pari muuten vain hieman vaurioitui... Isäntä korjasi kotiin palattuaan reippaasti jälkeni ja lähti vielä lenkillekin kanssani, olipas äijä höveli :) Illan sain viettää isännän siskon synttäreillä näyttelyhäkissäni karanteenissa. Heillä kun perheeseen kuuluu kaksi kissaa ja kaikki, myös kissat ja minä, olimme sitä mieltä, ettei kahvittelusta tule kovin rauhallista, jos olemme samassa tilassa. Vaan ennen pitkää sieltäkin kotiuduttiin ja onneksi Siwan kautta. Emäntä näet osti sieltä hieman maksalaatikkoa papujeni mausteeksi, tämä kuulemma siksi, että jotain on saatava mahaan ennen antibiootteja. Massu kun ei pidä lääkityksestä tyhjään mahaan. Tämän tietäen olenkin rajoittanut "maustamattoman" ruoan nauttimisen mahdollisimman vähiin... T: Saimi PS. Emäntä soitti päivällä kasvattaja-Riitalle, joka kertoin Helmin pääsevän/joutuvan röntgattavaksi perjantaina...josko niitä pentuja havaittaisi.

Yksinäinen ratsastaja

Jaahas, pönttö päähän heti aamulenkin jälkeen ja kipollinen kuivamuonaa ynnä vettä seuraksi. Ei Helmiä, ei tilaa, paitsi yksi pieni keittiöllinen. Tylsää. Onneksi isäntä on niin kepuli timpuri, että keittiöstä pääsi melko kitkattomasti isompiin tiloihin. Ei tarvinnut kuin repiä oven portti sijoiltaan ja laajentaa reviiri olohuoneen sohvalle, jolta sentään näki ulos! Isäntäkin oli mukavampi kipaista vastaanottamaan alakertaan...pönttö sentään pysyi askareissa päässä. PS...tuli kasvattaja-Riitalta noottia puuttuvista DNA-papereista, vau. Olisikohan isännän aika tehdä Valviran Partasen temppu ja kadota maan alle ;)

Matkaan, kehnoin odotuksin

Ensin maalta kotiin tuli p....ssä ja sitten lattialle makaamaan ja odottelemaan kennelin Riittaa.
Vaan onneksi ei kulunut aikaakaan, kun rouva kasvattajani jo kurvasi pihaan autollaan ja saapui tervehdittäväksemme. Saimikin, mokoma jauholakki, pomppi siinä kuin parempijalkainenkin koira ja yritti nuolla Riitan naamaa. Ei mokoma muistanut, ettei sellainen peli koirankasvattajan kanssa vetele ; ))
Seuraavaksi jouduin ankaran vellaamisen uhriksi, kun massuani vatkattiin ja kuunneltiin, josko olisi saatu jotain käsitystä mahdollisista pennuista. Niin, aika outoahan se on; vielä viikko sitten näytti ilman muuta siltä, että lisääntyminen on vain parin viikon kysymys, mutta menneen seitsemän päivän aikana ei ole tapahtunut mitään näkyvää. Siis sellaista, että massu olisi turvonnut ja jotain liikennettä tuntuisi. Ehkäpä mahdollisella seuraavalla kerralla matka vie ultraan sillä kuuluisalla neljännellä viikolla...
Kaikesta huolimatta Riitan autoon pakattiin säkillinen ruokaa, hihna ja meikäläinen täkkinsä päälle. Joudun kuulemma läpivalaistavaksi tulevalla viikolla ja tapauksessa TYHJÄ palaan maitojunalla ensi perjantaina kotiin. Noo, pääseepä taas haistelemaan hieman vieraampia seutuja ja ehkä vielä remuamaan punikki-kaverien kanssa...
Saimi jatkaa tästä, kunnes palajan!

Lähtölaskenta on alkanut

Aamun vaaka näytti minulle 24kg, Saimilla taas 25kg. Jos ei ruokahalusta, niin liikkumattomuudesta on kertynyt Sämpylälle kilo ylimääräistä. Minulle sama kilo on toivottavasti kertynyt mahan kiintosisällyksestä! Aamua sekin vielä oli, kun kennelin Riitta soitteli ja ilmoitti saapuvansa huomenna, sunnuntaina, noutamaan minut synnytyspuuhiin...sinne siis Kanelin ja sen uuden perheen seuraan tulostusharjoituksiin. Kyseli siinä samalla isäntäväeltä onko minulla niinkuin havaittavia muutoksia habituksessa ;) Noo, muoto on kuin tynnyrillä rintakehän tietämillä, massu entisen soukka, mutta peräpään tissit ovat hiieeeman kasvaneet ja liike entistä hitaampaa. Maitoakin heruu, kun nisästä puristaa ja jos oikein hyvää mielikuvitusta käyttää, niin pientä liikettäkin on havaittavissa massun pohjassa! Viimeisen kotopäivän kunniaksi painelimme mökille saunomaan. Hienointa siinä oli päästä kunnolla juoksemaan metsään (sen kun nyt jaksoi), tässä on jo pari viikkoa ollut tuo kulku rajoitettua Saimin takia. Saunaan emme kumpikaan tällä kertaa päässeet, Saimi jalkapakettinsa ja minä massupakettini vuoksi, vetelimme siis sillä välin kunnon tirsat isäntäväen hikoillessa AK47:sa hohkassa. Yöksi nasahti oikein oiva pakkanen, jo iltapisulla käydessämme oli aika kalvakkaa. Saapa nähdä tarkenemmeko yötä saunatuvassa...

Pikku lenkillä

Isäntä pyöräili töistä sen verran leipääntyneenä, että päätin lähteä sen kanssa pikku lenkille. Äijä kiskoi oikein trikoot ylleen ja minä sain Husky-valjaat katteekseni vauhdinpidon takeeksi. Noo, lähtö oli hidas ja sosiaalinen, sillä portilla tuli ensin seurusteltua naapureiden kanssa. Porukka ihmetteli olematonta massuani ja epäili kovasti tulevaa tulostuspäivääni olemattomaksi.

Itse juoksu sujui ihan mukavasti, lue: hitaasti, sillä jolkottelin kaikessa rauhassa pitkin ojanpohjia isännän hölkötellessä kovemmalla pinnalla ; ) Taitaa olla nämä kovemmat ulkoilupuuhat enempi tulevan kevään juttuja...

Lisää jalkaongelmia

Saimin kanssa menee vielä kauan, ennen kuin se on täydessä setteri-vireessä. Tänäänkin emäntä joutui pikakomennukselle eläinlääkäriin sen kanssa, kun eilen uusiksi tuunattu sidontakaan ei toiminut. Lääkäri purki paketin ja huomasi ärtyneen kinteereen "takakulman", josta oli nahka rullalla. Siitä hyvästä nasahti uusi antibioottikuuri ja ovat ohjeet tarkkailla jalkavammaista. Hiertymään lienee ollut syynä liian isoksi jäänyt lasta, alta kun ovat lihakset jo häipyneet. Nyt lastan alunen ainakin yritettiin täyttää riittävästi, jottei jalka enään hiertyisi. Seuraava keikka lekuriin täytyykin sitten kuulemma tehdä taas Hattulaan, jotta voivat väkertää uuden ja sopivan lastan uunissaan...josko sillä sitten pääsisi pakettiajan loppuun asti. Ainakaan ei enään ole lihaksia mistä kutistua ; )

Pientä entrausta

Ja Sämpylä konkkaa kolmella raajalla...eilen asennettu uusi lasta näytti hieman rasittavan iltapäivän lenkillä. Kotosalla isäntä kaivoikin heti "erittäinlähilasit" päähänsä ja kellautti Saimin lattialle paketintutkintaan. Pikku säätämisen jälkeen (pieni lisäkääre polkuanturan takaosaan ja ylimmäinen karvoihin kiinnitetty teippiside pois) auttoi iltalenkillä jo sen verran, että kulku oli pääsääntöisesti nelijalkaista.
Samaisella ulkoilusessiolla löysin erään naapurin pihasta itseni kokoisen rusakon! Isäntäväkeä huvitti, kun nappasin oikein lintuseisonnan ja täpitin pitkäkorvaa pitkään ja hartaasti. Konkkajalka-Saimi säesti kiivaasti, tieltä sentään onneksi. Kun sitten isäntä viimein antoi lisää siimaa, otin pikku spurtin ja lennätin pupun liikkeelle. Seuraavaksi naapurusto pomppasi töllöjensä äärestä, sillä päästimme siskolikan kanssa melkoisen ajoälämölön!! Sinne häipyi punkero-pitkäkorva mekkalan siivittämänä...

Pajalla

Klo 17 Reviirin ovi kävi ja Saimi ilmoittautui isännän kera lastanvaihto-operaatioon. Hetkisen pari venaili odotushuoneessa, vaan melko pian Pipsa huuteli Saimia hoitohuoneeseen. Saimi kävellä kopsutteli peremmälle ja sai heti positiiviiset arviot jalan paranemisesta.
Lastan vaihtotoimiin ryhdyttiin ilman rauhoituksia, isäntä kun arveli pystyvänsä hillitsemään koiraansa...sitten vain lattialle maton päälle pötkölleen ja teipit irti. Saimi makoili kaikessa rauhassa vanhan fyllin ja haavahakasten irroitusten ajan, ynnä oli tosi tyytyväinen paketin alta paljastuneen jalan raaputtelusta. Kymmenessä päivässä siteen alla setterin jalkaterästä oli tullut Whippettin jalkaterä...pelkkää luuta ja nahkaa, onneksi sentään hyväkuntoista. "Sukkamehu" toki tuoksahti, mutta iho oli ehjää ja haava hienosti kiinni.
Niinpä Pipsalle jäi hommaksi vain paketoida räpylä uusiksi, kehottaa Saimia tulemaan taas noin kymmenen päivän kuluttua, sekä laskuttaa ruotoisesti isäntää, eikun vakuutusyhtiötä...

Saimi huoltoon huomenna

Saimi rentouttaa itseään sohvalla.

Sisko-hippiäinen joutuu/pääsee taas huomenna hitsattavaksi. Reviirin lääkäri on luvannut sille lastan ja siteiden vaihto- sekä hakasenpoistoajaksi kello viiden. Paastoa Sämpylä joutuu pitämään kymmenen tuntia, jotta mahdollisesti taas tarvittava rauhoitus onnistuisi. Isäntä aikoo yrittää hillitä punaturkkia, jotta nipsintä-operaatiot onnistuisivat ilman apuaineita...

Mahdollisesti 51. kantopäivä

Kaino-vieno yliolan katse

Nyt on siis isännän laskelmien mukaan jo 51. kantopäivä. Sitä ei vieläkään oikein huomaa, ehkä sentään hieman selän leveydestä ; )
Tässä alla muka hieman seison ryhtiasennossa, siitäkin saattaa olla havaittavissa jonkinlaista muodon muutosta. Painossahan ei vielä, eikä muutoin ruokahalussakaan, ole tapahtunut minkäänlaista kasvua.
Papuset täytyy itse asiassa maustaa lähes järjestään jauhelihalla, tai ainakin sen liemellä, jotta niitä yleensä tulisi popsittua...

Pikkuisen on pää jäänyt kuvaajalta ulos ; )

Muototarkastelua

Aamulla jouduin muoto-ja painotutkailun kohteeksi. Isäntäväkeä kiinnosti tietää olenko mahdollisesti jotenkin selvästi muuttunut viikon aikana. Viikolla kun eivät meitä koiria valoisassa näekään, siis päivänvalossa, kyllä meillä sentään vielä lamput palavat. Tutkimuksen mukaan olen entistä leveäselkäisempi, mutta massun seutu ei näytä pätkääkään kantavan nartun oloiselta. Kyljelläni näytän kuitenkin ihan naurettavalta, tulee kuulemma hassu möykky massun kohdalle. Näistä merkeistä kaikki olivat päättelevinänsä, että jos en ole kantavana, niin sitten on tapahtunut kummallinen metamorfoosi lihaksistossa. Paino kun ei kuitenkaan ole noussut ollenkaan: mittari näytti nyt 23,5kg. Saimilla sentään viisari heilahti 24,5kg kohdalle.

Pöntön pikapurku

Isännän saapuessa illasta kotiin otamme tietenkin Saimin kanssa hänet lämpimästi vastaan. Saimilla on siinä samalla melkoisen repäisevä tapa poistaa päivän kaulassa killunut pönttö; se heilauttaa pari kertaa päätään rivakasti sivuille ja silloin nuolentaeste jo singahtaakin seinälle (tai vaihtoehtoisesti päin isännän pläsiä). Sitten nuolemme viisaasti, mielellään pomppivan Saimin jalan vuoksi, lattialle istahtaneen tulijan perin pohjin ennen kuin laannumme ulos vietäviksi. Saimi (kuten muistanette) sai sen leikanneelta lääkäriltä ankaran ukaasin tassutella vain tarpeillaan ulkona, joten päivän lenkit ovat olleet aikas vaatimattomia. Ihan tavallinen pisulenkki ns. korttelin ympäri on meillä kyllä vienyt jopa 50 minuuttia! Silloin ei jalkaa olla kovin rivakasti toisen eteen siirrelty ;) itse asiassa olemme saaneet tyydytettyä metsästysviettejämme vallan helposti nuuskimalla joka vietävän ruohonkorren kaikilta kanteilta kahteen kertaan. Todennäköisesti pystyisimme Sämpylän kanssaa helposti kertomaan ohikulkeneen faunan kynnenleikkauspäivätkin, niin tarkoin on maastoa tutkittu : D

DNA-testi ja parit röntgenkuvat

Aamulla isäntä ronttasi meidät disaabelit hurtat oikein autolla Horhaan. Ajatuksena kuulemma oli päästää meikä-punkero juoksentelemaan lähiympäristöön ja Saimin piti lompsia isännän kanssa pikkuhiljaa ympäriinsä, kunnes minä olisin juiossut itseni uupeloksi. Homma toimi juuri niin kuin pitikin ja me molemmat hurtat saimme edes jonkinlaisen aamu-ulkoilun...
Töistä tullessaan isäntä innostui viimein tarkastelemaan Saimin röntgenkuvia ja laittoi Picasaan muutaman ja tässäkin on yksi.

Vethausin parsimus Saimin jalasta.

Illalla oli sitten Saimin DNA-testin vuoro, isäntä suti Sämpylän sisäposkia pikku harjoilla, eikä siskolikka siitä juuri pitänyt ; ) Testi tehtiin kuulemma perinnöllisen PRA rcd4 silmäsairauden tutkailua varten. Näytteen otto onnistui ja nyt harjakset odottavat kuoressaan postilaatikkoa.
Saimin toipuminen on sen verran edistynyt, että eilen nipsaistiin kipulaastari pois kyljestä...karvojen kera ja kolmijalkakulku on vaihtunut lastaan varaamiseen. Siinä jalkapallosukan värinen tuli saa kyytiä, sillä Saimi ei oikein aina muista olla jalastaan kipeä ; )

Lentoemon 900. blogiteksti

Isäntä nikkaroi eilen hienon säleportin keittiön ja olohuoneen väliin. Sen oli tarkoitus pitää Saimi köökissä ja minut olohuoneessa, jotta emme riehuisi omin lupinemme ja taisivatpa kaksijalkaiset luulla, että minulla olisi ollut jotain intohimoa riipiä Sämpylän jalkalastaakin...
Aamulenkin jälkeen Saimi lukittiin pönttö päässään keittiöön ja minut normitilaan olkkariin. Lähtiessään isäntä jakeli meille vielä kananpalat per naama, mutta Saimille ei voinut jättää puuhaluita jyrsittäväksi, koska se ei olisi niitä maasta saanut. Itse asiassa juominen tai syöminenkään ei onnistunut kuin pääpöntön täydellisellä sijoituksella astian ylle.
...Päivä meni ja kun isäntä saapui kotiin, pötköttelimme Saimin kanssa rinta rinnan keittiöön sijatulla pedillä. Oli siinä äijällä ihmettelemistä, mistä olin liidellyt keittiöön, sillä hieno portti oli aivan koskemattomana, enkä ollut mennyt seinästäkään läpi ; )
Taidan olla vielä aikamoinen lentoemo!

Toipilas kotona, yö ja päivä 1/42

Koko perhe yritti siis nukkua alkerrassa, jottei Saimi-paran tarvitse edes vahingossa yrittää kiivetä rappusia. Maata pannessa laitettiin Sämpylälle pönttö päähän ja porukka ryhtyi nukkumaan; pieni hetki ja alkoi hirveä ryske, kun Saimi etsi uuttaa nukkuma-asentoa saavinsa kanssa ja kolhi kaikkeen päätään. Tämä ensimmäinen herätys kuitattiin uudella nukahtamisella, mutta seuraava kalina ja kolina aiheutti jo toimenpiteitä. Emäntä nappasi kulhon pois Saimilta ja isäntä siirtyi patjallemme lattialle koisimaan. No, mikäs sen mukavampaa, eikun kainaloon ja Sämpylä tapansa mukaan jalkojen päälle. Minä nukuin lopun yötä kuin tukki, mutta kaikesta päätellen olin porukan ainoa, sillä Saimi mönki pitkin yötä edes takaisin isännän jaloissa ja kaksijalkaiset heräsivät valppaina joka liikahdukseen. Kertaakaan Sämpylä ei laastareitaan/lastaansa repinyt, mutta herätyksiä kuului kertyneen kuitenkin useita, jollei kymmeniä ; )
Siihen nähden jengi oli aamulla yllättävän pirteää ja Saimikin lähti aamulenkille porukan jatkeena. Pari korttelia kolmeajalkaa piisasi, mutta siitä huolimatta likkaa otii pattiin kun minä pääsin harjuun.
Illasta kylään saapuivat kummini ja Frida, varmaan katsomaan isoa massuani...ehkä samalla jopa Saimia. Frida sai aika hepulin ja Saimi ja minä säestimme kokolailla tehokkaasti. Niinpä Saimi joutui heti alkuunsa rajoitetun liikunnan pariin, so. kiinnipidetyksi. Aika hyvin se pystyy muuten seisomaan kahdella jalalla, lasta ja lääkitys ovat ilmeisestikin kohdallaan.
Pääsin Fridan kanssa metsälenkille, mutta Saimi joutui jäämään heti risteykseen ja palaamaan kotiin. Isäntä sai kiskoa sitä oikein tosissaan, niin oli vinku puskaan.
Kerrottakoon tässä vielä, että Saimin lääkitys on seuraavanlainen: antibioottia 2x1,5 tablettia per päivä pari viikkoa ja särkylääkettä kaksi tabua päivässä neljän viikon ajan. On siinä kinkku pöllyssä!

Hiljaiseloa luvassa

Tänään Saimi noudettiin Vethausista. Matkalla Pälkäneen kautta Hauholle käytiin sentään ulkoilemassa, minä ja isäntäväki. Samalla löydettiin muutama suppilovahvero päivällisen koristeeksi. Vethausissa Saimi oli kovasti ilahtunut, kun näki meidät, ja paljon eilistä pirteämpi. Isäntäväki sai ankarat ukaasit Saimin hoidosta; neljästä kuuteen viikkoa jalkalastan kanssa vain pikku pisu-ulkoilua, sitten vesijuoksun avulla kuntoutusta ja vasta kahdeksan viikon jälkeen normaalia remua ja ulkoilua! Huh huh.
Sämpylän täytyy tietysti viettää pönttö päässään kaikki kaksijalkaisten poissaoloaika, eivät luota siihen, eivätkä minuun, ettemmekö oikopäätä purkaisi lastaa... Kotona tehtiinkin siksi hieman poikkeusjärjestelyitä, isäntäväki petasi sängyn alakertaan, jottei rappuja tarvitse käyttää ja rakenteli portteja, jotta Saimi voisi olla työajat keittiössä ja minä tavanomaiseen tapaan olkkarissa ja kuisteilla. Moinen erottelu siksi, että emme saa remuta ennen kuin tulen takaisin pentupuuhista vuodenvaihteen jälkeen. Tuskin tunnemme toisiamme moisen kuurin jäljiltä! Taitaa olla suorastaan kivaa päästä Mikkeliin Riitan hoteisiin hieman eläväisempien kavereiden seuraan...vaikka sitten vain synnyttämään ; ))

Neiti potilas

Diagnoosi

Juuri soitti Vethausin Anssi, oli aloittelemassa leikkausta ja kertoi Saimin kollateraaliligamentin revenneen. Siinä samalla oli kuulemma ilmeisesti revennyt ligamentin mukana pala luuta "jalkapöydästä". Operaatiossa laitetaan kuulemma jotain keinojännettä tueksi ja sitten köpötellään vain pissireissuilla neljä viikkoa ennen lopputarkastusta...
PS. Nyt kärysin jo kotonakin tiineydestä, meinaan makuulla ei massu enää pysy rintakehän alla (vaikka painoa ei ollut Vethausin vaa'an mukaan kuin 23kg). Emäntä antoikin matolääkityksen samantein.

Reissu Reviiriin

Emäntä pakkasi iltapäivästä Saimin autoon ja jätti minut kotosalle kärvistelemään. Kun isäntä viimein tuli töistä ja rimpautti emännälle, niin lähdimme jalan reissuun kohti eläinlääkintäkeskus Reviiriä. Saimi oli saanut siellä kipeästä jalastaan tuomion: poikki, ja vielä joku jännekin siinä lisäksi on kokenut saman kohtalon! Isäntä käveli ja minä juoksin (kunnes pääsimme asutulle alueelle) Reviirille. Siellä parkkipaikalla autossa istuivat emäntä ja Saimi. Sämpylällä oli julmettu lasta vasemmassa takajalassa ja ilmeisesti joko se tai kipu otti niin kupoliin, että likka vinkui kovaan ääneen koko ajan.
Ennen lähtöä tuli vielä sovituksi lähtö Hattulaan eläinsairaalaan, jossa Saimin jalka oli tarkoitus leikata. Niinpä pikaisen kotikäynnin jälkeen pakkauduimme porukalla autoon ja nokka suunnattin kohti Vethausia. Sämpylä piti aika mekkalaa koko reissun ja kuolasi kuin parempikin mastiffi, onneksi aikaa meni vain tunti perille.
Sitten kaapaistiin valtaamaan praktiikan odotushuone. Nuuskin kaikki tarvikkeet ja haukuin varmuuden vuoksi paikalla olevat ihmiset, jota eräs odotushuoneen mieshenkilö piti perin hauskana ; ) Saimi sen sijaan ei paljon meuhkannut, eikä muutenkaan valloittanut tilaa, mitä nyt lötkähti lattialle ja odotteli jatkotoimia.
Pian tulikin joku tyttö ja vei Saimin eläinsairaalan puolelle odottamaan ortopediä! ja me lähdimme kotiin...lupasivat soittaa, kun jotain tietävät...
Ai niin, Reviirin lääkäri tutkaili minutkin siinä pihalla ja oli varma siitä, että raskaana ollaan!

Saimi se vain ontuu

Aamulenkki ja iltapäivän suolenkki olivat hieman normaalista poikkeavan hitaita. Minä kyllä kaarestin normaalia vauhtia, mutta Sämpylä se aristeli edelleen eilen loukkaamaansa jalkaa. Välillä se pomppi vain kolmen jalan varassa, välillä taas nelijalkainenkin kulku sujui ihan ok. Illalla siskolikan räpylä laitettiin varmuden vuoksi pakettiin ideaalisiteellä. Se oli sen verran epämiellyttävä kokemus, ettei Saimi sillä juuri saapastellut, päin vastoin, sen kuin makoili sohvalla isännän jaloissa...

Silppu-Sämpylä

Mitä lienee tapahtunut, mutta nyt Saimi kulkee hassusti selkä köyryssä ja varoo ankarasti vasenta takajalkaansa. Isäntäväki vemputti useaan otteeseen kinttua ja koetti löytää kipeätä kohtaa, josko sille olisi jotain tehtävissä. Mitään erityistä kohtaa ei kuitenkaan löytynyt, joten aika näyttää tuleeko piskistä kalua ilman lekuria...

Ties kuinka mones raskauspäivä

Tarkalleen ottaen taitaisi olla 38/63 päivä. Mutta isäntäväeltä alkaa usko tiineyteen olla mennyttä. Aamupunnituksessa minulla oli painoa vain 23kg Saimin tavoittaessa 24,5kg. Metsälenkkeilyvauhti ei ole pätkääkään hidastunut, vaan pikemminkin meno on liukastunut viime viikkoon verrattuna. Taitaa tuo painon pudotus lisätä kulkunopeutta ; )
Ainoana tunnusmerkkinä mahdollisesta tulevasta äitiydestä on ruokahaluttomuus, joka sekin korjaantuu, jos muonan sekaan laittaa sopivasti jauhelihaa...tuo papujen sekaan lisätty penturuoka (kaiken varalta) ei ole mikään kulinaarinen herkku.
Jaa, viihdyn sentään ehkä hieman normaalia enemmän alakerran nojatuolissa koisimassa. Ihan rauhassa siis, Sämpylä kun valloittaa mielikseen koko uuden sohvan. Ei uskoisi niin luikeron koiran täyttävän millään niin suurta kalustetta.
Näyttelysyksy näyttää livahtavan meiltä kokonaan ohi. Saimin piti alun perin osallistua Helsingin isoihin kisoihin, mutta sen juoksun alkaminen on siirtynyt niin, ettei isäntäväki uskaltanut sitä vähäisenkin karvan kadon mahdollisuuden vuoksi ilmoittaa. Minua ei "tietenkään" ilmoitettu, koska laskettu aika olisi juuri ennen näyttelyä marraskuun loppupuolella.

Niin hirvikoiraa, niin hirvikoiraa

Hoh-hoijaa, taas kirjuri-isäntä liioittelee otsikoinnissa. Aamulenkillä meidän kun piti mennä kallioille sienten rippeitä keräilemään, niin jo suuren männyn kohdalla havaitsimme Saimin kanssa jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja sellainenhan tietty ansaitsi kovan haukun. Isäntäväki tiiraili, onko jossakin kulkijoita ja vihelsi meidät luokseen näkemättä ketään. Saman tein paukahti hirvikivääri melkein vieressä! Taisi haulutuksi joutunut sorkkajalka väistää väärään suuntaan meitä! Kakkahousu-kaksijalkaiset ottivat moisessa mielenkiintoisessa tilanteessa esiin pakkivaihteen ja niin koukkasimme metsän halki vinottain kotiin päin kiväärimiesten linjaa väistäen. Matkalla isäntä ja emäntä suuresti ihmettelivät meidän settereiden kylmää viileyttä lähellä pamahtaneen kiväärin ääneen, emme näet piitanneet siitä lainkaan.
Koukkauksemme aikan löysimme hirven sekä peuran jälkiä runsaasti ns. välimetsästä. Sorkkajaloilla oli siinä vajaan neliökilometrin läänillä aika ahdasta; me keskellä, järvi toisellä ja kiväärimiehet toisella puolella, vaan taisi äijille riittää sillä kohtaa yksi kaato, koska lisäpaiketta ei kuulunut...

Hirvikoiran jäljessä

Mökillä aamulenkit ovat aina speciaaleja. Tällä kertaa suunnattiin ns. linkkitornin puolelle tuoreen hakkuuaukean yli, onneksi sentään tienpohjaa pitkin. Metsä ja sen jäänteet olivat litimärkiä yön sateen jäljiltä, mutta nyt aurinko helotti puhtaalta taivaalta...alhaalta tosin. Tarkastin Saimin kanssa reissussa riistatilanteen ja havainnoksi, joskin seisomattomaksi, saatiin yksi pyy. Isäntäväki näki ja varsinkin kuuli isommankin metsälinnun lähdön kuusikon latvuksista. Ryskeestä päätellen tipu olisi voinut olla vaikka metso. Paluureissulla tapsimme hirvikoiran, joka luuli olevansa sarvipään jäljillä. Ainakin haukku oli niin reipasta. Isäntäväki vinkui ja pihisi Sämpylän ja minut oikopäätä pois metsätyöläisen reitiltä kiväärimiesten pelossa, mutta niitä ei sitten lopuksikaan missään näkynyt.
Reippaan kympin reissun päätteeksi (viimeiset kaksi kilsaa valitettavasti narun jatkeena) maistuivat sekä omat, että kaksijalkaisten muonat ja sitten vielä perään kunnon sohvaunet!

Esikaupunkilaiskoiran toiveuni

 Vietävän harmaa ja sateinen päivä kului uutta sohvaa kansoittaen. Sitten boottausta kaipaava isäntäväki tuli ja pakkasi meidät autoon. Matka Lielahden täydennyskeskuksen kautta maalle alkoi. Ja loppui puolessa tunnissa. Viimeisen tien pätkän saimme juosta Saimin kanssa omaan vapaaseen tahtiin, joten kiersimme pikaisesti paikallisen maajussin vuokrapellot. Mökkitien pätkän kaasuttelimme lähinnä ojien metsän puolella, emmekä edes kilpaa auton kanssa (Saimi kyllä oli perillä ennen kulkuvälinettä).
Ylikuumeneminen juoksun jäljiltä oli yllättää, joten oikaisin heti rannassa järveen uimasilleni, aika viileätä, mutta aivan uimakelpoista. Saimikin kävi järvessä, mitä suuresti ihmettelin.
Märkä turkki ei kylmän mökin lämmittäjiä lämmittänyt, mutta saimme lopulta pyyhekäsittelyn ja ruoka-annoksen kermalla terästettynä. Jopa minä söin! Sitten kuolasimme kaksijalkaisten pizza-askien vieressä. Suolaista oli, saimme onneksi nuolla vain roippeet pakkauksien pohjilta. Emäntä lohdutti meitä tarjoilemalla kuivalihasuikaleita suoraan sohvalle...kyllä on elämä rankkaa.
PS: Riitta soitti ja tiedusteli vointiani. Emäntä kertoi olemattomista raskauden merkeistäni, mutta ruokahaluttomuutta sentään on (niin kai, jos pavuista puhutaan).

Pimeitä aamukävelyjä ja odotusta

Jokseenkin kypsää vaellella valjaissa pitkin asuttuja alueita aamutuimaan. Metsässä on niin pimeää, ettei ikäloppu isäntämme enään uskalla lähteä kanssamme kuusten sekaan kuleksimaan ennen aamun kajoa, varsinkin kun tuolla Saimilla on se paha tapa katoilla luvattomille reissuille...
Tänään sentään päästiin iltapäivästä (lue: työajan jälkeen viimeisilla valoisilla) kunnolliselle harjulenkille aina kaasuvoimalalle asti. Ja tietysti melkoisessa vesisateessa. Tuollainen kiepaus oli tosi virkistävä, minäkin huitelin nuoruuden innolla pitkin poikin kasvustoa pupujen etsinnässä. Vauhtia piisasi sen verran runsaasti, että isäntä jo hyvinkin epäilee mahdollista raskauden tilaani. Siitä kun ei ulkoisia merkkejä näy, vieläkään!
Huomattakoon muuten, että olohuoneen uusi sohva on perin hyvin suunniteltu koira-alustaksi. Meillä on siinä Saimin kanssa kummallakin omat pikkutyynyt ja tilaa piisaa vielä jopa isännällekin, vaikka makailisimme ihan ruokonamme ; )

Camel-vaellusta

Iltapäivän auringossa seurasin isännän kanssa sydän syrjällään Sämpylää, joka ensin valui (kutsuista huolimatta) nenä komeasti kohti tuulta harjun rinteen alas.
Etsiessämme parempaa paikkaa seurata Saimin omia polkuja oli sen reissu jo vienyt ison tien toiselle puolelle ja pellolle. Kun isäntä viimein havaitsi punaturkin, se huiteli jo pitkin peltoa! Kun sitten lähdimme varovasti vastaanottokomiteaksi (eihän sitä pirua uskaltanut edes viheltää, ettei vain tulisi taas työmatkailijoiden autojen välistä luoksemme), niin eikös Sämppä ihan omin neuvoin suorinut suojatielle ja siitä tien yli ihan autottomassa kohdassa. Sitten se kipaisi luoksemme puoleen harjuun ja ihmetteli hötkyilyämme.
Arvatkaapa joutuiko Sämpylä samantein narun jatkoksi... T: melkein maailman kiltein puna-valkoinen setteri, joka seurasi tottelemattoman "siskonsa" toimia isännän vierestä

Kallioilla

Yö meni rattoisasti isäntäväen välissä koisien. Aamulla ruoho oli jäässä ja ilmassa oli pari astetta pakkasta. Aamu-ulkoilu suunnattiin kallioille, joilla sitten kiitolaukkasimme Saimin kanssa vieterimme suoraksi. Aamupalan jälkeen vietimmekin sitten loppupäivän ennen kotiinpaluuta lähinnä sohvalla nukkuen...sitä samaa yritimme jatkaa kotosallakin, mutta eikös Friiviö ollut heti rapunpäässä vastaanottokomiteana!!
Sohvalla lepäily ei oikein luonnistanut, kun se pikku paukale koko ajan hyppi päällä ja yritti nuolla naamaa...

29. raskauspäivä??

Ennen mökille lähtöä ehdin vielä käydä vaa'alla. Puntari näytti nyt 24kg, johon samaan Saimikin ylsi. Mittaustarkkuuden puitteissa saattaisi olla, että vähän olisi grammoja tullut lisää...tiineydestä ei kyllä ole muuten mitään merkkejä havaittavissa, ainakaan ulkoisesti, sanovat kaksijalkaiset.

Tuplamökkeilyä

Sadetta ja sumua, mutta eikun reissuun heti aamusta...isäntä kun nappasi Saimin ja minut autoon emännän jäädessä ahkeroimaan työjuttujaan valmiiksi. Hieman oli ahdasta takapenkillä, sillä talvivarastoon matkalla olevat surffilaudan purjeet tukkivat puolet tilasta.
Matkalla poimittiin vielä vaari pykälään repsikan paikalle ja mentiin sen ja mummun mökille venettä nurin kääntämään. Me päästiin suihku-Sämpylän kanssa kiitolaukalle heti puomilta ja oikaistiin perille peltojen poikki. Sillä välin, kun kaksijalkaiset pakkasivat surffikamat varastoon ja muljauttivat veneen ympäri, me saimme laskettua isomat höyryt pihalle ja olimme valmiita pikapaluuseen kotiina ja toiselle mökille.
Kotoa napattiin eväät ja emäntä mukaan ynnä jatkettiin omalle mökille. Mukaan matkaan lähtivät myös Saimin kummisetä morsmaikkunsa kanssa, joskin omalla kulkineellaan.
Maalla käytiin ekaksi, tietty, pikku lenkillä ja samalla suppilovahveron keruussa. Sitten naatiskeltiinkin jo kahveet ennen kuin nuorempi väki lähti sivistyksen pariin.
Illalla käytiin saunomassa ja sitten lötköteltiin tölloön ääressä yöunia odotellen...

Sohva-show

Iltapimeällä isäntä alkoi yhtäkkiä (emännän puhelun jälkeen) hullunaan tyhjentämään olohuonetta. Ensin saivat kyytiä nojatuolit ja sitten akvaarion vesi ja matot. Kun emäntä saapui kotiin, ronttasivat kaksijalkaiset akvaarion viereiseen huoneeseen ja vanhan sohvan kuistille. Sitten portille rymistelikin jo iso kuormuri, josta pari äijää purki kaksi suurta pakettia. Yritimme Saimin kanssa saada tapahtumista selvää, mutta saimme vain kehotuksen siirtää luumme sivummalle...
Kuormuri häipyi ja isäntäväki purki pakkaukset ulkosalla. Sisälle siirtyi ihmeteltäväksemme nippu tyynyjä, mutta sohvan osiksi osittautuneet pökäleet eivät ovesta mahtuneet. Vanha sentään onneksi mahtui ulos.
Isäntä otti käyttöön kikka kakkosen ja niinpä sohvanpuolikkaat kannettiin keittiön ikkunan alle. Sitten vain ikkuna auki (ensin tuhannen biljoonaa kukkapurkkia siirrettiin pois) ja pöytä siihen eteen alustaksi matoilla suojakuorrutettuna. Seuraavaksi sohvanpalat nostettiin ikkunalaudalle ja siitä sisään. Pyrimme auttamaan Saimin kanssa näissä eri vaiheissä, mutta kaksijalkaiset katsoivat apumme pelkäksi jaloissa pyörimiseksi, joten (jälleen) meitä kehotettiin hieman sivummalle.
Kun sohva (helkatinmoinen lotjake) oli saatu koottua olkkariin, isäntä ruiski sen jollain suoja-aineella. Litku haisi aivan törkeän pahalle, joten vetäydyimme koko porukalla evakkoon ulkosalle.
Pihalla oli räyhäkkä keli; tuuli puski huimasti vastaan ja sadettakin oli ajoittain ilmassa, mutta me huitelimme raikkaassa säässä kevyen kuutosen lenkin järven ympäri. Tuuli toi kirsuihimme sen tuhannen tuoksua, joten suuntaa ja vauhtia tuli vaihdeltua isäntäväkeä raivostuttavalla tavalla. Näin jouduimme Sämpylän kanssa kulkemaan osan matkasta kohtuullisen lyhyessä kuljettimessa...vaan kyllä sekin suoja-aineen hajussa lekottelun voitti.
Onneksi runsaan tunnin poissaolo auttoi, supertuuletus oli tyhjentänyt turhat löyhkät ja nukkuminen makuuhuoneessa oven takana onnistui tukehtumatta.
Saas vaan katsoa, koska uudelle sohvalle pääsee pötköttämään...

The most amazing spice

Outoa muonaa rupesivat väsäämään nuo kaksijalkaiset. Ensin pursottelivat alumiinipussista kummallisen hajuista tököttiä kattilaan ja kun se sitten kiehui, oli tuoksu kuin tukevalla juustolla! Seuraavaksi kattila asennettiin lämpökynttilöiden ylle porisemaan ja hassuilla pitkillä haarukoilla ronkittiin paahtoleivän palasiin juustokuorrutus.
Siinä sitten mussuttivat kaksijalkaiset kuulemma fonduetaan ja me seurattiin Saimin kanssa toimitusta silmä kovana vierestä...ja katso, saatiinhan mekin pian omat nökäreet! Sairaan hyvää! Nappasimme saamamme palat Saimin kanssa suuna päänä, vaikka pikkuisen oli tarvis varoa kuumaa Gruyereä...mutta vain hieman...lopuksi nuolin vielä viimeisetkin rippeet kattilasta. Se ei sen jälkeen pesua kaivannut.

24. raskauspäivä?

Aamu valkeni mökillä melko valjuna. Yö oli tullut nukuttua oikein hyvin ja metsään päästiin melkein heti, kun silmät auki saatiin. Minulla on kuulemma 24. raskauspäivä menossa emännän ja kasvattaja-Riitan laskelmien mukaan, mutta mitään ei näy eikä muuten tunnukaan miltään! Kilojakin napsahti eilisessä aamupunnituksessa mittariin vain 23,5. Niinpä roiskaisin lokikaulapantaisen Saimin kanssa metsään nasta laudassa elukoiden jälkiä skannaileman. Tunti puskassa keräsi Sämpylän mittariin runsaan kympin, minulle varmaan hieman vähemmän ja kaksijalkaisille vielä vähemmän (kuulemma kolme kilsaa)...ja taas Saimilta hukkui jo alkumatkasta jalan haavasuojustossu.
Puskajuoksu olikin niin vauhdikasta, että jalkahaava etujalan polkuanturassa hieman aukesi ja kun vauhti oli kotimatkalla riittävästi laantunut, Sämpylä ontui loppumatkan väkevästi liioitellen. Betadineputsauksen ja pikku levon jälkeen se veteli taas poskettomalla Sämpykiidolla tyystin räpylävammansa unohtaen, kunnes oli seuraavan Betadine-liotuksen vuoro...

2xpunainen, kerran puna-valkoinen ja bretoni

Autokyyti vei muka omalle mökille, mutta eipä sittenkään. Mentiinkin emännän serkun residenssille ensin ja siellä tapasimme veteraani Katerinen, melkein kolmetoistakesäisen bretonin ja sille vuosi sitten ilmestyneen "pikkusiskon" Ellan, ihka-oikean punaisen Irlanninsetterin. Kati oli tiukka täti ja ilmoitti minulle heti olevansa tontin pomo, nappulat Ella ja Saimi sen sijaan tutkailivat toisiaan. Ella taisi olla pikkuisen arka, se kun ei innostunut lainkaan mukaan Saimin hecosenleikkiin. Ei sinänsä ihme, Sämpylähän oli pikku likkaan verrattuna ihan Larzan (olettehan lukeneet Aku Ankkanne) kaikkine 24kg:een, vert. 20kg Ellaa.
Parin tunnin piipahduksen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin omalle mökille ja sinne vielä metsään hirvestäjien sekaan sieniä keräilemään. Niin, me setterithän kiitolaukkasimme ohessa kaksijalkaisten täyttäessä koppaansa suppilovahveroilla.
Mökkeilyssä on se hyvä puoli näin syksyllä (ja talvella), että "joudumme" nukkumaan isäntäväen kanssa samassa sängyssä tilanpuutteen vuoksi;) se takaa meille Saimin kanssa makoisat unet ja isäntäväelle vastaavasti aika kehnot. Meillä kun on tapana pyrkiä unosille massun päälle...
Juuri ennen yöpuulle menoa kipaisimme tietysti vielä iltapisuille puskaan ja eikös Saimi viimeaikaiseen kaksijalkaisia lämmittävään tapaansa huitaissut itsensä vartiksi hukuksiin. Taisi lähteä huomaamilleni supin jäljille. Sitä sitten kiivaasti vihelleltiin ja emäntä kävi oikein etsimässäkin ja vielä tuloksellisesti, kun luimikorva sattui paluumatkallaan törmäämään ei niin tyytyväiseen emäntäpatrulliin.
Ja hups, Saimin jalan suojan ollut tossukin oli hukkunut ;)

Tossukammoa

Olipa Saimi riemukkaan näköinen, kun isäntä asensi sille aamulenkkiä varten tossun jalkaan! Melkoinen matka pihallakin meni kolmella jalalla, kun neiti ei tiennyt, kuinka astuskella oudon lisäkkeen kanssa.
Kovin pitkää matkaa ei aamupimeällä ja pakkasella sitten ehdittykään tehdä, sillä työkiireinen isäntä ei jaksanut konkkaavaa Saimia paljon odotella.
Illasta sitten ulkoilu menikin tossu jalassa jo täysiä...

Haava jalassa

Nyt sitten Saimi viimein osui johonkin polkuanturaa kovempaan. Onhan sitä jo odotettukin, tuota vauhtia kun on piisannut tasaisesti koko ajan. Ilmeisesti antura oli harjun päällä osunut johonkin metalliseen, vaan ei niin kovin terävään. Haava kun on vasemmassaa etutassussa tuollaiset vähän toista senttiä pitkä, eikä kovin syvä.
Saihan sillä tietysti koristeltua lattian hauskoilla läiskillä, ennen kuin puhdistuspartio Betadineineen ehti sen tukkimaan ; )
Onneksi vuoto loppui pelkällä liuoskäsittelyllä.

Taas hukassa

Aamulenkillä sekä Saimi, että minä hävisimme juuri sopivan pitkäksi ajaksi teille tietymättömille, että isäntä myöhästyi töistä...äijä oli taas hieman hellakoukku...
Pääsimme kuitenkin vielä illasta valjaslenkille Tohlopin ympäri. Siis kuusi kilometriä kontrolloitua etenemistä, HUOH!

Varaslähtö

Iltapaivälenkillä vipelsimme Saimin kanssa isännän pilliin puhkumisista huolimatta rakennustyömaan keskelle pupujahtiin...palatessamme vastaanotto oli jäätävä, aina koko illan.

Frida ja nippu muita vieraita

Aamulla naatiskelimme standardikokoonpanolla Epilän harjun päässä aamukahveet auringonpaisteessa. Yöllä oli piipahtanut pakkasen pielessä ja kuura kimmelsi kivasti heinikossa ja pikku hileessä oli kiva juosta. En kyllä innostunut riekkumaan kahveeseuraksemme tunkeneen Ada-koiran kanssa, mutta Saimi hössötti senkin edestä...
Loppupäivä kotosalla menikin melkoisessa huiskeessa, sillä kummisetäni 25vee bailut pidettiin meillä ja niinpä tietysti Frida-vesikoira tuli meuhkaamaan kanssamme ja sitten vielä muutakin tuttua porukkaa lappasi kylään. Mummulla oli onneksi matkassa pikku täkymakkarat, jotta me koirat ymmärsimme olla hänelle kiltisti :D

Kipitystä isäntää kiskoen

Oho, isäntä oli katonpesun, tiskauksen ja imuroinnin jälkeen vielä niin vedossa, että intoutui köyttämään meidät Husky-valjaisiin ja vyöttäytymään itse juoksuvyöhön! Sitten pistelimme vauhdilla Horhaan ja muut koirankusettajat vasemmalta ja oikealta ohittaen...Laukkasimme kaikkiaan viisi kilometriä yhtä soikuraa ja yllättäen Saimi oli lopussa heikkovoimaisin! Syynä moiseen taisi olla vauhdinpito (lue VETO) melkein koko matkan. Noutaja vain saapui kilsaa ennen kotoa ;)

Ophelia tuulettaa

Aika vinkka iltapäivästä tuolla harjun laella. Saimin kanssa seistiin kirsut kohti Ophelian jäänteitä ja nautittiin hajutulvasta. Suomeksi tuo äskeinen tarkoitti, että laantuneen hurrikaani Ofelian jäännöstuulet puhalsivat varsin raikkaasti iltapäivällä lounaan suunnasta.
Me setterit nautimme myräkästä viimeisten auringonsäteiden aikaan (pilvirintama yli juuri peittämässä mollukan) korvat lepattaen tuulen voimasta. Turkki painui vasten kroppaa ja rinteen puut taipuilivat uhkaavasti tuulen kohistessa ympärillämme. Isäntä nauroi olemattomaan partaansa katsellessaan meitä, kun tuuletimme huokosiamme varmaan viisi minuuttia vain kirsua liikuttelemalla.
Ulkonakulun ajastus oli muuten tiukka. Ehdimme juuri ovesta sisään, kun vettä alkoi tulla perin raikkaasti...
Illalla oli vielä puntarisessio, eli jouduimme vaa'ituiksi. Saimi lähinnä seuraksi, sillä minuahan nuo kaksijalkaiset tarkkailevat...Vaaka näytti Saimille vaatimattomat 23kg ja minulleKin vain 24kg, vaikka illalla paikalle pölähtäneen juniorin mielestä olenkin ihan tankki :P

Kantokamaa

Aamun yllätya oli puolimatkassa yhtäkkiä puskaan lahonnut Saimi. Ensin se paahtoi tapansa mukaan puskat ryskyen piipahtaen morjestamassa pikaisesti seutukunnan suurinta Norjan harmaatakin ja hetken perästä makoili mustikkavarvikossa takakankkuaan nirheten. Isäntä komensi sitä jatkamaan matkaa, mutta eipä suihku-Sämpylä heilauttanut eväänsäkään. Siinä kohtaa jo oletimme syksyn viimeisen ja aamukohmeisen kyyn ottaneen verinäytteen Saimista. Puolisokea isäntä aamun valjussa kajossa sai kuitenkin tutkailtua kankkua sen verran, että ei siinä hampaan jälkiä näkynyt. No, eikun piski hartioille (Saimia ei ollut tarpeen kouluttaa olkalampaaksi ;) ja matkaan. Pysyttelin varmuuden vuoksi loppumetsän isännän vierellä ihmettelemässä tilannetta ja Saimi pysytteli tosi (lue: huolestuttavan rauhallisesti) isännän niskassa. Kun sitten katuosuus alkoi, isäntä laski Sämpylän omille jaloille ja katso, se käveli kotiin kuin ei mitään! Kotona neidin kankkua tutkittiin kunnon valossa ja kunnon okulaareilla ja yksi ampparin pistoksen tapainen jälki nahkasta löytyi...taisi pörisijällä olla aika tinkut tökötit piikissään, kun tuolla tavalla sai setterin lakoamaan...viideksi minuutiksi.

Suuri päällikkötär

Iltapäivä suolla oli oikein mukava. Aurinko paistoi ja sammaleikko oli hyvä juosta. Sitten vielä Ånnimannin isäntä soitteli ja kutsui yhteislenkille. Oikaisimme pellon poikki pikku zig zag - kuviolla ja sitten heittäydyimme remuamaan Ånnin kanssa. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Saimi se oli joka reuhkasi sen nuoren jällin kanssa, minä lähinnä osoitin olevani arvokas rouva, joka pikkujätkistä välitä. Ånni on onneksi sen verran sivistynyt, ettei minun juuri tarvitse sille kulmiani nostella. Sämpylä sen sijaan saa vääntää sen kanssa oikein tosissaan.
Osoitin kaksijalkaisille (ja Ånnille sekä Saimille) arvoasemani häntäpallon haussa; Ånnin isäntä kun heitti palloa Ånnin noudettavaksi, niin otin aina tarvittaessa pikku spurtin ja nappasin artefaktin itselleni. Takaisin heittäjälle en sitä sentään vaivautunut viemään, mutta pikkuisen kun huulta nostin, eivät muut enemmän noutajatkaan sitä minulta vieneet!
Sen verran kauan saimme aikamme kulumaan ulkoilutuokiolla, että sitä tuli jo hirmu nälkäkin...onneksi isäntä oli ehtinyt noutaa tuoreen säkillisen Nutroa rouhittavaksi (en saanut vielä penturuokaa, sentään, enkä rajoittamatonta papupiikkiä). Harmillisesti tarjolle kuitenkin pasahti vain normiannos. Olisi sitä enemmänkin mennyt;)

Steppailua piessä

Iltapäivälenkille lähdimme normaalia kautta harjuun. Ja kas, olivat kaupungilla juuri silloin keksineet lurauttaa alakadulle pikiliemen. Olihan sen tinkun päällä harvakseltaan ripoteltua kivimurskettakin, mutta kiekalta palattuamme puhdistustalkoot odottivat. Olin onnistunut keräilemään itseeni parikin kunnolla jämähtänyttä pikipaakkua varpaisiin ja vielä jotain sotkua rintaankin. Ensin isäntä yritti harjailla karstalle tököttiä irti vaatimattomin tuloksin, sitten hän mietti tärpättiä ja asetonia pien liuottamiseen. Vaan, koska minua nyt pidetään "nuorena äitinä" mahdollisen tulevan lisääntymiseni vuoksi, ei hän uskaltanut lisäillä karvoihini mitään liuottimia...siispä sakset saivat nipsaista muutaman kolon jalkakarvoihini.
Huomenna ei kyllä mennä samaa reittiä!

Valaistulla reitillä

Alkavat nuo aamut olla jo aika hämäriä. Tänäänkin jouduimme suuntaamaan valaistulle reitille, jotta tuo ohjaaja-setä (isäntä) jotenkin näkisi reitillä eteensä. Me Kiiltomadon (Saimin turkki kuulemma jotenkin hohtelee, nyt kun sille on tullut uutta karvaa) kanssa emme juuri poluilla viihtyneet, vaan rusikoimme puskissa arastelematta. Oli tosi kiva kipitellä ennen seitsemää poluilla ja pensaissa, kun nuo suunnistavat nuoret ja sauvakävelevät eläkeläiset vetelivät vielä hirsiä. Tai ainakin ryystivät vasta aamukahvetta.
Ehdimme huidella metsässä melkein tunnin ennen aamun valkenemista, mutta kotiin lopulta palaillessamme sai Saimin tuore kiiltokarva säkenöidä matalalta paistavan auringon säteissä...olipas maalailevaa ; )

Oliskoos 10. päivä?

Tänään isäntäväki ryhtyi arvuuttelemaan, mahtasiko Helmi-Orvokki olla tiinehtynyt? Aamun peltokiekan perusteella ei mokomasta saanut mitään aavistustakaan. Pysyin nimittäin nikottelematta suihku-Sämpylän peesissä tutkaillessamme pikaisesti puputuoksuja sängikössä. Ratoksi ja viilennykseksi kävin vielä uimasillani rantamudassa. Sen mustuuden jäljiltä tie vei kotosalla suoraan suihkuun...
Pikku kuivattelun jäljiltä jouduin jälleen arvioitavaksi ja hieman tukevaksi todetuksi, mutta vasta iltapäivästä isäntä raahasi minut vaakaan ja sai lukemaksi 24,5kg. Sämpylän (tai oikeammin tässä tapauksessa Siiman) painoksi paljastui tasan 24kg...sillä on muuten komeata uutta karvaa jo mukavasti. Kiloja on minulle siis kertynyt näppäin puolikas lisää viime mittaukseen pari viikkoa sitten. Tällä perusteella kaksijalkaiset vahvasti aavistelivat riiausreissuni olleen sittenkin tuloksellisen. Valitettavasti en pysty vahvistamaan heidän arveluitaan, ainakaan vielä ;)

Metsäpäivillä

Taas pakkauduimme aamusta autoon ja lähdimme reissuun. Kahvit ja muut aamiaistarpeet olivat kaksijalkaisilla tietysti pykälässä. Tällä kertaa ei edes emäntä tiennyt, minne matka vie, sillä isäntä oli kesän pyöreissuillaan löytänyt kuulemma dimangin ulkoilupaikan. Joo joo, juuri siinä missä meidän piti ulostautua hienoon harjumaastoon, olivat tien varret autoja pullollaan ja puskassa möyri moto hommissa...tienvarren kyltin mukaan paikalla oli metsäpäivät. Sen olisi saattanut arvatakin kaikista jahtiasuisista maamiehistä, jotka olivat kokoontuneet ihmettelemään tekniikkaa.
No, kilsa eteenpäin ja löysimme oivan ulkoilumaaston. Meltosimme hienossa kangasmetsässä ja piipahdimme hakkuaukean suo-ojassa pikku juomatauolla ja Saimi muli oikein kunnolla.
Hakkuaukean päästä muuten löysimme teerikukon ja -kanan! Jäpikäs lähti heti tavattaessa siivilleen ja isäntäväki seurasi sen uljasta menoa haulikokantaman päästä. Sen sijaan kana painautui pöheikköön ja kun minun piti ryhtyä tarkempaan paikan syynäykseen, niin eikös pilli soinut ja jouduimme koolle kerätyksi kaksijalkaisten toimesta! Koskaas nekin oppisivat tarkastelemaan tilannetta hieman perusteellisemmin ennen komentojaan ;)
Mukava keikka, aurinko paistoi, lintuja löytyi ja juoksualusta oli maan mainio...uudestaankin kuulemma tullaan, kunhan taas sopivaa aikaa ja keliä löytyy...
PS. Saimin mieliohjelmassa "Avarassa luonnossa" vaippasakaalit peittosivat leijonat, kiinnostavuudessa siis.

Juuri ennen suunnistajia...

Sairaslomalainen kuljetti aamun kuhjassa Sämpylän ja minut autolla Horhaan urhoilemaan. Päällämme olivat hohtoliivit ja isännällä pilli ynnä namupaloja. Näillä varusteilla uskaltauduimme ulkoilureitille. Metsä oli kaksijalkaisista aivan tyhjä, mutta pitkäkorvain hajuja piisasi, aina niin paljon, että saimme juosta itsemme vajaassa tunnissa aivan läkähdyksiin. Pillin viimein vinkuessa kiidin isännän jalkoihin napaamaan makupalan ja sitten porukalla odoteltiin Saimia saapuvaksi. Siinä meni hetki, jos toinenkin ennen kuin Sämpylä laukkasi paikalle kieli maassa roikkuen. Sitä taidettiin olla käyty aika kaukana...tai sitten alkaa olla kiire hieman muistuttaa Saimia pillin vihellysten merkityksestä ;)
Kun sitten kiltisti isäntää seuraten laskeuduimme harjusta parkkipaikalle, oli lääni jo pullollaan polkupyörillä saapunutta koululaissuunnistajaa. Onneksi ehdimme alta karkuun, eikä junioreiden tarvinnut kiivetä puuhun susia karkuun :D

Möllöttelyä

Meillä on Saimin kanssa nyt meneillään vaativa hoitotyö. Isäntä on näet komennettu töistä pois jonkun ihme ihottuman vuoksi ja siitä syystä äijä on makoillut pari päivää sängyn pohjalla vetämättömänä. Emäntä on työreissulla, joten me ollaan Sämpylän kanssa pidetty moraalia yllä. Pari kertaa olemme saaneet äijäraiskan tolpilleenkin ja lähtemään kanssamme metsän siimekseen. Siellä saa onneksi sitten juosta omaan tahtiin...
Mutta nyt taas sohvalle lohduttamaan Kroatian lipun väristä isäntää ; D

Kopallinen suppilovahveroita

Kotoilun kunniaksi lähdimme porukalla maalle ulkoilemaan. Perillä otimme pykälään kokonaisen ostoskopan, josko suppilovahveroita olisi ilmestynyt isäntäväen luottopaikoille...me taas Saimin kanssa tutkailimme ihan vain siivekkäiden ja pitkäkorvien mahdollisia lepopaikkoja. Samalla tuli tietysti juostua itsensä sopivasti uuvuksiin. Varsinkin,kun jouduin alinomaa käymään ilmoittautumassa kaksijalkaisille. Taisivat pelätä, että joku paikallinen susiherra piipahtaa pikaisesti pilaamassa viikon astutuspuuhat. Olisipa siitä tullut erikoisen näköisiä puna-valkoisia settereitä.
Ulkoilu sujui kuitenkin hienosti, koppa täyttyi vahveroista, koirat uuvahtivat, eikä susia (eikä edes toisia koiria) näkynyt...

Takaisin kotiin 2

Koitti syksyisen normaali lauantaipäivä sadekuuroineen. Jusse ja meikä ottivat vielä yhden lähentymissession, sitten tulivatkin jo kotijoukot noutamaan minut Joukon huomasta. Kuullessani ulkoa tuttuja ääniä päästin tietysti normaaliin Helmi-tapaan muutaman merkkihaukahduksen ja kun pääsin pihalle, ponkaisin suoraan auton takapenkille. No, ei lähtö ihan niin rikasti käynyt, mutta nyt olin jo alusta alkaen "tiennyt" etten joudu hamaan maailman tappiin Mikkeliin jäämään. Eipä silti, se oli perin mukavaa koko viikon; )
Kotomatka mentiinkin sitten yhtä soittoa, mitä nyt heti isomman tien risteyksessä pysähdyttiin ja emäntä palautti minut takapenkille sylistään, jonne olin tunkenut oikopäätä auton lähdettyä matkaan...

Rälläilyä

Saimin kulkiessa kiltisti seuraten kotosalla, meikä senkun rällää Mikkelissä. Eilen otettiin Jussen kanssa hippalivot ja mentiin metsään "tutustumaan hieman lähemmin" toisiimme. Emme ehtineet olla tuntiakaan mieron teillä, kun taskulamppupatrulli vilkutteli puiden välitse ja häiritsi auvoisaa yhdessäoloamme.
Tänään illalla heittäydyimme ihan räävittömiksi, koiria kun olemme, ja kärähdimme kennelin Joukolle pahan kerran nalkissa. Onneksi äijä oli hienotunteinen ja pysytteli takavasemmalla...(mitä nyt soitti oikopäätä Riitalle ja Riitta isäntäväelle ja kuten huomaatte, kirjurin sormet ovat jo takoneet kaikelle kansalle yksityselämäni intiimeimmätkin tapahtumat)

Outoa kotoeläntää

Aamulenkki yksinäisen Saimin kanssa on helppo juttu. Sämpylä kulkee hihnassa kuin enkeli ja metsässäkin suorastaan sivistyneesti. Kunnes löytää jäniksenjäljet. Siinä turve lentää, kun setteri lähtee...paluu tapahtuu juuri töistä myöhästymisen rajoilla ; )
Sohvallakin Saimi makoilee sivistyneesti, mitä nyt äsken lipitti Dexal-vesipulloni puolilleen suikerokielellään. Isoimmat tappiot Saimin yksielosta koituivat emännän Jahti-housuille, joiden taskuun oli unohtunut muutama harjoitusnami. Nyt taskun alareuna on repaleinen aukko ja eikä itse lahjekaan enää pidä vettä. Hyvä kun estää alkkareiden ulostursuamisen. Housut muuten olivat yläkerrassa, joten Sämpylä on jyrsinyt ne hajalle isäntäväen kotonaollessa...

Härkäniemi ja Jusse

Perjantaina kauhealla kiireellä pakattiin loput retkikamat Hobbyyn ja lähdettiin puoli kuuden korvissa kohti Mikkeliä ja Härkäniemen tupia. Kuten kaikki asiaa tuntevat jo tietävätkin, pidetään kyseisessä paikassa vuosittain syyskuussa kennelimme syysleiri. Niinpä oli odotettavissa tuttujen tapaamista ja fasaaninkin pölläyttelyä.
Isäntä oli keksinyt ajoreitiksi "vaihteeksi"  normaalia maisemapitoisemman tiestön, joten taas ajeltiin sorallakin parikymmentä kilometriä koppi natisten ja paukkuen. Kertaalleen kipaisimme pikku pisulenkillä jossain Kuhmoisten korvessa ja toisen kerran kauppapysähdyksen jälkeen Heinolassa...jo pimeässä ja taas sateessa. Kymmenen pintaan ehdimme kommelluksitta perille ja lähdimme nuuskuttelemaan setterilaumaa. Tarkemmin sanottuna se nuuski minua, pahan kerran juoksuista narttua, suurella intohimolla. Sehän pisti pikkuisen hermostuttamaan, joten vetäydyin pakollisten kuvioiden jälkeen Hobbyyn lepäilemään Sämpylän rällätessä kedolla. Onneksi kaksijalkaisetkin älysivät aika pian siirtyä unelle ja Saimihan joutui seuraamaan oikopäätä.

Lauantaina aamuohjelma alkoi salaisen metsälenkkimme, siis ilman poikia tehdyn, jälkeen heti yhdeksältä. Meidät (kaikki kaksi ja molemmat Tampereelta, eli toinen oli Peppi) juoksuiset nartut oli eristetty "siskoineen" ihan omaan ryhmään, joten saimme nauttia ensin näyttelytreeneistä, sitten tottiksesta ja lopulta peltohommista tosi intensiivisesti. Kivaa!
Näyttelymaikkana hääräsi kasvattaja-Riitta, joka juoksutti ja syynäili meitä kuin parempikin tuomari. Minulla hetken meni villin ja vapaan kesän jäljiltä, ennen kuin muisti, mistä näissä hommissä oli kyse. Sitten seisomiset ja ravit menivätkin ihan ok.
Tottispuuhia ohjasti Mila ja tapansa mukaan sen verran tehokkaasti, että Saimilla ja minullakin kaikenlaiset pysähtymiset  rupesivat sujumaan. Sitten juostiin aika haipakkaa pellon reunaan morjestamaan Kirsiä, joka oli pyssypuolen maikkana. Noviiseja kun olemme, niin aseet oikeasti puuttuivat, mutta olihan pellolla sentään fasaani puntussa. Sitä sitten etsittiin liinan päässä ja seisoakin piti. Minua ei paljon kiinnostanut seisoa tipua. Vähän yritin päälle, mutta kaksijalkaiset roikkuivat sen verran kiivaasti liinan päässä, ettei siitä mitään tullut. Saimikin oli tipupuuhissa ihan hoo-moilanen, se ei tainnut muistaa koko fasaanin hajua. Meillepäin täytyisi varmaan perustaa fasaanila.

Sunnuntaina kävimme aamulenkillä jäätyneiden kastepisaroiden koristamassa metsässä. Lenkkikavereina meillä oli kennelin Joukon Pimu, nelikuinen ajokoira-tyttö, minun ikäiseni punainen entinen setäsetteri Sulo (innokkain astumisyrittäjä muuten ; ) ja sen "sisko" englanninsetteri Kirppu.
Sitten jurnutimme terveysluennon ajan autossa aamu-unosilla, kunnes oli aika ryhtyä taas treenaamaan tiukempaa tottista. Siihen ei mehukoiria mukaan kaivattu, joten Saimi harjoitteli emännän kanssa isännän katsellessa ja minä jatkoin autossa möllöttelyä.
Onneksi sentään pääsin puolilta päivin Pepin kanssa pellolle muiden yrittäjien jälkeen. Siellä oli taas Kirsi ohjaamassa ja antamassa neuvoja. Isäntä oli muistavinaan proseduurin ja uhosi siinä samalla minulle pellolla piilevistä aarteista. Sen äijän läppä upposi, että kun pääsimme vuorollamme sängelle, painelin aikas rivakkaa vauhtia zetaa sängellä isännän juostessa keskemmällä peltoa ja vihellellessä suuntaa. Paluureissulla sain hajun, mutta äijä oli sen verran näkymättömissä, että se luuli minun loikkineen metsään. Yritin vähän niin kuin tiedottaa saaliista hänelle, mutta kiireisenä tyyppinä hän ei moista noteerannut, sen kuin komensi minua jatkamaan! Hössö!
Peltopuuhien jälkeen alettin kerätä kimpsuja ja kampsuja. Minulla oli vielä "tapaamisharjoitus" Jussen kanssa, mutta käyttöpäivämäärä oli meidän molempien mielestä vielä edessäpäin...kotimatkani tyssäsi siis miehelään Mikkeliin Saimin jatkaessa kotiin asti...

Uimakoulussa

Aamun vaellus läpi harjun ja lopulta peltoja pitkin kotiin oli jokseenkin vetistä puuhaa. Isäntä kääriytyi muka-vedenpitäviin pyöräilyvaatteisiinsa ja saimme Saimin kanssa yllemme raikkaan oranssit työliivit sateensuojaksi. Metsän puolella vaellellessamme pysyimme porukalla vielä siedettävän kuivina, mutta pelto-osuus oli pelkkää uittoa! Vaikka kedolta oli heinikko niitetty ja maasto pursuili ihanaisia tuoksuja, emme innostuneet aivan päättömästi laukkaamaan. Erehdyimme jopa tottelemaan aina tarvittaessa isännän pilliäkin. Viimeistä peltoa kolutessamme Sämpylän seuraan yllättäen pelmahti Brenda -vesikoira jumalan armosta. Sen emäntä oli kateellisena tieltä katsellut pellonkoluamistamme ja hentosi sitten lopulta päästää Brendankin meuhkaamaan. Sillä olikin, aluksi, melkoisesti tarmoa singahdella ympäriinsä. Moisella energian tuhlauksella oli vaikutuksensa myös Saimiin, joka myös innostui pitämään vauhtia. Onneksi, sillä sain hyvää ja rauhallista aikaa tarkastaa pellon reunapuskat...
Kun viimein ehdimme kotiin ja kuivaustoimet oli suoritettu, isännän oli aika "lentää" töihin. Ja arvatkaapa kenellä oli illalla ankara flunssa, no sillä kaksijalkaisella tietysti : D

Alias

Päivä oli perin tylsä ja kun olimme saaneet Saimin kanssa syötyä laatikoihin isännän piilottamat eväät, napostelimme varsinaisen ruuan siihen jatkoksi. Sen jälkeen olikin päiväunien aika. Niistä selviydyttyämme oli aika keksiä jotain mieltä ylentävää. Onneksi kaksijalkaiset olivat säilöneet alakuistille avokaappeihin kaikenlaisia antiikkisia lauta- yms. pelejä, varmaan ihan meitä varten, ei niillä ainakaan kukaan muu pelaa.
Valitsin hyllystä muinaisen suosikin, Aliaksen...siinähän selitellään sanoja kilpakumppaneille ja se joka arvaa saa pojoja, tai ainakin sinnepäin. Laatikko oli helppo avata ja kyselykortit ottaa käyttöön. Aikaa mittaavan tiimalasin kanssa oli hieman hankalampaa. Koska meitä pelaajia oli vain kaksi, täytyi tiimaa kääntää vähän väliä ja koska käytettävissä olivat vain melko terävät hampaat, rikkoutui aikamittari siinä tuoksinassa tuhannen p....si matolle.
Harmi kyllä, isäntäkin saapui töistään juuri silloin ja sain hieman selitellä sille maton sotkuisuutta lasinsiruineen, reikäisine laatikoineen ja levällään olevine kyselykortteineen ; ))
Kuten jo aiemmin totesin, kukapa niistä peleistä piittaisi. Nytkin pääsimme ihan kivasti vesisateeseen husky-valjaslenkille kiertämään Tesomajärveä. Kun taas oltiin kotosalla, aikaa oli vierähtänyt runsas puolitoista tuntia ja isännän loggeri kertoi kävelymatkaksi 7,5km...joo joo, matkalla sattui kaikenlaista kulkua hidastavaa...

Romeoita ja pitkäkorvia

Aamun kajossa, eli päivän viimeisissä auringonsäteissä (lopun päivää lorotti vettä) reippailimme isännän johtamina Horhan harjuun laukkaamaan. Siellä rouhiessamme törmäsimme yllättäen setä-setteri...tai mikä setä se nyt on, jos on kaksi vee ;)
Jäpikäs oli kuulemma Saimin veljen Leevin tuttuja ja kooltaan aivan hirmuinen. Minä varsinkin vaikutin melkein pikku cockerilta sen rinnalla. Romeon emäntä arveli meidän olevan pentuja, niin pieniä ja ohutturkkisia kun Sämpylän kanssa olimme. Noo, pantiin jälli ainakin aisoihin kun renttu yritti päästä hännän alle nuuskuttelemaan. Itse asiassa sillä taisi olla oikein aihettakin kiinnostua minun tuoksuistani, sillä juuri pisti emäntä viestiä kasvattaja-Riitalle ilmeisistä juoksunalku-merkeistäni. Tulisikoos niistä tällä kertaa valmiinpaakin...muistanette viime hälytyksen elokuun alusta ; )
Töiden jälkeen isäntä laski ja luuttusi lattialta juoksutippoja ja rahtasi meidät lähiharjuun ulkoilemaan. Siinä sitten entisen betoniaseman aukealla harjoittelimme tottisjuttuja isännän kanssa, kun Sämpylä laukkasi mäestä pupuliini edellään. Jokseenkin oletettavasti harjoitus keskeytyi pikaisesti lahtiessäni tavoittamaan jänöä, isännällä kun ei taaskaan ollut ladattua haulikkoa kyynärtaipeessaan :P
Saimi teki jäniksen jäljessä nelitassuluiston kun oikaisin elukan edelle puskan läpi, ilmeisesti se kuuli rymistelyni ja teki uuden uukkarin ynnä poistui sivummalle Saimi perässään. Minut isäntä sai kopattua ohimennessäni köyteen. Harmi. Joskin Saimikin missasi saaliin ja joutui myös narun jatkoksi heti kun palasi jälkiä treenipaikallemme. Vaan olipas kiva pikku pyrähdys!

Hurjaa tahtia

Lauantain isäntäväki siivosi edelleen. Mitä nyt aamulla, päivällä ja illalla päästiin pihalle tavanomaislle lenkeille. Sisällä otimme Sämpylän kanssa ajankuluksemme matsia leijona-pallosta (lelu) joka ON minun, eikä Saimin!
Tänään sen sijaan lähdimme heti kukonlaulun jälkeen mökille aamupalalle. Eväskoppa käsikynkässä kaksijalkaiset taarustivat tutuille kallioille ja me Saimin kanssa kiskoimme sillä välin kielet roikkumaan. Aamu oli näet sen verran kostea ja vilpoinen, että oli aivan riemastuttavan hyvä keli juosta. Kun sitten päästiin "kohteeseen" olin tietysti oikopäätä pummimassa leivänjämiä porukoilta, Saimi taas häipyi tavanomaiseen tapaansa ruokailun ajaksi omille teilleen (se kun ei noista hiilareista diggaa...ja sen näkee: ei turkkia, eikä lihaa).
Paluureissulla isäntäväki keräsi kopan pohjalle suppilovahveroita ja me kastelimme turkkimme loputkin kuivat kohdat Saimin kanssa lutimäriksi.
Kaikenlaisten mökkeilijän syyshommien jälkeen jo puolilta päivin mentiin toiselle sienenkeruureissulle. Kaksijalkaiset saivat kerättyä sekä kanttarelleja, että suppilovahveroita ja me Sämpylän kanssa poimimme väsyn sekä kapallisen hirvikärpäsiä...sitten kotiin.
Loppupäivä vuorotellen uinuttiin ja tapeltiin leijona-pallosta, kunnes illalla oli oikean juoksulenkin aika (vöissä ja valjaissa) ja sen jälkeen vielä kunnon löylyt Ruis-Karhun kanssa...tuore öljy peittoaa mennen tullen bulkki-Karhun, varsinkin löylykauhasta nautittuna!

Setteri-intoilijoita

Siivousta ja siivousta...onneksi sentään illasta isäntäväki lähti lenkille meidän settereiden kanssa. Päästin oikein juoksuvöillä liikenteseen. Meinaan asioille Lietsuun, postiin ja kangaskauppaan. Wau!
Okei, olihan ihan kiva mennä poikkeuksellisia reittejä, vaikkakin remmissä ja kävelyteitä. Matkalta kun löytyi kaikenlaista nuuskuteltavaa ja sitten vielä autollinen hulluja. Tai no ei nyt ihan sentään hulluja, mutta setteri-intoilijoita kumminkin ;)
Yllättäen näet vastaantuleva auto löi liinat kiinni ja koukkasi tien poskeen. Autosta rynnisti nuorehko mies morjestamaan meitä ja samalla kertoi omistaneensa setterin kauan sitten. Tarkkaan ottaen äijä ei minua heti setteriksi tunnistanutkaan, sen kuin paapoi Sämpylää. Mutta sitten huomautin sille, että olenhan minäkin tässä ja samalla isäntäväkikin ymmärsi valaista rotuani herralle. Hetkisen kuluttua myös rouva kömpi repsikan paikalta lääppimään meitä, viisaina ynnä markkinointihenkisinä morjestimme sekä häntä, että takapenkillä mörköillyttä ja kitaraa räpläilevää perheen pahimmassa puberteetissä olevaa nuorta herraa. Taisi jälli olla häpeissään vanhempiensa ylivilkkaudesta ja innosta morjestaa ohikulkevaa punaturkkia :D

Iltarasteilla ja RC-seisonnassa

Vaikka vettä hieman ropotteli taivaalta, lähdimme koko porukalla Horhaan ulkoilemaan kaksijalkaisten työpäivän päätyttyä. Emäntä pisti päälleen sadetakin, ajattelematon kun oli, sillä Saimin taluttimessa roikkuminen on raskasta puuhaa ; )
Kun pääsimme harjuun, oli se täynnä nuoria suunnistajia, sauvakävelijöitä, muita koirakusettajia ja maastopyöräilijöitä. Niinpä emme hetikään päässeet vapaalaukalle...ennen kuin täytetyn soramontun reunalla vasta. Siellä isäntäväki arvosteli meikäläisen velttoilua Saimiin verrattuna ja totesi, että tulipa loggeri laitettua oikeaan koiraan Sämpylän viilettäessä louheen seassa korvat lärpättäen. Minä taas seurailin sen kimpoilua reunavallilta, josko vaikka pupun löytäisi.
Seuraavaksi tunkeuduimme varovasti metsän siimekseen vältellen karttakouraisia ja koirallisia. Hyvällä reittivalinnalla löysimme enemmän rasteja kuin ihmisiä, joten saimme sentään muutaman laukkakilsan kerättyä.
Kun viimein olimme laskeutumassa harjusta raviradan parkkipaikalle, kuulimme ihme ääntä tieltä. Siellä jotkut isot pojat (lue: isomahaiset äijät) ajoivat RC-autoilla kilpaa parkkipaikan reunalla. Autot kiitivät tosi kovaa ja pomppivat vielä hyppyristä...ja sekös meitä metsästyskoiria kiinnosti! Meni oikein hyvä tovi, kun Sämpylän kanssa seurasimme "kulkuneuvojen" kiivasta kyytiä.
Kotosalla isäntä tyhjensi Sämpylän loggerin verkkoon, ja siitä näkyi iltapäiväkiidon matkaksi pikkulikalla 8,7km...

Mediapeliä

Ilta kului sadetta pidellessä ruudun ääressä. Minä kyttäsin sohvalla istuen ikkunan ruudusta ulos ja huomasinkin kadulla kulkevan rusakon! Siinä meni helposti vartti, kun seurailin pitkäkorvan liikkeitä kadun poskessa. Saimikin siinä piipahti tiirailemassa lasista, muttei pöljä havainnut mitään...Sen sijaan se havaitsi tv-uutisissa seikkailevat sopulit oikopäätä. Koko insertin ajan tuli lisää kirsun kuvia töllön ruutuun, kun Sämpylä tarkkaili elukkain liikkeitä matkalle kohti tuhoaan...

Tuplasti Horhassa

Aikas mukava päivä. Heti aamusta lenkkeiltiin Horhaan jänisjahtiin. Aikas pikainen reissu, mutta oikein virkistävä ennen äijän työpäivän pituista pakkolepoa. Jostain syystä isäntä oli kotiin tullessaan niin reippaalla päällä, että taas lähdettiin Horhailemaan. Tällä kertaa reissu oli mukavasti pidempi, hieman rasittavampi ja paljon kosteampi. Sade kun oli vasta juuri ennen lähtöämme lakannut, eli metsä oli litimärkä. Kiitolaukkaamalla Horhan rinteitä edes takaisin tuli kyllä muutenkin sen verran kuuma, että ex-laskettelumäen pikkulampikin korkattiin meidän molempien setterineitien toimesta. Kotosalla oli siis luvassa pidempi pyyhkeeseen kietoutumissessio...

Kesä lienee loppu...

Kesä todellakin lienee loppu, sillä isäntäväki lämmitti kotosalla saunan, siis sähkösaunan! Mehän oikopäätä tungimme Sämpylän kanssa lauteille, mutta eihän siellä sillä tavalla rattoisasti aikaa vietetä kuin maalla Avtomat Kalashnikov 47:n (lue: Aito Kiuas 47) höyryissä. Hetikohta turkki hohkasi kuumaa ja ilma, jota läähätimme sisään oli melkoisen kuumaa ja kuivaa, vaikkei sentään sata-asteista...Onneksi opin mennätalvena ihan omin neuvoin pakenemaan alas ja ulos löylyhuoneesta. Sen verran lämmintä lauteilla oli, että Saimikin tuli aika tiukasti peesissä samalla oven avauksella...

Mittaroitua maastoilua

Jippii, mökille! Ja samantein metsään. kun pääsimme perille. Isäntä vain kiinnitti Saimiin loggerin, jotta kaksijalkaisilla kuulemma olisi jotain käsitystä Sämpylän seilauksesta maastossa, ja niin me pinkaisimme perätoukuria läpimärkään metsään. Lenkki oli tavallinen "pinolta alas ja metsän läpi polulle, sekä männyltä takaisin", ehkäpä noin kolme kilometriä. Kun kotiuduimme mökille aamupalalle ja loggeri kytkettiin tietokoneeseen, oli Saimin juoksutuloksena 8,75km ja reittiviiva aika säkkärää. Tuosta voidaan erittäin karkeasti laskea kolmen päivittäisen lenkin yhteismitta maalla ulkoillessa, eli noin runsas 25km! Kuullosta aikas paljolta, mutta nyt on nokkaunet vedetty, eli mennääs taas metsään...
PS: Emäntä punnitsi meidät tänä aamuna ja sai molemmille painoksi 24,5kg.

Rapuilemassa

Illaksi isäntäväen kummipojan kotiin kylään, rapujuhliin...Saimi ja minäkin päästiin mukaan. Pikkuisen kyläpaikan emäntää kalvensi, kun ryykäsimme Sämpylän kanssa litimärän pihan poikki sisään ja suoraan olohuoneeseen muun juhlaväen sekaan ; ) ...vaaleisiin mattoihin jäi vain mustia tassunkuvia...
Kyläpaikassa morjestimme kaikki kaksijalkaiset (enkä minä edes haukkunut ketään), sitten peuhasimme Pampin (kyläpaikan berni) kotipihalla itsemme jälleen kuivauskuntoon. Sisätiloissa oli mielenkiintona ensin kissanruoka ja heti perään itse kissat! Vanha Tikru ei oikein meitä enää sietänyt, vaan tunki itsensä sohvan alle piiloon ja tuoreempi kattikin pidättäytyi lähemmästä tuttavuudesta. Se ei yhtään ihmetyttänyt, sillä ajoin sen Saimi perässä kaahaten yhteen makuuhuoneeseen pakoon. Siellä se heittäytyi sen verran vihamieliselle päälle ja ulkomuodolle, että tällainen räyhääkkäämpikin setteri löysi jarrut : P
Noo, kotiin päästiin lopulta ilman vertavuotavaa kirsua...

Kävelyllä, eikun vedolla

Mukava pikku sade valui taivaalta, kun isäntä varusti itsensä ja meidät iltapäivälenkille. Koiran ilmasta huolimatta reissu ulotettiin aina kauppakeskukseen asti. Ensin saimme kaahottaa harjussa vähäiset karvamme läpimäriksi ja sitten rimpuilimme taluttimissa läpi Lielahden. Isäntä ei vaikuttanut järin innostuneelta talutinominaisuuksiimme, suoraan ja varsinkaan vierellä kulku kun ei kuulemma luonnistunut lainkaan. Saimmekin Sämpylän kanssa palautetta temppuilustamme (lue: äkkinäisiä kontaktinotto-odotuksia ja joskus jopa ilkeitä nykäisyjä narusta) ja loppumatkasta jouduimme oikein treenaamaan kaunista ohessakulkua. Treenitulos ei vielä sekään isäntää oikein tyydyttänyt, joten luvassa on lisää treeniä.
Isäntä oli muuten käynnistänyt GPS-loggauksen jo aamulenkillä, 3,7km ja sama masiina mittaili kauppareissummekin ja sille tuli äijän taskussa pituutta 5,8km. Siihen kun lasketaan tykö meidän irtonainen aamulenkki ja iltapäivän alun vapaa puolikas, niin eiköhän Saimille ja mulle hyvinkin kerry tälle päivälle 12km jalkapatikkaa ja vielä on illan viimeinen jaloittelu tekemättä...
PS. isäntä imuroi vielä tänäänkin lattialta ainakin litran Saimin karvoja. Nyt Sämpylällä näkyy jo vaaleanpunainen nahka sieltä täältä.

Vierailijoiden kansoittama koti

Isäntä piti tänäään syntymäpäiväkahvittelutilaisuuden. Sehän tiesi koko rapsakkaa laumaa pyöriskelemään kotonamme ja tietty kiireistä aamua imurin ja mopin väistelyssä. Ja sitten vielä Fridakin tuli kylään! Se oli taas kasvanut yhden kokoluokan lisää ja onnistui jo pomppaamaan sohvalle ja nojatuoliin, mikä oli ihan turha taito meidän setteriden mielestä. Nyt emme enää onnistu pakoilemaan sitä riiviötä edes soffalle, koko ajan sai vaihdella paikkaa ja väistellä, etteivät naskalihampaat ehtineet nipistellä kankkua. Shown kruunasi illalla paikalle saapunut Ånni-Manni, joka pääsi remuamaan (harjoituksen vuoksi) Fridan kanssa olohuoneen ikkunan edustalle meidän tirkistellessäämme tapahtumia ikkunasta...itse asiassa pidimme p....llisen kateellisten murinan ja haukunnan sohvalla isännän riemuksi.

Puolukanpoimintaa

Jo suorastaan klassiseen tapaan lauantaiaamu alkoi kahvinkeittelyllä ja matkateolla metsään. Isännällä oli repussa eväät ja puolukka-askit emäntä kulki ohessa kahta kättä heilutellen, me taas Saimin kanssa heiluttelimme neljää jalkaa melko kiivaasti polulla ja polun sivussa matkalla puolukkakallioille. Keli vain oli turkasen kuuma, suorastaan hotti ja perillä kalliolla olimmekin Sämpylän kanssa kuin kehnosti paistetut pihvit läähättäessämme puolukanpoimijoiden vieressä, mutta varjon puolella...
Kyllä taas maistui uinti kotirannassa, kunne sinne viimein päästiin. Onneksi kaksijalkaiset kotiuivat jo iltapäivästä lähteäkseen kavereidensa luo pippaloitselemaan ja me pääsimme Saimin kanssa makoilemaan verhoin suljettuun olohuoneeseen kummin kanssa.

Uimakelit jatkuvat

Perjantai, joten taas maalle mekkaloimaan. Lähtö hieman viivähti kohti iltaa, mutta keli oli lämmin ja aurinkokin melkein paistoi laiturille jäätelönsyöjien niskaan.
Vaan hetikohta tulikin jo pimeää, eikä iltaulkoilu säkkipimeässä metsässä ollut hauska ulkoilla...

Vaihtelu virkistää

Eilen ja toissa päivänä isäntä kuljetteli meitä aamulenkille, tänään taas emäntä. No, vaihtelu tosiaan virkistää, vaikka molemmat halajavatkin kulkea suunnilleen samoja reittejä. nykyisen lainsäädännön vallitessa myös me siis kuljemme samoja reittejä ; )
Pikkuisen tässä muuten ihmettelen tuota hormonitoimintaani. Juoksuni otti ja alkoi jo pari viikoa sitten, vaan kummasti se lopahti melkein saman tein. Saas katsoa, menikö koko ottiaika ohi tältä syksyltä. Runsas altistus vastakkaiselle sukupuolelle näyttää toimivan loistavan ehkäisykeinona ; P

Arki on koittanut

Varhain aamuisin on nyt lähteminen lenkille isännän seurassa, emäntä kun ehtii lähtemään virkaansa vielä aiemmin. On jokseenkin inhottavaa kiskoutua seiskalta ulos (puoli kahdeksan olisi sitten taas jo ihan sopiva aika) ja laahustaa metsään. Paitsi, jos kadulla sattuu olemaan rusakko istuksimassa! Kuten eilen. Siinä se keskellä tietä aamusumussa suorastaan ylevän näköisesti mutusteli voikukan lehteä etukäpälissään. Ei kylläkään kovin kauaa, sillä Sämpylä ja minä otimme narun mittaisen lähtökiihdytyksen kohti saalista, joka poistui etuoikealle pitkin loikin. Se taluttimien toisessä päässä roikkunut kaksijalkainen meinasi moisen nykäyksen jäljiltä oikopäätä palauttaa meidät sohvalle ja lähetä töihin. Onneksi osaan näyttää matelevalta ja nöyrältä piskiltä tarvittaessa; pikku maasuttelulla äijä oli valmis kiertämmän suon ja saimme aikaiseksi kolmen vartin aamulenkin. Lopun päivää aina virka-ajan loppuun pötköttelimme sitten sohvalla/nojatuolilla/lattialla ja odottelimme isäntää palaavaksi.
Kun typpi viimein kolisteli ovesta sisään, teimme Saimin kanssa kunnon tervehtimisseremoniat hiljaa istumisineen, ininöineen ja lopuksi naaman nuolemisineen. Sitten päästiin taas lenkille ja vielä lopuksi valoisaa aikaa (kyllä, yhdeksään asti oltiin ulkona) pihalle telmimään ja aurinkoa ottamaan...isäntä kun maalaili ikkunan pieliä ja räystäitä.

Kalmo juomakaveri suossa

Uhh. Aamulenkillä suolla juostessa tuli kuuma ja jano. Siksipä poikkesin juomaan erään suolampareen niemekkeeseen. Reunus oli ikävän pehmeä ja posahdin suohon jatkamaan latkimista. Janon sammutettuani yritin kipaista ylös montusta, mutta ei sieltä niin helposti ponnahdettukaan. Noo, pikkaisen lisää ruutia pyrkimyksiin ja pääsin ylös. Siinä rämpiessäni oli emäntä jo ehtinyt ihmettelemään tilann meinasi saada kohtauksen huomatessaan jo ponnettoman juomaseurani. Samaan läpeen oli näet juuttunut ja voimain puuteeseen sitten hukkunut kovasti whippettin näköinen koiraparka!
Kalmoa käytiin vielä illan suussa isännänkin kanssa tarkastamassa ja samalla isäntäväki levitti muille koirankuljettajille tietoa hukkuneesta koirasta. Saapa nähdä, löytääkö joku näin tiedoin kadonneen koiransa, aikaa tapahtumasta lienee kulunut jo hieman runsaammin, kalmo kun on nyt näkyvissä lähinnä suoveden poikkeuksellisen mataluuden vuoksi...

Kylävohveli

Tultiin eilen mökille iltapäivästä mulimaan ja saunomaan. Onneksi vesi oli vielä uimalämmintä ja aurinkokin paistoi...tai siis saunoessa ei enää aurinko paistanut, sillä silloin oli jo puoliyö...
Tänään aamulla käytiin ensin aamiaisella metsässä, samalla isäntäväki poimi tuokkosen mustikoita ja me Saimin kanssa reuhkasimme puskissa. Merkittävänä nähtävyytenä reissulla oli kanahaukkanen, joka kävi meitä tarkastelemassa ilmeisesti pupusaaliin toivossa. Ainahan sitä meikäläistä voi jänikseksi luulla!
Puolilta päivin saapuivat kummini pikku-perronsa Fridan kanssa kylään. Pallero oli muistanut olla ruoka-aikana kupilla, sillä se oli kasvanut kokoa toisen mokoman viime kerrasta. Ja vauhtikin oli kasvanut potenssiin, pian Nasusta saa kelpo remukaverin. Nytkin se jo uskalsi loikata laiturilta veteen ja kuistilta alas, luvatta tietysti!

Viimein taas kotosalla

Kyllä, pääsin taas vaihteeksi kotiin. Hommat Justuksen kanssa jäivät vain kesken, mutta oli kiva taas nähdä Sämpylä ja isäntäväki Keuruulla. Joo-o, Keuruulla, sillä olin matkaillut kasvattaja-Riitan työkaverin ja parin labbiksen kanssa Mikkelistä sinne. Paikka oli kuulemma sopivasti Tampereen ja Seinäjoen välissä ; ))
Lopulla kotimatkalla kipaisimme Saimin kanssa pikku lenkit pimeässä metsässä Vilppulassa ja sitten koisasimme kotiin asti. Siellä muonat kitaan, pikku iltakähinää ja sitten matrassille maata...