Outo varis

Vaihteeksi pääsin aamulenkille kaupungissa. Lähdimme isännän ja Saimin kanssa katsomaan heti puoli yhdeksältä, olisiko kotoharjussamme tapahtunut muutoksia kesän aikana. Syynä perin varhaiseen liikuntahetkeen oli halvatun nahkean kuuma yö ja emännän sekä kummisedän saattaminen matkaan kohti Suurajoja. Lähtivät höyrypäät koko päivän reissulle aina Konnevedelle asti.
Harjussa törmäsimme ulkoilmassa yönsä viettäneeseen alan kulkijaan, joka ryhtyi päästelemään voimallisia ääniä lähestyessämme Saimin kanssa. Äijä oli melkoisen "unenpöpperöinen" ja taisi peljästyä oikein kunnolla paria pikku setteriä ; ) Sedän mekastuksen täydentämiseksi päästelimme mekin muutamia haukahduksia, mutta kun isäntä antoi oman kutsuhuutonsa poistuimme heti kaipparia härnäämästä. Moisesta tottelevaisuudesta saimme jopa kehut isännältä!
Paluumatkalla tapasimme erään naapurin jo tutun Bretonin, jota moikkasimme kirsunmitalta. Samaten morjestimme viereisen naapurin Rafan. Rafan kodon aidalla oli joku kumma, aivan linnun näköinen, vaan ei hajuinen, ötökkä. Meillä meni Saimin kanssa tovi jos toinenkin, kun yritimme nuuskimalla ja tassuilla koettaa ottaa selvää elukan ominaisuuksista [aidan päällä oli valuraudasta tehty variksen näköinen metallilintu / suom. huom.]...

Kuviokelluntaa

Laituritalkoot mökillä sen kuin jatkuivat. Isäntä, kummit ja vaari ronttasivat peräkärryn avulla toisenkin laiturielementin veteen ja vanha laituri pätkäistiin kulkusillaksi. Loppupätkästä tuli minulle mitä mukavin sorsienmetsästyslautta. Ensimmäisen kerran jouduin kyllä aivan huomaamattani kummisedän vipuun ja kelluin puolijärveen, ennen kuin huomasin olevani järvellä irrallani! Sitten vielä äijänrontti upotti lautturin altani ja jouduin uimaan maihin. Eipä se juuri häirinnyt, heti kun lautturi oli taas sen verran rannassa, että sinne pääsi hyppäämään, painelin Saimin kanssa jatkokelluntaharjoituksiin...ja taas lautturi vajosi. Tällä kertaa isäntä upotti sen niin, että jouduimme kumpainenkin uintiharjoituksiin. Onneksi kaksijalkaisten koulutusinto lopahti kahteen kertaan ja saimme lopun päivää pomppia uuden ja vanhan laiturin väliä vapaassa tahdissa...

Tappajan tirkistelyä

Pääsin illasta Saimin ja isäntäväen kanssa maalle. Tällä kertaa matkalla oli oikein funktiokin, sillä saimme uuden laiturin mökkirantaan. Koska lautturi toimitettiin emännän sukulaisen maatilalle, pääsimme samalla sinne ihmettelemään ranchin tuoksuja ja releitä. Laiturielementit lastattiin rivakasti traktorin kärryille, joten kovin pitkää aikaa emme päässeet haistelemaan maaseudun ominaishajuja (mielenkiiintoisia : ). Reissun mökille matkailin kaali lasista (Saimi myös) pihalla ihmetellen edellä menevää laiturinkuljetustraktoria ja maantien vieren ihmeitä.

Perillä äkkäsimme laiturin purkua pähkäillessämme omituisesti kiemurtelevan hiiren. Juuri kun olin aikeissa hotkaista elukan parempiin suihin, kaksijalkaiset nappasivat minut ja Saimin kainaloihinsa
Myös heitä kiinnosti outo elukka, joka osoittautui tarkemmassa syynäyksessä päästäiseksi. Vielä tarkemmin katsottaessa oudon liikkumisen syyksi paljastui taistelu suuren kastemadon kanssa! Mato yritti maan alle, ja päästäinen riuhtoi hullunaan estääkseen saaliin karkaamisen.

Siinä katsellessamme päästäinen peittosi madon ja alkoi pätkiä sitä sopivaksi evääksi. Tosi tappaja!
Koska elukka oli aivan traktorin pyörien kohdalla kummisetä poimi sen ja madon käsiinsä, eikä päästäinen ollut millänsäkään! Sen kuin vain jatkoi madon rouskuttelua! Tajusivat vain mokomat ihmiset laittaa saalistajan ja saaliin turvaan ämpäriin, ja korkealle, meiltä settereiltä turvaan. Sen kuin itse ihmettelivät, kun päästäinen veteli kaksi kertaa kokoisensa matosen kitusiinsa.
Saatiinhan itse työmaasta, eli laiturista, illan aikana sitten puolet veteenkin. Hommaa kuulemma hidasti se, että Saimin kanssa pompimme alituiseen lautturin päälle katselemaan työn edistymistä. Varsinkin, kun osa saatiin järveen asti, sillä oli näet mukava kellua ja samalla riipiä rannan lumpeita.

Yöksi saimme jäädä kummien kanssa maalle isäntäväen lähtiessä kaupunkiin...

Ei sittenkään lääkärireissua

Aamulla (taas muuten hellettä) emäntä soitteli eläinlääkärille ja tiedusteli meikäläisen "hot spotille" hoito-ohjeita tai muita tarvittavia toimenpiteitä. Samalla hän tuli maininneeksi läikän olevan viikonloppuista paremmassa kunnossa. Lääkäristä todettiin olevan mahdollista, vaan ei niinkään todennäköistä, että vaiva paranisi ihan ilman isompia antibioottihoitoja. Saimme kuitenkin mahdollisuuden tarkastella vaivan kehittymistä muutaman päivän, varsinkaan kun ns. etäpesäkkeitä ei löytynyt. Siis Betadinea ja Bacibact-jauhoa tasaiseen. Lekuri vielä vannotti varomaan, etten pääse nuolemaan haavaa (hah, Saimi auttaisi, jos joutuisin häpeäkaulukseen) ja kävisi uimassa. Siihen ei kyllä auta muu kuin kotona pysyminen ja alituinen vahtiminen, vaan ei vaiva juuri kärsinyt viikonlopustakaan. Kuten muistanette, kävin silloin vähän väliä uimassa. Jos en järvessä, niin sitten suossa...

Mustikassa...taas

Päivän tavanomaisten aktiviteettien lisäksi (olin Saimin kanssa teillä tietymättömillä toista tuntia yhtä soittoa isännän hakatessa klapuja, eihän se silloin mitään ehdi vahtia ; ) pääsimme vielä illasta mustikkaan. Se on oikein mukavaa touhua; isäntäväki kävelee mustikkapaikalleen polkua pitkin ja me Saimin kanssa huitelemme siinä jossain lähimaastossa. Sitten kun väsy/kuuma iskee poikkeamme tervehtimään marjanpoimijoita ja samalla tallaamme, tai peräti makaamalla lanaamme lähimmät mustikkamättäät soosiksi. Lopuksi ennen uutta häipymistä yritämme syödä suoraan astiasta marjoja, ja kun se ei onnistu, niin kuolaamme limaisiksi poimijaparkojen kädet imiessämme marjoja näpeistä...








Marja-apurit levolla

Vattuakos siinä kerjäät...

...tiedusteli isäntä vitsikkäästi aamuisella marjanpoimintareissullamme ja tarjosi minulle muutaman kypsän isompaan janoon. Eipä niistä paljonkaan iloa ollut vallitsevaan läähätykseen nähden, sillä olin juuri kieppunut Saimin kanssa hakkuuaukeaa ympäriinsä sen verran kovalla tempolla, että olisi tarvittu ämpärillinen kylmää vettä janonsammutukseen...
Päivällä kävin isäntäväen ja Saimin kanssa postireissulla ison tien varressa. Matkaa kertyy suuntaansa vajaa kolme kilometriä ja yllättävän paljon kaikenlaista mielenkiintoista sellaiselle reissulle mahtuu, sillä nuuskuttelin pupun jälkiä, söin mansikoita, ihmettelin aitauksessaan temmeltäviä mäyräkoiria, tempoilin kissan perään ja morjestin isoa mustaa setäkoiraa. Saimi teki tietysti kaikki samat hommat.
Illalla isäntäväen siivoillessa puupinoja piipahdin metsässä noutamassa jo viime kesänä alun perin löytämäni hirven lapaluun ja toin sen reppavana pihaan. Luu oli niin komea, että Saimi rosvosi sen aina kun minulla vain silmä vältti ja jyrsi sitä silmät viiruina meikäläistä varoen.
"Hot spottini" sai päivän aikana useampaankin kertaan kovaa kyytiä, sillä piipahdin järvessä pari kertaa ja muutaman kerran muuten vain suon silmäkkeessä. Niinpä läiskä sai ensin Betadinea ja sitten kuorrutuksekseen Bacibact-puuteria vähän väliä. Onneksi se ei ole levinnyt, eikä oikeastaan ole eilistä huonompikaan, josko sillä maanantaihin pärjäisi...

Lassie palaa kotiin...eikun Helmi, ja mökille

Hesan reissulla pääsin mm. kokeilemaan minigolfia ja kerrostalon saunaan. Golfpaanalle taitaa tulla harvoin nelijalkaisia pelaajia, koska virkailija oli hieman yllättynyt tiedustellessani kummitädin kanssa osallistumislupaa lippuluukulta etuvarpaat tiskillä. Pelitauolla, kummien syödessä tavallisia jäätelötuutteja, minä sain 400g:n annoksen! Maksallatikkoa. Lenkeillä eteen osui tietenkin useampikin city-kani, joiden perään täytyi hieman iukua. Koirapuistoissa tapasin lukuisia mielenkiintoisia tuttavuuksia ja kerrankin sain nauttia jakamattomasta huomiosta ja lellimisestä, myös hoitotoimenpiteistä. Kummivanhemmat diagnosoivat huolella puhdistamani nirhauman etujalassani hot spotiksi! Eläinlääkäriä on siis tiedossa heti alkuviikosta...isäntäväkikin nimittäin päätyi samaan diagnoosiin, harmi.
Kotiin, tai oikeammin mökille, paluun sain tehdä korvat auton ikkunasta lepattaen ja raikkaita tuulia haistellen (tänään vain +17C). Saimi-Mato oli selvästikin luullut päässeensä isäntäväen perheessä pomoksi, mutta joutui pettymään surkeasti tullessaan auton ovelle meitä vastaan ja sai samantein kokea arvonalennuksen. Oli se kyllä huvittavan näköinen niskavillat pystyssä luulleessaan jonkun vieraan koiran tulleen paikalle ; )
Järvi ja sen kalat näyttivät olevan entisellään, vaikkakaan en päässyt vesiin (luvalla) ja tavanomaiset tappelut Saimin kanssa luista ja muista alkoivat välittömästi. Kivaa...

Mustikassa

Haa, mikä ihana rauha. Pääsin kummisedän ja -tädin luokse Helsinkiin muutamaksi päiväksi chillailemaan ilman Saimia!
Siispä: sihteeri kirjaileekin nyt Saimi-Madon mustikkareissusta isäntäväen kanssa. Marjamatkalle päästiin vasta illasta kaikenlaisten kommervenkkien jälkeen. Saimi sai kärsiä autossa odottelua oikein olan takaa ja vielä helteellä. Kaikeksi onneksi isäntäväki piti auton ikkunoita melkein levällään ja tuuli tuiversi siten isoimmat kuumuudet mennessään. Mustikkaan mentiin mökkimaastoon ja heti kun perille oli päästy, Saimi ryykäsi järveen ja vasta sitten päästiin metsään. Keli oli jo totuttuun tapaan illastakin suorastaan kuuma, joten Saimi "rauhoitti" hieman liikkumistaan muiden poimiessa marjoja. Isäntäväen ajatellessa Madon pysyttelevän Helmin puuttuessa melkein jaloissa, oli heidän ihmetyksensä suuri, kun piskiä ei juuri silmiin kolmen tunnin marjanpoiminnan aikana saanut! Kohtuulähellä se kyllä seilasi, mutta ei oikeastaan hetkeäkään ihan vieressä, niinpä vesi maistui sille taivalluksen lomassa kaikista mahdollisista kosteikoista. Eikä käynyt neidillä aika pitkäksi.
Marjareissulta palattua oli taas pikku uinnin paikka ja polskinnan jälkeen maistui saavillinen muonaa voilla höystettynä. Marjanperkuun ajan Saimi kiiti pihamaalla "Sämppä-hölkkää" (tässä juostaan hullunaan ympyrää pihamaalla) mielenhuvituksekseen ja sitten maistuivat tirsat nurmella ennen kotoautoilua...

Saimin lintu

Kun palasimme päivälenkiltä (taas kaupungissa, melkoista singahtelua) kotipihaan, niin emäntä löysi erään ikkunan alta lasia päin lentäneen pikkulinnun, taisi olla joku kerttunen. Minä sitä vain hieman nuuskaisin, mutta Saimi-Mato poimi tipusen suuhunsa ja kuskasi sen nurmikolle ihmeteltäväksi omistajan elkein. Emännän kehotellessa meitä kuitenkin tulemaan sisälle, Saimi nappasi linnun jälleen suuhunsa ja ajatteli varmaankin jatkavansa lentävään faunaan tutustumista keittiön lattialla...mutta pettymys oli suuri, kun emäntä komensi sen jätäämään linnun kedolle. Sieltä sen olikin jo joku muu elävä poiminut parempiin suihinsa iltalenkkiin mennessä.

Maalle

Hei, taas päästiin maalle, nyt emännän kyydissä iltapäivästä. Heti kun auton aukesi perillä ryntäsin Saimi kintereilläni suoraan järveen...siinä sai tuore punkkiöljy kyytiä. Onneksi pakkauksessa ei sentään ollut määrätty uintikieltoa. Vaan saattaapa olla, että litkun vaikutusaika hieman kärsii. Silti, järveen pitää päästä helteellä, ja sen jälkeen metsään...

Erilaisia hätätiloja

Yritin saada isäntäväkeä hereille jo aamukahdeksasta, mutta ne sen kuin vain vanuivat sängyssä. Viimein puoli kymmeneltä pistin pystyyn sellaisen mekkalan, että kaksijalkaiset viimein älysivät nousta punkasta. Mutta, eiväthän ne mihinkään ulos heti lähteneet, vaan jäivät hoitelemaan kaikenlaisia "tarpeellisia" asioita. Minä jonotin jo hetken ulko-ovella, kunnes huomasin tyyppien sen kuin vetkuttelevan ylhäällä. Noo, kiipesin takaisin yläkerran käytävään, matottomalle läänille ja luruttelin oikein mahtipisun suoraan isännän jalkojen juureen! Siinä sitä oli opetusta mokomilla, toisen hädästä piittaamattomalle isäntäväelle.
Seuraavaksi oli hätää kärsimässä Saimi, hänkin ennen aamulenkkiä. Tässä tapauksessa oli kyseessä oikein mötkö punkki Saimi-Madon korvan alla. Vaikka meille on tehty punkkitarkastus kerran päivässä, niin koosta päätellen tämä roikale oli jäänyt perjantaina huomaamatta. Isäntä nipsaisi sen pihdeillä pois ja sitten meidän selkiimme lurutettiin tuoreet Biotix-litkut. Toivottavasti kyseinen tuote ei aiheuta Saimille lisää turkkikatoa aj toimii edes joten kuten punkkeja vastaan. Niitä on tänä kesänä saanut poimia meistä ennätysrunsaasti, varsinkin edellisviikonloppuisen Hesan keikan jälkeen...

Nappi ja välikohtaus

Naapuriin oli ilmestynyt uusi koiranpentu. Se on nimeltään Nappi ja rodultaan jonkin kokoinen Mäyräkoira. Nyt se on kyllä kooltaan pieni, suorastaan minikaniinikokoa. Ikää sillä kuulemma oli kahdeksan viikkoa ja sen kyllä huomasi: takajalat näyttivät lähinnä seurailevan etupäätä ja kyljelleen kupsahtelua tapahtui joka toisella askelella. Seoli kuitenkin oikein hellyttävä ja me saimme Saimin kanssa oikein äitiyskohtaukset, kun haistelimme sitä aidan takaa. Varsinkin, kun pikkuinen heitti heti selälleen nuoltavaksi ; )
Iltamyöhällä olin Saimin kanssa pitämässä seuraa autoa pesevälle isännälle. Siinä makoillessamme katua käveli Aatu, länsigöötänmaan pystykorvahko, emäntänsä kanssa. Saimi rynnisti heti sitä nuuskimaan ja minä perässä. Isäntä pahkeinen vain pysäytti meikäläisen ennen kuin ehdin Aatun ja sen emännän luokse. Aatun emäntä päästi sen irti ja silloin minäkin pääsin irti leikkimään. Aatu vain sai hirveän hepulin ja lähti juoksemaan kohti lähellä olevaa kotiaan hullun lailla...ja me perään. Aatun emäntä ehti huikata, että Aatu parka oli juuri eilen joutunut koirapahoinpitelyn kohteeksi ja lähti sitten Aatua huutaen sen perään. Isäntä karjaisi myös meille paluukomennon ja minä heitin juoksun heti kesken, mutta Saimi sen kuin hölkkäsi Aatun perässä kohti tien risteystä. Sitten isäntä käytti vielä enemmän komentoääntä ja Saimikin pysähtyi. Juuri ennen risteystä. Aatu sen sijaan loikki tien yli suoraan kotiinsa emäntänsä perässään, onneksi yhtään autoa ei ollut sillä kohtaa liikenteessä. Pikkuisen tuli Saimille pyyhkeitä tottelemattomuudesta : )

Lonkkakuvassa

Huh hellettä, edelleen. Täksi päiväksi oli emäntä varannut aamusta ajan lonkkakuvaukseen. Niinpä matkailimme lekurille heti aamulenkihkön jälkeen. Lääkärin vaaka oven pielessä näytti painokseni 21,450 kg, eli helle on vajaassa parissa viikossa verottanut kilon painoa, ruoan maistumisesta huolimatta. Saimikin kipaisi mittarille ja sai numerot kohoamaan melkein entiseen 22,2 kg lukemaan, outoa, ettei se ollut sen enempää laihtunut.
Sitten morjestettiin lääkäreitä ja hoitureita. Vastaanotolle saapuneet kissat eivät sen sijaan halunneet tehdä lähempää tuttavuutta. Seuraavana olikin jo vuorossa rauhoituspiikki. Huvittavaa kyllä, Saimi uuvahti lattialle paljon nopeammin kuin minä : )) Kun oli tillin tallin, emäntä hiivasi minut hoiturin kanssa röntgenpöydälle ja operaatio alkoi (Saimi ja isäntäväki kävi sillä aikaa kävelyllä ja jätskillä). Puolen tunnin kuluttua aloin hiljakseen heräillä kaksijalkaisten ihastellessa hienoja röntgenkuvia lonkistani ja selkäruodostani. Henkilökunnan mielestä lonkat näyttivät oikein hyviltä, vaan oikea oli vielä vasentakin parempi...arvelivat molempia A:ksi, vaan saapa nähdä millaiset viralliset tulokset ovat.
Loppu päivä taitaa mennä nukuskellessa ja kankkusta loivennellessa...Saimin säestäessä.

Liikkuvaa nokea

Päästelimme mökille heti, kun vain saimme itsemme liikkeelle. Maalta löysimme, sekä saunan, että mökin rapuilta nokisutarin käynti-ilmoituksen ja isäntä manaili äijän käyneen aivan juuri. Noo, pikainen soitto perään ja sutari lupasi palata. Siinä oli minulla ihmettelemistä, kun liikkuva nokikasa saapui työnsä ääreen. Täytyi oikein haukkua räksyttää miestä joka kerran, kun hän vain tuli nurkan takaa uudelleen näkösälle; ). Mielenkiintoisia vehkeitä äijällä kyllä oli, niitä täytyi oikein perusteellisesti nuuskia ja tutkailla.
Nuohouspalveluiden jälkeen menin isännän perässä uimaan ja innostuin ihan itse melomaan koiraa isännän mielestä reippaan lenkin. Mukavaa. Saimikin ui järveen kantamatta, eli ihan omin haluin, pienen kiepin. Vaan mulskutus vain jatkuu, joskin lievää vähentymistä on havaittavissa : )
Huomattakoon, että maalla lämpömittari näytti pahimmillaan/parhaimmillaan +31C.

A-esteellä

Helle jatkuu! Aamulenkki tehtiin palveluskoirakentälle, jossa ei isompaa ruuhkaa ollut. Isäntäväki innostui usuttamaan minua ja Saimia esteylityksiin. Aitaeste meni vatsakarvoja kutitellen, loiva A-este reteästi. Sen huipulla oli muuten hyvä tähystyspaikka! Saimilla oli pieniä motivaatio-ongelmia esteelle nousussa ja kun se viimein yritti kolmasti, niin pääsi kerran. Joten kuten.
Sitten oli vuorossa jyrkkä A, jonka yli kipaisin mallikelpoisesti. Helppoja. Saimia ei edes komennettu jyrkälle, se vain napsi kanin papanoita nurmelta ; )
Ahmiaisen jälkeen siirryimme Kannelmäen Prismalle ostoksille. Isäntäväen "shoppaillessa" me istuimme (tuuletusluukut auki) autossa odottelemassa. Odotus palkittiin, sillä saimme (taas) yhteisen jätelön. Tällä kertaa se puolitettiin jo etukäteen ja Saimikin sai syödäkseen.

Jäätelön jälkeen.

Kului sekin helteinen päivä autossa emännän työskennellessä ikkunat levällään ja meidän nukkuessa. Illan viiletessä pääsimme näkemään hevosia! ja kaneja! ja futiksen loppuottelu kummeilla voimakasäänisessä seurueessa! ja lisää kanejä! kunnes viimein isäntä pääsi töistä ja lähdimme kotia kohden. Onneksi emme asu pääkaupunkiseudulla, eihän siellä voi kulkea vapaana kanivaaran vuoksi : D

Saimin päivänä Kiasmaa ihmettelemässä

Reippaan, mutta kuuman Klaukkalan aamulenkin jälkeen saatoimme isännän virkaan, tehden jälleen pikku kävelyn emännän roikkuessa taluttimien kahvoissa. Hellettä piisasi, mutta myöhemmin illansuussa lähdimme jälleen matkaan. Tällä kertaa vaelsimme Helsingin Keskuspuiston  halki aina Eduskuntatalolle ja Kamppiin asti.

Evääksi emäntä oli varannut meille vettä ja retkiastian. Saimme Töölönlahden rannan jäätelökioskista myös vaniljajäätelöpallon. Saimin nimipäiväsankaruudesta huolimatta minä vetelin sen melkein yksin (Saimi osaa vain nuolla ja osaan haukatakin !). Reissulla näimme Olympiastadionin, Finlandia-talon, Kansallismuseon, Eduskuntatalon, Kiasman ja Narinkkatorin, noin merkittävimmät rakennusarkkitehtoniset kohteet mainiten (Hesarin Sanomatalo ei tähän mahtunut ; ). 

Populaa oli paljon liikeellä ja pääsimme kuuntelemaan elävää musiikkia (joku bändi), sekä ihmettelemään partioivia poliisiautoja. Jostain syystä liikkeellä oli lämmöstä huolimatta myös runsaasti juoksijoita, mutta kaneja ei näkynyt (tuoksui kylläkin). Valkoposkihanhia nähtiin joka kokoa aivan karvapallosta täysikokoiseen. Emäntä oli tyytyväinen, ettei Saimi tajunnut mitään niiden päälle ja niin hän onnistui vastustamaan nelivetoani.

Emme paljon jutelleet pääkaupunkilaisille, mutta emäntä oli tyytyväinen käyttäytymiseemme; emme ehkä aivan maalaisilta. Huomionarvoista oli myös, että eräs nuori neito tunnisti minut harvinaiseksi Punavalkoiseksi Irlanninsetteriksi!

Palattuamme Hopulle ehdimme lepo- ja ruokatauon jälkeen vielä kummisedälle katsomaan futiksen MM-pronssiottelua. Paluumatkalla sieltä saimme näyttää emännälle, kuinka setterineitipari ajohaukkuu tienposkesta karkuun livahtaneita kaneja. Päivän taivallusta kertyi peräti 26km ja vielä pääosin helteessä! Eikä edes väsyttänyt, paitsi emäntää, vaikka aika hyvin sekin jaksoi...

Siirtolaisena pääkaupunkiseudulla

Emännän matkailupuuskan innoittamina olen nyt toista päivää Saimin kanssa tutkailemassa pääkaupunkiseudun kanipopulaation tilaa. Isännän piipahdellessa 12-tuntisia työpäiviä puulaakissaan emäntä on kuljettanut meitä keskuspuistossa ja seudun lähiöissä lenkeillä paperitöidensä ja sosiaalisten velvoitteidensa välissä. Eilen, torstaina, koimme myös oikein jytväkän ukkosen. Pikkuisen tuppaa meikäläistä ottamaan hermoon kova jyrinä, onneksi sentään salamat eivät häiritse.
Ukkosmyrskyn mukanaan tuoman rankan sateen jälkeen piipahdimme (varmaan viisi tuntia ; ) kummieni luona esittäytymässä. Heillä oli näet kylässä kummitädin vaihto-oppilaspaikan kavereita ruotsinmaalta. Saimme kuulla Saimin kanssa olevamme hienoja koiria! Tosi imartelevaa, meillähän ei ole yllä minkäänlaista karvapeitettä. Meikäläinenkin näyttää enempi sotkuiselta dalmatialaiselta.
Yön vietimme sikeästi koisien Hopussa, sen kun saa jäähdytettyä illalla paljon taloa rivakammin...

Rapeaa joutsenta

Aamun pyyperheen kurmootuksen jälkeen isäntäväki pakkasi minut sekä Saimin ynnä tavarat autoon ja matka emännän kaverin kesämökille alkoi. Jos ei lasketa mukaan pikku pysähdystä keskellä peltoa sijainneessa kaupassa, matkaan lurahti runsas tunti aikaa ja sitten pääsimme taasen kenturalle. Paikka, johon laskeuduimme, oli sillä tavalla hieno, että se oli entinen maatila ympäristönsä peltoineen, navetoineen ja talleineen. Yritimme Saimin kanssa pikaisesti tutkailla kaikki paikat ennen kuin meidät teljettäisiin köyteen pihamaalle. Lääpästyksiin juostuamme pääsimme kuitenkin sisälle nuuhkimaan tarjolla ollutta sienikeittoa ja saimme pummittua pari nökärettä leipääkin. Sitten paikalle tuli lisää väkeä ja he meinasivat saada hepulin, kun siinä hieman tuoreita "tunkeilijoita" haukkumalla ojensin ja Saimi halasi hieman vastahankaiset saapujat. Onneksi selvisimme kukin järkytyksestämme varsin nopeasti ja loppupäivä sujui melko hyvässä yhteisymmärryksessä ; )
Illan ohjelmaan kuului järvenrannan saunan lämmitys ja kipaisimme Saimi-Madon kanssa myös rantoolle (pellon kautta oikaisten) tutkailemaan tuoreita paikkoja. Rantapuskasta löysinkin (kuulemma sähkölinjaan jo varhemmin tuupertuneen) joutsenen, jolta rievoin siiven irti ja kipitin sitten se suussani Saimia karkuun. Kun Mato väsähti perässähiihtoon, rouskuttelin siipisulat uimarannan polulle pikkelsiksi. Isäntä ei syystä tai toisesta oikein pitänyt harrastuksestani ja ryhtyi siksi heittelemään oksia järveen. Sen verran joutsenjuoksuissa oli sentään tullut lämmin, että innostuin minäkin noutamaan uimalla ne heitetyt kepit ja niin isäntä saavutti tarkoitusperänsä; joutsenenroippeet irtosivat järveen ...samalla tuli puolierheessä uineeksi oikein kunnolla matka, ja vielä useaan kertaan.
Kun viimein kotiuduimme oikein viralliseen kotiin, oli talo lämmennyt helteiden ansiosta suunnilleen paistinpannuksi. Niipä uinuin parvekeella, se taisikin olla talon paras nukkumapaikka...ja muut hikoilivat sängyissään, Saimi-Matokin...

+30C varjossa

Vaan ei se meitä haittaa. Riekuimme Saimin kanssa pitkin metsiä ja rantoja kopko päivän. Välillä sentään kävimme lauhduttamassa ylimääräistä lämpöä järvessä massua myöten. Isäntä sai meidät parikin kertaa päivän aikana kiinni niistä puuhista ja hinasi meidät vuorotellen syvemmälle, jotta jouduimme uimasillemme ja treenaamaan vedessä etenemistä jalat irti pohjasta. Saimi kyllä koettaa mieluiten edetä kokonaan veden pinnan yläpuolella...tai ainakin huitominen antaa niin ymmärtää ; )
Illasta innostuimme vielä lähtemään emännän peesissä juoksulenkille, mutta se oli hieman liikaa lämmön puolesta. Niinpä emme viihtyneet saunassa paria viskattua vesikipollista enempää. Huh vain hellettä!

Jälleen mökille

Kun olimme heränneet autounilta käväisimme pikku lenkin itä-Tampereen rajamaastossa. Sitten isäntäväki naatiskeli aamiaisen juhlapaikan kotiväen ja kummien kanssa ja me lötkötimme Saimin kanssa tuijien alla varjossa, kunnes matka takaisin mökille alkoi. Vaan rei niin suoraviivaisesti, ensin kasteltiin kukat kotosalla ja sitten käytiin kaupassa. Viimein puoli neljän korvissa pääsimme ihanan viileään mökkiin pötköllemme katsomaan polkupöräilyä Eurosportilta (nukuimme 86 km kohdalta aina 6 km kohdalle ; )
Aktiivisen telkan töllöttämisen jälkeen oi kalastuksen vuoro; luttasin järvessä iltauutisiin asti Saimi kannoillani. Ainoa häiriö oli isäntä, joka pakotti meidät välillä uintiharjoituksiin...Saimi mulskuttaa edelleen...

Kihlajaiset

Lauantai-illan vietimme kihlajaisia. Kummini olivat käyneet sormuskaupassa ja nyt kaksijalkaiset juhlivat läheisporukalla iloista tapahtumaa. Meidän isäntäväkemme ei oikein osaa hienostella ja kun meille setterineideillekin pitää löytää juhlimisen ajaksi jonkinlainen hoitopaikka, niin mehän pääsimme mukaan juhliin...mummun kauhuksi. Siis Saimihan aina pomppii vasten kaikkia tuttuja ja tietysti juuri mummua erityisesti : (
Se pari saa aina aikaiseksi pientä vipinää keskenään ja yleensä naarmuja mummuparkaan, kun Saimi yrittää pöljään tapaansa osoittaa "hellyyttään".
Lukuunottamatta muutamaa edm. parin konfliktia illan aikana, juhlat olivat oikein mukavat siihen nähden, että rivakamppi juoksu-ulkoilu jäikin hieman vähiin.
Yöksi pääsimme majoittumaan Hoppuun portin pieleen, viinikanisterin tyhjennys kun ei paranna isännän (ei emännänkään) auton ajotaitoa. Asuntoauto osoittautui loistovalinnaksi, koska talot olivat päivän paisteen jäljiltä tunkkaisen kuumia!

Lekurissa

Perjantaiaamu sujui alkavaa hellettä väistellessä, kunnes oli aika lähteä tervehtimään eläinlääkäriä. Matkailimme onneksi ilmastoidulla autolla toiselle puolelle kaupunkia ja Saimi rynnisti heti auton oven avauduttua suoraan eläinlääkärin odotustiloihin. Emäntä oikein joutui houkuttelemaan Saimi-Madon takaisin pihalle, jotta neiti saataisiin asianmukaisesti taluttimeen : ) Sitten painelimme innosta riekkuen sisälle lääkäriin.
Ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi astuimme vaa'alle, ja Saimi painoi täsmälleen yhtä paljon kuin minä! Siis sen isännän yllättävän tarkkaan eilen kirjaaman 22,5kg. Sitten oli varsinaisen tarkastelun ja rokottelun vuoro. Minä pääsin ensin tiskille ja Pirkko-lääkäri (se setterituntija) lääppi minut läpi ja hyväksi havaitsi, sitten sieraimiini lorotettiin kennelyskä-rokote. Hyvin sujui, olin kuulemma mallioppilas. Sitten oli Saimin huki, se saikin koko satsin piikkejä ilmeenkään värähtämättä ja hampaat saivat spesiaalikehut! Eipä likassa muuta kehuttava olekaan :)

Terveystiedote

Emäntä on matokuurittanut meitä nyt vaadittavat kolme päivää tulevaa (kuulemma huomenna) rokotuspäivää varten. Samalla on tarkoitus tutkailla lonkkakuvauksiin sopivaa ajankohtaa. Eläinlääkäri siis odottaa piikit teroitettuina.
Turkit ovat meillä molemmilla setterineidoilla tosi olemattomat: minulla näkyvät taas gepardinlaikut kyljestä ja Saimilla on suorastaan kaljut kohdat etulavoissa. Johtuneeko karvanlähtö sitten ExSpotista vaiko kesästä, siitä emme ole aivan varmoja. Emännän mielestä meitä voi parhaiten kuvailla ilmaisulla kaljurotta.
Isäntä punnitsi ja mittasi meidät eilen aamulla (huomenna saadaan tarkemmat lukemat eläinlääkäristä) ja sai meille molemmille painoksi 22,5kg. Säkä on meikäläisellä 58cm ja Saimilla näppäsen vajaa 62cm. Emäntä arveli Saimin olevan laihempikin, se kun näyttää aivan Don Quixoten hevoselta näkyvine kylkiluineen (toivottavasti Riitta ei lue tätä ; ))

Karvanlähtöä

Kuumat kesäpäivät ovat sujuneet pääasiassa kotosalla makoillen. Emäntä on pessyt mattoja ja isäntäkin on roikkunut silloin tällöin mukana ja me olemme päässeet lähinnä vain talutinlenkeille.
Eilen aamusta matka vei kuitenkin tien viertä aina läheisen järven koiranuittopaikkaan, jossa pääsimme Saimin kanssa juoksentelemaan ja reuhuamaan vesirajassa. Kaksijalkaisilla oli vain ikävä taka-ajatus opettaa meitä samalla uimaan, joten jouduimme vuorotellen kannetuksi shortsinlahjesyvyyteen ja saimme kroolata pari metriä rantaan. Hah, mikäs siinä, kyllä se minulta sujui, mutta Saimi se mulskutti etutassuillaan edelleen ; )
Illalla pääsimme matonnoutoreissuun ja samalla juoksemaan pellolle ruohikkoon. Saimi veti kuin viirupää pitkin kaseikkoa, kun meikä ihmetteli tuoreita tuoksuja enempi pellon laidalla (taitaa olla Helmillä juoksu lähestymässä, arvelee isäntä). Kotosalla sitten lääkittiin Saimi-Madon vatsanaarmua...
Tänään aamulla pääsimme jälleen uimareissulle. Ohjelma oli sama kuin eilen, paitsi että isäntäväki oli nyt varautunut uima-asuin matkalle. Niinpä uintireissuun kainalolähdöllä tuli heti viisi metriä lisää mittaa...ja Saimin mulskuttelu vain jatkui. Saapa nähdä, täytyykö se laittaa keskeltä järveä harjoitusuinnille.
Paluumatkalla Saimin talutin yhtäkkiä katkesi teräsrenkaan petettyä! Ja kyseessä oli sentään oikein kunnollinen puolikuristava nahkatalutin! Isännälle tuli kiire karjua Saimille sivullepyyntejä ; )