torstai 31. maaliskuuta 2011

Kahden pupun päivälenkki

Harjussa oli iltapäivästä oikein keväistä. Pitkäkorviakin melkein pyöri jaloissa. Ensimmäinen löytyi suunnilleen lenkin puolivälistä. Tai oikeastaan sana "löytyi" on väärä ilmaus, sillä ristiturpa käveli suoraan isännän eteen piilopaikastaan. Minä ja Sämpylä nuuskutti samalla hetkellä sen juuri jättämää makuupaikkaa. Isännän kutsun äänensävystä oli helposti pääteltävissä, että nyt on saalista näkyvissä. Niinpä suorimmekin Saimin kanssa täyttä höökiä isännän luo ja heti perään käden osoittamaan suuntaan. Kerrankin oli mukava ajaa kaksistaan oikein näkyvää saalista, vaikkakin lumi kantoi pupusen painon ja petti ikävästi meidän allamme...siinäpä kunto kohosi ;)
Tuskin olimme palanneet kieli poskella roikkuen, kun seuraava pitkäkorva tunkesi taas reitille. Ja taas meitä settereitä vietiin niin että isäntää nauratti. Nytkin saimme kärsiä pehmeästä lumesta ja ylikevyestä ristiturvasta; pahan kerran tuli turpaan, jälleen. Olisinpa syntynyt vinttikoiraksi...tai olisipa isännällä haulikko! [kirj.huom: sakkoa tulisi, jos niin lähellä asutusta ammuskelisi :D ]

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kettumaista

Aamulla päästiin vaa'alle, isäntä kun oli perin kiinnostunut kuinka paljon kahden päivän syömättömyys vaikuttaa kahden setterineidin painoon. Vaaka näytti minulle 23kg:a ja Sämpylälle 24 kg:a, joten kilo per turpa oli mennyt häviksiin. Todettakoon kuitenkin, että meillä pikku koirilla napsahti nälkälakko lopulta poikki hämärän koittaessa, emäntä kun pisti papujen päälle lisukkeeksi vaniljajogurttia!
Iltalenkillä löysin ihkatuoreet ketun jäljet tien penkalta. Niitä nuuskiessani isäntä kuiski pallohännän loikkivan edellämme. Minä en edes päätäni kohottanut, koska kerran tiedän löytäväni saaliin kuono edellä...mutta Saimi sai repolaiseen näköyhteyden ja kiskaisi emännän melkein kumolleen inkuessaan punaturkin perään. Kotipihaan päästyämme havaitsimme ketun kulkeneen ikioman pihamme poikki poissaollessamme. Kettumaista...

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

PYYtämässä

Viimein mökille! Saatiin taas juosta Saimin kanssa viimeiset puoli kilsaa auton kanssa kilpaa, melkein osaamme jo juosta koko reissun yhtä soittoa tietä pitkin ja silloin auto putoaa kyydistä ; )
Ensi töiksensä kaksijalkaiset virittelivät makkaravalkeat ämpäriin kedolle ja mekin saimme kyrsistä maistiaiset. Sitten rämmittiin porukalla metsään puolen metrin hangessa. Se ei sitten lopulta meitä Sämpylän kanssa juuri haitannut, sillä kevytkenkäisinä naisina pysyimme suurimman osan ajasta hangen päällä. Melkein heti mökin takaa  löysimme pari pyytä puun juurakosta ja siinä menikin sitten pari hetkeä niiden tuoksuja tarkastellessa.
Pyyt piikissä
Itse elukat eivär paljon painautuneet, vaan pyrähtivät siivilleen varsin äkäisesti meluisan porukkamme alta. Vaan olipa taas hienoa löytää oikeaa riistaa! Loppureissu meni ilman elukkahavaintoja, mutta juoskimme Sämpylän kanssa varoiksi tuollaiset viisi - kuusi kertaa pidemmät tarkastelureissut kuin huonosti hangessa kulkevat kaksijalkaiset. Paluumatka tehtiinkin siksi varmuuden vuoksi jäätä pitkin, ja siellä lunta ei ollut nimeksikään häiritsemässä edes isäntäväen ja Saimin kummisedän liikeitä...

Lammas-riisiäKÖ?

Kuten eilen mainitsin, oli ruokamme vaihtunut (niin, minäkin joudun syömään lammas-riisiä, siinä kun on vähemmän rasvaa ja se sopii kuulemma nyt huonojen juoksukelien aikaan meikäläisellekin paremmin). Voin sanoa, että uusi ruoka todellakin auttaa ainakin minun silavani sulattamiseen, sillä en ole nauttinut eilisen aamun jälkeen ainuttakaan ateriaa! Saiminkin atopia, mikäli se ruoasta johtuu, tokenee uusiomuonalla taatusti. Me kumpikaan emme näet ole paria papanaa enempää murkinaa maistelleet...pahaa.

Oravanpesälle kyytiä

Lauantai-illan ratoksi harpoimme harjuun lenkille. Heti menomatkalla havaitsin oudon möykyn tien poskessa ja katso; siinähän oli oravan pesä! Mikä lienee heittänyt kuusen latvasta oksien alta pesän pienoisen oravalta. Siinä se pötkötti penkalla fyllit ulkona. Vanhana orvantappajana rynnäköin riepottamaan pehmusteita niin, että Saimi katseli hoo-moilasena sivusta omituista riehuntaani. Vaan eihän sitä koskaan etukäteen aivan varmasti tiedä onko pehmukkeiden sisässä vaikka oikein saalista. tuoksut ainakin olivat "aitoja".

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Häiriökäyttäytymistä

Rusakon pentele keksi kävellä editseni, kun olin jo melkein kotipihassa! Saimikin havaitsi pitkäkorvan häiriökäyttäytymisen ja niin tietysti molemmat riehaannuimme kiskomaan isäntäväen olkapäitä irti taluttimien avulla. Emme onnistuaneet, mutta kaahot kaksijalkaiset keksivät päästää meidät pupujahtiin, kun tuo ilta näytti niin rauhalliselta! Saimi ampui naapurin pihaan saaden russakan juoksuun ja minä kyttäsin suunnan lumipenkan huipulta. Näin pääsimme hyvin ristiturvan jäljille; oikeaan suuntaan ja hyvällä vauhdilla. Siinä sitten isäntä vihelteli pihassa vartin pilliinsä meitä kotiin odotellen...
Ilta oli todellakin rauhallinen ja palasimme ihan omin neuvoin takaisin lihapatojen ääreen. tarkkaan ottaen emme kuitenkaan aivan lihapatojen luo, sillä viisaat ihmiset olivat käyneet Mustissa ja Mirrissä noutamassa Saimin hieman heikosti kasvavan turkin ja jonkin verran kutisevan ihon vuoksi uutta kuivamuonaa. Kuninkaallisen kaniinin Setter 27:n tilalle tuli nyt Nutro Choicen lammas-riisiä, josko sillä olisi Saimin turkille voittoisampi vaikutus...

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kaurismetsällä

Saimin kummisetä on viettämässä kotikaupungissaan pientä talviloman tynkää ja on tapansa mukaan aina kotosalla ollessaan innokkaasti kouluttamassa meitä. Tänäänkin Eräkuksassa (töllöohjelma) oli kauriinmetsästystä mäyräkoirien avulla ja saimme/jouduimme välitrömästi seuraamaan "opetusvideota" ruudulta. Saimiltahan se, degeneroitunut elukka kun on, käy ihan luonnostaan aina kun vain jotain liikettä tai ääntä kuuluu telkkarista. Tällä kertaa vain minäkin innostuin tarkkailemaan mäyräkoirain peuranajoa...pienellä maasutuksella. Mutta meikä kun tuppaa ottamaan asiat vähän turhankin tosissaan, oli heti ohjelman jälkeisellä päivälenkillä kuskiparalla pieniä ongelmia. Vai eikö muka juuri oltu nähty peuroja ihan kuonossa kiinni, eli miksei niitä muka edelleen olisi ulkona pihapiirissä...

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Sämpylä soittelee

Emäntä hankki meille kotoseuraksi vinkuvat pallolelut, jotka aavistuksen omaisesti muistuttavat Afrikan suuria kissoja. Saimi sai leijonan ja minä taasen leopardin. Kevyellä alkuharjoittelulla Saimi ryhtyi jo saamaan leijonastaan irti kauniita sulosäveliä, kun minä taas jemmasin leopardini nojatuolin syövereihin ja vedin tirsat (eikun yritin vetää;)
Itse tuotettu musiikki hiveli Sämpylän korvia niin verrattomasti, että se rutisteli jellonaa suussaan runsaasti yli sallitun ajan, ja heti valokuvan oton jälkeen vinkulelu evakuoitiinkin hellan päälle. Isäntäväki käytti syynään vaaraa elukan tuhoutumisesta liian pikaisesti Saimin hampaissa. Se lieni pelkkä veruke mutta pääasia oli, että lelu hyllytettiin!!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kohti Siilinkaria

Aamulla pieni koira ja iso koira joutuivat puntariin. Mittaus suoritettiin hyväksi havaitulla "sylimenetelmällä" ja minulle kertyi painoa vähennyslaskun jäljiltä 24kg ja ISOlle koiralle (Saimille siis) 25kg.
Jokseenkin perusteeton lempinimeni "Silava-Orvokki" on siis haihtumaan päin...kuulemma kylkiluiden päällä on kuitenkin liikaa muutakin kuin turkkia ;)
Saimilla taas ei juuri turkkia ole; rintakehän altakin on karkea lumi raastanut viimeisetkin haituvat irti ja hännänpää on kuin sormi. Kasvaakohan Sämpylälle ikinä kunnon turkkia?
Päivä kului isännän seurassa autonpesussa. Me Saimin kanssa vahdimme tiellä, ettei vain kukaan tungeksi salavihkaa työmaalle ja isäntä puunasi kotteronsa sisätiloja myöten.
Illalla pääsimme UKK-instituutille ulkoilemaan emännän mennessä Pilates-puuhiin. Isäntä vapautti meidät järvelle pinkomaan ja otti suunnan Siilinkarille. Seurailimme etäältä äijän kulkua ja kollasimme sohjossa rantaviivaa. Rauhaniemen avantouitsijoitkin kävimme ihmettelemässä vapaan veden reunalta. Puuhaa vain ikävästi häiritsi kiihkeästi kutsuviheltelevä isäntä :D
Isännän ja kylpijöiden helpotukseksi emme innostuneet uimasillemme, vaan jatkoimme kohti Siilinkaria. Aikapulan vuoksi jouduimme kuitenkin heittämään kulkusuunnan takaisin päin ennen majakkaa ja vuoden ensimmäinen Siilinkaritus jäi edelleen odottamaan. Saas katsoa, lähtevätkö jäät ennen perillepääsyä...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Iso koira

Katso äiti! Kaksi koiraa, iso koira ja pieni koira!! Loihe lausumaan kirkaalla äänellä natiainen jalkapallopelin (kyllä, siinä pelasi nuoro mies futista sohjossa epätoivoisen äitinsä kanssa) tuoksinassa havaitessaan Saimin ja minut emännän kanssa kävelyllä...Yyh, tosiasiat kuulee lasten ja imeväisten suusta, ja minä, Helmi-Orvokki, olin se pieni koira. Koko loppureissu meni ihan hänekseen häpeillessä, ja emännän kerrottua isännälle ao. jutun, otti päähän vielä enemmän. Minkäs minä sille voin, etten kasvanut edes kaurapuurolla. Eikä kukaan muutenkaan ihaile meikäläistä niin kuin Saimia, joka tuntuu olevan kaikkien ikiaikainen haavekoira, varsinkin kirkkaassa auringonpaisteessa, kun aurinko oikein säkenöi sen turkissa [sillä mitään kunnon turkkia edes oo..kele]. Kade painaa...

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Takatalvi

Oho, aamulla oli maisema vaihtunut. Lunta oli tullut viitisen senttiä ja sitä leijui edelleenkin taivaan täydeltä. Hiutaleet eivät sentään olleet jalkarätin kokoisia, mutaa aika lärpäkkeitä kuitenkin. Aamulenkki tuoreessa uudessa lumessa oli oikein raikastava ja matkaseuraakin saimme Emmi-koirasta (semmoinen pikkuisen beaglea isompi vanhastaan tuttu koira-neito). Lähellä nollaa kieppuva lämpötila takasi oikein kunnolliset lumipaakut "housuihin" ja emäntä sai isännän kauppareissun ajan karsia meistä lintukoirista varmaan kilon lumipalleroita.
Päivän kahdella muullakin ulkolenkillä saalis oli sama ja pesuhuoneen viemäri veti tuliaiset niiden sulettua, emännän siloitellessa ja kuivatellessa meidät sisäkuntoon.
Sisärattona loikoilimme lumitöiden lomassa emännän jaloissa sohvalla. Paitsi Avaran Luonnon aikana, jolloin Sämpylä oli taas ratketa innosta seuratessaan töllöstä metsokukkojen taistelua. Siinäpä aito lintukoira elementissään, luulee jopa telkkarin lintuja seisomisen arvoisiksi!

Tikru

Isäntäväen kummipojan nimipäiväkutsu oli kuulunut, joten suuntasimme Saimin kanssa etelä-Tampereelle isäntäväen kulkuneuvon takapenkillä pötkötellen. Perillä morjestimme Bernin-paimenkoira Pampin ja muut perheenjäsenet ja jatkoimme samantein matkaa pihamaalla aitaukseen riekkumaan. Siinä pihamaalla on tosi hauska kieppua ja räksyttää ohikulkijoille, joten meitä ei ihan heti saatukaan sisälle. Vasta kahveepöydän aikana innostuimme saapumaan sisätiloihin, tietty pummimaan herkkuja (tällä kertaa huonolla menestyksellä) pöydästä. Sijaistoimintona söimme perheen kissan Tikrun muonat, vaan kun itse Tikru saapui paikalle pöydän päälle pörhistelemään, oli huomiomme ns. jakamaton. Tikru se on aikas tottunut koiriin, se jopa uskalsi nuuskia kuonokkain kanssamme, vaikka ei suostunutkaan leikkimään sen enempiä.
Meillä sen sijaan oli leikkihaluja, ja kun Tikru viimein pomppasi pöydältä singahtaen suoraan sohvan alle, me karautimme perään huonekalut sinkoillen. Isäntä arveli meidän saavan moisesta puuhastelusta Fiatin ex-merkin kirsuihimme...tiedättehän sen petojen sukulaisen viisi viirua...ja komensi meidät erittäin pikaisesti unohtamaan kisun. Ihan niin kilttejä pikku koiruleita emme Saimin kanssa olleet, että olisimme kokonaan Tikrun unohtaneet. Itse asiassa emme sitten enää juurikaan poistuneet sohvan luota leikkikaverin/saaliin toivossa...

torstai 17. maaliskuuta 2011

Leppoisaa löhöilyä

Kauhea meteli kuuluu televisiosta, kun isäntäväki seuraa puoluejohtajien vaalitenttiä. Onneksi se ei paljon meikäläisiä, siis Saimia ja minua häiritse. Saimi makoilee matolla ja jyrsii tennispallon riekaletta atomeiksi suurella hartaudella ja minä lupsuttelen silmäluomiani sohvanpäädyssä isännän jaloissa. Toivottavasti piakkoin kuitenkin pääsemme iltapisulle ja pöräyttelemään pikku paukkuja kedolle, sillä sain juuri maistaa kielenkärjellisen rommia isännän pikarista... ; ) Tuppaa meinaan hieman p.......ään noin jyty tökötti.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Vt. Collie

Emäntä lähti kaverinsa kanssa järvelle hiihtelemään ja isäntä nappasi meidät mukaansa samaan suuntaan. Loikimme emännän suksien kannoilla Tohlopin laduille isännän lunkiessa polkuja pitkin samman kohteeseen. Sitten kaksijalkainen naisväki lähti huitelemaan latua pitkin ja isäntä komensi meidät keskemmälle järveä, pois muidenkin hiihtelijöiden jaloista. Minun mielestäni ei kuitenkaan ollut lainkaan soveliasta, että kuljimme eri reittiä. Niinpä oikaisin umpihangen (tai pareminkin puolihankikannon) kautta takaisin ladulle ja komensin naisväkeä siirtymään isännän valitsemalle reitille. Ei ne mihinkään lähteneet, ja sitten jo soi isännän pillikin kutsuvihellystään. Minulle! Noo, ajattelin kipittää oikopolkua pitkin isännän luo, mutta jaloissa pyöri joku punapukuinen nainen ja väisteli oudosti. Tyyppi oli niin vaaralisen näköinen, että räksytin hieman sille varoitukseksi. Nainen pyrki väistelemään ja minä lisähaukkumaan, kunnes emäntä ehti suksillaan paikalle lohduttamaan naista. Minä sen sijaan juoksin tuli persuuksissa isännän luo, sillä pilli vinkui jo perin vaativasti...
Loppumatkaksi jouduimme Saimin kanssa tehostetun tarkkailun alaisiksi ja suurimmaksi osaksi köyden jatkeeksi. Isäntä jo ihmetteli, olenko ryhtynyt paimenkoiraksi, kun kaikkien kulkijoiden ja varsinkin emännän liikehtiminen oli niin tiukan tarkkailun alla...
PS. Saimi seuraa silmä kovana ja murisee, kun jääkarhu metsästää maitovalaita telkkarissa ;)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Mr. Fasaani

Ollessamme isännän ja Saimin kanssa sunnuntaipäivän aurinkolenkillä, törmäsimme herra fasaaniin. Kopea sulkaveikko tepasteli kymmenen metriä tien laidasta kantavalla lumella meidän ollessamme köyden jatkeena kadulla. Isännän olkia venytellen kipaisimme penkalle seisomaan harvinaista kanalintua. Sen verran oli juhlava tilanne pitkästä aikaa, että nostimme toisiamme säestäen oikeat etujalat koholle ja ojensimme häntämme rotumääritelmän mukaisesti takaviistoon vaaterissa (Saimin viuhka on kuin Aatun oman prikaatin poikien käsi, tikkusuora ;)
Tilanne oli siinä mielessä kasvattava, että emme päässeet tökäisemään kukkoa juoksuun tahi lentoon narun päässä roikkuvan ohjaajan vuoksi. Kasvatimme siis mielen malttia ja kärsivällisyyttä lintutyössä. Se jos mikä onkin meillä ollut suurin puute...vaan olipa tylsää. Vai kiinnostaisiko teitä vain katsella fasaania, kun sen voisi reippaasri ajaa lentoon ja sitten yrittää juosta kiinni?

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kylillä rälläilemässä

Pikku poikkeuksena normaaliin aamulenkkiin lähdimme kaupungille. Tarkoituksena oli lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulle, eli treenailla kaupunkikävelyä ja käydä torilla. Siispä auto parkkiin alarantaan ja jalkapelissä ensin Ratinan kautta kohti Hämppiä. Ihan ensialkuun käytimme uutta Laukonsiltaa hyväksemme, Sämpylää hieman hirvitti näköalatasanteen ristikkolattia ja sain naurella mokomalle kuramassulle kaiteen viereltä vuolteeseen katsellen ; )
Isäntäväen riemuksi etenimme erittäin päämäärätietoisesti annettuun suuntaan (siellähän roikkuivat taluttimien lenkkipäissä henkihieverissään jäätyneillä jalkakäytävillä luistellen) kohti kaupungin valtaväylää. Matkalla hidastelimme vain pulujen kohdalla, joita ensin seisoimme hetken kutakin ja sitten rynnistimme kiivaasti kohti sen verran, kuin talutin antoi myöten.
Kulku itse pääkadulla sujui ihna mukavasti, eikä rautatien tunnelikaan käynyt hermoille. Tammelan torilta kappasimme mukaamme tietyn lahjan ja palasimme jälkiämme takaisin keskikaupungille. Nyt ei mentykään Ratinan kautta, vaan suihkimme rehvakkaasti suoraan Hämeensillalle ihmettelemään Vee Aaltosen patsaita
ja katselemaan sillalta kosken sorsia.

Loppureissu mentiin taas hallitusti kuono maassa vetäen. Isäntäväki ei juuri ihastunut vetotreeneistämme, mutta muuten saimme positiivista palautetta hyvistä kaupunkihermoistamme : )

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Koulupäivä

Tai paremminkin ilta, sillä katseltuaan koko illan Japanin tsunami/järistysuutisia isäntäväki järjesti itselleen hupia innostumalla kouluttamaan meitä setterineitosia. Namupalat noudettiin kaapista ja dresyyriäksiisi alkoi. Kuten yleensä, suurin ongelma aloituksessa oli huolehtia, kumpaa meistä kulloinkin pompotettiin ja kumpi joutui seinäruusuksi, sillä mehän olemme innokkaita koululaisia kumpainenkin ; D
Kävimme pikaisesti ja lähes moitteetta läpi tavanomaiset tottisbravuurit (siis setterimittapuulla) ja sitten saimme Saimin kanssa edelleen vuorotellen hakea viittauksesta oikeasta laatikosta namipala (katsoittehan Prisman mennäviikolla, siinä koira peittosi simpanssin löytäessään ihmisen osoittaman namin). Se puuha sujui meiltä kertaakaan erehtymättä...kröhöm...
Lopuksi vielä kolusimme kilpaa nurkkia etsiskellessämme piilotettuja nameja pitkin huushollia, eikä mitään jäänyt imuroitavaksi. Tietenkään.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

3xstandardikevätpäivä

Kevät se tulee kolkutellen ja juoksun jälkeiset päivät kuluvat sujahtaen. Tänäänkin tehtiin isännän ja Saimin kanssa kaksi tosi pitkää lenkkiä ja vielä päivän päätteeksi koko "perheellä" iltalenkki
 ja ainoana ajankuluna oli pupujen jälkien nuuskiminen...jaa, pelattiinhan me Sämpylän kanssa pallonpuolikkaallakin sentään hetki, niin ja päästiin kerrostalojen pihalle pupujahtiin ihan irrallaan (harvinaista herkkua), mutta muuten on ihan tasaista. Paitsi, että Saimi on kokenut isännän peräti kahden peräkkäisen iltavuoron aiheuttamaa eroahdistusta tai jotain sellaista. Se kun vain roikkuu isännän perässä ja vähän väliä monkuu sille...taitaa itse asiassa olla aloittamassa juoksua, sekin...

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Saukkona Karhella

Jaahas, 5. juoksu on ohi, joten taas voi unohtaa jätkät puoleksi vuodeksi. Juhlan kunniaksi isäntäväki ilmoitti minut ( ja Saimin) Lahden ja Tampereen KV-näyttelyihin, joten siellä nähdään, karvakorvakaverit!
Päivän aurinkoinen aika vietettiin porukalla maalla. Isäntäväki hiihteli kolmen järven yli (pieniä olivat ;) tuommoiset seitsemän kilsaa järvien keskellä moottorikelkkaurilla ja me Saimin kanssa tarkastelimme siinä ohessa rannat ynnä järvet. Lumen pinta oli ilkeän jäässä ja terävä ura repi karvat ja nahkat jaloista. Eteneminen hangessa sujui siis menetelmällä SAUKKO: Takajalat osuvat aina etujalkojen tekemään koloon...
Onneksi isompia haavoja ei sentään kertynyt Saimin hännänpäätä lukuunottamatta, joka vaihteeksi aukeni verelle asti.
Juoksun ja hiihtelyn jälkeen isäntä viritteli tulet hangen koloon ja emäntä kipaisi Tampereen Lihajalosteen lenkkimakkaran nuotiolle (voin suositella joka koiralle!). Siinä sitten makkarakepin nokassa tulilla paistui meillekin pikku nökäreet, ja jo maistuivat!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kiitolaukkaa Husky-valjaissa

Aamu koitti aurinkoisena, mutta tuulisena. Isäntä innostui jo puoli ysiltä lähtemään järvelle suksien kanssa ja me mukana! Kalusto pakattiin autoon: meidät setterit takapenkille ja sukset ynnä valjaat takaloosteriin (auton alimittaisuuden vuoksi sukset hieman häiritsivät olotilaamme). Purkauduimme kulkuneuvosta Näsin rannalla matonpesupaikan naapurissa ja isäntä varusti Saimin ja minut valjailla sekä laittoi sukset jalkaansa. Sitten valuimme jäälle, jossa kytkeydyimme "valjakoksi". Lähtö oli turhankin värikäs, sillä ryhdyimme heti kättelyssä Saimin kanssa pikku tappelukseen ja vetonarut menivät tuhannen solmuun. Kun hässäkkä oli viimein selvitetty, alkoi matkanteko aika vauhdilla. Lumi oli onneksi melko kantavaa, mutta pinnaltaan turhan teräväreunaista tassuparoille. Isäntä maasutti meidät täyteen kiitolaukkaan ja tökki suksillaan köyden päässä minkä ehti ja me juoksimme kieli pitkällä. Vastatuuli oli kova ja melko kylmäkin, mutta se ei paljon vauhdissa tuntunut. Sipaisimme Reuharin nokkaan yhtä soittoa ja sitten isäntä ystävällisesti irroitti meidät valjaista (kirj. huom: Helmi-Orvokki alkoi olla melko sippi tällä kohtaa, Saimi sen sijaan kiskoi ihan elukkana) ja saimme nuuskia saaren rantoja omaan tahtiin. Kiertelimme niemennokan ympärillä muutaman hetken ja aloitimme sitten paluumatkan kohti "kotirantaa". Isäntä huiteli omaan vapaaseen tahtiin suksilla ja me Saimin kanssa jalan. Matkalle sattui muutama verkkoavanto, joilla oli taas päivystämässä variksia. Niitä on sitten kiva jahdata!
Juotavaa...
Perillä odotti auringon mukavasti lämmittämä auto ja pääsimme näsäkästi kotimatkalle ja päiväunille ; )

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kaksi sopraanoa ja rumpali

Palaillessamme iltasella Saimin ja isännän kanssa turvesuon kierrokselta jo narun jatkeena, havaitsi isäntä Tien poskessa ihan lähellä pitkäkorvarusakon rumpalia leikkimässä. Taisi ristiturvalla olla mielessään samat kevätpuuhat kuin minulla on ollut pari viime viikkoa, se kun paukutteli toista takajalkaansa maahan kuin Disneyn Rumpali-kani. Katkaisimme jänön jammailusession(vai oliko kyseessä sukupuolen korostaminen median avulla) karmaisevalla köysistön tempauksella ja aloittamalla tuplasopraanoulvonnan. Isännältä venyivät kyynär- ja olkanivelet melkein ulos kupeistaan ja pupun rituaalitanssipaikalle lurahti lusikallinen mahtiesityksemme kunniaksi. 75 kg:n jarrupala sai kuin saikin pidettyä meidät kurissa (mutta ei hiljaisena) ja pupu, pahus, ehti pinkoa teollisuusalueelle turvaan...

torstai 3. maaliskuuta 2011

Pitovaikeuksia!

Oli isännällä ja emännällä päivän hiihtolenkillä. Keli oli aurinkoinen, mutta myöhäinen iltapäivä oli soseuttanut lumen ja hirmuinen tuuli sotkenut ladut näkymättömiin. Jostain syystä kaksijalkaisten sukset eivät oikein pitäneet siinä jauhossa...vaan meidän settereiden käpälät ne kyllä pitivät. Pääsimme näet samalle lenkille suksihemmojen kanssa ja olihan hauskaa sinkoilla pitkin rantapusikoita! Kipitimme tuollaiset viisi kilometriä, tai siis suksihemmot kiersivät järven ja se on noin viisi kilometriä. Mehän taas juoksimme Sämpylän kanssa varmaan kymppikilsan ees taas rannalle ja ladulle ja rannalle ja ladulle. Siinä hiihtäjäin komentosanatkin jo kimpoilivat, kun tarkastelimme ajoittain turhankin "kiellettyjä" seutuja. Lämmin tuli ja sen kuulemma näki roikkuvasta kielestä ; ), vaan olipa kivaa...

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kevättä rinnassa

Aamun kirkas aurinkoinen hyväili emäntää tänään sen verran voimallisesti, että hän innostui kuljettamaan meitä nelijalkaisia oikein kunnon lenkin heti kukonlaulun jälkeen. Saimme Sämpylän kanssa kollata harjun laen viimeisetkin pupupiilot ja oravapuut lävitse ja paluumatkalla nuuhkia tuoreet liritiedot keltaisista tien penkoista. Jätkiä vain ei, harmi kyllä, ollut siihen aikaan enää/vielä yhtään liikkeellä lievittämässä libidoni lainehdintaa (tosi runollista, eikö). Taas näyttää yksi juoksu kuluvan loppuun ilman poikaseuraa...