Sateen tuhnusta huolimatta Saimi sai heti aamulenkillä kirsuunsa lehtokurpan tuoksun ja matoi varovasti sitä kohti. Ihan seisonnalle asti se ei ehtinyt ennen kuin kaksijalkaisjoukot tömistelivät ihmettelemään Sämpylän vaanintaa. Itse roimin juuri silloin lähipuskissa, enkä ehtinyt tipusta havaita kuin pyrstösulat sen lennähtäessä tiehensä. Minulla oli muutoinkin hieman huono munkki aamulenkillä, sillä liikkeelle pelottamani jänö osui suoraa Saimin eteen ja se mokoma sai ravata kielensä ulos pupun perässä. Harvinaista kyllä, en taaskaan itse huomannut jänistä/rusakkoa, joten jäin juoksuilottelusta paitsi. Melkein kotipihassa isäntä ja emäntä vielä havaitsivat langalla vipeltävän kurren, jonka mekin sitten poimimme okulaareihimme ja roikuimme hetken Saimin kanssa henki pihisten köysissämme ; )
Iltapäivästä sen sijaan olimme juniorin kanssa jälleen harjussa ja nyt osuin jäniksen jäljille. Pääsin oikein mukavasti sen perään ja olin jo tavoittamassa, kun juniori (siis Saimin kummisetä) vingutti pilliänsä niin, että katsoin parhaaksi päästä ristiturvan odottelemaan rauhaisampaa metsästyhetkeä. Taitaa tämä "seisovan lintukoiran" jänisverisyys olevan suvussa, sillä naamakirjan mukaan sisko-Ritakin oli varsin aktiivisesti pyrkinyt parin metrin aidan yli pupun perään...
perjantai 30. huhtikuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Aitaa kaatui
Isännän koulutushimo oli tänään edelleen voimissaan; aamulenkillä kuljettiin eestaas vedonpoistoharjoituksissa. Harjussa kuljettiin seuraten, oltiin paikalla ja tultiin luokse. Praksiisit sujuivat onneksi sen verran hyvin (kukapa ei hieman yrittäisi, kun vapaanajuoksu on kiikarissa ; ), että isäntä päästi minut ja Sämpylän kollamaan harjun puskia ilman naruesteitä. Yrittäessäni vaivihkaa hilpaista toiselle puolelle harjua, äijä pentele heti vihelsi luokseen ja vielä köytti. Kotimatka sujui sitten taluttimessa, paitsi Rafun luona (se Tiibetinterrieri) pääsimme sen pihaan aitaukseen hetkeksi leikkimään.
Kotosalla naapuri rynni puolilta päivin raivaussahan kanssa orapihlaja-aidan kaatoon juuri kun makailimme Saimin kanssa pihamaalla aurinkokylvyssä. Mekkala oli hirmuinen, sekä sahasta, että Saimista lähti korvia vihlova ääni. Saimi halusi näet ehdottomasti sahaustapahtumaan mukaan, halusi tietty syöksyä suoraan terään ;)
Minä kyllä pysyttelin suosilla mokomasta silppurista kaukana. Vaan olipa aidan kaadosta iloakin, nyt pääsee salamana naapurin ovelle, ja hyvällä säkällä vielä sisällekin ennen kuin naapurin rouva edes huomaa : ))
Kotosalla naapuri rynni puolilta päivin raivaussahan kanssa orapihlaja-aidan kaatoon juuri kun makailimme Saimin kanssa pihamaalla aurinkokylvyssä. Mekkala oli hirmuinen, sekä sahasta, että Saimista lähti korvia vihlova ääni. Saimi halusi näet ehdottomasti sahaustapahtumaan mukaan, halusi tietty syöksyä suoraan terään ;)
Minä kyllä pysyttelin suosilla mokomasta silppurista kaukana. Vaan olipa aidan kaadosta iloakin, nyt pääsee salamana naapurin ovelle, ja hyvällä säkällä vielä sisällekin ennen kuin naapurin rouva edes huomaa : ))
tiistai 27. huhtikuuta 2010
...narun jatkeena
Aamun suolenkki oli todella antoisa; pikku-tohlopin rantasammaleissa lepäili haapanoita ja telkkiä, joita ajoimme Saimin kanssa järvelle melomaan. Siinä hieman turkki tummeni, vaan kuka siitä välittää! Saimin keskittyessä polskuttelevaan sorsaan ja isännän naureskellessa sen puuhailuille, hyppäsin viisimetrisen ojan ylitse pellon reunassa näkyvän rusakon perään. Kyllä sai isäntä ihmeteltävää, kun pöljä luuli, etten viitsisi yrittää moisen vesiesteen yli (ojalla oli tiettävästi tarkoituksena estää kaahotukseni asutuille alueille). Pyyhkäisin pitkäkorvan perässä pellon ja tien yli suoraan harjuun. Isäntä karjui minulle kurkku suorana siinä peltoa ylittäessäni, mutta käänsin valikoivan kuuntelun päälle ja jatkoin takaa-ajoa. Harjussa hukkasin jänön, eikä isännän huutoakaan enää kuulunut, siksipä käänsin kuononi takaisin suolle ja juoksin mäkeä alas niin, että hippulat vinkuivat korvissa. Isäntä oli Saimin kanssa lähestymässä juosten tietä ja se alkoi huutaa jotain, kun olin ihan jo tien lähellä (SEIS! suom. huom.), joten vain kiristin vauhtia ja sujahdin kepeästi Hiacen keulan editse peltotielle Sämpylän ja jokseenkin ärjyn kaksijalkaisen luokse.
Lopun päivän ohjelmanumerona sain vähän väliä ihan omakohtaista harjoitusta luoksetulossa ja pysähtymiskomennon tottelussa, kun isäntä ja juniori vuorotellen komensivat minua ojennukseen...narun jatkeena...
Lopun päivän ohjelmanumerona sain vähän väliä ihan omakohtaista harjoitusta luoksetulossa ja pysähtymiskomennon tottelussa, kun isäntä ja juniori vuorotellen komensivat minua ojennukseen...narun jatkeena...
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Tragediaa keväässä
Aamuhuurteessa pääsimme Saimin kanssa tutustumaan puolivuotiaaseen Tiibetinterrieri-poikaan Rafaeliin (kuulemma oikea enkeli). Villaturkki sai meiltä vuorotellen kyytiä...juoksimme keppi suussa ympyrää ja se pöhkö kaahotti perässä. Vajaan kymmenen kiepauksen jälkeen sen isäntä katsoi, että oli aika mennä aamukahveelle, ja niin Rafu tuli pelastettua ennen loppullista väsymystä.
Päivälenkin aluksi perheen juniorin kaveri toi isännälle ex-koiransa kuonopannan lenkkipolun alkupäähän. Kaveri sovitti sitä Sämpylälle, joka ei pitänyt moisesta vempleestä pätkääkään. Mutta annas olla, kun kaveri oli lähtenyt ja me olimme kiivenneet harjulle ja isäntä päästänyt meidät irti, niin eikös Saimi pinkaissut juuri sen kuonopannan asentelijan perään äijää etsimään. Se oli niin täpinöissään, että juoksi suoraan yli ruuhka-aikaisen nelikaistaisen tien, ja kun tyyppiä ei löytynyt, niin vielä takaisin!! Isäntä oli karjunut Sämpylälle tämän episodin ajan kurkku suorana niin lujaa, että päätin itse pysyä visusti isännän jaloissa seuraamassa tapahtumain kulkua. Vaikkei Saimi minkäänlainen uskovainen olekaan, niin joku suojelussetteri sillä ainakin on, sillä juuri sillä hetkellä joka kinneri oli liikennevaloissa pysähtyneinä. Vaan eipä kuljettu enää sillä lenkillä kytkyettä, ja saas katsoa koska seuraavan kerran päästään irti.
Illalla autonnoutoreissultaan maalta saapunut isäntä toi meille muassaan harjoitusrastaan. Lintuparka oli tömäyttänyt mökin ikkunaan ja katkaissut niskansa. Nyt vähän jo pölisivät sulatkin, kun harjoittelin sen kuskausta komennosta. Homma oli aluksi hieman tahmeaa, sillä en oikein päässyt selvyyteen, saanko todella kuljettaa tipua. Kun se asia selvisi, otin ja vein saaliini naapurin hortensiapuskan alle ja hautasin sen kunnolla. Saimi, joka ei ollut meinannut uskaltaa ottaa koko lintua suuhunsa, yritti tulla tarkastamaan saalispaikkaani. Vaan minun saaliitani eivät pikkusiskot tongi, joten vähän pöläytin Sämpylää ennen kuin lähdin eväälle kotiin. [lintu kaivettiin pois 15cm:n syvyydestä naapurin penkistä. suom.huom.]
Päivälenkin aluksi perheen juniorin kaveri toi isännälle ex-koiransa kuonopannan lenkkipolun alkupäähän. Kaveri sovitti sitä Sämpylälle, joka ei pitänyt moisesta vempleestä pätkääkään. Mutta annas olla, kun kaveri oli lähtenyt ja me olimme kiivenneet harjulle ja isäntä päästänyt meidät irti, niin eikös Saimi pinkaissut juuri sen kuonopannan asentelijan perään äijää etsimään. Se oli niin täpinöissään, että juoksi suoraan yli ruuhka-aikaisen nelikaistaisen tien, ja kun tyyppiä ei löytynyt, niin vielä takaisin!! Isäntä oli karjunut Sämpylälle tämän episodin ajan kurkku suorana niin lujaa, että päätin itse pysyä visusti isännän jaloissa seuraamassa tapahtumain kulkua. Vaikkei Saimi minkäänlainen uskovainen olekaan, niin joku suojelussetteri sillä ainakin on, sillä juuri sillä hetkellä joka kinneri oli liikennevaloissa pysähtyneinä. Vaan eipä kuljettu enää sillä lenkillä kytkyettä, ja saas katsoa koska seuraavan kerran päästään irti.
Illalla autonnoutoreissultaan maalta saapunut isäntä toi meille muassaan harjoitusrastaan. Lintuparka oli tömäyttänyt mökin ikkunaan ja katkaissut niskansa. Nyt vähän jo pölisivät sulatkin, kun harjoittelin sen kuskausta komennosta. Homma oli aluksi hieman tahmeaa, sillä en oikein päässyt selvyyteen, saanko todella kuljettaa tipua. Kun se asia selvisi, otin ja vein saaliini naapurin hortensiapuskan alle ja hautasin sen kunnolla. Saimi, joka ei ollut meinannut uskaltaa ottaa koko lintua suuhunsa, yritti tulla tarkastamaan saalispaikkaani. Vaan minun saaliitani eivät pikkusiskot tongi, joten vähän pöläytin Sämpylää ennen kuin lähdin eväälle kotiin. [lintu kaivettiin pois 15cm:n syvyydestä naapurin penkistä. suom.huom.]
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Lahden KV-näyttely
Aamun koittaessa kohmeisena, mutta aurinkoisena, lähdimme Saimin, isännän, emännän ja perheen poikain kanssa uudella matka-hopulla reissuun. Emäntä pudotettiin työmaallensa ja me muut jatkoimme Lahteen asti koiranäyttelyyn. Perillä ehdimme juoda kahveet (siis me Sämpylän kanssa saimme pummittua pikku palaset leipää) ennen hallin siirtymistä.
Itse hallilla oli melko ahdasta asentaa häkkejä, mutta kasvattaja-Riitta raivasi häkilleni tilaa, jonne sitten painelinkin unosille Saimin treenaillessa esiintymispuuhia ennen kisaa. Paikalle oli kerääntynyt monta meidän sukulaista, joten Saimi pääsi tervehtimään paria veljeäänkin. Aitaulu oli pahan kerran jäljessä jo aamusta, joten päivän kuluessa Saimin arvostelu tuntui siirtyvän yhä vain. Lopulta kehä urkeni Saimillekin, joka oli kyllä melko perässä hinattava...sillä sai sinisen nauhan tarkalta Leni Finneltä.
Minäkin pääsin heti pari tuntia myöhemmin kehään. Silloin jo henkilökunta siirteli tuoleja ryhmä- ja BIS-kisoja varten ja melkein kaikki muut kehät olivat jo päättyneet, joten koko homma alkoi mikkitesteineen jo olla melko rauhatonta. Omasta mielestäni hiippailin ihan kohtalaisesti ja seisoinkin ihan ok, mutta juniorit olivat sitä mieltä, että minäkin olin perässä vedettävän oloinen. Siitä hyvästä napsahti H, Rita-sisko otti ja voitti, onnittelut!
ARVOSTELUT
Saimi: Riittävät mittasuhteet, luusto voisi olla vankempi, melko pitkä otsapenger, pyöreähköt erinomaisen tummat silmät, kuono-osa voisi olla täyteläisempi, kaunis kaula ja ylälinja, niukka eturinta ja niukahkot etukulmaukset, melko lyhyt rintalasta ja vielä kovin kehittymätön rintakehä, melko jyrkkä lantio, riittävät takakulmat, koiran keveyttä korostaa tänään kovin niukka karvapeite, askel saisi olla tehokkaampi, aavistuksen ahdas takaa.
Helmi: Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, vielä hieman kapea pää, pyöreät silmät, jotka voisivat olla tummemmat, hyvät korvat, kaunis kaula, köyristää hieman lanneosaa, niukka eturinta, hieman lyhyt olkavarsi, ikään riittävä rintakehä, hieman jyrkkä lantio, ok takakulmaukset, liikkuu takaraajat rungon alla, yhdensuuntaiset liikkeet.
Itse hallilla oli melko ahdasta asentaa häkkejä, mutta kasvattaja-Riitta raivasi häkilleni tilaa, jonne sitten painelinkin unosille Saimin treenaillessa esiintymispuuhia ennen kisaa. Paikalle oli kerääntynyt monta meidän sukulaista, joten Saimi pääsi tervehtimään paria veljeäänkin. Aitaulu oli pahan kerran jäljessä jo aamusta, joten päivän kuluessa Saimin arvostelu tuntui siirtyvän yhä vain. Lopulta kehä urkeni Saimillekin, joka oli kyllä melko perässä hinattava...sillä sai sinisen nauhan tarkalta Leni Finneltä.
Minäkin pääsin heti pari tuntia myöhemmin kehään. Silloin jo henkilökunta siirteli tuoleja ryhmä- ja BIS-kisoja varten ja melkein kaikki muut kehät olivat jo päättyneet, joten koko homma alkoi mikkitesteineen jo olla melko rauhatonta. Omasta mielestäni hiippailin ihan kohtalaisesti ja seisoinkin ihan ok, mutta juniorit olivat sitä mieltä, että minäkin olin perässä vedettävän oloinen. Siitä hyvästä napsahti H, Rita-sisko otti ja voitti, onnittelut!
ARVOSTELUT
Saimi: Riittävät mittasuhteet, luusto voisi olla vankempi, melko pitkä otsapenger, pyöreähköt erinomaisen tummat silmät, kuono-osa voisi olla täyteläisempi, kaunis kaula ja ylälinja, niukka eturinta ja niukahkot etukulmaukset, melko lyhyt rintalasta ja vielä kovin kehittymätön rintakehä, melko jyrkkä lantio, riittävät takakulmat, koiran keveyttä korostaa tänään kovin niukka karvapeite, askel saisi olla tehokkaampi, aavistuksen ahdas takaa.
Helmi: Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, vielä hieman kapea pää, pyöreät silmät, jotka voisivat olla tummemmat, hyvät korvat, kaunis kaula, köyristää hieman lanneosaa, niukka eturinta, hieman lyhyt olkavarsi, ikään riittävä rintakehä, hieman jyrkkä lantio, ok takakulmaukset, liikkuu takaraajat rungon alla, yhdensuuntaiset liikkeet.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Hiljaisuus... ja kuolaa
Jouduin tänään aamulla isännän epäsuosioon. Löysin nimmittäin aivan tuoreet jäniksenjäljet ja seurasin niitä erään talon pihaan. Olihan se hieman harkitsematonta, koska talo on aika kaukana meidän normaalin reittimme reunasta ja vielä varsin lähellä autotietä. Saimi tuli aivan perässäni ja kun isäntä vihelsi luoksetulokutsun, niin Sämpylä paineli häntäkarvat suorana isännän luo namille. Minulla ei moiseen ollut aikaa, joten jatkin jälkien tarkastelua kaikessa rauhassa vihellysparin toistumisesta huolimatta. Yhtäkkiä metsä ryskyi, kun isäntä juoksi luokseni Saimi kannoillaan. Yritin viime hetkellä heittäytyä höveliksi ja ryömin kohti äijää, mutta nyt ei käynyt armo oikeudesta, vaan jouduin saman tein taluttimeen ja vielä varsin lyhyeen liekaan. Sitten paineltiin kotiin kovaa vauhtia, eikä matkalla kehuja kuulunut hienosta seuraamisestamme huolimatta. Sama hiljaisuus jatkui kotona, isäntä sen kuin latasi ruoat kuppeihin ja aloitti itse aamiaisen. No, eihän me mitään syöty, sen kuin mentiin nukkumaan alakertaan. Saimi parka joutui syyttä suotta myös mukaan tähän huomioimattomuuteen (hieno sana : ).
Isännän aamiaisen jälkeen meidät köytettiin autoon ja matkattiin mökille matkailukaapin hakuun. Sen aikaa, kun isäntä valmisteli kotteroa (käynnistelyynkin meni hieman aikaa) lähtökuntoon, reuhakasimme Saimin kanssa pitkin pihoja ja järveä (kuva).
Kävin vielä varmuuden vuoksi kuistin allakin hiirenjälkiä haistelemassa. Tietysti isäntä oli juuri silloin lähtövalmis ja minä taas aivan hiekassa! Ilmeisesti äijä oli kuitenkin laantunut matkamökin kanssa touhutessaan, koska se vain harjasi minut puhtaaksi. Kotimatka porterin kyydissä oli melkoinen painajainen; Sämpylä ei lainkaan pitänyt oudosta kuljettimesta dieselin katkuineen ja se kuolasi aivan tolkuttomasti. Viimein siltä vielä irtosi laatta suoraan istuimelle! Onneksi tuo vanha kottero menee perjantaina vaihtoon...
Isännän aamiaisen jälkeen meidät köytettiin autoon ja matkattiin mökille matkailukaapin hakuun. Sen aikaa, kun isäntä valmisteli kotteroa (käynnistelyynkin meni hieman aikaa) lähtökuntoon, reuhakasimme Saimin kanssa pitkin pihoja ja järveä (kuva).
Kävin vielä varmuuden vuoksi kuistin allakin hiirenjälkiä haistelemassa. Tietysti isäntä oli juuri silloin lähtövalmis ja minä taas aivan hiekassa! Ilmeisesti äijä oli kuitenkin laantunut matkamökin kanssa touhutessaan, koska se vain harjasi minut puhtaaksi. Kotimatka porterin kyydissä oli melkoinen painajainen; Sämpylä ei lainkaan pitänyt oudosta kuljettimesta dieselin katkuineen ja se kuolasi aivan tolkuttomasti. Viimein siltä vielä irtosi laatta suoraan istuimelle! Onneksi tuo vanha kottero menee perjantaina vaihtoon...
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Peltojuoksua maalla
Koska isännällä oli vielä vaarin kanssa melkoinen puusavotta maalla puolitiessä, vei japanin ihme meidät tänään puolen päivän jälkeen maalle puuhommia jatkamaan. Maalla isäntä huomasi (onneksi) unohtaneensa tiepuomin avaimen kotiin, emmekä siis päässeet varsinaiselle mökkitielle ennen vaarin ja mummun saapumista. Me taas pääsimme. Pellolle juoksemaan meinaan. Isäntä otti kameran pykälään ja koetti ottaa Saimista ja minusta kuvia, kun kiitolaukkasimme pellossa rastaiden ja varisten perässä. Sen verran pysähdyttiin, että isäntä sai meistä ao. kuvan.
Kun puomi viimein saatiin auki, kiisimme peltoa pitkin auton vierellä kilpaa. Isäntä mittasi priukselle ja meille vauhtia runsaat 40kmh sillä pikku pätkällä, joka mökille oli matkaa. Olipa hidas auto!
Mökillä miespuoliset kaksijalkaiset ryhtyivät pätkimään viimeksi kaatamiaan puita, joten poistuin suojaan takavasemmalle (eli pellolle) moottorisahan ulvonta-alueelta. Sämpylä taas jäi pyörimään melkein sahanterään kiinni, niinpä mummu sai vahtia ja komentaa sitä silmä tarkkana, ettei vain pöhkö pentu suotta silppuuntuisi. Sahauspuuhat veivät sen verran aikaa, että ehdin mainiosti käydä pellon takana, parilla muulla mökillä, ojassa pelottelemassa sorsia ja pikku lenkillä mummun ja Saimin kanssa, mummun kun täytyi poistua Saimin kanssa työmaa-alueelta.
Puuhommien jälkeen tökimme jäitä rannassa, tai siis isäntä ja mummu tökkivät, vaari katseli ja Saimi sekä minä ongimme jäänpaloja ja oksia vedestä. Viimein iltakuudelta ehdimme noutamaan emännän töistä ja pääsimme papulautasten ääreen kotiin...
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Rusakko....tana (isäntä ääntelee)
Aamu-ulkoilun ensimetreillä pöhkö isäntä usutti Saimia ja minua naapurin autotallin edessä istuvan rusakon perään. Siis pöhkö siksi, ettei hän ottanut lukuun patoutuneita metsästysviettejämme kahden "narupäivän" jälkeen! Rusakko ei oikein meinannut lähteä edes paikaltaan, vaikka kaksi setteriä ulvoi ja samalla kiskoi narunpään painoa kumoon kaikin voimin, päästäkseen pöllyttämään pitkäkorvaa. Vetovoimamme riitti aina parin metrin päähän ristiturvasta, mutta sitten se katsoi parhaimmaksi siirtyä pois alta. Ei kuitenkaan millään kiireellä, vaan rauhallisesti kömpien, se paineli tielle ja meidän kotiimme päin. Halvattu, kunpa olisimme saaneet isännän kaatumaan ja siten päässeet irti, niin olisi rusakoonkin tullut enemmän vauhtia!
[siht. huom: taas oli päreet palaa kahden hullun metsäkoiran kanssa...]
[siht. huom: taas oli päreet palaa kahden hullun metsäkoiran kanssa...]
Tuulessa ja tuiskussa
Otsikko on isännän lempikirjailjan (yhden niistä) erään opuksen nimi, vaan kuvaa mainiosti pyhäpäivän taivallusta naapurikaupungin Liiteriin jäätelöostoksille.
Projekti alkoi yhteisillä sohvaaamu-unilla ja kehkeytyi aamun tunteina ajatukseksi lähteä kävelypelissä kuuden kilsan päähän kauppaan ja takaisin, ja vielä ennen aamiaista! Eväitäkään ei otettu isäntäväen suuruudenhulluudessa matkaan, vaan reissu aiottiin tehdä hyvää vauhtia metsiä pitkin. Raviradan kohdalla emäntä oli vauhdista jo sitä mieltä, että vähempikin saisi riittää, siis ainakin minun kohdallani. Mutta eihän sitä malta sivulla kävellä, kun maasto on täynnä houkuttelevia tuoksuja. Pikkasen kirsua haittasi tuulen mukanaan lennättämä pöly ja ajoittaiset sankat jääkidekuurot pistelivät silmiä, mutta eihän tuollaiset kevyet luonnonvoimat vauhtiin vaikuttaneet.
Vapaanajuoksuaikamme Sämpylän kanssa jäi tällä matkalla pahasti vajaaksi, ihmiset kun olivat säästä huolimatta tunkeneet sankoin joukoin metsäpoluille. Ehdimme sentää hieman kollata harjualueen pupujen jälkiä ihmislautoista huolimatta.
Kaupalle päästessämme huomasimme sittenkin ehtineemme paikalle ennen puoltapäivää, joten kävelimme pikku lisälenkin ja ärsytimme omakotialueen pihakoirat hepulin partaalle lampsiessamme ees taas katuja. Sitten isäntä täydensi puuttuvan elintarvikkeen reppuun ja palasimme asfalttia pitkin kotiin. Emännän hihat paloivat sillä matkalla meikäläiseen ainakin tusinan kertaa; ei kuulemma olisi saanut kiskoa taluttajaa pitkin ojan pohjia. Saimi taas mielisteli isäntää ja kulki suorastaan siivosti ja äijää vähän väliä vilkuillen juuri narunkantaman sisäpuolella. Onneksi isäntä sai emännälle murua rinnan alle aika pikaisesti kotiin päästyämme, se näet auttoi suosioni palautumiseen saman tein...
Projekti alkoi yhteisillä sohvaaamu-unilla ja kehkeytyi aamun tunteina ajatukseksi lähteä kävelypelissä kuuden kilsan päähän kauppaan ja takaisin, ja vielä ennen aamiaista! Eväitäkään ei otettu isäntäväen suuruudenhulluudessa matkaan, vaan reissu aiottiin tehdä hyvää vauhtia metsiä pitkin. Raviradan kohdalla emäntä oli vauhdista jo sitä mieltä, että vähempikin saisi riittää, siis ainakin minun kohdallani. Mutta eihän sitä malta sivulla kävellä, kun maasto on täynnä houkuttelevia tuoksuja. Pikkasen kirsua haittasi tuulen mukanaan lennättämä pöly ja ajoittaiset sankat jääkidekuurot pistelivät silmiä, mutta eihän tuollaiset kevyet luonnonvoimat vauhtiin vaikuttaneet.
Vapaanajuoksuaikamme Sämpylän kanssa jäi tällä matkalla pahasti vajaaksi, ihmiset kun olivat säästä huolimatta tunkeneet sankoin joukoin metsäpoluille. Ehdimme sentää hieman kollata harjualueen pupujen jälkiä ihmislautoista huolimatta.
Kaupalle päästessämme huomasimme sittenkin ehtineemme paikalle ennen puoltapäivää, joten kävelimme pikku lisälenkin ja ärsytimme omakotialueen pihakoirat hepulin partaalle lampsiessamme ees taas katuja. Sitten isäntä täydensi puuttuvan elintarvikkeen reppuun ja palasimme asfalttia pitkin kotiin. Emännän hihat paloivat sillä matkalla meikäläiseen ainakin tusinan kertaa; ei kuulemma olisi saanut kiskoa taluttajaa pitkin ojan pohjia. Saimi taas mielisteli isäntää ja kulki suorastaan siivosti ja äijää vähän väliä vilkuillen juuri narunkantaman sisäpuolella. Onneksi isäntä sai emännälle murua rinnan alle aika pikaisesti kotiin päästyämme, se näet auttoi suosioni palautumiseen saman tein...
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Avara luonto
Tänään tuli taas telkusta Saimin lempiohjelma. Avara luonto meinaan. Tällä kertaa näytettiin kaikenlaisia alppieläimiä ja Sämpylä oli melkein koko ohjelman varppeillaan elukoiden perään, osaa se tiirasi (kuten kuvasta näkyy) kirsu kiinni ruudussa.
Me taas emännän kanssa keskityimme ihan muuhun.
Me taas emännän kanssa keskityimme ihan muuhun.
Kävelyretki
Emäntä oli eilen illalla kollegansa eläköitymisjuhlissa ja sellaisista bileistähän ei autolla kotiuduta. Niinpä aamulenkin virkaa toimitti pikku reissu toiselle puolelle kaupunkia. Onneksi pääsimme Saimin kanssa alkumatkasta juoksemaan ensimmäiset kolme kilometriä vapaasti jänesten jäljessä. Sitten olivatkin vuorossa reppukahveet voileipineen (aamiaiseksi kaksijalkaisille) ja mekin pääsimme hieman osille. Evään jälkeen romusimme radan vartta pupujen jälkiä ja junia ihmetellen kaupungin kupeeseen asti. Seuraavaksi oli vuorossa lyhythihnakävelyä Pyynikintorille, josta jatkoimme Eteläpuistoon sorsia järkyttämään. Rantaan pyrkiessämme emäntä piti liian kiirettä savirinteessä ja luisteli sen ahterillaan alas, onneksi ei sentään tukehtunut nauruunsa. Aaalokossa kellui sorsapari, jota hieman hätyytin järvemmälle, mutta Sämpylä arkaili korkeita aaltoja, eikä siten päässyt tipuja "tapaamaan". Matka jatkui Ratinan yli ja rannan uusia taloja katsellen. Sitten Viinikkaan ja sieltä emännän työpaikan parkkipaikalle. Matkaa kertyi yli 12 kilsaa, mutta ei se vielä jaloissa tuntunut, ehkä hieman kaulassa, kun tuli vedettyä välillä niin vietävästi hidastelevaa isäntää. Ainoastaan kaupungin läpikulku oli hieman tylsää niin kovasti päälle katsotun kulun vuoksi. Kylän molemmilla reunoilla oli onneksi senkin edestä mielenvirkistystuoksuja ja nuuskintavapautta...
torstai 15. huhtikuuta 2010
Kateissa
Iltapäiväprojektinamme oli matka maalle puun kaatoon. Nappasimme matkalle mukaan isännän isän, eli siis vaarin ja ajelimme juuri vaarin mökille. Siellä oli tarkoituksen kaataa muutamia koivuja ja haapoja polttopuiksi ja työmaa käynnistyikin kitkatta, kun meillä settereillä oli muuta puuhaa, kuin häiritä metsureita. Mökkimaastossa oli tavan mukaisesti runsaasti jäniksen, peuran ja eri lintujen tuoksuja tutkailla ja muutenkin reuhkasimme sielumme kyllyydestä Sämpylän kanssa.
Sitten kaatokohteeksi tuli vanha, laho koivu ja isäntä köytti meidät kaiken varalta hieman kauemmas työmaalta. Onneksi, sillä puu katkesi kaatuessaan keskeltä ja putosi suunnilleen suoraan alas hirmuisella rytinällä. Kun sitten pääsimme kytkyeestä irti, päätin mennä autoon suojaan rasittavalta moottorisahan pärinältä, Sämpylän jatkaessa metsureiden jaloissa pyörimistä. Porukka kaatoi ja karsi puita hyvän aikaa, kunnes viimein äkkäsivät minun puuttuvan jengistä. Muu porukka nautti hieman evästäkin siinä minua odotellessaan, mutta sitten isäntä päätti lähteä etsimään meikäläistä ensiluokkaisen jälkikoiran, Saimin, kanssa ja törkkäsi lähteissään auton ovet kiinni. Vaikka se siinä jo minua huutelikin, en oikein havahtunut unosiltani ja niin etsintäpartio lähti ravaamaan pitkin peltoja ja viheltelemään "kateissa" olevaa meikäläistä.
[ Isännän huom: Helmi ei huuteluista ja viheltelyistä huolimatta antanut itsestään merkkejä, joten pistin Saimin sitä etsimään. Muutaman kerran jo luulinkin sen saaneen Helmistä hajun, kun se lähti innokkaasti painelemaan kuono tuuleen , vaan aina etsintäkohteena (ja löytö) olivat pellossa lymyilleet linnut. Siinä jo meinasi hermo mennä, kun Helmiä ei näkynyt, eikä kuulunut. Mietiskelin takaisin mökille palatessani, kuinka isommat etsinnät saisi parhaiten käyntiin. Perille päästyäni heitin mukanani olleet talutusremmit auton takapenkille, jolla se kateissa ollut Helmi nosti unisena päätään oven auettua. Hah! ]
Ainoa harmi, joka pitkästä "karkumatkastani" johtui, oli se, että Saimi oli syönyt eväsmaksalaatikosta selvästikin hieman yli puolet : )
Sitten kaatokohteeksi tuli vanha, laho koivu ja isäntä köytti meidät kaiken varalta hieman kauemmas työmaalta. Onneksi, sillä puu katkesi kaatuessaan keskeltä ja putosi suunnilleen suoraan alas hirmuisella rytinällä. Kun sitten pääsimme kytkyeestä irti, päätin mennä autoon suojaan rasittavalta moottorisahan pärinältä, Sämpylän jatkaessa metsureiden jaloissa pyörimistä. Porukka kaatoi ja karsi puita hyvän aikaa, kunnes viimein äkkäsivät minun puuttuvan jengistä. Muu porukka nautti hieman evästäkin siinä minua odotellessaan, mutta sitten isäntä päätti lähteä etsimään meikäläistä ensiluokkaisen jälkikoiran, Saimin, kanssa ja törkkäsi lähteissään auton ovet kiinni. Vaikka se siinä jo minua huutelikin, en oikein havahtunut unosiltani ja niin etsintäpartio lähti ravaamaan pitkin peltoja ja viheltelemään "kateissa" olevaa meikäläistä.
[ Isännän huom: Helmi ei huuteluista ja viheltelyistä huolimatta antanut itsestään merkkejä, joten pistin Saimin sitä etsimään. Muutaman kerran jo luulinkin sen saaneen Helmistä hajun, kun se lähti innokkaasti painelemaan kuono tuuleen , vaan aina etsintäkohteena (ja löytö) olivat pellossa lymyilleet linnut. Siinä jo meinasi hermo mennä, kun Helmiä ei näkynyt, eikä kuulunut. Mietiskelin takaisin mökille palatessani, kuinka isommat etsinnät saisi parhaiten käyntiin. Perille päästyäni heitin mukanani olleet talutusremmit auton takapenkille, jolla se kateissa ollut Helmi nosti unisena päätään oven auettua. Hah! ]
Ainoa harmi, joka pitkästä "karkumatkastani" johtui, oli se, että Saimi oli syönyt eväsmaksalaatikosta selvästikin hieman yli puolet : )
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Tippaleipää tarjolla
Tarkkaan ottaen isäntä antoi riepotettavakseni tippaleipäpaketin. Silppusin sen kaikkien taiteen sääntäjen mukaisesti keittiön lattialle, mutta en ilmeisesti lipittänyt kaikkea tomusokeria matolta, koska Saimi vielä innostui sitä matolta nuoleskelemaan. Sämpylä olikin puuhassaan sen verran tarkka, että mattoon tuli melkoinen reikä tuon "imeskelyn" tuloksena. Isäntäväki sen kuin istui kahveella vieressä, eikä aluksi huomannut mitään! Meteli olikin hirmuinen, kun maton kärsimät vauriot viimein havaittiin...
Multasiili
Nuuskutin tapani mukaan pitkin ojanpohjaa aamulenkiltä palatessani ja yhtäkkiä tökkäsin kirsuni omituiselta lemahtavaan multapaakkuun. Saimikin rynnisti ihmettelemään möykkyä, joka oli kaiken lisäksi piikkinen. Tarkemman nuuskutuksen päätteeksi totesin multapalleron hengettömäksi siiliksi.
Ojan rinteessä, mullan ja lehtien seassa hieman ylempänä oli melkoinen kuoppa, joka ihan ilmeisesti oli ollut siiliparan talvipesä. Olikohan pakkanen ollut talvella liian kova ja suoja heikko, koska siilinraadossa ei näkynyt ulkoisia vammoja. Ei vaikka joku muu koira oli sen kaapinut pesäkolostaan ojaan möllöttelemään. No, olihan se multasiili Saimille ja minulle melkoinen ihmetyksen aihe, isäntä joutui oikein kiskomaan meidät sen luota...
Ojan rinteessä, mullan ja lehtien seassa hieman ylempänä oli melkoinen kuoppa, joka ihan ilmeisesti oli ollut siiliparan talvipesä. Olikohan pakkanen ollut talvella liian kova ja suoja heikko, koska siilinraadossa ei näkynyt ulkoisia vammoja. Ei vaikka joku muu koira oli sen kaapinut pesäkolostaan ojaan möllöttelemään. No, olihan se multasiili Saimille ja minulle melkoinen ihmetyksen aihe, isäntä joutui oikein kiskomaan meidät sen luota...
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Mäntsälän näyttelyn arvostelut
Tässä viimein lupaamani arvostelut Mäntsälän sunnuntain 11.4.2010 ryhmänäyttelystä.
Tuomarina toimi seiskaryhmällä Tanya Ahlman-Stockmari ja hän oli kirjoituttanut Saimista, jonka sarjana oli juniorinartut, handlerina emäntä ja kisaajia kolme neitiä:
Narttumainen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet.Hieman kevyt kuono-osa. Kaunis kaula. Kokoon sopiva runko- ja raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Oikein kannettu häntä liikkeessä. Liikkuu hyvin takaa. Riittävä ulottuvuus etuliikkeessä.
Arvosanaksi tuli ERI ja sijoitukseksi toinen.
Helmiltä, jonka handlerina toimi isäntä ja sarjana oli narttujen nuorten luokka, kirjattiin seuraavaa:
Valloittavan luonteinen. Narttumainen kokonaisuus. Hyvä kallo-osa. Erinomainen kaula. Hyvä raajaluusto. Riittävä rintakehän pituus. Erinomainen väritys ja karvapeitteen laatu. Esiintyy hyvin.
Arvosanaksi tuli ERI, jolla oli paras narttu ja vielä ROP sekä kakun päälle SERT.
Tuomarina toimi seiskaryhmällä Tanya Ahlman-Stockmari ja hän oli kirjoituttanut Saimista, jonka sarjana oli juniorinartut, handlerina emäntä ja kisaajia kolme neitiä:
Narttumainen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet.Hieman kevyt kuono-osa. Kaunis kaula. Kokoon sopiva runko- ja raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Oikein kannettu häntä liikkeessä. Liikkuu hyvin takaa. Riittävä ulottuvuus etuliikkeessä.
Arvosanaksi tuli ERI ja sijoitukseksi toinen.
Helmiltä, jonka handlerina toimi isäntä ja sarjana oli narttujen nuorten luokka, kirjattiin seuraavaa:
Valloittavan luonteinen. Narttumainen kokonaisuus. Hyvä kallo-osa. Erinomainen kaula. Hyvä raajaluusto. Riittävä rintakehän pituus. Erinomainen väritys ja karvapeitteen laatu. Esiintyy hyvin.
Arvosanaksi tuli ERI, jolla oli paras narttu ja vielä ROP sekä kakun päälle SERT.
...ja Saimi säestää
Lähdimme päivän aloittavalle lenkille harjuun, jonka isäntä oletti olevan kuivempi juoksualusta kuin kevättulvaisen suon. Ukon aanailut osuivat oikeaan, sillä harjulta olivat jo viimeiset lumenrippeet sulamassa ja maa kuivamassa hyvää vauhtia. Tuoksut olivat aivan hurmaavia ja pinkaisimme heti lieasta päästyämme Saimin kanssa lähimpään jänispapanikkoon maistiaisille. Seuraavaksi sain mielenkiintoisen, mutta tuntemattoman, hajun kirsuuni. Tuoksu tuli sen verran läheltä, että löin liinat kiinni ja tempaisin oikein jalka koholla-seisonnan. Peesissä päästellyt Saimikin jäykistyi säestämään ja kun isäntä näki "oikeat lintukoirat toiminnassa", se hiippaili lähemmäs katsomaan tilannetta. Isännän ollessa vielä hyvinkin kymmenen metrin päässä meistä, piikissä oleva kiinnostuksen kohteemme pörähti lentoon melkein pystysuoraan. Se oli kuulemma lehtokurppa, niitä muuten löysimme vielä kaksi lisääkin muun nuuskinnan ohessa. Eivät näytä painautuvan maahan, ainakaan vielä tähän aikaan vuodesta...
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Ryhmäkisoissa Mäntsälässä
Yök, heti kuudelta pikapisulle ja kakkoselle, sekä Saimin ja isäntäväen kanssa autoon ja matkalle kohti Mäntsälää. Aamuhaaleassa kelissä ei paljon ollut katseltavaa, vaikka tunkesinkin heti kättelyssä takapenkiltä emännän syliin tiirailemaan ajomaastoa (emäntä siirtyi takapenkille koirain seuraksi, suom.huom.). Saimi taasen kuolasi takapenkille pienen järven, sitä kun tuo autoilu edelleen hermostuttaa.
Ehdimme Hirvihaaran ampumaradalle jo puoli yhdeksäksi, joten isäntäväki evästi aamupalan autossa ennen kehän reunalle siirtymistämme. Paikalla näytti olevan pelkästään vihreäasuisia miehiä ajokoirineen, fancy! Onneksi jo muutaman hetken kuluttua alkoi maisemissa näkyä seisovia lintukoiriakin ja olo alkoi tuntua rennonmalta.
Sää oli kehän reunalla suorastaan hyytävä, tuuli kävi pohjoisesta, aurinko ei oikein jaksanut näkyä ja lämpöäkin oli vain muutama aste. Onneksi isäntäväki tunki meidät melko pikaisesti häkkeihin teoreettiseen tuulensuojaan ja pomppi vain ihan omiksi lämpimikseen hanskoja yhteen paukuttaen taivasalla.
Saimin huki oli kehässä meistä ensimmäisenä juniori- ja nuorten uroiden jälkeen vartin yli yhdeksän. Emäntä oli sen kuljetusvuorossa ja tärisi villapaidassaan kehän laidalla vuoroaan odotellessaan, kunnes pääsi Sämåylän kanssa tositoimiin. Kehä oli kolmelta neljännekseltään hiekka/nurmipohjainen ja loppu oli tasaista asfalttia, joten kaunis ja vetävä juoksu moisella pohjalla oli jo sinänsä saavutus! Emäntä saikin taiteilla oikein olan takaa Saimin kanssa: numerolappu putosi hihasta kesken matkan ja talutin irtosi kädestä suoran juoksun käännöksessä. Pikku häiriöistä huolimatta homma meni hienosti ja tuloksena oli ERI ja juniorinarttujen kakkossija.
Minä pääsin isännän kanssa kenturalle yhdentoista aikaan. Olin ainoa nuorisonarttu ja pääsin ERIllä kisaamaan kaikkien punavalkoisten kanssa, siis kaikkien kahden muun. Mutta kun kyseessä olivat Sadie ja Missy, isäntä ei paljon tilanteesta odotellut. Mutta tuomari yllätti isännän ja emännän iloisesti ja sijoitti minut (kuten itse arvelinkin ;) ykköseksi. Samalla laariin napsahti ROP ja eka SERTti! Äijä narun päässä intoutui oikein tuulettamaan : D
...arvostelut yms. tarkemmat tiedot + kuvat tiistaina isännän työkeikan jälkeen...
Kisan jälkeen Missyn ja Sadien emäntä Kati otti minusta kuvia ensin isännän seisottamana ja tarttui vielä itsekin meikäläiseen kunnon asennon näyttääkseen. Kiitos vain avituksesta! [kuvat voi lähettää osoitteeseen karri.koivisto@kolumbus.fi]
Menestys kilpailussa poiki tietysti isäntäväelle suuren tarpeen retostella saavutuksillani kaikille lähisukulaisille ja tietysti kasvattaja-Riitalle, joka heti uhkailikin parin viikon kuluttua olevaan Lahden näyttelyyn uusia treenejä isännälle. Minullahan ei juuri ongelmia kehässä ole, paitsi jos paikalle sattuu epäsopiva miestuomari ; ( kun tuo turkki on viimein kasvanut jonkinlaiseksi.
Kun päivä oli täristy, nuuskittu, napsittu herkkuja ja "juteltu" muiden koirain kanssa, oli viimein neljältä vuorossa ryhmäkehä. Seiskassa oli mukana toistakymmentä rotua ja tuomaritäti kätteli isännän ja minut ulos heti parin juoksukierroksen jälkeen, joten olimme viimein valmiita kotimatkaan. Äijä rattiin, emäntä viereen ja me takapenkille nukkumaan...
Ehdimme Hirvihaaran ampumaradalle jo puoli yhdeksäksi, joten isäntäväki evästi aamupalan autossa ennen kehän reunalle siirtymistämme. Paikalla näytti olevan pelkästään vihreäasuisia miehiä ajokoirineen, fancy! Onneksi jo muutaman hetken kuluttua alkoi maisemissa näkyä seisovia lintukoiriakin ja olo alkoi tuntua rennonmalta.
Sää oli kehän reunalla suorastaan hyytävä, tuuli kävi pohjoisesta, aurinko ei oikein jaksanut näkyä ja lämpöäkin oli vain muutama aste. Onneksi isäntäväki tunki meidät melko pikaisesti häkkeihin teoreettiseen tuulensuojaan ja pomppi vain ihan omiksi lämpimikseen hanskoja yhteen paukuttaen taivasalla.
Saimin huki oli kehässä meistä ensimmäisenä juniori- ja nuorten uroiden jälkeen vartin yli yhdeksän. Emäntä oli sen kuljetusvuorossa ja tärisi villapaidassaan kehän laidalla vuoroaan odotellessaan, kunnes pääsi Sämåylän kanssa tositoimiin. Kehä oli kolmelta neljännekseltään hiekka/nurmipohjainen ja loppu oli tasaista asfalttia, joten kaunis ja vetävä juoksu moisella pohjalla oli jo sinänsä saavutus! Emäntä saikin taiteilla oikein olan takaa Saimin kanssa: numerolappu putosi hihasta kesken matkan ja talutin irtosi kädestä suoran juoksun käännöksessä. Pikku häiriöistä huolimatta homma meni hienosti ja tuloksena oli ERI ja juniorinarttujen kakkossija.
Minä pääsin isännän kanssa kenturalle yhdentoista aikaan. Olin ainoa nuorisonarttu ja pääsin ERIllä kisaamaan kaikkien punavalkoisten kanssa, siis kaikkien kahden muun. Mutta kun kyseessä olivat Sadie ja Missy, isäntä ei paljon tilanteesta odotellut. Mutta tuomari yllätti isännän ja emännän iloisesti ja sijoitti minut (kuten itse arvelinkin ;) ykköseksi. Samalla laariin napsahti ROP ja eka SERTti! Äijä narun päässä intoutui oikein tuulettamaan : D
...arvostelut yms. tarkemmat tiedot + kuvat tiistaina isännän työkeikan jälkeen...
Kisan jälkeen Missyn ja Sadien emäntä Kati otti minusta kuvia ensin isännän seisottamana ja tarttui vielä itsekin meikäläiseen kunnon asennon näyttääkseen. Kiitos vain avituksesta! [kuvat voi lähettää osoitteeseen karri.koivisto@kolumbus.fi]
Menestys kilpailussa poiki tietysti isäntäväelle suuren tarpeen retostella saavutuksillani kaikille lähisukulaisille ja tietysti kasvattaja-Riitalle, joka heti uhkailikin parin viikon kuluttua olevaan Lahden näyttelyyn uusia treenejä isännälle. Minullahan ei juuri ongelmia kehässä ole, paitsi jos paikalle sattuu epäsopiva miestuomari ; ( kun tuo turkki on viimein kasvanut jonkinlaiseksi.
Kun päivä oli täristy, nuuskittu, napsittu herkkuja ja "juteltu" muiden koirain kanssa, oli viimein neljältä vuorossa ryhmäkehä. Seiskassa oli mukana toistakymmentä rotua ja tuomaritäti kätteli isännän ja minut ulos heti parin juoksukierroksen jälkeen, joten olimme viimein valmiita kotimatkaan. Äijä rattiin, emäntä viereen ja me takapenkille nukkumaan...
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Pupun kanssa aamulenkillä
Ihan ekaksi aamusta isäntä vaa'itsi itsensä ja roikotti sitten meitä settereitä vuorotellen sylissään puntarilla. Näppärien laskutoimitusten jälkeen painokseni saatiin 21,5kg ja Saimilla vaaka liikahti 24kg asti. Emännän viime viikon ruokintakuuri näyttää siis viimein tehneen meikäläiseenkin pesää. Saas katsoa, joko Mäntsälän mätsäreissä sunnuntaina tuomari tuomitsee meikäläisen punkeroksi ;)
Lenkille mentiin isännän kanssa harjuun. Heti alkumatkasta kirsuuni leijui niin tuoreita pupun tuoksuja, että tiesin pitkäkorvan piilevän ihan lähellä. Saimikin oli havainnoivinaan jotain, niinpä se roikkui aivan kintereilläni. Erään pajupuskan juurelta ristiturpa sitten ponnahtikin eteeni ja sai mokoma viisi metriä hyvää heti kiihdytyksessä. Pistin kaiken peliin saavuttaakseni jänön ja taistelupari Saimikin kuului rynnivän perässäni. Pupu paineli pitkin harjun laen leveää polkua, joten pysyin hyvin näköetäisyydellä, päästellen kimakoita ajohaukkuja (ekaa kertaa, suom.huom). Saimi, joka luulee olevansa nopeampi kuin minä, pysyi edelleen perässäni, taitaa olla pikkulikalla vielä hieman treenattavaa... Olimme juosseet koko harjun päähän, kun isännän pilli vinkui palaamaan, pitkäkorvan pentelekin hävisi siinä samassa jonnekin näköpiiristä. Takanani paikalle kieli suusta roikkuen saapunut Saimi kääntyi heti takaisin vihellykset kuultuaan, mutta minä vielä pikaisesti tutkailin jänön reittejä. Siitä tuli sitten heti negaa isännältä, Saimi kun odotteli jo kiltisti isännän vierellä meikäläistä palaavaksi. Pelle elukka, hidas ja mokomakin mielistelijä!
Iltapäivästä kävimme lenkillä paikallisessa Mustissa&Mirrissä. Siellä oli ankara 40% muuttorabatti, joten isänväki äityi törsäämään juoksuvaljaisiin (vain minulle löytyi sopiva), vöihin, yhteen springeriin (emäntä ei kuulemma aio juoksuttaa meitä polkupyörällä ja isäntä arveli, ettei hänkään selviä kahdesta setteristä yhtä aikaa) huomioliiveihin ja kaikenlaisiin herkkuihin. Se veto/juoksuvaljas osoittautui tosi mukavaksi, kun sitä isännän kanssa testailimme iltasella...
Lenkille mentiin isännän kanssa harjuun. Heti alkumatkasta kirsuuni leijui niin tuoreita pupun tuoksuja, että tiesin pitkäkorvan piilevän ihan lähellä. Saimikin oli havainnoivinaan jotain, niinpä se roikkui aivan kintereilläni. Erään pajupuskan juurelta ristiturpa sitten ponnahtikin eteeni ja sai mokoma viisi metriä hyvää heti kiihdytyksessä. Pistin kaiken peliin saavuttaakseni jänön ja taistelupari Saimikin kuului rynnivän perässäni. Pupu paineli pitkin harjun laen leveää polkua, joten pysyin hyvin näköetäisyydellä, päästellen kimakoita ajohaukkuja (ekaa kertaa, suom.huom). Saimi, joka luulee olevansa nopeampi kuin minä, pysyi edelleen perässäni, taitaa olla pikkulikalla vielä hieman treenattavaa... Olimme juosseet koko harjun päähän, kun isännän pilli vinkui palaamaan, pitkäkorvan pentelekin hävisi siinä samassa jonnekin näköpiiristä. Takanani paikalle kieli suusta roikkuen saapunut Saimi kääntyi heti takaisin vihellykset kuultuaan, mutta minä vielä pikaisesti tutkailin jänön reittejä. Siitä tuli sitten heti negaa isännältä, Saimi kun odotteli jo kiltisti isännän vierellä meikäläistä palaavaksi. Pelle elukka, hidas ja mokomakin mielistelijä!
Iltapäivästä kävimme lenkillä paikallisessa Mustissa&Mirrissä. Siellä oli ankara 40% muuttorabatti, joten isänväki äityi törsäämään juoksuvaljaisiin (vain minulle löytyi sopiva), vöihin, yhteen springeriin (emäntä ei kuulemma aio juoksuttaa meitä polkupyörällä ja isäntä arveli, ettei hänkään selviä kahdesta setteristä yhtä aikaa) huomioliiveihin ja kaikenlaisiin herkkuihin. Se veto/juoksuvaljas osoittautui tosi mukavaksi, kun sitä isännän kanssa testailimme iltasella...
torstai 8. huhtikuuta 2010
Väärä susihälytys
Keskiviikkoisen Aamulehden jutussa eräs koirankasvattaja arveli "Kyronlahden susien" ollen hänen Espanjanmastiffejaan. Olivat kuulemma rotkot kaivautuneet (jälleen kerran) häkkinsä reunan alitse kevätretkelle samana päivänä. Toinen, eli nuorempi oli sittemmin illalla antanut itsensä kiinni jollekin tutulle, mutta vanhempi oli seikkaillut myöhempään. Tuo vanhempi mastiffi oli varmaankin se, jonka haukun isäntä ja Saimi huomasivat...olin oikeassa (kuten tapanani on), että moiset liikkujat eivät ansainneet sen kummenpaa huomiota.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Vai susia?!
Niitten möyry kuului vielä myöhään illallakin ja Saimi sai vielä iltalirulenkilläkin karjua niille takaisin, minen haistanu mitään, paitsi ne pupun jäljet naapurin pihassa...
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Pääsiäinen mökillä 4: Löhöilyä
Ei meitä aurinko juuri armahtanut pääsiäismökkeilyssä, perjantaina paistoi, mutta sen jälkeen on vettä tullut tasaisesti ja tämä maanantaikin piti mollukan pilvien takana. Aamu-ulkoilu tehtiin jäälle, joka oli sen verran pehmennyttä, että juoksin lähinnä rannalla (onhan siellä sitä paitsi paremmat hajut). Saimin tahvo roikkui isäntäväen peesissä ja pelkäsi jäihin putoamista, onneksi koko revohka selvisi lopulta maalle kastumatta ; )
Ahmiaisen jälkeen kiipesin mökkitavan mukaan sänkyyn unosille emännän ja isännän väliin, Saimi sai jäädä suosiolla jalkopäähän. Siinä menikin puolet päivästä. Seuraavaksi pitikin jo väistellä imurin suulaketta, kipaista pieni tiejuoksu ja istua kotiinpäin menossa olevan auton takapenkille - kaupunki ja kaksijalkaisten työt kutsuivat. Onneksi maanantain päätteeksi pääsin vielä saunaan (ja sain maistaa Williams Black Dark Ale-olutta, tosi oudon makuista) Saimin ja isäntäväen kanssa...
Ahmiaisen jälkeen kiipesin mökkitavan mukaan sänkyyn unosille emännän ja isännän väliin, Saimi sai jäädä suosiolla jalkopäähän. Siinä menikin puolet päivästä. Seuraavaksi pitikin jo väistellä imurin suulaketta, kipaista pieni tiejuoksu ja istua kotiinpäin menossa olevan auton takapenkille - kaupunki ja kaksijalkaisten työt kutsuivat. Onneksi maanantain päätteeksi pääsin vielä saunaan (ja sain maistaa Williams Black Dark Ale-olutta, tosi oudon makuista) Saimin ja isäntäväen kanssa...
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Pääsiäinen mökillä 3: Nyt löytyi metsoa
Aaah, ihanaa, taas satoi vettä. Ei se meitä settereitä kyllä häirinnyt, kun metsään pääsi...onneksi isäntäväki ymmärsi lähteä kunnon lenkille heti aamusta. Painelin porukan edellä tutkailemaan mökkinaapurin pihassa olevaa ojansuuta ja Saimi laukkasi tiukasti peesissä. Kun sitten hyppäsin mökin aidan ja ojan pään välistä tielle, Saimi ei uskaltanutkaan seurata, vaan jäi vinkumaan aidan taa. Pelkäsi taas mokoma putovansa jäihin. Emännällä meni hyvä tovi vokotella ja näyttää reittiä Sämpylälle, jotta se pääsisi tielle.
Metsässä piti hypätä vähän väliä kolmimetrisistä metsäojista yli. Itse kävelin vain ojan yli, mutta Saimi kun ei kylmästä vedestä pidä, niin se ponkaisi oikein komeilla hypyillä ojista yli. Nuuskittuani metsää jo hyvän aikaa pitkin poikin, kuulin kaksijalkaisten huhuilevan meikäläistä innokkaan oloisesti, joten singahdin äänen suuntaan. Siellä Saimi jo nuuskutti pää punaisena ojan pohjalla höyhennetyn ukkometson jäänteitä. Jotta Sämpylä ei ihan kaikkia hajuja vetäisi sisäänsä, roiskaisin sekaan suoraan vauhdista. Onneksi ojan toisella puolella oli vielä lisääkin, ilmeisesti ilveksen listimän, metson osia. Pikku kahlauksella pääsin sentään niitä tutkailemaan ekana!
Emäntä otti nipun pyrstösulkia metsosta mukaansa ja me Saimin kanssa väänsimme vähän väliä nokkapokkaa siitä, kumpi meistä ne oikein omistaakaan...
Metsässä piti hypätä vähän väliä kolmimetrisistä metsäojista yli. Itse kävelin vain ojan yli, mutta Saimi kun ei kylmästä vedestä pidä, niin se ponkaisi oikein komeilla hypyillä ojista yli. Nuuskittuani metsää jo hyvän aikaa pitkin poikin, kuulin kaksijalkaisten huhuilevan meikäläistä innokkaan oloisesti, joten singahdin äänen suuntaan. Siellä Saimi jo nuuskutti pää punaisena ojan pohjalla höyhennetyn ukkometson jäänteitä. Jotta Sämpylä ei ihan kaikkia hajuja vetäisi sisäänsä, roiskaisin sekaan suoraan vauhdista. Onneksi ojan toisella puolella oli vielä lisääkin, ilmeisesti ilveksen listimän, metson osia. Pikku kahlauksella pääsin sentään niitä tutkailemaan ekana!
Emäntä otti nipun pyrstösulkia metsosta mukaansa ja me Saimin kanssa väänsimme vähän väliä nokkapokkaa siitä, kumpi meistä ne oikein omistaakaan...
Ukkometson jäljelle jääneet osat.
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Pääsiäinen mökillä 2: Linnunpönttöjen entrausta
Emäntä sai päähänsä, että tänään oli se päivä vuodesta, jolloin linnunpöntöt puhdistetaan ja uusitaan. Isäntä siis ryhtyi värkkäilemään tuoreita pönttöjä ja emäntä siivoili vanhoja, ja me taas seurailtiin emoa pitkin pihaa. Suuprojektiksi osoittautui vanhan telkänpöntön irroitus ja entraus. Sen oli joku tipufiili varhaisina vuosina kovertanut paksusta lepästä varsin karkeasti, joten samalla vähän siloittelimme lentoaukon reunoja.
Noo, emännällä oli puukko, mutta olimme Saimin kanssa hyvin innokkasti mukana työssä. Samoin olimme avuliaasti mukana, kun isäntä sirkkelöi uusia pönttölautoja. Se vain ei oikein tykännyt avustamme, pelkäsi mokoma varmaan, että saamme terässä kirsumme halki!
Työn aikana ropotteli koko ajan hiljalleen vettä ja kun viimein pääsimme sisälle, olimme Saimin kanssa jo perin tyytyväisiä käsillä olevaan ruoka-aikaan. Jälkkäriksi papujen päälle vetelimme nökäreet mämmiä kerman kera ja sitten pääsimme ettonélle ruokaa laskemaan isäntäväen kanssa sänkyyn (ensin kyllä rouhin hetken ydinluuta sängynpäädyssä isännän riemuksi). Nämä juhlapyhät mökillä ovat tosi mukavia; saa pummittua outoja ruokia, pääsee nukkumaan sänkyyn, eikä ulkona tarvitse juuri kulkea taluttimessa...
Työn aikana ropotteli koko ajan hiljalleen vettä ja kun viimein pääsimme sisälle, olimme Saimin kanssa jo perin tyytyväisiä käsillä olevaan ruoka-aikaan. Jälkkäriksi papujen päälle vetelimme nökäreet mämmiä kerman kera ja sitten pääsimme ettonélle ruokaa laskemaan isäntäväen kanssa sänkyyn (ensin kyllä rouhin hetken ydinluuta sängynpäädyssä isännän riemuksi). Nämä juhlapyhät mökillä ovat tosi mukavia; saa pummittua outoja ruokia, pääsee nukkumaan sänkyyn, eikä ulkona tarvitse juuri kulkea taluttimessa...
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Pääsiäinen mökillä 1: Teerenmetsästystä ja Baskervillen koira
Lauantai-iltana lähdin päivän viimeisten auringonsäteiden paistaessa Saimin kanssa mökkijärven jäälle, mukana tallustelivat myös emäntä ja isäntä. Tuskin olimme kotilahdella edenneet ensimmäistä satametristä, kun kaksijalkaiset huomasivat teeriparin lentävän lähimäessä. Hirveällä huitomisella ja viheltelyllä isäntäväki yritti ohjata minut ja Sämpylän kanalintujen perään, mutta tarkistimme ensin kaikessa rauhassa mökkinaapureiden rantajänisten jäljet. Selvisimme Saimin kanssa myös laskuojan pehmenneestä jäästä mulimatta, vaikka minulla takaveto hieman kastuikin. Teerentuoksut eivät aluksi osuneet kirsuihimme, tipujen lepäillessä korkealla kuusten latvoissa, mutta kun isäntäväki lähti jäältä kipuamaan mäkeen ja edelleen antoi ymmärtää lähistöllä piilevän jotain "hienoa", painelimme perässä. Metsässä olikin heti havaittavissa "kanahajua", joten aloitimme molemmat maaston skannauksen. Isäntä jo arveli, että meidän molempien hännät irtoavat kiinnityksistään, sen verran raivokkaasti niitä kuulemma pyöritettiin. Tarkastimme aina läheistä hakkuuaukeaa myöten, olisivatko teeret laskeutuneet harjoitusmaaleiksi, mutta vedimme vesiperän. Varsinkin kaksijalkaiset, joiden kumisaappaat olivat täynnä märkää lunta, sitä kun oli vielä aukolla yli 30cm.
Mökille palatessamme Saimi sai hirveän hepulin ja haukkui sillä kumealla alttohaukullaan jotain järvenlahden toisessa päässä olevaa. Me muut emme havainneet mitään kummallista, joten painelime uutisia katsomaan kaikessa rauhassa. Mutta kun isäntä meni hetken kuluttua laittamaan kylpysaavin pesään lisää puita, kuului järveltä kumea haukku. Isännän mennessä jäälle katsomaan, mistä moinen kuului, jäätä pitkin rynnisti kaksi suorastaan suden näköistä elukkaa kohti rantaa. Sen verran oli jo hämärää, ettei kulkijoita oikein kunnolla tunnistanut, joten isäntä väisti rantaan ja elukat louskuttivat jäällä suuntaa vaihtaen. Myöhemmin illalla iltalirulle Saimin kanssa mennessämme se sai taas hepaasin ja haukkui kiivaasti järvelle ja nyt kului kumea vastauskin. Isännällä oli oikein komentamista, että Saimi pysyi valopiirissä, eikä lähtenyt tarkastelemaan mokomaa Baskerville koiraa (koiria?). Minulla oli enempi nuuskimista tuoreissa pupun jäljissä...
Mökille palatessamme Saimi sai hirveän hepulin ja haukkui sillä kumealla alttohaukullaan jotain järvenlahden toisessa päässä olevaa. Me muut emme havainneet mitään kummallista, joten painelime uutisia katsomaan kaikessa rauhassa. Mutta kun isäntä meni hetken kuluttua laittamaan kylpysaavin pesään lisää puita, kuului järveltä kumea haukku. Isännän mennessä jäälle katsomaan, mistä moinen kuului, jäätä pitkin rynnisti kaksi suorastaan suden näköistä elukkaa kohti rantaa. Sen verran oli jo hämärää, ettei kulkijoita oikein kunnolla tunnistanut, joten isäntä väisti rantaan ja elukat louskuttivat jäällä suuntaa vaihtaen. Myöhemmin illalla iltalirulle Saimin kanssa mennessämme se sai taas hepaasin ja haukkui kiivaasti järvelle ja nyt kului kumea vastauskin. Isännällä oli oikein komentamista, että Saimi pysyi valopiirissä, eikä lähtenyt tarkastelemaan mokomaa Baskerville koiraa (koiria?). Minulla oli enempi nuuskimista tuoreissa pupun jäljissä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)