Kivijalka

Eikö olekin vakaa ja hieno tuo uusi lempinimeni : ) Tämän epiteetin sain kuitenkin isännän silkasta hermostumisesta, kun aamutuimaan ennen kellon sointia otin muutamia kymmeniä verryttelyaskelia ja samalla paukutin kipsiäni lattiaan ja patteriin. Kivijalasta lähti sellainen pauke, että siihen olisivat jo pidempaäänkin maatuneet havahtuneet kylkeään kääntämään. Aamulenkki kaiken kansan ihmeteltävänä tehtiin reippaassa lumisateessa!! muutaman korttelin mittaisena isännän ihastellessa kevään etenemisen voimaa. Saimilla oli karvattomien laikkujensa suojana sellainen kokoelma T-paitoja yllään, että mieleen tuli elävästi erään EU-maan syrjityn vähemmistön kaduillamme näkyvät edustajat. Minä taas pärjäsi sukalla ja sen päällä olevalla keltaisella Dog Gusto-kumijalallani (edelleen ehjä). Heti aamuevästyksen jälkeen kummi tuli Fridan kanssa kylään. Rajoitetun alkuhuuman jälkeen pärjäsimme porukalla ihan kivasti, mutta sitten Saimi ja minä jouduimme kotimiehiksi muiden lähtiessä kaupoille. Tuliaisina reissulta saimme ikiomat yksiöt. Saimin tultua tekstiilihäkistään läpi torstaina, oli näet osoittautunut välttämättömäksi (kaksijalkaisille), että häkkimateriaalin oli oltava metallia. Niinpä saimme toimistoiksemme/putkiksemme helkkarin suuret mustat häkit. Isäntäväen mielestä ne ovat varsin raflaavia sisustuselementtejä olohuoneeseen ja kuistille...kokonsa puolesta kaksi häkkeröä kun ei mahdu samaan huoneeseen ; ) Uusi toimistoni sisustettiin rivakasti vanhoilla täkeillä oikein miellyttäväksi unitilaksi, johon jo muutamaankin kertaan vetäydyin nuorison riehunnalta suojaan... Loppuillasta saimme koirasaairaalaamme uuden potilaan, sillä Frida alkoi yllättäen varoa samaista oikeaa etutassua, joka minullakin on paketissa. Tarkkojenkaan syynäysten jälkeen moiseen ei löydetty akuuttia syytä, joten vetäydyimme yöpuulle ja tarkastamme sunnuntaina, josko perro jo olisi toennut...

Parit röntgenkuvat minun jalastani...

Isäntä sai viimein koneelle röntgenkuvani, joten lisätäänpä ne tähän. Ekaksi on korjaamaton versio ja sitten helposti havaittava korjattu; artifisiaali tuote kun erottuu aika hyvin kuvissa. Lenkit ovat "tikkejä" eli metallihakasia...

Ennen

Jälkeen

...ovatpas naurettavan kokoisia. Kannattaa tarkastaa Picasasta, ovako siellä hieman suurempia ; )

Irlanninsetteri on urheilullinen koira

Saimin lääkärireissun jälkeen perheessämme on nyt kaksi tosi urheilullista metsästyskoiraa. Sämpy meinaan makoilee lattialla aika pöllyssä, vaikka kuvassa aika reippaalta näyttääkin. Saattaapa reippaampi ulkoilu tökkiä likalla päivän pari ; ) Minä taas pystyn ottamaan muutaman sata metriä hölkkää kipsi eteen ojennettuna ja samanpuoleista takajalkaa normaalia enemmän eteen työntäen...
Saimilta siis operoitiin kaksi kasvainta omalla kotilääkärillämme puolilta päivin. Toinen nipsaistiin vatsan puolelta ja toinen niskasta lavan etupuolelta. Lääkäri raapaisi pois paakkujen lisäksi aikas möllykät lihastakin ja tikkasi maarupuolen umpeen sulavilla tikeillä ynnä kursi selkäpuolen pois otettavilla neuloksilla. Patit toimitettiin tarkempiin tutkimuksiin, mutta lääkärin arvion mukaan kysessä eivät olleet hyvälaatuiset tuotteet; siksipä pois otettiinkin aika reippaasti viereistä kudosta. Ei Saimia nyt sentään heti kuoppaan oltu tuomitsemassa, vaan lekurin arvio paranemisesta oli aika positiivinen. Katsotaan.

Mitäs me urheilukoirat ; ))

Kapulajalka

Hieno lasikuitukipsini aiheuttaa aikas paukkeen, kun sillä hutkaisee seinään tai lattiaan. Onneksi olen oppinut leikkimään erään tunnetun keskieurooppalaisen historiallis-poliittisen suuntauksen edustajaa ja laukkaamaan tarvittaessa kolmella jalalla kipsi eteen sojottaen ; )
Pikkuisen väsyttää vielä maanantainen operaatio ja kun vielä samalla on pahasti juoksu kesken, niin olo ei ole parhaimmillaan. Onnistuinkin rääkkäämään isäntää passelisti yöaikaan inistessäni unissani. Äijäparka pomppi heti pystyyn ja tunki nieluuni ruutallisen Loxicomia. Se hyvä puoli myrkystä oli, että viihdyin puolen seuraavaa päivääkin pönttö päässäni häkitettynä isommin riehaantumatta. Toisaalta Saimikin pysyi häkin sisäpuolella, vaikkei lääkehuuruissa ollutkaan, kunnes sitten tosin kaatoi yksiönsä innostuksissaan hoitajamme saapuessa puolilta päivin.
Iltapäivästä Saimin juutas pääsi isännän kotiuduttua töistään sen kanssa oikein juoksulenkille, kun taas minä jäin soffalle pötkölleen Lotan kanssa. Onneksi "siskolikka" joutui kipittämään kunnon lenkin kurassa, sillä juoksun ja pesun jälkeen se ei turhia ole riekkunut...

Takaisin kotiin

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin.

Paksissa...matkalla kotiin!

En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Hauras anatomy, l. sick setters...uusi reality-sarja

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin. En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Ortopedin tuomio

Emäntä soitti tikkuisen päivän lopulla Vethausin ortopedille. Meikä kun näytti umpisurkealta, enkä pystynyt edes tilkkaa jalalle varaamaan. Pisureissutkin olivat yhtä tuskaa kakkosten vääntämisestä puhumattakaan ;)
Lekuri vilkaisi eilisiä röntgenkuvia pari sekuntia ja lausui viidennen varpaan vääntyneen sijoiltaan...tai ainakin jotain sinnepäin. Leikkaus siis odottaa meikäkoiraakin ja äijien kanssa vehtailu loppui tähän pisteeseen! Maanantaina puukko odottaa, josko sinne jotenkin selviäisi. Isäntäkin yritti auttaa parhaansa mukaan ja värkkäsi jalkani tueksi puolen kuution lastan, sillä nyt ei ainakaan juosta. Mutta pääsihän sentään tuolille kapuamaan : ))

Jänismetsän jäljet

Tällaiselta näyttävät jäljet, kun piuko setteri on hilpaissut jäniksen perään.

Jäljistä päätellen räpyläni jäi kiinni jonnekin, josta sitten olen riuhtonut sen irti voimalla. Onneksi muistikuvani ovat tapahtumain kulusta hieman hämärät, ehkäpä eiliseen nukutukseen ja herätykseen käytettyjen medisiinien vuoksi. Osaa sekä arpaa lienee myös opiaattipohjaisella kipulääkityksellä. Olinkin aika pöllyssä eilen illalla kotiuduttuani ; )
Nyt pää on jo seljennyt, mutta jalka on (kuten näkyy) aika turvoksissa ja musta...
Posittivisena huomiona kirjattakoon painoni, joka lääkärivaa'alla mitattuna oli eilen 24,5kg.

Unten mailla

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin. En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Vethaus on toinen kotimme

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin. En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Kevät ja hormonitulva kohisevat

Naapurin vanha Kaapo oli tänä aamunakin suorastaan sukat makkaralla, kun käväisin pikaisesti veikistelemässä sille. Kaapon emäntä yritti kaikin keinoin toimittaa urootansa sivummalle, mutta jo pieni perän pyöräytys puolitiessä sotki sedän pasmat. Sen verran rouheasti on tänä keväänä tarjolla hormonituotantoa juoksuntilkkeeksi meikäläisellä. Päivän päättyessä lämpö oli laittanut jo ojat pulisemaan (joo, kohiseminen on todellakin vielä liioittelua, mutta kyllä sen lööppiin voi laittaa ; )) ja me ulkoilimme Sämpylän ja isännän kanssa möhjöksi vetäneessä lumessa ensin tien poskia, mutta vetäydyimme metsän suojiin "puhtaalle" lumelle turkiputsuuseen ennen kotiin paluuta. Suorastaan historiallista tässä tuiki tavallisessa kuviossa oli se, että Saimilla ei ollut suojauksia jalassaan, eikä nahka kuitenkaan mennyt aivan ruvelle! Oliskohan sisko-setteri viimein tyystin parantumassa jalkavaurioistaan?

Sinne ja takaisin

Sunnuntairetki Mikkeliin otti muutaman tunnin autossa istumista ja pari hetkeä maastoulkoilua. Kennelissäkin kävimme ja pääsin moikkaamaan tulevaa sulhoani Gypsya. Jätkä ei juuri Casanovan taidoillaan vakuuttanut, vaan toisaalta olinhan minäkin vasta toista päivää juoksuinen ; ) Noo, tulihan sitä sentään tutustuttua ja enkä lopulta tarjoillut koijarille edes hammasta, saattaapa siis olla tukevaisuutta tällä suhteella...

Kevään riemu alkoi

Viikolla iski into nuuskia kaikki keltaiset postikortit tavallista tarkemmin tien poskista . Samaan syssyyn tuli vielä ikiaikainen tick-vaivani, joka napsahtaa aina päälle viettien jyllätessä; leukojen louskutus meinaan. Tänään sitten tuo valmisteleva hormonihuuhtaisu päätyi mehutehtaalle. Jäljet kevään juoksusta kuulemma näkyivät jo "pussihousujeni" päärmeistäkin, siksi punaisia karvoja seassa oli. Residenssissämme on nyt siis kaksi vaippakuntoista narttua, mitä nyt Fridalle sopisivat paremmin Pampersit!

"Nukkuu" Perron kanssa

Illalla juuri enne unuaikaa saapuivat Saimin kummit Frida-perro pykälässään. Fridan oma isäntäväki kun otti ja lähti pohjoiseen riekkumaan mäkeen ja jätti pikku-perron huoltoon toisille kummeille. Karvapallo heitti normityyliin minulle liian railakkaat moikat ja kun huomautin asiasta, niin likka lurautti läikän sohvalle ; )...ja niin koitti huoltosedälle hetki rätin kanssa!
Yöksi Frida majoitettiin meidän kanssamme isäntäväen makuuhuoneeseen ikiomalle matrassilleen, vaan eihän se sillä viihtynyt. Sen kuin vaelsi ympäri makkaria ja inisi...tai sitten lupsutti Saimin naamaa ja korvia ; ))
Isäntäväki oli aamuseitsemältä jo melko kypsä aamulenkille, eipä silti, niin mekin Saimin kanssa...

Virallisia tuloksia

Postilaatikosta löytyi laskujen seasta eläinlääkintäaseman breivi. Kuvertissa oli odotettu laboratorion tulosluiska, josta ilmeni seuraavaa:
S-T4 + TSH (koira) Tutkimukset: S-T4/ TSH (Koira), Tulos 231,4 (>30). [Viitearvot suluissa]
S-T4 + TSH (koira) Tutkimukset: S-T4 (Koira; Kissa, Hevonen), Tulos 32,4 nmol/l (17-53).
S-T4 + TSH (koira) Tutkimukset: S-TSH (Koira), Tulos 0,14 (0 - 0,5).
...revi siitä. Siis jos jotain ymmärsit ; )
Yhteenvetona kuitenkin voi todeta, että mitään vikaa kilpirauhasarvoissa ei ollut!

Omppu kuskaa, Helmi kulkee

Tänään oli juhlapaivä, meinaan Ompulla (mikä ettei minullakin), joka pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan meidän settereiden kanssa. Heti kun kulkueemme pääsi pikkuisenkin sivummalle, niin Omppu sai köyteni käteensä ja koska kyseessä ei ollutkaan emännän ja isännän kokoinen jötkäle narun päässä, niin heittäydyin kiltiksi koiraksi ja kuljin suorastaan sivistyneesti taluttimessa. Tuli siinä samalla emännälle esitettyä omia parempia puolia ; )

Tuloksia

Emäntä sai tänään eläinlääkäriltä kilpirauhastulokseni. Lukemat olivat kuulemma aivan normaalit (tarkat arvot saapuvat kirjeessä, kunhan etana sen kotiin kuljettaa)! Ainakin tuolla perusteella pitäisi mahdollisesti tulevien lisääntymisharjoitusten onnistua ;)
Unohdin muuten eilen kirjauttaa painonmittaukseni talteen, tulos oli tällä kertaa 24,7kg.

Reviirin asiakkaana...taas

Aamulla aurigon noustessa venyttäydyimme emännän kanssa reissuun. Tavanomaiseen tapaan Saimin jalka pakettiin ja sitten harjun kautta kohti eläinlääkäriasema Reviiriä. Lievällä kiireellä kipitimme huoltoon ja meinasimme jopa myöhästyä; kiitos älyttömän hitaiden liikennevalojen aivan loppusuoralla.
Lääkärissä Saimilta nipsaistiin tikki pois, katsottiin jalkasuojuksen alle ja todettiin pikkulikan parantuneen oikein mukavasti. Ei puutu kuin karvaa!
Minä olin paastonnut kilpirauhastestiä varten jo kokonaiset puoli päivää (12h) ja sekin homma hoidettiin kitkatta pois jaloista. En pahemmin pistänyt hanttiin vaa'alla käyntiä, hoitopöydälle kiipeämistä ja piiktystä, mutta kiristyssiteen sentään huomasin. Arvot saadaan parin päivän sisään, vaan lekuri totesi meillä koirilla arvojen vaihtelevan joka tapauksessa melkein päivittäin, ettei tuosta tainne olla nitään hyötyä noin lisääntymistä ajatellen...
Kotimatka tehtiin hieman vapaammissa merkeissä ja niinpä Saimin häntä ryhtyi taasen pirskomaan verta ja jalkakin oli kuin raastimen jäljiltä (side kun putosi jonnekin maastoon). Onneksi moiset vauriot sentään tukkeutuvat pikku vesipesula ja rasvauksella...kunnes hajoavat seuraavan kerran...älkää hankkiko Suomen talveen ja lumeen karvatonta koiraa!

Munkkikahveella Pynsällä

Aamun kirkas aurinkoinen valaisi tuoreen valkoisen lumen suorastaan häikäiseväksi. Ja sekös stimuloi isäntäväen intoilemaan pikku retken perään. Niinpä meidät setterit pakattiin auton takaluukkuun ja emännän kaveri Hannakin haettiin seuraksi matkalle ihailemaan keväisen Pyynikin maastoja. Ensin reissattiin Pispalan harju koululta näkötornille, jossa kaksijalkaiset naatiskelivat setteri-seurassa terassilla munkkikahveet...aika jämäkkää puuhaa muuten heiltä, sillä emme saaneet edes maistipalaa!
Sitten valahdimme Eteläpuistoon ja sieltä jäälle. Joselinin kohdalla saimme hippusen kipitellä järvellä ilman köyttäkin, toivoivat kuljettajat näet että hieman saisimme oikaistua ylikireätä vieteriämme. Rantaviivassa olikin hauska riekkua, sillä siellä oli jokunen kymmenen pupuakin harjoittanut kevätpuuhiaan ja jyrsinyt samalla voimamuonaa rantapuskista. Varalan kautta kiipesimme sen sata+sata+sata rappusta ylös harjun päätyyn ja reuhdoimme vielä autolle. Alkoi näet olla jo nälkä!

Muka vetokoiria

Aamulla oli kosteaa ja sumuista, mutta isäntä kaivoi vaaleanpunaisen potkurin kuitenkin varastosta ja emäntä vyötti Saimin ynnä minut vale-huskyiksi. Sitten oikaistiin järvelle vetoharjoituksiin. Kuten alkulauseesta selvisi, enää ei ollut odotettavissa pakkasen kovettamaa hankea, jolla kiitää auringon kilossa kohti taaimmaista rantaa. Lumi oli siis pehmennyt mössöksi, eikä kelkan vantis juuri lumen päällä kantanut. Moisen epämiellyttävän raskauden aiheuttama välitön vetokoirauupumus ei juuri innostanut isäntäväkeä hurraahuutoihin. Niinpä me setterit pääsimme hyvinkin rivakasti haistelemaan maastoa vapaasti ja isäntä sai ihan itse kuskailla kelkkaansa.
Arvatkaapa, lintattiinko kelkka kotiin ehdittyämme varaston perukoille odottamaan seuraavan talven vetoharjoituksia...

Modern Art

Iiiik, emäntä tuli kotiin pitkältä työreissulta (koko päivä)! Äkkäsin lumikasan yli kömpivän kaksijalkaisen ennen Saimia ja rynnistin haukkuen alakertaan vastaanottamaan häntä. Sämpylä heitti meuhkaten normaalia mouruamistaan yläkuistilla aina siihen asti, kun emäntä viimein ehti ovesta sisään. Ehdin toimimaan hetken vastaanottokomiteana ja tervehtimään tulijaa, ennen kuin punaruskea rotta roimi perässäni alakerran tuulikaappiin maalailemaan. Siis vispaamaan raivokkaasti häntäänsä, joka jälleen kerran on puhki päästään. Nyt tuli sen verran raikkaita siveltimen vetoja, että isäntä joutui kolmantena tervehtijänä pidättäytymään isoimmista huomionosoituksista. Sen sijaan toimet kohdistuivat seiniin ja oviin rätti kädessä, jotta pirsuneet veripisarat sai pyyhittyä tuoreeltaan pois...

Hauhauta

Iltapäivällä järveä kiertäessämme emännän puhelin soi ja sen jälkeen me pudottauduimmekin jäälle kävelemään. Puolivälissä lutakkoa joku vihelsi meille ja Saimi tunnisti äänen isännästä lähteneeksi. Lähellä sattui olemaan kolme äijää pilkillä ja eikös Sämpylä heittäytynyt hihnaansa vastaan ja laittanut ihme ulinaansa peliin päästäkseen etsimään isäntää pilkkijöiden seasta. Mentiin metri pari eteenpäin ja emäntä alkoi olla varma, että tunnistaismme järven toisella rannalla viheltelevän isännän suunnataksemme kohti oikeaa äijää ja päästi meidät irti. Vielä mitä, ensin Saimi singahti ihmettelemään pilkkijöitä lähituntumaan ja minäkin höhlä innostuin pinkomaan samaan suuntaan, vaikka kuulinkin isännän huhuilevan ihan toisessa suunnassa. Onneksi sentään älysin kesken reissun vaihtaa suuntaa. Saimikin viimein tajusi virheensä ja vetelimme aika kilpajuoksua moikaamaan isäntää, joka oli heittänyt pyöränsä jäälle ja kävellyt järven yli suuntaamme. Vaan mikäs olikaan kävellessä, tai meidän juostessa, sillä aurinko paistoi ja kovettunut lumi oli hyvää sekä kaksijalkaisen kävellä, että setterin juosta!

Huoltoaikoja tilaukseen

Emäntä laskeskeli tänään loppuvista antibiooteista, jotta josko Sämpylälle jo voisi tilata tikinraksinnan (niin, kyllähän sen itsekin irti saa, mutta kun minullekin pitäisi samalla tehdä toimenpiteitä). Lääkäriaseman hoituri ei kuitenkaan lämmennyt emännän esityksille, vaan komensi tilaamaan ajan ensi viikolle. Kun nääs alle kymmenen päivän ei kuulemma tikkejä raksita pois. No okei, se on sitten maanantai, kun pääsemme heti aamusta reippailemaan lähieläinlääkäriin. Saimi siis tikin poistoon ja minulta kuulemma pitäisi ottaa joitain kilpirauhasarvoja (kasvattaja-Riitta halajaa tutkailla, olisiko siinä syy syksyiseen mahoksi jäämiseeni). Isäntä suorastaan toivoi minulla moisia vaivoja olevan, jotten joutuisi enää harjoittamaan lisääntymispuuhia. Mutta kun hoitaja sitten oli todennut pirteästi olevan hyvä, että mahdollinen vaiva löytyisi ja olisi korjattavissa lääkityksellä, niin isäntä pisti äkkiä pakin päälle haaveissaan. Se nyt kuulemma vielä puuttuisi, että minuakin tarvitsisi alituiseen lääkitä! Uhkasi mokoma tekevänsä meikäläisestä enemmin rukkaset ; ))

Unohtunut avain

Kaikkien aikojen umpinero (isäntä) unohti mökin avaimen eilen oveen ja siksipä suuntasimme tänäänkin heti aamusta maalle. Siellähän se avain nökötti ovessa ja talossa ei pesinyt kutsumattomia vieraitakaan. Niin sitten pääsimme kaikessa rauhassa aamulenkille hakkuaukiolle. Yöllä oli ollut napakasti pakkasta, joten lumi kantoi suksijoita oikein hyvin ja meitä settereitäkin ihan kohtalaisesti. Saimille oli tänään suojaksi viritetty emännän Obelix-jumppapaita, se sopi oikein mukavasti, mitä nyt vyötärön kohdalle jouduttiin värkkäämään solmu.
Tämänkin reissun jalat kestivät ihan kohtuullisesti, mutta sen verran syvässä jouduimme ajoittain pomppimaan, että loppupäivä on kulunut sohvalla oikein kivasti ; D

Ulkoilua maalla

Liilkuntapäivämme alkoi kohtuullisen tahmeasti, sillä pikku harjupöräyksen jälkeen saimme mataa autossa toista tuntia kunnes kauppa-asiat olivat tehdyt. Automakoilu oli muuten yllättävän rattoisaa; aurinko kun paistoi herkeämättä lämmittäen tilat oikein mukaviksi. Sitten pöräytettiin mökille ja rämmittin aluksi metsän halki katsomaan olematonta metsää, eli sitä talven mukanaan tuomaa hakkuuaukiota. Samalla reissulla Saimi, joka oli visusti suojattu erilaisia karkean lumen aiheuttamia ongelmia vastaan (opittu perjantaista) jalkasukalla ja Hurtta-haalarilla, tuhosi viimemainitun vaatekappaleen. Siinä kun lahkeet jäävät helposti jalan alle aiheuttaen"huvittavan" pussituksen, tällä kertaa Sämpylän voimakäyttö aiheutti koko lahkeen repeämisen irti! No, etupää jäi kokoon ja sehän tässä oli tarkoituskin...
Maastotutkailun jälkeen oli kahvittelun aika ja sitten kaksijalkaiset asensivat sukset jalkoihinsa ja suuntasivat järvelle kirkkaaseen auringonpaisteeseen, mutta hyytävään viimaan. Sukset kantoivat kovettuneen lumen päällä olikein mukavasti ja hiihto näytti helpolta. Toisin oli mulla ja Saimilla. Meidän jalkamme menivät pinnasta läpi suoraan lumen alla piileskelevään veteen. Kun lunta oli kymmenisen senttiä ja vettä alla toinen mokoma, niin saimme käyttää kohtuullista enemmän voimaa kengurupompintaan reisullamme. Matkaa kertyi suksihemmoilla viitisen kilometriä maisemia ihaillen, mutta minä taisin kipittää ainakin toisen samanlaisen päälle tutkaillessani ranta-alueetkin.
Kaikennäköistä kummaa reissulla tuli havaittua, kuten vesijohdon vedossa keskelle järveä ähistelevä topparoikka ja kaksi huimaa vauhtia kaahaavaa moottorikelkkaa. Kelkkojen mennessä lumi lentäen ohi mökkijärven kapeikossa, oli isäntäväki hieman huolissaan otteistamme moottorikelkkoja kohtaan, mutta emme me enää tuossa vaiheessa lenkkiä innostuneet Kawasakeja kiinniottamaan ; ))
Kirjattakoon vielä huomiona ylös se, etteivät tassumme ja jalkamme hieraantuneet verille kovasta hangesta huolimatta.

Moskaa mahan alle...ja pois

Toimistoajan päättyessä olimme jo melkein isännän työpaikalla. Viuhdoimme hurjaa vauhtia massut kurassa emännän vierellä, kun viimein äkkäsimme ohimenevän hullun pyöräilijän olevan isäntämme.
Hän lähti jalkapelissä seuraamme ensin pyörää talutellen, mutta sai lopulta Saimin ja minut viestikapulana itselleen. Sitä ennen ehdimme pikaisesti rymistellä Rasonhaan pusikoissa sen verran, että Saimilta ehti hieraantua tikkialueolkapäästä verille. Lienee viisasta ryhtyä suojaamaan sitäkin aluetta, kunnes karvat kasvavat.
Loppureissun sitten valuimme hitaasti ja arvokkaasti emännän äkättyä setänsä keskustelukumppanikseen. Tai siis isäntä ja Saimi valuivat, sillä minä sain remuta hangessa omaan vapaaseen tahtiini, josko saisin samalla mahakarvani  anti-kurastettua. Onnistuin kuin onnistuinkin yrityksissäni välttää pesuhuonetta ja sain karvani kauniin valkoisiksi sahaamalla viimeistä peltoa ristiin rastiin...

Taas sohvalla

Näin sitä on kulunut jo pari päivää rauhallista rinnaneloa. Saimin tikin tienoon iso mustelma on värjääntynyt terveen vihertäväksi ja meikäläisen olemattomat nahkarypyt ovat jo miltei hävinneet näkyvistä. Vammojen parantumisen myötä isäntäväkikin on tullut paremmalle päälle ja eilen illalla pääsimme jo sohvallekin. Muutosta entiseen on vain kutsuttaessa sohvalle pääsy, sillä entinen omaehtoinen sohvanvaltaus on ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Vaan saapa nähdä kuinka kauan! Isäntäväen henkiseen tasapainoittumiseen lienee auttanut myös tekninen hankinta, eli uusi yhdistelmäkaukosäädin av-leluille...kuten kaikki muistanevat, entinen kärsi kohtalokkaasti eräässä koiratappelussa ;))