Aika varattu

Univet ja 10.5., silloin tulee täyteen neljä viikkoa Ruotsin reissusta ja viime tapaamisesta Bobby Dazzlerin kanssa : D Saas katsoa mitä löytyy.
Emäntä sai vahvoja etiäisiä mahdollisesta "raskaudestani", kun innostuin täydentämään kivennäisvarastojani pihakiviä nuolemalla ja lupsaisemalla vielä savetkin kellarin lattialta...joskaan mikään ei iltapäivän lenkillä estänyt minua (ja Saimia) karkaamasta emännältä käsistä ja ryntäämästä pellon yli rastaiden kimppuun sekä jatkamasta heti perään sorsien sekaan sulaan

Lahti KV

Pikku pakkasessa lähdimme aamusta Lahteen shouvaamaan. Saimin piti olla kehässä noin klo 10.30, joten paikalle piti ja ehdittiin heti ysiltä. Alkajaisiksi tutkailimme hyppyrimäen seutua ja tulostimme kakkoset takamaastoon. Sitten isäntäväki lastasi näyttelylelut pykälään ja meidät köydenpäihin siirtyäksemme kehän kupeelle. Häkkialueella morjestimme kamoja kootessamme paikalle kertyviä tuttuja, koiria sekä ihmisiä, ja sitten me Saimin kanssa heittäydyimme matrasseille ja isäntäväki nautti retkituoleissa löhöillen aamiaista sekalaisen seurakunnan seassa...paikalle kun tunki vielä populaatiollinen bullterrierejä meuhkaamaan.
Kun oli melkein Saimin kehävuoro, kennelimme Emmi saapui paikalle ja vapautti emännän tehtävistään ottaen Saimin kuskattavakseen kehässä (emäntä ei pannut muuten hanttiin). Tavan mukaan Sämpylä pokkasi vain EH:n, mutta kaavake oli lähinnä täynnä kehuja, kuten "elegantti narttu, hyvä luonne, liikkuu hyvin...tänään(kin) erittäin lyhyessä karvassa" ; )) Emmi oli sentään tyytyväinen Saimin kehätoimintaan ja isäntäväkikin oli aika polleaa Sämpylän kevyestä ravista!

Saimi ja Emmi valmiina baanalle (softaus tietosuojasyistä;)

Minulle koitti vuoro hieman myöhemmin ja esiinnyin isännän kanssa. Olin hieman nuutunut kaikesta mekkalasta ja näytin kuulemma ihan myyrältä kehää kiertäessäni sekä kampesin seisotettaessa joka suuntaan...isännän lausunto ; )

Minä valmistaudun innoissani!

Arvosanaksi nasahti ERI, mainesanoin "erittäin narttumainen kokonaisuus (sitähän tässä aina koetetaan), vankka pää, hyvä väri ja karvan laatu, hyvä luonne ja liikkuu hyvin". Pataan tuli kuitenkin nuoremmalta kilpasiskolta, onneksi, olisihan siinä aina ollut riski joutua ryhmäkehään ; )
Lähtöpuuhien jälkeen emäntä pistouvasi meille uudet fleece-haalarit ja Saimi sai oranssin hohtoliivin...minä sitten perin Kaisan vaaleanpunaisen.

Kasvattaja soittaa aina kahdesti

Tai oikeastaan joka viikko ; ) Häntä kun nyt sattuu kiinnostamaan meikäläisen vointi, jos vaikka sattuisin olemaan kantavana. Sitä ei kyllä vielä mistään havaitse. Kehotus kyllä kävi ultraa tilaamaan ensi, tai paremminkin toisessa tilassa, eli oletetun 25. - 28. tiineyspäivän aikoihin. Katsotaan, sanoi setteri...

Aamukiitokenkäily

Suolla kun tulva jatkaa kasvuaan, on lenkkien osoite aamusella pääasiassa harju. Tänäänkin suuntasimme sinne isäntä vanavedessä kiskoutuen. Näin kevähällä kun nuo riistaelukoiden tuoksut tuppaavat (muiden vuodenaikojen tavoin) häiritsemään vakaan taluttimessakulun perusteita.
Kun viimein saimme hetken laukata ilman painolastia, löysi Saimi oikopäätä peltojäniksen, eli rusakon, jonka minäkin sain samalla silmiini. Häivyimme eetteriin pitkorvan peesissä isännän vihellellessä marssilauluja peräämme. Valitettavasti ristiturpa oli (jälleen) meitä ovelampi ja katosi jonnekin. Kun sitten palasimme lähtöpaikalle jälkeä noutamaan, oli isäntä siellä remmiensä kanssa odottamassa ja niin sitten palasimme nöyrinä narunpäälaisinä kotiin virttämään virikeköyhää päivää sekä odottamaan duunareita töistä palaaviksi...

Matalalentoa maalla

Näyttelypäivien jälkeiset päivät ovat kaikkein parhaita. Aina kun olemme olleet (tavan mukaan näin vanhemmalla iällä :)) showssa menestymättömiä, isäntäväki lähtee mökille rentoutumaan...tarkennetaan, lähdimme ekan kerran tuon vuoksi maalle ja piti siellä muutenkin käydä ihmettelemässä järvenselällä siintävää laituria. Itse asiassa laituri oli normipaikallaan, mutta vesi oli hieman "rannempana".
Mökkiprotokllaan kuuluu  kuitenkin. aina ihan ensimmäiseksi pikku metsälenkki, jonka saamme Sämpylän kanssa vetäistä nasta laudassa. Jo tunnin kieppauksen jäljiltä olemme yleensä, ja niin nytkin, aivan vieteri suorana ja valmiita odottamaan aamupalaa. Lepäilyn, syönnin ja taas lepäilyn jälkeen olimmekin taas valmiita tutkailemaan joutsenten laskeutimispaikkaa jäällä ja nuuskimaan naapuruston tilukset saaliiden varalta...

Kuartaneella shoussa

Aamuvarahin auringonpaisteessa pomppuista tietä melkein pohjanmaalle ja sopivasti vajaan tunnin odotuksella kehään. Se oli päivän agendana, ei kuitenkaan suunniteltuna, vaan tuomarivaihdoksen aiheuttamana pikku erheenä. Mr. Kares, jonka piti laittaa Saimin rotuiset järjestykseen, oli estynyt saapumasta maastopukuisten metsästyskoiramiesten elukoita tutkailemaan ja niinpä Leni Finne arvosteli kaikki seisovat lintukoirat. Sämpylä sai arvosanakseen EH:n ja kas, niin minäkin. Tällä kertaa en joutunut mitattavaksi, mutta pataan tuli jälleen velipuoli-Soololta. Se saikin jo kolmannen Serttinsä...kolmannessa näyttelyssään. Mutta onhan meillä sama jalosukuinen isä!
Saimi innostui kehänsä jälkeen "poikakaverien" etsintään ja tutustui poikkeuksellisella innolla Niilo-bretoniin ja yhteen tuntemattomaksi jääneeseen karkeakarvaiseen Saksanseisojaan. Onneksi sentään mäyräkoira sai jäädä väliin ; )

Pesu ja kevyt trimmaus, kiitos

Huomenna on sitten reissu Kuortaneelle ryhmänäyttelyyn. Olen taas tuuraamassa Kaisaa (se on nyt muuten pahviaskissa pakastimen päällä ja odottaa loppusijoitustaan ja muistomerkkiään, savikäpyä, tietty) ja arvostelijaksi siunaantui Leni Finne. Leni antoi meille molemmille, Saimille ja minulle viimeksi lähinnä lämmintä kättä, joten katsotaan kuinka nyt käy...
Asiaan, eli otsikkoon. Näyttelyvalmistautumisena oli siis ohjelmassa pesu, joka osoittautui hieman helpommaksi operaatioksi kuin pari viikkoa sitten, olihan kura patinoitunut kevyemmin olemattomiin turkkeihimme. Kuivatuksen ja saunareissun jälkeen emäntäsitten  klipsi meistä isommat kasvannaiset olohuoneen lattialle ja isäntä takoi vieressä kirjauksen tapahtumista.

Statistiikkaa odottavasta? nartusta ja sen "siskosta"

Emäntä otti ja teki meille tänään ns. lähtöpunnituksen. Meikäläisellä vaakarulla pysähtyi 22,5 kiloon...ei oikein tuo muona maistanut ulkomaanmatkalla ; ) Saimi sentään kotona makoilleena ylsi 24,5 kiloon, vaikka näkyy silläkin selkäruoto...
Koska kotoporukka on kovasti toiveissaan mahdollisesta tiineydestäni, niin Mustista ja Mirristä kulkeutui ruokatynnyriini Kuninkaallisen Kaniinin (Royal Canin) odottavien äitien muonasäkki...HT42d cynotechnic!
Karseasta nimestään huolimatta se maistuu sairaan hyvälle (Saimi koettaa aina onneaan tilaisuuden tullessa) ja sisältää antioksidantteja, imeytyy helposti ja ravintoprofiilikin on optimaalinen...teksti sisälsi tuotesijoittelua.

Erotiikkalomalla Ruotsissa...raportti

Ensi tutustuminen Bobby Dazzleriin antoi koijarista hieman kyvyttömän kuvan. Sillä laitoin hännänalustaa pikkuisen tarkesteltavaksi heti kättelyssä, muttä jätkä sen kuin ihmetteli. Vähemmästäkin väsyttää, kuten kuvasta näkyy...

Lähennyimme kuitenkin päivä päivältä Bobbyn kanssa, mutta Emmin ja Nikon aika ei riittänyt odottelemiseen. Niinpä jäin yksin ruotsalaisten armoille keskiviikkona...komentokieli oli jotain mokellusta ja tyypit outoja. Onneksi olivat sentään koiraihmisiä, joten sain ne nopeasti ihastumaan itseeni...peruuttamattomasti ; ))
Viimein perjantaina romanssimme huipentui ja saavutti tarkoituksensa :))) Eipä siis mennyt ihan reisille tämä "astutusmatka". Lauantaina urhoni emäntä vei minut talleille tutustumaan hevosiin! Aika isoja, vaan olenhan minä niitä raviradalla jo nähnyt, vaan en jutellut. Sitten käväisin vielä esiintymässä edukseni Bobbylle, joka jo tiesikin mitä tehdä.

Bobby, ylkä siis

Illan koettaessa minut pakattiin taas autoon ja reissu vei Tukholman läpi laivasatamaan Skeppsbrolle. Siellä sitten istuimme jostain syystä terminaalissa oven pielessä. Syy outoon vitkutteluun saapui kuitenkin piakkoin punaisessa takissaan...EMÄNTÄ!
Siinä samassa sanoin adjö Ulrikalle (opin muuten virkakoiraruotsin parissa päivässä :) ja nuolin tulijan litimäräksi. Kaksijalkaiset vaihtoivat Helmikuljettajaa ja Ulrika kehui minut emännälle niin että jo hieman häveksin. Sitten asetuimme emännän kanssa odottelemaan samaiseen terminaaliin. Heitin lattialle rennoksi kunnon hyljeasentoon ja sain mokomalla tempulla lauman ihailijoita, jotka kaikki halusivat paapoia meikäläistä ja yksi perhe peräti kuvauttaa minut tyttärensä kanssa...annoin luvan. Emäntä oli aivan ihmetyksissään sujuvasta matkailuasenteestani (vrt. kotiolot), kun en heittänyt hermolle edes pitkällä tuubimatkalla laivalle pyörälaukkujen ja ihmismassojen paineessa.
Laivalla käytin kirsuani ja ohjasin emännän tottuneesti hänen hyttiinsä, se ei itse varmaan olisikaan osannut...

Unosilla hytissä.

Hyttiydyttyämme emäntä ajatteli meidän koisivan koko yön, mutta koirilla tuppaa olemaan tarvis piipahtaa iltapisulla, joten lenkkeilimme aurinkokannella ei niin auringossa ja kovassa tuulessa, kunnes löysimme koiran hiekkalaatikon puukantensa alta. Aika juhlava lääni tehdä tarpeet, hyvä kun ahteri osuu kyykätessä.
Sitten takaisin hyttiin ja unille. Aamupuoliseiskalta ponkaisimme uudestaan kannelle saaristoa ihailemaan ja moikkaamaan krapulaisia ja kessuttelevia miehiä.

Matkatavarat ja jäätä taustalla...

Tuivertaa...

Satamaan päästyämme kipittelimme taas tuubin lävitse ja moikkasin pikaisesti virantoimituksessa olevaa huumekoira-labbista. Taisi olla poika ja hyvä etteivät hommat menneet ihan hänekseen...
Ullkona kiersimme pikaisesti Turun linnaa kuravellissä ennen junaan nousua ja sitten köröttelimme muutaman minuutin rautatieasemalle. Sitten juotiin kahvit ja pummin yli puolet emännän croissantista, mullehan ei banaanit kelpaa, nehän on apinoille! Pidemmäksi aamu-ulkoiluksi suuntasimme viehättävään Puolalanpuistoon  kauniiden talojen ja aamu-ulkoilevien koirien sekaan.
Kotiin kolkutteleva juna oli mallia sininen, joten emäntä sai varoiksi nosta minut sisään. Matka ei ihan koko aikaa kiinnostanut, joten vetelin osan reissua unosia peitolla emännän jaloissa. Toisen puolen sitten tirkistelin ohikiitäviä maisemia emännän sylissä. Lippuja tarkasteleva konduktöörikin sai minulta (perin poikkeuksellisesti) ihmisen kohtelun.
Tampereen asemalla oli kummitäti vastassa Monnilla ja sain (tosi jippii) matkustaa kotiin Fridan häkissä.
Ja kyllä minua oltiinion kotona jo odotettu...ainakin Saimi oli. Isäntä olikin reissussa jossain Tallinnassa, mutta onneksi kummit ja Frida olivat myös vastaanottokomiteassa.

Lisää settereitä...vaiko eikö?

Olen nyt toista päivää reissussa. Eilen lähdettiin isännän ja Sämpylän kanssa kiivaasti Hämeenlinnaan, jonka ABC:lla (maksettu mainos:) käväisimme pikaisesti nuuskaisemassa paikallisten myyrien talvireitit ja tulostamassa ykköset. Sitten paikalle jo saapuivatkin Emmi ja Niko, siis meitin kennelin kakkospomo ja sen kuljettaja, eikun poikakaveri. Enpä oikein osannut aavistaa, että hypättyäni tutkailemaan tulokkaiden auton takaloosteria, etten kotijoukkoja heti näkisikään, vaan matka sulholaan Ruotsiin alkaisi tästä...

Saimi Aulangolla.

Saimi sai autoreissuni alettua seikkailla isännän kanssa Aulangolla ja pongata fasaanin, vietävästi jäniksenjälkiä ja vielä kauriin (sen valkohäntäpeuran) sekä kiivetä näkötorniin, ennen kuin kaksikko poimi emännän kummisetäni praktiikalta, hammaslouhimolta siis, mukaansa ja körötteli kotiin.
...sillä välin minä matkailin LAIVALLA Ruotsiin. Onneksi Niko otti minut viereensä ; )) Aamusella käytiin sitten katsomassa jotain setteri-jätkää, jolle varuiksi näytin hieman hampaita. Ei olisi kannattanut, sillä jätkästä pitäisi tulla lasteni isä! Saas kattoo, tullaanko tutuiksi...siis siinä mielessä...

Saimi...barffari

Kiitolaukka mökkijärven jäällä katkesi yllättäen, kun Saimi löi jarrut kiinni ja hetken päästä loikki tyytyväisenä suksijalkaisen isäntäväen luokse. Kaksijalkaiset huomasivat "siskolikan" suusta roikkuvan jotain ja kun ylpeä terminaattori tuli esittelemään saalistaan, havaittiin että se oli tämän kevään pikku-pupu. Kuten kuvasta näkyy, sitä ei vielä koolla oltu pilattu, vaan tärkeä se Sämpylälle oli. Meinaan yrittäessäni besorkata saaliin, kuului Saimista jyreä murina ja hetki vain, kun pupulaattori oli maiskaistu parempiin suihin! Hullua, eihän Saimi nyt koskaan raakaa lihaa syö. Harmi kun en saanut elukkaa jyrsittäväkseni! Isäntäväki sen sijaan hyrisi tyytyväisyydestä, ei näet mennyt matokuurini hukkaan...olenhan lähdössä heti huomenna kohti Svean-maata,

Saimi saapui esittelemään saalistaan!

Pieni pupunenhan se!

Kiitos, emäntä!

PS. Ei tainnut pikku elukan listiminen mennä Sämpylän piikkiin, vai pesivätkö puput yleensä järvellä...?

Nyyh : ((

Se on pois ny.

Red Fellow's Nordach Siofra "Kaisa" 9.6.2012-3.4.2013

Ruovedellä ryhmänäyttelyssä...pitkästä aikaa

Aamu valkeni kirkkaana ja kylmänä. Sitä elävöitti myös Passatin peräluukku, jonne tuppauduimme Saimin kanssa lähteäksemme Ruovedelle esiintymään. Kisa käytiin jonkin iki-aikaisen nuorisoseurantalon takapihalla, ulkona.
Saimin arvostelun piti alkaa klo 12, joten olimme runsaasti tuntia sitä ennen paikalla ja koska aikataulu ei kenenkään yllätykseksi pitänyt, pääsi Saimi kehiin heti pikkuisen ennen kahta.

Ennen kehiä.

Emäntä vei "siskolikkaa" ja Sämpylä hinautui hirtootuomion saaneeen näköisenä narun päässä. Tuomaristo arvosti likan pirteyttä seuraavin sanoin: Oikea tyyppi, oikeat pään linjat mutta kuono-osa voisi olla voimakkaampi, oikea ylä-linja, suora olkavarsi, niukka eturinta ja hieman lyhyt rintakehä. Saisi liikkua tehokkaammin, oikeanlaatuinen karvapeite, kaunis väri = EH = AVK4. Tuomarit kehuivat harvinaisen kaunista turkin väriä ja harmittelivat EVVK-asennetta.
Minäkään en suuremmin innostunut kehäkekkaloinnista niin pitkän odottelun jäljiltä ja sain seuraavanlaisen arvion:
Oikea tyyppi, kevytrakenteinen, siro nartun pää, kaunis ylälinja, tasapainoisesti kulmautunut, vapaat liikkeet, kaunis karva ja väri = ERI = AVK1...tuomari "nillitti" koosta, mittasi 56cm, eikä antanut SA:ta...oonkohan kutistunut?