Mökillä lumitöissä

Isäntä pakkasi meidät setterit aamulla autoon parin kuukauden sanomalehtien ja tikapuiden sekaan. Lehdet se onneksi pudotti ekaan mahdolliseen keräyspönttöön. Tikkaat mahtuivat sen operaation jälkeen tavaratilaan ja koko takapenkki vapautui meidän makuupaikaksemme. Tai siis Saimin, sillä yritin koko reissun taas tunkea repsikan paikalle istumaan ja isäntä estellä moista liikettä. Niinpä seisoin takajalkatilassa valmiustilassa, josko isännän valppaus suuntautuisi riittävästi liikenteeseen ja minä ehtisin siirtyä etupenkille. Siitä minua ei nimittäin saa pois muutoin kuin auton pysäyttämällä ja ovesta ulos kiskomalla ; )
Maalla saimme taas juosta kilpaa auton kanssa viimeisen puoli kilometriä. Tai mitä kilpailua se oli, kun autolla ei huonosti auratulla tiellä juuri pääse yli kahtakymppiä! Isännän riekkuessa lumilapion ja kolan varressa siivoillessaan polkuja sekä kattoja lumipöykystä, me Sämpylän kanssa puristimme itsemme ihan rusinoiksi hangessa juoksemalla. Välillä järvellä ja välillä metsässä ja taas pihassa, järvellä ja metsässä ja vielä tiellä. Kunnes isäntä oli saanut hommansa hoidettua, kolmen ja puolen tunnin kuluttua ja alkoi vihellellä meitä juuriharjaa morjestamaan. Karkeahkon käsittelyn jälkeen muutama kilo lunta ja jäätä per koira oli saatu raksittua turkinjämistämme (kuinkaas näin vähään turkkiin jää näin paljon lunta) ja saimme pääsylipun auton takapenkille...nukkumaan...

Irlannin karvatonkoira

Vetipäs tiukalle viime viikonloppuinen näyttely. Nyt Saimin kaula näyttää aivan singlatulta, ja vielä ylt'ympäriinsä. Karvanajo on menneen viikon aikana vain kiihtynyt ja nyt ei tuomarin edestä olisi selvitty ympäripyöreän ystävällisellä ilmaisulla päivän erittäin niukasta karvasta. Minullakin on sellainen sulkasato menossa, että imurin suulakkeesta ei juuri muuta löytynyt kuin täysi sarja settereiden karvoja...

Ajanvietettä hoitajalla ja ilman

Aluksi enimmäkseen ilman, sillä isäntäväki singahti Helsinkiin kummitädin valmistujaisjuhliin melkein heti aamulenkin jälkeen. Purettuamme päivän pahvilaatikot namuista, aloimme odotella jotakuta tulevaksi aina välillä torkahdellen. Kunnon vahtikoirien tavoin emme kuitenkaan koiranunta kummempaa nukkuneet ja olimme valmiina kuin setterit sotaan hoitajan saapuessa. Hoitosetänä oli Ånnimannin isäntä ja annoimme Saimin kanssa hänen tuta kunnon tervehdyksen... Heti kun äijä oli saanut kuivattua naamansa, pääsimme rakon kevennykseen kedolle ja sitten koisimaan töllön ääreen.
Kovin kauaa ei enää tarvinnutkaan odotella oikeata isäntäväkeä kotiin palaavaksi. Kun Jaappanin ihme oli kaartanut pihaan ja kotiväki oli vaihtanut "mukavampaa" ylle, painelimme porukalla Ånnin ja taluttimellisten kanssa iltalenkille. Koskapa Ånni on oikea palveluskoira, jouduimme Saiminkin kanssa leikkimään isäntäväen mieliksi tottelevaisia ja kontaktinottoisia koiria...ja niin lenkillä meni aikaaaaaaa...

Lentävä lähtö

Isäntä ei juuri ilahtunut meidän aamuisesta riemastuksestamme; iso rusakon rotko nimittäin loikki editsemme melkein heti portilla. Otimme Sämpylän kanssa sen verran reippaan lähtökiihdytyksen, että Hurtta-remmit vain vingahtivat upotessaan toisessa päässä isännän rukkasiin ja toisessa päässä meitin kaulanahkoihin. Vaan ei siinä kiireessä ehtinyt kuristuvia kauloja ajatella, ainakin kimeä haukku irtosi kuristuksesta huolimatta ; )
Isännältä irtosi kyllä aivan toisenlaisia ääniä, eivätkä ne olleet järin kimeitä, onneksi sentään sen verran hiljaisia, ettei poliisisetä tullut ja korjannut siveettömästä käytöksestä talteen.
Valitettavasti isäntä on niin painava, että saalis jäi tälläkin kertaa omille jaloilleen jatkamaan matkaa. Mekin onnistuimme Saimin kanssa loppumatkalla käyttäytymään riittävän hyvin, jotta isäntä antoi meille ruokaa enne töihin lähtöään...olimmekin sitten ekan kerran peräti yhdeksän tuntia kaksistaan...ja vielä rikkomatta kiinteistöä!

Järeitä kavereita

Palatessamme isännän ja Sämpylän kanssa aamulenkiltä, törmäsimme tuttuun sakemanniin ja sen emäntään, ynnä mikana oleviin sakemannin emännän tyttären belgi-malinoisiin ja toiseen sakemanniin. Päätin ensin varmuuden vuoksi haukkua ne lyttyyn, mutta innostuin sittenkin Saimin kanssa paimenkoiraporukan keppileikeistä. Tällä kertaa omista kepeistään mustankipeitä narttuja vain oli paikalla sen verran monta, ettei siinä setterilihaksilla juuri pullisteltu. Viimekertainen paritekniikka ei enää tuottanut tulosta, mutta Saimi ryhtyi kuitenkin haastamaan porukan malinoista. Sakemannin emäntä kehui malin olevan hanakka ottamaan matsia ja yritti samalla paimentaa sitä irti Saimista, mutta Sämpylä sen kuin tunki kuonoansa belgin olalle ja vänkäsi lähempään "keskusteluun" sen kanssa. Onneksi paikalle saapasteli joku puolituttu mies ja keskeytti hyvin alkaneen tosinarttujen riidanhaaston. Olisi siinä minulla ollut töitä pöllyttää malinois matalaksi, jos se olisi ryhtynyt Saimia kurmoottamaan ; )

Pupustuongelmia

Turvesuon reunamuksessa lenkkeillessämme, havaitsimme Saimin kanssa aivan tuoreet rusakonjäljet. Kun luotasimme jotosta hieman pidemmälle, saimme silmiimme jo itse pitkäkorvankin. Elukka vain pomppi pintalumeen upoten luotamme tiehensä ja me setterit kahlasimme "paita märkänä" perässä...turhaan. 53cm:n pöykky oli kovavauhtiseen juoksuun aivan liikaa jopa Saimille, minusta lyhytjalkaisempana nyt puhumattakaan. Saukkohyppelyllä ei paljon rusakon kanssa pärjää, vaikka vähän niin kuin yritimmekin, tosissamme.
Seuraavaksi yhytimme ketun jäljet. Niitä sitten lämpimiksemme seurailimme pitkin tien penkkoja, kunnes mahanalusta oli täynnä lumipaakkuja ja vieteri suora ; )
Saipahan isäntäväki käydä rauhassa hiihtämässä ja pakerrella muitakin askareitansa kaikessa rauhassa meidän settereiden lataillessa pattereita olkkarin sohvalla aina iltakuuteen asti...

Winter Dog Show

PNo nyt tuli sitten avattua vuoden 2011 näyttelykausi. Isäntä karautti emännän, Saimin ja minun kanssani lumisessa aamussa aura-autoja väistellen Turkuun, ja Sämpylä sai aloittaa esiintymisen emännän kanssa vaivaisen tunnin kuluttua paikalle saapumisestamme. Ehdimme siis mainiosti moikata sisko-Ritan emäntää, joka oli kinkereillä toimitsijana, ja muutenkin viritellä leiripaikkamme kuntoon häkkeineen ja muine rekvisiittoineen ennen shown alkua.

Saimi lähdössä kehään, itse otan vielä aika rauhallisesti.

Emäntä sai Sämpylän ihan hienoon raviin ja seisottelutkin menivät suorastaan loistavasti. Palkintona oli EH (tänä vuonna siitä saa sinisen nauhan) ja arvostelussa annettiin keppiä puuttuvasta turkista ja leveistä etuliikkeistä ja rintakehäkin saisi vielä kehittyä. Muuten kehut olivat ylenpalttisia; koko on hyvä, mittasuhteet samoin. Kulmaukset tasapainoiset ja luonne erinomainen. Tuomarina toimi Annukka Paloheimo.
Saimin arvostelun jälkeen olikin hyvää aikaa morjestaa tuttuja ja tuntemattomia. Yllättäen niitä siunaantuikin leirillemme runsaasti.

Keskityn kehään, Saimi säestää...

Heti puoli kolmelta aloitettiin meidän porukan arvostelu, tavan mukaan ensin jätkät ja sitten meidät nartut. Ja meitähän oli tasan kaksi. Kilpakumppaninani oli taas Rita, mutta ei sisko, vaan Cormallen Northern Light. Isäntä oli meikäläisen handleri ja se taisi olla pikkuisen enemmän täpinöissään kuin minä ; )
Kun kuviot oli joltisellakin menestyksellä vedetty läpi, tuloksena oli PN2, eli pataan tuli Ritalta, mutta plakkariin tarttui 3. SERT ja vielä vara-CACIBkin, joten ei homma ihan metsään mennyt. Arvostelusarakkeessa oli mm: kaunis tyttömäinen pää, hyvä ilme,upeat tummat silmät ja korvien sijainti, erinomaiset hampaat, hyvä selkälinja, hyvä hännän sijainti, hyvin kehittynyt rintakehä, hyvät kulmaukset, liikkuu juoheasti ja lopuksi vielä erinomainen luonne (kirjurin kökkö käännös britanniasta).
Tuomarina toimi Dorothea Hanlon-Caroll.
Emännän ja Saimin kanssa riemuitsemassa kehän reunalla oli myös paikalle sattunut oman kennelin Emmi, joka heti rimpautti kasvattaja-Riitalle uutiset päivän saldosta.

Hurtta-osastolla kaupoilla.















Palkinnoksi sain pari ruusuketta, pirusti erivärisiä nauhoja ja pokaalin. Emäntä hankki vielä Emmin Hurtta-osastolta kaikenlaista muuta mukavaa...Saimi ilahtui erityisesti "raato-pupusta", joka täytyikin kotona laittaa melkein heti nukkumaan oven päälle, jotta siitä olisi iloa huomennakin!

On maljan aika...

Pesu ja trimmaus

Hoh hoijaa, huomenna on näyttelypäivä ja matka Turkuun alkaa heti aamupuoliyhdeksäsältä. Epämiellyttävät valmistautumistoimenpiteet alkoivat heti alkuiltapäivästä pesulla. Isäntä vaahdotti ja huuhtoi ensin Saimin ja sitten (muutaman voimallisen komentosanan jälkeen) minut. Käytössä olivat tietenkin molempien erikoisshampoot; Sämpylän turkkia puunattiin speciaaliruskealla kasvattaja-Riitan suosittelemalla (lue: määräämällä :) shampoolla ja meikäläisen vastaavalla tavalla hankitulla valkoista korostavalla litkulla. Pesupuuhien lomassa isäntä harmitteli minun turkkini ehtineen jo huveta selvästi parhaista hetkistä. Laikkuja kuului näkyvän kyljistä ja vähän turhan selvästi selästäkin. Saimilla harmina on taas yleisesti naurettavan vähäinen karvoitus ja erikseen vielä onneton hännän pää.
Myöhemmin illalla emäntä aloitti turkintrimmauspuuhat ja raksi meistä isompia karvoja pois tassuista ja kintereistä ynnä kaulasta sekä korvista. Hännän pään saksiminen meni meikäläisellä hieman kriittiseksi, sillä onnistuin luikertelemaan epäsopivasti sen verran, että hännästäni meinasi jo lähteä nahkaakin! Limpsauksen jälkeen trimmaajat askartelivat hännäntöpön karvojen ohentelun parissa melko tovin saadakseen patukkani muistuttamaan viiriä...

Uraohjuksena

Aamun aikaisessa hämärässä Saimi ja minä suolenkkeilimme isännän armollisesa suojeluksessa. Eilisen päivän, tai paremminkin vuorokauden reippaat lumisateet olivat nostaneet hangen pinnan sen verran korkealle, että juoksu itse pöykyssä oli paremminkin saukkona pomppimista. Jalat upposivat aina pohjaan asti ja vain hartiat sekä pää jäivät ilmatilan "hyväiltäväksi". Ei siinä pupuja paljon muualta etsitty kuin poluilta, joilla niidenkin kulkujäljet pääasiassa olivat...laiskamatoja ; )

Pupustuspuuhia

Aamun ratoksi vaelsimme emännän ja Saimin kanssa harjuun. Matkaseuraksi saimme Kettuterrieri Siirin isäntineen. Siirin isäntä pitää Saimia ja minua vallan ihmekoirina, meillä kun on tapana toimittaa saalis aivan nokan eteen. Niin onnistuimme tänäänkin; herra oli intoa piukassa, kun saimme tökäistyä ison ja ruskeanharmaan rusakon liikkeelle ja suoraan kaksijalkaisten eteen. Sitten saimme vielä ihailua innokkaasta jääpintaisessa lumessa poukkoilusta ja kaiken lopuksi Siirin isäntä kehui Saimia lihaksikkaaksi ;DD. Arveli tuomarin näyttelyssä (olemme aikeissa mennä Turkuun ensi lauantaina 21.1. kokeileman pitkästä aikaa)valittavan moisista pateista. Ja meidän mielestä kun pitäisi lähinnä valittaa puutteista, siis karvan puutteesta...ainakin hännänpäässä.

Sokerikuorrutettua lunta

Olipa outo aamu. Kelin puolesta meinaan. Aamulenkille saimme rämpiä vesisateessa ja pakkasta oli kuitenkin melkein viisi astetta! Lumen pinnalle oli muodostunut kiiltävä jääkansi, joka naytti ihan sokerikuorrutukselta, mutta tuntui enemmänkin rautasahalta jaloissa. Jo pikku pompinnan jälkeen tuntui ja näytti siltä, että pian ovat jalat aivan kaljut viimeistenkin etupuolen karvojen leikkauduttua jään reunaan. Saimin ja minun onneksi isäntä veikin meitä sitten sellaisia reittejä, joita pääsi kipittelemään pitkin polkuja. Vaikka oli niilläkin sellainen sentin syvyinen viilloskerros jyrsimässä polkuanturoita. Taidanpa kaivata kunnon suojaa, jotta tuo inha jääkerros sulaisi pois...

Kolmisin kotona yksin

Erikoista, eikö totta, mutta olemme Saimin kummisedän kanssa ihan kolmistaan kotosalla ja isäntäväki on hävinnyt pääkaupunkiseudulle töihinsä. Kummi vei meidät survival-retkelle maalle. Tarkoituksena oli riehua itsensä hangessa uuvuksiin ja kummi siinä onnistuikin. Me Saimin kanssa juoksentelimme lähinnä vain jo hänen valmiiksi kolaamiaan polkuja ja seurailimme sivusta, saako äijä pelastettua kasvihuoneen katon sortumasta lumen alta (sai) ja ajettua auton takaisin ihmisten ilmoille (sekin onnistui ankaran lapioinnin jälkeen). Melkoista ulkoilua tuo kaksijalkaisten touhu, ei yksikään viisas koira puolen metrin hangessa tunteja rieku...jaa ei vai?

Silava-Orvokin punnitus

Isäntä uskaltautui tänään toista kertaa joulun jälkeen vaa'alle, toivorikkaana josko painoa olisi jo hieman vähemmän...ja samalla mekin jouduimme Saimin kanssa puntariin. Koska isäntä on ujo äijä, ei se omaa painoaan tähän kuitenkaan laita, mutta me pääsemme julkisuuteen! Saimin ensi mittaus näytti vaatimattomat 40kg ja toinen suhteellisen älykkään 24kg ja minun mittaukseni samaiset 24kg. "Lievä" epätarkkuus tuloksissa antoi ymmärtää vaa'an patterin olevan elinkaarensa lopulla ja isännän innokkasti tervehtimä kilon painon laskukin taitaa olla elektroniikan aikaansaannosta...

Äijää viedään

Illan ratoksi olin Saimin kanssa ulkoilemassa asuntoalueellamme. Järjestyssääntöjen edellyttämä isäntäkin oli otettu varaksi mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä, tuleeko matkalla virkavaltaa/ärjyjä naapureita vastaan ; )
Ollessamme juuri nuuskuttamassa kissan jälkiä tien risteyksessä, tietä pitkin ohitsemme singahti jänis. Oikeina settereinä otimme pitkäkorvan perään hetkellisen seisonnan ja sinä aikana isäntä ehti onnekseen kieputtaa taluttimemme käsiensä ympärille hieman perinpohjaisemmin. Sitten tulikin lähtö...äijä narujen päässäkin liikkui varpaat tuskin maahan koskettaen ensimmäiset kymmenen metriä, kunnes sai meidät pysähtymään. Täytyypä muistaa tuollainen ravakka kiihdytys, kun taas halajaa pelotella isäntää : D

Kuin hirvi kerihangessa

Olipas runollinen otsikko. Itse asiassa kysymys on kuitenkin samasta asiasta, eli kovasta lumen pinnasta ja sen aiheuttamista ongelmista. Tässä on meinaan nyt pompittu pari päivää pupunjälkien perässä pitkin umpihankea ja terävä ynnä kova lumen pinta on hiertänyt minun etukyynärtaipeeni aivan ruvelle. Hyvä että sentään osa karvasta on pysynyt kiinni suojaamassa vahingoittunutta ihoa. Nahkaa on nyt parkittu Bacibact-jauheella ja umpihankiliikuntaa on epämiellyttävästi rajoitettu kertarypemiseen per päivä...josko sen verran karvaa säilyisi tallella edes jotakuinkin riittävästi Turun kv-nayttelyyn asti...Saimillahan hännänpää on edelleen aivan naurettava. Taitaa olla tarjolla kisoista ns. jäännösnauhoja ; )

Pikareissu Hesaan

Isäntäväki oli sopinuT emännän serkun kanssa tiistain ohjelmaan teatterireissun Helsinkiin. Sehän tiesi Sämpylälle ja minullekin reissua pääkaupunkiin...hoitoon, sillä kummisetäni ja tätini Haagassa olivat ystävällisesti luvanneet pitää meistä huolta isäntäväen rimputtelun ajan. Reissu kohteeseen oli sotkuinen ja märkä, mutta onneksi vain autolle, sillä lunta satoi suurimman osan matkastaja tienhoitolaitoksen sedät olivat lapanneet kuormakaupalla suolaa tielle pitääkseen sen takuulla märkänä ja kuraisena ;)
Perillä isäntäväki ulkoilutti meidät pikaisesti jäällä liukastellen ja toimitti sitten kummilaan ennen häipymistään kaupungin yöhön. Porukoiden poistuttua Saimi vonkui tapansa mukaan eroahdistustaan hetken ja minäkin hieman tiirailin ikkunoista, minne mokomat häipyivät. Vaan ei siinä kauaa kulunut poraillessa ja sitten painelimmekin jo koirapuistoon ihmettelemään pääkaupungin nelijalkaisia. Siellä ainoana epämiellyttävänä tapahtumana joku putkiterrierin (Dandiedinmont?) näköinen jäpikäs innostui meidän habituksestamme niin, että yritteli tunkea pukille muutamaankin kertaan, mutta me vähän Saimin kanssa ojennettiin sitä ja niin sekin tokeni.
Kotiin päästiin lähtemään vasta hieman ennen puolta yötä ja niin sitten vetelimme melkein koko matkan hirsiä, maisemia ei meinaan paljon kannattanut katsella...

Lamminpään vinttikoira

Saimi ansaitsi eilen ja tänään moisen hienon arvonimen (eivätkös vinttikoirat metsästäkin enempi katseella). Se kun havaitsi tuplajäniksen eilen illalla pitkäkovaparin omituisesta yhteisestä siluetista huolimatta. Minä yritin vielä sillä kohtaa tarkennella hajuelimieni avulla pupujussien sijaintia, kun Saimi oli jo sutena käymässä ristiturpien riistoon; emäntä sai jarrutella kantapäät vinkuen vetoeläintä.
Ja sama homma tänä iltana; talomme edessä pönötti rusakko kuin meitä odotellen palaillessamme iltakävelyltä. Saimi havaitsi sen kaukaa risteyksestä ja veti taas emäntää kurkkutorvi vinkuen. Ja minä kävelin isännän kanssa kaikessa rauhassa samaa tietä, havaitsematta kertaakaan koko pomppijaa...edes hajusta. Kyllä hävettää.

Omituista varastointia

Voi ihanaa! Saimi-Sämpylä keksi pihamaalta kissanpökäleitä ja pisti varaksi pari kikkaretta poskeensa sisälle tullessaan pukeltaen ne sitten lattiamaton reuna-alueelle sulamaan. Niistä sitten piti kai tulla hyvää evästä muhevoitumisen jälkeen. Emäntää vain ei kovin paljoa innostanut Saimin uusi muonanhankintakeino ja kissantuotteet varastoitiin pikaisesti viemärijärjestelmään...ja pikku-setteri jotuu vastaisuudessa tarkan syynin kohteeksi ennen sisääntuloaan.

Eroahdistusta

Pääsimme Saimin kanssa aamusella emännän kanssa oikein kauppakeskusmatkalle. Tapamme mukaan teimme matkan jalkapelissä ja perin reipasta vauhtia. Emännän käydessä apteekissa asioimassa, jäimme Sämpylän kanssa ovipiellen notkumaan köysien päähän. Emäntä jo luuli homman sujuvan kitkatta, mutta ei sittenkään: Saimi aloitti hetikohta ankaran vollotuksen ja ulinan kaikkien ohikulkijoiden riemuksi/harmiksi ja yritti kiivaasti päästä sisälle emännän jäljessä. Onneksi asiakkaita oli apteekissa niukasti ja emo pääsi pian lohduttamaan pienokaistaan ; )
Seuraavaksi käväisimme eläintarvikekaupassa hankkimassa parit luut meille järsittäväksi. Emäntä näet arveli Saimin tarvitsevan jotai virallista pureskeltavaa epävirallisen sijaan.
Kotosalla saimme molemmat oman luun. Vein omani heti yläkertaan suojaan ja menin alas kyttäämään Saimin luuta. Heti kun se pöljä laski luunsa maahan ja päästi siitä irti, nappasin sen itselleni ja rouskutin hyvällä ruokahalulla koko 30 sentin pökäleen Saimin seuratessa vierestä loukkaantuneen näköisenä ; ) Sen verran on tullut tehtyä tuota arvoasemaa selväksi, että Sämpylä ymmärsi hyvänsä ja pidättäytyi kaikista konfrontaatioista...onneksensa.

Keppijumppaa

Kirpeässä pakkassäässä loikimme Saimin kanssa isännän edellä tänä aamuna aina Rasonhakaan asti. Avantouimareiden uima-aukko oli yön aikana pienentynyt melkein olemattomiin ja sula vesi huurusi sen verran mielenkiintoisesti, että kävimme siskolikan kanssa katsomassa oikein lähemmin uimapaikkaa ja sen jäätyneitä uimaportaita. Jopa niin läheltä, että isäntä innostui viheltelemään meitä hieman kauemmas.
Paluulenkillä tapasimme pellon reunassa sakemanni-belkkaripojan, jonka kanssa sitten otimme hetken nokkapokkaa kepinpätkien tiimoilta. Jäpikkään emäntä näet heitteli sille kepakkoja ja molemmille roduillensa tyypilliseen tapaan se ei ollut järin innokas jakamaan omaisuuttaan Saimin ja mun kanssa. Nelivuotias herra vain oli sen verran hidas lähdössä, että kepin ollesa ilmassa minä otin varaslähdön ja nappasin pulikan Saimin ärsyttäessä pitkäkarvaa. No, herra hiilestyi moisesta rääkkäyksestä niin, että hyökkäsi Sämpylän kimppuun vähän niin kuin tosissaan ja jouduin taklaamaan sen sivummalle ja jopa näyttämään hieman hammasta kieltäessäni siskoni rääkkäämisen. Isäntä oli aivan äimän käkenä moisesta tempauksesta, saku-belkkari kun painoi ainakin 30kg ja minä vain 23,5kg (mitattu tänä aamuna...eipä äijä räävi enää Silava-Orvokiksi). Loppu jutustelu sujui sitten ihan hyvässä yhteishengessä, mitä nyt Saimi välillä vähän murisi jätkälle ja se näytti hampaitansa takaisin...

Pakkasta taasen tarjolla

Aamulenkki tehtiin vaihteeksi radan toiselle puolelle aikas kirpeässä kelissä. Meidät vietiin isäntäväen toimesta sellaiseen metsikköön, jossa emme oleetkaan vielä kertaakaan käyneet. Puska oli miellyttävästi koristeltu pupun jäljillä, joten tulemme kuulemma pääsemään alueelle uudelleenkin, mikäli oikein ymmärsin taluttimen toisen pään puheet ; )
Loppulenkillä näimme Ånnimannin treenailemassa ja tutuskelemassa hevosiin isoveljensä kanssa raviradalla. Ånnin isoveli olikin jo melko jötikkä, kaksi ja puoli vee iältään, mutta ei me sitä Sämpylän kanssa pelätty. Morjestettiin vain ja sehän sen kuin tykkäsi meistä likoista...
Päivä ja ilta menikin loikoilun ja erilaisten harjoitusten parissa. Ensin noudettiin narupalloja ja seurailtiin, sitten treenattiin muuten vain tottis-elementtejä. Illasta oli vielä vierellä juoksua ja muuta pokkurointia...onneksi siitä sentään sai namia palkkioksi kurnivaan vatsaan :P

Yötreeniä

Jaahas, "näyttelykausi" on selvästi alkamassa. Ensin jouduin laiharille ja sain isännältä erittäin imartelevan lempinimen Silava-Orvokki...hienoa ja sitten vielä saimme Sämpylän kanssa treenata iltalenkin päätteeksi emännän kanssa näyttelyjuttuja pimeällä suolla...

Uudenvuoden punnitus

Aamun/päivän melkein valjettua isäntä vaa'itsi itsensä joulujuhlain päättymisen kunniaksi. Tulos oli niin masentava, että jouduimme samantein Saimin kanssa puntariin. Saimi-Sämpylä menetti vaa'alla Sämpylä-epiteettinsä ja joutui painollaan 23,5kg Mato-luokkaan. Minä taas jouduin kuuntelemaan isäntäväen ruoan tarjoilurajoitussuunnitelmia 24,5kg:n painollani...on kuulemma silavaa ainakin puoli kiloa liikaa ; )

Jääkarhuja!!

Saimille meinasi tulla kurat housuun, kun kesken Avaran luonnon naalien katselun ruutuun jämähti jääkarhuja! Söpön naalin vaihtuminen kuuteen raavaaseen jääkarhuun, joista vielä pari otti tiukasti matsia ankarasti muristen oli Sämpylän telkkarin katselun huippukohta. Naama muutaman sentin päässä ruudusta ja silmä tarkkana Saimi seurasi jäänallejen edesottamuksia. Vaan eipä näytä niiden elo ruusuiselta ilmaston lämpiämisen ohentamilla jäälautoilla...

Aito Helmi-Orvokki

Tämän uudenvuoden päivän aamuprojekti oli isäntäväeltä suorastaan kunnianhimoinen. Lähtivät meinaan suksilla normaalille mökkimetsälenkillemme. Onneksi Saimi ja minä saimme sentää juosta ; D
Reissu sujui ihan OK aina puoleen väliin asti, jolloin kaksijalkaiset keksivät hieman oikaista ja suuntasivat hakkuulinjaa pitkin kohti olettamaansa pellon paikkaa. Noo, pelto kyllä löytyi, mutta vasta aikamoisen pyristelyn jäljiltä. Lunta piisasi minullakin alapohjaan asti, onneksi se sentään oli kevyttä pomppia ja meidän settereiden matkanteko oli ainakin sata kertaa nopeampaa kuin hiihtäjien...
Ankaran räåiköimisen jäljiltä pääsimme (edelleen "oikaisten") pikku suon ja metsäharjanteen yli takaisin mökille aamupalalle. Pikku ulkoiluun lurahti aikaa pari tuntia ja lunta oli kertynyt meidän neitien hapsukarvoihin kunnon helminauhojen verran, varmaan ainakin kilo per naama.
Kuten kuvasta näkyy, nimeni ei turhaan ole HELMI-Orvokki ja Saimikin voisi olla PALLO-Saimi ; P