Huoltohetki Hattulassa

Heti isännän töiden jälkeen kiiruhdettiin räntäsateessa pikku pisulenkille ja sitten autoon matkalle Hattulaan, VetHausiin. Siellä oli aika varattuna Saimin lastan entraukseen. Ehdimme ajoissa perille tiukasta aikataulusta huolimatta ja pääsimme molemmat operaatiohuoneeseen melko pikaisesti. Minäkin siis pääsin mukaan ihmettelemään koirasairaalan ääniä. Sillä välin kun Sämpylä pötkötti hoidettavana tiskillä, minä keskustelin sairaala-häkissä majoitettuna olevan saksanseisojatytön kanssa. Oven läpi nimittäin, likalla kun kuullosti olevan ikävä kotijoukkoja. Onneksi se pääsikin Saimin operaation aikana takaisin kotiin...ja näytti aika tyytyväiseltä ohi mennessään. Saimi sai jalkaansa uudet fyllit ja uunissa lämmittämällä (+65C) uudelleen muotoillun lastan, sekä reippaan raidallisen sini-punaisen pintasiteen. Lastaa pitäisi kuulemma sietää vielä kymmenen päivää ja sitten vielä pari viikkoa tukisiteellä ennen varsinaista kuntoutusta...

Vaihtelevaa

Aamulla ei paistanut aurinko, toisin kuin eilen, mutta oli sentään kuivaa lenkkeillä. Illalla (siis myöhempi iltapäivä) satoi kuin saavista kaataen. Virittäydyimme kaikn mahdollisin keinoin välttääksemme kastumisen...huonoin tuloksin; pesuhuone on täynnä kuivuvia releitä. Saimin jalkapaketti sentään saatiin pysymään kuivana. Yölenkillä, siis juuri äsken, oli jo maa valkoisena ja taivaaltä rätki raivokkaan tuulen säestämänä lunta/räntää/vettä. Oli onneksi sen verran lievempää, ettemme kastuneet kovinkaan pahasti yötä vastaan ; )

Laumaliikuntaa

Aurinko oli kiivennyt jo korkealle (Marraskuun mittapuun mukaan), kun viimein ponnistauduimme patjoiltamme. Mainion sään innoittamina ja emännän pakottamina lähdimme pikaisesti maalle aamukahveelle ja metsälenkille. Kahveeteltuaan kaksijalkaiset nappasivat sienikopan pykälään ja Saimin köyteen, sitten suuntasimme metsään. Minä sain jolkotella omiani ja muut kömpivät pitkin risukoita perässäni Saimin kiskoessa hirven lailla narun päässä roikkujaa (vuorottelivat nuo ohjastajat). Reissulta löytyi, yllättävää kyllä, suppiloita päivällisen tilkkeeksi ihan mukavasti ja maasto oli sen verran haastavaa, että mehut lähtivät meikäläisestä...siinä kuin Saimistakin. Niinpä kirjurin nyt naputellessa muisteloita talteen, me Sämpylän kanssa pötkötämme reporankoina isona rinkelinä sohvalla tasaista rohinaa päästellen :D

iDog

Helmia sijoille, taas
Jaahas, Riitta soitteli, että Helmi-Orvokki (minä) on ihan tyhjä pennuista!
Pikainen palautus kotiin oli siis jo ovella. Meikä pakattiin autoon ja kuskattiin illasta Lahteen, jossa vaihdoin Tiukun kanssa paikkaa ja matkailin Mersun takaloosterissa lokoisasti Tampereelle. Sairaalan parkkipaikalla pääsin kotijoukkojen minimopoon Saimin riemuksi...pakettijalka otti oikein muutaman valssiaskelen parkkipaikalla tavatessamme! Kiitos sekä Riitalle, että Sanin ja Tiukun kotijoukoille kotiinpääsystä!!
Kotosalla odotti jopa sähkömiehen pihan koristus, eli iso ja lihava rusakko minua kotiin. Sitä sitten seistiin Saimin ja hieman hermostuneiden kaksijalkaisten kanssa vajaa varttitunti ( ei se sillä välin mihinkään liikkunut)...

Camo?

Vettä tulee taivaan täydeltä erään jalkavaivaisen setterin kuljeskellessa pitkin polkujen reunoja isännän rajoittamaa vauhtia. Maa on musta kuin marraskuinen aamu, mutta yhtäkkiä saan sätkyn! Maastossa pomppii jokin valkoinen nakkimakkaran kokoinen luontokappale, joka pitää saada kiinni. Isäntä tunnistaa ötökän lumikoksi. Elukka on nomensä mukaisesti väritetty, mutta ilmastonmuutoksen sekoittama, sillä tuosta lumivalkoisesta camo-väristä ei taatusti ole mitään hyötyä. Minäkin äkkäsin ruipelon ainakin viidentoista metrin päästä ;) Lumikko oli muuten aikas hauska pikupeto, se kun ei meitä juuri väistänyt, vaan pomppi ees taas kivikossa edessämme. Seurailimme sen edesottamuksia siksi kauan, että jalkasiteeni ehti vettyä tyystin. Niinpä isäntä kuori sen pois ja asensi päiväksi tilalle ideaalisiteen lastan kera. Illasta menikin sitten ihan lyhyttä hetkeä pidempi luraus ulkokelpoisen tukisiteen laittoon. Ensimmäinen versio kaipasi vielä emännän mukanaan tuomia lisäsidetarpeita jatkokseen, ennen kuin lastoitus kelpasi pidempään ulkolenkkiin. Taitavat tuossa oppia terveydenhoitotehtäviä nuo kaksijalkaisetkin...T: Saimi

Hyvää pimeää marraskuuta

Aamulenkille emännän kansa, outoa, mutta ihan mukavaa. Päivä taasen yksin keittiössä. Tällä kertaa molemmat köökin ovet olivat suljetut, eikä eilen tuhoamaani portti ollut enää päässyt palvelukseen. Päivällä (lue valoisalla) halusin hieman tarkastella pihatammessa riekkuvaa oravaa, mutta pönttö päässäni aiheutti kukkalaudalla pientä vahinkoa, sillä Saint Paulioita tipahti pari purkillista ja pari muuten vain hieman vaurioitui... Isäntä korjasi kotiin palattuaan reippaasti jälkeni ja lähti vielä lenkillekin kanssani, olipas äijä höveli :) Illan sain viettää isännän siskon synttäreillä näyttelyhäkissäni karanteenissa. Heillä kun perheeseen kuuluu kaksi kissaa ja kaikki, myös kissat ja minä, olimme sitä mieltä, ettei kahvittelusta tule kovin rauhallista, jos olemme samassa tilassa. Vaan ennen pitkää sieltäkin kotiuduttiin ja onneksi Siwan kautta. Emäntä näet osti sieltä hieman maksalaatikkoa papujeni mausteeksi, tämä kuulemma siksi, että jotain on saatava mahaan ennen antibiootteja. Massu kun ei pidä lääkityksestä tyhjään mahaan. Tämän tietäen olenkin rajoittanut "maustamattoman" ruoan nauttimisen mahdollisimman vähiin... T: Saimi PS. Emäntä soitti päivällä kasvattaja-Riitalle, joka kertoin Helmin pääsevän/joutuvan röntgattavaksi perjantaina...josko niitä pentuja havaittaisi.

Yksinäinen ratsastaja

Jaahas, pönttö päähän heti aamulenkin jälkeen ja kipollinen kuivamuonaa ynnä vettä seuraksi. Ei Helmiä, ei tilaa, paitsi yksi pieni keittiöllinen. Tylsää. Onneksi isäntä on niin kepuli timpuri, että keittiöstä pääsi melko kitkattomasti isompiin tiloihin. Ei tarvinnut kuin repiä oven portti sijoiltaan ja laajentaa reviiri olohuoneen sohvalle, jolta sentään näki ulos! Isäntäkin oli mukavampi kipaista vastaanottamaan alakertaan...pönttö sentään pysyi askareissa päässä. PS...tuli kasvattaja-Riitalta noottia puuttuvista DNA-papereista, vau. Olisikohan isännän aika tehdä Valviran Partasen temppu ja kadota maan alle ;)

Matkaan, kehnoin odotuksin

Ensin maalta kotiin tuli p....ssä ja sitten lattialle makaamaan ja odottelemaan kennelin Riittaa.
Vaan onneksi ei kulunut aikaakaan, kun rouva kasvattajani jo kurvasi pihaan autollaan ja saapui tervehdittäväksemme. Saimikin, mokoma jauholakki, pomppi siinä kuin parempijalkainenkin koira ja yritti nuolla Riitan naamaa. Ei mokoma muistanut, ettei sellainen peli koirankasvattajan kanssa vetele ; ))
Seuraavaksi jouduin ankaran vellaamisen uhriksi, kun massuani vatkattiin ja kuunneltiin, josko olisi saatu jotain käsitystä mahdollisista pennuista. Niin, aika outoahan se on; vielä viikko sitten näytti ilman muuta siltä, että lisääntyminen on vain parin viikon kysymys, mutta menneen seitsemän päivän aikana ei ole tapahtunut mitään näkyvää. Siis sellaista, että massu olisi turvonnut ja jotain liikennettä tuntuisi. Ehkäpä mahdollisella seuraavalla kerralla matka vie ultraan sillä kuuluisalla neljännellä viikolla...
Kaikesta huolimatta Riitan autoon pakattiin säkillinen ruokaa, hihna ja meikäläinen täkkinsä päälle. Joudun kuulemma läpivalaistavaksi tulevalla viikolla ja tapauksessa TYHJÄ palaan maitojunalla ensi perjantaina kotiin. Noo, pääseepä taas haistelemaan hieman vieraampia seutuja ja ehkä vielä remuamaan punikki-kaverien kanssa...
Saimi jatkaa tästä, kunnes palajan!

Lähtölaskenta on alkanut

Aamun vaaka näytti minulle 24kg, Saimilla taas 25kg. Jos ei ruokahalusta, niin liikkumattomuudesta on kertynyt Sämpylälle kilo ylimääräistä. Minulle sama kilo on toivottavasti kertynyt mahan kiintosisällyksestä! Aamua sekin vielä oli, kun kennelin Riitta soitteli ja ilmoitti saapuvansa huomenna, sunnuntaina, noutamaan minut synnytyspuuhiin...sinne siis Kanelin ja sen uuden perheen seuraan tulostusharjoituksiin. Kyseli siinä samalla isäntäväeltä onko minulla niinkuin havaittavia muutoksia habituksessa ;) Noo, muoto on kuin tynnyrillä rintakehän tietämillä, massu entisen soukka, mutta peräpään tissit ovat hiieeeman kasvaneet ja liike entistä hitaampaa. Maitoakin heruu, kun nisästä puristaa ja jos oikein hyvää mielikuvitusta käyttää, niin pientä liikettäkin on havaittavissa massun pohjassa! Viimeisen kotopäivän kunniaksi painelimme mökille saunomaan. Hienointa siinä oli päästä kunnolla juoksemaan metsään (sen kun nyt jaksoi), tässä on jo pari viikkoa ollut tuo kulku rajoitettua Saimin takia. Saunaan emme kumpikaan tällä kertaa päässeet, Saimi jalkapakettinsa ja minä massupakettini vuoksi, vetelimme siis sillä välin kunnon tirsat isäntäväen hikoillessa AK47:sa hohkassa. Yöksi nasahti oikein oiva pakkanen, jo iltapisulla käydessämme oli aika kalvakkaa. Saapa nähdä tarkenemmeko yötä saunatuvassa...

Pikku lenkillä

Isäntä pyöräili töistä sen verran leipääntyneenä, että päätin lähteä sen kanssa pikku lenkille. Äijä kiskoi oikein trikoot ylleen ja minä sain Husky-valjaat katteekseni vauhdinpidon takeeksi. Noo, lähtö oli hidas ja sosiaalinen, sillä portilla tuli ensin seurusteltua naapureiden kanssa. Porukka ihmetteli olematonta massuani ja epäili kovasti tulevaa tulostuspäivääni olemattomaksi.

Itse juoksu sujui ihan mukavasti, lue: hitaasti, sillä jolkottelin kaikessa rauhassa pitkin ojanpohjia isännän hölkötellessä kovemmalla pinnalla ; ) Taitaa olla nämä kovemmat ulkoilupuuhat enempi tulevan kevään juttuja...

Lisää jalkaongelmia

Saimin kanssa menee vielä kauan, ennen kuin se on täydessä setteri-vireessä. Tänäänkin emäntä joutui pikakomennukselle eläinlääkäriin sen kanssa, kun eilen uusiksi tuunattu sidontakaan ei toiminut. Lääkäri purki paketin ja huomasi ärtyneen kinteereen "takakulman", josta oli nahka rullalla. Siitä hyvästä nasahti uusi antibioottikuuri ja ovat ohjeet tarkkailla jalkavammaista. Hiertymään lienee ollut syynä liian isoksi jäänyt lasta, alta kun ovat lihakset jo häipyneet. Nyt lastan alunen ainakin yritettiin täyttää riittävästi, jottei jalka enään hiertyisi. Seuraava keikka lekuriin täytyykin sitten kuulemma tehdä taas Hattulaan, jotta voivat väkertää uuden ja sopivan lastan uunissaan...josko sillä sitten pääsisi pakettiajan loppuun asti. Ainakaan ei enään ole lihaksia mistä kutistua ; )

Pientä entrausta

Ja Sämpylä konkkaa kolmella raajalla...eilen asennettu uusi lasta näytti hieman rasittavan iltapäivän lenkillä. Kotosalla isäntä kaivoikin heti "erittäinlähilasit" päähänsä ja kellautti Saimin lattialle paketintutkintaan. Pikku säätämisen jälkeen (pieni lisäkääre polkuanturan takaosaan ja ylimmäinen karvoihin kiinnitetty teippiside pois) auttoi iltalenkillä jo sen verran, että kulku oli pääsääntöisesti nelijalkaista.
Samaisella ulkoilusessiolla löysin erään naapurin pihasta itseni kokoisen rusakon! Isäntäväkeä huvitti, kun nappasin oikein lintuseisonnan ja täpitin pitkäkorvaa pitkään ja hartaasti. Konkkajalka-Saimi säesti kiivaasti, tieltä sentään onneksi. Kun sitten isäntä viimein antoi lisää siimaa, otin pikku spurtin ja lennätin pupun liikkeelle. Seuraavaksi naapurusto pomppasi töllöjensä äärestä, sillä päästimme siskolikan kanssa melkoisen ajoälämölön!! Sinne häipyi punkero-pitkäkorva mekkalan siivittämänä...

Pajalla

Klo 17 Reviirin ovi kävi ja Saimi ilmoittautui isännän kera lastanvaihto-operaatioon. Hetkisen pari venaili odotushuoneessa, vaan melko pian Pipsa huuteli Saimia hoitohuoneeseen. Saimi kävellä kopsutteli peremmälle ja sai heti positiiviiset arviot jalan paranemisesta.
Lastan vaihtotoimiin ryhdyttiin ilman rauhoituksia, isäntä kun arveli pystyvänsä hillitsemään koiraansa...sitten vain lattialle maton päälle pötkölleen ja teipit irti. Saimi makoili kaikessa rauhassa vanhan fyllin ja haavahakasten irroitusten ajan, ynnä oli tosi tyytyväinen paketin alta paljastuneen jalan raaputtelusta. Kymmenessä päivässä siteen alla setterin jalkaterästä oli tullut Whippettin jalkaterä...pelkkää luuta ja nahkaa, onneksi sentään hyväkuntoista. "Sukkamehu" toki tuoksahti, mutta iho oli ehjää ja haava hienosti kiinni.
Niinpä Pipsalle jäi hommaksi vain paketoida räpylä uusiksi, kehottaa Saimia tulemaan taas noin kymmenen päivän kuluttua, sekä laskuttaa ruotoisesti isäntää, eikun vakuutusyhtiötä...

Saimi huoltoon huomenna

Saimi rentouttaa itseään sohvalla.

Sisko-hippiäinen joutuu/pääsee taas huomenna hitsattavaksi. Reviirin lääkäri on luvannut sille lastan ja siteiden vaihto- sekä hakasenpoistoajaksi kello viiden. Paastoa Sämpylä joutuu pitämään kymmenen tuntia, jotta mahdollisesti taas tarvittava rauhoitus onnistuisi. Isäntä aikoo yrittää hillitä punaturkkia, jotta nipsintä-operaatiot onnistuisivat ilman apuaineita...

Mahdollisesti 51. kantopäivä

Kaino-vieno yliolan katse

Nyt on siis isännän laskelmien mukaan jo 51. kantopäivä. Sitä ei vieläkään oikein huomaa, ehkä sentään hieman selän leveydestä ; )
Tässä alla muka hieman seison ryhtiasennossa, siitäkin saattaa olla havaittavissa jonkinlaista muodon muutosta. Painossahan ei vielä, eikä muutoin ruokahalussakaan, ole tapahtunut minkäänlaista kasvua.
Papuset täytyy itse asiassa maustaa lähes järjestään jauhelihalla, tai ainakin sen liemellä, jotta niitä yleensä tulisi popsittua...

Pikkuisen on pää jäänyt kuvaajalta ulos ; )

Muototarkastelua

Aamulla jouduin muoto-ja painotutkailun kohteeksi. Isäntäväkeä kiinnosti tietää olenko mahdollisesti jotenkin selvästi muuttunut viikon aikana. Viikolla kun eivät meitä koiria valoisassa näekään, siis päivänvalossa, kyllä meillä sentään vielä lamput palavat. Tutkimuksen mukaan olen entistä leveäselkäisempi, mutta massun seutu ei näytä pätkääkään kantavan nartun oloiselta. Kyljelläni näytän kuitenkin ihan naurettavalta, tulee kuulemma hassu möykky massun kohdalle. Näistä merkeistä kaikki olivat päättelevinänsä, että jos en ole kantavana, niin sitten on tapahtunut kummallinen metamorfoosi lihaksistossa. Paino kun ei kuitenkaan ole noussut ollenkaan: mittari näytti nyt 23,5kg. Saimilla sentään viisari heilahti 24,5kg kohdalle.

Pöntön pikapurku

Isännän saapuessa illasta kotiin otamme tietenkin Saimin kanssa hänet lämpimästi vastaan. Saimilla on siinä samalla melkoisen repäisevä tapa poistaa päivän kaulassa killunut pönttö; se heilauttaa pari kertaa päätään rivakasti sivuille ja silloin nuolentaeste jo singahtaakin seinälle (tai vaihtoehtoisesti päin isännän pläsiä). Sitten nuolemme viisaasti, mielellään pomppivan Saimin jalan vuoksi, lattialle istahtaneen tulijan perin pohjin ennen kuin laannumme ulos vietäviksi. Saimi (kuten muistanette) sai sen leikanneelta lääkäriltä ankaran ukaasin tassutella vain tarpeillaan ulkona, joten päivän lenkit ovat olleet aikas vaatimattomia. Ihan tavallinen pisulenkki ns. korttelin ympäri on meillä kyllä vienyt jopa 50 minuuttia! Silloin ei jalkaa olla kovin rivakasti toisen eteen siirrelty ;) itse asiassa olemme saaneet tyydytettyä metsästysviettejämme vallan helposti nuuskimalla joka vietävän ruohonkorren kaikilta kanteilta kahteen kertaan. Todennäköisesti pystyisimme Sämpylän kanssaa helposti kertomaan ohikulkeneen faunan kynnenleikkauspäivätkin, niin tarkoin on maastoa tutkittu : D

DNA-testi ja parit röntgenkuvat

Aamulla isäntä ronttasi meidät disaabelit hurtat oikein autolla Horhaan. Ajatuksena kuulemma oli päästää meikä-punkero juoksentelemaan lähiympäristöön ja Saimin piti lompsia isännän kanssa pikkuhiljaa ympäriinsä, kunnes minä olisin juiossut itseni uupeloksi. Homma toimi juuri niin kuin pitikin ja me molemmat hurtat saimme edes jonkinlaisen aamu-ulkoilun...
Töistä tullessaan isäntä innostui viimein tarkastelemaan Saimin röntgenkuvia ja laittoi Picasaan muutaman ja tässäkin on yksi.

Vethausin parsimus Saimin jalasta.

Illalla oli sitten Saimin DNA-testin vuoro, isäntä suti Sämpylän sisäposkia pikku harjoilla, eikä siskolikka siitä juuri pitänyt ; ) Testi tehtiin kuulemma perinnöllisen PRA rcd4 silmäsairauden tutkailua varten. Näytteen otto onnistui ja nyt harjakset odottavat kuoressaan postilaatikkoa.
Saimin toipuminen on sen verran edistynyt, että eilen nipsaistiin kipulaastari pois kyljestä...karvojen kera ja kolmijalkakulku on vaihtunut lastaan varaamiseen. Siinä jalkapallosukan värinen tuli saa kyytiä, sillä Saimi ei oikein aina muista olla jalastaan kipeä ; )

Lentoemon 900. blogiteksti

Isäntä nikkaroi eilen hienon säleportin keittiön ja olohuoneen väliin. Sen oli tarkoitus pitää Saimi köökissä ja minut olohuoneessa, jotta emme riehuisi omin lupinemme ja taisivatpa kaksijalkaiset luulla, että minulla olisi ollut jotain intohimoa riipiä Sämpylän jalkalastaakin...
Aamulenkin jälkeen Saimi lukittiin pönttö päässään keittiöön ja minut normitilaan olkkariin. Lähtiessään isäntä jakeli meille vielä kananpalat per naama, mutta Saimille ei voinut jättää puuhaluita jyrsittäväksi, koska se ei olisi niitä maasta saanut. Itse asiassa juominen tai syöminenkään ei onnistunut kuin pääpöntön täydellisellä sijoituksella astian ylle.
...Päivä meni ja kun isäntä saapui kotiin, pötköttelimme Saimin kanssa rinta rinnan keittiöön sijatulla pedillä. Oli siinä äijällä ihmettelemistä, mistä olin liidellyt keittiöön, sillä hieno portti oli aivan koskemattomana, enkä ollut mennyt seinästäkään läpi ; )
Taidan olla vielä aikamoinen lentoemo!

Toipilas kotona, yö ja päivä 1/42

Koko perhe yritti siis nukkua alkerrassa, jottei Saimi-paran tarvitse edes vahingossa yrittää kiivetä rappusia. Maata pannessa laitettiin Sämpylälle pönttö päähän ja porukka ryhtyi nukkumaan; pieni hetki ja alkoi hirveä ryske, kun Saimi etsi uuttaa nukkuma-asentoa saavinsa kanssa ja kolhi kaikkeen päätään. Tämä ensimmäinen herätys kuitattiin uudella nukahtamisella, mutta seuraava kalina ja kolina aiheutti jo toimenpiteitä. Emäntä nappasi kulhon pois Saimilta ja isäntä siirtyi patjallemme lattialle koisimaan. No, mikäs sen mukavampaa, eikun kainaloon ja Sämpylä tapansa mukaan jalkojen päälle. Minä nukuin lopun yötä kuin tukki, mutta kaikesta päätellen olin porukan ainoa, sillä Saimi mönki pitkin yötä edes takaisin isännän jaloissa ja kaksijalkaiset heräsivät valppaina joka liikahdukseen. Kertaakaan Sämpylä ei laastareitaan/lastaansa repinyt, mutta herätyksiä kuului kertyneen kuitenkin useita, jollei kymmeniä ; )
Siihen nähden jengi oli aamulla yllättävän pirteää ja Saimikin lähti aamulenkille porukan jatkeena. Pari korttelia kolmeajalkaa piisasi, mutta siitä huolimatta likkaa otii pattiin kun minä pääsin harjuun.
Illasta kylään saapuivat kummini ja Frida, varmaan katsomaan isoa massuani...ehkä samalla jopa Saimia. Frida sai aika hepulin ja Saimi ja minä säestimme kokolailla tehokkaasti. Niinpä Saimi joutui heti alkuunsa rajoitetun liikunnan pariin, so. kiinnipidetyksi. Aika hyvin se pystyy muuten seisomaan kahdella jalalla, lasta ja lääkitys ovat ilmeisestikin kohdallaan.
Pääsin Fridan kanssa metsälenkille, mutta Saimi joutui jäämään heti risteykseen ja palaamaan kotiin. Isäntä sai kiskoa sitä oikein tosissaan, niin oli vinku puskaan.
Kerrottakoon tässä vielä, että Saimin lääkitys on seuraavanlainen: antibioottia 2x1,5 tablettia per päivä pari viikkoa ja särkylääkettä kaksi tabua päivässä neljän viikon ajan. On siinä kinkku pöllyssä!

Hiljaiseloa luvassa

Tänään Saimi noudettiin Vethausista. Matkalla Pälkäneen kautta Hauholle käytiin sentään ulkoilemassa, minä ja isäntäväki. Samalla löydettiin muutama suppilovahvero päivällisen koristeeksi. Vethausissa Saimi oli kovasti ilahtunut, kun näki meidät, ja paljon eilistä pirteämpi. Isäntäväki sai ankarat ukaasit Saimin hoidosta; neljästä kuuteen viikkoa jalkalastan kanssa vain pikku pisu-ulkoilua, sitten vesijuoksun avulla kuntoutusta ja vasta kahdeksan viikon jälkeen normaalia remua ja ulkoilua! Huh huh.
Sämpylän täytyy tietysti viettää pönttö päässään kaikki kaksijalkaisten poissaoloaika, eivät luota siihen, eivätkä minuun, ettemmekö oikopäätä purkaisi lastaa... Kotona tehtiinkin siksi hieman poikkeusjärjestelyitä, isäntäväki petasi sängyn alakertaan, jottei rappuja tarvitse käyttää ja rakenteli portteja, jotta Saimi voisi olla työajat keittiössä ja minä tavanomaiseen tapaan olkkarissa ja kuisteilla. Moinen erottelu siksi, että emme saa remuta ennen kuin tulen takaisin pentupuuhista vuodenvaihteen jälkeen. Tuskin tunnemme toisiamme moisen kuurin jäljiltä! Taitaa olla suorastaan kivaa päästä Mikkeliin Riitan hoteisiin hieman eläväisempien kavereiden seuraan...vaikka sitten vain synnyttämään ; ))

Neiti potilas

Diagnoosi

Juuri soitti Vethausin Anssi, oli aloittelemassa leikkausta ja kertoi Saimin kollateraaliligamentin revenneen. Siinä samalla oli kuulemma ilmeisesti revennyt ligamentin mukana pala luuta "jalkapöydästä". Operaatiossa laitetaan kuulemma jotain keinojännettä tueksi ja sitten köpötellään vain pissireissuilla neljä viikkoa ennen lopputarkastusta...
PS. Nyt kärysin jo kotonakin tiineydestä, meinaan makuulla ei massu enää pysy rintakehän alla (vaikka painoa ei ollut Vethausin vaa'an mukaan kuin 23kg). Emäntä antoikin matolääkityksen samantein.

Reissu Reviiriin

Emäntä pakkasi iltapäivästä Saimin autoon ja jätti minut kotosalle kärvistelemään. Kun isäntä viimein tuli töistä ja rimpautti emännälle, niin lähdimme jalan reissuun kohti eläinlääkintäkeskus Reviiriä. Saimi oli saanut siellä kipeästä jalastaan tuomion: poikki, ja vielä joku jännekin siinä lisäksi on kokenut saman kohtalon! Isäntä käveli ja minä juoksin (kunnes pääsimme asutulle alueelle) Reviirille. Siellä parkkipaikalla autossa istuivat emäntä ja Saimi. Sämpylällä oli julmettu lasta vasemmassa takajalassa ja ilmeisesti joko se tai kipu otti niin kupoliin, että likka vinkui kovaan ääneen koko ajan.
Ennen lähtöä tuli vielä sovituksi lähtö Hattulaan eläinsairaalaan, jossa Saimin jalka oli tarkoitus leikata. Niinpä pikaisen kotikäynnin jälkeen pakkauduimme porukalla autoon ja nokka suunnattin kohti Vethausia. Sämpylä piti aika mekkalaa koko reissun ja kuolasi kuin parempikin mastiffi, onneksi aikaa meni vain tunti perille.
Sitten kaapaistiin valtaamaan praktiikan odotushuone. Nuuskin kaikki tarvikkeet ja haukuin varmuuden vuoksi paikalla olevat ihmiset, jota eräs odotushuoneen mieshenkilö piti perin hauskana ; ) Saimi sen sijaan ei paljon meuhkannut, eikä muutenkaan valloittanut tilaa, mitä nyt lötkähti lattialle ja odotteli jatkotoimia.
Pian tulikin joku tyttö ja vei Saimin eläinsairaalan puolelle odottamaan ortopediä! ja me lähdimme kotiin...lupasivat soittaa, kun jotain tietävät...
Ai niin, Reviirin lääkäri tutkaili minutkin siinä pihalla ja oli varma siitä, että raskaana ollaan!

Saimi se vain ontuu

Aamulenkki ja iltapäivän suolenkki olivat hieman normaalista poikkeavan hitaita. Minä kyllä kaarestin normaalia vauhtia, mutta Sämpylä se aristeli edelleen eilen loukkaamaansa jalkaa. Välillä se pomppi vain kolmen jalan varassa, välillä taas nelijalkainenkin kulku sujui ihan ok. Illalla siskolikan räpylä laitettiin varmuden vuoksi pakettiin ideaalisiteellä. Se oli sen verran epämiellyttävä kokemus, ettei Saimi sillä juuri saapastellut, päin vastoin, sen kuin makoili sohvalla isännän jaloissa...

Silppu-Sämpylä

Mitä lienee tapahtunut, mutta nyt Saimi kulkee hassusti selkä köyryssä ja varoo ankarasti vasenta takajalkaansa. Isäntäväki vemputti useaan otteeseen kinttua ja koetti löytää kipeätä kohtaa, josko sille olisi jotain tehtävissä. Mitään erityistä kohtaa ei kuitenkaan löytynyt, joten aika näyttää tuleeko piskistä kalua ilman lekuria...