Varhain aamuisin on nyt lähteminen lenkille isännän seurassa, emäntä kun ehtii lähtemään virkaansa vielä aiemmin. On jokseenkin inhottavaa kiskoutua seiskalta ulos (puoli kahdeksan olisi sitten taas jo ihan sopiva aika) ja laahustaa metsään. Paitsi, jos kadulla sattuu olemaan rusakko istuksimassa! Kuten eilen. Siinä se keskellä tietä aamusumussa suorastaan ylevän näköisesti mutusteli voikukan lehteä etukäpälissään. Ei kylläkään kovin kauaa, sillä Sämpylä ja minä otimme narun mittaisen lähtökiihdytyksen kohti saalista, joka poistui etuoikealle pitkin loikin. Se taluttimien toisessä päässä roikkunut kaksijalkainen meinasi moisen nykäyksen jäljiltä oikopäätä palauttaa meidät sohvalle ja lähetä töihin. Onneksi osaan näyttää matelevalta ja nöyrältä piskiltä tarvittaessa; pikku maasuttelulla äijä oli valmis kiertämmän suon ja saimme aikaiseksi kolmen vartin aamulenkin. Lopun päivää aina virka-ajan loppuun pötköttelimme sitten sohvalla/nojatuolilla/lattialla ja odottelimme isäntää palaavaksi.
Kun typpi viimein kolisteli ovesta sisään, teimme Saimin kanssa kunnon tervehtimisseremoniat hiljaa istumisineen, ininöineen ja lopuksi naaman nuolemisineen. Sitten päästiin taas lenkille ja vielä lopuksi valoisaa aikaa (kyllä, yhdeksään asti oltiin ulkona) pihalle telmimään ja aurinkoa ottamaan...isäntä kun maalaili ikkunan pieliä ja räystäitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti