Perjantaina kauhealla kiireellä pakattiin loput retkikamat Hobbyyn ja lähdettiin puoli kuuden korvissa kohti Mikkeliä ja Härkäniemen tupia. Kuten kaikki asiaa tuntevat jo tietävätkin, pidetään kyseisessä paikassa vuosittain syyskuussa kennelimme syysleiri. Niinpä oli odotettavissa tuttujen tapaamista ja fasaaninkin pölläyttelyä.
Isäntä oli keksinyt ajoreitiksi "vaihteeksi" normaalia maisemapitoisemman tiestön, joten taas ajeltiin sorallakin parikymmentä kilometriä koppi natisten ja paukkuen. Kertaalleen kipaisimme pikku pisulenkillä jossain Kuhmoisten korvessa ja toisen kerran kauppapysähdyksen jälkeen Heinolassa...jo pimeässä ja taas sateessa. Kymmenen pintaan ehdimme kommelluksitta perille ja lähdimme nuuskuttelemaan setterilaumaa. Tarkemmin sanottuna se nuuski minua, pahan kerran juoksuista narttua, suurella intohimolla. Sehän pisti pikkuisen hermostuttamaan, joten vetäydyin pakollisten kuvioiden jälkeen Hobbyyn lepäilemään Sämpylän rällätessä kedolla. Onneksi kaksijalkaisetkin älysivät aika pian siirtyä unelle ja Saimihan joutui seuraamaan oikopäätä.
Lauantaina aamuohjelma alkoi salaisen metsälenkkimme, siis ilman poikia tehdyn, jälkeen heti yhdeksältä. Meidät (kaikki kaksi ja molemmat Tampereelta, eli toinen oli Peppi) juoksuiset nartut oli eristetty "siskoineen" ihan omaan ryhmään, joten saimme nauttia ensin näyttelytreeneistä, sitten tottiksesta ja lopulta peltohommista tosi intensiivisesti. Kivaa!
Näyttelymaikkana hääräsi kasvattaja-Riitta, joka juoksutti ja syynäili meitä kuin parempikin tuomari. Minulla hetken meni villin ja vapaan kesän jäljiltä, ennen kuin muisti, mistä näissä hommissä oli kyse. Sitten seisomiset ja ravit menivätkin ihan ok.
Tottispuuhia ohjasti Mila ja tapansa mukaan sen verran tehokkaasti, että Saimilla ja minullakin kaikenlaiset pysähtymiset rupesivat sujumaan. Sitten juostiin aika haipakkaa pellon reunaan morjestamaan Kirsiä, joka oli pyssypuolen maikkana. Noviiseja kun olemme, niin aseet oikeasti puuttuivat, mutta olihan pellolla sentään fasaani puntussa. Sitä sitten etsittiin liinan päässä ja seisoakin piti. Minua ei paljon kiinnostanut seisoa tipua. Vähän yritin päälle, mutta kaksijalkaiset roikkuivat sen verran kiivaasti liinan päässä, ettei siitä mitään tullut. Saimikin oli tipupuuhissa ihan hoo-moilanen, se ei tainnut muistaa koko fasaanin hajua. Meillepäin täytyisi varmaan perustaa fasaanila.
Sunnuntaina kävimme aamulenkillä jäätyneiden kastepisaroiden koristamassa metsässä. Lenkkikavereina meillä oli kennelin Joukon Pimu, nelikuinen ajokoira-tyttö, minun ikäiseni punainen entinen setäsetteri Sulo (innokkain astumisyrittäjä muuten ; ) ja sen "sisko" englanninsetteri Kirppu.
Sitten jurnutimme terveysluennon ajan autossa aamu-unosilla, kunnes oli aika ryhtyä taas treenaamaan tiukempaa tottista. Siihen ei mehukoiria mukaan kaivattu, joten Saimi harjoitteli emännän kanssa isännän katsellessa ja minä jatkoin autossa möllöttelyä.
Onneksi sentään pääsin puolilta päivin Pepin kanssa pellolle muiden yrittäjien jälkeen. Siellä oli taas Kirsi ohjaamassa ja antamassa neuvoja. Isäntä oli muistavinaan proseduurin ja uhosi siinä samalla minulle pellolla piilevistä aarteista. Sen äijän läppä upposi, että kun pääsimme vuorollamme sängelle, painelin aikas rivakkaa vauhtia zetaa sängellä isännän juostessa keskemmällä peltoa ja vihellellessä suuntaa. Paluureissulla sain hajun, mutta äijä oli sen verran näkymättömissä, että se luuli minun loikkineen metsään. Yritin vähän niin kuin tiedottaa saaliista hänelle, mutta kiireisenä tyyppinä hän ei moista noteerannut, sen kuin komensi minua jatkamaan! Hössö!
Peltopuuhien jälkeen alettin kerätä kimpsuja ja kampsuja. Minulla oli vielä "tapaamisharjoitus" Jussen kanssa, mutta käyttöpäivämäärä oli meidän molempien mielestä vielä edessäpäin...kotimatkani tyssäsi siis miehelään Mikkeliin Saimin jatkaessa kotiin asti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti