On - Off

Vaihtelevaa; ihan ensimmäiseksi pääsimme aamutuimaan emännän kanssa lenkkeilemään harjuun. Yöpakkasen ja sateen jäljiltä maassa oli jälleen väriksi valkoista uutta lunta, joten karvakin pysyi siistinä. Sitten oli vuorossa muutama tunti "älylelujen avausta", eli emäntä käväisi töissä ja me Saimin kanssa revimme pikkelsiksi puolen tusinaa maitotölkkiä pikkuluita saadaksemme. Mokomat tölkit ansaitsivat vain krouvin murskaus-aukaisun. Viimeviikkoiset ketsuppipullot olivat hauskempia, vaikka jo kolmannen Heinzin sain auki parissa minuutissa niin, ettei edes korkkiin jäänyt jälkiä!
Tuskin ehdimme syödä luut ja ottaa pikku ettonét, kun emäntä jo ehti hommista kotiin. Kohteliaisuusyistä otimme hänet vastaan ankaralla haukulla heti kun auto kaartoi pihaan. Perusohjelman mukaisesti pääsimme heti pikapisuille ja emännän vaihdettua verkkarinsa käytiin ulkoilemassa pidempi lenkki.
Tältä keikalta emäntä muuten rahtasi apteekista parit kutkutuksenestotökötit, siis kuivalle iholle tarkoitetun shampoon ja jonkun ihme suihkupullon, josta voi roiskia suoraan kammatulle turkille. Saap katsoa, onko aineista estämään korvallisen kutinaa.
Sitten taas muutamama hetki ja emäntä lähti uudelleen kylille meidän jäädessämme jälleen leikkimään purkeilla...noo, maistuihan meille tässäkin välissä myös uni.
Vielä kerran ehdimme ulos ennen varsinaisia yöunia emännän saavuttua laulusessioltaan kaupungista. Taitaa olla emännälle tuo sinkoilu paljon rasittavampaa kuin meille...isäntä kun viettää työputkea Haagassa...

Vapaata laukkaa

Onneksi yöllä oli ripotellut sentin verran uutta ja puhdasta lunta, sekä lämpötila piipahtanaut pakkasella, isäntä näet innostui paremman kelin vuoksi aamulenkittämään meikäläiset järven jäällä. Ja ilman haalareita! Jäällä oli rannassa kintereisiin asti vettä, mutta keskemmällä lutakkoa oli mukavan kuivaa. Innostuin juoksemaan pikku-Tohloppia päästä päähän ja sisko-Sämpyläkin tuli tapansa mukaan tiukasti vanavedessä. Saimme päästeltyä parin päivän aikana patoutuneet höyryt melko pikaisesti ja sitten suorimme metsäpoluille. Tai oikeastaan minä huitelin umpista jäniksen jälkiä etsien ja isäntä mönki Saimin kanssa polunjäänteitä pitkin. Metsän eläimiä en onnistunut tapaamaan, vaikka jälkiä kyllä piisasi; puput taitavat rällästää suvunjatkopuuhissaan jo varhemmin aamulla.
Selvisimme metsästä ja teiden ylityksistä niin siisteinä, että isäntä pääsi pelkillä kuivauspuuhilla meidän siivoiluista. Äijän lähdettyä töihin, jäimme peuhaamaan kiinniteipattujen pizzalaatikoiden kanssa, niissä taitaa olla jotain sisällä...

Kurahousukeikka

Hieman häpeällistä, arvosetteri joutui päivän pitkälle lenkille kurahousuissa. Onneksi Saimikin joutui saman epäkunnioittavan kohtelun uhriksi. Kelit ovat viime päivinä losahtaneet niin vetisiksi ja kuraisiksi, että emäntä ja isäntä taitavat laittaa meille joka lenkille Hurtta-haalarit päälle, jotta turkki pysyisi edes jotenkin siedettävässä kunnossa. Samalla se tietää narussa kuljettuja lenkkejä, vai oletteko joskus nähneet setterin päällä vaudissa pysyvän vaatekappaleen, kysyn vain? Aamusaapastelu siis tehtiin köyden päässä pyörätietä pitkin : ( Onneksi reitillä oli kaukolämpöputken sulattama vihreä raita hangessa ja siinä miljardin myyränkoloa ja useampia satoja jänönhajuja. Saimikin sai jonkinlaisen käsityksen nuuskiskelun ihanuudesta, vaan ei se myyrien päälle oikein ymmärrä, varsinkaan kun ei vielä ole ainuttakaan nähnyt. Seitsemän kilometrin kurataivallus kirvoitti oikein mukavan nälän ja kotiin tullessa sitä jo oikein odotti ruokakipolle pääsyä. Mutta haalareista huolimatta tienpenkkojen kura oli tavoittanut eilen pestyn valkoisen turkinosan, ja eikun taas pesulle. Mistähän oikein johtuu, että Sämpylä pääsee tuosta pesutouhusta paljon vähemmällä, taitaa isäntäväki lusmuta kuurauksessa, kun Saimista ei edes näe onko se kurainen ; )

Olusella

Nautikselimme Saimin kanssa tuoreita possunkorvia yläkerran "kaatomatolla" (se on talouden uusimpia ja pörröisin matto, johon on kiva kätkeä luunpalasia ja muuta evästä isännän riemuksi), kun isäntäväki ryhtyi lauantai-illan ratoksi katselemaan töllöä. Perheen isokoiset "lapset" olivat juuri poistuneet bilettämään jonnekin ja talossa oli viimein ihana hiljaisuus. Emäntä kuskasi telkkarin ääreen tuopit mämmiolutta ja käpertyi isännän viereen sohvalle olutlasi kourassaan. Huomasin tilaisuuteni tullen ja pomppasin sohvalle setterimäisen nöyränä, josko jotain saisi...ja emäntä antoi minun maistaa lasistaan mokomaa tervannäköistä, mutta varsin hyvää olutta! Kun emäntä sitten otti itse kulauksen, alkoi hän marmattaa isännälle oluensa maistuvan aivan rasvaiselle possunkorvalle. Mokomakin, nyt oli ihan turha yrittää pummia paria lipaisua isännältäkin...

Pesu ja verkkarit

Aloitin aamun rapsuttamalla kirotusti kutisevaa korvantakusta. Sämpylälläkin näytti olevan sama trauma. Sitten pienen pökinnän jälkeen sain emännän siirtymään matrassillemme jatkamaan aamu-unosia aina puoli kymmeneen asti. Isäntäkin pötkötti harvinaisen pitkään, vaan en viitsinyt tökkiä porukkaa ulos heti ysiltä.
Ulkolenkille saimme mukaan myös kummisetäni, joka luuli pärjäävänsä loskalumessa pikkukengillä! Hanki oli eilisen ja viime yön aikana mennyt ihan plöröksi ja mustaksi, joten näytin pajunkissojen noutolenkin jäljiltä enempi harmaapunaiselta setteriltä. Hankittu värivika ja rapsuttelumme Saimin kanssa innostivat isäntäväen kuuraamaan meidät proteiini-lanoliinishampoolla puhtaiksi ja kuivatuksen jälkeen vielä jouduimme Sämpylän viime näyttelystä hankittujen saksien koekentäksi. Onneksi selvisimme lähinnä kaulavillojen ohennuksella, eikä luontainen tyylikkyyteni siitä juuri kärsinyt : )
Vaikka pesun jälkeen ei paikkoja niin kutitakaan, niin kaikkea ei saanut; illan lenkeille jouduimme Saimin kanssa suojapuvut päällä, ja sekös ohikulkijoita huvitti. Mikä häpeä!

Pieni muutos

Isäntä on niin kankea kirjailija, että päätin pistää äijän "kolmannen persoonan kertojan" hyllylle ja ryhtyä ilmaisemaan itseäni enempi niin kuin ensimmäisessä persoonassa, sillai minä itte-meiningillä. Jutuissa roikkuvat edelleen mukana Sämpylä-siskoni ja ne oudot pystyssä kävelevät, mutta onneksi ruokaa antavat kaksijalkaiset ; )

Luumu

Lämpimän perjantai-aamun kunniaksi Helmi tonki kaikki suo-ulkoilualueemme puskat ja kinokset jäniksiä etsiessään. Hanki ei melko lämpimän yön jäljiltä enää juuri kanna, joten tarkastuskierrokset umpisessa ottavat hieman voimille. Saimi-luumu huomasikin jo heti alkumatkasta, että lumi on turhan pehmeää ja se kävelikin kuono nuuskuttaen koko reissun isännän perässä polulla. Eipä tainnut juuri väsy tulla.
Loppumatkasta yhytimme jonkun ekoterroristin metsään kierrättämän sohvan ja varsinkin siitä irralleen kulkeutuneen tyynyn. Isäntä erehtyi potkaisemaan ohikulkiessaan tyynyä ja perässä hiihdellyt Saimi sai viimeinkin vauhtia töppösiinsä, kun se singahti säikähtäneenä taaksepäin. Järkytys oli niin suuri, että edes pienellä yrityksellä Sämpylä ei lähestynyt tyynyä, vaan kiersi umpihangen kautta siitä ohi karvat pörröllään. Edes Helmin tyynyn nuuskiminen ei saanut Sämpy-lusmua rohkenemaan tyynyn nuuskintaan. Toivottavasti Saimille ei nyt moisesta tullut elinikäisiä tyynytraumoja...

Varsinainen Hornet

Lenteli Tohlopin jäällä iltapäivästä Helmin, Saimin ja isännän etsiessä jäniksiä rantapusikoista. Lentolaite oli oikeasti radio-ohjattavaa mallia, vaikka olikin kooltaan ja ääneltään, sekä liikekyvyltään varsin paljon esikuvansa kaltainen. Olisikohan siinä ollut oikein jonkinlaiset suihkumoottorit, mekkala oli ainakin sitä luokkaa.
Itse jänisten etsintä onnistui Helmiltä, joka sai suuren rusakon liikkeelle ja pompottelemaan Saimin ja isännän naaman edestä, sillä välin kun Hemppu pyöri hajun perässä puskassa sadan metrin päässä. Saimi-polo vain ei mokoma nähnyt/tajunnut pitkäkorvaa ja isäntääkään ei sitten huvittanut lähteä kaahottamaan ristiturvan perässä upottavaan hankeen...

Piiiip piiip

Päivän treenin aihe oli luoksetulo ja suuntaanjuoksu. Sitä treenattiin Helmin, Saimin ja isännän voimin aamuauringossa pikku-Tohlopilla, vielä kantavalla lumella ( -13C:n yöpakkasesta oli varmasti apua). Isäntä oli virittäytynyt harjoituksiin pillillä ja namipussukalla Helmin ja Saimin ollessa muutoin vain syntymävalmiita ; ) Ensin setterit istahtivat sivulle ja pysyivät komennosta paikallaa isännän oikaistessa järven toiselle rannalle. Sitten tuplavihellys ja paikalle pikaisesti kipaisseille setterineideille namipalkka. Tätä toisteltiin muutama kerta ja sitten koetettiin juosta suuntaa yhdellä piippauksella ja käden viittauksella. Tämä harjoitus sujui isännältä selvästi parhaiten, koirat kun kaipasivat useampaakin osoitavaa askelta komennettuun suuntaan ( tarkalleen ottaen Helmi kaipasi, Saimihan juoksee aina ja vain Helmin perässä ).
Ankaran harjoittelun jälkeen loppulenkillä nautiskeltiin isomman Tohlopin kirkkaasta auringosta, valitettavasti vain 50 muutakin oli keksinyt tunkea järvelle auringon perässä, joten kulkureitit sai katsoa tarkkaan. Onneksi pillikomennot olivat nyt hyvässä muistissa; hiihtäjät ja pilkkijät, sekä muut tallajat saivat edetä ilman setteriseuraa...

Nokia -pura ja kokoa

Pitkän työpäivän jälkeen emäntä tuli kotiin ja sai riemukkaan vastaanoton: setterit seisoivat sohvapöydällä ja ottivat tulijan ankaralla haukulla vastaan. Emäntä kipitti alapihalle avaamaan ovea ja kertoi samalla puhelimessa isännälle aikovansa päästää Helmin ja Saimin pikapisulle ennen varsinaista iltapäivän lenkkiä. Oven avauduttua hurtat rynnistivät haukkuen ja vinkuen ensi päin puhelimessa edelleen roikkuvaa emäntää, sitten lirittelemään hankeen ja sitten takaisin emännän kimppuun. Ilmeisellä vauhdilla, sillä viimeisiksi sanoiksi luuristä jäivät Saimi ei..., sitten tuli hiljaista. Isäntä soitteli hetken päästä antiikkilinjaan tiedustellakseen halkaisiko emäntä Saimin ilmeisessä hellyydenosoituksessa kallonsa, vai menikö vain puhelin rikki. Noo, Nokialainen oli kuulemma jakautunut viiteen irtonaiseen osaan ; ) Connecting People-vehkeen kokoonpano vei aikaa vajaan vartin asiantuntevalta käyttäjältä ja laite pelasi lopulta paremmin kuin ennen!

Naps!

Helmin ja Saimin ulkoillessa emännän kanssa iltapäivästä, vastaan singahteli erään lähinaapurin jackrussell-pari omissa flexeissään ja emäntänsä seurassa. Helmin ja Saimin emäntä oli jo hyrisemässä tyytyväisyyttään, kun setterineidit aloittivat vastaantulevien ohituksen hienosti sivulla ja muutenkin intoilematta. Vaan toinen russeleista ottikin räväkämmän asenteen ja ampui suoraan Sämpylän etujalkaan hampaineen. Saimi-parka päästi oikein vinkaisun ja höökijä päästikin saman tein irti. Siinä sitten rouvien keskustellessa emäntä tarkasti ja havaitsi Saimin jalan vauriottomaksi, vaan kuinkahan kävi sielullisella (koirillako sellainen?) puolella; mahtavatkohan russelit olla Sämpylän ikikavereita vastaisuudessa?

Puu kaatui

Samalla Helmi ja Saimi saivat ikioman esteradan pihaan, vaikka eipä tuo 15m runko oksineen juuri helpota kaksijalkaistenkaan kedolla kulkua. Helmi tasapainoili runkoa pitkin oikopäätä juniorin perässä, mutta Saimilla oli pientä aristusta moiseen. Nojailtuaan arvioivasti hetken etujaloillaan puun runkoon (halkaisija 60cm) ihan kuin sen vakavuutta ja leveyttä arvioiden, se peruutti takaisin hankeen ja kiersi maata pitkin rungon toiseen päähän, Helmin ja juniorin luo. Kun toiset hyppäsivät rungon väärälle puolelle, Saimi uskalsi sentään roiskaista perässä. Siitä kohdasta tulikin sitten hetkeksi pomppukeskus, eli rungonylityspaikka; kunnes isäntä ruokatauon aikana pätki puun latvaosan klapimittaan. Tyvitukkeja (2x2,5m + 1x2m) jäi kuitenkin tasapainoilutreenialustaksi ihan riittämiin ja onhan pihassa vielä kolmen kuution havukasakin kieppua joutoaikana...

ShowSämpylä ...alimpana arvostelu

Saimin lauantaiohjelma alkoi haalarilenkillä Helmin kanssa märkään metsään. Sitten oli vuorossa näyttelyvarusteiden keräys ja autoon pakkautuminen, ynnä matka Pirkkahallille ( nyk.TESC=Tampere Exhibition and Sports Center, suom.huom.) näyttelyyn. Parkkipaikka saatiin tietysti vajaan kilsan päästä hallilta, joten kevään ensilämpimien sulattamien lumien ja lätäköiden läpi "uiminen" vei hetken aikaa ja kasteli isännän, muka rasvatut, talvipatiinit läpikotaisin. Saimilla oli onneksi mukavaa haalareissaan ja emäntäkin oli gore-jalkineilla kuivana liikenteessä. Hallilla papereiden näytön jälkeen saapasteltiin kehälle 23. Sen verran aikataulu pissi parkkialueella kahlatessa, että setteriuroista oli arvostelematta enää muutama hassu, ja tietysti parhaat sedät. Onneksi sentään ne tuli nähtyä.

Melkein saman tein, kun olimme saapuneet kehän reunalle, kasvattaja-Riitta havaitsi meidät, ja Saimin esittämään lupautunut isäntä sai näyttää koiranesityskykynsä Riitalle...

Pian olikin jo punaisten settereiden narttujen nuorten luokan esiintymisaika. Saimin porukkaan kuului 9 nuorta neitiä, Sämpylä nuorimpana. Saimin ja isännän esitys meni melkein hyvin, mutta Riitalta tuli hieman negaa juoksuvauhdista ja tuomarin mielestä Saimi oli "vain" punainen, eli EH koira. Vain kaksi natua sai vaaleanpunaisen nauhan eli ERI:n, ja jatkotarkasteluissa Saimi ei mahtunut neljän parhaan joukkoon, joten sijoitus oli 5-8.

Saimi arvostelun jälkeisissä "reippaissa" tunnelmissa

Arvostelun jälkeen Saimi sulketui häkkiin napostelemaan matkaevästä ja kaksijalkaiset majoittuivat kehän reunalle termareineen ja berliinmunkkeineen (tosi monta setteriä tuli ohessa oikein hyviksi tutuiksi) seuraamaan Sirin ja muidenkin narttujen edesottamuksia, ja vielä lopuksi punavalkoisten arvostelua. Punavalkoisissa olikin mukana 40%:ti pelkkiä Helmin sisaruksia, siis Hekku ja Rita!

Siinä kahvitellessaan ja koiria katsellessaan isäntä ja emäntä saivat samalla morjestaa jo tosi montaa näyttelytuttua; ihan niin kuin tällainen showpuuha olisi jotenkin sosiaalista toimintaa : )

Näyttelypuuhailujen jälkeen kävimme vielä törsäämässä trimmaussaksiin (Riitta neuvoi hyvät) ja yksiin valjaisiin. Sitten vain releet pakettiin ja Sirin ynnä Hekkun porukoiden kanssa autoille. Isäntä pääsi kastelemaan uudelleen jo melkein kuivuneet kamelikenkänsä...niillä ei selvästikään kannata kävellä muiden tekemiä polkuja...
Arvostelu (tuomari Per Iversen, Norja):
Hyvän kokoinen nuori narttu. Vie pitkän aikaa kehityyä valmiiksi. Ikään nähden hyvä pään muoto. Hyvä kaulan ulottuvuus. Selkälinja voisi olla tiukempi. Hyvä luusto ja hampaat. Hieman löysä liikkeessä. Hyvin esitetty...isännän vapaa suomennos.

Puun kaatoa odotellessa...

Kun isäntä viimein kymmenen jäljestä toimitti Helmin ja Saimin aamulenkille, oli molemmilla setterillä jo suorastaan kupla otsassa. Heti oven ulkopuolella neidit tekivät hankeen keltaiset reiät ja kakkosetkin tulostuivat ennen postilaatikkoa. Noo, siitä sitä sitten kipaistiin suolle väistelemään päiväkerhon lapsia. Ulkoilualueen liikakansoituksen vuoksi piskit joutuivat narun päähän loppulenkiksi. Onneksi aivan viime metreillä nelijalkaiset yhyttivät hangella hyppivän oravan ja näin ulkoiluhetkellä oli edes jotain mielenkiintoista.
Koirain aamupalan jälkeen isäntä suori ulos katkomaan oksia kaatotuomion saaneesta pihakuusesta. Viime kerrasta viisastuneena (arvatkaapa onko setteri puun alla, kun isäntä on puussa ja pudottelee oksia?) Helmi ja Saimi joutuivat jäämään sisälle seurailemaan polkupyöriä tuunaavien junioreiden seuraksi.
Iltapäivästä Saimi ja isäntä harjoittelivat lumisohjossa keskellä pihakatua näyttelyjuoksua ja seisontaa, remmiksi otettiin vaihteeksi ohut ruskea nahkatalutin viimenäyttelyisen nailonisen sijaan. Josko nahkaremmillä säästyisivät kädet palovammoilta ; ) Isännän mielestä Sämpylä toimi sillä ihan kivasti, saapa katsoa, mitä tuomarisetä on asiasta mieltä huomenna Pirkkahallilla.
Ilta meni koirilla taas sisätiloissa isännän käyttäessä aikaansa raksimalla melkein kaikki oksat pois 15m pihakuusesta. Pimeä pahus ehti vain tulla ennen kuin varsinaiseen puun kaatoon ehdittiin, vaan säästyivät setterit ainakin päähän putoavilta oksilta.
Seuraavaksi onkin sitten ohjelmassa Saimin rukkaus näyttelykuntoon saksilla ja shampoolla...

Vaakakäynti

Viimeviikkoisen hiihtolomalaihdutuksen jäljiltä isäntä päätti varmuuden vuoksi puntaroida setterit. Tällä kertaa, "rauhallisen" kotiviikon jälkeen, vaaka näytti Helmille 21kg ja Saimille 24kg. Saimin kilot alkavat näin ollen olla kasassa, mutta Helmi se kaipaisi (aina vaan) pari kiloa tykö. Se ei taida onnistua kuin lihapullilla!

Likat ja tosi Metusalem

Aamulenkin lopulla Helmi-Orvokki ja Saimi yhyttivät aiemmin tapaamattoman koiraparin. Nuorempi oli 12-viikkoinen sakemanninpentu ja likkojen mielestä ihan kiva pallero. Vanhempi taas oli "kultainen borderi", eli ao. rotujen sekoitus, ja hyvin setterin näköinen ikäherra. Ex-kanttarelli ja tottisnero Pete oli jo kunnioitettavassa lähes 17 vuoden iässä! Metsämatkailu sillä näkyi sujuvan hyvin ja Saimin jo lähes haihtuneet juoksuhajut tuntuivat vielä herran nokassa. Muutoin maailman havainnointi oli jo aika rajoittunutta; kuulo on kuulemma hävinnyt ja näkö on näemmä olematon. Kotona saattaa mennä suurin osa päivästä jonkinlaisessa horteessa vaikka seisaallaan!? Peten koko naama oli hauskasti aivan harmaa, vaikka koira oli oikeasti ollut ekat 13 vuotta pikimusta.
Helmin mielestä moisessa vanhassa ukossa ei ollut mitään kiinnostavaa ja senkin ainoan kerran, kun metusalemi yritti Hempun takalistoa tutkailla, antoi Helmi heti tungettelijalle hammasta.
Vaan hyvää elon jatkoa vanhukselle!

Taas vetokoirailuharjoittelua

Aurinkoisen sunntaipäivän ratoksi Helmi, Saimi, isäntä ja emäntä hiihtelivät Tohlopinjärvelle ulkoilemaan. Isäntä oli jälleen virittäytynyt vetovyöhön ja setterineidit valjaisiin pikku vauhti-iloittelua varten. Emäntä sen sijaan kieltäytyi sinkoilemasta holtittomasti koirien vetämänä. Puolikkaan järveä Hemppu ja Sämpylä pitivät mukavaa vetovauhtia ja kääntylivät sekä pysähtyivät aivan siedettävällä toleranssilla, toisen puolikkaan ne saivatkin sitten melkein kokonaan kipittää irrallaan. Sitten vastaan karauttivatkin jo toiset sukusuksijat, eli Saimin kuumisetä ja täti. Molemmat tietysti halusivat kokeilla vetokoirailua ja onnistuivat puuhassa kohtuudella. Koirat olivat kyllä selvästi naatteja lauantain lenkistä, joten Helmi sai vetovastuun ja Sämpylä sen kuin laukkasi vapaana vierellä Helmin hännässä aina välillä roikkuen ja systemaattista etenemistä kaikin keinoin häiriten...

Jäätä, oikea valjakko ja ärjy mummo

Iltapäivän auringossa isäntä pakkasi setterit suksien kera autoon ja heitti vielä valjaat remmeineen mukaan. Sitten köröteltiin Näsijärven rantaan kesäisen matonpesupaikan parkkipaikalle. Sitten vain sukset jalkaan ja remmit kiinni koiriin sekä vyöhön. Tarkoitus oli aloittaa vetotreeni rauhallisesti ja tarkastaa, onko järven lumi kantavaa, mutta eihän Helmin ja Saimin kanssa mitään tehdä rauhallisesti. Niinpä isäntä singahti järvelle suksineen vaivoin pystyssä pysyen ja koirien perässä roikkuen ; ) Ensimmäinen kilometri meni siivillä ja toinenkin samaan nippuun. Sitten isäntä ryhtyi säälimään neitejä ja irroitti ne vetojuhdan puuhista. Seuraavat viisi kilsaa seikkailtiin erillisinä yksikköinä jäällä loisto-olosuhteissa: aurinko paistoi, tuuli oli siedettävä ja lumi jään päällä oli niin kovaa, ettei siihen koira juuri jälkeä tehnyt.

Pikku tauko

Paluumatkalla koirat joutuivat jälleen töihin ja Lentävänniemen tuntumassa ihailimme ihan oikean husky-valjakon systemaattista etenemistä. Reuharin ja maan välisessä salmessa tapasimme puolitoista-vuotiaan labbispojan, jonka kanssa likat saivat hetken könytä irrallaan. Se huvi kuitenkin loppui lyhyeen, kun eräs hiihtomummu yritti tunkea suksineen koirien välistä. Eihän noin nuorten piskien ohi aivan huomaamatta pääse, joten labbis ja Helmi kävivät tarkastamassa hiihtäjän. Sehän veti mokomasta herneen nenäänsä ja alkoi huitoa koiria sauvoillaan (vähän oli hidasta, jos osua aikoi ; ) ja koirien kuskaajia sanan säilällä. Koiralliset kaksijalkaiset osasivat kukin pitää suunsa ummessa ja mummikin selvisi rei'ittä salmesta, joten kaikki hyvin. Loppumatkalla Sämpylän veto alkoi hiipua, onneksi reissua oli jäljellä vain vähän toista kilometriä.

Kotiin siis selvittiin ja koko revohka otti pikku päiväunet...

Hanki kantaa

tai ainakin melkein, oli Helmi mieltä aamun ensi lenkillä. Saimi paineli Helmin perään metsään, kuin heikoille jäille: kyyryssä ja varoen. Järvellä taas lumi oli kovettunut jo kokonaan koiran tassun kantavaksi, ja kesti se isännän allakin, mutta mukana taivaltanut Helmin kummisetä sai kasteltua kenkänsä rannan paksun lumikerroksen läpi humahdettuaan :)
Aamun auringonpaiste oli kirkas ja suorastaan lämmin, vaikka muutoin pakkasta olikin. Paisteen kunniaksi Helmi sai isommalla Tohlopilla jonkin kiinnostavan hajun kirsuunsa ja lähti tarkastusmatkalle. Saimikin sai ilmeisesti saman tuoksun kuonoonsa ja oli pienestä kiinni, ettei sen häntä irronnut vipattaessaan. Saman tein kaksijalkaiset havaitsivat järven lahden yli pinkovan valkoisen-ruskean ja ison rusakon, eikä Sämpyläkään jäänyt rusakosta osattomaksi, vaan näki myös pupun. Helmin jo möyriessä kevyesti hangen päällä kiitävän rusakon perään Saimikin kiihdytti samoille jäljille. Pupu katosi koirat peräsään metsään, vaan ei siinä mennyt minuuttiakaan, kun setterineidit palautuivat lähtöruutuun nuuskimaan hävinneen ristiturvan jäljellejääneitä tuoksuja. Hieman vielä saa hanki kovettua, ennen kuin koira"paroilla" on minkäänlaisia mahdollisuuksia pitkäkoiven perässä pysymiseen, mutta olihan kunnon pyrähdys kummaltakin...

Iltamyöhällä räntäsateessa

Helmin kummisetä ja isäntä saapuivat bussilla kotipysäkille heti puoli kymmeneltä. Rasittavan matkailun lopuksi oli kiva törmätä Helmiin, Saimiin ja niitä kuskaavaan emäntään heti pysäkin reunalla. Sämpylä ja Hemppu tarjoilivat pikaiset pusut matkalaisille tuoreeltaan ja hööhöttivät tapansa mukaan edes takaisin innoissaan. Emäntä oli kuskaillut niitä ees taas uutisista lähtien tulostusta toivoskellen, vaan tuloksetta. Päivän ruokailutkin olivat kuulemma menneet neideillä ihan kuralle, kun hoitoapulainen ei syystä tai toisesta ollut huomannut tarjoilla valmiiksi laitettua apetta hurtille iltapäivästä. Siinä sitä sitten oli tullut nautittua hieman myöhäinen lounas heti puoli kuudelta, koiranhoitohan vaatii tarkkaa päivärytmiä, eikö?

Yllätyksellinen säkämittaus

Isäntä innostui aamusella mittailemaan Helmin ja Saimin säkäkorkeuksia taas vaihteeksi. Itse asiassa tarkoitus oli mitata vain Sämpylän säkä, mutta Helmi-Orvokki tunki tapansa mukaan mittaseinälle ensimmäisenä ja pääsi siten myös mitatuksi; ja kas, Helmin mittaus osoitti tällä kertaa peräti 58,5cm korkeutta. Se on peräti kokonainen sentti aiempia mittauksia enemmän!
Saimilla taas viiva piirtyi jo 61,7cm korkeudelle, joten "isosisko" Helmi on jo varsin selvästi "pikkusisko"...

Palokärjelle kyytiä

Ensin näkyi iso musta lintu, sitten erottui punainen päälaki, ja niin isäntä tunnisti settereiden ajojahdin kohteeksi koiraspuolisen palokärjen. Siinäpä sai setä nuorilta neideiltä kyytiä; aina kun se pysähtyi puun rungolle, oli jompi kumpi setteri puun alla riekkumassa ja heti toinen perässä. Moisesta mekastuksesta selvitäkseen tipu liiti seuraavaan puuhun jonkin matkan päähän...ja kaksi setteriä möyri lumihangessa perässä. Sen verran pöykyllä on paksuutta, että viimein palokärki pääsi näköyhteyden ulkopuolelle ja rauhaan. Kotona Helmi ja Saimi sitten huomasivat olevansa uupeloita, jopa niin, että Helmille ei taaskaan ruoka maittanut.
Kilomittarikin sen todisti: Helmin paino oli vaatimattomat 20kg, vaikka mennäviikon se on kyllä syönyt kuin virtahepo, ilmeisesti hankijuoksuun olisi tarvittu vielä enemmän evästä. Saimilla vaakaviisari sentään heilahti 23kg kohdalle...

Dalmatialaisten Match Show

Mökiltä karanneet hiihtolomalaiset innostuivat heti aamusta lähtemään naapurikaupunkiin mätsäriin. Sen verran oli edellisenä päivänä ennakkovarustauduttu, että emäntä oli trimmannut Helmin ja Saimin tassut, sekä korvat hieman soukempaan kuosiin.

Aamukelmeässä auringonpaisteesta tuplakoirakkomme hiippaili näyttelypaikalle kauppakeskuksen autotalliin, ilmoittautui ja alkoi odotella arvostelun alkua. Ennen tositoimia kaikki neljä ehtivät tutustua moneen uuteen naamaan ja perään. Settereistä paikalla oli jo aiemmin tutuksi tullut Urho-setteri (marraskuun Teivon mätsäri), sekä näyttelypaikan naapurista Rasmus, puolivuotias Sämpylää isompi poika.

Isäntä ohjasi jälleen Helmi-Orvokkia ja saikin sen omasta mielestään kipittämään reippaasti, häntä viuhtoen tarvittavat kierrokset, seisonta-asettelukin sujui ihan ok ja tuomari-MIEStäkään Hemppu ei nyt yhtään arkaillut. JEE! No, pataan tuli parikilpailijalta ja Helmi ynnä isäntä jäivät sinisten keräilyeriin. Siinäkään kisassa ei ura urjennut eteenpäin, mutta kaikkiaan kisa meni muuten nappiin.

Emäntä oli Saimin "puikoissa" ankarassa flunssassa, mutta se ei (Saimikin joutui sinisten kaartiin) menoa haitannut, vaan Sämpylä pokkasi sinisten ykkössijan ja pääsi BIS-kisaan. Siinä tie nousi pystyyn ennen finaaleja, sijoitukseksi tuli 5 - 8, ei paha, olihan kisaamassa kaikkiaan yli 320 koiraa! Kotiin siis jouduttiin raahaamaan kilokaupalla syötäviä palkintoja ja vähän vähemmän syötäväksi kelpaamattomia.

Kisapaikka oli varsin pölyinen läpi, Helmikin oli kotiutuessaan paremminkin harmaa-punainen setteri kuin rotumääritelman mukainen. Niinpä tällä kertaa koirain pesu olikin näyttelyn jälkeen.

Nyt tuplakoirakko rötköttää sohvalla kakkensa antaneena...

Saimihölkkää ja nälkää

Saimi kyllästyi iltapäivästä puun pilkkomiseen ja Helmin chillailuun auringossa. Siitäpä ensin reipasta hölkkää järven jäälle ja sitten hullunaan juoksua, ensin kireätä hännän takaa-ajoa, sitten laajempaa ympyrää ja lopulta kahdeksikkoa täydellä vauhdilla. Rannalta katselijat alkoivat lopulta nauraa ääneen ja se häiritsi Sämpylän omaehtoista jumppaa sen verran, että neiti hölkkäsi ylpeästi rantapenkalle ja haastoi samantein Helmin retuutukseen...
Saimin järkkäämän reippaan ulkoilun päätteeksi hurtat jonottivat ruokakipoille, mutta isännän kauppalapusta oli lisäkoiranmuona "unohtunut" ja ruoka oli loppunut aamulla. Ruo'anpuute ilmeni sen verran selkeästi, että emäntä rakenteli ihmismuonasta kunnon sekasotkun Helmille ja Saimille evääksi. Menuun mahtui nötköttiä, kaurapuuroa ynnä savulohta ja hyvin maistui!

Puuhommissa

Rapean pakkasaamun lenkki Helmillä ja Saimilla sekä isäntäväellä lyheni kävelyreissuksi ison tien pellon laitaan. Siellä koirat juosta jolkottivat hange päällä sen verran, että iltapäivän hiihtoretki päätettiin tehdä peltoja pitkin.
Aamiaisen ja ettonén jälkeen alettiin puuhommiin. Pari kuusta pätkäistiin rannalta happanemasta ja tungettiin saman tein haot vesipadan pesään savuttamaan.

Helmi ja Saimi olivat projektissa mukana omasta mielestään aivan liiankin kauan ja kun isäntäväki innostui kärventämään makkaraa padan pesässä, olivat korppikotkat heti paikalla kuola valuen.

Sitten olikin peltohiihdon vuoro. Hanki kantoi varovasti hiihtäen ihmeiset ja setteritkin, mikäli ne vain vaivautuivat liikkumaan varoen ja rynnimättä. No, eiväthän ne aluksi vaivautuneet, joten siinä väsy hiipi karva/lumi palleroilla puseroon ennen kotiin pääsyä, kun välillä oli tarpeen ponnistaa 60 sentin pöykystä "varoen" hangen pinnalle. Isäntäväki voi kokemuksen perusteella suosittella settereiden tyhjennykseen neljän kilometrin umpihankihiihtoa vähintään 50 sentin hangessa, joka pettää 2/3 askeleista koirilla ; )

hiihtoLOMALLA

Aamuyöllä, mutta ei aistein avoimin, saapui isäntä mökkeilemään Helmi-Orvokin, Saimin ja tietysti emännän seuraksi. Vasta kun hän kopsutteli lunta kengistään, saivat koirat hepulikohtauksen; ensin tukevaa haukkua ja sitten vinkinää ja pussailua, kun tulija tunnettiin.
Aamusella (lue: yhdentoista aikaan) hiihtolomailijat lähtivät lenkilleen, jolla tavattiin jo kuulemma tavaksi tullut mökkinaapuri lumikelkkoineen rankatyömaallaan sekä traktorimies koneineen. Helmillä oli molemmille melko kovaäänistä asiaa ja Saimi taas halusi heti nuolla molempien setien korvaa ; ) Paksu lumi ei muutoin paljon koiria häirinnyt, mutta ruokaa palaa reipaasti ja aamupalan jälkeinen ettoné maistuu. Kaikille.

Ennen iltapäivän hiihtoretkeä puuhailtiin vielä pihamaalla pikkuisen klapihommia. Apulaisista vain ei
ollut paljon iloa...

Hiihtolöhöä

Helmin, Saimin ja emännän hiihtoloma maalla lumisateessa jatkuu rauhallisissa merkeissä. Aamulenkin ja aamiaisen jälkeen porukka vetäytyy ansaituille pötkötyksille sängylle. Iltapäivällä tehdään juoksu/hiihtolenkki metsäladulle ja tutkaillaan vieraiden eläinten jäljet ja tuoksut, sitten taas syödään ja pötkötellään lisää sängyllä nukkuen/lukien/telkkaria katsellen iltalenkkiin asti, jne... ; )

Lintu

Maaliskuun ensimmäisen aamun ulkoilu sivistyksen parissa koetteli emännän hermoja setterien sinkoillessa joka suuntaan: metsittyminen vapaana mökillä näyttää sujuneen parissa päivässä. Niinpä kaupunkiyön jälkeen Helmi ja Saimi matkasivat emännän kanssa takaisin maalle. Suunniteltu ehjän lapion hankinta matkalla ei onnistunut, lunta ja lapion tarvitsijoita näkyy olevan muuallakin kuin Helsingissä ; )
Matkalla Saimi heitti (jo unohtuneeksi luullun)tapansa mukaan laatat auton takapenkille viime hetkellä ennen perille pääsyä, matkamahaa saa siis vielä harjoitella.
Lenkiksi maalla ennen hämärän tuloa koirakko hiihteli eilen "valmistetun" ladun. Sen varrella Helmi ja Saimi saivat silmiinsä jonkin mustan linnun (ei ehkä teeri, ja sen jälkeen kaikki pienten kuusten juurakot joutuivat perusteellisen tarkastelun kohteiksi...