tiistai 30. marraskuuta 2010

vt. Huskyinä

Emäntä oli kutsuttu naapurikaupunkiin Tupperware-kutsuille ja kaksijalkaiset päättivät napakan pakkasen vuoksi säästää autoa. Siksipä saimme yllemme Husky-valjaat ja emäntä sekä isäntä vyöttäytyivät koukkuvöihinsä pikku kävelyretkeä varten. Painelimme reipasta vauhtia kohteeseen, mitä nyt kävelimme ensin hieman ohi, ja ehdimme hyvin ajoissa. Sen verran porukka piti kiirettä, että en millään ehtinyt tarkastaa kaikkia pupujen jälkiä : (
Paluumatka kipaistiin isännän kanssa vähintäänkin yhtä kovaa. Osa matkasta tultiin peräti juosten ja vielä sen verran kovaa, että sillä vauhdilla Cooperin-testissä olisi päässyt 3,5km! Arvatkaapa, oliko isännällä paita märkänä, kun se kipitti tuota vauhtia meidän vt. Huskyjen kiskomana pitkälti toista kilometriä vaelluskengät jalassa ; D...noo, olivat ne minunkin viiksikarvani keikan jäljiltä aika kuurassa...

maanantai 29. marraskuuta 2010

Pakkasta pitelee

Aamulenkin ruikkaisimme Saimin ja isännän kanssa pikaisesti -20C:n kelissä. Aurinko yritti pilkistellä taivaanrannan yli, mutta sitä ei juuri ihasteltu, sillä yöpimeällä oli Tohlopin rannoille taas kertynyt rutkasti jänön jälkiä ja niissä riitti nuuskimista. Isäntä onkin jo vakavasti harkinnut tiedustella, voisiko meidät huomioida tulevaisuudessa Suomenajokoirien rotuunotoissa : )
Tarjettuamme kedolla tunnin verran kipaisimme sohvalle koko porukalla; isäntä lukemaan ja me jalkoihin koisimaan, eikä meillä ollut mitään kiirettä pihalle ennen neljää...Hrrr...

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Ex-Flexi

Kun iltalenkillä törmää kahteen pulleaan rusakkoon keskellä tietä, on siinä kuljettava isäntäväki ja taluttimet kovilla. Tällä kertaa Saimin Flexistä kuului vain nauskaisu, kun se katkesi aivan rullan tyvestä Sämpylän rynnistäessä pupujen perään. Kyseessä ei onneksi ollut aivan tuore kuljetin, vaan käyttöön jäänyt pentuajan aina 25kg:n riittävä rimpula. Saimihan ei paina 25kg, mutta kestävyys lienee mitoitettu vain kyseistä painoa roikottamalla, eikä se oikein näyttänyt piisaavan rynnistävälle setterille : )
Mahdollinen uushankinta takaisinkelaavana masiinana onkin sittenoltava paljon rankempaa tekoa...

Leevin kanssa kedolla

Pyhäpäivän ohjelmaan kuului ulkoilu Saimin veljen Leevin kanssa Horhassa. Minä, Saimi, isäntä, emäntä ja Saimin kummisetä suorimme enne puolta päivää kiireellä tapaamispaikalle. Keli oli edelleen naukea ja pakkanen kipakka, aurinko sentään paistoi. Leevi tuli isäntineen ja perheen tyttärineen paikalle hetimiten peräsäämme ja lähdimme koko revohkalla harjunsyrjään. Ihan aluksi juoksimme keppien perässä soramontun reunoja ylös-alas, sitten hyppelimme aukolla tiepuomien yli kaksijalkaisten räpsiessä valokuvia.
Seuraavaksi vaelsimme erääseen lukkoon (syvä painuma, josta on jääkautinen jää sulanut vasta harjun muodostumisen jälkeen), jossa etsimme jäniksiä ja oravia, taitelimme, ei kun minä taiteilin, polun yli kaatuneella puun rungolla puoletoista metrin korkeudessa ja muuten vain juoksimme pöhköinä pitkin metsiä. Paluumatkalla oli sen verran väsy, että puolet ajasta meni jo lumipaakkujen jyrsimiseen jaloista ja Saimin häntäkin vuosi verta jälleen kerran. Mutta kivaa oli, jopa kaksijalkaislla, joten on toivoa päästä uudelleenkin porukalla meuhkaamaan.
Kotona ruoka ja uni maittoi...ja emäntä alkoi kutomaan Saimille hännän suojusta.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Parit lihavat puput

Hyytävässä aamussa lungimme Saimin ja isännän kanssa Tohlopin tenniskentän pielessä kun osuimme aivan tuoreille rusakon jäljille. Pikku haulla punkero pitkäkorva lähti liikkeelle ja juoksi suoraan isännän vierestä kohti autotietä (tietysti). Isännän mielestä onneksi eksyimme jänön jäljiltä ennen tielle ehtimistä. Vaikka ihan joutomies se on, sillä kun ei taaskaan ollut haulikkoa saaliin poimintaa varten vaikka ajoimme pupusen ihan parista metristä ohi.
Lenkin puolivälissä, ylitettyämme Tohlopin jäitse, löysin seuraavan jäneksen Rasonhaan ryteiköstä. Sain ajettua sen taas isännän viereen ja kun sillä sattui olemaan Saimi vierellään, saatiin Sämpylä matkaan aivan pitkäkorvan perään. Rajusta kiihdytyksestä huolimatta pupu sai turvallisen etumatkan ja ehti hippalivoon lähipellolle lentävästä punaisesta setteristä huolimatta...ja taas jätti isäntä saaliin poimimatta; sen kuin lähetti tuon toistaitoisen metsästäjäharjoittelijan varman saaliin perään. Vaan olipahan oikein stimuloiva ulkoiluhetki ; ))

perjantai 26. marraskuuta 2010

Silmäpeilailua

Tänään oli siis silmäpeilauspäivä. Isäntä kuskasi minut ja Saimin puoli kahdeksitoista vaihteeksi Hakametsään eläinlääkäriin. Siellä näet onnistui tuo peilausoperaatio virallisesti. Painelimme Sämpylän kanssa reippaasti ovista sisään ja samantein puntariin. Lukemaksi narahti tällä kertaa 23,3kg (tukevahko?), mutta Saimista ei saatu mitään järkiperäistä tulosta, syystä tai toisesta, mitattua. Seuraavaksi ilmoittauduimme ja sain heti tipat silmiin vastaanoton tytöltä. Sitten olikin jo aika räksyttää Espanjanvesikoira Lolalle, joka muutoin oli paikalla samoissa merkeissä. Tutustuttuamme Lolaan Saimin kanssa lojahdin vastaanottoapulaisen hämmästykseksi keskelle lattiaa hyljeasentoon rentoilemaan Saimin tullessa makoilemaan tavalliseen tapaan viereen.
Runsas puoli tuntia livahti ohi kellosta ja sitten oli minun vuoroni joutua käsittelyyn. Menimme toimenpidehuoneeseen koko revohka ja isäntä kiinnitti Saimin operaation ajaksi seinäkoukkuun voidakseen olla tukenani ja turvanani tarvittaessa. Ensin lääkäri tiireili kirkkaan valon ja jonkinnäköisen luupin kanssa silmäni ja sitten vielä mikroskoopin tapaisella vimpalolla perään. Mikroskooppioperaation aikana isännän täytyi pitää leuastani kiinni muodon vuoksi, mutta en kyllä yhtään edes väännellyt päätäni homman aikana : )
Kun minun osuuteni oli valmis, katsoi lääkäri isännän pyynnöstä Saimin piiskaamaansa häntää. Sitten kaksijalkaiset raapivat kilpaa päätään miettien, mitä sille oikein voisi tehdä ja päätyivät oikein neuvokkaasti jonkinlaiseen huppuun. Hah, sen kun näkisi, että Sämpylä matkailisi ulkona joku huppu hännän suojana!
Silmälausunto muutoin oli minun kohdaltani ihan mukava. Mitään perinnöllistä tahi muuta sairautta tai vammaa ei tirkistelyssä havaittu, lukuunottamatta oikean silmän retinassa ollutta pientä arpea...mistähän sekin sinne on tullut?

torstai 25. marraskuuta 2010

Mustaa jäätä

Aamulla isäntä hinasi Saimin ja minut ensi kertaa tänä vuonna järven jäälle. Ensin se haakuroi itse varovasti seipään kanssa uimarannasta jään päälle ja sitten (pinnalla pysyttyään) vihelteli meidät seurakseen. Jää oli pahuksen liukasta ja siitä näkyi läpi aina pohjaan asti! Oli vähintäänkin orpoa kävellä mustan, tai oikeastaan aivan kirkkaan, jääkannen päällä katsellen pohjakasveja hiekkaa. Varsinkin kun pystyssä pysyminenkin tuotti omat tuskansa...kynnet vain piirtelivät kuvioitaan koskemattomaan pintaan (olipas runollista ; ). Jään vahvuus muuten oli jo kokonaista 10cm, vaan eipä ihme, sillä pakkasta on ollut vajaa 10 astetta jo melkein viikon.
Iltalenkillä käytiin taas järvellä, mutta nyt toiseen suuntaan. Siihen, jossa rantakaislikossa aina piilottelee pupuja. Näinpä me katkoimme ryskyen puolet rannan kaisloista pitkäkorvien etsintäsessioissamme, vaan ilman tulosta. Mutta ohuessa rantalumessa jään päällä pääsi kovaa!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Hyvä Victoria!

Emäntä aloitti jokailtaisen uutisnälän täyttöoperaation tapansa mukaisesti klo 20.30 ja nappsi telkkarin ykköselle sitä varten. Mutta, edelleen tapojensa mukaisesti, hän innostui soittamaan kummisedälleni juuri ohjelman aikana ja samalla vaelsi keittiöön puhumaan. Sämpylä, myös innokas TV:n katsoja, hyödynsi sillä välin tilaisuutensa ja vaihtoi taidokkaasti kaukosäätimellä kanavan LIViksi. Ilmiselvästi tarkoituksella, sillä siellä meni juuri Victoria Stillwellin koirankoulutusohjelma (vaiko koiran omistajan)!
Näppäily vain oli niin mutkikas, että emäntä joutui oikein sammuttamaan telkkarin saadakseen sen uudelleen ykköselle ; P

maanantai 22. marraskuuta 2010

Punainen ruusu

...oli Saimin hännänpää tämänaamuisen lenkin jäljiltä. Jälleen kerran se oli piiskannut sapaansa pitkin ketoa ja puskia nuuhkiessaan "saaliseläinten" hajuja. Siinä on isäntäväellä töitä, jos meinaavat jotenkin saada Sämpylästä salonkikelpoisen häntäveikon näyttelyihin. Johan tuossa on mennyt häntäkarvan kasvatuksessa ja ihon epäonnisessa parantelussa jo pian puolen vuotta...noo, okei kesäkuun lopulta asti.
Mutta muutoin meillä settereillä oli oikein kiva kimpoilla puskissa kymmenen asteen pakkasessa ja auringonvalon tapaisessa kajastuksessa. Isäntä huiteli omia polkujaan huurupilviä puhallellen ja nauroi meillekin, kun lenkin lopuksi tulimme köytettäviksi; naamamme näet olivat aivan kuurasta harmaat. Harmi vain, ettei äijä ollut älynnyt tunkea edes kännyä taskuunsa, jotta olisitte nähneet hienot huuruturpamme : D
Loppupäivä kuluikin sitten "karanteenissa" ja emäntää odotellen kotosalla aina iltakuuteen asti. Siinä ehti lattialle silpoutua useampi pahvipakkaus kaninkorvineen...

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Jälkiä!

Päivälenkille pääsin Saimin ja isäntäväen kanssa mökille. Pakkasta oli mukavasti viitisen astetta ja maassa kymmenisen senttiä puuterilunta naatittavaksi. Auton jätimme ajatellun lenkkimme lähtö- ja maalipaikalle kilsan päähän mökistä ja suuntasimme metsäautotietä maastoon. Saimi sai "juhlan" kunniaksi kaulaansa GPS-loggerin ja  alkukiihdytys kirjautuikin sillä koko reissun nopeimmaksi otatukseksi (29,8 km/h, vain). Tuloksesta näkee, että suunnattomasta jänisten, kettujen ja hirvien jälkien määrästä huolimatta emme osuneet yhdenkään elukan aivan kannoille. Kiertelimme puskia, metsiä,hakkuuaukeita ja peltoja hyppien valtaojien yli pari tuntia ennen autolle palaamistamme. Isäntäväen puhelimen GPS kertoi heidän kulkeneen siinä ajassa vain viisi kilometriä (maasto OLI aika vaikeakulkuista), mutta Sämpylä oli vaeltanut reipasta siksakkia oman mittarinsa mukaan 15,248m. Minä vetelin siihen vielä hieman päälle, kun piipahdin pari kertaa kauempanakin. Saimin maksimietäisyys kaksijalkaisista näytti olleen vain runsaat 100m. Siitä huolimatta matka oli Saimin hännän päälle perin raskas, kas kun se vispasi niin pirusti hajujen perässä vaeltaessa ja hakkaantuu puihin ja varpuihin. Niinpä ennen autoon nousua meni muutama arkki talouspaperia veristä jääkönttiä hännänpäästä sulatellessa : (
Sen verran hyytävä oli viima ja aika pitkä, että oli hienoa päästä termoskahveille (siis pummimaan pullaa) saunatupaan ennen kotiin lähtöä ja saunaa.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Onni-Manni kylässä

Aamulla isäntä vaihteeksi vaa'itsi meidät. Puntari näytti runsaita lukemia kaikille kolmelle, mutta ilmoitettakoon vain minun 23kg ja Saimin 24,5kg.
Kun viimein pimeällä ehdimme iltalenkille, menimme moikkaamaan Hollanninpaimenkoira Onnia (se on se perheen junioreiden keverin koira). Ensin reissattiin Tohlopin rantaa pitkin ja nuuskuteltiin miljoonia jäniksen jälkiä, sitten vaellettiin takaisin päin koko laumalla kahveelle meille kotiin. Onnikin tuli meille kylään isäntänsä kanssa! Kaksijalkaisilla on näet suuria suunnitelmia koettaa saada meitä karvakorvia viihtymään keskenämme, jotta voisimme silloin tällöin olla siellä eli täällä hoidossa hätätilanteessa. Noo, Saimia ja minuahan ei pikkujätkät paljon hätkäytä, joten seurustelumme sujui ihan notkeasti ihmisten lipitellessä kahvia.
Vierailun päätteeksi Onni-Manni vielä innostui reuhuamaan...ja minä sen kanssa! Siinä sitä sitten hammästelimme isäntäväen ihmeeksi melkein varttitunnin, kaksijalkaisille ei meinannut mennä jakeluun meikäläisen pitkä pinna pikkujätkän riepotuksessa...

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kiltit koirat

Eilispäiväisten karkailujen jäljiltä illasta napsahti näyttelyharjoituksia ja muutakin koulua. Aamusta sama homma jatkui lenkkimatkalla, mutta pääsin silti Saimin kanssa juoksentelemaan ihan irrallaan harjussa, vaikkakin isännän tarkassa valvonnassa. Pilli vinkui heti, kun hiemankin yritimme leventää hakua.
Ennen töihin lähtöään isäntä sai viimein sovituksi minulle silmäpeilauksen Hakametsästä ensi viikon perjantaiksi. Saimikin kaipasi huoltotoimenpiteitä jälleen kerran telomansa häntään. Saas katsoa, tuleeko siitä sudista näyttelykelpoinen tammikuun lopun Turun näyttelyä varten ; P
Kirjattakoon ylös myös eilisiltainen kynnenleikkuusessio. Siinä hupaisinta oli Saimin toiminta: se odotti isännän vieressä, kun minun kynsiäni leikattiin ja sitten vuorollaan kömpi isännän jalkojen väliin lattialle heittäytyen selälleen kynsienleikkausasentoon : D

tiistai 16. marraskuuta 2010

Käry kävi

Aamulla pääsimme suo-ulkoilulle. Eilinen järkyttävä vesisade oli onneksi loppunut, nyt vanhaa taivastakin näkyi nimeksi pilvien välistä. Aikaisemmista käyntikerroista tänä syksynä viisastunut isäntä irroitti minut ja Saimin kahleista vasta syvemmällä metsässä, jottemme juoksisi pupujen perässä tielle. Sitten ukkeli vihelteli pilliin ja tarjoili nameja, kun loikimme hänen luokseen innokkaasti. Vaan eräällä kohtaa ehdin kuitenkin jänön perään isännän huomaamatta ja kun pidin visusti kuononi ummessa, ei edes Sämpylä havainnut minun metsästystreeniäni.
Huono puoli hommassa oli se, että palatessamme takaisin kotiin isäntä havaitsi pupun ja setterin jäljet tien penkassa ja sitten vielä leikkikentälläkin tien toisella puolen. Eli käry kävi. Saisivat nuo rusakot ja jäniksen sen verran viisastua, etteivät aina puikkisi tien yli pakoon vaan juoksisivat reilusti metsässä. Nyt varmaan en pääse enään koko suolla irti, isäntä kun ei kuulemma halua raaputella meikäläistä autonpuskurista irti ; )

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kosteata kulkua

Aamulla isäntä kuljetti meidät Horhaan lumiloskassa ja sumussa. Arveli siinä kulkeissamme, että kerrankin on mäessä niin hiljaista, että voimme rauhassa juoksennella pupujen jäljissä. Mutta mitä vielä; koko vanha laskettelurinne oli täynnä turvaliivisiä riiviöitä päiväkotitätiensä kanssa persliukuroimassa. Onneksi olimme vielä köydenjatkeena havaitessamme junioripaljouden, sillä kerholaiset olivat juuri Saimin ja minun normaalireitillämme. Siinä olisivat tädit voineet saada hepulikohtauksen, kun parit setterit olisivat rujauttaneet porukan läpi viittä kymppiä ; ) Onneksi syvemmällä pusikossa oli aivan autiota. Valitettavasti pitkäkorvatkin olivat tiessään, vaikka tarkastimmekin koko harjualueen pään sen verran perusteellisesti, että kotona kastui monta pyyhettä kuivauksessa.
Iltavaellus tehtiinkin sitten suorastaan rankkasateessa. Meillä nelijalkaisilla oli oikein Hurtta-haalarit päällä ja isäntäväkikin oli virittäytynyt umpisadeasuihin. Eikä turhaan, sillä suojauksista huolimatta eräilläkin oli paita ja turkki märkänä runsaan viiden kilometrin lenkin päätteeksi. Matkalla tavattiin Papu-niminen 10-vee setäsetteri, joka oli emäntänsä kanssa myös "uintiharjoituksissa". En oikein mokomasta eläkeläisestä innostunut ja Saimikaan ei ollut ihan oma innokas itsensä, vaan kukapa sitä itsensä niin viehättäväksi tuntisikaan tosi sexy litimärkä haalari yllään ; ) Tosi talvea...

lauantai 13. marraskuuta 2010

Saimin kummitäti käväisi

Lauantai-iltana pääkaupungissa nykyisin oppipöpöilevä Saimin kummitäti piipahti yllättäen moikkaamassa meitä. Saimi oli oikein tyytyväinen visiitistä ja veti kunnon tirsat tädin sylissä : D

Kanakoira

Päivällisen jälkeen painelin kummisedän kanssa sohvalle koisimaaan ja muut vetäytyivät toisiin puuhiin. Paitsi Sämpylä, jonka poissaoloa porukasta ei huomattu, ennen kuin keittiöstä alkoi kuulua vienoa laulantaa. Kummisetä kutsui Saimia ja se tulikin hetkeksi seuraamme, mutta hetikohta häipyi jölleen keittiöön ja laulu jatkui taas. Vääntäydyimme katsomaan metelin lähdettä ja siellähän se Saimi seisoi pöydän vierellä kuono pöytälevyllä ja lauloi kutsuhuutoja pöydälle jääneelle broilerille. Tosi kanakoira!
Emäntä oli siitä ystävällinen, että iltaruoan sekaan saimme sitten kumpikin rintapalasta muutamia nökäreitä, niin että kiitos vain "siskolle" kanan kutsulaulusta ; )

perjantai 12. marraskuuta 2010

Omilla teillä

Olipas raikas aamulenkki, pikku lumessa tuli juostua melkein Tohlopin ympäri (sentään vain metsän puolella) pupuhajujen perässä. Pidin sen verran hyvää tahtia yllä, etten oikeastaan nähnyt kertaakaan koko reissulla Saimia ja isäntää. Ne sen kuin möhkivät jossain takavasemmalla, ymmärsivät onneksi olla häiritsemättä meikäläisen lenkkeilyä ; )
Lenkin lopuksi leikin kunnon koiraa saapumalla "köyteenottopaikkaan" juuri samaan aikaan isännän ja Sämpylän kanssa...vaikka sainkin vetäistä loppumatkan aikas kovaa ehtiäkseni ajoissa : P

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Hiihtäjien ja autojen seassa

Eilisen lumimyräkän jäljiltä maastoon oli aamulla kerääntynyt paikoitellen toistakymmentä senttiä uutta lunta. Isäntä kuskasi meidät Horhan maastoon tuoreille pupun jäljille. Saimme kahlata melkein kulkematonta tietä perille ja isäntä luuli toivorikkaasti, että maastossa ei mokomalla kelilä olisi ketään. Vaan turhapa oli äijän luulo, sillä maastoon oli jo vedetty latupohjat ja iloisia hiihtovaareja suihki suksillaan pitkin harjun selkää moniaita kymmeniä! Parin ensimmäisen kanssa meinasimme joutua törmäyskurssille, joten loppureissu tehtiin pitkin puskia. Eipä taida enää olla asiaa pururatojen pieleen ennen kevättä, elleivät nämä lumet tästä sitten vielä kokonaan sula.
Iltapäivällä isäntä riehaantui kouluttamaan tottista meille ja niin mentiin tietä ees taas ja otettiin vielä väliin näyttelyasentojakin, ennen kuin pääsimme (tiukasti vierellä ja vetämättä) lähiharjuun. Paluureissulla isäntä oli juuri kutsunut meidät luokseen ja aikeissa köyttää remmeihin, kun äkkäsin pupun erään talon kupeessa. Singahdimme Saimin kanssa sen perään ja äijä jä köydet kourassa viheltelemään peräämme. Takaa-ajomme vähän lipesi hanskasta; suihkaisimme pupun perässä tielle ja risteyksestä yli suoraan kotiimme johtavalle tielle ja aina kerrostaloille asti pitkäkorvan perässä! Isäntä pyöri sen pupu-talon viereisessä pusikossa ja huuteli meitä jo aika hermona, kun palasimme samaa reittiä takaisin. Melko hyytävissä oloissa jouduimme taluttimiin ja takaisin kohti kotia. Matkalla eräs lumitöissä ollut mies tiedusteli isännältä kuinka hän oli saanut meidät kiinni, sillä vauhtia oli kuulemma piisannut mennen tullen. Näin isäntä sai kuulla meidän käyneen tien päässä ja takaisin, ja vielä yli vilkasliikenteisen risteyksen ruuhka-aikaan...ei ole ukolta ironnut pariin tuntiin sanaakaan. Ruoatkin vain ladotiin eteen. Taitaa olla kylmä kausi luvassa ; (

maanantai 8. marraskuuta 2010

Lunta ja jälkiä maassa

Eilen illalla ja viime yönä leijaili maahan muutama sentti puhdasta uutta lunta. Oli jotenkin mukavaa nuuskutella hangessa näkyviä oravan- ja pupun jälkiä ja nautiskella pikku pakkasesta. Harjun aamulenkillä sain oikein seisontaa kurren, joka jäykistyi oksalle ihmettelemään meikäläistä. Hupaisinta oli, että Saimi innostui oikein säestämään ja oli siis muutaman metrin päässä takanani häntä jäykkänä, kuin käsi muinoin aatun erikoisjoukkojen lippalakkipojilla, kytäten minua silmä tarkkana...Isäntä sai pökkiä Sämpylää ahteriin muutamaankin kertaan, ennen kuin se tuli viereeni seisomaan suoraan oksan oravaa  ; )

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Haulikkoa puuttuu

Tänään yhytimme Sämpylän kanssa metsästä pupun ja oikein suunnittelemalla lähdimme ohjailemaan sitä kohti mukanamme kuljeksivaa emäntää. Saimi heitti vielä viime hetkellä kimakan ajohaukun, jotta emäntä tietäisi olla valmiina saapuvan saaliin suhteen. Vaan mitä vielä, nainen sen kuin silmallä seurasi ohi kiitävää jänistä!
Taidamme Saimin kanssa lopettaa tämän ohjatun saaliinajon harjoittelun tyystin tarpeettomana. Viime viikollakin isäntä oli yhtä Hoo. Moilanen eräänkin pupun kanssa...Hankkisivat haulikon.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Jos jonkinlaisia elukoita

Tämän päivän lenkillä saimme Sämpylän kanssa ainakin "saalistapahtumia", sillä reippailimme emännän ja sen kaverin kanssa Tesomajärven ympäri. Jo matkalla löysimme lähipuistosta kaikkiaan neljä kurrea ja yhden närhen. Järven rantapusikoissa niitä loikki vielä muutama lisää ja siinä taas hetki vierähti niitä kytätessä...hyvä etteivät kuljettajat jäätyneet ; )
Tesomajärven merkittävin ihme on sakea lautturi sorsia, joka suorastaan rynnistää kaikkien rantaviivaa lähestyvien päälle evään toivossa. Tässä tapauksessa toimimme Sämpylän kanssa sentään jonkinlaisina jarrupaloina odotellessamme siivekkäitä rantavedessä. Olivat valitettavasti sen verran viisaita, etteivät ihan kitaan meloneet...

perjantai 5. marraskuuta 2010

Runtua ja supia

Tohlopin järven rannassa oli aamulla hauska rääkätä sorsia, vai rääkkäsivätköhän ne sittenkin paremminkin minua ja Saimia? Loiskuttelimme näet niiden perässä hartioita myöten järveen ja yritimme ajaa ne siivilleen, mutta eiväthän ne juuri sätkyilleet, vaan meloivat muutaman metrin kauemmaksi...
"Sorsastuksen" jälkeen kipaisimme kuivattelemaan uimarannan nurmelle ja sitten vielä pellolle. Sillä kohtaa pilli alkoi soida, vaan me vetelimme pitkin puskia, kunnes takkaamme alkoi kuulumaan hirveä rytinä. Isäntä se sieltä juoksi ja nappasi ensin Saimin kiinni sitoen saman tien puuhun. Sitten oli meikäläisen huki ja kohtalo sama. Ei siinä uskalla paljon karkuun kipaista, kun isännällä palaa päreet...Seuraava kymmenminuuttinen menikin sitten pilliharjoitusten parissa. Viisaina koirina pysyttelimme oikein kiltteinä loppumatkan ; )
Kuten kuvasta näkyy:















Illasta, emännän viimein saavuttua kotiin ja lähdettyämme pikku pisulenkille Vaasan tien varteen, saimme "tutustua" yliajettuun riistaan ; ) Tienpielessä näet retkotti rento supi, jonka emäntä hinasi piennarviivalta nurmialueelle nuuskittavaksi. No joo, Saimi sitä ensin hieman aristeli, eikä meinannut uskaltaa haistellakaan. Meikä sen sijaan nuuhki heti ja totesi elukan jo edesmenneeksi, ja siten täysi yhdentekeväksi. Saimikin sai pian tutustuttua liikkumattomaan kohteeseen ja huomasi sen myös mielenkiinnottomaksi. Ja emäntä pettyi. Ihan turhaan tuli mokomaa painavaa elukkaa kiskottua : (
Noo, onpahan turvallisempaa kaikille raadonsyöjille putsata supi lihoistaan tien ulkopuolella...

torstai 4. marraskuuta 2010

Luigi, vaan ei vielä Romeo

Varhain aamusella, pupujen perässä Horhassa riekkuessamme, tapasimme Saimin ja isännän kanssa puolivuotiaan Luigin, mustan sileäkarvaisen noutajapojan. Epeli oli jo Sämpylääkin isompi, vaan melkoisen kumijalkainen. Kovasti se yritti tehdä meikäläisenkin kanssa tuttavuutta, mutta ei minua mokomakin suupielen ja korvien nuolu paljon kiinnosta. Sanoinkin siitä nuorukaiselle muutamaan kertaan, mutta ei sille oikein mennyt jakeluun pikku hammastelu. Onneksi isäntä ja sen Luigin emäntä päästi meidät irti, niin saimme karistettua mokoman arkajalan kannoiltamme singahtamalla sorakuopan pohjalle jänisjahtiin. Nuori herra kun ei juuri uskaltanut emännästään irrota ; ) Saas katsoa, onko jätkä saanut tapoja jos ja kun joskus vielä tapaamme.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Isäntä sen kuin viheltää...

Aamu urkeni pikku pakkasessa. Toisin kuin eilen, jolloin kävivimme Horhassa yli viiden kilometrin canicross-lenkillä isännän ja Saimin kummisedän kanssa. Siinä liikunnassa kokeiltiin ensin meidän koirien ja sitten kahden sukupolven pikajalan kestävyyttä. Voiton vei (tietysti) minä ja Saimin kummisetä, pari kun olimme. Sämpylän vähät voimat ja isännän hitaat jalat eivät riittäneet meidän perässä pysymiseen. Tai siis perässä pysymiseen kyllä, mutta ei aivan lähituntumassa laukkaamiseen rajussa loppukirissä ; D
Siis; tänään lähdimme jälleen Horhaan lenkkeilemään, nyt menimme aivan raviradan reunaa ylös harjuun ja siellä sitten kiepuimme suppia ylös ja alas. Juuri ennen kuin isäntä päätti viheltää meidät narun jatkoksi, Saimi löysi pupun aivan harjun päästä. Isäntä puhkui tuplavihellyksen posket pullollaan, mutta punaruskea salama loikki jänön perässä rinnettä alas kadoten tien suuntaan! Ja minä sen kuin istuin isännän vieressä ihmettellen yhtäkkiä alkanutta hötäkkää. Hetken kuluttua jänis rynnistää Saimi kimakasti tiukassa peesissä haukkuen takaisinpäin rinteen alaosassa. Kilpalaukkaajat singahtivat suoraan erään rakennustyömaan äijien keskeltä takaisin metsään herrojen jäädessä ihmettelemään parivaljakkoa. Ja isäntä viheltää tuplat pilliin.
Hetken oli hiljaista, ja sitten pupu Sämpylä perässään tulee uudelleen rakennustyömaalle ja tällä kertaa kypäräpäät tajusivat mistä oli kyse ja alkoivat nauramaan suurmetsästäjälle ja kuningaspakenijalle. Ja isäntä viheltää jo kolmannen kerran tuplat pilliin. Taas hetki hiljaista ja sitten Saimi tulee, takapuolelta, ohitsemme isännän jälleen kerran puhaltaessa pilliin. Vihellyksellä ei näytä olevan mitään vaikutusta, joten isäntä pistää juoksuksi ja saa Saimin kiinni (minä tulin narussa kiltisti perässä) jonkun pihasta. Tänne-komento metrin päästä tehoaa (ei niin hiljaisesti lausuttuna) ja Sämpylä ryömii isännän jalkoihin kieli maassa roikkuen...
Kaikki hyvin, ei saalista, ei vahinkoja ja rakaennusmiehilläkin oli hauskaa ; D

maanantai 1. marraskuuta 2010

Puntarissa

Marraskuun alun ankean aamun ratoksi jouduimme Saimin kanssa heti aamusta vaa'alle, onneksi isännän jälkeen. Parin tarkastuspunnituksen jälkeen kirjattakoon ylös seuraavanlaiset lukemat: Helmi-Orvokki 22,5kg ja Saimi-Lemmikki 24,5kg. Isäntä ei taaskaan julkaise omia lukemiaan ; )