Hyvää tulevaa vuotta 2011!!

Toivottaapi Helmi-Orvokki ja sen sisko Saimi maalta evakosta. Nuoriso on vallannut kotimme ja ajanut meidät pakkomökkeilemään. Nyt pötköttelemme sängyllä muutaman villapaidan alla lämmittelemässä.
Lunta piisaa maassa kolmisenkymmentä senttiä ja siinä tuli päivänvalon viimeiset hetket riehuttua sen verran innokkaasti, että turkin putsauksen ja pyyhekuivauksen jäljiltä on tullut lähinnä makoiltua vällyjen alla, takkatulen loisteessa isännän ja emännän seurassa ; )
Hei, kävikö edes kateeksi?

Hyasintin surma

Alennusmyynnit alkoivat ja isäntäväkikin rynnisti urheiluvälineostoksille. Me Sämpylän kanssa jäätiin tietysti kotiin selviämään parilla possunkorvalla.
Kun törsäreiden joukkue kaarsi pihaan ja ennen pitkää kävi sisään kellarin ovesta, oli vastassa kaksi nöyrää setteriä ja alakerta täynnä multaa, jonka seasta oli havaittavissa entinen lahjahyasintti. Pahaa peläten emäntä kiiruhti yläkertaan ja löytämään olohuoneen lattialta loput hyasintista ja sen koristeruukusta. Suojaruukusta ei ollut todellakaan jäljellä mitään. Eikä pitänytkään olla, sillä sen verran perusteellisesti olin ahkeroinut mokoman puusälöaskin parissa vähän niin kuin kostoksi yksin, eikun kaksin jäämisestä.
Kiitoksia ei juuri herunut imuroinnin aikana, eikä muuten senkään jälkeen...

The pipo

Aamulenkillä äkkäsin puun oksalla emännän sinne aiemmin säilömän jonkun metsäkulkijan hylkäämän pipon. Musta mytty oli sen verran korkealla, että saimme Saimin kanssa pomppia muutamankin kerran, ennen kuin sain poimittua riepoteltavakseni jonkun entisen päänsuojan. Saimi vain heittäytyi nuivaksi, eikä oikein innostunut kisaamaan saaliista. Niinpä jouduin ihan itse "tappamaan" mustan reuhkan ja laukkaamaan sitä ravistellen pitkin puskia. Saalis oli niin kiva, että yritin kuskata sen kotiin asti, mutta emäntä-pahus poimi sen minulta lopulta ja ripusti sen jälleen oksanhankaan odottamaan omistajaansa...tai minua.

Ånnimanni painikaverina

Illalla seuraksemme saapui kaverikoiramme Ånnimanni (Hollannin paimenkoira-poika, 6kk)isäntänsä kanssa katsomaan leffaa. Tapasimme ulkosalla harkitusti varmuuden vuoksi, jotta emme kuulemma ärjyisi toisillemme. Vaan eihän meillä mitään vihaa keskenämme ollut, mitä nyt hullunaan reuhkasimme penkoissa hetken ennen sisälle tuloa. Vauhtia oli kuulemma sisällä hieman liikaa ja muutakin käninää (Saimi väänsi Ånnin kanssa) piisasi, joten jouduimme porukalla "rajoitetun liikunnan" uhriksi...eli Ånni joutui syliin, minä nurkkaan ja Saimi komennettiin makuulle. Vaan kun ilta kului, niin pääsimme taas nutaamaan keskenämme ihan väsyksiin asti...

Kapulasotaa hangessa

Onpas paljon lunta! Tapaninpäivän pyry satoi ainakin 15cm tuoretta puhdasta lunta meille maahan. Aamulenkillä kävimme siis vain Pikku-Tohlopilla ulkoilemassa. Isännän saappaiden varret näet tuppasivat loppumaan kesken ; )
Löysin järveltä omituisen muotoisen puukepin, jonka sitten nappasin hampaisiini leikkikaluksi. Pökäle oli sen verran mukava kuskattava, että sain siitä Sämpylän kanssa ihan mukavan kiistakapulan. Vein ensin palikkaa malliksi muutaman sata metriä ristiin rastiinpitkin järveä ja sitten luovutin kapulan siskolle retuutettavaksi. Kun Saimi oli hetken luullut olevansa master ja commander, löin tassun sen olkapäälle ja ilmoitin materiaalin olevan vain ja ainoastaan minun! Onneksi pöljä pikkusisko luovutti kapulan samantein ja nikottelemati, vaikka olikin paksussa lumessa nopeampi...olisi näet ollut pölly luvassa kotosalla;)
Jyrsimme sitten ihan yhdessä kapulan olemattomiin kotimatkalla...

Rasvanpolttolenkki

Tapaninpäivän kaksijalkaisten traditio on seikkailla jalkapelissä pitkin maakuntaa. Perinne joutui tänään hieman koetukselle raivokkaan tuulen ja lumipyryn vuoksi. Niinpä matka suunnattiin kohti keskikaupunkia, eli reissuun päästiin ilman autoa suoraan kotiovelta. Saimi ja minä varustauduimme Husky-valjailla sekä töppösillä ja isäntäväki muuten vain sopivilla vaatteilla ja koukkuvöillä. Matkaan käytiin ensin pitkin Epilänharjua, jotta me setterit saimme etukäteen hieman oikaista vietereitämme ennen valjaskävelyä. Reitille oli jo kertynyt ihan riittävästi tuiskunnutta lunta, joten pariin ensimmäiseen kilometriin meni sekä aikaa, että voimia. Reitti jatkui ensin pitkin radan vartta ja sitten kevyen liikenteen väyliä aina Pyynikin näkötornille asti, eivätkä olot parantuneet koko matkalla, vaan lunta oli enemmän tai vähemmän tasaisesti kaikilla pinnoilla kymmenestä sentistä melkein puoleen metriin.

Vedimme sen verran lujasti Sämpylän kanssa koko menomatkan, että meillä oli molemmilla naamat mukavasti kuurassa mehutaukopaikalla.

Paluureissu tehtiin suojanpuoleista reittiä yritellen, mutta kyllä tuuli tukki lumella isännän hupun ja meidän tossuttomat varpaanvälimme (Saimilta hukkui menomatkalla yksi ja minulla olikin vain kaksi). Jalkapelissä saimme kuitenkin naureskella autoilijoiden penkkapöristely-yrityksille lumiränneissä. Kaikkein mieleenkiintoisin tapahtuma sattui Tahmelan lähteellä, jossa yhytimme muutaman sata sorsaa ja pällistelimme vaakkuja melkoisen tovin. Saimi sai yhdellä höökiyrityksellä osan sorsastoa jopa siivilleen ja isäntä jopa kuvan tapauksesta ; )

Viimeiset kilometrit kuljettiin taas Epilänharjua, koskapa jalankulkuväylät olivat vielä pahemmassa kuosissa kuin umpimetsä. Kotiin pääsimme 12km sekä kolmen ja puolen tunnin vetohommien jälkeen. Kuten arvata saattaa, meille kaikille muona maistui ja isäntää lukuunottamatta vedimme vielä kunnon iltapäivätirsatkin sohvalla...

Jouluyö, juhlayö

Meni ankarassa pakkasessa. Kummisedät ja -täti poistuivat omiin kekkereihinsä heti pimeän laskeuduttua. Saimi ja minä saattelimme heidät matkaan nousevan kuun valossa. Samalla teimme pikku pisulenkin ennen saunaan menoa.
Lauteilla keräsimme kunnon lämmöt, kunnes isäntä saattoi meidät tuvan puolelle. Isäntäväen heitellessä löylyjä ja peseytyessä jäällä kuorruttuneessa pesuhuoneessa me ryhdyimme vetelemään lämpimällä punkalla.
Saunomisen jälkeen oli virallisen joulupäivällisen aika. Me Saimin kanssa saimme siinä ohessa papuja evääksi ja tällä kertaa Saimi veteli minunkin ruokani. Minä kun elin toivossa saada hieman lohta...
Yö meni nelisin ja ihan lämpöisissä merkeissä saman peiton alla ja päällä, vaikka pikku patteri ei kyennytkään pitämään tupaa ihan hikoilulukemissa. Mittari näytti aamusella vain 8,7 C, ennen kuin isäntä sai viriteltyä kaminaan tulet.
Päivän päälenkki tehtiin juosten ja suksin Koikeroiselle ja Mälitylle. Saimi ja minä tietenkin juoksimme ja kaksijalkaiset hinasivat suksiaan puuterilumessa. Mälityn rannat olivat meille koiraeläimille täysin tutkimattomia maastoja, joten emäntä ja isäntä saivat aivan rauhassa hiihdellä peräkanaa maisemia ihmetellen.
Aivan kääntöpaikalla, Karhejärven ojan suulla, törmäsimme outoihin jälkiin. Isäntäväki oli tunnistavinaan ne saukon tekemiksi, varsinkin kun pomppuvana vei suoraan ojan sulaan...mielenkiintoista. Olisipa hauska nähdä tuokin elukka!
Paluumatka taisi käydä Sämpylälle rasittavaksi, kun lumi pakkautui sen polkuanturoiden väliin ja se sai jyrsiä niitä pois vähän väliä. Mökillä onneksi saimme molemmat kunnon jääpallerojynssäyksen ja muhevan pyyhekuivauksen ennen kotiin lähtöä...nukkumaan.

Hyvää Joulua

Hyvää ja iloista joulua kaikille ystäville ja muillekin lukijoille toivottaapi Helmi-Orvokki mökiltä -26C:n pakkasesta…nyt täytyy pitää vauhtia...

Joulupukki

Jokavuotinen joulupukin lähtö pitkälle työmatkalleen halki maailman sai sisko-Sämpylän vetämään herneet nenäänsä. Kun partaherra viritteli iltauutisissa kulkupelinsä lyöntiin ja lähti sitten poron kello kilkattaen reissuun, Saimi haukkui kuola lentäen ruudun edessä ja seurasi valjakon etenemistä silmä kovana!!
Onpa onni, että olemme huomenna jouluherran kulkuaikana maalla evakossa (siis sikäli kun emme jäädy aivan kalikoiksi tuvan lämmityksen aikana, onhan pakkasta luvassa -30C). Olisihan se kurjaa, jos Sämpylä repisi pukilta pöksyt puoleen sääreen ja lapsilta jäisivät lahjat saamatta pukin paikkauttaessa persaustaan Acutassa...

Rusakolle kyytiä

Lähdin aamuhämärissä isännän ja Saimin taasen pikku-Tohlopille lenkkeilemään. Yöllä oli tainnut sää piipahtaa kastepisteessä, sillä puut olivat kuorruttuneet tosi hienosti jäähileisiin. Järvellä irti päästyämme kipaisimme Sämpylän välittömästi rantapuskia kollaamaan ja löysinkin heti rusakon lepopaikan. Nuuskutellessani jälkeä, pupulaattori karkasi jäälle minun huomaamattani. Mutta Saimi oli sopivasti melkein sen vieressä ja pääsi kiihdyttämään pitkäkorvan perään ihan lähietäisyydeltä. Sämpy sai itsensä niin kovaan vauhtiin, että ristiturpa sai pinkoa tosissaan karkuun. Raivokas takaa-ajo jatkui suoraan järven yli pikkumetsään ja taisipa jompi kumpi ajautua aina tielle asti, sillä autot näkyivät jarruttelevan niillä kohdin. Minä sen kuin seisoin isännän vieressä ihmetellen, minne Saimi häipyi...tai siis isäntä oli viheltänyt minut luokseen...ja Saimikin kipitti luoksemme aika äkkiä, joten tuskin se tiellä kävi...
Muu lenkki sujui ihan rennosti puskia nuuskien.

Peli-ilta

Kummisedät olivat tänään meidän setteriden valvontavuorossa isäntäväen ahkeroidessa töissään. Toisen herroista keskittyessä videopeliin ja toisen huolehtiessa hygieniastaan, poimin telkkarin edestä oman kummisetäni juuri eilen illalla kokoaman pulmalelun. Se oli (paino sanalla OLI) semmoinen tikkuläjä puusta, kunnes Sämpylä rosvosi artefaktin minulta ja rouskutti sen p....n päreiksi (kts. kuva)

Seuraavaksi äidyimme ihmettelemään video-ottelua entiaikaisten ritareiden välillä. Sämpylä varsinkin oli iki-innostunut ratsastavista ja lähikuvissa keskustelevista virtuaalihahmoista. Siinä se päivä kului rattoisasti, ulkonahan oli edelleen jäätävän kylmää...

Joulu taitaa lähestyä

...ainakin siitä päätellen, että isäntäväki ja kotosalla olevat kummisedät söheltävät kaikki tahoillaan kaikenlaisten joulupuuhien ja vierailuiden parissa. Saimille ja minulle ei juuri ole lohjennut seuraa hössöttävistä kaksijalkaisista, mutta on sitä sentään päivän lenkeille joten kuten ehditty. Sää ei kyllä ole suosinut reipasta ulkoilua, sillä pakkanen ja tuuli ovat hellineet meitä ohutturkkisia atlanttiseen ilmastoon jalostettuja turhankin karkealla kädellä. Emännän viime vuonna meille neulaisemat fleece-liivit ovat olleet hyvään tarpeeseen järvellä ja pelloilla riekkuessa. Vaikka ei kylmä minua ole sillä tavalla häirinnyt kuin Saimi siimahäntää;) Toivottavasti pakkanen (tämä toive ei kuulemma toteudu, ainakin niin sanoo herra Huutonen, eli mr. meteorologi)hieman hellittää joulua kohti mennessä, jotta pääsisimme jälleen leikkimään vetokoiria isännälle ja emännälle lähiladuilla...

Naakkoja ja kettuja

Saimi innostui jälleen telkkarin seurantaan huomatessaan A-studion taustalla liihottevat naakat. Ihan sivusilmällä se havaitsi ruudulla pyristelevät siivekkäät ja seurasi pää kallellaan lintujen poistumista takavasemmalle ruudusta.
Muutenkin se oli haukkana, kun havaitsi iltalenkillä meillepäin kotiutuneen ketun. Siinä sai taas emäntä tosissaan jarrutella ja hakata kantapäitä hankeen hidastellakseen vetovoimaista etenemistämme... Vaan muuten Sämpylä on kovalla pakkasella ulkosalla aika pelle, kakkosenkin tuottaminen on melkoista taiteilua palevien jalkojen varassa. Minua sen sijaan ei pikku pakkaset eivät noissa puuhissa häiritse ; )

Mitää, eikö olekaan viikonloppu?

Herättelin emäntää tavanomaiseen tapaan aamusella kello 8.24 ja sain tavanomaiseen viikonlopputapaan komennon jatkaa uniani...vaan kävipä hassusti. Emäntä havahtui hetken kuluttua siihen, että olin nukahtanut leuka sängylle seisaalleni siihen viereen ; )
siitäpä hän tuli ajatelleeksi, että taisin kuvitella nukkumiskomennon perusteella olevan vielä viikonloppu. Niinpä hän (myös tavanomaiseen tapaansa) paneutui nukkumaan lattialle pedillemme saadakseen rauhassa koisia vielä hetken...ja Saimi suhahti heti paraatipaikalle aivan emännän kainaloon. Tämä aamu-uninen setteri joutui tyytymään viileämpään paikkaan selkäpuolelle...

Hiihtoreissu

Tänään ei sitten saatukaan aamiaista kotosalla, vaan isäntäväki pakkasi heti valoisan koitettua Saimin ja minut kerallaan autoon ja matka maalle alkoi. Perillä kilpajuoksimme auton kanssa viimeisen mökkitien pätkän. Itse asiassa teimme metsiä pitkin ainakin kaksi kertaa niin pitkän reissun, kuin tietä olisi ollut ; )
Pikku valmisteltuaan jälkeen pinkaisimme jäälle; isäntäväki umpihankisuksinensa ja me Sämpylän kanssa jalkapelissä. Jäällä oli mukavasti kymmenisen senttiä lunta, eikä vettä, joten juoksu ja hiihto sujuivat mukavasti. Reissua tehtiin runsas viisi kilometriä (hiihtoporukka teki, me tietysti Saimin kanssa juostiin enempi) moottorikelkkoja väistellen ja kaikki rantatontit tutkaillen. Puolivälissä reissua juuri satava lumi vain alkoi ikävästi pakkaantua tassuihin ja möykkyjä sai olla alituiseen kalvamassa pois, vaan tulikohtaan selvittin ihan hyvässä kunnossa. Kaikki.
Evään jälkeen ennen kotiin lähtöä yritimme käydä varastamassa joulukuusen lähimetsästä, mutta eihän siellä kasva kuin rankkuja : D joten kaadoimme hirmu pitkän puun omalta tontilta, vain havaitaksemme senkin rankuksi...kuusikauppa odottaa.

Lauantaiaamu ja Jar Jar Binx

Voiko ihanampaa aamua olla? Emäntä pötkähti minun ja Saimin matrassille loikoilemaan ja isäntä istahti lattialle kirjailemaan tietokoneella. Me siis pääsimme paalittelemaan isäntäväen vieressä ja naatiskelemaan rapsutuksista ja  vemputuksista...emäntä siinä innostui puljaamaan Saimin korvien kanssa ja venytteli niitä sinne tänne, keksien Sämpylälle lempinimen suoraan Star Warsista: Jar Jar Binx. Jos ette satu muistamaan kyseistä pitkäkorvaista hahmoa, niin siitä vain katselemaan tuoreemman pään ST-leffoja, niin ötökkä löytyy. Minä lappukorva voin sanoa, että yhdennäköisyyttä on...

Saimi tapaa Saimin

Isännän jyrsiessä lapiolla pihaan pakkkautunutta lunta, reuhkasimme me nuoret neidit lumipenkoissa. Jostain syystä on erityisen hienoa juosta Saimin kanssa kilpaa pitkin tien ojia ja koettaa kaataa toinen pöykkyyn täydestä vauhdista. Kaivautuessamme juuri pää edellä suurimpaan lumikasana, käveli kotikatuamme pari kaksijalkaista tyttöä. Kun viimein melkein kohdalla huomasimme ne, niin tietysti änkeydyimme morjestamaan heitä isännän "pyynnöistä" huolimatta ; ) Likat olivat hieman toisella kymmenellä, joten he tietysti tykkäsivät koirista. Eli mitään sen kummempaa hämminkiä asiassa ei ollut, ennen kuin isäntä komensi Saimia nimeltä olemaan pussailematta. Toinen tytöistä paukahti nauruun ja kertoi isännälle kaverinsa nimen olevan myös Saimi! Saimi kakkonen, tai ikansä puolesta Saimi ykkönen, vaikutti aikas tyytyväiseltä huvittavaan tilanteeseen kaikesta huolimatta, sillä kukas ei haluaisi olla meidän kauno-Sämpylän nimikaima : D

Lumikaivurit tauolla (keskellä päivää, muuten)

Pallohäntäkettu

Yömyöhän pisulenkillä, paluumatkalla osuimme tavanomaisen pupunhajuista sijasta ketun reitille!
Pallohäntä kuikki meitä risteyksen keskellä ja isännän vähän vihjaistessa sanallisesti punaturkista unohdimme pupunuuskutukset ja rynnimme kiivaasti elukan jäljille. Isäntäväki naureskeli meistä jalostettavan vaikka pupukettukanakoiria, sen verran ketunhajut innostivat. Nyt Saimikin näki ekan kettunsa!!

Hukan teillä

Aamun pikalenkki suolla koitui Sämpylälle koettelevaksi. Emäntä heitti upparit Saimin mielestä oudossa paikassa ja niin punainen siskoni vaelsi kuulomatkan ulkopuolelle pupunhajuista tohkeissaan. Paluureissullaan emäntä ehti ihmettelemään jo hyvän tovin, onko Sämpyläparka suikannut autotielle silvottavaksi, vaiko ihan vain eksynyt huuteluista huolimatta.
Lopulta luminen ja hyvinkin helpottuneen iloinen Sämpylä löysi kotijoukot ja pääsi kanssani viettämään päivän neljän seinän sisällä...kunnes emäntä ehti töistään takaisin ja pisti meidät näyttelytreeneihin kadulla. Ekaa kertaa Saimi huiteli juoksutettaessa iloisesti vierellä ja heilutti vielä häntäänsäkin ; ) Minulla taas olivat muut asiat mielessä, sillä naapuruston pojat pelasivat kadulla kiekkoa ja olisi pitänyt päästä mukaan...

Koirahiihtoa

Aamusella oli yllättäen lumitöitä oikein urakaksi asti. Isäntä nappasi lapion ja kolan pykälään ja meidät seurakseen. Äijän työnnellessä huituloita sivuun me kipitimme Saimin kanssa naapurin isäntää morjestamaan. Antti oli huonosti leikkipäällä kolansa kanssa, joten jouduimme kisailemaan ihan kaksistaan lumitöiden ajan.
Sataneesta lumesta oli se ilo, että pääsimme puolilta päivin isännän kanssa valjaissa vetokoiraa leikkimään, siis isäntä liikkui suksilla ja ME olimme valjaissa ;) Saimille laitettiin taas GPS-loggeri kaulaan ja sitten sujahdettin Tohlopin jäälle lumipöhryyn. Oudokseltaan oli hieman hermostuttavaa, kun isännän sukset suihkivat aivan takajaloilla. Koko hommasta ei meinannut tulla aluksi mitään, mutta sitten Sämpylän kanssa keksimme juosta hieman isännän suksiluistelulinjan sivulla (täytynee rakennella hieman pidemmät vetoköydet, suom.huom.). Tuolla "turvajuoksumenetelmällä" kipaisimme melko rivakasti järven ympäri ja reissulla lokiin kirjautuu 5,5km. Onpahan ainakin valjashiihtokausi meiltäkin avattu...

Saimin häntäsuojus

Emäntä kutoi harmaasta villalangasta Sämpylälle hienon koko hännän mittaisen suojuksen. Häntätuppo oli melko työläs vanutella paikoilleen, vähän niin kuin olisi emäntä kiskonut sukkahousuja jalkaansa ; ))
Tämä tyylikäs artefakti kiinnitettiin paikoilleen joustavalla nauhalle aina kaulasta selän yli ja vielä nipsulla hännän tyvestä. Vaan ei se oikein auttanut kiinnipysymiseen. Yksi kunnon kiihdytys pikku-Tohlopin jäällä, sitten ryteikköön ja palatessa suojus oli hukassa, eikä löytynyt! Lienee syytä ottaa työn alle seuraava kehitelmä...

Pampia moikkaamassa

Joulu lähestyy ja sen takia ohjelmassa olikin piipahdus tuttavaperheen luona riisipuurolla. Perheen Berni Pampi oli onneksi edelleen yhtä joviaali ja tulimme sen kanssa heti toimeen. Samoin perheen kaksijalkaiset ovat mukavaa porukka; söimme Saimin kanssa sekä Pampin, että perheen kissan ruuat ja vielä luvan kanssa. Parasta kyläreissulla on kuitenkin iso aidattu takapiha, jossa on kiva porukalla juosta kilpaa! Ja välillä taas könytään sisällä ihmetellen kaksijalkaisten Wii-pelailua...kummipoika Eetu hakkasi isännän vähän joka lajissa 6 - 0 : D

Isäntä ja iPad

Onpa rattoisaa, emäntä lähti joulukonserttiin ja minä makoilen Saimin kanssa isännän jaloissa sohvassa. Se taas räplää uutta leluaan, Omenan iPadia, sormet tulessa. Onneksi laite vaikuttaa ikäihmisellekin sen verran yksinkertaiselta, että päässemme vielä ennen aamuyötä pisullekin...

Tylsää, niin tylsää

On se kurjaa olla koirana, kun isäntäväki sattuu käymään töissä. Päivä kuluu unosilla ja eväksiä purkeista etsiskellen. Onneksi sohvassa on vielä jyrsittävää, jos aika pääsee käymään perin pitkäksi.
On tosi hienoa, kun jompi kumpi kaksijalkaisista viimein saapuu kotosalle; silloin on melkoiset pomppijaiset ja muut huomionosoitukset luvassa tulijalle. Eikä sitä myöhemmin saapuvaakaan huomaamatta kotiin päästetä ; ) Tänään, isännän saavuttua töistään, silpaisimme oven raosta pihamaalle vetäisemään railakkaat pikajuoksut. Minä  juoksin alta karkuun puskien välissä puikkien ja Saimi loikki perässä tuhatta ja sataa, kunnes molemmat viimein lääpästyivät hirmuvauhtiin. Sitten eikun isännän jalkoihin sohvalle koisimaan...

Joulukuun vaa'itus

Alkaneen kuun kunniaksi oli punnitusaamu. Minä vetäisin hieman tukevat 23,5kg ja Saimi löi tauluun 24kg. Olen tainnut lainata hieman liikaa muonaa Saimin saavista ; )

vt. Huskyinä

Emäntä oli kutsuttu naapurikaupunkiin Tupperware-kutsuille ja kaksijalkaiset päättivät napakan pakkasen vuoksi säästää autoa. Siksipä saimme yllemme Husky-valjaat ja emäntä sekä isäntä vyöttäytyivät koukkuvöihinsä pikku kävelyretkeä varten. Painelimme reipasta vauhtia kohteeseen, mitä nyt kävelimme ensin hieman ohi, ja ehdimme hyvin ajoissa. Sen verran porukka piti kiirettä, että en millään ehtinyt tarkastaa kaikkia pupujen jälkiä : (
Paluumatka kipaistiin isännän kanssa vähintäänkin yhtä kovaa. Osa matkasta tultiin peräti juosten ja vielä sen verran kovaa, että sillä vauhdilla Cooperin-testissä olisi päässyt 3,5km! Arvatkaapa, oliko isännällä paita märkänä, kun se kipitti tuota vauhtia meidän vt. Huskyjen kiskomana pitkälti toista kilometriä vaelluskengät jalassa ; D...noo, olivat ne minunkin viiksikarvani keikan jäljiltä aika kuurassa...

Pakkasta pitelee

Aamulenkin ruikkaisimme Saimin ja isännän kanssa pikaisesti -20C:n kelissä. Aurinko yritti pilkistellä taivaanrannan yli, mutta sitä ei juuri ihasteltu, sillä yöpimeällä oli Tohlopin rannoille taas kertynyt rutkasti jänön jälkiä ja niissä riitti nuuskimista. Isäntä onkin jo vakavasti harkinnut tiedustella, voisiko meidät huomioida tulevaisuudessa Suomenajokoirien rotuunotoissa : )
Tarjettuamme kedolla tunnin verran kipaisimme sohvalle koko porukalla; isäntä lukemaan ja me jalkoihin koisimaan, eikä meillä ollut mitään kiirettä pihalle ennen neljää...Hrrr...

Ex-Flexi

Kun iltalenkillä törmää kahteen pulleaan rusakkoon keskellä tietä, on siinä kuljettava isäntäväki ja taluttimet kovilla. Tällä kertaa Saimin Flexistä kuului vain nauskaisu, kun se katkesi aivan rullan tyvestä Sämpylän rynnistäessä pupujen perään. Kyseessä ei onneksi ollut aivan tuore kuljetin, vaan käyttöön jäänyt pentuajan aina 25kg:n riittävä rimpula. Saimihan ei paina 25kg, mutta kestävyys lienee mitoitettu vain kyseistä painoa roikottamalla, eikä se oikein näyttänyt piisaavan rynnistävälle setterille : )
Mahdollinen uushankinta takaisinkelaavana masiinana onkin sittenoltava paljon rankempaa tekoa...

Leevin kanssa kedolla

Pyhäpäivän ohjelmaan kuului ulkoilu Saimin veljen Leevin kanssa Horhassa. Minä, Saimi, isäntä, emäntä ja Saimin kummisetä suorimme enne puolta päivää kiireellä tapaamispaikalle. Keli oli edelleen naukea ja pakkanen kipakka, aurinko sentään paistoi. Leevi tuli isäntineen ja perheen tyttärineen paikalle hetimiten peräsäämme ja lähdimme koko revohkalla harjunsyrjään. Ihan aluksi juoksimme keppien perässä soramontun reunoja ylös-alas, sitten hyppelimme aukolla tiepuomien yli kaksijalkaisten räpsiessä valokuvia.

Seuraavaksi vaelsimme erääseen lukkoon (syvä painuma, josta on jääkautinen jää sulanut vasta harjun muodostumisen jälkeen), jossa etsimme jäniksiä ja oravia, taitelimme, ei kun minä taiteilin, polun yli kaatuneella puun rungolla puoletoista metrin korkeudessa ja muuten vain juoksimme pöhköinä pitkin metsiä. Paluumatkalla oli sen verran väsy, että puolet ajasta meni jo lumipaakkujen jyrsimiseen jaloista ja Saimin häntäkin vuosi verta jälleen kerran. Mutta kivaa oli, jopa kaksijalkaislla, joten on toivoa päästä uudelleenkin porukalla meuhkaamaan.
Kotona ruoka ja uni maittoi...ja emäntä alkoi kutomaan Saimille hännän suojusta.

Parit lihavat puput

Hyytävässä aamussa lungimme Saimin ja isännän kanssa Tohlopin tenniskentän pielessä kun osuimme aivan tuoreille rusakon jäljille. Pikku haulla punkero pitkäkorva lähti liikkeelle ja juoksi suoraan isännän vierestä kohti autotietä (tietysti). Isännän mielestä onneksi eksyimme jänön jäljiltä ennen tielle ehtimistä. Vaikka ihan joutomies se on, sillä kun ei taaskaan ollut haulikkoa saaliin poimintaa varten vaikka ajoimme pupusen ihan parista metristä ohi.
Lenkin puolivälissä, ylitettyämme Tohlopin jäitse, löysin seuraavan jäneksen Rasonhaan ryteiköstä. Sain ajettua sen taas isännän viereen ja kun sillä sattui olemaan Saimi vierellään, saatiin Sämpylä matkaan aivan pitkäkorvan perään. Rajusta kiihdytyksestä huolimatta pupu sai turvallisen etumatkan ja ehti hippalivoon lähipellolle lentävästä punaisesta setteristä huolimatta...ja taas jätti isäntä saaliin poimimatta; sen kuin lähetti tuon toistaitoisen metsästäjäharjoittelijan varman saaliin perään. Vaan olipahan oikein stimuloiva ulkoiluhetki ; ))

Silmäpeilailua

Tänään oli siis silmäpeilauspäivä. Isäntä kuskasi minut ja Saimin puoli kahdeksitoista vaihteeksi Hakametsään eläinlääkäriin. Siellä näet onnistui tuo peilausoperaatio virallisesti. Painelimme Sämpylän kanssa reippaasti ovista sisään ja samantein puntariin. Lukemaksi narahti tällä kertaa 23,3kg (tukevahko?), mutta Saimista ei saatu mitään järkiperäistä tulosta, syystä tai toisesta, mitattua. Seuraavaksi ilmoittauduimme ja sain heti tipat silmiin vastaanoton tytöltä. Sitten olikin jo aika räksyttää Espanjanvesikoira Lolalle, joka muutoin oli paikalla samoissa merkeissä. Tutustuttuamme Lolaan Saimin kanssa lojahdin vastaanottoapulaisen hämmästykseksi keskelle lattiaa hyljeasentoon rentoilemaan Saimin tullessa makoilemaan tavalliseen tapaan viereen.
Runsas puoli tuntia livahti ohi kellosta ja sitten oli minun vuoroni joutua käsittelyyn. Menimme toimenpidehuoneeseen koko revohka ja isäntä kiinnitti Saimin operaation ajaksi seinäkoukkuun voidakseen olla tukenani ja turvanani tarvittaessa. Ensin lääkäri tiireili kirkkaan valon ja jonkinnäköisen luupin kanssa silmäni ja sitten vielä mikroskoopin tapaisella vimpalolla perään. Mikroskooppioperaation aikana isännän täytyi pitää leuastani kiinni muodon vuoksi, mutta en kyllä yhtään edes väännellyt päätäni homman aikana : )
Kun minun osuuteni oli valmis, katsoi lääkäri isännän pyynnöstä Saimin piiskaamaansa häntää. Sitten kaksijalkaiset raapivat kilpaa päätään miettien, mitä sille oikein voisi tehdä ja päätyivät oikein neuvokkaasti jonkinlaiseen huppuun. Hah, sen kun näkisi, että Sämpylä matkailisi ulkona joku huppu hännän suojana!
Silmälausunto muutoin oli minun kohdaltani ihan mukava. Mitään perinnöllistä tahi muuta sairautta tai vammaa ei tirkistelyssä havaittu, lukuunottamatta oikean silmän retinassa ollutta pientä arpea...mistähän sekin sinne on tullut?

Mustaa jäätä

Aamulla isäntä hinasi Saimin ja minut ensi kertaa tänä vuonna järven jäälle. Ensin se haakuroi itse varovasti seipään kanssa uimarannasta jään päälle ja sitten (pinnalla pysyttyään) vihelteli meidät seurakseen. Jää oli pahuksen liukasta ja siitä näkyi läpi aina pohjaan asti! Oli vähintäänkin orpoa kävellä mustan, tai oikeastaan aivan kirkkaan, jääkannen päällä katsellen pohjakasveja hiekkaa. Varsinkin kun pystyssä pysyminenkin tuotti omat tuskansa...kynnet vain piirtelivät kuvioitaan koskemattomaan pintaan (olipas runollista ; ). Jään vahvuus muuten oli jo kokonaista 10cm, vaan eipä ihme, sillä pakkasta on ollut vajaa 10 astetta jo melkein viikon.
Iltalenkillä käytiin taas järvellä, mutta nyt toiseen suuntaan. Siihen, jossa rantakaislikossa aina piilottelee pupuja. Näinpä me katkoimme ryskyen puolet rannan kaisloista pitkäkorvien etsintäsessioissamme, vaan ilman tulosta. Mutta ohuessa rantalumessa jään päällä pääsi kovaa!

Hyvä Victoria!

Emäntä aloitti jokailtaisen uutisnälän täyttöoperaation tapansa mukaisesti klo 20.30 ja nappsi telkkarin ykköselle sitä varten. Mutta, edelleen tapojensa mukaisesti, hän innostui soittamaan kummisedälleni juuri ohjelman aikana ja samalla vaelsi keittiöön puhumaan. Sämpylä, myös innokas TV:n katsoja, hyödynsi sillä välin tilaisuutensa ja vaihtoi taidokkaasti kaukosäätimellä kanavan LIViksi. Ilmiselvästi tarkoituksella, sillä siellä meni juuri Victoria Stillwellin koirankoulutusohjelma (vaiko koiran omistajan)!
Näppäily vain oli niin mutkikas, että emäntä joutui oikein sammuttamaan telkkarin saadakseen sen uudelleen ykköselle ; P

Punainen ruusu

...oli Saimin hännänpää tämänaamuisen lenkin jäljiltä. Jälleen kerran se oli piiskannut sapaansa pitkin ketoa ja puskia nuuhkiessaan "saaliseläinten" hajuja. Siinä on isäntäväellä töitä, jos meinaavat jotenkin saada Sämpylästä salonkikelpoisen häntäveikon näyttelyihin. Johan tuossa on mennyt häntäkarvan kasvatuksessa ja ihon epäonnisessa parantelussa jo pian puolen vuotta...noo, okei kesäkuun lopulta asti.
Mutta muutoin meillä settereillä oli oikein kiva kimpoilla puskissa kymmenen asteen pakkasessa ja auringonvalon tapaisessa kajastuksessa. Isäntä huiteli omia polkujaan huurupilviä puhallellen ja nauroi meillekin, kun lenkin lopuksi tulimme köytettäviksi; naamamme näet olivat aivan kuurasta harmaat. Harmi vain, ettei äijä ollut älynnyt tunkea edes kännyä taskuunsa, jotta olisitte nähneet hienot huuruturpamme : D
Loppupäivä kuluikin sitten "karanteenissa" ja emäntää odotellen kotosalla aina iltakuuteen asti. Siinä ehti lattialle silpoutua useampi pahvipakkaus kaninkorvineen...

Jälkiä!

Päivälenkille pääsin Saimin ja isäntäväen kanssa mökille. Pakkasta oli mukavasti viitisen astetta ja maassa kymmenisen senttiä puuterilunta naatittavaksi. Auton jätimme ajatellun lenkkimme lähtö- ja maalipaikalle kilsan päähän mökistä ja suuntasimme metsäautotietä maastoon. Saimi sai "juhlan" kunniaksi kaulaansa GPS-loggerin ja  alkukiihdytys kirjautuikin sillä koko reissun nopeimmaksi otatukseksi (29,8 km/h, vain). Tuloksesta näkee, että suunnattomasta jänisten, kettujen ja hirvien jälkien määrästä huolimatta emme osuneet yhdenkään elukan aivan kannoille. Kiertelimme puskia, metsiä,hakkuuaukeita ja peltoja hyppien valtaojien yli pari tuntia ennen autolle palaamistamme. Isäntäväen puhelimen GPS kertoi heidän kulkeneen siinä ajassa vain viisi kilometriä (maasto OLI aika vaikeakulkuista), mutta Sämpylä oli vaeltanut reipasta siksakkia oman mittarinsa mukaan 15,248m. Minä vetelin siihen vielä hieman päälle, kun piipahdin pari kertaa kauempanakin. Saimin maksimietäisyys kaksijalkaisista näytti olleen vain runsaat 100m. Siitä huolimatta matka oli Saimin hännän päälle perin raskas, kas kun se vispasi niin pirusti hajujen perässä vaeltaessa ja hakkaantuu puihin ja varpuihin. Niinpä ennen autoon nousua meni muutama arkki talouspaperia veristä jääkönttiä hännänpäästä sulatellessa : (
Sen verran hyytävä oli viima ja aika pitkä, että oli hienoa päästä termoskahveille (siis pummimaan pullaa) saunatupaan ennen kotiin lähtöä ja saunaa.

Onni-Manni kylässä

Aamulla isäntä vaihteeksi vaa'itsi meidät. Puntari näytti runsaita lukemia kaikille kolmelle, mutta ilmoitettakoon vain minun 23kg ja Saimin 24,5kg.
Kun viimein pimeällä ehdimme iltalenkille, menimme moikkaamaan Hollanninpaimenkoira Onnia (se on se perheen junioreiden keverin koira). Ensin reissattiin Tohlopin rantaa pitkin ja nuuskuteltiin miljoonia jäniksen jälkiä, sitten vaellettiin takaisin päin koko laumalla kahveelle meille kotiin. Onnikin tuli meille kylään isäntänsä kanssa! Kaksijalkaisilla on näet suuria suunnitelmia koettaa saada meitä karvakorvia viihtymään keskenämme, jotta voisimme silloin tällöin olla siellä eli täällä hoidossa hätätilanteessa. Noo, Saimia ja minuahan ei pikkujätkät paljon hätkäytä, joten seurustelumme sujui ihan notkeasti ihmisten lipitellessä kahvia.
Vierailun päätteeksi Onni-Manni vielä innostui reuhuamaan...ja minä sen kanssa! Siinä sitä sitten hammästelimme isäntäväen ihmeeksi melkein varttitunnin, kaksijalkaisille ei meinannut mennä jakeluun meikäläisen pitkä pinna pikkujätkän riepotuksessa...

Kiltit koirat

Eilispäiväisten karkailujen jäljiltä illasta napsahti näyttelyharjoituksia ja muutakin koulua. Aamusta sama homma jatkui lenkkimatkalla, mutta pääsin silti Saimin kanssa juoksentelemaan ihan irrallaan harjussa, vaikkakin isännän tarkassa valvonnassa. Pilli vinkui heti, kun hiemankin yritimme leventää hakua.
Ennen töihin lähtöään isäntä sai viimein sovituksi minulle silmäpeilauksen Hakametsästä ensi viikon perjantaiksi. Saimikin kaipasi huoltotoimenpiteitä jälleen kerran telomansa häntään. Saas katsoa, tuleeko siitä sudista näyttelykelpoinen tammikuun lopun Turun näyttelyä varten ; P
Kirjattakoon ylös myös eilisiltainen kynnenleikkuusessio. Siinä hupaisinta oli Saimin toiminta: se odotti isännän vieressä, kun minun kynsiäni leikattiin ja sitten vuorollaan kömpi isännän jalkojen väliin lattialle heittäytyen selälleen kynsienleikkausasentoon : D

Käry kävi

Aamulla pääsimme suo-ulkoilulle. Eilinen järkyttävä vesisade oli onneksi loppunut, nyt vanhaa taivastakin näkyi nimeksi pilvien välistä. Aikaisemmista käyntikerroista tänä syksynä viisastunut isäntä irroitti minut ja Saimin kahleista vasta syvemmällä metsässä, jottemme juoksisi pupujen perässä tielle. Sitten ukkeli vihelteli pilliin ja tarjoili nameja, kun loikimme hänen luokseen innokkaasti. Vaan eräällä kohtaa ehdin kuitenkin jänön perään isännän huomaamatta ja kun pidin visusti kuononi ummessa, ei edes Sämpylä havainnut minun metsästystreeniäni.
Huono puoli hommassa oli se, että palatessamme takaisin kotiin isäntä havaitsi pupun ja setterin jäljet tien penkassa ja sitten vielä leikkikentälläkin tien toisella puolen. Eli käry kävi. Saisivat nuo rusakot ja jäniksen sen verran viisastua, etteivät aina puikkisi tien yli pakoon vaan juoksisivat reilusti metsässä. Nyt varmaan en pääse enään koko suolla irti, isäntä kun ei kuulemma halua raaputella meikäläistä autonpuskurista irti ; )

Kosteata kulkua

Aamulla isäntä kuljetti meidät Horhaan lumiloskassa ja sumussa. Arveli siinä kulkeissamme, että kerrankin on mäessä niin hiljaista, että voimme rauhassa juoksennella pupujen jäljissä. Mutta mitä vielä; koko vanha laskettelurinne oli täynnä turvaliivisiä riiviöitä päiväkotitätiensä kanssa persliukuroimassa. Onneksi olimme vielä köydenjatkeena havaitessamme junioripaljouden, sillä kerholaiset olivat juuri Saimin ja minun normaalireitillämme. Siinä olisivat tädit voineet saada hepulikohtauksen, kun parit setterit olisivat rujauttaneet porukan läpi viittä kymppiä ; ) Onneksi syvemmällä pusikossa oli aivan autiota. Valitettavasti pitkäkorvatkin olivat tiessään, vaikka tarkastimmekin koko harjualueen pään sen verran perusteellisesti, että kotona kastui monta pyyhettä kuivauksessa.
Iltavaellus tehtiinkin sitten suorastaan rankkasateessa. Meillä nelijalkaisilla oli oikein Hurtta-haalarit päällä ja isäntäväkikin oli virittäytynyt umpisadeasuihin. Eikä turhaan, sillä suojauksista huolimatta eräilläkin oli paita ja turkki märkänä runsaan viiden kilometrin lenkin päätteeksi. Matkalla tavattiin Papu-niminen 10-vee setäsetteri, joka oli emäntänsä kanssa myös "uintiharjoituksissa". En oikein mokomasta eläkeläisestä innostunut ja Saimikaan ei ollut ihan oma innokas itsensä, vaan kukapa sitä itsensä niin viehättäväksi tuntisikaan tosi sexy litimärkä haalari yllään ; ) Tosi talvea...

Saimin kummitäti käväisi

Lauantai-iltana pääkaupungissa nykyisin oppipöpöilevä Saimin kummitäti piipahti yllättäen moikkaamassa meitä. Saimi oli oikein tyytyväinen visiitistä ja veti kunnon tirsat tädin sylissä : D

Kanakoira

Päivällisen jälkeen painelin kummisedän kanssa sohvalle koisimaaan ja muut vetäytyivät toisiin puuhiin. Paitsi Sämpylä, jonka poissaoloa porukasta ei huomattu, ennen kuin keittiöstä alkoi kuulua vienoa laulantaa. Kummisetä kutsui Saimia ja se tulikin hetkeksi seuraamme, mutta hetikohta häipyi jölleen keittiöön ja laulu jatkui taas. Vääntäydyimme katsomaan metelin lähdettä ja siellähän se Saimi seisoi pöydän vierellä kuono pöytälevyllä ja lauloi kutsuhuutoja pöydälle jääneelle broilerille. Tosi kanakoira!
Emäntä oli siitä ystävällinen, että iltaruoan sekaan saimme sitten kumpikin rintapalasta muutamia nökäreitä, niin että kiitos vain "siskolle" kanan kutsulaulusta ; )

Omilla teillä

Olipas raikas aamulenkki, pikku lumessa tuli juostua melkein Tohlopin ympäri (sentään vain metsän puolella) pupuhajujen perässä. Pidin sen verran hyvää tahtia yllä, etten oikeastaan nähnyt kertaakaan koko reissulla Saimia ja isäntää. Ne sen kuin möhkivät jossain takavasemmalla, ymmärsivät onneksi olla häiritsemättä meikäläisen lenkkeilyä ; )
Lenkin lopuksi leikin kunnon koiraa saapumalla "köyteenottopaikkaan" juuri samaan aikaan isännän ja Sämpylän kanssa...vaikka sainkin vetäistä loppumatkan aikas kovaa ehtiäkseni ajoissa : P

Hiihtäjien ja autojen seassa

Eilisen lumimyräkän jäljiltä maastoon oli aamulla kerääntynyt paikoitellen toistakymmentä senttiä uutta lunta. Isäntä kuskasi meidät Horhan maastoon tuoreille pupun jäljille. Saimme kahlata melkein kulkematonta tietä perille ja isäntä luuli toivorikkaasti, että maastossa ei mokomalla kelilä olisi ketään. Vaan turhapa oli äijän luulo, sillä maastoon oli jo vedetty latupohjat ja iloisia hiihtovaareja suihki suksillaan pitkin harjun selkää moniaita kymmeniä! Parin ensimmäisen kanssa meinasimme joutua törmäyskurssille, joten loppureissu tehtiin pitkin puskia. Eipä taida enää olla asiaa pururatojen pieleen ennen kevättä, elleivät nämä lumet tästä sitten vielä kokonaan sula.
Iltapäivällä isäntä riehaantui kouluttamaan tottista meille ja niin mentiin tietä ees taas ja otettiin vielä väliin näyttelyasentojakin, ennen kuin pääsimme (tiukasti vierellä ja vetämättä) lähiharjuun. Paluureissulla isäntä oli juuri kutsunut meidät luokseen ja aikeissa köyttää remmeihin, kun äkkäsin pupun erään talon kupeessa. Singahdimme Saimin kanssa sen perään ja äijä jä köydet kourassa viheltelemään peräämme. Takaa-ajomme vähän lipesi hanskasta; suihkaisimme pupun perässä tielle ja risteyksestä yli suoraan kotiimme johtavalle tielle ja aina kerrostaloille asti pitkäkorvan perässä! Isäntä pyöri sen pupu-talon viereisessä pusikossa ja huuteli meitä jo aika hermona, kun palasimme samaa reittiä takaisin. Melko hyytävissä oloissa jouduimme taluttimiin ja takaisin kohti kotia. Matkalla eräs lumitöissä ollut mies tiedusteli isännältä kuinka hän oli saanut meidät kiinni, sillä vauhtia oli kuulemma piisannut mennen tullen. Näin isäntä sai kuulla meidän käyneen tien päässä ja takaisin, ja vielä yli vilkasliikenteisen risteyksen ruuhka-aikaan...ei ole ukolta ironnut pariin tuntiin sanaakaan. Ruoatkin vain ladotiin eteen. Taitaa olla kylmä kausi luvassa ; (

Lunta ja jälkiä maassa

Eilen illalla ja viime yönä leijaili maahan muutama sentti puhdasta uutta lunta. Oli jotenkin mukavaa nuuskutella hangessa näkyviä oravan- ja pupun jälkiä ja nautiskella pikku pakkasesta. Harjun aamulenkillä sain oikein seisontaa kurren, joka jäykistyi oksalle ihmettelemään meikäläistä. Hupaisinta oli, että Saimi innostui oikein säestämään ja oli siis muutaman metrin päässä takanani häntä jäykkänä, kuin käsi muinoin aatun erikoisjoukkojen lippalakkipojilla, kytäten minua silmä tarkkana...Isäntä sai pökkiä Sämpylää ahteriin muutamaankin kertaan, ennen kuin se tuli viereeni seisomaan suoraan oksan oravaa  ; )

Haulikkoa puuttuu

Tänään yhytimme Sämpylän kanssa metsästä pupun ja oikein suunnittelemalla lähdimme ohjailemaan sitä kohti mukanamme kuljeksivaa emäntää. Saimi heitti vielä viime hetkellä kimakan ajohaukun, jotta emäntä tietäisi olla valmiina saapuvan saaliin suhteen. Vaan mitä vielä, nainen sen kuin silmallä seurasi ohi kiitävää jänistä!
Taidamme Saimin kanssa lopettaa tämän ohjatun saaliinajon harjoittelun tyystin tarpeettomana. Viime viikollakin isäntä oli yhtä Hoo. Moilanen eräänkin pupun kanssa...Hankkisivat haulikon.

Jos jonkinlaisia elukoita

Tämän päivän lenkillä saimme Sämpylän kanssa ainakin "saalistapahtumia", sillä reippailimme emännän ja sen kaverin kanssa Tesomajärven ympäri. Jo matkalla löysimme lähipuistosta kaikkiaan neljä kurrea ja yhden närhen. Järven rantapusikoissa niitä loikki vielä muutama lisää ja siinä taas hetki vierähti niitä kytätessä...hyvä etteivät kuljettajat jäätyneet ; )
Tesomajärven merkittävin ihme on sakea lautturi sorsia, joka suorastaan rynnistää kaikkien rantaviivaa lähestyvien päälle evään toivossa. Tässä tapauksessa toimimme Sämpylän kanssa sentään jonkinlaisina jarrupaloina odotellessamme siivekkäitä rantavedessä. Olivat valitettavasti sen verran viisaita, etteivät ihan kitaan meloneet...

Runtua ja supia

Tohlopin järven rannassa oli aamulla hauska rääkätä sorsia, vai rääkkäsivätköhän ne sittenkin paremminkin minua ja Saimia? Loiskuttelimme näet niiden perässä hartioita myöten järveen ja yritimme ajaa ne siivilleen, mutta eiväthän ne juuri sätkyilleet, vaan meloivat muutaman metrin kauemmaksi...
"Sorsastuksen" jälkeen kipaisimme kuivattelemaan uimarannan nurmelle ja sitten vielä pellolle. Sillä kohtaa pilli alkoi soida, vaan me vetelimme pitkin puskia, kunnes takaamme alkoi kuulumaan hirveä rytinä. Isäntä se sieltä juoksi ja nappasi ensin Saimin kiinni sitoen saman tien puuhun. Sitten oli meikäläisen huki ja kohtalo sama. Ei siinä uskalla paljon karkuun kipaista, kun isännällä palaa päreet...Seuraava kymmenminuuttinen menikin sitten pilliharjoitusten parissa. Viisaina koirina pysyttelimme oikein kiltteinä loppumatkan ; )
Kuten kuvasta näkyy:
















Illasta, emännän viimein saavuttua kotiin ja lähdettyämme pikku pisulenkille Vaasan tien varteen, saimme "tutustua" yliajettuun riistaan ; ) Tienpielessä näet retkotti rento supi, jonka emäntä hinasi piennarviivalta nurmialueelle nuuskittavaksi. No joo, Saimi sitä ensin hieman aristeli, eikä meinannut uskaltaa haistellakaan. Meikä sen sijaan nuuhki heti ja totesi elukan jo edesmenneeksi, ja siten täysi yhdentekeväksi. Saimikin sai pian tutustuttua liikkumattomaan kohteeseen ja huomasi sen myös mielenkiinnottomaksi. Ja emäntä pettyi. Ihan turhaan tuli mokomaa painavaa elukkaa kiskottua : (
Noo, onpahan turvallisempaa kaikille raadonsyöjille putsata supi lihoistaan tien ulkopuolella...

Luigi, vaan ei vielä Romeo

Varhain aamusella, pupujen perässä Horhassa riekkuessamme, tapasimme Saimin ja isännän kanssa puolivuotiaan Luigin, mustan sileäkarvaisen noutajapojan. Epeli oli jo Sämpylääkin isompi, vaan melkoisen kumijalkainen. Kovasti se yritti tehdä meikäläisenkin kanssa tuttavuutta, mutta ei minua mokomakin suupielen ja korvien nuolu paljon kiinnosta. Sanoinkin siitä nuorukaiselle muutamaan kertaan, mutta ei sille oikein mennyt jakeluun pikku hammastelu. Onneksi isäntä ja sen Luigin emäntä päästi meidät irti, niin saimme karistettua mokoman arkajalan kannoiltamme singahtamalla sorakuopan pohjalle jänisjahtiin. Nuori herra kun ei juuri uskaltanut emännästään irrota ; ) Saas katsoa, onko jätkä saanut tapoja jos ja kun joskus vielä tapaamme.

Isäntä sen kuin viheltää...

Aamu urkeni pikku pakkasessa. Toisin kuin eilen, jolloin kävivimme Horhassa yli viiden kilometrin canicross-lenkillä isännän ja Saimin kummisedän kanssa. Siinä liikunnassa kokeiltiin ensin meidän koirien ja sitten kahden sukupolven pikajalan kestävyyttä. Voiton vei (tietysti) minä ja Saimin kummisetä, pari kun olimme. Sämpylän vähät voimat ja isännän hitaat jalat eivät riittäneet meidän perässä pysymiseen. Tai siis perässä pysymiseen kyllä, mutta ei aivan lähituntumassa laukkaamiseen rajussa loppukirissä ; D
Siis; tänään lähdimme jälleen Horhaan lenkkeilemään, nyt menimme aivan raviradan reunaa ylös harjuun ja siellä sitten kiepuimme suppia ylös ja alas. Juuri ennen kuin isäntä päätti viheltää meidät narun jatkoksi, Saimi löysi pupun aivan harjun päästä. Isäntä puhkui tuplavihellyksen posket pullollaan, mutta punaruskea salama loikki jänön perässä rinnettä alas kadoten tien suuntaan! Ja minä sen kuin istuin isännän vieressä ihmettellen yhtäkkiä alkanutta hötäkkää. Hetken kuluttua jänis rynnistää Saimi kimakasti tiukassa peesissä haukkuen takaisinpäin rinteen alaosassa. Kilpalaukkaajat singahtivat suoraan erään rakennustyömaan äijien keskeltä takaisin metsään herrojen jäädessä ihmettelemään parivaljakkoa. Ja isäntä viheltää tuplat pilliin.
Hetken oli hiljaista, ja sitten pupu Sämpylä perässään tulee uudelleen rakennustyömaalle ja tällä kertaa kypäräpäät tajusivat mistä oli kyse ja alkoivat nauramaan suurmetsästäjälle ja kuningaspakenijalle. Ja isäntä viheltää jo kolmannen kerran tuplat pilliin. Taas hetki hiljaista ja sitten Saimi tulee, takapuolelta, ohitsemme isännän jälleen kerran puhaltaessa pilliin. Vihellyksellä ei näytä olevan mitään vaikutusta, joten isäntä pistää juoksuksi ja saa Saimin kiinni (minä tulin narussa kiltisti perässä) jonkun pihasta. Tänne-komento metrin päästä tehoaa (ei niin hiljaisesti lausuttuna) ja Sämpylä ryömii isännän jalkoihin kieli maassa roikkuen...
Kaikki hyvin, ei saalista, ei vahinkoja ja rakaennusmiehilläkin oli hauskaa ; D

Puntarissa

Marraskuun alun ankean aamun ratoksi jouduimme Saimin kanssa heti aamusta vaa'alle, onneksi isännän jälkeen. Parin tarkastuspunnituksen jälkeen kirjattakoon ylös seuraavanlaiset lukemat: Helmi-Orvokki 22,5kg ja Saimi-Lemmikki 24,5kg. Isäntä ei taaskaan julkaise omia lukemiaan ; )

Punalakkeja

Mökille teeriä etsimään, jippii. Vaan ei. Koko halvatun mäki oli täynnä kivääri kädessä riekkuvia passimiehiä, joten eipä ollut mitään asiaa metsään passilinjan eteen. Rivakampi ulkoilu onnistui sitten Sämpylän kummisedän ajeleman auton edessä (ja sivulla, takana ja melkein allakin). Viimein puoli kilsaa meni hieman taajamanopeuksia rivakammin...kurveihin vain jäi tassunjäljet sladissa.

Manse' setterit Nokialla

Nuivan pilvinen puolipäivä kokosi Tampereen irlantilaiset setterit kuljetusjoukkoineen Nokian Nesteelle. Kun popula oli koossa, siirryimme lähimetsään porukkalaukkaan. Pientä rajaa puskaseikkailuihin toivat paikalliset hirvenmetsästäjät, jotka olivat esittäneet, eivät niin kainona toiveenaan, että pysytelisimme poissa heidän toiminta-alueeltaan...harmailla norjalaisilla kun menee pasmukat sekaisin jaloissa pyörivistä punaisista (ja punavalkoisista) irlantilaisista ; P
Lauman koko oli tuollaiset viitisentoista liehuturkkia ja köydenkantajia oli melkein yhtä paljon, autoja ainakin oli kahdeksan. Reitti kolusi Nokian länsipuolista kalliokkoa vähän niinkuin jäähyväisiksi, sillä hieno suosta ja kalliolohkareista koostuva mäennyppylä on menossa rakentajien raiskattavaksi. Kiipeilin kiivaasti lohkareille Saimin kummisedän usuttamana ja tunsin itseni suorastaan bolderikiipijäksi.

Kivillä oli ainakin rauhallisempaa kuin maan pinnalla, sillä porukan herrat pyrkivät hieman turhan innokkaasti tunkemaan kirsua haaroväliin ; )
Näppäsen tunnin ryhmäseikkailun jälkeen kokoonnuimme jälleen autoille pitämään sadetta...koskahan päästään taas porukalla reissuun?

Ruuveja ostamassa

Isännällä oli uupelo levy-ruuveista ja niin kipaisimme ostoksille paikalliseen Starkkiin. Odottelimme Saimin kanssa leikkimökin kuistilla köytettyinä sen aikaa, kun isäntä etsi ruuvattavaa. Sitten oikaisimme kohti kotia entisen turvesuon yli. Reittihän ei sinänsä lainkaan oikaise, mutta on muuten vain mielenkiintoisempi. Autoura oli vain inhottavan märkä ja kurainen, joten siirryimme rautatien ja suon väliseen metsikköön paremmille kulku-urille. Siellä tapasimmekin samantein puoli-talviasuisen jäniksen (tai rusasen, eli rusakko-jäniksen), joka kiidättikin heti Saimin ja minut jäljessään tulosuuntaan parin pikku ojan yli. Kun viimein palasimme isännän luo ajosta, hän vain toivoi, että pitkäkorvakin oli piipahtanut yhtä syvällä turvesuossa ; )
Ukko määritteli meidät kahdeksi mustaksi Irlanninsetteriksi, poislukien oranssit liivit, jotka jostain syystä olivat ihan siistit. Valokuvaa ei valitettavasti meistä ole, sillä kuvaajan hermot menivät sen verran perusteellisesti : P
Epämiellyttävin osuus odotti koton. sillä meissä oli suorudan lisäksi kiinni kilo jotain takkiaista. Pesun lisäksi oli siis toimenpideluettelossa erittäin epämiellyttävä harjaus. Vaan kaiken kaikkiaan pupunajo oli sen verran vauhdikas (Saimi jää lähdössä Helmille 20m matkalla 10m, vaikka onkin muten nopeampi juoksija, kirj.huom.), että kyllä siitä riemusta yhden pesun ja harjauksen kestää...

Huskyvaljailla pitkäkorvan perään

Illan ulkoilusta oli siis luvassa hieman normaalia pidempi sessio, päättelin alistuessani husky-valjaiden asennukseen. Niitä kun ei päällensä saa ilman kovavauhtisempaa kulkua. Tällä kertaa ei kuitenkaan juostu, vaan käveltiin reippaasti Tohlopin rantaa ympäri. Uimarannan kohdalla löimme Saimin kanssa jarrut päälle ja seisoimme tiukasti kirsut vastatuuleen. Narujen toisissa päissä olevat yrittivät saada selville mielenkiintomme kohteen, vaan eihän ne mitään haistamattomat mitään myöskään nähneet ; ) Keksivät sitten näppärinä ihmisinä päästää meidät irralleen ja mehän pinkaisimme salamina (emme kuitenkaan makkaroina) ruohoa jyrsivän jänön kimppuun. Elukka otti jalat allensa ja kiiruhti karkuun pitkin kävelytietä, joten suuntasimme samalle reitille kimakasti haukkuen ja valjaat vemputtaen. Isäntä ja emäntä käveleksivät samaan suuntaan perässä ja kun heti viiden minuutin kaahotuksen jälkeen olimme kadottaneet pupun ja palanneet vetokoiriksi, matka jatkui rivakkaa vauhtia kääntöpisteelle. Palasimme siis samaa reittiä takaisin ja uimarannan kohdalla otimme jälleen nuuskintaseisonnan. Isäntä arveli emännälle, että pupu voisi olla niinkin kaali, että olisi jo palannut entiselle ruokapaikalleen. Emäntä taas arveli voivansa vapauttaa minut. Jäin vähän odottelemaan Saimia, kunnes isäntä päästi senkin jäljelle...ja taas pupua vietiin. Nyt vain toiseen suuntaan. Onneksi se ei tällä kertaa oikaissut suoraan tielle ja isäntä sai vetää henkeä helpotuksesta.
Noin sitä saa kunnon iltakävelylenkin. Eikun husky-valjaat päälle ja jalkapatikkaulkoilun ohessa jänönajoon...

Pitkäkorvia ja -nokkia

Aamulla saimme Saimin kanssa hajun rusakosta Rasonhaassa. Isäntä seisoskeli rinteessä keskellä polkua ja pitkäkorva luikahti sen editse viereiseen puun taa piiloon. Me kiepuimme hyrränä haavanlehtien seassa pupua etsien muutaman kymmenen metrin päässä ja aina välillä ihmettelimme isännän suuntaan katsoen, että mihin ristiturpa oikein hävisi...tuskin kuitenkaan isännän taakse. Hah, pupu piilotteli todellakin isännän viereisen puun takana, vain parin metrin päässä äijästä! Emmekä edes käyneet katsomassa, kun kerran luulimme elukan viisaammaaksi (taisi mokoma olla vieläkin viisaampi, kirj. huom.).
Illasta taas olimme Saimin ja isännän kanssa harjussa ja siellä me nelijalkaiset saimme yhtäaikaa hajun linnusta ja juoksimme kiivaasti kohti samaa paikkaa vastakkasista suunnista. Olimme jo melkein päiden kopsautusetäisyydellä toisistamme, kun välistämme pongahti ilmaan lehtokurppa! Isäntä katseli muutaman metrin päästä ja ihmetteli, kuin pitkänokka mahtui ilmaan niin ahtaasta välistä.
Jos isäntä olisi sattunut olemaan omilla metsästysmaillaan tämänpäivän reissuilla, niin haulikolla olisi saanut komeasti saalista ammulla ja illalla meidän koirain avulla. Vaan ei niin kovin ortodoksisesti ; D

Caniskatea...siis luikasta

Isäntä sai aamuhämärissä vähän vauhtia patiiniin ollessamme Saimin kanssa aamulenkillä. Juuri auringon noustessa keli kilhti pakkaselle ja satanut vesi jäätyi kunnon kuoreksi asfaltin päälle. Mikä siis onkaan turvaisampaa, kuin lähteä hipsimään pupupitoista kevyen liikenteen väylää kesäkengissä. Heti ensimmäisen pitkäkorvan tuoreista tuoksuista kiihdytimme sellaiseen jäljestysvauhtiin, että Sämpylän ja minun takaa kuului ujellusta kuin muinasesta suihkukoneesta isännän patiinien liukuessa asfaltilla. Äijä mittaili sinkoilleista hiekanjyvistä ja muista kulumajäljistä luikumatkaksi kokonaista 30m, arveli vielä kehittävänsä luistelusta kengillä uuden kilpailulajin.
Loppureissu olikin huvittavan näköistä taarustusta; isäntä kun rämpi heinikossa liukastumista vältelläkseen ja me Saimin kanssa köpöttelimme keskellä tietä...

Toiset ne ulkoilee

Saimi pääsi tänään Onnimannin (Saimin kummisedän kaverin Hollanninpaimenkoiran urospennun) kanssa tänään ulkoilemaan. Noo, Sämpylä haukkui alkajaisiksi pystykorvaisen tunkeilijan lyttyyn, kunnes tunnisti hihnan toisen pään. Siinä pikkukoira unohtui, kun kuskille täytyi tarjoilla hellät tervetuliaiset ; )
Koirapari teki emännän ja Onnin kuskin kanssa pienen harjoitusluoneteisen yhteislenkin, joka sujui muutoin ihan ok, paitsi että Saimia rassasi Onnin vähän väliä saamat namit. Sämpylälle ei kuitenkaan kelvanneet tarjotut namiskukkelit, kateilla vain tarvitsi. Sattuipa matkalla vastaan pari sakemmanin tapaista isoa hurttaakin, jotka lähestyivät pontevasti häntä pystyssä uhitellen, mutta Saimi ei antanut tuumaakaan periksi. Niinpä lähempi tutustuminen jäi toiseen kertaan, kaikilta. Lenkin lopuksi Saimi ja Onni reuhkasivat kotitalon edustalla irrallaan, emäntä oli tyytyväinen kun Sämpylän pinna kesti niin mainiosti pikkukoiran riipimiset ja roikkumiset.
Minä sain seurailla tuotakin rekkulointia olohuoneen ikkunasta, joten emäntä sai kotiuduttuaan taas pestä ruudut hönkimiseni jäljiltä...

Lagadema

Oli leopardin nimi. Siis sen, joka esiintyi telkkarissa illalla. Saimi otti sohvalla emännän kanssa oikein hyvän asennon ja ryhtyi katselemaan pilkkukissan tarinaa. Näytti olevan mielenkiintoista, koska molemmat killittivät katteja silmä kovana kuin varsinaista mediatapahtumaa. Vaan olihan siellä sentään yksi sävähdyttävä kohta minunkin mielestäni. Yhtäkkiä meinaan alkoi kuulumaan melkoinen murina ruudusta, kun setä-leopardi tutustui perinpohjaisesti Lagademan äitiin. Siinä jo mediainvalidi Helmikin kohotti katseensa ja toljotti tarkkana täpläeläinten lisääntymisharjoituksia. Heti kun operaatio oli ohi, aloin jälleen vetämään unta pallooni.
Ja sekös emäntää nauratti! Se soitteli saman tein isännälle ja puhelimeen välitetystä äänestä päättelin joutuvani irvinnän kohteeksi ja pahimmanlaatuiseksi myöhäispuberteettikoiraksi kutsuttavaksi. Minä kuin vain ihmettelin kissain murinaa ; ))

Järvi jäässä

Nyt on laukattu kaksi päivää maalla pitkin metsiä, ja vielä monta tuntia päivässä. "Metsästyksen" tuloksena on pari karkoitettua kanalinnun näköistä siivekästä ja kymmeniä kasoja peurojen ja hirvien jätöksiä, vaan ainuttakaan isompaa elukkaa ei olla nähty. Jäniksistä puhumattakaan.
Lounaaksi paistoimme makkaroita pesässä, itse asiassa isäntä kärvensi Karskit mutta mekin pääsimme ankaran yrityksen jälkeen osingoille : )

Eilisen illan ratoksi pääsimme sentään Saimin kanssa saunomaan isäntäväen kanssa. Viileän päivän päätteeksi viihdyimmekin lauteilla sen verran pitkään, että kaksijalkaiset saivat oikein komentaa meidät pois kuumuudesta. Yö meni sängyssä koisien ja isäntäväkeä sivummalle tönien, mutta hyvin nukkuen.
Aamulla, verhojen auettua, huomasimme mökkijärven kilahtaneen jäähän.

Isäntä lukaisi ennen lenkkiä min/max-mittarin ja kailotti muillekin (olemattomille) naapureille pakkasta olevan peräti -7 astetta. Ei siis ihme. että jääpeite kattoi koko lahden. Pakkasesta oli se hauskuus, että pääsimme kulkemaan pitkin peltoja ja soita aamuvaelluksellamme melko kuivin nahoin. Saimi sai kuitenkin riivittyä puskissa hännänpäänsä jälleen verille...vettä on juuri keitetty hoitotoimenpiteitä varten...

Viileetä

Hyh, olipas kylmä yö. Emäntä unohti tarkoituksella laittaa sähköpatterin yöksi päälle mökin saunatuvassa ja eikös sitä tullut hieman vilpakkaa aamuyöstä. Jouduimme tunkemaan Sämpylän kanssa emännän viereen peiton alle lämmittelemään, mutta emäntäparka ehti hieman jäykistymään staattisessa nukkuma-asennossaan. Saimi kun paalasi itsensä sen verran leveälle, ja vielä päänsä tyynylle : D
Aamulenkillä kävimme tarkastamassa jättihaavat, jotka olivat kärsineet kesään myräköissä vaurioita. Tavallisen tukkipuun kokoinen oksa oli repeytynyt irti ja pudonnut maahan toisesta puusta ja yksi oksa oli jäänyt killumaan kuusen varaan taivahalle. Emme onneksi saaneet sitä niskaamme alla killistellessämme.

Paluumatkalla äkkäsin pyyn, mutta se ehti häippäistä ennen sen parempia asennonottoja...

H-O & S jätehuolto

Aamulla lasten leikkikentän reunasta löytyi makoisaa saastetta...puput olivat ahkerasti lannoittaneet papanoillaan nurmea ja hiekkaa. Meillä meni Saimin kanssa melkoinen tovi napsia kaikki jätökset talteen parempiin suihin...
Illalla pääsimme muuten emännän kera maalle remuamaan. On meinaan oikein muutama päivä mökkeilyä luvassa, ellei peräti koko viikko!

Huolta okulaareista

Iltapäivästä kasvattaja-Riitta oli jättänyt soittopyynnön emännälle ja yhteyttä otettaessa selvisi pieni punavalkoisten terveysongelma. Emäntä lupautui hoitamaan asiaa minun osaltani ja niinpä silmäpeilaus odottaa lähiaikoina...

Jäätävä pesu

Ruohon syönti huonosti pureksien ei ole viisasta, ainakaan koiralle, sillä täysimittaisen ruohon poistaminen takakautta on aikas työlästä. Tämän aamun kakkosella se ilmiintyi, sillä ahteristani jäi roikkumaan toista kymmentä senttiä sen itsensäkuorruttamaa ruohoa. Lisäkkeen kanssa juokseminen ja jarruttelu sotki pikaisesti koko peräpääni epämiellyttävään kuntoon. Isäntäväki onneksi vapautti minut piinastani sammaltuppoa suojana käyttäen, vaan pesu piti mennä tekemään järveen. Vaikka vesi oli kylmää kipaisimme Saimin kanssa vuorotellen kepin perässä vesiin ja sain ihan hyvin huuhdeltua turhat lisukkeet karvoista : )
Kylvyn jälkeen pääsimme vielä siskon kanssa lähipellolle laukkaamaan...ja isäntä yritti ottaa "dynaamisia" kuvia lentävistä settereistä. Parhaat ovat Picasassa näkösällä. Tallenteiden laadusta päätellen joko kalustossa tai kuvaajassa on hieman sanomista...

Pesulla Tohlopissa.

Jumissa

Emäntä vietti tänään juhlia ja niinpä kaikki muutkin olivat kovat kaulassa koko päivän. Paitsi me setterit : (
Aamulla sentään pääsimme Saimin kanssa pikaisesti kipaisemaan suolle. Sitten kökötimme keskenämme myöhäiseen iltapäivään, kunnes porukka saapui käymään kotosalla kiireidensä välissä. Isäntä vei minut ja Sämpylän sentään harjuun lenkille. Sitten jouduimme taas "odotustilaan". Kiireisesti taksiin pinkoessaan porukka asensi viime hetkellä yläkerran rappujen portin sen paremmin meidän koirien silloista sijaintia huomioimatta...ja niin minä jäin yläkertaan portin toiselle puolelle ja Saimi alakertaan toiselle.
Kun kummini viimein puolen yön korvissa saapuivat ulkoiluttamaan meitä, he äimistelivät Saimin omituista vinkumista ja kieppumista jaloissaan kunnes yläkuistille saapuessaan havaitsivat minut käkkivän portin takana...jo oli muuten tylsä ilta yksin yläkerrassa. Tai no, eipä ainakaan tarvinnut väistellä Saimin tönimistä. Sämpylä kyllä häiriintyi minun poissaolostani ja oli aivan riemuissaan, kun viimein portti poistettiin!

Reippaankin setterin askeleen räntä hiljentää... ; )

Jaahas, talvi pukkasi ainakin hetkeksi päälle tänään iltapäivästä. Juuri iltapäivän lenkiltä emännän kanssa jolkotellessamme taivas aukesi ensi rännälle ja hetkessä lumi jäi maahan peittämään syksyn lehdet. Onneksi Sämpylällä ja minulla oli Hurtta-liivi yllä, ettemme ihan heti läpi kastuneet...

Belgialaisia hirmuja

Saimilla oli ihmetyksessä pitelemistä aamulla maan ollessa kuurassa ja ruohojen jäykkiä. Lenkille mentiin suolle ja matkalla törmäsimme Groenendaeleihin tien reunassa. Sämpylän itsesuojeluvaisto (on sillä sellainen!) heräsi ja se pörhisteli niskavillat pystyssä möristen kontra-altollaan mustille jätkille. Kuittasin itse nuo täysin huumorintajuttomat paimenkoirat olankohautuksella. Itse ohitus sujui kitkatta, sillä belkkareiden isäntä on hyvin tietoinen hurttainsa sosiaaliongelmista ;)
Suolla sitten peuhasimme keppien parissa ja maistelimme "uunituoretta" jäätä emännän jaloissa mutkaillen, kunnes oli aika siirtyä aamupalalle ja -levolle...

Poron lapaa kitaan

Seppo Mäkelälle olisi ollut tänään tarvetta, kun emäntä kanniskeli Saimille ja minulle syysratoksi poron lapaluut. Isäntä kaiveli lahjatluut muovipussista meidän istuessamme äijän edessä alaleuat vipattaen ja kuola valuen. Ensimmäisen luun sain minä (tietysti). Painelin sen kanssa suoraan olkkarin nojatuoliin(i) ja aloin jyrsinnän. Sämpylä vei aarteensa eteisen lattialle ja aloitti saman operaation. Kaksijalkaisten uutisten seuraaminen töllöstä meni ihan reisille, kun meidän luiden rouskuttelumme oli niin voimallista. Varsinkin, kun möhkäleitä täytyi rouskutusasennon parantamiseksi ajoittain pudotella lattialle. Luiden arvon havaittuaan isäntä intoutui häiritsemään jyrsintäsessiotamme ja otti kokeeksi kumpaiseltakin aarteet pois. Ei se meitä häirinnyt; saihan ne samantein takaisin ;P
Tunnin kaluamisen jälkeen päätin, että oma luuni on syytä panna säästöön ja menin kyttäämään Saimin kalikkaa. Hetken tuijottelun jälkeen ärjäisin "pikkusiskon" hippalivoon luun viereltä ja rosvosin sen itselleni. Juuri kun olin siirtämässä saalistani nojatuoliini, seepraksi tekeytynyt emäntä rynnisti paikalle ja palautti saaliin takaisin Saimille : ( ...jaa Mäkeläkö kova "penaltin" jakaja!
Niin olin sitten pakotettu jyystämään omaa kallisarvoista luutani loppuillan (ei se sentään ihan valmiiksi tullut)...

National Treasure

Huvittavaa kyllä, rankan Hesa-viikonlopun jälkeen Saimi oli aivan intopiukkana illan elokuvan äärellä. Seikkailuleffa National Treasure, pääosassa Nicholas Cage, kiinnosti Sämpylää melkein puolen leffan verran. Sillä välin kun meikä veti lonkkaa nojatuolissa (isäntä sai siis taas istua rahilla ; ) Saimi kyttäsi takaa-ajoja silmä kovana...varsinainen TV-friikki.

Pupujuoksu

Uusi päivä pääkaupungissa käynnistyi aamulenkillä isännän ja emännän kanssa lähipuistossa sen kallioilla kiipeillen. Eräässä kohdassa, sattumalta juuri vapaana ollessani, sain sitten tuoreen jänöntuoksun kirsuuni ja samantein okulaareihin itse pitkäkorvan. Se pinkaisi parin tien (kävely- ja pyöräteitä) ja ojan sillan yli karkuun ja minä perään. Isäntä lähti silmänlumeeksi laukkaamaan perääni, muka noutamaan minua ; ) mutta eihän se minua nähnyt ennen kuin emäntä huuteli lähtöpaikalta, että täällähän tämä viikari on. Pupu pentele oli taas nopeampi ja taisi olla vielä minua kierompikin harhautuksineen, joten se pääsi karkuun ja minä taas sain palattuani "kehut" ojan yli oikaisusta. Tuli näet kuljettua lutakon pohjan kautta ja jalkoihin oli tarttunut jotain mustaa mönjää niin, että kummilan suihkun lisäksi karvain vaalentamiseen tarvittiin runsaasti shampoota...

Finlandia Trophy

Aamulla pääsin isännän kanssa (no, olihan Saimikin mukana) tutkailemaan hyvin pupupitoista puistoaluetta. Narun päästä kuuluikin aina ajoittain pienen vedon aiheuttamaa ärinää, kun Sämpylän kanssa tarkastelimme puskien pieliä. Aivan lenkin lopulla sitten viimein pöljä kani pomppi suoraan eteemme ja juuttui siihen viiden metrin päähän killittelemään meitä! No, mehän killitimme takaisin tiukassa seisonnassa. Mitä nyt isäntä välillä hieman oikoi häntääni suoremmaksi, Saimillahan häntä on seisonnassa suoraan 3.valtakunnan ohjesäännöstä ; ))
Tuijottelutuokio kesti hyvinkin vartin, ennen kuin pupu kääntyi ja lähti livohkaan...ja me perään aina isännän olkavarren venymän verran.
Iltapäivästä pakkauduimme Hoppuun kummien ja isännän kanssa ja lähdimme kainosti vihertävien nuorten miesten (kummitäti ei vihertänyt, mutta minun ja Saimin kummisedät kyllä) kanssa Tikkurilaan katsomaan taitoluistelukilpailuja. Tarkkaan ottaen me nautimme Saimin kanssa kisojen ajan Hopun pehmeistä posltereista ja lämmityksestä kaksijalkaisten palellessa hyisessä jäähallissa keskinkertaisia esityksiä seuraten. Tapasivat sentään paljon vanhoja tuttuja.
Emäntäkin oli etsiytynyt paikalle työhommista, joten iltalenkille pääsimme "koko perheellä" ja unet sipaistiin jälleen Hopussa.

Hopulla hoitoon

Hesa-viikonloppu alkoi. Isäntä pakkasi Hopun tavaraa täyteen ja meidät Saimin kanssa penkeillemme ja matka kohti pääkaupunkia alkoi jo aamuyhdeltätoista.
Perillä kummitätini oli vastassa ja jäimme hänen kanssaan odottelemaan kummisetääni ja kyytiä heidän residenssiinsä isännän mennessä töihin.
Päivän aikana kävimme siten kummien kanssa tarkastelemassa pohjoishelsinkiläistä koirapuistoa, jossa ei nyt ihan ihmeitä sattunut. Mutta yleiset tuoksut olivat erittäin mielenkiintoisia noin niin kuin pupuosaston puolelta.
Illalla olikin sitten kummisedän synttäripartyt "nuorisolle", onneksi isäntä haki meidät viattomat setterineidit ulos ja omaan majoitukseen moisesta meiningistä jo puolilta öin : P

Lisää murhayrityksiä ja muuta mukavaa

Aamun ensi kajossa isäntä lähti Saimin ja minun kanssani lenkille. Äijä oli virittäytynyt juoksuvyöhön ja lenkkareihin ja me husky-valjaisiin, joten saimme juosta siirtymän metsäänkin. Tarkoituksena oli kuulemma juosta vitonen, sen verran isäntä arveli kestävänsä meidän vauhtiamme. Kilometrin laukan jälkeen nousimme Horhan harjuun läpi melkoisen kivikon ja isännällä ehti juuri välähtää mielessään kivien mahdollinen liukkaus, kun hän olikin jo turvallaan ; ) Onneksi ei tullut isompia vaurioita ja säilyi sentään yksi ulkoiluttaja kulkukelpoisena! Loppulenkki meni ihan ok, paitsi että on kuisaa juosta tasavauhtia...
Iltapäivästä pääsimme Sämpylän kanssa eläintarvikekauppaan panta- ja hihnaostoksille. Kaksijalkaiset olivat näet kyllästyneet käsiä jyrsiviin nailonhihnoihin (tämä osoittanee vedonpoistokoulutuksen olevan edelleen työn alla) ja katkeileviin antiikkiremmeihin. Nyt saimme hienot hirvennahkaremmit ja vinttikoirapannat...kesäkäyttöön, sillä hanska- ja pimeänä aikana virkaremmeinä toimivat heijastimelliset Hurtat.

Melkoista välineurheilua tämä ulkoilu, varsinkin kun juoksen Saimin kanssa yli puolet ajasta irrallaan ilman pantaakin : D
Iltapuhteeksi saimme vielä hammaspesuluut.



   Matkalla hammaspyykille  ja Takahampaat kanssa.

Murhayritys

Seis! Maahan! Komensi emäntä aamuhämärissä suolla. Sitten hän käveli mutaman metrin eteenpäin ja sanoi VAPAA! Neliveto välitti voiman maahan ja kaksi eläinluotia, Helmi-Orvokki ja Saimi, kiihdyttivät silmät viirulla vauhtiin. Seuraavaksi tömähti ja emäntä tuuskahti ketoon turvalleen kahden pikku setterineidin syöksyttyä suoraan emännän polvitapeeseen yhtä aikaa. Tuli näet pieni obstruktiovirhe, eli me blokkasimme Saimin kanssa toistemme reitin ja ainoa "vapaa" tila vei suoraan emännän jalkoihin.
Siitä tuli lyhyt reissu, ja tuskainen emännälle, sillä polveen oli paukahtanut sen verran rajusti. Onnistuttuaan konkkaamaan kotiin meidän settereiden kanssa, lähti emäntä töihin kiepahtamaan ja samalla noutamaan saikkua loppuviikoksi. Eihän mokomalla jalalla töissä seistä, eikä muuten lenkitetä settereitäkään. Isännän hommat siis hieman lisääntyivät ja toisaalta meidän lenkkimme selkeästi lyhentyvät niiltä osin, kun emännän on meidät päästettävä ulkosalle.
Ehkäpä on tarvis tehdä vastaisuudessa kiihdykset hieman rauhallisemmin. Sori emo!

Martti the pointer

Kaupissa pörrätessämme yhytimme Saimin kanssa yllättäen komean pointteripojan Martin. Se pölähti puskista yllättäen ilman kaksijalkaista ja juoksi kanssamme hyvän aikaa isännän ihastellessa sen komeata laukkaa ja ruskeanvalkoista ulkomuotoa. Muutaman minuutin kuluttua polkua pitkin paikalle saapui lenkkivehkeinen herra ja ryhtyi komentelemaan kuulemma runsaan vuoden ikäistä Maraa. Pointteripojan mielestä Saimin haalistuneet juoksutuoksut olivat kuitenkin moninaisia kertoja isännän kutsuhuuteloita mielenkiintoisemmat. Seuraavaksi Martin isäntä koetti yleensä taattua keinoa lintukoirien kanssa poistuen rivakasti juosten ja vihellen takavasemmalle, vaan eipä tehonnut. Niinpä meidän isäntämme lähti kanssamme Maran kaksijalkaisen perään saadaksemme toimitettua jo hieman rasittavaksi (yritti peeveli nuuskia minunkin ahteriani) käyneen nuorukaisen omistajalleen. Pikku kävelyn jälkeen koirakko saatiinkin taas kasaan ja pointteri-jolppi joutui köyden päähän lenkin loppuosalle...

Kiipeilemässä

Emännällä oli tänään himo päästä pitkälle lenkille aurinkoisessa syyssäässä, joten köyttäydyimme juoksuvyöhön ja lähdimme Mustaanvuoreen katsomaan "kotona" piipahtamassa olevaa Saimin kummisetää. Erinäisten kulku- ja eksymisongelmien vuoksi meni runsaan kuuden kilometrin teoreettiseen siirtymään melko runsaasti aikaa ja runsaasti emännän hermoja.
Perillä oli hauska tutkailla paikallisten pupujen ja muidenkin metsänelävien jäljet ja hirvitellä kallioseinällä killuvien nuorten miesten Larzan-temppuja. Koetin itsekin hieman kipaista kalliorinnettä, mutta ei siinä metrejä ylöspäin juuri kertynyt. Muutaman tovin vierähdettyä ehdimme lopulta rankan kaahotuksen jäljiltä kotimatkalle, niin emäntä luuli meidän jo olevan taipuvaisempia rimpuilemattomaan matkantekoon. Mitä vielä, tuoksut olivat edelleen mieltä sykähdyttäviä ja siksipä aina hetkittäin piti singahtaa taluttimen maksimivenymään. Kun emäntä vielä paluureissullakin sattui ylimääräiselle pikku kierrokselle ja Saimin sekä minun taluttimet retkahtivat rikki, oli emännän jo aika soittaa isännälle töihin ja jakaa tuskansa jonkun toisenkin kanssa. Varsinkin, kun reissuun oli soittohetkellä jo kulunut runsaat neljä tuntia. Ilman ruokaa!
Arvatkaapa oliko illalla porukka uupunut? No, ainakin emäntä oli ; ))

Suunnistajien seassa

Aamutuimaan jouduin alkaneen lokakuun kunniaksi punnitukseen. Isäntä vaa'itsi ensin itsensä ja sitten sylissä kumpaisenkin setterin...kahteen kertaan, sillä tulos ei mairitellut ketään. Isäntä oli kerännyt lisää saman verran kiloja kuin me olimme niitä menettäneet. Saimin painoksi saatiin 23kg ja meikäläisen painoksi 21kg. Olipas rankka Red Fellow's-leiri! Vaan eipä se ihme ainakaan minun kohdaltani ole, sillä muona ei juuri reissulla maittanut ja nytkin olen syönyt vain kupposen päivässä.
Lenkille lähdettiin kohti Horhaa, jossa isäntä arveli olevan hilkaista ja rauhallista kahden kaahottajan juosta. Mutta eipä ollutkaan, sillä mäet olivat täynnään suunnistusta treenaavia koululaisia opettajineen. Siinä hieman kärsi vapaanajuoksu, kun piti ohjautua pillin mukaan vähän väliä suuntaajia pakoon. Ulkoilun saaliiksi tuli kuitenkin yksi kunnon jäniksenajo ja oiiikeiin miellyttävä tapaaminen kahden vetokoira-saksanseisojapojan kanssa. Saimikin oli jo toennut sen verran juoksuaikaisista sukupuoliahdisteluista, että innostui nuuskuttelemaan vetokoiria ihan lähietäisyydeltä...

Suttuinen juttu

Aamun usvassa lenkkeiltiin tänään harjussa. Ensin väisteltiin sieniretkellä olevia kerholaisia...siis isäntä keräsi meidät köyssin ohitustilanteessa. Sitten mutkiteltiin pois suunnistajien alta ja lopulta eksyttiin melkein junaradan varteen (siinä kulkee suoja-aita). Löysin oikein turpean humaanin kakkaläjän erään kieppini reunalta ja päätin hieman aromisoida turkkiani paremmin metsästykäyttöön soveltuvaksi. Tuli vain tehtyä kevyt vihearvio, sillä tunkio oli niis iso, että tuoksu pisti jo meikäläisenkin silmät sikkuralleen.

Puhumattakaan isännästä, joka sai kauniisti peitellyn raivarin. Äijä kuurasi hanskat kädessä lapojani ja kaulaani sammalella isompia kuria irroitellakseen ja uskaltaakseen sovittaa pannan kaulaani. Sitten mentiin kotiin. Ja lujaa, paitsi tietysti risteyksen likennevaloissa odoteltiin. Autoilijoita meikäläisen kura huvitti ja isännän huvittuneisuus hupeni. Loppukirin jälkeen jouduin perusteelliseen huuhdontaan ja pesulle. Tuloksena lopulta kaunis ja hyväntuoksuinen punavalkoinen, eli alkuoeräinen ajatukseni meni ihan susille, vaan etsitäänpä taas joku päivä uusi läjä ; )

Uusi liikennepoliisi

Illan rientona huitelimme emännän, sen kaverin ja isännän kanssa Tohloppijärven ympäri, juoksuvöissä, mutta kävelyvauhtia. Paluumatkalla pellon kohdalla isäntä päästi minut juoksemaan sängikköön ja Saimikin sai vapaat jalat. Painellessamme pellolle isäntä äkkäsi sen laidassa jäniksen, ja sen jälkeen kaksijalkaiset pystyivät vain seuraamaan tapahtumain kulkua. Ensin Saimi juoksi pupusta ohi sitä huomaamatta, vaikkakin haistaen. Sitten minä sain pitkäkorvan silmiini ja singahdin kimppuun. Elukka istuskeli täkynä oikein viime hetkeen ja lähti sitten kaseikon halki. Sillä kohtaa isäntä sai sätkyn, sillä pusikon läpi pääsee suoraan tielle. Sinne ristiturpa minut veikin ja suoraan yli vain! Kadotin saaliskandidaatin tien reunan talon pihaan ja pörräsin pitkin tienpenkkaa sitä etsien. Kiitos punavalkoisen huomioväritykseni, paikalle osuneet autoilijat (ainakin neljä), hiljensivät ja pysäyttivät etsintäkierrosteni kohdalle. Isäntä oli sillä välin kipaissut näköetäisyydelle ja uskalsi kutsua minua luokseen (juuri ja juuri, sen verran hävetti tiellä seikkaileva koira. kirj. huom.). Kilttinä koirana juoksin tien yli isännän luokse, vaikkakin ilman saalista, keräämään kehuja! Autoilijat ja yksi lenkkeilijäkin uskalsivat sitten viimein jatkaa matkaansa. Isännän ja emännän mielestä saamme piakkoin lukea minua ja omistajiani ylistäviä kirjoituksia lehtien yleisönosastoista ; )
Pupu muuten oli taatusti sama rusakko, joka jo kevättalvesta hinautti minut tien yli. On senkin puuhat melkoista venäläistä rulettia. Voihan näet olla, että puskuri napsahtaakin sen päähän. Se on ainakin selvää, etten ihan heti pääse ao. alueella irti!

Saimi soittelee norjaa

Onpas kiva herätä aamuyöstä kakovan setterinartun mekkalointiin. Saimi se siinä kurlasi takan eteen karvalankamatolle eilisillan muonat, ja vielä kahteen eri paikkaan. Yritä siinä nyt sitten nukkua, kun isäntäväki heiluu ja huhkii kilvan saadakseen papananjäänteet pois tekstiilistä.
Puklauksensa jälkeen Saimi vaelsi hermostuneesti ympäri makuuhuonetta, joten isäntä vei sen ulos(teelle). Matkalla Sämpylä poisti vielä annoksen lisää eilistä muonaa alakerran kynnysmatolle...ja paluumatkalla samaan paikkaan kolmannet. Nyt tuloste olikin jo pelkkää limaa, eli massu oli onneksi jo tyhjä. Isäntä sääli aikaisin töihin lähtevää emäntää ja jäi Saimin kanssa alakertaan unelle. Minä tietysti liityin varmuuden vuoksi seuraan ; ))
Vilkkaasta yöstä ja viikonlopun harrastuksista johtuen vetelimmekin sitten melkein koko päivän hirsiä...

PS. Saimin maha tokeni tuolla tyhjennyksellä ja illalla ruokaa meni (ja pysyi) normaalisti.

Väsy hauva x 2

Neljän tunnin matkailun jälkeen peruuttelimme kotipihaan ja siellä olivat vastassa kummini! En ihan päässyt lasin läpi heitä moikkaamaan ja isännän ärinän perusteella ei ollut edes järkevää jatkaa yritystä :D Kun reitti aukeni oven kautta, singahdimme minä ja Saimi pomppimaan vieraiden ympärillä, vaan matkan vaivojen väsyttäminä luovutimme melko pikaisesti. Myöhemmin illalla käväisimme pikaisesti saunassa isäntäväen kanssa, mutta iltapisulle meistä ei ollut...väsy painaaaaa.

PS. Jos näissä Härkäniemen jutuissa on kirjoitusvireitä, niin se isnän vika. Se kun on kans ihan puhki.

Piparista painetta

Aamu valkeni Härkäniemessä aurinkoisena. Yritin livahtaa isäntäväen ja Saimin kanssa salavihkaa metsälenkille. Siis ilman herraseuraa. Pienen mutkittelun jälkeen mukaamme metsän siimekseen tarttuikin onneksi vain Ruusu-sisko, jonka kanssa suihkimme pitkin pusikkoa. Saimi oli aivan innoissaan päästessään purkamaan energiaansa ilman piparinnuuskijoita ja selkään nousijoita.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja metsälenkiltä jouduinkin emännän kanssa TOKO-kentälle harjoituksiin. Ohjaaja oli eilen illalla kieltänyt syöttämästä meitä, jotta olisimme namien perään hieman persompia...ja niin totta vieköön olinkin! Pääsin oikein kehuttujen joukkoon kuulemma lupaavana kykynä, joka jaksoi keskittyä. Outoa ; ))
Saimi sen sijaan heitti isännän kanssa pyyhkeen kehään heti kättelyssä. Sämpylä ei viitsinyt yhtään mitään ja niin isäntä jaaritteli muiden katsojien kanssa minun emännän rehkiessä kenturalla. Epistä, onko joku juoksu muka kelpo syy olla treenaamatta : (
Toisaalta kun seurasin herrain kohellusta Saimin peräpään tuoksujen vimmoittamina (annoin niille välillä vähän hammasta Sämpylän puolesta), en kyllä ihmetellyt sen haluttomuutta ja väsymystä, johan tässä kolme päivää on väistelty innokkaita suvunjatkajakandidaatteja.
Viimein iltapäivästä kaksijalkaiset keräsivät kimpsunsa ja pakkasivat Saimin ja minut kotimatkalle Hopun punkkaan. Me vetäisimme tirsat aina Hollolaan asti, jossa kipaisimme puskiin pisulle ja taas matka jatkui kotiin päin...

Kaiken mamman pauketta

Häh, taas ukkonen! Tänään jo toinen, ja vielä näin syyskuun lopussa. Vettä tuli jälleen kuin aisaa, onneksi olimme jo levolla autossa ja pysyimme kuivana kovimman sateen ajan. Veden vielä tippuessa oksista piipahdimme Saimin ja Rita-siskon kanssa iltaluruilla umpipimeässä...ilman herraseuraa. Onneksi Ritan emännällä oli otsalamppu akuuttiin suunnistukseen. Onneksi siis saattaville kaksijalkaisille, mehän näemme pimeässä kuin päivällä ; )
Tuskin olimme kotiutuneet kotteroon, kun alkoi jälleen aika pauke. Tällä kertaa mekkaloitsijoina taisivat olla läheisen mökin "Helvetin Enkelit", jotka ampuivat taivaalle, minkä lienee kunniaksi, ilotulitteita! Aika pauke, vaan isäntäväen ihmetykseksi emme Saimin kanssa saaneet hepulia. Hei! Kuka nyt viitsii sätkyilla keskellä yötä...

Leireilyä

Aamu valkeni Hopussa harmaana, mutta onneksi poutaisena. Yö oli mennyt unten mailla, vaikka isäntä mönkikin pedilleen vahvasti irlantilaiselta viskiltä tuoksahtaen monta tuntia naisväen jäljestä ; )
Ekana treenikohteena oli peltokeikka fasaaneja etsien. Varkautelainen ikimetsämies luennoi ensin brittiläisten kanakoirain käytöstä...hauskasti muuten, mutta Saimille karahti karanteeni peltokeikkaan. Autoon teljetty Sämpylä piti ankaraa älämölöä meidän kelautuessamme harjoituksiin, mutta säästyipähän samalla herrasetterieden alituiselta ahdistelulta...lömkmkkm...tämä muuten on kirjurin avustajan, Sulon tassunjälki.
Pellolla pääsin isännän kanssa tipun etsintään pitkän narun päässä. Koppifasaani löytyi, mutta pojot jäivät kauas kympistä, sillä tungin kuononi häkkiin kiinni. Umpijämäkkä seisontakin jäi tekemättä, kun häntä unohtui heilumaan innostuksen puuskassa.
Hernesopan jälkeen alkoi viimein satamaan ja oikein ukkosen säestyksellä! Vettä tuli taivaalta rankasti juuri sopivasti ruokatauon ajan ja sitten taas päästiin harjoituksiin. Tällä kertaa treenattiin agilityä. Isäntä oli ihan onnessaan, kun se sai meikäläisen kieppumaan keppienkin ympäri ihan siedettävästi. Muut kohteet olivatkin pässinlihaa. Saimikin sai osallistua emännän kanssa harjoituksiin ja tekikin hommat ihan ok, paitsi että jonotti koko ajan meikän perään.
Pimeän tultua naatiskeltiin muurinpohjalettuja, tai oikeastaan pikku paloja isännä plättyjen reunoista. Saimin riemuksi jätkiä vain alkoi pyöriä ympärillä turhankin kanssa ja pikku pipari oli liiallisen ihastuksen kohteena. Onneksi isäntä kiskoi meidät meökein ajoissa Hoppuun unelle...aamulla sitten TOKOa.

Mikkeliin, Mikkeliin...

Ja eikun autoon makoilemaan ja matkalle kohti Härkäniemen setterileiriä. Reissuun kulahti vaivaiset viisi tuntia parilla lenkkipysähdyksellä ja kauppareissulla. Paikan päällä leiripaikalla oli jo vastassa ankara armada punaturkkeja ja jokunen puna-valkoinenkin. Olipas reteätä laukata lauman kanssa niemennokkaa ympäri!
Saimilla vain oli hetken ongelmaista juoksunsa kanssa, kun joka äijä juoksi jortti tanassa suotaan Sämpylän hännän alle ; ) Osa kaksijalkaisista olikin umpivarautuneita Saimin suhteen ja eivätkä järin innostuneita moisen simapimperon sekoittavasta vaikutuksesta. Saapa katsoa, mitä huomisesta "koulupäivästä" tulee...

Pikkelsiä pannasta

Jos joutuu olemaan pitkän päivän kotosalla, niin on tosi kiva rynnistää suolle lenkille. Huono puoli isossa innossa on se, että siinä kuljetusreleet repeävät. Tällä kertaa tuli selvää jälkeä kaulapannan teräslenkistä, joka napsahti mukavasti poikki juuri metsäpolun kynnyksellä. Isäntä pääsi jälleen kehumaan hyvinkasvatettua setteriään, pikkuisen hävetti kyllä meikäläistä...
Noo, suolla oli hauska juosta ja hyppiä hirmuisten vesilätäköiden ja ojien yli. Saimikin sai rällästää ja pomppia, kun isäntä oli ensin tarkastanut alueen "poikakoiravapaaksi" ja kyllä Mehu-Maija juoksikin innoissaan. Näyttää vain tilanne siltä, että kennelin syyspäivät jäävät väliin "siskon" tilan vuoksi. Eihän siinä ole mitään järkeä lähteä yhteistapaamiseen ja pitää Sämpylää eristettynä muiden riekkuessa keskenään...?

Uraaaa

Tai paremminkin hauuuu pääsi meistä, kun näimme iltapuhteella litimärkäisen pupusen kyyhöttämässä puun alla. Siinä olivat (taasen kerran) isäntäväen olkanivelet kovilla yrittäessämme Saimin kanssa ryykätä pitkäkorvan kimppuun. Elukka päätti ensi ulahduksesta siirtyä takavasemmalle suojaan ja meiltä tyttösiltä jäi takaa-ajo flexin mittaiseksi kun kahvat kerran pysyivät kuskien käsissä ja kaularemmitkin kestivät. Mitä nyt erään naapurin tuoreeseen nurmeen viiltyi muutamia raavintajälkiä...

Kaikkea sitäkin...

Ensin aamulla isäntä lupaili mökkimatkaa ja pakkasi meidät autoon innoissaan. Takaloosteriin tungettiin vain kaikennäköistä "kierrätettävää" materiaalia ja sen purkaminen matkalla ao. pisteisiin vei siis ihan liikaa aikaa. Isännänkin mielestä jouduimme olemaan liikaa autossa, sillä Saimin takatuoksut ovat juuri nyt niin sakeita, että äijä sai ajella muutaman kilometrin ikkunat auki : ))
Maalla saimme kilpajuosta isännän kuskaaman Jaappanin ihmeen kanssa viimeisen tienpätkän. Koska polkua ei voi päästellä autolla kovinkaan lujaa (max 40 kmh), pärjäsimme kisassa varsin hyvin, ts. olimme ekoina perillä Saimin kanssa. Maalla odottelimme isännän purkavan kesäkatokset ja vievän sitten meidät metsään. Alku- eli purkutyöt sujuivat rivakasti, mutta metsäreissu meni pipariksi hirvikärpästen takia. Ei ne settereihin tartu, mutta isäntä sai loisia takin täydeltä, siis eikun kotiin.
Illalla oli emännän Pilates-vuoro Kaupissa, joten lähdin Saimin ja isännän kanssa samalla reissulla ulkoilemaan siihenkin maastoon. Keli oli kivan aurinkoinen, joten tunti Kaupin puskissa kulahti rivakasti. Turkki vain kastui uintireissulla Näsissä.
Kaupin reissun päätteeksi jouduin lähtemään isännän kanssa lähisuolle tervehtimaan (ekaa kertaa) Saimin kummisedän kaverin Hollanninpaimenkoiran pentua. Onni on nyt joku kymmenenviikkoinen rääpäle ja se halusi muka leikkiä meikäläisen kanssa. Onhan se vähän hidas ja muutenkin turhan kuuliainen, mutta aina kun olin kaksijalkaisten luona, se halusi roikkua poskessani. Pari kertaa sitten rähähdin sille, kerran sen verran kovaakin, että se ymmärsi pitää asiallisen turvavälin meikäläiseen...
Saimilla oli kuulemma sillä välin kovaa emännän kanssa autossa; kas kun se joutui jäämään ilman loistavaa seuraani. Sämpylä ulisi ja kieppui auton takapenkillä niin, että emäntää vallan nauratti. Taitaa olla jotenkin riippuvainen habituksestani tuo "pikkusisko".

Neulatyynyt

Huh, olipas rankka lenkki harjuun. Törmäsimme Saimin kanssa (vaihteeksi) maa-ampiaspesään ja saimme hieman kyytiä. Itse kipaisin melko vähillä vaurioilla emännän hoteisiin (niin kuin siitä joptain apua olisi ollut ;), mutta Saimi sai itseensä enempi kuin usean piikin jäljen nahkaansa. Emäntää melkein nauratti, kun Sämpylä syöksyi ansasta tiehensä aina vähän väliä takapäätänsä puraisten. Emännän luona Saimin korvissa oli vieläkin piikkinsä varassa kiinni vapaamatkustajia!
Saimi olikin kotona suorastaan säälittävää katsottavaa paukamaisen peränsä ja lurputtavan silmäluomensa vuoksi ; )

Ilman kompassia

Aamulla isäntä sai päähänsä epäillä, että olen lihonnut turhankin kanssa. Ei mokoma tajunnut, että turkkini alkaa taas olla esittelykunnossa ja siksi näytän tukevammalta. Koska tuo järkeily kaksijalkaiselta puuttui, jouduin, ja Saimi kanssa, vaa'alle punnittavaksi. Mittari näytti tällä kertaa meikäläiselle 23kg (keskisormea isännälle ; )) ja Saimille 24kg, ei siis minkäänlaista ylipainoa, ainakaan minulla.
Aamulenkillä käväistiin taas Horhassa juoksemassa mäkiä ylös ja alas. Vaihtelua pupujen metsästykseen saatiin tänään suunnistusharjoituksissa hikoilevista lukiotytöistä. Niillä meni treenit ihan kaseikkoon setterineitien ihastelun ja rapsuttelun vuoksi. Isäntä vain joutui katselemaan ja seisoskelemaan vieressä kateellisena : D

Juoksupäivä

Heti aamusta törmäsin isännän ja Saimin kanssa Rafuun. Superviriilillä Tiibetinterrieri-pojalla oli kätevä testata Saimin "juoksun tila". Rafu-tarkastus osoitti Sämpylän kiinnostavan , mutta neiti itse ei ollut laisinkaan otillaan, vaan antoi hemmolle hammasta.
Tarkastuksen ansiosta isäntä uskalsi päästää meidät kummatkin skannaamaan harjua irrallaan. Nuuskinnan tuloksena Saimi pääsi aivan erään pupusen peesiin juostuaan melkein sen päälle. Pupu pinkaisi melkein isännän jalkojen välistä harjun rinnettä ylös ja minä pinkaisin jänön ja Saimin perään. Olipas kiva juosta oikein tosissaan, vaikka pitkäkorva ehtikin hippalivoon. Kyllä meille litimärille setterineideille ruoka maistui kotikuivauksen ja hetken levon jäjiltä...

Syksyä pitää

Viimein kirjurikin saapui työmatkaltaan, nyt taas saa talteen tapahtumia tänne päivyriin. Mennäviikon merkittävintä antia oli Saimin toisen juoksun alku perjantaina (tila todettu varmasti). Viimeinkin. Sämpylä on nyt aika huvittava tapaus hormoniensa ja kokemattomuutensa pyörityksessä. Emäntä ehtikin jo viikonloppuna havaita kaikenlaisen komentelun tarpeettomuuden, tai ainakin tehottomuuden.
Saimin kummisedän muutettua opintojensa perään ja isännän puuttuessa työmatkansa vuoksi taloudesta päivittäinen yksinolo, tai paremminkin kaksinolo, lisääntyi toiseen potenssiin. Niinpä olemme tehneet pitkät, mutta harvat lenkit päivittäin emännän kanssa. No, olihan niitä kolme-neljä per päivä ja vapaanakin pääsi juoksemaan. Siispä "yksinolo" ei ole juuri meitä rassannut. Varsinkin kun emäntä tuppaa jättämään meille aina paaleittain harrastuspurnukoita nurkkiin. Juoksutilaakin on sisällä ruhtinaallisesti, koska poismuuttanut juniori vei mennessään röykkiöitäin huonekaluja...
Saimi on opetellut kuljettamaan emännän luokse villasukkia, joskaan ei hänelle, vaan siihen viereen itselleen jyrsittäväksi.
Isäntä kolisteli kotiin viime yönä paljon ennen kukonlaulua, mutta kyllä emäntä tulijaan heräsi, sillä korvasimme kiekujan ankaralla haukulla. Sitten kun tunnistimme tulijan, pompimme äijän kellarin lattialle kumoon. Olemme näet hyvin koulutettuja TOKO-koiria ; )) Mitäs oli pitkään poissa.
Tänään sitten isäntä saikin viedä meitä lenkille ja heti aamusta päästiinkin Horhaan riekkumaan mäkiä ylös ja alas vesisateessa. Kotiin tultaessa oltiinkin sitten litimärkiä ja oli kiva päästä pyyhkeen sisään kuivattavaksi. Niin kuin seuraavillakin lenkeillä...

Horhan hurjat

Rykäisimme aamulenkillä raviradan kupeeseen harjuun. Siellä isäntä vapautti meidät juoksemaan entiseen laskettelurinteeseen ja päästämään ylimääräisiä höyryjä pihalle. Aina kun juoksun lomassa ajattelimme pitää pientä hengähdytaukoa, äijä pirulainen puhalsi pilliinsä, ja silloin tietysti piti kipittää tuli hännässä viheltelijän pakeille. Lusmuilukaan ei oikein käynyt päinsä, sillä tällä kertaa isännällä oli oikein koirasuklaata pykälässä. Eihän sitä makialle perso setteri voi vastustaa vastenmielistäkään komentoa, jos suklaata on saatavilla ; )
Sen verran vapaasti saimme kuitenkin viilettää rinteitä ylös ja alas, että hommassa tuli kunnolla kuuma (olihan ilmakin vaihteeksi lämmin +19C!). Laskettelurinteen alla on sopivasti lampi, jossa vielä meloskeli sorsa, joten sinnehän me karautimme Saimin kanssa uimaan, juomaan ja sorsaa hätistelemään. Ja kun hommassa kerran turkki kastui, oli isännän juoksutettava meitä vielä hetki karvan kuivattamiseksi...

Saimin leikkejä

Hei hienoo, Saimi sai taas päähänsä tutkailla naulakossa roikkuvien takkien taskuja. Josko joku tampio olisi unohtanut nameja taskuun. No, eipä ollut unohtanut ja isäntäkin tuli kotiin juuri kun Saimi oli saanut riuhdottua melkein kaikki takit lattialle. Isännän tiedustellessa ehkä hieman voimakkaalla äänellä tapahtumain kulkua, Saimi mönki maha lattiaa viistäen nöyränä ulko-ovelle. Taisi arvella joutuvansa mieron tielle...
Isännän tarkastettua vauriot (joita ei onneksi ollut) Saimi sai tavanomaisen tervetuliaiskohtauksensa, kun huomasi olevansa kuivilla rankaisutoimenpiteistä. Eiköhän nuo kaksijalkaiset jo hiljalleen opi laittamaan vaatteensa ja huonekalunsa pois jaloistamme : ))
Emännän saapuessa hieman myöhemmin kotosalle hän heitti heti ovelta "merimieskissan", eli M&M:stä halvennuksella ostamansa lelun olkkarin lattialle. Ajattelin sitä hieman natustella ja nappasin sen suuhuni, mutta Sämpylä oli siitä huomattavasti innostuneempi ja nappasi lelun itselleen. Samalla kun Saimi aloitti kissaan tutustumisensa, isäntä aloitti ajanoton. Kello 16:50 alkoi retuutus ja klo 16:54 kissasta oli fyllit pihalla ja muoto läjässä..aika hyvin. Minä sain sitten sieltä sisältä pilli-osion, jonka sitten jäystin atomeiksi.

Kaupin valloitus

Emäntä aloitti Pilateksensa ja sai isännän työpäivän jälkeen mukaansa Kaupin urheilupuiston reunalle. Mehän Saimin kanssa suhautimme auton takapenkille kahdeksan tunnin koto-oleilun jäljiltä (Saimi tyhjensi päivän aikana isännän metsästystakin taskun perusteellisesti: kuskasi takin olohuoneeseen ja repi taskun puoliksi irti, ja isäntä riemuitsi).
Kaupissa isäntä kuljetti meidät kytkyessä hieman sivummalle ja päästi meidät purkamaan latausta. Ekat 45 minuuttia menikin kuolan lentäessä ja kynsien paukkuessa kallioihin. Puskantutkinta oli poskeni tuoreelle ruvelle hupaa ja se raapiutuikin reisuilla irti. Kasvaakohan siihen vielä joskus karvaa?
Valitettavasti maastosta ei löytynyt muuta kuin hajuja, joskin mielenkiintoisia, ja polkujakin meni ristiin rastiin, joten viimeiseksi vartiksi jouduimme narun jatkeeksi. Onneksi sentään pääsimme uimaan ja juomaan ennen autoon menoa...auto kuulemma hieman "tuoksahti koiralle" kotimatkalla.

Pahuksen portti

Päivän ratoksi vaelsimme iltapäivästä mökiltä Tanikarin-järvelle. Matkaa tuli jälkeenpäin kartalta mitattuna runsas kymmene kilsaa. Alkumatkasta jouduin pari kilometriä killumaan Saimin kanssa narussa, kunnes päästiin varsinaiseen kaseikkoon. Heti ekalta suolta löydettiin järkyttävän kokoisia mustikoita, niitä sitten syötiin koko porukalla isolla riemulla. Ainoana harmina olivat turkkiin napsahtelevat hirvikärpäset, onneksi ne eivät pesiytyneet meihin pikku settereihin, vaan kaksijalkaisiin ; ))
Mustikkasuon jälkeen kipusimme pikkuihanalle hakkuuaukealle. Siellä oli ahkera metsänsä hoitaja raivaussahannut kaikki pienemmät koivut ja kuuset kumolleen, joten matkan teko oli hieman hankalaa. Onneksi yksikään sahattu puunkanto ei osunut matkalla massuun. Pikku suunnistuksen jälkeen osuimme järvelle vievälle tielle, jolta löysin riemastukseni pari nuorempaa teertä. En kyllä niitä ehtinyt sen paremmin seistä, vaan karautin toisen päälle täyttä faartia, jolloin toinenkin pölähti siivilleen. Niinpä jouduin vain pistämään monoa jonoon pitkin tietä siivekkäiden perässä, kunnes ne häippäsivät eetteriin...
Kun isäntäväki ja Saimi saavuttivat taas minut, niin olimmekin jo kohdejärven paikkeilla ja piipahdimme sen rannalla vettä tankkaamassa.
Kotimatkalla oikaisimme metsän halki mökkijärvellemme ja etenimme tietä pitkin kohti omaa lääniämme. Erään mökin kohdalla innostuin juoksemaan läpi eräästä portista, se aukesi hienosti pikku tönäyksellä. Mutta, takaisin tullessa se ei auennutkaan! Juoksin siis kovaa suoraan päin porttia ja pääni napsahti portin pienojen välistä läpi!!
Eihän se pentele auennutkaan vapaasti kuin siihen menosuuntaan. Niinpä jouduin repimään pääni pois pienojen välistä (pikku reuhtomisella ja paniikilla, suom.huom.). Valitettavana oheisvahinkona vain poskistä irtosivat nahat : (

Mökille päästyämme jouduin heti hoitotoimenpiteiden uhriksi ja isäntä vielä näppäili valokuvia pilaantuneesta naamastani...

Aamupunnitus ja vesisadetta

Heti aamusta emäntä kaappasi ensin Sämpylän ja sitten minut kainaloonsa vaa'alle. Saimin kohdalla viisari värähti 23,5kg:n kohdalle ja meikäläisellä mittari pysähtyi samaan kohtaan, eli minunkin painoni oli siis 23,5kg.
Aamulenkillä isännän kanssa tarkastimme jälleen Tohlopin rantapellot ja rantamutakot, siksipä "pääsin" pikku-Tohloppiin uimaan, samalla tuli liotettua kylmään syysveteen isoimmat kurat.
Iltapäivästä sitten porukkamme lähti mökille. Pikku pakollisten operaatioiden ja kahvittelun jälkeen siirryimme litimärkään metsään.

Valmiina metsälenkille

Kaksijalkaiset etsivät reissulla sieniä ja me Saimin kanssa kaikkea liikkuvaa. Sen verran vauhdikkaasti vielä, että isäntäväki oikein äityi ihmettelemään hullua kaarestustamme. Toista tuntia kului puskissa ja olihan lopulta mukava päästä takaisin lämmitettyyn mökkiin pyyhkeen sisään levolle...

Korvien luttausta

Onpas kiva, etten ole punainen setteri. Niillä kun on niin pitkät ja painavat korvat ja vielä pikaisesti likastuvat. Tänäänkin ensin emäntä ronkki kolme Topzillista kuraa Sämpylän korvista, neiti ei muuten lainkaan tykännyt toimenpiteestä ja sitten vielä isäntä lurautti kunnon töräykset Epioticia kompaankin korvakäytävään. Aikas pörinä kävi, kun Saimi kuljeskeli pitkin taloa ja ravisteli päätään, kunnes isäntä ehti kuivaamaan läpsyköitä talauspaperilla. Vanhana ja viisaana koirana olin jo tällä kohtaa piiloutunut rappujen alle kellariin välttääkseni saman kohtalon, sillä eihän minun korvissani ole töhkää...

Perintösohvan surma

Isäntä lähti iltapäivästä polkupyörälenkille ja jätti, pöhkö, meidät keskenämme. No, minä vetelin alakerrassa hirsiä, mutta Saimi makoili yläkerran sohvalla ja jyrsi siinä ohimennen sen selkänojan puhki.

Ja kun kerran kangas repesi, oli sitä perin hauska repiä laajemmaltikin. Kankaan alta löytyi vanukerros, joka sai samalla kyytiä ja sen alta löytynyt vaahtomuovi meni samalla riivinnällä. Olipa isäntä innoissaan kotiin saapuessaan, siinä sai Saimi pikku murinat. Emäntä se riemastui yhtä lailla ja kielikin oli sama: melkoinen murina kävi hetken ja Saimi mateli pitkin seinän vieriä...
Nyt kaksijalkaisilla on probleema, joka on samalla meillekin ongelma, sillä mietinnässä on nyt elintilamme rajoittaminen joko häkillä (yök) tai portilla pelkkään alakertaan (yök sekin).