Kantokamaa

Aamun yllätya oli puolimatkassa yhtäkkiä puskaan lahonnut Saimi. Ensin se paahtoi tapansa mukaan puskat ryskyen piipahtaen morjestamassa pikaisesti seutukunnan suurinta Norjan harmaatakin ja hetken perästä makoili mustikkavarvikossa takakankkuaan nirheten. Isäntä komensi sitä jatkamaan matkaa, mutta eipä suihku-Sämpylä heilauttanut eväänsäkään. Siinä kohtaa jo oletimme syksyn viimeisen ja aamukohmeisen kyyn ottaneen verinäytteen Saimista. Puolisokea isäntä aamun valjussa kajossa sai kuitenkin tutkailtua kankkua sen verran, että ei siinä hampaan jälkiä näkynyt. No, eikun piski hartioille (Saimia ei ollut tarpeen kouluttaa olkalampaaksi ;) ja matkaan. Pysyttelin varmuuden vuoksi loppumetsän isännän vierellä ihmettelemässä tilannetta ja Saimi pysytteli tosi (lue: huolestuttavan rauhallisesti) isännän niskassa. Kun sitten katuosuus alkoi, isäntä laski Sämpylän omille jaloille ja katso, se käveli kotiin kuin ei mitään! Kotona neidin kankkua tutkittiin kunnon valossa ja kunnon okulaareilla ja yksi ampparin pistoksen tapainen jälki nahkasta löytyi...taisi pörisijällä olla aika tinkut tökötit piikissään, kun tuolla tavalla sai setterin lakoamaan...viideksi minuutiksi.