Iltapäivän auringossa seurasin isännän kanssa sydän syrjällään Sämpylää, joka ensin valui (kutsuista huolimatta) nenä komeasti kohti tuulta harjun rinteen alas.
Etsiessämme parempaa paikkaa seurata Saimin omia polkuja oli sen reissu jo vienyt ison tien toiselle puolelle ja pellolle. Kun isäntä viimein havaitsi punaturkin, se huiteli jo pitkin peltoa! Kun sitten lähdimme varovasti vastaanottokomiteaksi (eihän sitä pirua uskaltanut edes viheltää, ettei vain tulisi taas työmatkailijoiden autojen välistä luoksemme), niin eikös Sämppä ihan omin neuvoin suorinut suojatielle ja siitä tien yli ihan autottomassa kohdassa. Sitten se kipaisi luoksemme puoleen harjuun ja ihmetteli hötkyilyämme.
Arvatkaapa joutuiko Sämpylä samantein narun jatkoksi... T: melkein maailman kiltein puna-valkoinen setteri, joka seurasi tottelemattoman "siskonsa" toimia isännän vierestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti