Terkkuja tiineeltä

Viikolla (torstaina) oli lääkärireissu. Silloin kuvailtiin uudelleen lonkkaa, jonka piti olla paikoillaan...ei ollut, ja pentuja, joita saatiin laskettua kuusi. Reissulla tuli samalla käytyä vaa'assa, jonka viisari seisahtui 26,6kg:n kohdalle. Jonkin verran painoa on siis sentään kertynyt, vaikka muona ei kyllä oikein maistu. Isäntäväen maalaismatikan perusteella pentuja onkin painonnousun perusteella tulossa ainakin seitsemän. Minä kun en ole pätkääkään rasvoittunut ;)
Lonkasta sen verran, että siitä otettiin teipit pois ja nyt kulkuni käy enemmän tai vähemmän notkeasti kolmella raajalla. Oikeastaan hieman huonommin, sillä tukiteipin häivyttyä masupalloni kasvoi heti silmissä ja taisivat pennutkin ottaa pikku kasvupyrähdyksen. Lonkan kanssa on nyt tarkoitus köpötellä sellaisenaan synnytykseen asti ja sitten käydä pajalla korjauttamassa kaikki voitava sopivassa välissä. Onneksi isäntäväki oli säästänyt uutta kesämökkiä varten :D

Alla ensin ultra-kuva yhdestä pennusta...sormi osoittaa lähes sydämeen. Toisessa kuvassa näkyy edelleen (tai uudelleen) sijoiltaan oleva lonkka.

Lintukoira

Olipa aamuauringossa lämmittelemässä puhelinlangalla pulu, tahi peräti villi kyyhkynen, niin Saimia se ainakin kiinnosti. Harmaa jötkäle aiheutti Sämpylälle selvästikin sydämentykytyksiä, sillä likka seisoi siivekästä tanakasti. Seisonta-asento vain oli hieman epäortodoksinen. Saimi kun kiipesi naapurin aidan päälle (lauta-aita!) ja seisoi siinä takajaloillaan kirsu kohden merkattavaa saalista...:)) Harmi, ettei isännälle sattunut tallennusvälinettä aamulenkille matkaan!

Sohvanvaltaajat

Isäntä oli nyt kolmatta yötä Saimin ja minun kanssani sohvalla tutimassa. Onneksi siinä on aika hyvin tilaa, sillekin, ja saamme kaikin unenpäästä kiinni. Tänä aamuna äijä keksi mukavan tavan aamutoimiin kuljettamalla meidät koirat suon laitaan autolla. Saimi sai siinä vedellä niin sanotusti omaan tahtiin ja me isännän kanssa pyyhkeilimme hitaasti kirsu väpättäen pikku kiekauksen polun reunoja tutkaillen. Tuoksut olivat sen verran pihapiiriä kiinostavammat, että siinä tuli ohimennen turautettua ajoittain hieman vaikeasti tulostettavat ulosteet ja kotosalla tuorepaistetulla jauhelihalla maustetut materniitipapusetkin holahtivat mukavasti kitaan ennen häkitystä.

Aamutoimissa maalla

Eilen illasta isäntä kotiutui Saimin kummisedän ja parin muun äijän kanssa polkupyöräreissulta pääkaupungista ja emäntä vanhan kaverinsa tyttaren häistä. Niinpä kaikki perheenjäsenet olivat aamusta aivan valmiita käymään mökillä. Yllättäen minäkin pääsin pönttömassuineni ja teippeineni mukaan.
Olipas vähintäänkin mieltä ylentävää nuuskia valkovuokkoja ja turauttaa tuotteet oman pihan ulkopuolelle! Pikkuisen kulkua haittasivat pyyhkeessä roikkuvat kuskit, mutta nyt tämä kolmijalkaistyöskentely alkaa jo sujua.

Näyttää melkein normaalilta, eikö?

Kaksijalkaiset näyttävät nyt lähinnä keräävän pulttia ruokahalustani. Kaikenlaista on tyrkyn vähän väliä, mutta tarjonnan runsaudesta viisastuneena kelpuutan vain satunnaisia makupaloja satunnaisina hetkinä. Kenellä muka voi olla nälkä, kun ei kerran tee mitään?

Hieman paranee

Lauantain ratoksi kaikki kaksijalkaiset häipyvät taloudesta aamutoimien jälkeen. Tänään taas muona maistuu, mutta liikkuminen on luokkaa 50m alapihalle ja pikaisesti kuistin piirongin alle huoahtamaan...päivä häkissä ei kuullosta ollenkaan karmeammalta ; )

Le Potilas lepotilassa

Tuskaa piisaa

Keli on kaunis, mutta mulle tekee tiukkaa saada ykkönen ja kakkonen aikaiseksi. Ulos pääsen teippeineni ja kolmella jalalla vain isännän tai emännän vuoroin kannatellessa mahan alta kiepautetulla pyyhkeellä peräpäätäni. Sattuu niin turjakkeesti mutta oopiumia, tai sen johdannaista paremminkin, saa kovin nirkoisesti. Se kun kuulemma ei ole pennuille kovinkaan terveysvaikutteista, vaikkei suoranaisesti vaarallista olekaan. Tänään ei ruoka maista ja nostaa ei saa, ainakaan ilman halvatunmoista ulinaa. Isäntäväki onkin kohtuuhelpon eilisen päivän jälkeen jo hautaamassa minuakin, pennuista puhumattakaan. Tuskaa. En enää pissikään peuroja kohti.

Tosi helppoa levätä...

Eikä tällä paketilla seisominenkaan oikein vielä onnistu.

Peuran pyllyä ihanaa...

Aamuharjoitus harjussa oli koitua kohtalokkaaksi. Isäntä oli juuri köyttänyt Saimin puuhun ja minä sain kunnian päästä TOKO-treenaamaan ensimmäisenä seuraamista, kun eteemme saapasteli peura, eikun kai kauris! Sama se, mikä elukan sukupuu oli, sillä riistaahan se, oli aatokseni ja eikun perään! Ehdin vajaan metrin isännän edelle, ennen kuin sen äänijänteet ryhtyivät laulamaan estosanoja ja sehän oli jo liikaa etäisyyttä (vielä on tekemistä tottelevaisuudessa, totisesti ). Ammuin pitkäkoiven jäljissä kaseikkoon sen minkä pallomahaltani pystyin ja isäntä sekä Saimi antoivat äänellisen tukensa. Tosin eri tarkoituksilla ; )
Häivyttyämme riistaeläimen kanssa paapuuriin, otti isäntä Sämpylän lie'asta ja valjakko lähti peräämme katsomaan kumpi kisan voittaa. Vaan ei meikäläistä näkynyt, eikä kauristakaan, ei vaikka kolme varttia patrulli haravoitsi metsää ja tienpieliä sydän syrjällään. Viimein paluumatkalla kaksikko äkkäsi meikäläisen lepuuttelemasta auringonläiskässä sen paremmin kutsuihin vastaamati. Isäntä kumartui puoleeni huomaten oikopäätä hervottoman oikean takajalkani. Siinä hetken maasuttelun jälkeen uskaltauduin muutaman askelen ottamaan kolmella jalalla ja osoittamaan muun kuin kävelyn viisaaksi siirtymävälineeksi. Onneksi melkein lepopaikalleni asti riitti autotiehkö ja niin isäntä köytti meidät puuhun siksi kunnes sai haettua auton ja ajettua pusikon läpi pakeillemme.
Kotosalla pikainen lääkäriajanvaraus tuotti tutkimushetken iltapäivälle, joten minä jäin Saimin kanssa kotiin meditoimaan ja isäntä lähti töihin. Isännän palattua virastaan olin edelleen samalla paikalla telkkaripöydän alla, enkä suostunut edes koettamaan kävelemistä, joten isäntä kantoi minut massuani varjellen autoon ja matka lekuriin alkoi.
Univetillä lääkäri palpoi raajani ja komensi röntgeniin, jossa osasinkin pysytellä liikkumattomana kuvan oton ajan (kuten näkyy ; ).

Ärrä on väärällä puolella ; )

Kuvasta näkyy sijoiltaan mennyt lonkkanivel, eipä siis ollut ihme ettei kävely maittanut!
Virpi-lääkäri lupasi kiskaista luut paikoilleen, joten minut pistettiin aikas morfiinihumalaan operaation ajaksi. Isännän tullessa parin tunnin päästä noutamaan minua olin jo kovasti teipattu ja laulutaidot olivat kuin pahasti pöllyssä olevilla tuppaavat olemaan...sävelettömät, mutta äänekkäät.
Onneksi pennut (taisivat) pysyivät hengissä ja luut saatiin paikoilleen, mutta kuulemma viikko menee teipin ja kolmen jalan kanssa tuskaillessa.
Syytä turmaan ei vain keksitty ja minäkään en mitään asiasta muistanut ; )

Muuten!! Saimin 4vee synttärit nyt jäivät lievästi paitsioon...onneksi se oli saanut "mahalahjansa" jo maanantaina...ja samalla mahansa sekaisin. Hih.

Hei, mitä koiria nuo ovat?

Kysyi eräs kolmikymppinen nainen tänään iltapäivän lenkillä isännältä. No hänhän tietty valisti meidän olevan settereitä, minun punavalkoisen ja Saimin punaisen (sehän on ilmiselvää). Siihen nainen että ohoo! Hänen veljelläänkin on kuulemma punaisia setterinarttuja ja ne ovat PAAAALJON isompia kuin me, arveli sitten vielä meidän olevan pentuja!
Järkytyksestä selvittyämme suuntasimme suolle, jossa vastaan tuli kultainen noutaja emäntänsä kanssa. Isäntä siinä retosteli meikäläisen olevan tiineenä ja jo puolivälissä kantoaikaa. Kymppikuisen kultsun emäntä katseli hetken linjojani ja arveli ettei sieltä nyt ainakaan paria pentua enemmän tule...kaiken maailman asiantuntijoita!
Kuten nyt sitten isäntäkin. Setterituttaviemme isäntä kun oli laittanut naamakirjaan  linkin Juha Kareksen blogiin ja siellä Kares antoi huutia matolääkkeille, tai oikeastaan niiden annostukselle. Taitaa olla luvassa pidennetty madotus...yök. Johan meillä meni ekastakin pillerisatsista massut ylösalaisin ja Saimi turautti jo hätäkakkoset lattialle odotellessaan epätoivoissaan isäntää töistä...

Kanto jatkuu...

Lämmin ei luita riko, mutta näin tiineelle nartulle se hieman liikaa. Ainakin silloin kuin helleraja lähestyy. Ei ole enää lainkaan kivaa makoilla auringossa ja antaa kärpästen surista korvissa, mieluummin vetydyn mukavan viileän alakuistin nojatuoliin koisimaan...
Vaaviosasto näyttää viikon aikana turpuneenkin jonkin verran, sillä vaaka näytti eilen illalla peräti 26kg! Pääsin siis viimein Saimista ohi noin kiloilla mitattuna (muissa asioissahan olen aina ollutkin).

Hieman ovat linjat kärsineet

Kaikenlainen valmistautuminen tuleviin koitoksiin on muutenkin nyt kovasti päällä, sillä emäntä ronttasi  hirmuisen säkillisen mamma-/penturuokaa pyörän ritsillä kotiin M&M:stä ja isäntä aloitti tänä aamuna meille molemmille matokuurit (on kuulemma 40. päivä menollaan ja matoset riehaantuvat näillä main). Saimikin saa varoiksi nauttia Axiluria kunnon annokset ; ))...sille ei muuten oikein maistunut!

Pentueen tulostuksen valmistelua

Isäntäväen reuhutessa sokkelimaalauksen parissa me Saimin kanssa rötköttelimme auringossa pihalla...ja välillä käväisimme laiskasti tutkailemassa pihanperän mahdollisia tuoksuja. Sanoisin, että moinen vempulointi on parasta mitä voi tehdä näinkin (melkein) helteisenä päivänä kotosalla ollessaan...
Erään tauon aikana emännän puhelin pirisi ja eikös siellä ollut kasvattaja-Riitta, joka antoi ohjeita minun toimittamisestani synnytyspaikalle Mikkeliin ja samalla hän tarkisteli, maistuuko mulle muon (maistuu, jos saa jauhelihaa sekaan ; ), koska matokuuri alkaa (tiistaina) jne...ja massu sen kun kasvaa...

Kunnon kesäkeliä

Jo alkoi, ainakin hetkeksi, kunnon kesä. Tänään oli jo aamulla näppäiset 15 asetta ja sehän on auringonpaisteessa jo aivan liikaa tällaisille talviturkkisille koiraeläimille. Onneksi emäntä valveutuneena koiranomistajana keksi viedä meidät lenkin kääntöpisteellä uimaan. Eipä me nyt pitkiä matkoja Saimin kanssa melottu, mutta olihan viileässä vedessä mukava mulia ja turpeata massuansa kannatella.
Alkaa meinaan jo hieman tuleva pentue näkyä ; )

Sorsan pyyntiä

Varovainen kun on, isäntä kuljetti meidät setterit uimarannan kautta taluttimessa ja päästi meidät ihan vain pikkaisen pissimään suon reunaan. Siinähän oli tietysti pieni rutakko ja rutakossa sorsa. Viettieni viemänä ponnahdin oikopäätä tervehtimään siivekästä, joka tietty huomiosta häkeltyneenä ponnahti siivilleen ja häipyi. Kun sitten palasin isännän jalkoihin nöyränä tulevan äitinä, olivat valkoiset osani vaihtaneet siinä määrin väriä, että kotiin päästyäni sain taas hyvän tovin perehtyä suihkutilojen arkkitehtonisiin ratkaisuihin isännän huuhdellessa turvejäämiä turkistani...

Melontaa

Ensimmäinen kevätaamu maalla oli sitten hieno, piha täynnä räksiä ja lämmintä!
Yötä sain koisia Saimin kanssa yhteismajoituksessa isäntäväen vieressä ja siitä kiitollisena tervehdin aamusella isäntää tassulla kynsi edellä ja eikös äijälle tullut komea vekki silmäkulmaan ; )
Varsinainen aamulenkki tehtii hieman varoen vain ihan lähimetsään ja sitten heti aamiaisen jälkeen oltiinkin jo valmiina aloittamaan kesän melontakausi. Tuskin isäntä oli Madriveriä maahan tömäyttänyt, kun jo varasin paikan...

Melontakiepauksella ehdimme pongata satsin telkkiä, sorsia ja lokkeja ja seurattua muiden mökkirantojen kevättoimia. Itse asiassa loppumatkasta taivuimme Sämpylän kanssa jo pikkaisen makuullekin kanootin pohjalle laajemman linnuston loistaessa poissaolollaan. Käen kyllä tiedettiin olevan paikalla, kukunta kun oli suorastaan herkeämätöntä.
Illasta maalle saapui myös Väinö-pystis isäntäväkineen. Jätkä on tainnut nyt saavuttaa täyden kokonsa ja ilmeisesti myös vauhtinsa. Saimi sai pistää parastaan kilpajuoksussa pitkin mökkilääniä. Nuori herra erehtyi piipahtamaan myös laiturilla ja koska Saimi oli samaan aikaan järvessä itseään viilentämässä, päätti Väinö heittäytyä suoraan laiturilta sekaan. Komean pompun jälkeen ilmeni karu totuus veden "viilentävästä" vaikutuksesta ja Väpi kroolasi vauhdilla kiinni laituriin, josta sitten sen isäntä onki sen kuiville...eipä uinti enää maittanut sinä päivänä ; )

Ultrassa

Outoa auton pakkausta ja hössötystä ensin ja sitten meidät setterineidit tungettiin auton takapaksiin ja kiireisen oloinen ajo halki kaupungin alkoi. Matkan kohteeksi osoittautui jo viikon uhkailtu eläinlääkäriasema ja ultaraus. Kuten tavallista, lääkärin aikataulu oli päivän aikana hieman jätättänyt ja saimme sitten odotella hyvän aikaa toimenpiteiden alkua. Kun sitten viimein pääsin vuoroon emäntä ja isäntä nostivat minut hoitopöydälle tyynyjen väliin selälleen Saimin tarkkailessa tilannetta huolestuneena. Seuraavaksi lääkäri singlasi hieman massukarvojani, levitti sitten jotain töhkää (geeliä) nahkaan ja sammutti valot! Hämärässä Virpi-lekuri sitten heilutteli jotain vehjettä mahanahkaani vasten ja koko kaksijalkaislauma huokaili siinä samalla...ultraäänimasiinan näytöllä kun näkyi tulevia pentujani ensin yksi, sitten kaksi jne... arvioksi tulevien jälkeläisteni määrästä tuli lopulta 5-6 pikkuhurttaa. Nyt siis vielä odotellaan viitisen viikkoa, kunnes lopullinen määrä selviää varsinaisen tulostustoiminnan yhteydessä. Toivottavasti niitä sentään on jokunen enemmän kuin kaksi ; )

Mutta pääasia päivän agendassa oli lähtö mökille...siellä kun pääsi hetimiten nuuskimaan sinivuokkoja ja käymään järvessä luttaamassa!

Aamupunnitus

Kesä tuli ja meni, eilen ja toissa päivänä tuli jo vähän lämminkin lenkeillä. Eilen käväisimme jo järvessäkin koettamassa veden lämpöä, mutta mielestäni se ei vielä uimakelpoista ollut...
No, tänään aamulla sataa vettä ja lämpöäkin on tavalliset 10 astetta, joten paluu normaaliin tapahtui nopeasti. Mutta asiaan, eli aamupunnitukseen. Emäntä näet kirppuilee mahdollisen tiineyteni kanssa vielä ainakin huomiseen asti (ultra klo 17.30) ja tutkailee sen vuoksi tarkasti kilojani ja tarkkailee puolet päivästä massuani, josko jotain havaitsisi...vaaka näytti nyt 22,7kg, ei mitään isompaa painonnousua siis (eipä kyllä ole ruokakaan juuri maittanut). Saimin kohdalla mittari pysähtyi 24kg:n kohdalle, joten aika soukassa kunnossa sekin on.

Hautajaiset

Kun debatti joutsenten kanssa oli ohi, oli hiljaisemman hetken aika. Punanvalkoisen Irlanninsetteri-"siskomme" Red Fellow's Nordach Siofran, eli Kaisan viimeinen matka oli ohi ja uurnan tuhkat sijoitettiin mökillemme pienen tammen juurelle kaivettuun hautaan. Emäntä oli hankkinut Käpy-Kaisalle muistomerkiksi savikävyn ja sen sitten juhlallisesti asensimme Kaisan maallisten jäännösten päälle. Kuvassa kunnioitamme manalle menneen kumppanimme muistoa.

Kommunikaatiota

Hei, taas päästiin mökille! Vesi oli järvessä hieman laskenut ja loputkin lumet sulaneet. Kurjet, telkät ja joutsenet olivat vallanneet peipposten ja rastaiden ohella seudun äänimaiseman ja mekkala olikin jos ei nyt korvia huumaava, niin ainakin voimallinen. Eräskin joutsenpari meloi ihan mökkirannassa ja me menimme Saimin kanssa laiturille irvimään niille. Jättisiivekkäät eivät siitä erityisesti pitäneet, vaan pulikoivat ihan muutaman metrin päähän tööttäilemään, hyvä etteivät ihan päälle käyneet siinä lääniä paaluttaessaan. Olisivatkin tulleet, olisimme Sämpylän kanssa syöneet ne hetimiten ;)

Me "perussuomalaiset"

Toivoa sopii, etteivät mokomat möhkäleet innostu pesimään ihan meidän rantaamme. Siitä meinaan tulee koko kesän sota!

Parit lehtokurpat piikissä

Aamun piristykseksi ja pupuhajujen peittoajaksi äkkäsin lehtokurppaparin lemmenleikeissä (luulisin) ja otin kevään ensimmäisen TODELLA staattisen setteriseisonnan oikea etujalka, tietysti, koholla ja häntä tanakasti vaaterissa ;)
Isäntä köpötteli vierelleni kaikessa rauhassa ja katseli siinä kurppia puuhissaan ja minä töpötin tiukkana, kunnes Saimi höntyili paikalle ja tirpat nousivat siivilleen. Siitä alkoi taas aika juosta päivä edetä...