Munkkikahveella Pynsällä

Aamun kirkas aurinkoinen valaisi tuoreen valkoisen lumen suorastaan häikäiseväksi. Ja sekös stimuloi isäntäväen intoilemaan pikku retken perään. Niinpä meidät setterit pakattiin auton takaluukkuun ja emännän kaveri Hannakin haettiin seuraksi matkalle ihailemaan keväisen Pyynikin maastoja. Ensin reissattiin Pispalan harju koululta näkötornille, jossa kaksijalkaiset naatiskelivat setteri-seurassa terassilla munkkikahveet...aika jämäkkää puuhaa muuten heiltä, sillä emme saaneet edes maistipalaa!
Sitten valahdimme Eteläpuistoon ja sieltä jäälle. Joselinin kohdalla saimme hippusen kipitellä järvellä ilman köyttäkin, toivoivat kuljettajat näet että hieman saisimme oikaistua ylikireätä vieteriämme. Rantaviivassa olikin hauska riekkua, sillä siellä oli jokunen kymmenen pupuakin harjoittanut kevätpuuhiaan ja jyrsinyt samalla voimamuonaa rantapuskista. Varalan kautta kiipesimme sen sata+sata+sata rappusta ylös harjun päätyyn ja reuhdoimme vielä autolle. Alkoi näet olla jo nälkä!

Muka vetokoiria

Aamulla oli kosteaa ja sumuista, mutta isäntä kaivoi vaaleanpunaisen potkurin kuitenkin varastosta ja emäntä vyötti Saimin ynnä minut vale-huskyiksi. Sitten oikaistiin järvelle vetoharjoituksiin. Kuten alkulauseesta selvisi, enää ei ollut odotettavissa pakkasen kovettamaa hankea, jolla kiitää auringon kilossa kohti taaimmaista rantaa. Lumi oli siis pehmennyt mössöksi, eikä kelkan vantis juuri lumen päällä kantanut. Moisen epämiellyttävän raskauden aiheuttama välitön vetokoirauupumus ei juuri innostanut isäntäväkeä hurraahuutoihin. Niinpä me setterit pääsimme hyvinkin rivakasti haistelemaan maastoa vapaasti ja isäntä sai ihan itse kuskailla kelkkaansa.
Arvatkaapa, lintattiinko kelkka kotiin ehdittyämme varaston perukoille odottamaan seuraavan talven vetoharjoituksia...

Modern Art

Iiiik, emäntä tuli kotiin pitkältä työreissulta (koko päivä)! Äkkäsin lumikasan yli kömpivän kaksijalkaisen ennen Saimia ja rynnistin haukkuen alakertaan vastaanottamaan häntä. Sämpylä heitti meuhkaten normaalia mouruamistaan yläkuistilla aina siihen asti, kun emäntä viimein ehti ovesta sisään. Ehdin toimimaan hetken vastaanottokomiteana ja tervehtimään tulijaa, ennen kuin punaruskea rotta roimi perässäni alakerran tuulikaappiin maalailemaan. Siis vispaamaan raivokkaasti häntäänsä, joka jälleen kerran on puhki päästään. Nyt tuli sen verran raikkaita siveltimen vetoja, että isäntä joutui kolmantena tervehtijänä pidättäytymään isoimmista huomionosoituksista. Sen sijaan toimet kohdistuivat seiniin ja oviin rätti kädessä, jotta pirsuneet veripisarat sai pyyhittyä tuoreeltaan pois...

Hauhauta

Iltapäivällä järveä kiertäessämme emännän puhelin soi ja sen jälkeen me pudottauduimmekin jäälle kävelemään. Puolivälissä lutakkoa joku vihelsi meille ja Saimi tunnisti äänen isännästä lähteneeksi. Lähellä sattui olemaan kolme äijää pilkillä ja eikös Sämpylä heittäytynyt hihnaansa vastaan ja laittanut ihme ulinaansa peliin päästäkseen etsimään isäntää pilkkijöiden seasta. Mentiin metri pari eteenpäin ja emäntä alkoi olla varma, että tunnistaismme järven toisella rannalla viheltelevän isännän suunnataksemme kohti oikeaa äijää ja päästi meidät irti. Vielä mitä, ensin Saimi singahti ihmettelemään pilkkijöitä lähituntumaan ja minäkin höhlä innostuin pinkomaan samaan suuntaan, vaikka kuulinkin isännän huhuilevan ihan toisessa suunnassa. Onneksi sentään älysin kesken reissun vaihtaa suuntaa. Saimikin viimein tajusi virheensä ja vetelimme aika kilpajuoksua moikaamaan isäntää, joka oli heittänyt pyöränsä jäälle ja kävellyt järven yli suuntaamme. Vaan mikäs olikaan kävellessä, tai meidän juostessa, sillä aurinko paistoi ja kovettunut lumi oli hyvää sekä kaksijalkaisen kävellä, että setterin juosta!

Huoltoaikoja tilaukseen

Emäntä laskeskeli tänään loppuvista antibiooteista, jotta josko Sämpylälle jo voisi tilata tikinraksinnan (niin, kyllähän sen itsekin irti saa, mutta kun minullekin pitäisi samalla tehdä toimenpiteitä). Lääkäriaseman hoituri ei kuitenkaan lämmennyt emännän esityksille, vaan komensi tilaamaan ajan ensi viikolle. Kun nääs alle kymmenen päivän ei kuulemma tikkejä raksita pois. No okei, se on sitten maanantai, kun pääsemme heti aamusta reippailemaan lähieläinlääkäriin. Saimi siis tikin poistoon ja minulta kuulemma pitäisi ottaa joitain kilpirauhasarvoja (kasvattaja-Riitta halajaa tutkailla, olisiko siinä syy syksyiseen mahoksi jäämiseeni). Isäntä suorastaan toivoi minulla moisia vaivoja olevan, jotten joutuisi enää harjoittamaan lisääntymispuuhia. Mutta kun hoitaja sitten oli todennut pirteästi olevan hyvä, että mahdollinen vaiva löytyisi ja olisi korjattavissa lääkityksellä, niin isäntä pisti äkkiä pakin päälle haaveissaan. Se nyt kuulemma vielä puuttuisi, että minuakin tarvitsisi alituiseen lääkitä! Uhkasi mokoma tekevänsä meikäläisestä enemmin rukkaset ; ))

Unohtunut avain

Kaikkien aikojen umpinero (isäntä) unohti mökin avaimen eilen oveen ja siksipä suuntasimme tänäänkin heti aamusta maalle. Siellähän se avain nökötti ovessa ja talossa ei pesinyt kutsumattomia vieraitakaan. Niin sitten pääsimme kaikessa rauhassa aamulenkille hakkuaukiolle. Yöllä oli ollut napakasti pakkasta, joten lumi kantoi suksijoita oikein hyvin ja meitä settereitäkin ihan kohtalaisesti. Saimille oli tänään suojaksi viritetty emännän Obelix-jumppapaita, se sopi oikein mukavasti, mitä nyt vyötärön kohdalle jouduttiin värkkäämään solmu.
Tämänkin reissun jalat kestivät ihan kohtuullisesti, mutta sen verran syvässä jouduimme ajoittain pomppimaan, että loppupäivä on kulunut sohvalla oikein kivasti ; D

Ulkoilua maalla

Liilkuntapäivämme alkoi kohtuullisen tahmeasti, sillä pikku harjupöräyksen jälkeen saimme mataa autossa toista tuntia kunnes kauppa-asiat olivat tehdyt. Automakoilu oli muuten yllättävän rattoisaa; aurinko kun paistoi herkeämättä lämmittäen tilat oikein mukaviksi. Sitten pöräytettiin mökille ja rämmittin aluksi metsän halki katsomaan olematonta metsää, eli sitä talven mukanaan tuomaa hakkuuaukiota. Samalla reissulla Saimi, joka oli visusti suojattu erilaisia karkean lumen aiheuttamia ongelmia vastaan (opittu perjantaista) jalkasukalla ja Hurtta-haalarilla, tuhosi viimemainitun vaatekappaleen. Siinä kun lahkeet jäävät helposti jalan alle aiheuttaen"huvittavan" pussituksen, tällä kertaa Sämpylän voimakäyttö aiheutti koko lahkeen repeämisen irti! No, etupää jäi kokoon ja sehän tässä oli tarkoituskin...
Maastotutkailun jälkeen oli kahvittelun aika ja sitten kaksijalkaiset asensivat sukset jalkoihinsa ja suuntasivat järvelle kirkkaaseen auringonpaisteeseen, mutta hyytävään viimaan. Sukset kantoivat kovettuneen lumen päällä olikein mukavasti ja hiihto näytti helpolta. Toisin oli mulla ja Saimilla. Meidän jalkamme menivät pinnasta läpi suoraan lumen alla piileskelevään veteen. Kun lunta oli kymmenisen senttiä ja vettä alla toinen mokoma, niin saimme käyttää kohtuullista enemmän voimaa kengurupompintaan reisullamme. Matkaa kertyi suksihemmoilla viitisen kilometriä maisemia ihaillen, mutta minä taisin kipittää ainakin toisen samanlaisen päälle tutkaillessani ranta-alueetkin.
Kaikennäköistä kummaa reissulla tuli havaittua, kuten vesijohdon vedossa keskelle järveä ähistelevä topparoikka ja kaksi huimaa vauhtia kaahaavaa moottorikelkkaa. Kelkkojen mennessä lumi lentäen ohi mökkijärven kapeikossa, oli isäntäväki hieman huolissaan otteistamme moottorikelkkoja kohtaan, mutta emme me enää tuossa vaiheessa lenkkiä innostuneet Kawasakeja kiinniottamaan ; ))
Kirjattakoon vielä huomiona ylös se, etteivät tassumme ja jalkamme hieraantuneet verille kovasta hangesta huolimatta.

Moskaa mahan alle...ja pois

Toimistoajan päättyessä olimme jo melkein isännän työpaikalla. Viuhdoimme hurjaa vauhtia massut kurassa emännän vierellä, kun viimein äkkäsimme ohimenevän hullun pyöräilijän olevan isäntämme.
Hän lähti jalkapelissä seuraamme ensin pyörää talutellen, mutta sai lopulta Saimin ja minut viestikapulana itselleen. Sitä ennen ehdimme pikaisesti rymistellä Rasonhaan pusikoissa sen verran, että Saimilta ehti hieraantua tikkialueolkapäästä verille. Lienee viisasta ryhtyä suojaamaan sitäkin aluetta, kunnes karvat kasvavat.
Loppureissun sitten valuimme hitaasti ja arvokkaasti emännän äkättyä setänsä keskustelukumppanikseen. Tai siis isäntä ja Saimi valuivat, sillä minä sain remuta hangessa omaan vapaaseen tahtiini, josko saisin samalla mahakarvani  anti-kurastettua. Onnistuin kuin onnistuinkin yrityksissäni välttää pesuhuonetta ja sain karvani kauniin valkoisiksi sahaamalla viimeistä peltoa ristiin rastiin...

Taas sohvalla

Näin sitä on kulunut jo pari päivää rauhallista rinnaneloa. Saimin tikin tienoon iso mustelma on värjääntynyt terveen vihertäväksi ja meikäläisen olemattomat nahkarypyt ovat jo miltei hävinneet näkyvistä. Vammojen parantumisen myötä isäntäväkikin on tullut paremmalle päälle ja eilen illalla pääsimme jo sohvallekin. Muutosta entiseen on vain kutsuttaessa sohvalle pääsy, sillä entinen omaehtoinen sohvanvaltaus on ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Vaan saapa nähdä kuinka kauan! Isäntäväen henkiseen tasapainoittumiseen lienee auttanut myös tekninen hankinta, eli uusi yhdistelmäkaukosäädin av-leluille...kuten kaikki muistanevat, entinen kärsi kohtalokkaasti eräässä koiratappelussa ;))

Neulatyynyt

Kaiken maallisen vallan haltijan paikka oli tänään meillä siis kotosalla jaossa. Kina kaukosäätimen rusikoimisesta aiheutti seuraavia vammoja. Helmi-Orvokki: reikä silmien välissä (pieni), reikä jalassa (pieni), reikä kurkussa (suurin, ei kuitenkaan tikkejä) ja reikä korvassa (pieni). Saimi: reikä etujalan olkapäässä (isohko ja syvä, yksi tikki). Kuten havaitsitte, olen aika pitkämielinen...mutta piti tuo p....le jotenkin pysäyttää. Saa katsoa, luuleeko pikkulikka nyt olevansa pomo.
Lääkäristä saimme evääksi antibioottikuurit ja kipulääkkeet. Saimi sai myös jonkunlaisen nuijanukutuksen, koska se ei vieläkään juuri liiku ; )
Huvittavaa kyllä, tänään minusta piti ottaa SERTti-kuvia jotain lehteä varten. En ollut ihan reippaimmillani, joten porukat pistivät arkistojen aarteita liikenteeseen...

Tämä on sotaa!

Emäntä lähti aamupäivästä käymään kaupungissa. Normaaliin tapaan siis jäimme odottelemaan jotakuta palaavaksi. Kun emäntä sitten palasia lääkärireissultaan oli talo kunnolla sekaisin niin osin kuin siellä pääsimme riekkumaan. Kirjuri kirjaa seuraavat vahingot pikku otatuksemme jäljiltä: Saimilla lavassa isot ja vertavuotaneet hampaanjäljet sekä minulla poskessa ja jalassa vastaavat vauriot. Eipä mennyt hukkaan emännän apteekista juuri täydentämä Vetramil-haavavoidevarasto! Oheisvaurioina kirjattakoon verinen sohvan selkänoja ja piloille rouhittu digiboksin kaukosäädin (irtopaloina piirilevyjä myöden). Samoin listalle voi laittaa jo edellisen viikon lopulla Saimilta saamani haava korvalärpäkkeessäni.
Siinäpä sitä emännälle (joka ehkä "hieman" suivaantuneena soitti asiasta kirjurille) ja isännälle päänvaivaa, kuinka suitsia jollain muulla kuin teräshäkillä meidän pikku kullannuppujen valtataistelua (kirjurin oletus).

Sämpylän ärväke näyttää olevan aika päällekäypä kuntoutuessaan hiljalleen jalkavaivastaan...

Möyrintää ja tuhoa

Lauantaipäivän ratoksi matkailimme maalle. Autoon tungettiinkin tällä kertaa hieman suurempi lauma, sillä Saimin kummitkin olivat käymässä. Maaseudulle näytti sataneen runsaasti lunta sitten viime käynnin, sillä lapionheilutukseen kykenevillä yläraajoilla varustetuilla meni hyvä tovi aikaa kaivaa hangesta esiin yksi auto, pari mökkiä, kylpysaavi ja kasvihuone.
Sillä välin me Saimin kanssa harjoitimme möyrintää; lunta kun oli hieman yli meikäläisen lapojen. Matkanteko oli melko hidasta, mutta muutoin mukavaa pomppimista. Saimin kananjalkaan oli varmuuden vuoksi rakenneltu kunnon suojus, joka näytti jopa kestävän paikoillaan lumihypinnässä.
Pääsimme kuin pääsimmekin myös metsälenkille emännän kanssa. Varsinaisessa metsässä kulussa ei ollut kuin yksi vika: se oli hakattu huitin tuuttiin! No, ei nyt ihan kokonaan, mutta parhaat suppilovahvero- ja mustikkamaat oli kyllä kynitty koneellisesti ärjyn näköiseksi aukoksi. Siellä eivät siis nämä setterit enää koskaan juokse ikikuusikossa, ja taisi olla hei heit teerillekin. Yhyy!!

Kerihanki

Ilmaisu on lounais-suomalainen ja tarkoittaa pakkasen kovettamaa (ja parhaimmillaan hyvin kantavaa) hangen pintaa. Moinen oli odotettavissa eilisen lämpöaallon jäljiltä, mutta seurauksiakin oli odotettavissa: Saimin jalkakarvat kun olivat edelleen olemattomat. Niinpä aamulenkin kakkosen tuottokieppi kymmenen metriä hangen puolelle nylki Sämpylän kananjalan oikopäätä verille. Jalan suojana oli tavanomaiseen tapaan suojaside, mutta eihän se kestänyt normivirityksellä pätkääkään hangen hinkkausta, vaan putosi heti menomatkalla maastojätteeksi.
Onneksi päivän rauhallinen vietto auttoi ison rauhoittumiseen ja iltapäivän ulkoilu tehtiinkin sitten perusteellisessa suojauksessa: ensin haavasidos, sitten kipsifylli ja tukiside. Päälle vielä terätön bambusukka pakkausteipillä kieputettuna. Kesti.
Minulle ei kova hanki tänään ollut este, sillä onhan sitä polkuja juosta ; ) Saisi kyllä tuo Saimin jalka jo hiljalleen parantua kestämään kovempaakin käyttöä. Tässä on mennyt jo melkein neljä kuukautta koirasairaalaa imitoiden!

Mustarastaita ja Elli

Olipas keväinen päivä. Kun reippailimme suolle iltapäivästä, aurinko sen kuin paistoi ja lähipuskissa mekkaloivat jo mustarastaat! Kello oli sentään jo melkein viisi. Kivaa, kun kevät on tuloillaan. Sitä ei kyllä suolla havainnut, lunta piisasi meikäläisen selkäpiihin asti ja kostuneessa lumessa oli jo kohtalaisen rasittavaa pomppia. Siksipä sitä olikin kiva ponnahdella lumipallojen perässä umpihankeen; Saimi kyllä hieman vältteli syvimpiä penkkoja, taisi varoa honteloa jalkaansa. Vaan turhaa oli panttailu, sillä tapasimme hieman Jämtlannin pystykorvaa muistuttavan Ellin, jonka kanssa Sämpylä innostui pelmuuttamaan oikein kunnolla. Pariskunta tamppasi aarin hankea jalkapallokentäksi ees taas juostessaan. Yrittivät minuakin moiseen kieputukseen mukaansa, mutta minä se vain odottelin isännän heittämiä palloja ja hermostuin kieppukille sen verran, että pistin likat hiljaisiksi hieman rähähtämällä. Mutta, kuten sanottua, kiva oli keväinen iltapäivä ulkoilla...

2x8

Kirjuri näyttää ryhtyneen matikkapääksi noissa otsikoissa, sorry. Syynä moiseen numeroiloitteluun lienee iltapäiväinen reissumme leffavuokraamoon, jonne piti palauttaa isäntäväen syviä tuntoja koskettaneet draamat Mr. Popper ja Pingviinit sekä Toy Story 3 ;)
Siis siihen matkaan... Isäntä nouti varastosta sen pari viikkoa sitten hankitun pinkin potkarin ja emäntä kieputti Saimin ja minut Husky-valjaisiin. Näin kävimme matkaan lumipöhryssä: Emäntä istui kelkan penkillä, isäntä roikkui vantiksilla ja me spurttasimme Sämpylän kanssa juoksuun. Minä painelin pomon mitan verran edellä ja Sämppä tuli tiukassa peesissä. Matka oli sarja hurjia kiihdytyksiä, tiukkoja jarrutuksia, nopeita käännöksiä ja paniikinomaista matkustajien kiljuntaa. Pari kertaa tuli myös käännyttyä pikaisesti sivuun reitiltä pitkäkorvien hajuja tutkailemaan. Vuokraamolle kuitenkin päästiin ja takaisinkin vielä ihan hyvin. Edes lumen alta vantiksia jyystävä sora ei menoa haitannut ja kaksijalkaiset ihmettelivät kahden pienen nartun vetotehoa. Saimikin joutui (ehkä ajattelemattomuuttaan) hieman vetotöihin, kun se halusi niin ehdottomasti pyrkiä koko ajan rinnalleni, lyhyemmästä narustaan huolimatta. Jos minä olisin ollut moinen kananjalka toisen takajalkani kanssa, olisin kyllä vaivihkaa himmaillut kakkospaikalla ja antanut pöljän johtokoiran hoitaa vetopuuhat...
Kotona sitten odottikin Perro-Frida ja kummit! Olinkin kuulevinani matkalla jonkun huutelevan meille jotain tervehdyksen tapaista (ei, se ei ollut Frida, vaan kummitäti). Sen kanssa sitten pelmuutettiin pihan edustalla, kunnes jouduimme kuivattaviksi sisätiloihin...

2x

2xsetteri, 2xFlexi ja 2xrusakko ynnä 2x"ohjaaja". Edelläoleva kokoonpano ei välttämättä ole paras mahdollinen rauhaisalle iltalenkille. Alku ovesta kadulle meni vielä suunnitelmien mukaan, mutta lähinaapurin ajotiellä korviaan heilutteleva rusakon-jytky vietteli Saimin ja minut suoraan toimintaan. Ohjaajapariskunnan pelasti hankikylvyltä se, että kummallakin oli vain yksi setteri, eli yksi kahva kourassaan. Rullalta ulosjuoksevan siiman loppuessa kumpikin kuski onnistui vaivoin pitämän Flexi-kahvan rukkasissaan ja jalat maassa, joten me metsästyskoirat onnistuimme ainoastaan hieman lyhentämään taluttimien elinkaarta (äänestä päätellen)ja päästämään pupusen karkuun.
Seuraava sattumus oli jo heti minun pikkuisen kakkoseni jälkeen. Isäntä tamppasi ensin railon metrin syvyiseen aurapenkkaan ja oli juuri kikkailemmassa kakkapussin kanssa, kun taas pelmahti rusakko näköpiiriin. Tasapainotaiteilija selvisi tälläkin kertaa hengissä takaisin auratulle alueelle ja vielä tuotteet oikeaan paikkaan tallennettuna, mutta sitten etenimmekin voimalaukalla kohti paikkaa, josta rusakko poistui tien penkalle meidät havaittuaan. Samalla saimme nauttia Saimi-setterin kauniista, mutta korkeasta ajo-ujelluksesta. Tuota voisi ehkä nimittää haukkumiseksikin, mutta kaulapannan paineessa ääni on tosiaan korkeahko.
Akuutin tilanteen mentyä ohi, isäntäväki oli jo kypsä palaamaan kotiin remminvaihtoon. Ihan vain turvallisuussyistä, sillä jos Flexin siima sattuu tuollaisessa pikatilanteessa olemaan jonkin ympärillä, niin sille jollekin voi sanoa hei, hei, sen verran tehokkaasti ohut lanka leikkaa...tulkaa vaikka katsomaan kotitalomme alanurkkaa. Siinä kun on aika viihto läpi rappauksen ja lecaharkon!

Niitit naulaan

Tänään oli Sämpylän jalkaniittien irroituspäivä. Matkaan siis lähdettiin kohti Hattulaa heti illasta isännän kotiuduttua virastaan. Päivän oli ripotellut lunta taivaalta, mutta se ei matkan tekoa haitannut. Perillä jonotimme ensin kiivaasti vaa'alle; minä merkkautin mittariin 25,4kg...siis pieeeentä kevennystä edelliseen. Saimilla digitaalit seisahtuivat 24,6kg painoon, joten meikä jyrää massalla ; )
Sitten Saimi joutui saksiatuloitavaksi ja haava-arvosteltavaksi. Pikkuisen oli kuulemma haava keskeltä auki ja niinpä antibioottikuuri venähti viidellä päivällä tulehduksien välttämiseksi. Samalla nasahti ohjeita jalan suojaamisesta ja Vetramilin sivelystä arpeen. Siinä sitä menee loppukevät jalkaa parannellessa...parhaassakin tapauksessa.

Onks tää ny koiranpitoo??

Tuskin ehdimme Saimin kanssa illalla uneen vaipua, kun isäntä jo retuutti meitä pihamaalle. Sillä kohtaa emäntä oli jo suorinut bussilla junalle, vaikka kello oli vasta vartin yli viis! Varhais-aamun ulkoilussa ilona oli sentään yöpalaltaan piiloihinsa palailevat pupuset, joita ehdimme Saimin kanssa hätyyttää hetken ennen kotiinpaluuta. Isäntä paketoi Sämpylän jalan ja tunki sille vielä penisilliinit kitaan ennen kuin sekin häipyi pääkaupunkiin. Meille jäi seuraksi paali emännän valmiiksi paketoimia pikku herkkuja purkkeihin revittäväksi, noin niin kuin ratoksi.

Siinä sitten vuorotellen koisimme ja hengailimme, päivä kului ja kului...

Kunnes iltapäivästä joku tunki sisään! Pikku räykyn jälkeen rapusta näkyi tuttu pärstä. Naapurin Jounihan se sieltä tuli, ja päästi meidät pihalle, pissille ja vähän remuamaan.Vaan vieläkään ei oikeita isäntiä näkynyt. 

Taas meni tuntitolkku, vaan lopulta kuului tuttuja ääniä pihalta ja sieltähän emäntä ja isäntä heti varttia vajaa seitsemän mönkivät kotosalle. Isäntä vei meidät ymmärtäväisesti oikopäätä lenkille, mutta, mitäs koiranpitoa tällainen heitteillejättö nyt on? Kiitos ny sentään siitä, että järjestitte päivällä jonkun heittämään meidät alapihalle ;)

Testosteronia liikenteessä

Vetelimme Sämpylän kera auvoisia unia iltauutisten aikaan, kun saksan lahja pohjoisille kansoille kaarsi pihaan ja purki sisuksistaan kaksi, eikun viisi, eikun SEITSEMÄN! matkustajaa. Isäntäväki oli kauppareissultaan päätynyt akateemisen kyykän MM-kisoihin Hervantaan hurraamaan pakkasessa huitoville hulluille. Samalta reissulta matkaan oli tarttunut joukkueellinen Hämäläisen osakunnan karjuja. Ihan tuntemattomia kaikki niistä eivät olleet, sillä yksi haalareihin ja mihin muuhun ikänä vielä pukeutunut äijä oli minun kummini. Muu lauma oli enempi tuntemattomia, joten niitä piti tietysti vähän haukkua ja paimentaa. Saimin-pösilö sen sijaan tunki oikopäätä tapansa mukaan koko äijälaumalle frendiksi!
Köörille pantiin sauna lämpiämään ja sinne pahasti kohmettunut porukka painui heti kun kaappi vain oli hellerajan ylittänyt. Saimi tunki tietysti sekaan ja poukki nolona lavolta, kun isäntä komensi alaikäiset pois tuliliemen nauttijoiden seasta.
Kaikeksi onneksi reippaat ulkoilijat väsähtivät varsin nopeasti ja toimittivat itsensä taksiin kohden kotejansa...vain kummi jäi sohvalle kuvailemaan urotekojaan kyykkäkisoissa. Eikä ihan turhaan, sillä sijoittuivathan he sijoille 5-8...paras tulos ikänään.

Kananjalka

Tässä juuri laastarin alta kaivettu kananjalka...Saimin vahvaakin vahvempi pultiton vasen takajalka siis. Ei uskoisi. että moisellä raajalla voi liikkua niinkin reippaasti, kuin Sämpylä tänään jo pyrki etenemään. Pientä rajaa liikkumiseen laittoi sentään isäntä, joka piti piskin visusti köydessä ja ulkoiluaikakin oli perin rajattu...

Ruuvit vek, Aulanko tutuksi ja laikka kyljestä

Aamun kirkas aurinkoinen valaisi taivaan, kun pakkauduimme kansanautoon ja suuntasimme Hattulaan. Perille päästyämme emäntä kippasi Saimin lääkäri-Anssin huomaan nukutettavaksi ja auottavaksi. Havahtuneen setterin palautus luvattiin iltapäivästä, joten me muut lähdimme nauttimaan kauniista ja vaihteeksi siedettävän lämpimästä säästä Aulangolle.
Ensin möngimme emännän ja isännän kanssa metsän läpi karhuluolalle ja sitten autoin vuorotellen kumpaakin kaksijalkaista kiipeämään lumen tukkimat raput ylös näkötornille (tiedättehän; se harmaasta graniitista viime vuosisadan alussa väsätty 33m korkea jyhkeä torni). Torniin kiipesimme maisemia ihailemaan sen välikerrokseen ja kun emäntä kehotti minua nousemaan kaidetta vasten, jotta isäntä saisi aikaiseksi hienon valokuvan, minä roiskaisin kokonaan kaiteen päälle! Siinä isäntäväki lurautti huonot lahkeeseen ; )) HAH, mitä raukkiksia!

Maisemia tsiigaamassa

Paluumatka autolle tempaistiin puiston läpi peurojen ja jäniksen jälkiä ihmetellen. Sitten takaisin VetHausille kaakaolle ja koska vielä hetki meni Saimin palautukseen, niin kaksijalkaiset käväisivät Mäkkärillä roskaruoalla ja minä jäin (taas) siitä auvosta paitsi.
Kun sitten viimein saimme Sämpylän saavi päässään pois pajalta, oli yllättävää, että Saimilla ei ollut sen kummempaa pakettia räpylässään. Mitä nyt laastarin rääpäle. Jalka sen sijaan oli singlattu naurettavan kalpeaksi. Mennee koko kevät karvan kasvatukseen ; )
Muka selkeäpäinen laumanjäsen jäi sitten kotona kanssani saavi päässään lepäämään myrkkyhuuruja pois kaalistaan kaksijalkaisten oikaistessa itsensä ladulle. Mikä lienee sillä sitten naksahtanut kaalissa, kun se rupesi riiheämään kanssani pikku päänaukomisesta. Täytyi oikein vilahtaa pakoon piirongin alle, ennen kuin joutui ihan silputuksi. Ei siinä meiningissä pysynyt likalla pönttö päässä, eikä meikällä nahka ehjänä. Emäntä sai putsailla kokonaista kolmea laikkaa nahkastani!
Toivottavasti huomenna selviämme isommitta riehunoitta työpäivän ajan, saattaa olla, että täytyy oikein varautua pistämään jalkapuoli ojennukseen...siis, mikäli yleensä edes pääsemme viettämään aikaa samassa tilassa...

Vaali-ilta

Se on sitten Suomen tasavallan 12. presidentti valittu. Kisan vei ennakkosuosikki Sauli (sillä on joku Bostonterrieri "koirana" ; ), ääniä hänelle 1,8 miljoonaa, kun taas Pekka (sillä on kai KISSA) sai 1,07 miljoonaa ääntä. Meilläkin Saimin kanssa meni ilta töllön tuijotukseen, tässä tapauksessa oikeastaan töllön tölläämisen välttelyyn, sillä vaalitulosilta ei meille settereille ole parasta viihdettä ; ))

Eslalle kyytiä

Pakkanen oli hieman hellittänyt eilisestä, joten ei kun ulkoilemaan järven jäälle. Sämpylän kummit asensivat meille vetovaljaat ja isäntä nouti varastosta sen eilen hankitun pinkin potkukelkan (merkkiä ESLA). Sitten porukkamme suunnisti Tohlopin jäälle vetoharjoituksiin, kelkkaa kyllä pääasiassa kannettiin koko matka, kaupunki kun vaihteeksi on ahkeroinut hiekoitustehtävässään.

Veto on loppunut sora-osuudella ; ))

Jäällä pääsimme tosihommin kiskomalla latu-uran ohessa kummeja isännän näyttäessä edellä juosten suuntaa (sen aikaa, kun jaksoi paahtaa kunnon vauhtia). Meidän vetonarumme olivat saman mittaiset ja se vähän häiritsi suoritusta. Kunnon vetohomman sijaan äristelimme toisillemme ja välillä koko homma lopahti kunnon turpajumppaan. Lopulta isäntä kyllästyi metakkaamme ja sitoi meidät vetämään peräkanaa; minä edellä ja Saimi melkein hännän päässä kiinni, ja katso, homma pelitti!
Tämä rymysessio olikin sitten taas pitkään aikaan viimeinen, sillä huomennahan Saimi taas operoidaan ja kuulemma menee pari viikkoa taas toipumisessa...

Perro tuli tähänkin taloon

Päivälenkillä piipahdimme Saimin kummien kanssa turvesuolla saatellessamme isäntäväen koiranruokaostoksille Lielahteen...joutuivat höyrypäät muuten ostamaan pinkin potkukelkan saadakseen koiranruokasäkin toimitetuksi kotiin!
Iltapäivästä minunkin kummini saapuivat paikalle...oikein kunnallisella kulkuvälineellä matkaillen (kukas näillä keleillä nyt autolla ajaisi, paitsi Sämpylän kummisetä heti pian). Heidän mukanaan tuli tietysti Perrokin taloon. Ja ryminällä tulikin...tuulikapisssa oli hetimiten ahdasta, kun me kaikki kolme koiraa kiepuimme väkkäränä toisiamme ja kaksijalkaisia tuttuja tervehtien. Aiemmasta poiketen Frida malttoi olla lurauttamatta ilopisuja matolle, johan sille Sämpylä aamulla heitti laatat ;)
Illalla ennen kuin Fridan poppoo noudettiin anoppilaan, saimme porukalla hieman oikaista vieteriämme tiellä talon edessä. Kummi ja isäntä heittelivät meille lumikökköjä pitkin penkkoja ja me pompimme kilpaa saaliin perässä turvat huurussa...mitä Saimi nyt hieman hidasteli...

Naukeesti pakkasta

Onneksi sentään makkarissa oli matrassillamme lämmintä ja mukavaa. Mittari näet näytti -30C puoli ysiltä...ja ulos olisi pitänyt lähteä. Saimi tilkittiin alkajaisiksi kipulääkkeillään ja antibiooteillaan (kun lääkitys on kohillaan, niin jalkakin kantaa) ja sitten emäntä nappasi kauppakassin kainaloonsa ja isäntä taas meidät harjoittelevat malamuutit narun jatkeeksi. Pihalla oli kipakka keli ja pikkuisen varpaita vilutti, mutta pikkumetsässä oli ihan tuoreita jäniksen jälkiä! Pikku jäljityspuuhissa tuli meille kaikille kolmelle lämmin, isäntä roikkui taluttimien lenkeissä hampaat irvessä ja me Saimin kanssa tarkastelimme joka kuusipuskan alusen pitkäkorvien varalta. Äijä oli hauskan näköinen pipo vinossa ja kökkö lunta katolla ; )
Pikaulkoilun jäljiltä eikun kotiin eväälle...Saimi vaan ei ehtinyt syömaan, ennen kuin laatta lensi. Taisi lääkitys pistää massun sekaisin, varsinkin, kun isäntä unohti heittää papuset eteen ennen ulkoilua. Taas kerran suurin klimppi livahti olohuoneen uusille matoille. Siinähän sitten isäntä lääppi liimaista vihreää ykää...

Koirakavereita ja pakkasta

On se vaan kummaa, kuinka Saimi on reipas lääkityksen ollessa kunnossa. Tänäänkin aamulenkillä tavatessamme ensin tutun Airedalen terroerin ja sitten hieman tuntemattomamman, suorastaan vieraan Kooikerhonden, Sämpylä suorastaan isotteli molemmille voimainsa tunnossa. Kooikerin kanssa se lopulta kuitenkin taipui leikkimäänkin. Saman ikäisiä kun olivat. Yritti se Kooikeri minunkin kanssani jotain leikin tapaista, mutta pistin pikkuisen selälleen. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Iltapäivästä pöllyttelimme auringonpaisteessa järven jäällä työmaalta palaavaa isäntää vastaan. Pakkasta piisasi runsaat 20 raatia, mutta se ei meitä PAKSUturkkisia setteritä häirinnyt...mitä nyt Saimi hieman nosteli paluumatkalla huonokarvaista ja muutenkin pilallista takajalkaansa...mutta isäntä kyllä oli tyytyväinen vastaan tulostamme. Taisi peräti pussata perässämme talsivaa emäntäämme, ei tainnut äijä muistaa, että pakkasessa huulet rohtuvat helposti : D

Pasaatilla Sämpylähuoltoon arktiksessa

Aika kolina kuului, kun isäntä käynnisti lämpimän subtrooppisen tuulen mukaan nimetyn kulkupelimme. Pakkasta oli jo iltapäivästä lähes -20C ja aurinko lähinnä näytti viimeisiä valonsäteitään nousevan kuun kanssa kilpaa, kun matkamme Saimi-huoltolaan Hattulaan alkoi. Minä matkustin ensimmäistä kertaa auton takaluukussa sen jälkeen, kun olin muinoin alle puolivuotiaana heittänyt soosit ja kakkoset edellisen kulkupelin tavaratilaan hermostuksissani. Nytkin yritin viimeiseen asti tunkea takapenkille, mutta isäntä toimitti minut kylmästi Saimin seuraksi takatilaan...jossa sitten olikin ihan kiva matkustella. Meinaan heti, kun kippo lämpeni positiivisen puolelle.
Saimin lääkäri Anssi otti meidät vastaan jo hieman ennen tilatun ajan alkua ja diagnosoi Saimin vaivaksi heti röntgenkuvien jälkeen infektoituneet keinoligamentit. Niinpä ohjelmanumeroksi tuli olla myös maanantaina Vethausilla, nyt jo kello 10.30 narunvaihtopäivillä. Eli Saimilta otetaan leikkauksen yhteydessä asennetut varaosat pois happanemasta. Ruuvien ja keinoligamenttien mukana näet saattaa saada (sellainen on jo niissä ligamenteissä)lopunikäisen bakteeritulehduksen, joka tokenee vain jatkuvalla antibiottikuurilla. Nyt matkaan saatiin antibiotteja ja kipulääkkeitä popsittavaksi, kunnes operaatio on onnellisesti ohi.
Paluumatkalla ja vielä kotonakin Saimi oli hiljaista tyttöä rauhoitusaineen vielä jyllätessä sen verran suonissa, että isonpi kaahotus ei maistunut.
PS. Käytiin muuten vaa'alla siellä lekurissa ja Saimi painoi 24kg ja minä hirveät 26kg (adjektiivi isännältä)...dieettiä taitaa pukata...

Seitsemän setterinjalkaa

Iltapäivällä Pikku-Tohlopilla nauttimassa auringon säteistä ja pöllyävästä lumesta. Saimikin oli matkassa, kolmella jalalla tietty. Lievästä liikuntarajoitteesta huolimatta se nuuski innokkaasti järven rantojen päälle notkahtaneiden pajujen juurakoita, mutta ymmärsi olla kisaamatta meikäläisen kanssa kilpajuoksussa. Isäntä ei ymmärtänyt. Ja hävisi, kirkkaasti! Kotimatkalla Saimilla muuten olivat paikat jo niin norjistuneet, että matkan teko onnistui ihan kivasti neljälläkin jalalla...voimalla ontuen; Huominen lääkäri ei tule yhtään liian aikaisin.

Äitin lelu...Saimi-Sämpylä

Onneton siskolikkani Saimi konkkaa tänäänkin kaikilla kolmella jalalla. Käytiin meinaan porukalla aamun kalvakkaassa kajossa Pikku-Tohlopilla "lenkillä" nuuskimassa paikkoja. Ynnä hieman juoksemassa -18C:n pakkasessa, Saimi sen kuin konkkasi ne kaikki 20 askelta, minkä vaivautui liikkumaan. Onneksi sentään minä pääsin röykäisemään vapaasti...
Kotosalla onnettomaan konkkaajaan hermostunut isäntäväki tilasi ajan Vethausista...heti tiistaiksi. Josko sitten Saimista tehdään rukkaset, vai saisiko siitä rukattua jollain konstilla vielä toimivan setterin. Sämpylä kun ei näytä meidän perheen raakailussa oikein pärjäävän, meillä kun ei pelkillä pisulenkeillä selviä; välillä minä tirsin sen pilkkeiksi ja välillä se pökelö teloo itse itsensä...vaikka onkin äitin sylilelu ;)

A1-luokan lenkki?

Tänään aamulla Sämpylä oli yhtäkkiä ruvennut (taas)kolmijalkaiseksi. Sämpylä ei aamulenkillä varannut melkeinkään yhtään askelta leikatulle takajalleen, vaikka perjantaina se oli ihan ok. Minkäänlaista aavistustakaan tämän kertaisen loukkaantumisen syistä vain ei ole kellään, jollei sitten eilispäiväinen lenkki ollut liian raskas...ihan normaali minun mielestäni. Niinpä iltapäivästä sain piiiitkästä aikaa tehdä lenkin vain ja ainoastaan isännän kanssa. Piipahdimme suolla ja käväisimme oikein järvelläkin tarkastelemassa jään kantavuutta. Jäällä ollut vesi näytti imeytyneen höttölumeen ja sitten jähmettyneen, joten eiköhän tässä pakkasten vielä pari päivää jatkuessa pääse enemmänkin seilaamaan järvellä, vaan olisihan se kiva saada Saimikin matkaan, sitä kun on niin kiva pelmuuttaa aukeilla ;)
Nyt sen sijaan taitaa olla maanantaina taas luvassa lääkäripäivä, josko elukkaparasta jollain operaatiolla saisi vielä neljällä jalalla kulkevan metsästyskoiran.
Suosittelen muuten hankkimaan vain puna-valkoisia settereitä, ne kun eivät ole lainkaan noin loukkaantumisherkkiä :)

Pientä tirsua

Isäntäväki on ollut tyytyväinen minun piristymiseeni valaraskausajan jäljiltä, mutta tänään kippo kiepahti nurin: Iltapäiväkohelluksellamme kaarestimme Saimin kanssa suolla ja otimme siinä samalla pikkaisen hammasmatsiakin. Lähinnä lämmitelläksemme, vaan sattui käymään pikku vahinko ja niin Sämpylä jolkotti yhtäkkiä emännän luo pää vinossa...
Kotosalla isäntäpari tutkaili Saimin näkymättömiin muurautuneita silmiä ja yritti saada selville, oliko Saimin silmistä mitään jäljellä. Siitä oli hieman vaiketa saada selvää, Saimilla kun silmänreiän saa kiertymään vaikka korvan kohdalle, mutta lopulta molemmat silmämunat saatiin näkyviin ja kohtuullisen reiättömiksi todettiin ja niin Saimi sai jäädä kotosalle odottamaan turvotuksen laskua...

...tätä kirjoitettaessa elukka näyttää jo melkein normaalilta, mutta kuvasta näkynee "alkuperäinen" tila.

Hullu pyöräilijä

Kipaisimme emännän kanssa pikku lenkille iltapäivästä. Pakkanen oli perin kipakka ja aurinkokin oli kaivautunut vaihteeksi näkyviin. Vedimme Saimin kanssa juoksuvöiden hidastuspäässä majailevaa emäntää hyvää vauhtia Tohloppi-järven ympäri, kun äkkäsimme punatakkisen ja naamansa vain silmänreikien kohdalta näkyviin jättäneen hullun pyöräilijän tien toisella puolella. Koska oli lähes varmaa, että ainoa hullu joka pyöräilee tällaisella kelillä, on isäntä, otimme pikaisen tempaisun tien yli kohti herra talvipyöräilijää...onneksi emäntä oli sen verran painava, että reissumme tyssäsi kiihdytysvaiheeseen ja kukaan meistä ei jäänyt ohiajavien autojen alle ; )
Pyöräilijä oli isäntä, mutta yllättäen näimme reissullamme kaksi muutakin huru-ukkoa polkupyörän selässä, pakkasesta ja lumisista teistä huolimatta...

Äänen päästössä

Tämän päivän tärkein tehtävä oli käydä päästämässä äänet presidentinvaaleissa. Niinpä heti herätyksen jälkeen isäntäväki pynttäytyi vaalivaatteisiin ;)) ja matka vaalipaikalle, eli paikalliselle alakoululle. Matkalla törmäiltiin tuttuihin, mutta äkkiäkös tuollainen kilometrin reissu kulahti. Ensin emäntä paineli jonon jatkoksi isännän jäädessä koiranpitoon, eli meidän seuraksemme pihamaalle. Siinä istuskellessamme paikalle tohelsi myös Saimin veli Leevi ja niin mekin pääsimme antamaan äänemme...siis tervehtiessämme pikku haukulla "velipoikaa". Mukavaa, kun jälli tuli siihen pyörimään, saimme mukavasti kulumaan yllättävän pitkän äänestyssession...isännän mukaan vaalivirkailija nro 1:llä oli kulunut liian pitkä aika aakkosten opettelusta...

Vaakapäivä

Aamullä emäntä vaa'itsi meidät toista kertaa joulumässytyksen jälkeen...ekalla kertaa vaaka näytti molemmille 25kg ja nyt kun Sämpylän kuntoutus on edistynyt sen verran, että reissut ovat olleet rivakampia, niin paino heilui kummallakin 24 ja 24,5kg:n paikkeilla

Setterihavainto Pispalassa

Isännän palaillessa bussilla pääkaupunkityömatkaltaan?, havaitsi hän Pispalan harjulla ankarassa lumipyryssä kaksi reippaasti ja korskeasti taivaltavaa punaista setterineitoa. Kävelyn ylväydestä päätellen isäntä ensin arveli lähiseudulla olevan joko mielenkiintoisia koijareita (siis poikakoiria ;) tahi riistaa. Mutta kun taluttimien päässä roikkuvan mieshenkilö tuli tunnistettua tutuksi Olliksi, setteritkin selvisivät oman kennelin punikeiksi. Lotta ja Peppihän siinä olivat ulkoilemassa...terveisiä näin mutkan kautta!

Taas terrieri

Onneksi vain silkkinen, Fiona-neiti siis. Kasvattaja-Riitta tuli jälleen yön selästä pariuttamaan pikkuneitiä. Tällä kertaa selvisimme ilman Riitan satikutia (erehdyimme sunnuntaina hieman mekkaloimaan liikaa), oikeastaan emme enää lotkauttaneet korviammekaan kaksikon saapuessa miehelästä. Sekä maanantain, että tämä tiistain paritumiset olivat kuulemma sujuneet melkein hyvässä yhteisymmärryksessä urhon kanssa. Hieman Fiona oli ollut torjuva, mutta emännällisellä ohjauksella oli toivottu vaikutus ja hommat saatiin tehtyä...toivottavasti tulee tulostakin ;)

Setteri fysioterapiassa

Pirkkalan kaunokäsi-fysioterapeutti vastaanotti Saimin huoltoon aamupäivästä. Ensin tutkailtiin kävelyä pihamaalla ja diagnoosina oli, että vielä likka keventää, hieman. Hoitomuodoksi valittiin hieronta, koska liikkuminen ei edellyttänyt vesijuoksua ja kireitä paikkoja oli koira täynnä. Käsittelyn edettyä sopivasti, päästi Sämpylä rentoutuneen pirun ja nukahti. Fyssarin mielestä sellaisia potilaita ei juuri vastaanotolla tassuttele. Emäntä sai matkaansa riisin paperia kuntoutusohjeilla täytettynä, mallia onneksi sentään näytettiin uhrin vetäessä sikeitä. Puoletoista kuukauden jälkeen on uusi sessio, mutta silloin pitääkin olla jo paljon paremmassa kunnossa. Puheeksi nousi myös Saimin jalan patit ja niistä emäntä soittelikin leikanneelle lääkärille, joka ilmoitti poistavansa ruuvit, mikäli ne vaivaavat jatkuvasti. Nyt ei ollut syytä huoleen, sillä tuossa kohtaa ei kuulemma ole kuin luu, nahka ja ne ruuvit...
Lumen syömän haavan päälle emäntä sitten osti hunaja-voidetta, josko siitä vielä isompaakin rääkkiä kestävä koipi tulisi.

Talvipäivä

Aamulla ensin luxus+ köllöttelyä isäntäväen kanssa makkusellamme...Saimi nukahti vaihteeksi kokonaan peiton alle ja oli aika pöllämystynyt herätessään pimeästä ; ) Sitten lenkille suolle ja järven rantaan. Me setterit pääsimme juoksemaan rantakaislikossa jo mulimatta, mutta kaksijalkaisilla oli vaikeuksia pitää kenkänsä kuivina 13 asteen pakkasesta huolimatta...lunta on jo niin, paljon, että alla oleva vesi ei jäädy ihan heti. Reissu oli Saimin leikatulle jalalle aika rasittava, sillä nahka oli eilen kulunut leikkaushaavan kohdalta puhki lumen hiertämänä ja tämänpäiväinen suojus ei auttanut asiaa. Niinpä isäntä keräsi sukka/teippi -yhdistelmän pois kesken lenkin haittaamasta Sämpylän juoksentelua.
Kotiinpaluun ja aamiaisen jälkeen tuupattiin porukalla autoon ja lähdettiin maalle katsomaan, josko paikat ovat kunnossa. Lunta oli siellä tullut toinen mokoma kotipihaan nähden ja niinpä auraus- ja harjauspuuhia piisasi ihmisille, kun taas me setterit piipahdimmeensin ikiomalla metsälenkillä ja sitten hilpaisimme järvenlahden yli toisen puolen jäniksiä moikkaamaan. Sillä reissulla kävi käry ja isäntä karjui meidät takaisin omalle maalle, onneksi jää kesti hyvin. Mitä nyt saimme molemmat varsinaiset norsun jalat, kun jään päällä oleva vesi jäätyi lumen kanssa tassuihin. Pikaisen kuuraamisen jälkeen jouduimme sisätiloihin hieman sulamaan (olihan mökissä jo 25 astetta lämpimämpää kuin ulkona: siis 9 astetta, maalla on  muuten aina kylmempää kuin kotona). Kun emäntä saapui mökkiin puukopan kanssa, havaitsi hän Saimin hännänkin taas rikkoutuneen ihosta ja sotkeneen paikat iloisen hännänvispauksen tahdissa vereen...hienoa. Saimi ei selvästikään ole talvikoira!
Tätä kirjoitellessa kotosalla se onkin helppo havaita: Saimi nukkuu sohvalla tiiviisti kirjuri-isännän jalassa kiinni ja nauttii takkatulesta. Sopii kyllä ihmetellä onko moisesta jalostustuotteesta mitään iloa näissä pohjoisissa oloissa verrattuna tällaiseen ylipätevään melkein malamuuttiin ; ))
PS. Kasvattaja-Riitta on tulossa tänään meille silkkiterrieri-neiti Fionan kanssa...ovat matkalla miehelään. Saas katsoa tekeekö tuo pikku terrieri meistä setteripoloista pikkelsiä!

Puu katki!

Iltapäivän seikkailu lumisella suolla oli harvinaisen jännä, sillä puut olivat pahasti notkolla tykkylumesta. Suolla kun on muutenkin surkeita puunriukuja ja lahoja pökkelöitä, niin suurin osa puista oli pikkuista vajaa maata vasten makaamassa. Isäntä potki pienimpiä puhtaaksi riemulla ja me kökötimme putoavan lumen alla yhtä riemulla, kunnes yhtäkkiä melkein vieressämme katkesi 15cm paksu mänty ja viisi ylintä metriä tulla tömähti alas aika paukahduksella! Isäntä siinä laskeskeli, että katkeamis-rasahduksen jälkeen on aikaa melkein sekunti ehtiä alta karkuun...sehän riittää mukavasti, jos heti lähtee ja suunnan tietää...

Adan kanssa sotasilla

Emäntä ja me setterit törmättiin aamulla Ada-koiraan ja sen ihmisiin aamulenkillä. Oli kivaa päästä moikkaamaan Adaa ja sekin näytti olevan samaa mieltä ; ) sillä pöllytimme riemukkaasti hangessa melkein koko harjun matkan. Adan emäntä oikein ihmetteli, olenko joku vaihdokas, kun niin innostuin leikkimään. Saimia moinen kolmantena pyöränä olo ei innostanut; se vain yritti roikkua korvissani, murista ja kaikin keinoin olla oikein epämiellyttävää seuraa...vaan ei se meitä häirinnyt! Eikä sitä paitsi Saiminkaan olisi tarvinnut olla kallella korvin, sillä Anton, se Adan perheen lapsi, ei enään kutsunut Sämpylää oravaksi, vaan Samiksi ; ))

Näin löydät sisäisen malamuuttisi...

Eihän siihen tarvita kuin runsas kymmenen senttiä puhdasta uutta lunta ja lumesta luomaton piha. Siihen kun setterinä rynnistää ja ottaa pikku matsit punaisen Saimi-paholaisen kanssa entisellä kasvimaalla lumen pöllytessä, niin on auvo lähellä. Kipakan otoksen jäljiltä on kiva pomppia isännän heittelemien lumipallojen perään. Saimi on siinä puuhassa ihan höynä...tuskin saa edes kiinni suoraan kirsuun heitettyä kökköä ;) minä sen sijaan briljeeraan heittämällä joka hypyllä ilmassa puolivoltin, ihan vain huvin vuoksi! Mokomissa hommissa tuli siksi lämmin, että oli aika etsiä itsestään se malamuutti ja kaivautua hankeen hieman vilvoittelemaan!

Lomakausi loppuu

Se on sitten aktiivilomailu ja oikein miellyttävät venymällä edistyneet aamut ennen ulkoilua. Huomisesta alkaen palailemme takaisin normaalitilaan, jossa isäntä raastaa meidät setteripolot patjaltamme pimeään aamuun ulkoilemaan ja sitten viettämään päivän sohvapartiossa ulkona kulkijoita tarkkaillen ja kommentoiden, kunnes taas pääsemme ulkoilemaan alkuillasta. Ainoa valopilkku moisessa on jo meitä aiemmin itsensä sängystä riipinyt ja pääkaupunkiin itsensä siirtänyt emäntä...

Mountaineering

Aamu, eikun päivälenkillä kipaisimme kotiporukalla vitosen lenkin valjaissa...siis järven ympäri. Ihan ennätysaikaan ei reissua tempaistu, sillä pakkasta ja auringonpaistetta oli siksi komeasti, että matkalla otettiin nippu kuvia. Meistä koirista. Kotosalla sain silpaista kitaani vain kevyen muna-Malto-tuoremehu-kerma-aterian ennen kuin jouduin/pääsin Saimin kummien matkassa boulder-reissulle jonnekin maakuntaan. Saimi ei päässyt matkaan, koska alueella oli havaittu susia ja se on vielä niin turkasen hidas ;)
Koulutuksen ja treenauksen nimissä pinnistelin kallioille ja kiville oikein tosissani ja kun viimein kotiuduimme, oli minulta vieteri aivan oikoinen...kylässä piipahtanutta Ånni-Manniakaan en erityisesti kunnioittanut seurustelulla (Saimikaan ei jällistä innostunut, vaan ryykäsi sen kimppuun oikein kunnon älämölöä pitäen, kunnes sai "estokomennon") vaan vetelin mieltä ja kehoa virkistäviä sikeitä koko illan.

Sämpylä -purulelu

Naatiskellessamme kuulaasta kuun paisteesta kipakassa pakkasessa illan suolenkillämme, törmäsimme Iita-seropiin. Se kökki mustana murjaanian keskellä polkua vaanimassa Saimia ja isäntäväkeä (olin itse "hieman" sivummalla seikkailemassa) ja ponnahti morjestamaan vastaantulijoita oman isäntäväkensä peloottaen. Seurustelu Saimin kanssa sujui alkajaisijksi kuitenkin ihan mukavasti ja kaksijalkaiset heittivät keskenään rennosti läppää samalla karjuen kutsuhuutoja meikäläiselle. Kun sitten viimein erehdyin paikalle, tuli minulla ja Iitalla heti kevyttä keskustelua alueen merkittävimmästä nartusta. Sämpyläkin siihen sitten posahti pörhistelemään ja isottelemaan; sillä kohtaa minä viisaana koirana lähdin sivummalle nuuskiskelemaan. Saimi siinä hieman rohahti Iitalle ja kiistakumppani ui välittömästi liiviin. Emäntä ilmaisi Saimille kiistan saavuttaneen riittävän keston, jolloin Sämpylä seisahtui niille sijoilleen...ja joutui Iitan puruleluksi. Hurtta kävi Saimin kurkkuun sutena kiinni. Vaslitettavasti hööki-Iitalla oli valjaat yllään ja niin emäntä siirsi sen niska-perse-otteella sivummalle, mistä se singahti heti uudelleen Saimin päälle kurkkuotetta hamuamaan. Tällä kertaa emäntä nappasi vihulaisesta kiinni ja tarjoili sen viimein hätiin ehtineelle emännälleen. Atakki tapahtui niin rivakasti, etten edes minä ehtinyt höyhentämään moista öykkäriä...
Kotiin palaillessamme muistimme Iitan olevan saman hurtan, joka oli räyhännyt meille jo muutamaankin kertaan. Luultavasti osaamme seuraavalla kerralla kiertää perkeleen hieman kauempaa.
Kotona tarkastuksessa Saimi havaittiin onneksi reiättömäksi ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, se ei paljon moisesta röykytyksestä huomenna muista...

Viljo ja Orava

Harjussa lumennuhjassa törmäsimme lenkillä siihen leukapartaiseen mustaan...mikääs sen nimi nyt olikaan...mustaan seropi-koiraan ja sen perheeseen. Emäntä meinasi tukehtua käkätykseensä, kun perheen pienokainen kutsui minua Viljoksi ja Saimia Oravaksi!...koiran nimi on Ada ja sen nuoren isännän Antton...emännän huomautus.

Mustissa ja Mirrissä

Oho, johan oli maailmankirjat sekaisin, kun pääsimme kauppareissulle mukaan! Selityskin saatiin heti kylillä, sillä jouduimme heijastinliivikaupoille Mustiin ja Mirriin. Vanhat olivat kuulemma menettäneet loistonsa ja muutenkin ryvettyneet ahkerassa käytössä (ja siltä ne kotona narulle kuivuessaan kyllä näyttivätkin). Saimi sai ensin sovitella Hurtta-liiviään ja kun kaupan tyttö räpläili hihnoja oikean mittaisiksi, niin isäntäväki naroi itsensä tärviölle Sämpylän väistellessä ja nuljuillessa alta parhaansa mukaan karkuun. Velttiolusta huolimatta liivi saatiin sovitettua ja hyväksi todettua, joten seuraavaksi samaa kaapua koetettiin minun p
Äälleni. En itsekään ollut kovin innostunut sovituspuuhista, varsinkin kun kaapin läheisen kaapin alle oli vierähtänyt hyvän tuoksuinen keksi, jota yritin onkia parempiin suihin ryömimällä hyllyn alle mahdollisimman pitkälle...no, liiviä saatiin sovitettua ja se suorastaan nauretttavan suureksi havaittua. Niinpä seuraavaksi päälleni sovitettiin jotain spanielikokoista vaatekappaletta. Isännän mielestä se oli juuri sopivan napakan kokoinen, joten sain selaisen miniläpsykän hohtoliivikseni. Itse asiassa se on mukavan kokoinen, kun se ei turhaan peitä koko selkää. On vähän niin kuin urheilillinen ;))

...ja turvoksissa oli koko nilkka

Taas oli raskas viikonloppu Saimille; leikattu nilkka kaipaa kylmähoitoa eikä tukisidekään ole liioittelua pidemmälle lenkille. Jalka kyllä kestää astella reippaastikin, mutta levon jälkeen näyttää likka hieman aristavan ensiaskeleitaan. Näyttää olevan melkein tiedettä tuo setterin kuntouttaminen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Varsinkin, kun seuraavan kuntoutusajan fysiterapeutille sai heti 16.päiväksi tätä kuuta...

Vesikoira

Tänään opimme aamulenkillä (vaativassa maastossa ja tuoreessa lumessa kylläkin) mitä tarkoittaa rodunnimi "vesikoira". Kun näet kipittää Fridan turkilla varustetuna perässäme pari tuntia on kotiin palatessa matkassa vuoden vesivarannot. Lumen muodossa paakkuina, ja kattavasti ympäri kropan! Isäntäväki nyppi ensin porukan pienokaista kevyemmäksi varmaan puoli tuntia, kunnes keksi kieputtaa likan pyyhkeeseen (ja lisätä pökköä pesään sulamisen nopeuttamiseksi)ruokailun ajaksi...ja katso, vajaan vadillisen lunta ja jääpaakkuja ynnä ankaran pesän posmittamisen jälkeen Frida on lumeton ja melkein kuiva...ja meillä muilla on turkasen kuuma!

Hyvää uutta vuotta 2012!!

Hyvää Uutta Vuotta 2012 toivottavat Helmi-Orvokki, Saimi ja Frida, sekä pari oudon näköistä kaksijalkaista.

Joulunajan askareita

Jouluaaton aattona siirryimme hyvissä ajoin isännän työpäivän päätteeksi maalle. Tarkoituksena oli olla ajoissa saunan ja kylpysaavin lämmityksessä seuraavan päivän "juhlallisuuksia" varten. Yö meni tiiviissä tunnelmassa ja aamusta päästiin Saimin ja isäntäväen kanssa metsän hengiksi. Lumi oli sulamassa pois hyvää vauhtia ja vettäkin sateli, joten kovin oli jouluista. Maastosta löytyi yksi ukkometso, minä sen löysin, vaan oli mokoma turhan korkealla puussa! Sulavan lumen alta löytyi reissullamme myös täysin syömäkuntoisia suppilovahveroita ja Saimi onnistui hukkaamaan jalkapakettinsa maastoon. Siinä samalla räpylä sitten turposi rasituksesta ja lopun lumen raapimisesta. Paluumatkan Sämpylä joutuikin tekemään kaulahuiviin kytkettynä ;) Kun pääsimme takaisin mökille, tulivat kummini juhlailemaan Fridan kanssa ja siitä ilosta pistimme kolmeen koiraan ranttaliksi kunnon toviksi. Lahjaksi saimme älyluut (kuin iPhone, mutta huonompi käyttöliittymä, koska emännältä kuluin hetki jos toinenkin sellaisen tyhjentämiseen) ja possunkorvia. Frida sai köysilelun, jossa oli päissä täkynä naudannahkaa järsittäväksi. Joulusaunan jälkeen pakkauduimme autoon ja palasimme sivistyksen pariin. Meille settereille se tiesi koti-iltaa, kun isäntäväki lähti muualle joulueväille. Sama tahti jatkui joulupäivänäkin, sillä nyt kaksijalkaiset evästivät mummolassa ja me pötköttelimme kotona, mitä nyt teimme asianmukaisen kuuden kilsan aamulenkin järven ympäri. Tapaninpäivänä tahti muuttui, sillä vaelsimme melkoisella laumalla (minun ja Saimin kummit, sekä isäntäväki ynnä Frida-perro) aina Pyynikin näkötornille munkkikahveille ja takaisin kotiin. Matkaa mittaroitui kokonaiset 15km...Saimin jalkakin kesti ihan hyvin. Sen sijaan tiistain seitsemän kilsan valjaslenkki oli jo liikaa ja likka alkoi ontua jalkaansa. Hierontahoito auttoi, ja illasta taas jalka heilui normaalisti, onneksi. Siihen ehkä lisäksi vaikutti loppupäivän lepo isäntäväen reissatessa sukulaisissa ja maalla myrskytuhoja tarkastelemassa. Keskiviikkoa vietimme Fridan ja Saimin kanssa ihan pikkulenkkeillen ja torstaina lähdimme rankassa vesisateessa laumalla valjaslenkille, juoksutarkoituksella, Horhan harjuun. Reippaan ulkoilun päätteeksi pääsimme ihan vain kaksistaan Saimin kanssa makoilemaan isäntäväen ollessa vaihteeksi teillään ja Fridan lähdettyä hoitoon "toiseen mummulaan". Perjantaina heräsimme ihan sikamyöhään ja teimme tavanomaisen harjulenkin pidempänä ulkoiluna ja sitten taas lepäilimme isäntäväen kyläillessä. Yön alku kyllä meni porukalla sohvalla, sillä isäntäväki innostui lopettamaan Harry Potter-maratoninsa kahdella viimeisellä elokuvalla. Kuten arvata saattaa, myös lauantai-aamu meni unessa, koko porukalla. Puolilta päivin Frida kipattiin meidän autoome ja matka raketteja pakoon maalle alkoi. Aiomme viettää koiralaumalla vuoden vaihteen poissa kaupungista, kummisetä kun on innokas rakettimies. Maalla sitä paitsi pääsimme kaikki oikopäätä oikaisemaan vieterimme lumisateiseen, pakkasen hyydyttämään metsään...

Joulutervehdys

Se olis sitten joulu lähellä, äskön jo saatiin putsata piparitaikinat vuoasta.

Akvaariossa

Tänään Saimi lähti emännän illasta Hattulaan. VetHausissa oli luvassa fysioterapeutin vastaanotto ja se leikkaukseen kuulunut ilmainen kerta vesijuoksua. Emäntä oli luumu ja jätti minut kotiin odottamaan isäntää töistä palaavaksi mieluummin. Arveli näet joutuvansa lekurissa liikaa minua vahtimaan sen sijaan, että voisi auttaa Sämpylän kanssa.
Ensin fyssari venytteli ja hieroi Sämpylää. Selkä ja terve jalka olivat jäykkiä ja kaipaavat kotihierontaa. Seuraavaksi oli allasjuoksun vuoro. Saimi oli kuulemma jokseenkin vaikeasti pujotettavissa akvaarion näköiseen altaaseen, jalkoja sojotti joka suuntaan, vaikka punttuun pääsi avautuvan toisen pään kautta ihan helposti. Sitten astiaan päästettiin lisää vettä kintereisiin asti, ennen kuin juoksumatto alkoi liikkua. Onneksi Saimi älysi sillä kohtaa myös heilutella jalkojaan; )

Akvaariossa...emäntäkin.

 Allashoitoa kesti hyvän tovin ja lopuksi fysioterapeutti vielä kuivasi Saimin oikein huolella. Matkaan saatiin mukaan tarkat ohjeet hieronnasta ja kehotettiin hakeutumaan paikalliselle fysioterapeutille ja käydä rääkättävänä ja vesijuoksemassa kaksi kertaa viikossa kolmen viikon ajan! Saapa katsoa, kuinka kaksijalkaiset ehtivät/jaksavat/raatsivat vetäistä moisen ohjelman, mutta sillä Saimin jalasta saisi entisen veroisen. Nyt kuulemma on vielä liikkeelle lähdössä havaittavissa ontumista...

Talvipesu

Emäntä ennakoi joulua toimittamalla meidät metsämärät setterit heti aamulenkin jälkeen pesukoneeseen. Siis suoraan pesuhuoneeseen, hieman lisää kostuketta kraanasta ja sitten turkit supershampoon vaikutuksen alle. Sen verran oli syksyn aikana kuonaa turkkiin pesiytynyt per kirsu, että kerrankin emäntä käytti ohjeenmukaisesti laimennettua litkua pesuumme. Toiveissa taisi olla saada minusta vaaleilta osin valkoiseksi. Pesun jäljiltä turkki oli ainakin paremmantuoksuinen (isännän mielestä) ja ehkä hieman oikeamman värinenkin...mitä nyt massu säilyi mustana...

"Vesijuoksua"

Vähän aikaisin tilattuun aikaan nähden Saimi aloitti vesijuoksun. Ihan yksin ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä harjoituksiin, sillä isäntä ja minä olimme tiiviisti mukana kuvassa...siis aamulenkillä matkalla suon halki. Yöllä satanut matto lunta oli sulanut mössöksi vanhan päälle ja lisää ropotti veden muodossa koko ajan. Kaikki ojat olivat jo puoliksi järviä ja järvikin oli levinnyt väylille asti. Kevyen mulimisen jälkeen pääsimme oikomaan jalkojamme täyttä vauhtia vielä lumen peittämälle pellolle. Saimi oli matkassa ns. suojaavalla jalkasiteellä ja kiitolaukka sujui loistavasti, kun kynnetkin ottivat maahan! Jopa ojien yli pomppiminen sujui entiseen malliin; pieni vauhti, ponnistus ja asento vakaana liidellen vesistön yli ; ) Kun pääsimme kotiin pyyhkeen sisään, isäntä havaitsi harmitellen suokjasiteen valahtaneen sen verran alas, että leikkaushaavan karvaton kohta oli hieraantunut punaiseksi hankea vasten. Taitaa mennä vielä tovi, ennen kuin Saimi voi kiitää hangessa kokonaan ilman suojasidettä, nahkalaikkuihin kun pitäisi saada edes hieman karvaa suojaksi (karvaa puuttuu kolmesta kohtaa: tukiteipin repimästä kohdasta hieman polkuanturoiden yläpuolelta, lastan jyrsimästä kantapäästä ja tietenkin leikaushaavan päältä).

Pynsällä bailaamassa

Sattuipa sopivasti. Emäntä lähti heti aamusta kylille "juhlimaan" ja unohti lompsansa kotiin virumaan. Niinpä patrullimme (minä, Saimi ja Frida + kuski-kummisetäni ja isäntä) otti ja kuskasi tarvekalun emännälle kaupunkiin. Koska matka oli sen verran pitkä, kulkupelinämme oli Mondeo, jonka takaluukkuun mahduimme koko koiralauma aivan heittämällä. Päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä ajelulla ja lähdimme kaupunkiulkoilemaan Eteläpuistoon ja sieltä Pyynikille. Ensi töiksemme karkuutimme sata sorsaa suvannosta, mutta kaksijalkaiset huolestuivat aikaansaamastamme älämölöstä sen verran, että mokomat köyttivät meidät. Näin emme saaneet kastetuksi talviturkkia Pyhäjärvessä...ei silti, että muka olisimme sinne uimaan menneet, hyiseen veteen muutaman sorsan vuoksi ; ) Reissu jatkui mukavia polkuja pitkin oravantuoksuja ja pörröhäntiä itseään bongaillen. Itse asiassa isäntä oli jo muutaman sadan metrin jälkeen valmis varrastamaan Sämpylän ja minut ylenpalttisen köydessäsinkoilun vuoksi. Heti kun saattueemme oli päässyt ns. suojaiseen paikkaan, kaksijalkaiset päästivätkin meidät irti siinä toivossa, että nuuskisimme kiltisti järven rantoja ja pysyttelisimme pyytämällä lähettyvillä. Vaan turha oli toivonsa, sillä vetäisimme oikopäätä mäen ylös lenkkipolun tuntumaan pupunhajujen perässä (ja Frida meidän perässä...se on jo tosi kova juoksemaan) ja olimme kovin kovakorvaisia kutsuvihellyksille. Sehän tiesi arvatenkin loppumatkaa visusti köydessä, mutta reissu oli siitä huolimatta perin mielenkiintoinen "kaupunkiulkoilu". Juri äsken tulimme ulkoa, vaihteeksi lumitöistä, sillä koko illan on satanut jotain rännäntapaista aika reippaasti. Saimin jalka oli taas vain aivan kevyellä siteellä ja hyvin se jo kestää pikku leikkiäkin...

Ketunpyynnissä

Pääsimme yllättäen iltapäivälenkille juuri ennen pimeän tuloa, kun isäntä kipaisi pikaisesti kotona heittämässä meidät ulos ennen "vetäytymistä". Koska isäntäkin vaihteeksi näki nokkaansa pidemmälle, lähdimme pöllyttämään itseämme harjuun. Saimikin pääsi vapaalle jalalle Soraseulan aukolla, joten pääsimme pistämään hieman rivakammin tassua (ja sellaisen suojusta) toisen eteen. Niinpä hävisimme puskiin pöläyksellä ja eikä aikaakaan, kun isäntä joutui viheltelemään meitä takaisin. Eräs ajokoira kun innostui matkaan pöläyttämästämme ketusta niin vietävästi, että isäntä luuli sen olevan vähintään meidän hampaissa raadeltavana...sen verran se innostui ulajamaan pallohännän perään! No, mehän mokomasta repolaisesta enempää välittämättä kipaisimme isännän jalkoihin ja saimme samalla kuulla ihmeellisiä metsästysjuttuja sen ajokoiran isännältä, jonka kanssa oma isäntämme tietysti innostui jaarittelemaan. Mr. Ajokoira oli kuulemma viime viikonloppunakin ajanut jänistä takaa peräti 60km, GPS:n mukaan vielä! Oli päässyt onneksi muutamasta tiestäkin hengissä yli ja nuuskutellut pitkät matkat moottoritien penkkaakin (toivottavasti hirviaidan suojanpuolella). Me vaatimattomat setterit vain jäimme ihmettelemään sen jäniksen tarvetta muuttaa maakunnasta toiseen...

Saimi-tiedote jouluaskareiden oheen:

Saimilla alkoi juoksu, viimein, maanantaina 12.12. Pupunnuuskinta on siis hetken sijalla kaksi, ainakin merkkilirausten määrästä päätellen pojat ovat nyt lähempänä sydäntä. Sämpylän jalka on parantunut siihen pisteeseen, että kuntoutus Hattulan Vethausista on tilattu 20.12. tiistaiksi, Saimi pääsee harrastamaan vesijuoksua valvotussa seurassa...sen se varmaan osaa kunnolla, eihän sen uintikaan muuta ole kuin vesijuoksua!

Paljain jaloin

Se oli sitten eka päivä, kun Sämpylä reippaili ulkona ilman polkuanturoita peittävää pakettia. Näytti piisaavan pitoa paremmin lumiloskassa, kun sai kynsiäkin käyttää kaarteissa. Moiseen riemuiluun irtosi isännältä pikku hetki Saiminkin päästessä hetkeksi irralleen hankihyppelyyn. Paria minuuttia pidempään joutolaukkaa ei kuitenkaan irronnut, vaikka jalka näyttikin riekunnan hyvin kestävän. Josko sitä kunnon kuntoutukseen sisko piakkoin pääsisi. Minäkin voisin päästä vähän "hurjemmille" lenkeille...

Eka 5K

Tänään käpyttelimme ensimmäisen järvenympäryslenkin (yli 5 km) Saimin räpylävaurion jälkeen. Kokonaista viisi viikkoa on siis lähinnä tassuteltu ympäri ämpäri lähiseutuja, niin kotona kuin mökilläkin. Nyt on viimein toiveessa päästä jaloittelemaan hieman reippaampiakin ulkoreissuja, varsinkin kun joululomat uhkaavat isäntäväkeäkin.
Saimin jalkakin kesti komeasti koko lenkin, joten ainakin sen puolesta reippaampikin seilailu alkaa olla mahdollista...

Kinkerit

Saimin kummisetä vietti tänään syntymäpäiviään. Aloittelimme juhlintaa isäntäväen kanssa kävelemällä räntäsateessa ja ankarassa tuulessa videofirmalle palauttamaan edellispäiväistä "videonautintoa". Kosteata oli, mutta matkalta sentään löytyi yksi pulska rusakko. Seurailimme porukalla sen pakoloikkailua Saimin ja isäntäväen kanssa niin pitkälle, kuin okulaarit vain elukan havaitsivat.
Hämärän rajoilla alkoi porukkaa lapata kotiimme ja saimme Sämpylän kanssa maistella saapuvien mukanaan raijaamia hyvittelytäkyjä. Nytkin mummulla oli paali makkaraa mukanaan! Samoihin aikoihin paikalle saapunut Frida-Perrokin jonotti kanssamme makkarasaavin ja samalla mummun kimpussa. Oli siinä riehunnassa ihmettelemistä pikku-Oonalla (kummini kummilapsella) ja koirankouluttajataidottomalla mummulla! Loppuillasta paikalle saapui vielä Ånni-holsku ja sehän heitti sarjan vekkulitemppuja imeltääksensä meille likoille...vaan jopa jätkä tokeni, kun se joutui lähtemään lenkille Saimin ja minun sekä isäntäväen kanssa ilman omaa isäntäänsä. Niinpä vai rohea Mondioring- koira kääntyili kuin väkkärä puolet matkasta ja odotti omaa pomoaan matkaan mukaan...oliskoos Ånni jotenkin läheisriippuvainen ;)

Lunta, lunta, luntaaaaa

Skottien harmiksi meillä tuuli tänään vain 20ms, niillä kun pöllytti 70ms pahimmillaan..polot.
Vaan meillä sentään satoi lunta. Tuli sitä eilenkin joku 10 senttiä, mutta tämänpäiväinen oli aikas rapeeta. Iltapäivästäkin päästiin emännän kanssa isäntää vastaan ja vaellettiin naama valkeana vastatuuleen, kunnes pyöräilevä herra (HAH) tuli vastaan. Emäntä päästi Sämpylän oikein vapaaseen kiitolaukkaan ja se painelikin ainakin yhtä lujaa kuin minä kirsu jänöpupujen tuoksua kohti kohotettuna. Eipä paljon pikkukinkun vauhdista havaitse kuntoutuksen tarvetta! Olihan raajan tukena sentään se kevyt tukiside, jonka ortopedi vielä edellytti kulkua haittaavan viikon verran.
Paksussa lumessa oli muuten eräs pieni haitta: maa ja vesi eivät ole vielä jäässä. Niinpä eräs punavalkoinen setteri, nimeltä Helmi-Orvokki, rynnisti kunnon kiitovauhdilla suoraan sulaan, lumen peittämään ojaan. Oli kuulemma hieman valittamista turkkini peräpään värisävyssä ja tuoksussa...

Vaara vaanii aktivointipallossa

Rakas isäntämme jätti Saimille ja minulle töihin lähtiessään maitopurkkeihin (nesteestä tuhjiin) pari pikkuluuta per naama ja motivointipalloihin pikku nameja hetken pyörittelyä varten. Maitopurkit pilppusimme oikopäätä päreiksi ja sitten vedimme valoisan ajan pituiset tirsat...pätkää ennen äijän saapumista kotiin sain viimein päähäni pyöritellä pallot tyhjäksi. Toinen niistä penteleistä otti putosi raput alas ja piirongin alle. Koska tarkoitukseni oli napsia namit parempiin suihin, en jättänyt operaatiota kesken vaan ronkin ensin tassulla ja sitten vielä hampaita käyttäen palleron paremalle hollille. Vaan siinä helkatin kirpputoripiirongissa oli alareunassa joku puun pärsä ja niin lähti kirsusta viilu! Isäntää nauratti mokoma...siis heti kun hänelle selvisi, etten ollut fataalimmin haavoittunut ;)

Huurretta kuonossa

Yö nukuttiin taas porukalla nipussa ja aamusella mittarin näyttäessä +14C isäntäväki kiitteli meitä lämmityksestä ; )
Maassa oli sentti pari uutta ja tuoretta lunta, kun viimein kymmenen korvissa ulostauduimme maastoon. Sain piiiiitkästä aikaaa juosta kunnolla kaseikossa ja tuoreessa lumessa seikkailu oli suorastaan ylimaallisen hauskaa! Saimi-polo joutui edelleen kulkemaan köyden jatkeena ja kulloinenkin kuljettaja oli ihan yhtä polo, sillä Saimi veti kuin tukkihevonen pitkin puskia ja puun alusia. Kuljettajaa todella vaihdettiin muutaman minuutin välein, jotta kumpikaan kaksijalkaisista ei joutuisi vaihtamaan paitaa kesken metsälenkin. Sen verran lämmintä niille kuulemma tuli Saimin nopeuttta säädellessä. Likka olikin jalkavalla päällä pakettijalastaan huolimatta, ilmeisesti isäntäväki osaa jo rakentaa paketin kunnolliseksi.
Eräällä talvikuntoisella pellolla isäntä innostui juoksuttamaan minua ohjaten ja riemukkaasti kipaisin zig zagia lumen kattamassa sängessä Saimin huutaessa hyeenan lailla turhautumistaan narussaan.
Aamiaisen jälkeen hurisimme sohvalla muutaman tunnin onnessamme ja Saimin räpylä sai valvottuja ilmakylpyjä. Sitten olikin taas aika metsittyä ennen kotiin lähtöä. Pimenevässä pusikossa oli jälleen hieno rymistellä ja kyllä pikkuisen nauratti, kun kaksijalkaiset taas roikkuivat ryteiköissä Saimin jäljillä. Vuorotellen, kuinkas muuten. Niille taitaa tulla ongelmia normaalissa talutinkulussa sitten, kun Saimi ei enää saa erikoiskohtelua kipeän jalkansa takia...

Maalle yöksi

Iltapaivän rivakaksi aluksi Saimi otti ja nuoli vereslihalle ilmakylpyjä nauttimassa olleen pakettijalkansa varpaanseudun. Teipin aiheuttama muheva rupi ilmeisesti kutisi kivasti ja sitä piti hieman lipsutella. Onneksi ette olleet kuulemassa, kun emäntä antoi tempusta Sämpylälle palautetta.
Tilanne onneksi rentoutui pikaisesti, sillä isäntä pyöräili töistä kotiin ja matka mökille alkoi lähes saman tein. Maalla maa oli jäässä ja kuu paistoi, aika hieno keli mökkiytyä. Kämppä laitettiin lämpiämään ja me setterit pääsimme sillä aikaa seikkailemaan pimeän metsään emännän kanssa isännän laittaessa pökköä pesään...

Saimin RCD4 Clear!

Tällaista postia tuli kasvattaja-Riitalta:
DNA TEST FOR GENE CAUSING PROGRESSIVE RETINAL ATROPHY (rcd4)
The result for your DNA test is:
Red Fellow's Evening Beauty - This dog is CLEAR of  progressive retinal atrophy (rcd4).
Kivaa. Kun Sämpy vielä saisi jalkansa kokonaan kuntoon...

Yövieras

Frida-perro isäntäväkineen tuli meille eilen illalla puurojuhlan jälkeen yöpymään. Enne maatapanoa katseltiin vielä yksi päähänlyöntikilpailu telkkarista. Siinä joku Helenius ja joku Chisora hakkasivat toisiaan 12 erää ja sitten, vastoin ottelun kulkua Helenius voitti. Sen verran olin ymmärtävinäni äijäin mukelluksesta kun vetelin sikeitä kummisedän kainalossa ; )
Aamulla kipittäessäni rappusia alas makuuhuoneesta, kuului haukkua alakerran makkarista. Meinasin jo vetää herneet nenääni ja höökiä tunkeilijan kimppuun,kunnes muistin Fridan ja sen porukoiden koisineen meillä. Kummiporukoilla oli tiukka aikataulu ja tuskin ehdimme aamu-ulkoilemaan ja kaffeet nauttimaan, kun Friida jo pakkautui autoon (turha oli farmarin takatila, sillä Frida pääsi kummitädin syllin etupenkille) perrojen pentutapaamista varten ja Voorrti lähti kiitämään pääkaupunkiin...

Joulupuurolla

Käväisimme illasta isäntäväen perhetutuilla perinteisellä joulupuurolla. Tarkkaan ottaen mekin Saimin kanssa tunnemme kyläpaikan porukat ihan mukavasti, aina kissoja ja koiria myöten. Saimikin pääsi mukaan, lähinnä kuitenkin vahdittavaksi ja silmien alle. Remuaminen olikin sen osalta aika rajoitettua ja uloskaan ei rampa-Saimi päässyt itseään sotekemaan/telomaan. Puuropaikaan saapuivat myös kummini perronsa Fridan kera, hauska oli tavata niitäkin, mutta Riitu on kyllä aika rasittava. Se kun roikkuu melkein perskarvoissa kiinni, idolina olo on sitten rankkaa : D Pikkuisen meni puuroreissusta massu sekaisin; isäntäväen kummipoika kun syötti meille karvajaloille paalin kissanruokaa.

Kotimainen innovaatio patterin päälle kuivumaan

Viikonlopun kunniaksi Saimi herätti koko porukan ekan kerran heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen ja sitten vielä puolen tusinaa muutakin kertaa ennen aamun valkenemista. Emäntä sai sen (ja minut) lopulta kuitenkin vetämään sikeitä puoli kymmeneen asti ennen aamulenkkiä. Lenkin jälkeen Saimi otti ja ontui, niinpä sen jalkapaketti purettiin ja iho kantapäästä ja tassusta muhjuksi todettiin. Hoitotoimenpiteenä isäntäväki liotti raajan Betadineliuoksessa ja antoi nahkan sitten kuivua kunnolla. Samalla kaksijalkaiset päättivät pestä pois Sämpylän hi-tech jalkatuen nahkaa hiertämästä...sinne se jäi patterin päälle kuivumaan... Nyt Saimi astelee ulkolenkit tukisiteen varassa ja sisällä vammaraaja on ihan au naturel, tietty ankaran nuoluvalvonnan alaisena (pääpönttö ei näytä estävän Saimia nuolemasta jalkaansa). Jalka näyttää kestävän pikku liikkumista ihan kivasti, ainakin silloin kuin Saimi sitä uskaltaa käyttää...

Kauriinmetsästäjä

Päivälenkillä sain ihme hajun kirsuuni...niin, olin vaihteeksi irti narusta ja VALOISALLA ulkona! Harjussa pelmutessani tavanomaisten rusakon ja oravanhajujen seassa poimin yllättäen jonkin isomman elukan hajun. Sen verran tutun sentään, että maalla siihen aina silloin tällöin törmää, mutta että "meidän" harjussa, mokomassa teiden saartamassa metsäläntissä. Kysehän oli metsäkauriista, jota sitten lähdin jäljittämään. Huvittavaa kyllä se otti siirtyi edeltäni suoraan emännän ja Saimin luo. Siinä sitten yllättäen komeata pukkia tuijottivat sekä etätyöpäivää tekevä kuljettajamme, että jalkavaivainen Sämpylä. Kun viimein saavuin tapahtumapaikalle kuono tiiviisti maassa nuuskuttaen, oli bambi jo pomppinut ryteikön läpi paremmille ruohomaille. Kuulemma komean kevein loikkauksin. Höh. Illasta ennen saunaa pääsin emännän juoksuvyöhön töihin, sillä tavalla emäntä kuvitteli pysyvänsä kolmen kilometrin juoksulenkillämme paremmin isännän hölkkävauhdissa. Tuloksena oli aika kovavauhtinen pyrähdys itse kullekin. Ihan loppumatkassa havaitsin kuitenkin pellolla jäniksen, jota yritin jäädä tuijottelemaan, mutta jouduinkin olemaan lopulta se, jota vedettiin perässä ;) Ps. Saimin ihme puumassa"kipsistä" oli juttua Kolmosen Kympin uutisissa, on kuulemma suomalaista hai tekkiä...johan me se kyllä tiedettiinkin, Saimin lääkäri Anssi kun siitä jo meille maanantaina kertoi.

Uunipuuhia

Vaikeata oli taas Saimi-jalkapotilaan kanssa. Kotiin tullessaan isäntä sai minun lisäkseni ylleen Saimin, jonka lastan alta vilkkui iloisesti puoli metriä lepattavaa sideharsoa. Kun isäntä sitten viimein kiipeili yläkertaan hetimiten alkaneen ulkoilutusession jälkeen, niin olkkarin lattialla olikin tukku lastanalusfylliä pieninä paloina. Saimi oli selvästikin hermostunut liian tiukkaan uusiolastaan...no, ehtihän se sentään olla paikoillaan maanantaista asti. Isäntä purki paketin ja antoi Sämpylän tuuletella kaljua koipeaan. Emännän tultua kotiin sai Sämpylä enemmänkin hoivaa ja huolenpitoa, kuten kunnon rapsutusta siteenalusille alueille ;) Kauaa ei paljaan jalan oloa kuitenkaan Saimille kertynyt, sillä iltaulkoilua varten pykättiin uusi paketti. Lastamateriaalia oikein lämmitettiin uunissa, jotta paketti saatiin timmiksi fyllin päälle. Saas katsoa, onko se lääkärin väsäämää pitkäikäisempi.

Huoltohetki Hattulassa

Heti isännän töiden jälkeen kiiruhdettiin räntäsateessa pikku pisulenkille ja sitten autoon matkalle Hattulaan, VetHausiin. Siellä oli aika varattuna Saimin lastan entraukseen. Ehdimme ajoissa perille tiukasta aikataulusta huolimatta ja pääsimme molemmat operaatiohuoneeseen melko pikaisesti. Minäkin siis pääsin mukaan ihmettelemään koirasairaalan ääniä. Sillä välin kun Sämpylä pötkötti hoidettavana tiskillä, minä keskustelin sairaala-häkissä majoitettuna olevan saksanseisojatytön kanssa. Oven läpi nimittäin, likalla kun kuullosti olevan ikävä kotijoukkoja. Onneksi se pääsikin Saimin operaation aikana takaisin kotiin...ja näytti aika tyytyväiseltä ohi mennessään. Saimi sai jalkaansa uudet fyllit ja uunissa lämmittämällä (+65C) uudelleen muotoillun lastan, sekä reippaan raidallisen sini-punaisen pintasiteen. Lastaa pitäisi kuulemma sietää vielä kymmenen päivää ja sitten vielä pari viikkoa tukisiteellä ennen varsinaista kuntoutusta...

Vaihtelevaa

Aamulla ei paistanut aurinko, toisin kuin eilen, mutta oli sentään kuivaa lenkkeillä. Illalla (siis myöhempi iltapäivä) satoi kuin saavista kaataen. Virittäydyimme kaikn mahdollisin keinoin välttääksemme kastumisen...huonoin tuloksin; pesuhuone on täynnä kuivuvia releitä. Saimin jalkapaketti sentään saatiin pysymään kuivana. Yölenkillä, siis juuri äsken, oli jo maa valkoisena ja taivaaltä rätki raivokkaan tuulen säestämänä lunta/räntää/vettä. Oli onneksi sen verran lievempää, ettemme kastuneet kovinkaan pahasti yötä vastaan ; )

Laumaliikuntaa

Aurinko oli kiivennyt jo korkealle (Marraskuun mittapuun mukaan), kun viimein ponnistauduimme patjoiltamme. Mainion sään innoittamina ja emännän pakottamina lähdimme pikaisesti maalle aamukahveelle ja metsälenkille. Kahveeteltuaan kaksijalkaiset nappasivat sienikopan pykälään ja Saimin köyteen, sitten suuntasimme metsään. Minä sain jolkotella omiani ja muut kömpivät pitkin risukoita perässäni Saimin kiskoessa hirven lailla narun päässä roikkujaa (vuorottelivat nuo ohjastajat). Reissulta löytyi, yllättävää kyllä, suppiloita päivällisen tilkkeeksi ihan mukavasti ja maasto oli sen verran haastavaa, että mehut lähtivät meikäläisestä...siinä kuin Saimistakin. Niinpä kirjurin nyt naputellessa muisteloita talteen, me Sämpylän kanssa pötkötämme reporankoina isona rinkelinä sohvalla tasaista rohinaa päästellen :D

iDog

Helmia sijoille, taas
Jaahas, Riitta soitteli, että Helmi-Orvokki (minä) on ihan tyhjä pennuista!
Pikainen palautus kotiin oli siis jo ovella. Meikä pakattiin autoon ja kuskattiin illasta Lahteen, jossa vaihdoin Tiukun kanssa paikkaa ja matkailin Mersun takaloosterissa lokoisasti Tampereelle. Sairaalan parkkipaikalla pääsin kotijoukkojen minimopoon Saimin riemuksi...pakettijalka otti oikein muutaman valssiaskelen parkkipaikalla tavatessamme! Kiitos sekä Riitalle, että Sanin ja Tiukun kotijoukoille kotiinpääsystä!!
Kotosalla odotti jopa sähkömiehen pihan koristus, eli iso ja lihava rusakko minua kotiin. Sitä sitten seistiin Saimin ja hieman hermostuneiden kaksijalkaisten kanssa vajaa varttitunti ( ei se sillä välin mihinkään liikkunut)...

Camo?

Vettä tulee taivaan täydeltä erään jalkavaivaisen setterin kuljeskellessa pitkin polkujen reunoja isännän rajoittamaa vauhtia. Maa on musta kuin marraskuinen aamu, mutta yhtäkkiä saan sätkyn! Maastossa pomppii jokin valkoinen nakkimakkaran kokoinen luontokappale, joka pitää saada kiinni. Isäntä tunnistaa ötökän lumikoksi. Elukka on nomensä mukaisesti väritetty, mutta ilmastonmuutoksen sekoittama, sillä tuosta lumivalkoisesta camo-väristä ei taatusti ole mitään hyötyä. Minäkin äkkäsin ruipelon ainakin viidentoista metrin päästä ;) Lumikko oli muuten aikas hauska pikupeto, se kun ei meitä juuri väistänyt, vaan pomppi ees taas kivikossa edessämme. Seurailimme sen edesottamuksia siksi kauan, että jalkasiteeni ehti vettyä tyystin. Niinpä isäntä kuori sen pois ja asensi päiväksi tilalle ideaalisiteen lastan kera. Illasta menikin sitten ihan lyhyttä hetkeä pidempi luraus ulkokelpoisen tukisiteen laittoon. Ensimmäinen versio kaipasi vielä emännän mukanaan tuomia lisäsidetarpeita jatkokseen, ennen kuin lastoitus kelpasi pidempään ulkolenkkiin. Taitavat tuossa oppia terveydenhoitotehtäviä nuo kaksijalkaisetkin...T: Saimi

Hyvää pimeää marraskuuta

Aamulenkille emännän kansa, outoa, mutta ihan mukavaa. Päivä taasen yksin keittiössä. Tällä kertaa molemmat köökin ovet olivat suljetut, eikä eilen tuhoamaani portti ollut enää päässyt palvelukseen. Päivällä (lue valoisalla) halusin hieman tarkastella pihatammessa riekkuvaa oravaa, mutta pönttö päässäni aiheutti kukkalaudalla pientä vahinkoa, sillä Saint Paulioita tipahti pari purkillista ja pari muuten vain hieman vaurioitui... Isäntä korjasi kotiin palattuaan reippaasti jälkeni ja lähti vielä lenkillekin kanssani, olipas äijä höveli :) Illan sain viettää isännän siskon synttäreillä näyttelyhäkissäni karanteenissa. Heillä kun perheeseen kuuluu kaksi kissaa ja kaikki, myös kissat ja minä, olimme sitä mieltä, ettei kahvittelusta tule kovin rauhallista, jos olemme samassa tilassa. Vaan ennen pitkää sieltäkin kotiuduttiin ja onneksi Siwan kautta. Emäntä näet osti sieltä hieman maksalaatikkoa papujeni mausteeksi, tämä kuulemma siksi, että jotain on saatava mahaan ennen antibiootteja. Massu kun ei pidä lääkityksestä tyhjään mahaan. Tämän tietäen olenkin rajoittanut "maustamattoman" ruoan nauttimisen mahdollisimman vähiin... T: Saimi PS. Emäntä soitti päivällä kasvattaja-Riitalle, joka kertoin Helmin pääsevän/joutuvan röntgattavaksi perjantaina...josko niitä pentuja havaittaisi.

Yksinäinen ratsastaja

Jaahas, pönttö päähän heti aamulenkin jälkeen ja kipollinen kuivamuonaa ynnä vettä seuraksi. Ei Helmiä, ei tilaa, paitsi yksi pieni keittiöllinen. Tylsää. Onneksi isäntä on niin kepuli timpuri, että keittiöstä pääsi melko kitkattomasti isompiin tiloihin. Ei tarvinnut kuin repiä oven portti sijoiltaan ja laajentaa reviiri olohuoneen sohvalle, jolta sentään näki ulos! Isäntäkin oli mukavampi kipaista vastaanottamaan alakertaan...pönttö sentään pysyi askareissa päässä. PS...tuli kasvattaja-Riitalta noottia puuttuvista DNA-papereista, vau. Olisikohan isännän aika tehdä Valviran Partasen temppu ja kadota maan alle ;)

Matkaan, kehnoin odotuksin

Ensin maalta kotiin tuli p....ssä ja sitten lattialle makaamaan ja odottelemaan kennelin Riittaa.
Vaan onneksi ei kulunut aikaakaan, kun rouva kasvattajani jo kurvasi pihaan autollaan ja saapui tervehdittäväksemme. Saimikin, mokoma jauholakki, pomppi siinä kuin parempijalkainenkin koira ja yritti nuolla Riitan naamaa. Ei mokoma muistanut, ettei sellainen peli koirankasvattajan kanssa vetele ; ))
Seuraavaksi jouduin ankaran vellaamisen uhriksi, kun massuani vatkattiin ja kuunneltiin, josko olisi saatu jotain käsitystä mahdollisista pennuista. Niin, aika outoahan se on; vielä viikko sitten näytti ilman muuta siltä, että lisääntyminen on vain parin viikon kysymys, mutta menneen seitsemän päivän aikana ei ole tapahtunut mitään näkyvää. Siis sellaista, että massu olisi turvonnut ja jotain liikennettä tuntuisi. Ehkäpä mahdollisella seuraavalla kerralla matka vie ultraan sillä kuuluisalla neljännellä viikolla...
Kaikesta huolimatta Riitan autoon pakattiin säkillinen ruokaa, hihna ja meikäläinen täkkinsä päälle. Joudun kuulemma läpivalaistavaksi tulevalla viikolla ja tapauksessa TYHJÄ palaan maitojunalla ensi perjantaina kotiin. Noo, pääseepä taas haistelemaan hieman vieraampia seutuja ja ehkä vielä remuamaan punikki-kaverien kanssa...
Saimi jatkaa tästä, kunnes palajan!

Lähtölaskenta on alkanut

Aamun vaaka näytti minulle 24kg, Saimilla taas 25kg. Jos ei ruokahalusta, niin liikkumattomuudesta on kertynyt Sämpylälle kilo ylimääräistä. Minulle sama kilo on toivottavasti kertynyt mahan kiintosisällyksestä! Aamua sekin vielä oli, kun kennelin Riitta soitteli ja ilmoitti saapuvansa huomenna, sunnuntaina, noutamaan minut synnytyspuuhiin...sinne siis Kanelin ja sen uuden perheen seuraan tulostusharjoituksiin. Kyseli siinä samalla isäntäväeltä onko minulla niinkuin havaittavia muutoksia habituksessa ;) Noo, muoto on kuin tynnyrillä rintakehän tietämillä, massu entisen soukka, mutta peräpään tissit ovat hiieeeman kasvaneet ja liike entistä hitaampaa. Maitoakin heruu, kun nisästä puristaa ja jos oikein hyvää mielikuvitusta käyttää, niin pientä liikettäkin on havaittavissa massun pohjassa! Viimeisen kotopäivän kunniaksi painelimme mökille saunomaan. Hienointa siinä oli päästä kunnolla juoksemaan metsään (sen kun nyt jaksoi), tässä on jo pari viikkoa ollut tuo kulku rajoitettua Saimin takia. Saunaan emme kumpikaan tällä kertaa päässeet, Saimi jalkapakettinsa ja minä massupakettini vuoksi, vetelimme siis sillä välin kunnon tirsat isäntäväen hikoillessa AK47:sa hohkassa. Yöksi nasahti oikein oiva pakkanen, jo iltapisulla käydessämme oli aika kalvakkaa. Saapa nähdä tarkenemmeko yötä saunatuvassa...

Pikku lenkillä

Isäntä pyöräili töistä sen verran leipääntyneenä, että päätin lähteä sen kanssa pikku lenkille. Äijä kiskoi oikein trikoot ylleen ja minä sain Husky-valjaat katteekseni vauhdinpidon takeeksi. Noo, lähtö oli hidas ja sosiaalinen, sillä portilla tuli ensin seurusteltua naapureiden kanssa. Porukka ihmetteli olematonta massuani ja epäili kovasti tulevaa tulostuspäivääni olemattomaksi.

Itse juoksu sujui ihan mukavasti, lue: hitaasti, sillä jolkottelin kaikessa rauhassa pitkin ojanpohjia isännän hölkötellessä kovemmalla pinnalla ; ) Taitaa olla nämä kovemmat ulkoilupuuhat enempi tulevan kevään juttuja...

Lisää jalkaongelmia

Saimin kanssa menee vielä kauan, ennen kuin se on täydessä setteri-vireessä. Tänäänkin emäntä joutui pikakomennukselle eläinlääkäriin sen kanssa, kun eilen uusiksi tuunattu sidontakaan ei toiminut. Lääkäri purki paketin ja huomasi ärtyneen kinteereen "takakulman", josta oli nahka rullalla. Siitä hyvästä nasahti uusi antibioottikuuri ja ovat ohjeet tarkkailla jalkavammaista. Hiertymään lienee ollut syynä liian isoksi jäänyt lasta, alta kun ovat lihakset jo häipyneet. Nyt lastan alunen ainakin yritettiin täyttää riittävästi, jottei jalka enään hiertyisi. Seuraava keikka lekuriin täytyykin sitten kuulemma tehdä taas Hattulaan, jotta voivat väkertää uuden ja sopivan lastan uunissaan...josko sillä sitten pääsisi pakettiajan loppuun asti. Ainakaan ei enään ole lihaksia mistä kutistua ; )

Pientä entrausta

Ja Sämpylä konkkaa kolmella raajalla...eilen asennettu uusi lasta näytti hieman rasittavan iltapäivän lenkillä. Kotosalla isäntä kaivoikin heti "erittäinlähilasit" päähänsä ja kellautti Saimin lattialle paketintutkintaan. Pikku säätämisen jälkeen (pieni lisäkääre polkuanturan takaosaan ja ylimmäinen karvoihin kiinnitetty teippiside pois) auttoi iltalenkillä jo sen verran, että kulku oli pääsääntöisesti nelijalkaista.
Samaisella ulkoilusessiolla löysin erään naapurin pihasta itseni kokoisen rusakon! Isäntäväkeä huvitti, kun nappasin oikein lintuseisonnan ja täpitin pitkäkorvaa pitkään ja hartaasti. Konkkajalka-Saimi säesti kiivaasti, tieltä sentään onneksi. Kun sitten isäntä viimein antoi lisää siimaa, otin pikku spurtin ja lennätin pupun liikkeelle. Seuraavaksi naapurusto pomppasi töllöjensä äärestä, sillä päästimme siskolikan kanssa melkoisen ajoälämölön!! Sinne häipyi punkero-pitkäkorva mekkalan siivittämänä...

Pajalla

Klo 17 Reviirin ovi kävi ja Saimi ilmoittautui isännän kera lastanvaihto-operaatioon. Hetkisen pari venaili odotushuoneessa, vaan melko pian Pipsa huuteli Saimia hoitohuoneeseen. Saimi kävellä kopsutteli peremmälle ja sai heti positiiviiset arviot jalan paranemisesta.
Lastan vaihtotoimiin ryhdyttiin ilman rauhoituksia, isäntä kun arveli pystyvänsä hillitsemään koiraansa...sitten vain lattialle maton päälle pötkölleen ja teipit irti. Saimi makoili kaikessa rauhassa vanhan fyllin ja haavahakasten irroitusten ajan, ynnä oli tosi tyytyväinen paketin alta paljastuneen jalan raaputtelusta. Kymmenessä päivässä siteen alla setterin jalkaterästä oli tullut Whippettin jalkaterä...pelkkää luuta ja nahkaa, onneksi sentään hyväkuntoista. "Sukkamehu" toki tuoksahti, mutta iho oli ehjää ja haava hienosti kiinni.
Niinpä Pipsalle jäi hommaksi vain paketoida räpylä uusiksi, kehottaa Saimia tulemaan taas noin kymmenen päivän kuluttua, sekä laskuttaa ruotoisesti isäntää, eikun vakuutusyhtiötä...

Saimi huoltoon huomenna

Saimi rentouttaa itseään sohvalla.

Sisko-hippiäinen joutuu/pääsee taas huomenna hitsattavaksi. Reviirin lääkäri on luvannut sille lastan ja siteiden vaihto- sekä hakasenpoistoajaksi kello viiden. Paastoa Sämpylä joutuu pitämään kymmenen tuntia, jotta mahdollisesti taas tarvittava rauhoitus onnistuisi. Isäntä aikoo yrittää hillitä punaturkkia, jotta nipsintä-operaatiot onnistuisivat ilman apuaineita...

Mahdollisesti 51. kantopäivä

Kaino-vieno yliolan katse

Nyt on siis isännän laskelmien mukaan jo 51. kantopäivä. Sitä ei vieläkään oikein huomaa, ehkä sentään hieman selän leveydestä ; )
Tässä alla muka hieman seison ryhtiasennossa, siitäkin saattaa olla havaittavissa jonkinlaista muodon muutosta. Painossahan ei vielä, eikä muutoin ruokahalussakaan, ole tapahtunut minkäänlaista kasvua.
Papuset täytyy itse asiassa maustaa lähes järjestään jauhelihalla, tai ainakin sen liemellä, jotta niitä yleensä tulisi popsittua...

Pikkuisen on pää jäänyt kuvaajalta ulos ; )

Muototarkastelua

Aamulla jouduin muoto-ja painotutkailun kohteeksi. Isäntäväkeä kiinnosti tietää olenko mahdollisesti jotenkin selvästi muuttunut viikon aikana. Viikolla kun eivät meitä koiria valoisassa näekään, siis päivänvalossa, kyllä meillä sentään vielä lamput palavat. Tutkimuksen mukaan olen entistä leveäselkäisempi, mutta massun seutu ei näytä pätkääkään kantavan nartun oloiselta. Kyljelläni näytän kuitenkin ihan naurettavalta, tulee kuulemma hassu möykky massun kohdalle. Näistä merkeistä kaikki olivat päättelevinänsä, että jos en ole kantavana, niin sitten on tapahtunut kummallinen metamorfoosi lihaksistossa. Paino kun ei kuitenkaan ole noussut ollenkaan: mittari näytti nyt 23,5kg. Saimilla sentään viisari heilahti 24,5kg kohdalle.

Pöntön pikapurku

Isännän saapuessa illasta kotiin otamme tietenkin Saimin kanssa hänet lämpimästi vastaan. Saimilla on siinä samalla melkoisen repäisevä tapa poistaa päivän kaulassa killunut pönttö; se heilauttaa pari kertaa päätään rivakasti sivuille ja silloin nuolentaeste jo singahtaakin seinälle (tai vaihtoehtoisesti päin isännän pläsiä). Sitten nuolemme viisaasti, mielellään pomppivan Saimin jalan vuoksi, lattialle istahtaneen tulijan perin pohjin ennen kuin laannumme ulos vietäviksi. Saimi (kuten muistanette) sai sen leikanneelta lääkäriltä ankaran ukaasin tassutella vain tarpeillaan ulkona, joten päivän lenkit ovat olleet aikas vaatimattomia. Ihan tavallinen pisulenkki ns. korttelin ympäri on meillä kyllä vienyt jopa 50 minuuttia! Silloin ei jalkaa olla kovin rivakasti toisen eteen siirrelty ;) itse asiassa olemme saaneet tyydytettyä metsästysviettejämme vallan helposti nuuskimalla joka vietävän ruohonkorren kaikilta kanteilta kahteen kertaan. Todennäköisesti pystyisimme Sämpylän kanssaa helposti kertomaan ohikulkeneen faunan kynnenleikkauspäivätkin, niin tarkoin on maastoa tutkittu : D

DNA-testi ja parit röntgenkuvat

Aamulla isäntä ronttasi meidät disaabelit hurtat oikein autolla Horhaan. Ajatuksena kuulemma oli päästää meikä-punkero juoksentelemaan lähiympäristöön ja Saimin piti lompsia isännän kanssa pikkuhiljaa ympäriinsä, kunnes minä olisin juiossut itseni uupeloksi. Homma toimi juuri niin kuin pitikin ja me molemmat hurtat saimme edes jonkinlaisen aamu-ulkoilun...
Töistä tullessaan isäntä innostui viimein tarkastelemaan Saimin röntgenkuvia ja laittoi Picasaan muutaman ja tässäkin on yksi.

Vethausin parsimus Saimin jalasta.

Illalla oli sitten Saimin DNA-testin vuoro, isäntä suti Sämpylän sisäposkia pikku harjoilla, eikä siskolikka siitä juuri pitänyt ; ) Testi tehtiin kuulemma perinnöllisen PRA rcd4 silmäsairauden tutkailua varten. Näytteen otto onnistui ja nyt harjakset odottavat kuoressaan postilaatikkoa.
Saimin toipuminen on sen verran edistynyt, että eilen nipsaistiin kipulaastari pois kyljestä...karvojen kera ja kolmijalkakulku on vaihtunut lastaan varaamiseen. Siinä jalkapallosukan värinen tuli saa kyytiä, sillä Saimi ei oikein aina muista olla jalastaan kipeä ; )

Lentoemon 900. blogiteksti

Isäntä nikkaroi eilen hienon säleportin keittiön ja olohuoneen väliin. Sen oli tarkoitus pitää Saimi köökissä ja minut olohuoneessa, jotta emme riehuisi omin lupinemme ja taisivatpa kaksijalkaiset luulla, että minulla olisi ollut jotain intohimoa riipiä Sämpylän jalkalastaakin...
Aamulenkin jälkeen Saimi lukittiin pönttö päässään keittiöön ja minut normitilaan olkkariin. Lähtiessään isäntä jakeli meille vielä kananpalat per naama, mutta Saimille ei voinut jättää puuhaluita jyrsittäväksi, koska se ei olisi niitä maasta saanut. Itse asiassa juominen tai syöminenkään ei onnistunut kuin pääpöntön täydellisellä sijoituksella astian ylle.
...Päivä meni ja kun isäntä saapui kotiin, pötköttelimme Saimin kanssa rinta rinnan keittiöön sijatulla pedillä. Oli siinä äijällä ihmettelemistä, mistä olin liidellyt keittiöön, sillä hieno portti oli aivan koskemattomana, enkä ollut mennyt seinästäkään läpi ; )
Taidan olla vielä aikamoinen lentoemo!

Toipilas kotona, yö ja päivä 1/42

Koko perhe yritti siis nukkua alkerrassa, jottei Saimi-paran tarvitse edes vahingossa yrittää kiivetä rappusia. Maata pannessa laitettiin Sämpylälle pönttö päähän ja porukka ryhtyi nukkumaan; pieni hetki ja alkoi hirveä ryske, kun Saimi etsi uuttaa nukkuma-asentoa saavinsa kanssa ja kolhi kaikkeen päätään. Tämä ensimmäinen herätys kuitattiin uudella nukahtamisella, mutta seuraava kalina ja kolina aiheutti jo toimenpiteitä. Emäntä nappasi kulhon pois Saimilta ja isäntä siirtyi patjallemme lattialle koisimaan. No, mikäs sen mukavampaa, eikun kainaloon ja Sämpylä tapansa mukaan jalkojen päälle. Minä nukuin lopun yötä kuin tukki, mutta kaikesta päätellen olin porukan ainoa, sillä Saimi mönki pitkin yötä edes takaisin isännän jaloissa ja kaksijalkaiset heräsivät valppaina joka liikahdukseen. Kertaakaan Sämpylä ei laastareitaan/lastaansa repinyt, mutta herätyksiä kuului kertyneen kuitenkin useita, jollei kymmeniä ; )
Siihen nähden jengi oli aamulla yllättävän pirteää ja Saimikin lähti aamulenkille porukan jatkeena. Pari korttelia kolmeajalkaa piisasi, mutta siitä huolimatta likkaa otii pattiin kun minä pääsin harjuun.
Illasta kylään saapuivat kummini ja Frida, varmaan katsomaan isoa massuani...ehkä samalla jopa Saimia. Frida sai aika hepulin ja Saimi ja minä säestimme kokolailla tehokkaasti. Niinpä Saimi joutui heti alkuunsa rajoitetun liikunnan pariin, so. kiinnipidetyksi. Aika hyvin se pystyy muuten seisomaan kahdella jalalla, lasta ja lääkitys ovat ilmeisestikin kohdallaan.
Pääsin Fridan kanssa metsälenkille, mutta Saimi joutui jäämään heti risteykseen ja palaamaan kotiin. Isäntä sai kiskoa sitä oikein tosissaan, niin oli vinku puskaan.
Kerrottakoon tässä vielä, että Saimin lääkitys on seuraavanlainen: antibioottia 2x1,5 tablettia per päivä pari viikkoa ja särkylääkettä kaksi tabua päivässä neljän viikon ajan. On siinä kinkku pöllyssä!

Hiljaiseloa luvassa

Tänään Saimi noudettiin Vethausista. Matkalla Pälkäneen kautta Hauholle käytiin sentään ulkoilemassa, minä ja isäntäväki. Samalla löydettiin muutama suppilovahvero päivällisen koristeeksi. Vethausissa Saimi oli kovasti ilahtunut, kun näki meidät, ja paljon eilistä pirteämpi. Isäntäväki sai ankarat ukaasit Saimin hoidosta; neljästä kuuteen viikkoa jalkalastan kanssa vain pikku pisu-ulkoilua, sitten vesijuoksun avulla kuntoutusta ja vasta kahdeksan viikon jälkeen normaalia remua ja ulkoilua! Huh huh.
Sämpylän täytyy tietysti viettää pönttö päässään kaikki kaksijalkaisten poissaoloaika, eivät luota siihen, eivätkä minuun, ettemmekö oikopäätä purkaisi lastaa... Kotona tehtiinkin siksi hieman poikkeusjärjestelyitä, isäntäväki petasi sängyn alakertaan, jottei rappuja tarvitse käyttää ja rakenteli portteja, jotta Saimi voisi olla työajat keittiössä ja minä tavanomaiseen tapaan olkkarissa ja kuisteilla. Moinen erottelu siksi, että emme saa remuta ennen kuin tulen takaisin pentupuuhista vuodenvaihteen jälkeen. Tuskin tunnemme toisiamme moisen kuurin jäljiltä! Taitaa olla suorastaan kivaa päästä Mikkeliin Riitan hoteisiin hieman eläväisempien kavereiden seuraan...vaikka sitten vain synnyttämään ; ))

Neiti potilas

Diagnoosi

Juuri soitti Vethausin Anssi, oli aloittelemassa leikkausta ja kertoi Saimin kollateraaliligamentin revenneen. Siinä samalla oli kuulemma ilmeisesti revennyt ligamentin mukana pala luuta "jalkapöydästä". Operaatiossa laitetaan kuulemma jotain keinojännettä tueksi ja sitten köpötellään vain pissireissuilla neljä viikkoa ennen lopputarkastusta...
PS. Nyt kärysin jo kotonakin tiineydestä, meinaan makuulla ei massu enää pysy rintakehän alla (vaikka painoa ei ollut Vethausin vaa'an mukaan kuin 23kg). Emäntä antoikin matolääkityksen samantein.

Reissu Reviiriin

Emäntä pakkasi iltapäivästä Saimin autoon ja jätti minut kotosalle kärvistelemään. Kun isäntä viimein tuli töistä ja rimpautti emännälle, niin lähdimme jalan reissuun kohti eläinlääkintäkeskus Reviiriä. Saimi oli saanut siellä kipeästä jalastaan tuomion: poikki, ja vielä joku jännekin siinä lisäksi on kokenut saman kohtalon! Isäntä käveli ja minä juoksin (kunnes pääsimme asutulle alueelle) Reviirille. Siellä parkkipaikalla autossa istuivat emäntä ja Saimi. Sämpylällä oli julmettu lasta vasemmassa takajalassa ja ilmeisesti joko se tai kipu otti niin kupoliin, että likka vinkui kovaan ääneen koko ajan.
Ennen lähtöä tuli vielä sovituksi lähtö Hattulaan eläinsairaalaan, jossa Saimin jalka oli tarkoitus leikata. Niinpä pikaisen kotikäynnin jälkeen pakkauduimme porukalla autoon ja nokka suunnattin kohti Vethausia. Sämpylä piti aika mekkalaa koko reissun ja kuolasi kuin parempikin mastiffi, onneksi aikaa meni vain tunti perille.
Sitten kaapaistiin valtaamaan praktiikan odotushuone. Nuuskin kaikki tarvikkeet ja haukuin varmuuden vuoksi paikalla olevat ihmiset, jota eräs odotushuoneen mieshenkilö piti perin hauskana ; ) Saimi sen sijaan ei paljon meuhkannut, eikä muutenkaan valloittanut tilaa, mitä nyt lötkähti lattialle ja odotteli jatkotoimia.
Pian tulikin joku tyttö ja vei Saimin eläinsairaalan puolelle odottamaan ortopediä! ja me lähdimme kotiin...lupasivat soittaa, kun jotain tietävät...
Ai niin, Reviirin lääkäri tutkaili minutkin siinä pihalla ja oli varma siitä, että raskaana ollaan!

Saimi se vain ontuu

Aamulenkki ja iltapäivän suolenkki olivat hieman normaalista poikkeavan hitaita. Minä kyllä kaarestin normaalia vauhtia, mutta Sämpylä se aristeli edelleen eilen loukkaamaansa jalkaa. Välillä se pomppi vain kolmen jalan varassa, välillä taas nelijalkainenkin kulku sujui ihan ok. Illalla siskolikan räpylä laitettiin varmuden vuoksi pakettiin ideaalisiteellä. Se oli sen verran epämiellyttävä kokemus, ettei Saimi sillä juuri saapastellut, päin vastoin, sen kuin makoili sohvalla isännän jaloissa...

Silppu-Sämpylä

Mitä lienee tapahtunut, mutta nyt Saimi kulkee hassusti selkä köyryssä ja varoo ankarasti vasenta takajalkaansa. Isäntäväki vemputti useaan otteeseen kinttua ja koetti löytää kipeätä kohtaa, josko sille olisi jotain tehtävissä. Mitään erityistä kohtaa ei kuitenkaan löytynyt, joten aika näyttää tuleeko piskistä kalua ilman lekuria...