Toimistoajan päättyessä olimme jo melkein isännän työpaikalla. Viuhdoimme hurjaa vauhtia massut kurassa emännän vierellä, kun viimein äkkäsimme ohimenevän hullun pyöräilijän olevan isäntämme.
Hän lähti jalkapelissä seuraamme ensin pyörää talutellen, mutta sai lopulta Saimin ja minut viestikapulana itselleen. Sitä ennen ehdimme pikaisesti rymistellä Rasonhaan pusikoissa sen verran, että Saimilta ehti hieraantua tikkialueolkapäästä verille. Lienee viisasta ryhtyä suojaamaan sitäkin aluetta, kunnes karvat kasvavat.
Loppureissun sitten valuimme hitaasti ja arvokkaasti emännän äkättyä setänsä keskustelukumppanikseen. Tai siis isäntä ja Saimi valuivat, sillä minä sain remuta hangessa omaan vapaaseen tahtiini, josko saisin samalla mahakarvani anti-kurastettua. Onnistuin kuin onnistuinkin yrityksissäni välttää pesuhuonetta ja sain karvani kauniin valkoisiksi sahaamalla viimeistä peltoa ristiin rastiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti