sunnuntai 19. helmikuuta 2012

2x8

Kirjuri näyttää ryhtyneen matikkapääksi noissa otsikoissa, sorry. Syynä moiseen numeroiloitteluun lienee iltapäiväinen reissumme leffavuokraamoon, jonne piti palauttaa isäntäväen syviä tuntoja koskettaneet draamat Mr. Popper ja Pingviinit sekä Toy Story 3 ;)
Siis siihen matkaan... Isäntä nouti varastosta sen pari viikkoa sitten hankitun pinkin potkarin ja emäntä kieputti Saimin ja minut Husky-valjaisiin. Näin kävimme matkaan lumipöhryssä: Emäntä istui kelkan penkillä, isäntä roikkui vantiksilla ja me spurttasimme Sämpylän kanssa juoksuun. Minä painelin pomon mitan verran edellä ja Sämppä tuli tiukassa peesissä. Matka oli sarja hurjia kiihdytyksiä, tiukkoja jarrutuksia, nopeita käännöksiä ja paniikinomaista matkustajien kiljuntaa. Pari kertaa tuli myös käännyttyä pikaisesti sivuun reitiltä pitkäkorvien hajuja tutkailemaan. Vuokraamolle kuitenkin päästiin ja takaisinkin vielä ihan hyvin. Edes lumen alta vantiksia jyystävä sora ei menoa haitannut ja kaksijalkaiset ihmettelivät kahden pienen nartun vetotehoa. Saimikin joutui (ehkä ajattelemattomuuttaan) hieman vetotöihin, kun se halusi niin ehdottomasti pyrkiä koko ajan rinnalleni, lyhyemmästä narustaan huolimatta. Jos minä olisin ollut moinen kananjalka toisen takajalkani kanssa, olisin kyllä vaivihkaa himmaillut kakkospaikalla ja antanut pöljän johtokoiran hoitaa vetopuuhat...
Kotona sitten odottikin Perro-Frida ja kummit! Olinkin kuulevinani matkalla jonkun huutelevan meille jotain tervehdyksen tapaista (ei, se ei ollut Frida, vaan kummitäti). Sen kanssa sitten pelmuutettiin pihan edustalla, kunnes jouduimme kuivattaviksi sisätiloihin...

Ei kommentteja: