Aamulla oli kosteaa ja sumuista, mutta isäntä kaivoi vaaleanpunaisen potkurin kuitenkin varastosta ja emäntä vyötti Saimin ynnä minut vale-huskyiksi. Sitten oikaistiin järvelle vetoharjoituksiin. Kuten alkulauseesta selvisi, enää ei ollut odotettavissa pakkasen kovettamaa hankea, jolla kiitää auringon kilossa kohti taaimmaista rantaa. Lumi oli siis pehmennyt mössöksi, eikä kelkan vantis juuri lumen päällä kantanut. Moisen epämiellyttävän raskauden aiheuttama välitön vetokoirauupumus ei juuri innostanut isäntäväkeä hurraahuutoihin. Niinpä me setterit pääsimme hyvinkin rivakasti haistelemaan maastoa vapaasti ja isäntä sai ihan itse kuskailla kelkkaansa.
Arvatkaapa, lintattiinko kelkka kotiin ehdittyämme varaston perukoille odottamaan seuraavan talven vetoharjoituksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti