Kiitolaukkaa Husky-valjaissa

Aamu koitti aurinkoisena, mutta tuulisena. Isäntä innostui jo puoli ysiltä lähtemään järvelle suksien kanssa ja me mukana! Kalusto pakattiin autoon: meidät setterit takapenkille ja sukset ynnä valjaat takaloosteriin (auton alimittaisuuden vuoksi sukset hieman häiritsivät olotilaamme). Purkauduimme kulkuneuvosta Näsin rannalla matonpesupaikan naapurissa ja isäntä varusti Saimin ja minut valjailla sekä laittoi sukset jalkaansa. Sitten valuimme jäälle, jossa kytkeydyimme "valjakoksi". Lähtö oli turhankin värikäs, sillä ryhdyimme heti kättelyssä Saimin kanssa pikku tappelukseen ja vetonarut menivät tuhannen solmuun. Kun hässäkkä oli viimein selvitetty, alkoi matkanteko aika vauhdilla. Lumi oli onneksi melko kantavaa, mutta pinnaltaan turhan teräväreunaista tassuparoille. Isäntä maasutti meidät täyteen kiitolaukkaan ja tökki suksillaan köyden päässä minkä ehti ja me juoksimme kieli pitkällä. Vastatuuli oli kova ja melko kylmäkin, mutta se ei paljon vauhdissa tuntunut. Sipaisimme Reuharin nokkaan yhtä soittoa ja sitten isäntä ystävällisesti irroitti meidät valjaista (kirj. huom: Helmi-Orvokki alkoi olla melko sippi tällä kohtaa, Saimi sen sijaan kiskoi ihan elukkana) ja saimme nuuskia saaren rantoja omaan tahtiin. Kiertelimme niemennokan ympärillä muutaman hetken ja aloitimme sitten paluumatkan kohti "kotirantaa". Isäntä huiteli omaan vapaaseen tahtiin suksilla ja me Saimin kanssa jalan. Matkalle sattui muutama verkkoavanto, joilla oli taas päivystämässä variksia. Niitä on sitten kiva jahdata!

Juotavaa...

Perillä odotti auringon mukavasti lämmittämä auto ja pääsimme näsäkästi kotimatkalle ja päiväunille ; )

Kaksi sopraanoa ja rumpali

Palaillessamme iltasella Saimin ja isännän kanssa turvesuon kierrokselta jo narun jatkeena, havaitsi isäntä Tien poskessa ihan lähellä pitkäkorvarusakon rumpalia leikkimässä. Taisi ristiturvalla olla mielessään samat kevätpuuhat kuin minulla on ollut pari viime viikkoa, se kun paukutteli toista takajalkaansa maahan kuin Disneyn Rumpali-kani. Katkaisimme jänön jammailusession(vai oliko kyseessä sukupuolen korostaminen median avulla) karmaisevalla köysistön tempauksella ja aloittamalla tuplasopraanoulvonnan. Isännältä venyivät kyynär- ja olkanivelet melkein ulos kupeistaan ja pupun rituaalitanssipaikalle lurahti lusikallinen mahtiesityksemme kunniaksi. 75 kg:n jarrupala sai kuin saikin pidettyä meidät kurissa (mutta ei hiljaisena) ja pupu, pahus, ehti pinkoa teollisuusalueelle turvaan...

Pitovaikeuksia!

Oli isännällä ja emännällä päivän hiihtolenkillä. Keli oli aurinkoinen, mutta myöhäinen iltapäivä oli soseuttanut lumen ja hirmuinen tuuli sotkenut ladut näkymättömiin. Jostain syystä kaksijalkaisten sukset eivät oikein pitäneet siinä jauhossa...vaan meidän settereiden käpälät ne kyllä pitivät. Pääsimme näet samalle lenkille suksihemmojen kanssa ja olihan hauskaa sinkoilla pitkin rantapusikoita! Kipitimme tuollaiset viisi kilometriä, tai siis suksihemmot kiersivät järven ja se on noin viisi kilometriä. Mehän taas juoksimme Sämpylän kanssa varmaan kymppikilsan ees taas rannalle ja ladulle ja rannalle ja ladulle. Siinä hiihtäjäin komentosanatkin jo kimpoilivat, kun tarkastelimme ajoittain turhankin "kiellettyjä" seutuja. Lämmin tuli ja sen kuulemma näki roikkuvasta kielestä ; ), vaan olipa kivaa...

Kevättä rinnassa

Aamun kirkas aurinkoinen hyväili emäntää tänään sen verran voimallisesti, että hän innostui kuljettamaan meitä nelijalkaisia oikein kunnon lenkin heti kukonlaulun jälkeen. Saimme Sämpylän kanssa kollata harjun laen viimeisetkin pupupiilot ja oravapuut lävitse ja paluumatkalla nuuhkia tuoreet liritiedot keltaisista tien penkoista. Jätkiä vain ei, harmi kyllä, ollut siihen aikaan enää/vielä yhtään liikkeellä lievittämässä libidoni lainehdintaa (tosi runollista, eikö). Taas näyttää yksi juoksu kuluvan loppuun ilman poikaseuraa...

Reipas pikku lepakko

Huh, aikas rasittavaa tämä juoksuisena narttuna oleminen. Aina kun joku koira sattuu kohdalle, niin jo on kirsu hännän alla. Kaikkein rasittavin on sisko-Sämpylä, joka on suorastaan reipas pikku lepakko ja aina valmiina huolehtimaan hygieniastani ; ) No, vielä raatsi isäntäväki juoksuttaa meikäläistä irrallaan, joskin ensin piti testata hormonitilaa mr. koira-testillä, jonka läpäisin liput, eikun häntäkarvat liehuen (vaikkakin häntä poskessa, mutta kuitenkin). Saattaa olla, että huominen meneekin jo köyden päässä roikkuen, vaan eipä ole kuin viikko jäljellä...
Aamupunnitus muuten mittaroitsi meille seuraavat lukemat: Helmi-Orvokki 23kg ja Saimi 23,5kg.

Vuoren valloitusta

Tänään oli Saimin kummisedän huki kasvattaa meitä nuoria neitejä. Tapansa mukaan hän kuljetti meitä juoksuvauhtia ja pökkäsi pentele perään, jos erehdyimme matkan varrella nuuskimaan jäneksenjälkiä. Tohlopin järven rannalle oli kevyen liikenteen väylän varteen ilmestynyt massivinen lumikasa ja senkin huipulle piti tietysti yrittää kipaista. Sen verran jyrkkää rinnettä oli kuitenkin tyrkyllä, että jouduimme Saimin kanssa häpeällisesti avustetuiksi ylösmenon kanssa. Minua jouduttiin hieman pukkaisemaan peräpäästä ja Sämpylää sai kiskoa lavoista...
Olipahan taasen rentouttava lenkki kauniissa auringonpaisteessa ja vaihteeksi lenseän miedossa pakkasessa...ja väsyttävä. Huomaa kyllä, että silavaa on päässyt hieman turkkiin kertymään ja kunnossakin on lumitalven jäljiltä hieman kohennettavaa. Eihän setterikään ihan riittävän pitkiä ja kovavauhtisia lenkkejä maavaran ylittävässä hangessa joka päivä vetele...

Geo-kätkentää

Kummisetäni innostui viime viikonloppuna geo-kätkennästä. Siinä poimitaan jostain netistä karttapistetitä puhelimeen ja etsitään niiden perusteella kätköjä maastosta, tai ainakin jotain sinnepäin...
Siispä emännän tarjoillessa vapaaehtoisille koirankuljetusvuoroa, oli kotona vierailevista kummisedistä herra tuore geo-kätköilijä valmiina kuin setterinarttu viemään Saimin ja mut ulos. Muutoin oli ihan kivaa autella huonohaistista kaksijalkaista kätköjen etsinnässä (vaikka ei me kyllä tiedetty, miltä niiden pitäisi haista ; ), mutta osa nyt etsittävistä piiloista oli surkeasti sijoitettu ihmisten julkisten kulkureittien lähettyville. Niinpä roikuimme turhan suuren osan ajasta köydenjatkeena. Vaan voipahan sitä elää toivossa, josko enempi kesällä pääsisi johonkin umpimetsäänkin etsintäretkelle...

Perässä juoksija

Aamulla kävimme isännän kanssa tipauttamassa emännän mutkan kautta virkaan. Pysähdyimme hetkeksi oikein Tampere-talolle parkkiin ja emännän tehdessä vauhtimutkan asioimaan, me teimme omamme Sorsapuistoon. Isäntä kypsyi kohtuullisen pikaisesti lenkkivauhtiimme kulkiessaan kakkapussi toisessa kourassa ja kaksi lentävää setteriä toisessa lipsuvin kengin. Kävimme tarkastamassa KAIKKI muut koirat ja jäniksen jäljet, sekä melkein kaikki herrakoirain lirut ennen pakkautumistamme uudelleen autoon.
Paluureissulla teimme topin matonpesupaikan kohdalla ja roikaisimme järvelle voksuttamaan ohikulkijoille. Selällä kävi sen verran hyytävä jonkka, että laantuneesta (-12C) pakkasesta huolimatta poistuimme melko pikaisesti rantamaastoon. Sieltä löysimme koira-aitauksesta komean karhukoira-sedän Masan. Innostuin karjusta niin, että isäntä heltyi päästämään minut ja Sämpylän aitaukseen pelmuamaan.
Aluksi laukkasimme perätoukuria ympäri aitausta, mutta hetken kuluttua setä-hurtta innostui ihan liikaa meikäläisen ahterista ja ryhtyi tyystin perässäjuoksijaksi. Ihan paloi hihat mokoman nuuskumasiinan kanssa ja istahdin isännän viereen. Siinä sai sitten Saimi tilaisuutensa. Napattuaan Masan tennispallon, sillä piisasi varman puoli kestohauskaa: kilpajuoksua ja väistelyä, välillä härnäysta palloa pudottelemalla ja heittelemällä niin, että Masa lopulta heittäytyi hankeen henkeä vetämään...
Vaan maistui se uni meillekin kotosalla...

Lento-Sämpylä

Eilisellä iltalenkillä juuri ennen puolta yötä, olimme ulkoilemassa köydettä ns. päätymetsässä. Isäntä lunki kipakassa pakkasessa pitkin polkua, mutta minä ja Saimi kahlasimme innokkaasti umpihangessa pupujen tuoksujen jäljissä. Saimi siinä nuuskutellessaan eksyi hieman sallittua kauemmaksi ja hätkähti huomaamaan sijaintinsa vasta isännän viheltäessä. Siinä tulikin likalle kiire ja sen tuloksena saimme ihailla isännän kanssa huurupäisen setterin lentoa kapealla polulla. Loppukaneetiksi Saimi loikkasi lumipenkan ja teräskaiteen yli komeasti liitäen. Hyppy oli siinä määrin lennokas, että isäntä innostui mittailemaan matkoja ja sai pituustulokseksi noin viisi metriä ja korkeuttakin oli reippaasti yli metrin! Sämpylä on tainnut treenata salaa :D

Nelivetokaan ei enää piisaa

Sen minä vain sanon, että olisi ollut tarpeen syödä enemmän kaurapuuroa pienenä (vai olisiko koirilla kyseessä joku toinen kasvuun merkittävästi vaikuttava ravintoaine ; ), sillä nyt eivät jalat enää ylettyneet jäähän/maahan kaislikkoon kertyneen lumen keskellä. Eteneminen pupun jäljillä meni ihan uintipuuhiksi, yäh.

Hau hau hauta

Isännän kuhkiessa pikku pakkaslumen kimpussa pihamaalla, pöllytimme me Saimin kanssa jo kasattuja penkkoja matalammiksi. Kunnes töistä ja muista riennoistaan palaava väki alkoi neljän korvissa tukkia kotikatuamme. Ensin naapurin isäntä kävi postilaatikolla, joten kajautin pikku morjestushaukut (siis isännän mielestä niin kreisiä pikku räkytystä ; ( ukolle. Seuraavaksi portillaan saapasteli Sauli, 1,5vee mummonsa kanssa. Tarjosin heillekin tervehdyshaukut, Saimi taas meni nuuskumaan Saulia millistä ja antoi vielä pikkumiehelle pusunkin. Eikä jäpikäs pelännyt yhtään! Toisin kuin mummu ja isäntä ; )
Sitten tulikin jo kolmaskin naapuri paikalle, ensin autolla ja sitten postilaatikolle. Isäntä ei ehtinyt kuin perässä juoksemaan ja tehottomia komentoja heittelemään, kun kävin senkin naapurin haukkumoikkaamassa. Ja vielä yksi naapuruston perhe saapui samaan syssyyn, eli taas oli kiirettä käydä hieman räkyttämässä. Se naapuri päästikin pihalle mäyräkoiransa Napin ja niin meillä olikin oikein porukalla hauskaa, kun Saimin, Saulin ja Napin kanssa mylläsimme penkkoja ikääntyneempien kaksijalkaisten toljottaessa ihmeissään nuorison temmellystä : D

Jäniksenkorva paluupostissa

Aamulla auringon nousun aikaan alkoi hieman kääntämään massua. Siinä uni ilkeästi keskeytyi, kun oli tarvis jalkautua isäntäväen sängyn pieleen kakomaan. Pikku kurlauksen jäljiltä sain tulostettua Turusta Emmiltä hankitun rättijäniksen korvan ; ) sekä tulun karvoja kauniissa pallerossa. Aika kauan otti aikaa tulostaa korva takaisin päin, napsuttelin sen näet kitaani viikolla. Taisi olla keskiviikkona? Isäntä luuli, että revin korvan pieniksi suikaleiksi massuttaessani sitä illalla telkkarin ääressä, vaan eihän sitä kangasta paloina viitsi nieleskellä. Tuosta virheestään isäntä sai syyttää ihan itseään, ja kerätä palleron pois...

...Saimi seuraa kaupallisen tv-kanavan kenguru-ohjelmaa suurella mielenkiinnolla...

Järvellä hyytymässä

Aamun hileisen ulkokipaisun jälkeen sulattelimme porukalla jalkojamme aina kahteen asti. Sitten pakkasimme itsemme autoon Saimin kanssa...

...ja saimme kuskeiksi isännän ja emännän matkataksemme Näsijärven jäälle. Matonpesupaikan rannassa aurinko paistoi, mutta pakkasta oli edelleen lähes -20C. Lumi oli jäällä pakkautunut sen verran tiukkaan, että siellä oli perin helppoa juosta.

Niinpä innostuimme Saimin kanssa kilpajuoksuun verkkoavannolla asentoa pitävien varisten kanssa. Kraakut lensivät vain metrin, parin korkeudella ja juuri ja juuri sen verran kuin oliihan pakko karkuun päästäkseen, joten saimme laukata melkein kuono niiden pyrstösulissa kiinni monen monta kieppiä ympäri avantoa (se oli jäässä) ja hauskaa oli. Sekä meillä, että vareksilla...myös isäntäväellä!
Tunnin kun laukkasi jäällä, niin olikin jo aika päästä autolle jääpaakkujen irroitukseen ja takapenkille

e-Helmi ja sähkö-Sämpylä

Hei, onko hienoa kun pakkaset aina vain jatkuvat! Tänäänkin möllöteltiin isännän kainalossa sohvalla Pasilan jaksoja tietokoneelta katsellen (emäntä teli töitään, eikä voinut makoilla ; ). Kaksijalkaisilla oli hauskaa aina kun me nelijalkaiset pyörähdimme hiemankin ympäri, sillä rätinä ja pauke oli melkoinen. Pakkasen ansiosta turkkimme ovat kuin kissankarvaa sähköopin tunnilla, varausta piisaa piisaa mini-EMP:n verran pienten tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien katkomiseen : D
Saimmekin varauksen nostattamalla pystytukalla ja hörhöttävillä niskavilloilla otsikon mukaiset uudet lempinimet!

Valokuvauksellista

Kauniin aurinkoisen pakkaspäivän kunniaksi lähdimme Saimin ja isännän kanssa latuja tallomaan järvelle, niin ainakin yksi ulkoilija antoi meidän ymmärtää kävellessämme jäällä. Emme vetäneet hernettä nenään rauvan uhitteluista, olihan meillä sillä kohtaa suojana kolmen muun koiran apupatteri. Tämä joukkue jatkoi rantaemännän luo neuvotteluihin ja me taas ryhdyimme Sämpylän kanssa poseeraamaan isännälle. Muutama kohtalaisen onnistunut kuvakin saatiin talteen, ennen kuin herra valokuvaajan näpit ja kamera olivat niin jäässä, ettei hommasta enää tullut mitään. Picasasta voi tarkastella parempia otoksia ja laitetaan tähänkin nyt yksi.

(@€¥¥$*# pakkasta

Aamulla käytiin Saimin ja emännän kanssa salamaulkoilemassa hyytävässä pakkasessa. Sitten vanuimme Sämpylän kanssa koko päivän kotosalla odotellen isäntäväkeä virasta. Emäntä ehti ensin ja taas pinkaistiin pikaisesti harjuun ulkoilemaan. Massu jäähileessä ja turpa huurussa kotiin saapuessamme, oli isäntäkin jo kotiutunut töistään. Ruoka oli valmiina ja äijäkin oli aikas lämmin: valtion romuttamo kuskasi häntä Helsingistä Tampereelle peräti neljä tuntia!
Vaan ruuan massuttamisen ja kaffin jälkeen oli tosi kivaa pötkötellä porukalla sohvalla takan tulta ketsellen. Tai no, Saimi ei kyllä pötköttele pitkiä aikoja, se kun riekkuu ja pomppii vähän väliä kaikennäköisten lelujen kanssa...

vt. Vartiokoira

Iltapäivän pakkaslenkki suolle kirkkaassa auringonpaisteessa maistui aluksi tosi kivalta. Varsinkin kun löysimme heti alkumatkasta tuoreet pupun jäljet pussuteltavaksi. Taluttimien päässä roikkuja otti kyllä vedosta pienet pultit :)
Suolla mönki joku outo äijä kelsiturkki päällä ja innostuin vshtikoiraksi. Äkkäsin sen metsän siimeksestä ja ammuin raivohaukulla kohti Saimi peesissä roikkuen. Ja kuten arvata saattoi, pilli vinkui takavasemmalla ja palattuamme isännän pakeille saimme ihmettelevää negaa vartiotyöstä.
Järvelläkin piipahdimme ja sielläkin kulki joku outo tyyppi; naisihminen reppu selässään. Taas oli siis aika pinkaista kohti ja räksyttää mennessään, Saimin toimiessa uskollisena Sancho Panzana. Pilli soi tällä kertaa jo "melko" terävästi takaisinkutsunsa ja palaute oli myös hieman kärkevämpää turhasta vartiotyöstä.
Isäntä arveli pikakehittyneen vahtiviettini johtuvan horjuvasta hormonitasapainosta. Voi olla, sillä tällaisena jätkä-magneettina on aika ikävää. Eikä sitä koskaan voi varmasti sanoa, onko noilla metsän kulkijoillakin salattuja taka-ajatuksia suhteeni ; )
Ainakin herrakoirain jakamatonta huomiota on tarjolla vielä melkein täydet kolme viikkoa...

Päiväjärjestys

Kirjaanpa tässä vaihteeksi ylös kahden tavallisen setterineidin tavallisen lauantain ohjelman: Aamulla noin kello seitsemän kaksikymmentä Saimi nousee pediltä ja menee huitomaan tassulla emäntää nenään. Nukkujalta kimpoaa samantein  komento jatkaa unia. Saimi yrittää uudelleen toisella puolella sänkyä ja komento on edelleen sama: Nukkumaan! Viisi minuuttia eteenpäin käyn nuolaisemassa isännän naamaa ja saan myös komennon jatkaa unia. Mietä ei oikein enää nukuta, joten kiepumme muutaman minuutin välein sängyn vierellä töykkimässä aamu-unista isäntäväkeä, kunnes emäntä kyllästyy puoli ysiltä (aika sitkeitä olivat) ja heittäytyy pötkölleen meidän patjalle...ja me mennään samaan kasaan ; )
Sitten onkin hiljaista yli puoli kymmenneen isännän lukiessa aamun lehden Padilta ja meidän koiseissa näisväellä patjalla.
Ylös noustuamme käymme isännän kanssa klo 9.42 postilaatikolla noutamassa aamun lehtien paperiversiot. Samalla Sämpylä piipahtaa pihan perällä turauttamassa kakkoset, meikä lirauttaa pisut etupihalle. Poikkeuksellisesti isäntäväki naattii aamukahveet ennen lenkille lähtöä ja viimein klo 10.15 pääsemme varsinaiselle lenkille suolle. Aurinko paistoi, mutta pakkasta oli runsaat kymmenen astetta ja viima kävi kylmästi pohjoisesta. Suolla kieppasimme 40 minuutin lenkin keräten kunnon paakut lunta ja jäätä turkiin sekä varpaiden väliin. Näin lyhyenä aikana ehdimme myös olla kateissa (näkymättömissä) muutaman minuutin per naama. Klo 10.55 pääsimme pesuhuoneeseen rapsutettavaksi ja kuivattavaksi. Lattialle kertyi melkoinen kasa jäähilettä valumaan sulettuaan viemäriin.
Sitten oli viimein aamiaisen vuoro meilläkin. Kippoon kolahti 2,1 dl Royal Caninen Setter 27:aaper kirsu, vetelimme papuset kitaamme hyvällä ruokahalulla ja siirryimme hetkeksi unosille olohuoneen nojatuoleihin. Heti perään seurasimme emäntää yläkertaan sohvalle, sitten retuutimme hieman keskenämme, otimme tirsat ja sen jälekeen jyrsimme luut. Olipas pitkästyttävää, emäntä vain kirjoitti, joten taas hieman kinastelimme, välillä rynnistimme raivokkaasti haukkuen alakertaan tarkastamaan, olisiko joku tulossa. Hermostuin toimettomuuteen lopulta niin, että länttäsin kuononi emännän jalalle ja aloin inua pihalle.
Viimein klo 17 aikaan painelimme jälleen suolle ulkoilemaan, takaisin kelauduimme tunnin kuluttua ja oli toisen 2,1 dl:n ruoka-annoksen aika. Muonan jälkeen jälleen sohvalle unosille, sitten pikku tappelua, unia, tappelua ja lelujen retuutusta. Viimein klo 23 lähdimme iltalenkille pupujen jälkiä tutkailemaan. Emäntä venyi perässä, kun Saimin kanssa nuuskimme kaikki tuoreet ja tuoreehkot jäljet penkoilta. Reissulla teimme vielä viimeiset ykköset ja kakkoset (pussiin poimittaviksi) ennen yöunia. Kylmää...

Juoksua (4.)

Blogikirjuri tallentaa Helmi-Orvokin puolesta seuraavaa: aamupusikoissa molemmat setterit olivat kuin lentoon lähdössä. Se on jo paljon, kun ajattelee setteritä yleensä...Lumessapompinnan jälkeen mentiin järvelle testaamaan, voiko sillä kävellä. Voi, sillä Helmi hävisi heti eetteriin, eli Mustikkaniemeen jäneksiä häätämään. Sämpylä jäi jostain syystä kieppumaan jäälle, mutta kun olin ehtinyt rantaan, olivat molemmat hävinneet rantakaislikoihin ja sain odottaa hyvän tovin ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa koirain kera. Entiaikaan olisin vain kävellyt polkua kotiinpäin, mutta nyt kun lunta on näin paljon, täytyy kytätä etteivät hurtat oikaise tielle juoksentelemaan.
Päivälenkillä Saimi juuttui panssariaidan taakse. Yhdessä kohdassa limikasa oli korkea, että Sämpylä huiteli aidasta huomaamattaan yli ja yhtäkkiä ei sitten enää päässytkään toiselle puolelle. Siinä taas kului muutama hetki, kunnes sain vihelleltyä ja huudeltua hätääntyneen pikkulikan oikealle puolelle aitaa. Onneksi yhdesä kohtaa melko lähellä oli kasattu myös Iso kasa linta aitaa vasten ja Saimi uskalsi hypätä (näytti olevan kakun pala) aidalta pari metriä maahan.
Tältä kiepillä katselin Helmin innokasta pisujennuuskintaa ja leukojen napsutusta sillä silmällä ja päättelin neidon neljännen juoksun tekevän tuloaan ja illalla tehdyn takapään tarkastuksen perusteella näin on. Luvassa on siis taas kolme viikkoa piinaa (ja kun Saimi ryhtyy naiseksi todennäköisesti heti perään, niin kuusi viikkoa) lähiseudun setäkoirille : D

Hiirisota

Isäntäväki kävi shoppailemassa IKEAssa ja palasi ankaran tavaravuoren kanssa. ja sen päällä oli tuliaisena harmaa (euron) hiiri. Pikku rotta ojennettiin vaihteeksi minulle ja vaihteeksi innostuin pehmolelusta. Nappasin elukan suuhuni ja omin sen yläkertaan Saimin jäädessä soittelemaan lehdellä alas. Hetkisen kuluttua palasin alakertaan hiiri suussani ja isäntäväki nauroi minulle, kun en ollutkaan suolistanut pehmolelua oikopäätä...
Saimi yritti pihistää lelun heti kun silmä vältti, mutta annoin siskorukalle selkään, että paukkui! Sen verran metakka kiinnosti emäntää, että hiiri poimittiin kaapin päälle jemmaan, pahus. Eipä ollut pitkää iloa siitäkään, vaikka ei rikkunutkaan. Rotan saa kuulemma taas tappeluaiheeksi, kun joku kaksijalkainen ehtii vahtia meitä...
Vaan olipas mielenkiintoinen euron elukka.

Postimiehen virhe

Remutessamme Sämpylän kanssa pihamaalla lumipenkassa saapui herra postiljooni mopollaan laatikkorivillemme ja ryhtyi lappaamaan laskuja ja lehtiä lootiin. Isäntä arveli olevan viisasta, että meidät hurtat kerätään istumaan jalkojen juureen, kunnes postimies on poistunut. Koskas sen nyt tietäisi ryntäämmekö me suoraan mopon alle ;)
No, mehän istuimme nätisti isännän jaloissa, kunnes postiljooni innostui moikkaamaan meitä. Se oli virhe, sillä tervehtiviä (lue: puhuvia) ihmisiähän mennään tervehtimään, oli siitä asiasta isäntä mitä mieltä hyvänsä... Kipaisimme Saimin kanssa suoraan herra postimiehen syliin pikkuisen lipaisemaan tutun tyypin naamaa. Harmi vain, että äijä istui mopon selässä ja oli perin puolustuskyvytön "hyökkäyksemme" edessä! Morjestuksen tuloksena valtion (onkohan Postin/Itellan duunari enää valtion virassa?) viranhaltija pyllähti skootterinsa kanssa ketoon! Onneksi kukaan ei loukkaantunut, edes henkisesti : D

Patteri puntarissa

Eli vaa'assa on viimein uusi paristo. Juhlan kunniaksi isäntä vaa'itsi itsensä ja meidät nelijalkaiset ystävänsä. Minulla vaaka näytti tasan 24kg ja Saimi-Mato painoi vain 23,5kg.
Kuten arvata saattaa, Saimin dieetti muuttui hetkessä kaloripitoisemmaksi ja meikäläisen vähemmän. Isäntäväen mielestä painojemme kun kuuluisi olla juuri toisin päin...

Varo koiraa

Isäntäväki on aikas kärmeissään meistä koiraparoista; emäntä sai viimein diagnoosin jo lokakuisesta kaatojupakasta (koulutuksellisista syistähän emäntä pisti meidät paikoilleen ja käveli edellä polkua, kunnes päästi meidät juoksemaan itsensä kumoon...) ja isäntä kyllästyi Saimin tervehtimiseen töistä palattuaan. Sämpylä näet silpaisi äijältä nahkat irti nenän ja ylähuulen välistä ; )
Siitä emännästä: niin, sillä on kuulemma toisen polven sisempi ja ulompi kierukka revennyt, ja lekuri uhkaili puukolla, tietysti. Emännän täti olikin jo sitä mieltä, että nyt olisi aika hävittää koirat!! Saas katsoa, joudummeko etsimään uuden kodin...

Paritervehdykset kunniaan

Päivän viime auringonsäteissä matkailimme Saimin ja isännän kanssa suolle reippailemaan. Matkalla tapasimme tien poskessa hieman enemmän ikää keränneen hovavartin, joka oli ihan ilmeisesti herrasukua ja luuli ilman muuta pääsevänsä kurmoottamaan meitä pikkulikkoja. Vaan kävi sedälle köpelösti, kun emme älynneetkään pelätä häntä laisinkaan. Sen sijaan ryykäsimme remmit tiukalla suoraan äijän naamalle nuuskimaan ja sekös pisti sedän pasmat sekaisin. Koiraparan kuljettajatäti jo suorastaan hermostui meille, kun innostuimme vain ihan vähän liikaa painostamaan puolustuskannalle joutunutta suurkoiraa ; )
Ja paluumatkalla teimme samat temput ensin yhdelle matalajalkaiselle ja harmaanaamaiselle ikäsedälle ja vielä jollekin terrierinpuolikkaallekin...sitten isäntä olikin jo melko tuskaantunut pirteisiin pikku settereihinsä. Varsinkin, kun emäntä illemmalla kertoi meidän olleen kuin herran enkeleitä aamulenkillä : )

Mökillä lumitöissä

Isäntä pakkasi meidät setterit aamulla autoon parin kuukauden sanomalehtien ja tikapuiden sekaan. Lehdet se onneksi pudotti ekaan mahdolliseen keräyspönttöön. Tikkaat mahtuivat sen operaation jälkeen tavaratilaan ja koko takapenkki vapautui meidän makuupaikaksemme. Tai siis Saimin, sillä yritin koko reissun taas tunkea repsikan paikalle istumaan ja isäntä estellä moista liikettä. Niinpä seisoin takajalkatilassa valmiustilassa, josko isännän valppaus suuntautuisi riittävästi liikenteeseen ja minä ehtisin siirtyä etupenkille. Siitä minua ei nimittäin saa pois muutoin kuin auton pysäyttämällä ja ovesta ulos kiskomalla ; )
Maalla saimme taas juosta kilpaa auton kanssa viimeisen puoli kilometriä. Tai mitä kilpailua se oli, kun autolla ei huonosti auratulla tiellä juuri pääse yli kahtakymppiä! Isännän riekkuessa lumilapion ja kolan varressa siivoillessaan polkuja sekä kattoja lumipöykystä, me Sämpylän kanssa puristimme itsemme ihan rusinoiksi hangessa juoksemalla. Välillä järvellä ja välillä metsässä ja taas pihassa, järvellä ja metsässä ja vielä tiellä. Kunnes isäntä oli saanut hommansa hoidettua, kolmen ja puolen tunnin kuluttua ja alkoi vihellellä meitä juuriharjaa morjestamaan. Karkeahkon käsittelyn jälkeen muutama kilo lunta ja jäätä per koira oli saatu raksittua turkinjämistämme (kuinkaas näin vähään turkkiin jää näin paljon lunta) ja saimme pääsylipun auton takapenkille...nukkumaan...

Irlannin karvatonkoira

Vetipäs tiukalle viime viikonloppuinen näyttely. Nyt Saimin kaula näyttää aivan singlatulta, ja vielä ylt'ympäriinsä. Karvanajo on menneen viikon aikana vain kiihtynyt ja nyt ei tuomarin edestä olisi selvitty ympäripyöreän ystävällisellä ilmaisulla päivän erittäin niukasta karvasta. Minullakin on sellainen sulkasato menossa, että imurin suulakkeesta ei juuri muuta löytynyt kuin täysi sarja settereiden karvoja...

Ajanvietettä hoitajalla ja ilman

Aluksi enimmäkseen ilman, sillä isäntäväki singahti Helsinkiin kummitädin valmistujaisjuhliin melkein heti aamulenkin jälkeen. Purettuamme päivän pahvilaatikot namuista, aloimme odotella jotakuta tulevaksi aina välillä torkahdellen. Kunnon vahtikoirien tavoin emme kuitenkaan koiranunta kummempaa nukkuneet ja olimme valmiina kuin setterit sotaan hoitajan saapuessa. Hoitosetänä oli Ånnimannin isäntä ja annoimme Saimin kanssa hänen tuta kunnon tervehdyksen... Heti kun äijä oli saanut kuivattua naamansa, pääsimme rakon kevennykseen kedolle ja sitten koisimaan töllön ääreen.
Kovin kauaa ei enää tarvinnutkaan odotella oikeata isäntäväkeä kotiin palaavaksi. Kun Jaappanin ihme oli kaartanut pihaan ja kotiväki oli vaihtanut "mukavampaa" ylle, painelimme porukalla Ånnin ja taluttimellisten kanssa iltalenkille. Koskapa Ånni on oikea palveluskoira, jouduimme Saiminkin kanssa leikkimään isäntäväen mieliksi tottelevaisia ja kontaktinottoisia koiria...ja niin lenkillä meni aikaaaaaaa...

Lentävä lähtö

Isäntä ei juuri ilahtunut meidän aamuisesta riemastuksestamme; iso rusakon rotko nimittäin loikki editsemme melkein heti portilla. Otimme Sämpylän kanssa sen verran reippaan lähtökiihdytyksen, että Hurtta-remmit vain vingahtivat upotessaan toisessa päässä isännän rukkasiin ja toisessa päässä meitin kaulanahkoihin. Vaan ei siinä kiireessä ehtinyt kuristuvia kauloja ajatella, ainakin kimeä haukku irtosi kuristuksesta huolimatta ; )
Isännältä irtosi kyllä aivan toisenlaisia ääniä, eivätkä ne olleet järin kimeitä, onneksi sentään sen verran hiljaisia, ettei poliisisetä tullut ja korjannut siveettömästä käytöksestä talteen.
Valitettavasti isäntä on niin painava, että saalis jäi tälläkin kertaa omille jaloilleen jatkamaan matkaa. Mekin onnistuimme Saimin kanssa loppumatkalla käyttäytymään riittävän hyvin, jotta isäntä antoi meille ruokaa enne töihin lähtöään...olimmekin sitten ekan kerran peräti yhdeksän tuntia kaksistaan...ja vielä rikkomatta kiinteistöä!

Järeitä kavereita

Palatessamme isännän ja Sämpylän kanssa aamulenkiltä, törmäsimme tuttuun sakemanniin ja sen emäntään, ynnä mikana oleviin sakemannin emännän tyttären belgi-malinoisiin ja toiseen sakemanniin. Päätin ensin varmuuden vuoksi haukkua ne lyttyyn, mutta innostuin sittenkin Saimin kanssa paimenkoiraporukan keppileikeistä. Tällä kertaa omista kepeistään mustankipeitä narttuja vain oli paikalla sen verran monta, ettei siinä setterilihaksilla juuri pullisteltu. Viimekertainen paritekniikka ei enää tuottanut tulosta, mutta Saimi ryhtyi kuitenkin haastamaan porukan malinoista. Sakemannin emäntä kehui malin olevan hanakka ottamaan matsia ja yritti samalla paimentaa sitä irti Saimista, mutta Sämpylä sen kuin tunki kuonoansa belgin olalle ja vänkäsi lähempään "keskusteluun" sen kanssa. Onneksi paikalle saapasteli joku puolituttu mies ja keskeytti hyvin alkaneen tosinarttujen riidanhaaston. Olisi siinä minulla ollut töitä pöllyttää malinois matalaksi, jos se olisi ryhtynyt Saimia kurmoottamaan ; )

Pupustuongelmia

Turvesuon reunamuksessa lenkkeillessämme, havaitsimme Saimin kanssa aivan tuoreet rusakonjäljet. Kun luotasimme jotosta hieman pidemmälle, saimme silmiimme jo itse pitkäkorvankin. Elukka vain pomppi pintalumeen upoten luotamme tiehensä ja me setterit kahlasimme "paita märkänä" perässä...turhaan. 53cm:n pöykky oli kovavauhtiseen juoksuun aivan liikaa jopa Saimille, minusta lyhytjalkaisempana nyt puhumattakaan. Saukkohyppelyllä ei paljon rusakon kanssa pärjää, vaikka vähän niin kuin yritimmekin, tosissamme.
Seuraavaksi yhytimme ketun jäljet. Niitä sitten lämpimiksemme seurailimme pitkin tien penkkoja, kunnes mahanalusta oli täynnä lumipaakkuja ja vieteri suora ; )
Saipahan isäntäväki käydä rauhassa hiihtämässä ja pakerrella muitakin askareitansa kaikessa rauhassa meidän settereiden lataillessa pattereita olkkarin sohvalla aina iltakuuteen asti...

Winter Dog Show

PNo nyt tuli sitten avattua vuoden 2011 näyttelykausi. Isäntä karautti emännän, Saimin ja minun kanssani lumisessa aamussa aura-autoja väistellen Turkuun, ja Sämpylä sai aloittaa esiintymisen emännän kanssa vaivaisen tunnin kuluttua paikalle saapumisestamme. Ehdimme siis mainiosti moikata sisko-Ritan emäntää, joka oli kinkereillä toimitsijana, ja muutenkin viritellä leiripaikkamme kuntoon häkkeineen ja muine rekvisiittoineen ennen shown alkua.

Saimi lähdössä kehään, itse otan vielä aika rauhallisesti.

Emäntä sai Sämpylän ihan hienoon raviin ja seisottelutkin menivät suorastaan loistavasti. Palkintona oli EH (tänä vuonna siitä saa sinisen nauhan) ja arvostelussa annettiin keppiä puuttuvasta turkista ja leveistä etuliikkeistä ja rintakehäkin saisi vielä kehittyä. Muuten kehut olivat ylenpalttisia; koko on hyvä, mittasuhteet samoin. Kulmaukset tasapainoiset ja luonne erinomainen. Tuomarina toimi Annukka Paloheimo.
Saimin arvostelun jälkeen olikin hyvää aikaa morjestaa tuttuja ja tuntemattomia. Yllättäen niitä siunaantuikin leirillemme runsaasti.

Keskityn kehään, Saimi säestää...

Heti puoli kolmelta aloitettiin meidän porukan arvostelu, tavan mukaan ensin jätkät ja sitten meidät nartut. Ja meitähän oli tasan kaksi. Kilpakumppaninani oli taas Rita, mutta ei sisko, vaan Cormallen Northern Light. Isäntä oli meikäläisen handleri ja se taisi olla pikkuisen enemmän täpinöissään kuin minä ; )
Kun kuviot oli joltisellakin menestyksellä vedetty läpi, tuloksena oli PN2, eli pataan tuli Ritalta, mutta plakkariin tarttui 3. SERT ja vielä vara-CACIBkin, joten ei homma ihan metsään mennyt. Arvostelusarakkeessa oli mm: kaunis tyttömäinen pää, hyvä ilme,upeat tummat silmät ja korvien sijainti, erinomaiset hampaat, hyvä selkälinja, hyvä hännän sijainti, hyvin kehittynyt rintakehä, hyvät kulmaukset, liikkuu juoheasti ja lopuksi vielä erinomainen luonne (kirjurin kökkö käännös britanniasta).
Tuomarina toimi Dorothea Hanlon-Caroll.
Emännän ja Saimin kanssa riemuitsemassa kehän reunalla oli myös paikalle sattunut oman kennelin Emmi, joka heti rimpautti kasvattaja-Riitalle uutiset päivän saldosta.

Hurtta-osastolla kaupoilla.















Palkinnoksi sain pari ruusuketta, pirusti erivärisiä nauhoja ja pokaalin. Emäntä hankki vielä Emmin Hurtta-osastolta kaikenlaista muuta mukavaa...Saimi ilahtui erityisesti "raato-pupusta", joka täytyikin kotona laittaa melkein heti nukkumaan oven päälle, jotta siitä olisi iloa huomennakin!

On maljan aika...

Pesu ja trimmaus

Hoh hoijaa, huomenna on näyttelypäivä ja matka Turkuun alkaa heti aamupuoliyhdeksäsältä. Epämiellyttävät valmistautumistoimenpiteet alkoivat heti alkuiltapäivästä pesulla. Isäntä vaahdotti ja huuhtoi ensin Saimin ja sitten (muutaman voimallisen komentosanan jälkeen) minut. Käytössä olivat tietenkin molempien erikoisshampoot; Sämpylän turkkia puunattiin speciaaliruskealla kasvattaja-Riitan suosittelemalla (lue: määräämällä :) shampoolla ja meikäläisen vastaavalla tavalla hankitulla valkoista korostavalla litkulla. Pesupuuhien lomassa isäntä harmitteli minun turkkini ehtineen jo huveta selvästi parhaista hetkistä. Laikkuja kuului näkyvän kyljistä ja vähän turhan selvästi selästäkin. Saimilla harmina on taas yleisesti naurettavan vähäinen karvoitus ja erikseen vielä onneton hännän pää.
Myöhemmin illalla emäntä aloitti turkintrimmauspuuhat ja raksi meistä isompia karvoja pois tassuista ja kintereistä ynnä kaulasta sekä korvista. Hännän pään saksiminen meni meikäläisellä hieman kriittiseksi, sillä onnistuin luikertelemaan epäsopivasti sen verran, että hännästäni meinasi jo lähteä nahkaakin! Limpsauksen jälkeen trimmaajat askartelivat hännäntöpön karvojen ohentelun parissa melko tovin saadakseen patukkani muistuttamaan viiriä...

Uraohjuksena

Aamun aikaisessa hämärässä Saimi ja minä suolenkkeilimme isännän armollisesa suojeluksessa. Eilisen päivän, tai paremminkin vuorokauden reippaat lumisateet olivat nostaneet hangen pinnan sen verran korkealle, että juoksu itse pöykyssä oli paremminkin saukkona pomppimista. Jalat upposivat aina pohjaan asti ja vain hartiat sekä pää jäivät ilmatilan "hyväiltäväksi". Ei siinä pupuja paljon muualta etsitty kuin poluilta, joilla niidenkin kulkujäljet pääasiassa olivat...laiskamatoja ; )

Pupustuspuuhia

Aamun ratoksi vaelsimme emännän ja Saimin kanssa harjuun. Matkaseuraksi saimme Kettuterrieri Siirin isäntineen. Siirin isäntä pitää Saimia ja minua vallan ihmekoirina, meillä kun on tapana toimittaa saalis aivan nokan eteen. Niin onnistuimme tänäänkin; herra oli intoa piukassa, kun saimme tökäistyä ison ja ruskeanharmaan rusakon liikkeelle ja suoraan kaksijalkaisten eteen. Sitten saimme vielä ihailua innokkaasta jääpintaisessa lumessa poukkoilusta ja kaiken lopuksi Siirin isäntä kehui Saimia lihaksikkaaksi ;DD. Arveli tuomarin näyttelyssä (olemme aikeissa mennä Turkuun ensi lauantaina 21.1. kokeileman pitkästä aikaa)valittavan moisista pateista. Ja meidän mielestä kun pitäisi lähinnä valittaa puutteista, siis karvan puutteesta...ainakin hännänpäässä.

Sokerikuorrutettua lunta

Olipa outo aamu. Kelin puolesta meinaan. Aamulenkille saimme rämpiä vesisateessa ja pakkasta oli kuitenkin melkein viisi astetta! Lumen pinnalle oli muodostunut kiiltävä jääkansi, joka naytti ihan sokerikuorrutukselta, mutta tuntui enemmänkin rautasahalta jaloissa. Jo pikku pompinnan jälkeen tuntui ja näytti siltä, että pian ovat jalat aivan kaljut viimeistenkin etupuolen karvojen leikkauduttua jään reunaan. Saimin ja minun onneksi isäntä veikin meitä sitten sellaisia reittejä, joita pääsi kipittelemään pitkin polkuja. Vaikka oli niilläkin sellainen sentin syvyinen viilloskerros jyrsimässä polkuanturoita. Taidanpa kaivata kunnon suojaa, jotta tuo inha jääkerros sulaisi pois...

Kolmisin kotona yksin

Erikoista, eikö totta, mutta olemme Saimin kummisedän kanssa ihan kolmistaan kotosalla ja isäntäväki on hävinnyt pääkaupunkiseudulle töihinsä. Kummi vei meidät survival-retkelle maalle. Tarkoituksena oli riehua itsensä hangessa uuvuksiin ja kummi siinä onnistuikin. Me Saimin kanssa juoksentelimme lähinnä vain jo hänen valmiiksi kolaamiaan polkuja ja seurailimme sivusta, saako äijä pelastettua kasvihuoneen katon sortumasta lumen alta (sai) ja ajettua auton takaisin ihmisten ilmoille (sekin onnistui ankaran lapioinnin jälkeen). Melkoista ulkoilua tuo kaksijalkaisten touhu, ei yksikään viisas koira puolen metrin hangessa tunteja rieku...jaa ei vai?

Silava-Orvokin punnitus

Isäntä uskaltautui tänään toista kertaa joulun jälkeen vaa'alle, toivorikkaana josko painoa olisi jo hieman vähemmän...ja samalla mekin jouduimme Saimin kanssa puntariin. Koska isäntä on ujo äijä, ei se omaa painoaan tähän kuitenkaan laita, mutta me pääsemme julkisuuteen! Saimin ensi mittaus näytti vaatimattomat 40kg ja toinen suhteellisen älykkään 24kg ja minun mittaukseni samaiset 24kg. "Lievä" epätarkkuus tuloksissa antoi ymmärtää vaa'an patterin olevan elinkaarensa lopulla ja isännän innokkasti tervehtimä kilon painon laskukin taitaa olla elektroniikan aikaansaannosta...

Äijää viedään

Illan ratoksi olin Saimin kanssa ulkoilemassa asuntoalueellamme. Järjestyssääntöjen edellyttämä isäntäkin oli otettu varaksi mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä, tuleeko matkalla virkavaltaa/ärjyjä naapureita vastaan ; )
Ollessamme juuri nuuskuttamassa kissan jälkiä tien risteyksessä, tietä pitkin ohitsemme singahti jänis. Oikeina settereinä otimme pitkäkorvan perään hetkellisen seisonnan ja sinä aikana isäntä ehti onnekseen kieputtaa taluttimemme käsiensä ympärille hieman perinpohjaisemmin. Sitten tulikin lähtö...äijä narujen päässäkin liikkui varpaat tuskin maahan koskettaen ensimmäiset kymmenen metriä, kunnes sai meidät pysähtymään. Täytyypä muistaa tuollainen ravakka kiihdytys, kun taas halajaa pelotella isäntää : D

Kuin hirvi kerihangessa

Olipas runollinen otsikko. Itse asiassa kysymys on kuitenkin samasta asiasta, eli kovasta lumen pinnasta ja sen aiheuttamista ongelmista. Tässä on meinaan nyt pompittu pari päivää pupunjälkien perässä pitkin umpihankea ja terävä ynnä kova lumen pinta on hiertänyt minun etukyynärtaipeeni aivan ruvelle. Hyvä että sentään osa karvasta on pysynyt kiinni suojaamassa vahingoittunutta ihoa. Nahkaa on nyt parkittu Bacibact-jauheella ja umpihankiliikuntaa on epämiellyttävästi rajoitettu kertarypemiseen per päivä...josko sen verran karvaa säilyisi tallella edes jotakuinkin riittävästi Turun kv-nayttelyyn asti...Saimillahan hännänpää on edelleen aivan naurettava. Taitaa olla tarjolla kisoista ns. jäännösnauhoja ; )

Pikareissu Hesaan

Isäntäväki oli sopinuT emännän serkun kanssa tiistain ohjelmaan teatterireissun Helsinkiin. Sehän tiesi Sämpylälle ja minullekin reissua pääkaupunkiin...hoitoon, sillä kummisetäni ja tätini Haagassa olivat ystävällisesti luvanneet pitää meistä huolta isäntäväen rimputtelun ajan. Reissu kohteeseen oli sotkuinen ja märkä, mutta onneksi vain autolle, sillä lunta satoi suurimman osan matkastaja tienhoitolaitoksen sedät olivat lapanneet kuormakaupalla suolaa tielle pitääkseen sen takuulla märkänä ja kuraisena ;)
Perillä isäntäväki ulkoilutti meidät pikaisesti jäällä liukastellen ja toimitti sitten kummilaan ennen häipymistään kaupungin yöhön. Porukoiden poistuttua Saimi vonkui tapansa mukaan eroahdistustaan hetken ja minäkin hieman tiirailin ikkunoista, minne mokomat häipyivät. Vaan ei siinä kauaa kulunut poraillessa ja sitten painelimmekin jo koirapuistoon ihmettelemään pääkaupungin nelijalkaisia. Siellä ainoana epämiellyttävänä tapahtumana joku putkiterrierin (Dandiedinmont?) näköinen jäpikäs innostui meidän habituksestamme niin, että yritteli tunkea pukille muutamaankin kertaan, mutta me vähän Saimin kanssa ojennettiin sitä ja niin sekin tokeni.
Kotiin päästiin lähtemään vasta hieman ennen puolta yötä ja niin sitten vetelimme melkein koko matkan hirsiä, maisemia ei meinaan paljon kannattanut katsella...

Lamminpään vinttikoira

Saimi ansaitsi eilen ja tänään moisen hienon arvonimen (eivätkös vinttikoirat metsästäkin enempi katseella). Se kun havaitsi tuplajäniksen eilen illalla pitkäkovaparin omituisesta yhteisestä siluetista huolimatta. Minä yritin vielä sillä kohtaa tarkennella hajuelimieni avulla pupujussien sijaintia, kun Saimi oli jo sutena käymässä ristiturpien riistoon; emäntä sai jarrutella kantapäät vinkuen vetoeläintä.
Ja sama homma tänä iltana; talomme edessä pönötti rusakko kuin meitä odotellen palaillessamme iltakävelyltä. Saimi havaitsi sen kaukaa risteyksestä ja veti taas emäntää kurkkutorvi vinkuen. Ja minä kävelin isännän kanssa kaikessa rauhassa samaa tietä, havaitsematta kertaakaan koko pomppijaa...edes hajusta. Kyllä hävettää.

Omituista varastointia

Voi ihanaa! Saimi-Sämpylä keksi pihamaalta kissanpökäleitä ja pisti varaksi pari kikkaretta poskeensa sisälle tullessaan pukeltaen ne sitten lattiamaton reuna-alueelle sulamaan. Niistä sitten piti kai tulla hyvää evästä muhevoitumisen jälkeen. Emäntää vain ei kovin paljoa innostanut Saimin uusi muonanhankintakeino ja kissantuotteet varastoitiin pikaisesti viemärijärjestelmään...ja pikku-setteri jotuu vastaisuudessa tarkan syynin kohteeksi ennen sisääntuloaan.

Eroahdistusta

Pääsimme Saimin kanssa aamusella emännän kanssa oikein kauppakeskusmatkalle. Tapamme mukaan teimme matkan jalkapelissä ja perin reipasta vauhtia. Emännän käydessä apteekissa asioimassa, jäimme Sämpylän kanssa ovipiellen notkumaan köysien päähän. Emäntä jo luuli homman sujuvan kitkatta, mutta ei sittenkään: Saimi aloitti hetikohta ankaran vollotuksen ja ulinan kaikkien ohikulkijoiden riemuksi/harmiksi ja yritti kiivaasti päästä sisälle emännän jäljessä. Onneksi asiakkaita oli apteekissa niukasti ja emo pääsi pian lohduttamaan pienokaistaan ; )
Seuraavaksi käväisimme eläintarvikekaupassa hankkimassa parit luut meille järsittäväksi. Emäntä näet arveli Saimin tarvitsevan jotai virallista pureskeltavaa epävirallisen sijaan.
Kotosalla saimme molemmat oman luun. Vein omani heti yläkertaan suojaan ja menin alas kyttäämään Saimin luuta. Heti kun se pöljä laski luunsa maahan ja päästi siitä irti, nappasin sen itselleni ja rouskutin hyvällä ruokahalulla koko 30 sentin pökäleen Saimin seuratessa vierestä loukkaantuneen näköisenä ; ) Sen verran on tullut tehtyä tuota arvoasemaa selväksi, että Sämpylä ymmärsi hyvänsä ja pidättäytyi kaikista konfrontaatioista...onneksensa.

Keppijumppaa

Kirpeässä pakkassäässä loikimme Saimin kanssa isännän edellä tänä aamuna aina Rasonhakaan asti. Avantouimareiden uima-aukko oli yön aikana pienentynyt melkein olemattomiin ja sula vesi huurusi sen verran mielenkiintoisesti, että kävimme siskolikan kanssa katsomassa oikein lähemmin uimapaikkaa ja sen jäätyneitä uimaportaita. Jopa niin läheltä, että isäntä innostui viheltelemään meitä hieman kauemmas.
Paluulenkillä tapasimme pellon reunassa sakemanni-belkkaripojan, jonka kanssa sitten otimme hetken nokkapokkaa kepinpätkien tiimoilta. Jäpikkään emäntä näet heitteli sille kepakkoja ja molemmille roduillensa tyypilliseen tapaan se ei ollut järin innokas jakamaan omaisuuttaan Saimin ja mun kanssa. Nelivuotias herra vain oli sen verran hidas lähdössä, että kepin ollesa ilmassa minä otin varaslähdön ja nappasin pulikan Saimin ärsyttäessä pitkäkarvaa. No, herra hiilestyi moisesta rääkkäyksestä niin, että hyökkäsi Sämpylän kimppuun vähän niin kuin tosissaan ja jouduin taklaamaan sen sivummalle ja jopa näyttämään hieman hammasta kieltäessäni siskoni rääkkäämisen. Isäntä oli aivan äimän käkenä moisesta tempauksesta, saku-belkkari kun painoi ainakin 30kg ja minä vain 23,5kg (mitattu tänä aamuna...eipä äijä räävi enää Silava-Orvokiksi). Loppu jutustelu sujui sitten ihan hyvässä yhteishengessä, mitä nyt Saimi välillä vähän murisi jätkälle ja se näytti hampaitansa takaisin...

Pakkasta taasen tarjolla

Aamulenkki tehtiin vaihteeksi radan toiselle puolelle aikas kirpeässä kelissä. Meidät vietiin isäntäväen toimesta sellaiseen metsikköön, jossa emme oleetkaan vielä kertaakaan käyneet. Puska oli miellyttävästi koristeltu pupun jäljillä, joten tulemme kuulemma pääsemään alueelle uudelleenkin, mikäli oikein ymmärsin taluttimen toisen pään puheet ; )
Loppulenkillä näimme Ånnimannin treenailemassa ja tutuskelemassa hevosiin isoveljensä kanssa raviradalla. Ånnin isoveli olikin jo melko jötikkä, kaksi ja puoli vee iältään, mutta ei me sitä Sämpylän kanssa pelätty. Morjestettiin vain ja sehän sen kuin tykkäsi meistä likoista...
Päivä ja ilta menikin loikoilun ja erilaisten harjoitusten parissa. Ensin noudettiin narupalloja ja seurailtiin, sitten treenattiin muuten vain tottis-elementtejä. Illasta oli vielä vierellä juoksua ja muuta pokkurointia...onneksi siitä sentään sai namia palkkioksi kurnivaan vatsaan :P

Yötreeniä

Jaahas, "näyttelykausi" on selvästi alkamassa. Ensin jouduin laiharille ja sain isännältä erittäin imartelevan lempinimen Silava-Orvokki...hienoa ja sitten vielä saimme Sämpylän kanssa treenata iltalenkin päätteeksi emännän kanssa näyttelyjuttuja pimeällä suolla...

Uudenvuoden punnitus

Aamun/päivän melkein valjettua isäntä vaa'itsi itsensä joulujuhlain päättymisen kunniaksi. Tulos oli niin masentava, että jouduimme samantein Saimin kanssa puntariin. Saimi-Sämpylä menetti vaa'alla Sämpylä-epiteettinsä ja joutui painollaan 23,5kg Mato-luokkaan. Minä taas jouduin kuuntelemaan isäntäväen ruoan tarjoilurajoitussuunnitelmia 24,5kg:n painollani...on kuulemma silavaa ainakin puoli kiloa liikaa ; )

Jääkarhuja!!

Saimille meinasi tulla kurat housuun, kun kesken Avaran luonnon naalien katselun ruutuun jämähti jääkarhuja! Söpön naalin vaihtuminen kuuteen raavaaseen jääkarhuun, joista vielä pari otti tiukasti matsia ankarasti muristen oli Sämpylän telkkarin katselun huippukohta. Naama muutaman sentin päässä ruudusta ja silmä tarkkana Saimi seurasi jäänallejen edesottamuksia. Vaan eipä näytä niiden elo ruusuiselta ilmaston lämpiämisen ohentamilla jäälautoilla...

Aito Helmi-Orvokki

Tämän uudenvuoden päivän aamuprojekti oli isäntäväeltä suorastaan kunnianhimoinen. Lähtivät meinaan suksilla normaalille mökkimetsälenkillemme. Onneksi Saimi ja minä saimme sentää juosta ; D
Reissu sujui ihan OK aina puoleen väliin asti, jolloin kaksijalkaiset keksivät hieman oikaista ja suuntasivat hakkuulinjaa pitkin kohti olettamaansa pellon paikkaa. Noo, pelto kyllä löytyi, mutta vasta aikamoisen pyristelyn jäljiltä. Lunta piisasi minullakin alapohjaan asti, onneksi se sentään oli kevyttä pomppia ja meidän settereiden matkanteko oli ainakin sata kertaa nopeampaa kuin hiihtäjien...
Ankaran räåiköimisen jäljiltä pääsimme (edelleen "oikaisten") pikku suon ja metsäharjanteen yli takaisin mökille aamupalalle. Pikku ulkoiluun lurahti aikaa pari tuntia ja lunta oli kertynyt meidän neitien hapsukarvoihin kunnon helminauhojen verran, varmaan ainakin kilo per naama.
Kuten kuvasta näkyy, nimeni ei turhaan ole HELMI-Orvokki ja Saimikin voisi olla PALLO-Saimi ; P

Hyvää tulevaa vuotta 2011!!

Toivottaapi Helmi-Orvokki ja sen sisko Saimi maalta evakosta. Nuoriso on vallannut kotimme ja ajanut meidät pakkomökkeilemään. Nyt pötköttelemme sängyllä muutaman villapaidan alla lämmittelemässä.
Lunta piisaa maassa kolmisenkymmentä senttiä ja siinä tuli päivänvalon viimeiset hetket riehuttua sen verran innokkaasti, että turkin putsauksen ja pyyhekuivauksen jäljiltä on tullut lähinnä makoiltua vällyjen alla, takkatulen loisteessa isännän ja emännän seurassa ; )
Hei, kävikö edes kateeksi?

Hyasintin surma

Alennusmyynnit alkoivat ja isäntäväkikin rynnisti urheiluvälineostoksille. Me Sämpylän kanssa jäätiin tietysti kotiin selviämään parilla possunkorvalla.
Kun törsäreiden joukkue kaarsi pihaan ja ennen pitkää kävi sisään kellarin ovesta, oli vastassa kaksi nöyrää setteriä ja alakerta täynnä multaa, jonka seasta oli havaittavissa entinen lahjahyasintti. Pahaa peläten emäntä kiiruhti yläkertaan ja löytämään olohuoneen lattialta loput hyasintista ja sen koristeruukusta. Suojaruukusta ei ollut todellakaan jäljellä mitään. Eikä pitänytkään olla, sillä sen verran perusteellisesti olin ahkeroinut mokoman puusälöaskin parissa vähän niin kuin kostoksi yksin, eikun kaksin jäämisestä.
Kiitoksia ei juuri herunut imuroinnin aikana, eikä muuten senkään jälkeen...

The pipo

Aamulenkillä äkkäsin puun oksalla emännän sinne aiemmin säilömän jonkun metsäkulkijan hylkäämän pipon. Musta mytty oli sen verran korkealla, että saimme Saimin kanssa pomppia muutamankin kerran, ennen kuin sain poimittua riepoteltavakseni jonkun entisen päänsuojan. Saimi vain heittäytyi nuivaksi, eikä oikein innostunut kisaamaan saaliista. Niinpä jouduin ihan itse "tappamaan" mustan reuhkan ja laukkaamaan sitä ravistellen pitkin puskia. Saalis oli niin kiva, että yritin kuskata sen kotiin asti, mutta emäntä-pahus poimi sen minulta lopulta ja ripusti sen jälleen oksanhankaan odottamaan omistajaansa...tai minua.

Ånnimanni painikaverina

Illalla seuraksemme saapui kaverikoiramme Ånnimanni (Hollannin paimenkoira-poika, 6kk)isäntänsä kanssa katsomaan leffaa. Tapasimme ulkosalla harkitusti varmuuden vuoksi, jotta emme kuulemma ärjyisi toisillemme. Vaan eihän meillä mitään vihaa keskenämme ollut, mitä nyt hullunaan reuhkasimme penkoissa hetken ennen sisälle tuloa. Vauhtia oli kuulemma sisällä hieman liikaa ja muutakin käninää (Saimi väänsi Ånnin kanssa) piisasi, joten jouduimme porukalla "rajoitetun liikunnan" uhriksi...eli Ånni joutui syliin, minä nurkkaan ja Saimi komennettiin makuulle. Vaan kun ilta kului, niin pääsimme taas nutaamaan keskenämme ihan väsyksiin asti...

Kapulasotaa hangessa

Onpas paljon lunta! Tapaninpäivän pyry satoi ainakin 15cm tuoretta puhdasta lunta meille maahan. Aamulenkillä kävimme siis vain Pikku-Tohlopilla ulkoilemassa. Isännän saappaiden varret näet tuppasivat loppumaan kesken ; )
Löysin järveltä omituisen muotoisen puukepin, jonka sitten nappasin hampaisiini leikkikaluksi. Pökäle oli sen verran mukava kuskattava, että sain siitä Sämpylän kanssa ihan mukavan kiistakapulan. Vein ensin palikkaa malliksi muutaman sata metriä ristiin rastiinpitkin järveä ja sitten luovutin kapulan siskolle retuutettavaksi. Kun Saimi oli hetken luullut olevansa master ja commander, löin tassun sen olkapäälle ja ilmoitin materiaalin olevan vain ja ainoastaan minun! Onneksi pöljä pikkusisko luovutti kapulan samantein ja nikottelemati, vaikka olikin paksussa lumessa nopeampi...olisi näet ollut pölly luvassa kotosalla;)
Jyrsimme sitten ihan yhdessä kapulan olemattomiin kotimatkalla...

Rasvanpolttolenkki

Tapaninpäivän kaksijalkaisten traditio on seikkailla jalkapelissä pitkin maakuntaa. Perinne joutui tänään hieman koetukselle raivokkaan tuulen ja lumipyryn vuoksi. Niinpä matka suunnattiin kohti keskikaupunkia, eli reissuun päästiin ilman autoa suoraan kotiovelta. Saimi ja minä varustauduimme Husky-valjailla sekä töppösillä ja isäntäväki muuten vain sopivilla vaatteilla ja koukkuvöillä. Matkaan käytiin ensin pitkin Epilänharjua, jotta me setterit saimme etukäteen hieman oikaista vietereitämme ennen valjaskävelyä. Reitille oli jo kertynyt ihan riittävästi tuiskunnutta lunta, joten pariin ensimmäiseen kilometriin meni sekä aikaa, että voimia. Reitti jatkui ensin pitkin radan vartta ja sitten kevyen liikenteen väyliä aina Pyynikin näkötornille asti, eivätkä olot parantuneet koko matkalla, vaan lunta oli enemmän tai vähemmän tasaisesti kaikilla pinnoilla kymmenestä sentistä melkein puoleen metriin.

Vedimme sen verran lujasti Sämpylän kanssa koko menomatkan, että meillä oli molemmilla naamat mukavasti kuurassa mehutaukopaikalla.

Paluureissu tehtiin suojanpuoleista reittiä yritellen, mutta kyllä tuuli tukki lumella isännän hupun ja meidän tossuttomat varpaanvälimme (Saimilta hukkui menomatkalla yksi ja minulla olikin vain kaksi). Jalkapelissä saimme kuitenkin naureskella autoilijoiden penkkapöristely-yrityksille lumiränneissä. Kaikkein mieleenkiintoisin tapahtuma sattui Tahmelan lähteellä, jossa yhytimme muutaman sata sorsaa ja pällistelimme vaakkuja melkoisen tovin. Saimi sai yhdellä höökiyrityksellä osan sorsastoa jopa siivilleen ja isäntä jopa kuvan tapauksesta ; )

Viimeiset kilometrit kuljettiin taas Epilänharjua, koskapa jalankulkuväylät olivat vielä pahemmassa kuosissa kuin umpimetsä. Kotiin pääsimme 12km sekä kolmen ja puolen tunnin vetohommien jälkeen. Kuten arvata saattaa, meille kaikille muona maistui ja isäntää lukuunottamatta vedimme vielä kunnon iltapäivätirsatkin sohvalla...

Jouluyö, juhlayö

Meni ankarassa pakkasessa. Kummisedät ja -täti poistuivat omiin kekkereihinsä heti pimeän laskeuduttua. Saimi ja minä saattelimme heidät matkaan nousevan kuun valossa. Samalla teimme pikku pisulenkin ennen saunaan menoa.
Lauteilla keräsimme kunnon lämmöt, kunnes isäntä saattoi meidät tuvan puolelle. Isäntäväen heitellessä löylyjä ja peseytyessä jäällä kuorruttuneessa pesuhuoneessa me ryhdyimme vetelemään lämpimällä punkalla.
Saunomisen jälkeen oli virallisen joulupäivällisen aika. Me Saimin kanssa saimme siinä ohessa papuja evääksi ja tällä kertaa Saimi veteli minunkin ruokani. Minä kun elin toivossa saada hieman lohta...
Yö meni nelisin ja ihan lämpöisissä merkeissä saman peiton alla ja päällä, vaikka pikku patteri ei kyennytkään pitämään tupaa ihan hikoilulukemissa. Mittari näytti aamusella vain 8,7 C, ennen kuin isäntä sai viriteltyä kaminaan tulet.
Päivän päälenkki tehtiin juosten ja suksin Koikeroiselle ja Mälitylle. Saimi ja minä tietenkin juoksimme ja kaksijalkaiset hinasivat suksiaan puuterilumessa. Mälityn rannat olivat meille koiraeläimille täysin tutkimattomia maastoja, joten emäntä ja isäntä saivat aivan rauhassa hiihdellä peräkanaa maisemia ihmetellen.
Aivan kääntöpaikalla, Karhejärven ojan suulla, törmäsimme outoihin jälkiin. Isäntäväki oli tunnistavinaan ne saukon tekemiksi, varsinkin kun pomppuvana vei suoraan ojan sulaan...mielenkiintoista. Olisipa hauska nähdä tuokin elukka!
Paluumatka taisi käydä Sämpylälle rasittavaksi, kun lumi pakkautui sen polkuanturoiden väliin ja se sai jyrsiä niitä pois vähän väliä. Mökillä onneksi saimme molemmat kunnon jääpallerojynssäyksen ja muhevan pyyhekuivauksen ennen kotiin lähtöä...nukkumaan.

Hyvää Joulua

Hyvää ja iloista joulua kaikille ystäville ja muillekin lukijoille toivottaapi Helmi-Orvokki mökiltä -26C:n pakkasesta…nyt täytyy pitää vauhtia...

Joulupukki

Jokavuotinen joulupukin lähtö pitkälle työmatkalleen halki maailman sai sisko-Sämpylän vetämään herneet nenäänsä. Kun partaherra viritteli iltauutisissa kulkupelinsä lyöntiin ja lähti sitten poron kello kilkattaen reissuun, Saimi haukkui kuola lentäen ruudun edessä ja seurasi valjakon etenemistä silmä kovana!!
Onpa onni, että olemme huomenna jouluherran kulkuaikana maalla evakossa (siis sikäli kun emme jäädy aivan kalikoiksi tuvan lämmityksen aikana, onhan pakkasta luvassa -30C). Olisihan se kurjaa, jos Sämpylä repisi pukilta pöksyt puoleen sääreen ja lapsilta jäisivät lahjat saamatta pukin paikkauttaessa persaustaan Acutassa...

Rusakolle kyytiä

Lähdin aamuhämärissä isännän ja Saimin taasen pikku-Tohlopille lenkkeilemään. Yöllä oli tainnut sää piipahtaa kastepisteessä, sillä puut olivat kuorruttuneet tosi hienosti jäähileisiin. Järvellä irti päästyämme kipaisimme Sämpylän välittömästi rantapuskia kollaamaan ja löysinkin heti rusakon lepopaikan. Nuuskutellessani jälkeä, pupulaattori karkasi jäälle minun huomaamattani. Mutta Saimi oli sopivasti melkein sen vieressä ja pääsi kiihdyttämään pitkäkorvan perään ihan lähietäisyydeltä. Sämpy sai itsensä niin kovaan vauhtiin, että ristiturpa sai pinkoa tosissaan karkuun. Raivokas takaa-ajo jatkui suoraan järven yli pikkumetsään ja taisipa jompi kumpi ajautua aina tielle asti, sillä autot näkyivät jarruttelevan niillä kohdin. Minä sen kuin seisoin isännän vieressä ihmetellen, minne Saimi häipyi...tai siis isäntä oli viheltänyt minut luokseen...ja Saimikin kipitti luoksemme aika äkkiä, joten tuskin se tiellä kävi...
Muu lenkki sujui ihan rennosti puskia nuuskien.

Peli-ilta

Kummisedät olivat tänään meidän setteriden valvontavuorossa isäntäväen ahkeroidessa töissään. Toisen herroista keskittyessä videopeliin ja toisen huolehtiessa hygieniastaan, poimin telkkarin edestä oman kummisetäni juuri eilen illalla kokoaman pulmalelun. Se oli (paino sanalla OLI) semmoinen tikkuläjä puusta, kunnes Sämpylä rosvosi artefaktin minulta ja rouskutti sen p....n päreiksi (kts. kuva)

Seuraavaksi äidyimme ihmettelemään video-ottelua entiaikaisten ritareiden välillä. Sämpylä varsinkin oli iki-innostunut ratsastavista ja lähikuvissa keskustelevista virtuaalihahmoista. Siinä se päivä kului rattoisasti, ulkonahan oli edelleen jäätävän kylmää...

Joulu taitaa lähestyä

...ainakin siitä päätellen, että isäntäväki ja kotosalla olevat kummisedät söheltävät kaikki tahoillaan kaikenlaisten joulupuuhien ja vierailuiden parissa. Saimille ja minulle ei juuri ole lohjennut seuraa hössöttävistä kaksijalkaisista, mutta on sitä sentään päivän lenkeille joten kuten ehditty. Sää ei kyllä ole suosinut reipasta ulkoilua, sillä pakkanen ja tuuli ovat hellineet meitä ohutturkkisia atlanttiseen ilmastoon jalostettuja turhankin karkealla kädellä. Emännän viime vuonna meille neulaisemat fleece-liivit ovat olleet hyvään tarpeeseen järvellä ja pelloilla riekkuessa. Vaikka ei kylmä minua ole sillä tavalla häirinnyt kuin Saimi siimahäntää;) Toivottavasti pakkanen (tämä toive ei kuulemma toteudu, ainakin niin sanoo herra Huutonen, eli mr. meteorologi)hieman hellittää joulua kohti mennessä, jotta pääsisimme jälleen leikkimään vetokoiria isännälle ja emännälle lähiladuilla...

Naakkoja ja kettuja

Saimi innostui jälleen telkkarin seurantaan huomatessaan A-studion taustalla liihottevat naakat. Ihan sivusilmällä se havaitsi ruudulla pyristelevät siivekkäät ja seurasi pää kallellaan lintujen poistumista takavasemmalle ruudusta.
Muutenkin se oli haukkana, kun havaitsi iltalenkillä meillepäin kotiutuneen ketun. Siinä sai taas emäntä tosissaan jarrutella ja hakata kantapäitä hankeen hidastellakseen vetovoimaista etenemistämme... Vaan muuten Sämpylä on kovalla pakkasella ulkosalla aika pelle, kakkosenkin tuottaminen on melkoista taiteilua palevien jalkojen varassa. Minua sen sijaan ei pikku pakkaset eivät noissa puuhissa häiritse ; )

Mitää, eikö olekaan viikonloppu?

Herättelin emäntää tavanomaiseen tapaan aamusella kello 8.24 ja sain tavanomaiseen viikonlopputapaan komennon jatkaa uniani...vaan kävipä hassusti. Emäntä havahtui hetken kuluttua siihen, että olin nukahtanut leuka sängylle seisaalleni siihen viereen ; )
siitäpä hän tuli ajatelleeksi, että taisin kuvitella nukkumiskomennon perusteella olevan vielä viikonloppu. Niinpä hän (myös tavanomaiseen tapaansa) paneutui nukkumaan lattialle pedillemme saadakseen rauhassa koisia vielä hetken...ja Saimi suhahti heti paraatipaikalle aivan emännän kainaloon. Tämä aamu-uninen setteri joutui tyytymään viileämpään paikkaan selkäpuolelle...

Hiihtoreissu

Tänään ei sitten saatukaan aamiaista kotosalla, vaan isäntäväki pakkasi heti valoisan koitettua Saimin ja minut kerallaan autoon ja matka maalle alkoi. Perillä kilpajuoksimme auton kanssa viimeisen mökkitien pätkän. Itse asiassa teimme metsiä pitkin ainakin kaksi kertaa niin pitkän reissun, kuin tietä olisi ollut ; )
Pikku valmisteltuaan jälkeen pinkaisimme jäälle; isäntäväki umpihankisuksinensa ja me Sämpylän kanssa jalkapelissä. Jäällä oli mukavasti kymmenisen senttiä lunta, eikä vettä, joten juoksu ja hiihto sujuivat mukavasti. Reissua tehtiin runsas viisi kilometriä (hiihtoporukka teki, me tietysti Saimin kanssa juostiin enempi) moottorikelkkoja väistellen ja kaikki rantatontit tutkaillen. Puolivälissä reissua juuri satava lumi vain alkoi ikävästi pakkaantua tassuihin ja möykkyjä sai olla alituiseen kalvamassa pois, vaan tulikohtaan selvittin ihan hyvässä kunnossa. Kaikki.
Evään jälkeen ennen kotiin lähtöä yritimme käydä varastamassa joulukuusen lähimetsästä, mutta eihän siellä kasva kuin rankkuja : D joten kaadoimme hirmu pitkän puun omalta tontilta, vain havaitaksemme senkin rankuksi...kuusikauppa odottaa.

Lauantaiaamu ja Jar Jar Binx

Voiko ihanampaa aamua olla? Emäntä pötkähti minun ja Saimin matrassille loikoilemaan ja isäntä istahti lattialle kirjailemaan tietokoneella. Me siis pääsimme paalittelemaan isäntäväen vieressä ja naatiskelemaan rapsutuksista ja  vemputuksista...emäntä siinä innostui puljaamaan Saimin korvien kanssa ja venytteli niitä sinne tänne, keksien Sämpylälle lempinimen suoraan Star Warsista: Jar Jar Binx. Jos ette satu muistamaan kyseistä pitkäkorvaista hahmoa, niin siitä vain katselemaan tuoreemman pään ST-leffoja, niin ötökkä löytyy. Minä lappukorva voin sanoa, että yhdennäköisyyttä on...

Saimi tapaa Saimin

Isännän jyrsiessä lapiolla pihaan pakkkautunutta lunta, reuhkasimme me nuoret neidit lumipenkoissa. Jostain syystä on erityisen hienoa juosta Saimin kanssa kilpaa pitkin tien ojia ja koettaa kaataa toinen pöykkyyn täydestä vauhdista. Kaivautuessamme juuri pää edellä suurimpaan lumikasana, käveli kotikatuamme pari kaksijalkaista tyttöä. Kun viimein melkein kohdalla huomasimme ne, niin tietysti änkeydyimme morjestamaan heitä isännän "pyynnöistä" huolimatta ; ) Likat olivat hieman toisella kymmenellä, joten he tietysti tykkäsivät koirista. Eli mitään sen kummempaa hämminkiä asiassa ei ollut, ennen kuin isäntä komensi Saimia nimeltä olemaan pussailematta. Toinen tytöistä paukahti nauruun ja kertoi isännälle kaverinsa nimen olevan myös Saimi! Saimi kakkonen, tai ikansä puolesta Saimi ykkönen, vaikutti aikas tyytyväiseltä huvittavaan tilanteeseen kaikesta huolimatta, sillä kukas ei haluaisi olla meidän kauno-Sämpylän nimikaima : D

Lumikaivurit tauolla (keskellä päivää, muuten)

Pallohäntäkettu

Yömyöhän pisulenkillä, paluumatkalla osuimme tavanomaisen pupunhajuista sijasta ketun reitille!
Pallohäntä kuikki meitä risteyksen keskellä ja isännän vähän vihjaistessa sanallisesti punaturkista unohdimme pupunuuskutukset ja rynnimme kiivaasti elukan jäljille. Isäntäväki naureskeli meistä jalostettavan vaikka pupukettukanakoiria, sen verran ketunhajut innostivat. Nyt Saimikin näki ekan kettunsa!!

Hukan teillä

Aamun pikalenkki suolla koitui Sämpylälle koettelevaksi. Emäntä heitti upparit Saimin mielestä oudossa paikassa ja niin punainen siskoni vaelsi kuulomatkan ulkopuolelle pupunhajuista tohkeissaan. Paluureissullaan emäntä ehti ihmettelemään jo hyvän tovin, onko Sämpyläparka suikannut autotielle silvottavaksi, vaiko ihan vain eksynyt huuteluista huolimatta.
Lopulta luminen ja hyvinkin helpottuneen iloinen Sämpylä löysi kotijoukot ja pääsi kanssani viettämään päivän neljän seinän sisällä...kunnes emäntä ehti töistään takaisin ja pisti meidät näyttelytreeneihin kadulla. Ekaa kertaa Saimi huiteli juoksutettaessa iloisesti vierellä ja heilutti vielä häntäänsäkin ; ) Minulla taas olivat muut asiat mielessä, sillä naapuruston pojat pelasivat kadulla kiekkoa ja olisi pitänyt päästä mukaan...

Koirahiihtoa

Aamusella oli yllättäen lumitöitä oikein urakaksi asti. Isäntä nappasi lapion ja kolan pykälään ja meidät seurakseen. Äijän työnnellessä huituloita sivuun me kipitimme Saimin kanssa naapurin isäntää morjestamaan. Antti oli huonosti leikkipäällä kolansa kanssa, joten jouduimme kisailemaan ihan kaksistaan lumitöiden ajan.
Sataneesta lumesta oli se ilo, että pääsimme puolilta päivin isännän kanssa valjaissa vetokoiraa leikkimään, siis isäntä liikkui suksilla ja ME olimme valjaissa ;) Saimille laitettiin taas GPS-loggeri kaulaan ja sitten sujahdettin Tohlopin jäälle lumipöhryyn. Oudokseltaan oli hieman hermostuttavaa, kun isännän sukset suihkivat aivan takajaloilla. Koko hommasta ei meinannut tulla aluksi mitään, mutta sitten Sämpylän kanssa keksimme juosta hieman isännän suksiluistelulinjan sivulla (täytynee rakennella hieman pidemmät vetoköydet, suom.huom.). Tuolla "turvajuoksumenetelmällä" kipaisimme melko rivakasti järven ympäri ja reissulla lokiin kirjautuu 5,5km. Onpahan ainakin valjashiihtokausi meiltäkin avattu...

Saimin häntäsuojus

Emäntä kutoi harmaasta villalangasta Sämpylälle hienon koko hännän mittaisen suojuksen. Häntätuppo oli melko työläs vanutella paikoilleen, vähän niin kuin olisi emäntä kiskonut sukkahousuja jalkaansa ; ))
Tämä tyylikäs artefakti kiinnitettiin paikoilleen joustavalla nauhalle aina kaulasta selän yli ja vielä nipsulla hännän tyvestä. Vaan ei se oikein auttanut kiinnipysymiseen. Yksi kunnon kiihdytys pikku-Tohlopin jäällä, sitten ryteikköön ja palatessa suojus oli hukassa, eikä löytynyt! Lienee syytä ottaa työn alle seuraava kehitelmä...

Pampia moikkaamassa

Joulu lähestyy ja sen takia ohjelmassa olikin piipahdus tuttavaperheen luona riisipuurolla. Perheen Berni Pampi oli onneksi edelleen yhtä joviaali ja tulimme sen kanssa heti toimeen. Samoin perheen kaksijalkaiset ovat mukavaa porukka; söimme Saimin kanssa sekä Pampin, että perheen kissan ruuat ja vielä luvan kanssa. Parasta kyläreissulla on kuitenkin iso aidattu takapiha, jossa on kiva porukalla juosta kilpaa! Ja välillä taas könytään sisällä ihmetellen kaksijalkaisten Wii-pelailua...kummipoika Eetu hakkasi isännän vähän joka lajissa 6 - 0 : D

Isäntä ja iPad

Onpa rattoisaa, emäntä lähti joulukonserttiin ja minä makoilen Saimin kanssa isännän jaloissa sohvassa. Se taas räplää uutta leluaan, Omenan iPadia, sormet tulessa. Onneksi laite vaikuttaa ikäihmisellekin sen verran yksinkertaiselta, että päässemme vielä ennen aamuyötä pisullekin...

Tylsää, niin tylsää

On se kurjaa olla koirana, kun isäntäväki sattuu käymään töissä. Päivä kuluu unosilla ja eväksiä purkeista etsiskellen. Onneksi sohvassa on vielä jyrsittävää, jos aika pääsee käymään perin pitkäksi.
On tosi hienoa, kun jompi kumpi kaksijalkaisista viimein saapuu kotosalle; silloin on melkoiset pomppijaiset ja muut huomionosoitukset luvassa tulijalle. Eikä sitä myöhemmin saapuvaakaan huomaamatta kotiin päästetä ; ) Tänään, isännän saavuttua töistään, silpaisimme oven raosta pihamaalle vetäisemään railakkaat pikajuoksut. Minä  juoksin alta karkuun puskien välissä puikkien ja Saimi loikki perässä tuhatta ja sataa, kunnes molemmat viimein lääpästyivät hirmuvauhtiin. Sitten eikun isännän jalkoihin sohvalle koisimaan...

Joulukuun vaa'itus

Alkaneen kuun kunniaksi oli punnitusaamu. Minä vetäisin hieman tukevat 23,5kg ja Saimi löi tauluun 24kg. Olen tainnut lainata hieman liikaa muonaa Saimin saavista ; )

vt. Huskyinä

Emäntä oli kutsuttu naapurikaupunkiin Tupperware-kutsuille ja kaksijalkaiset päättivät napakan pakkasen vuoksi säästää autoa. Siksipä saimme yllemme Husky-valjaat ja emäntä sekä isäntä vyöttäytyivät koukkuvöihinsä pikku kävelyretkeä varten. Painelimme reipasta vauhtia kohteeseen, mitä nyt kävelimme ensin hieman ohi, ja ehdimme hyvin ajoissa. Sen verran porukka piti kiirettä, että en millään ehtinyt tarkastaa kaikkia pupujen jälkiä : (
Paluumatka kipaistiin isännän kanssa vähintäänkin yhtä kovaa. Osa matkasta tultiin peräti juosten ja vielä sen verran kovaa, että sillä vauhdilla Cooperin-testissä olisi päässyt 3,5km! Arvatkaapa, oliko isännällä paita märkänä, kun se kipitti tuota vauhtia meidän vt. Huskyjen kiskomana pitkälti toista kilometriä vaelluskengät jalassa ; D...noo, olivat ne minunkin viiksikarvani keikan jäljiltä aika kuurassa...

Pakkasta pitelee

Aamulenkin ruikkaisimme Saimin ja isännän kanssa pikaisesti -20C:n kelissä. Aurinko yritti pilkistellä taivaanrannan yli, mutta sitä ei juuri ihasteltu, sillä yöpimeällä oli Tohlopin rannoille taas kertynyt rutkasti jänön jälkiä ja niissä riitti nuuskimista. Isäntä onkin jo vakavasti harkinnut tiedustella, voisiko meidät huomioida tulevaisuudessa Suomenajokoirien rotuunotoissa : )
Tarjettuamme kedolla tunnin verran kipaisimme sohvalle koko porukalla; isäntä lukemaan ja me jalkoihin koisimaan, eikä meillä ollut mitään kiirettä pihalle ennen neljää...Hrrr...

Ex-Flexi

Kun iltalenkillä törmää kahteen pulleaan rusakkoon keskellä tietä, on siinä kuljettava isäntäväki ja taluttimet kovilla. Tällä kertaa Saimin Flexistä kuului vain nauskaisu, kun se katkesi aivan rullan tyvestä Sämpylän rynnistäessä pupujen perään. Kyseessä ei onneksi ollut aivan tuore kuljetin, vaan käyttöön jäänyt pentuajan aina 25kg:n riittävä rimpula. Saimihan ei paina 25kg, mutta kestävyys lienee mitoitettu vain kyseistä painoa roikottamalla, eikä se oikein näyttänyt piisaavan rynnistävälle setterille : )
Mahdollinen uushankinta takaisinkelaavana masiinana onkin sittenoltava paljon rankempaa tekoa...

Leevin kanssa kedolla

Pyhäpäivän ohjelmaan kuului ulkoilu Saimin veljen Leevin kanssa Horhassa. Minä, Saimi, isäntä, emäntä ja Saimin kummisetä suorimme enne puolta päivää kiireellä tapaamispaikalle. Keli oli edelleen naukea ja pakkanen kipakka, aurinko sentään paistoi. Leevi tuli isäntineen ja perheen tyttärineen paikalle hetimiten peräsäämme ja lähdimme koko revohkalla harjunsyrjään. Ihan aluksi juoksimme keppien perässä soramontun reunoja ylös-alas, sitten hyppelimme aukolla tiepuomien yli kaksijalkaisten räpsiessä valokuvia.

Seuraavaksi vaelsimme erääseen lukkoon (syvä painuma, josta on jääkautinen jää sulanut vasta harjun muodostumisen jälkeen), jossa etsimme jäniksiä ja oravia, taitelimme, ei kun minä taiteilin, polun yli kaatuneella puun rungolla puoletoista metrin korkeudessa ja muuten vain juoksimme pöhköinä pitkin metsiä. Paluumatkalla oli sen verran väsy, että puolet ajasta meni jo lumipaakkujen jyrsimiseen jaloista ja Saimin häntäkin vuosi verta jälleen kerran. Mutta kivaa oli, jopa kaksijalkaislla, joten on toivoa päästä uudelleenkin porukalla meuhkaamaan.
Kotona ruoka ja uni maittoi...ja emäntä alkoi kutomaan Saimille hännän suojusta.

Parit lihavat puput

Hyytävässä aamussa lungimme Saimin ja isännän kanssa Tohlopin tenniskentän pielessä kun osuimme aivan tuoreille rusakon jäljille. Pikku haulla punkero pitkäkorva lähti liikkeelle ja juoksi suoraan isännän vierestä kohti autotietä (tietysti). Isännän mielestä onneksi eksyimme jänön jäljiltä ennen tielle ehtimistä. Vaikka ihan joutomies se on, sillä kun ei taaskaan ollut haulikkoa saaliin poimintaa varten vaikka ajoimme pupusen ihan parista metristä ohi.
Lenkin puolivälissä, ylitettyämme Tohlopin jäitse, löysin seuraavan jäneksen Rasonhaan ryteiköstä. Sain ajettua sen taas isännän viereen ja kun sillä sattui olemaan Saimi vierellään, saatiin Sämpylä matkaan aivan pitkäkorvan perään. Rajusta kiihdytyksestä huolimatta pupu sai turvallisen etumatkan ja ehti hippalivoon lähipellolle lentävästä punaisesta setteristä huolimatta...ja taas jätti isäntä saaliin poimimatta; sen kuin lähetti tuon toistaitoisen metsästäjäharjoittelijan varman saaliin perään. Vaan olipahan oikein stimuloiva ulkoiluhetki ; ))

Silmäpeilailua

Tänään oli siis silmäpeilauspäivä. Isäntä kuskasi minut ja Saimin puoli kahdeksitoista vaihteeksi Hakametsään eläinlääkäriin. Siellä näet onnistui tuo peilausoperaatio virallisesti. Painelimme Sämpylän kanssa reippaasti ovista sisään ja samantein puntariin. Lukemaksi narahti tällä kertaa 23,3kg (tukevahko?), mutta Saimista ei saatu mitään järkiperäistä tulosta, syystä tai toisesta, mitattua. Seuraavaksi ilmoittauduimme ja sain heti tipat silmiin vastaanoton tytöltä. Sitten olikin jo aika räksyttää Espanjanvesikoira Lolalle, joka muutoin oli paikalla samoissa merkeissä. Tutustuttuamme Lolaan Saimin kanssa lojahdin vastaanottoapulaisen hämmästykseksi keskelle lattiaa hyljeasentoon rentoilemaan Saimin tullessa makoilemaan tavalliseen tapaan viereen.
Runsas puoli tuntia livahti ohi kellosta ja sitten oli minun vuoroni joutua käsittelyyn. Menimme toimenpidehuoneeseen koko revohka ja isäntä kiinnitti Saimin operaation ajaksi seinäkoukkuun voidakseen olla tukenani ja turvanani tarvittaessa. Ensin lääkäri tiireili kirkkaan valon ja jonkinnäköisen luupin kanssa silmäni ja sitten vielä mikroskoopin tapaisella vimpalolla perään. Mikroskooppioperaation aikana isännän täytyi pitää leuastani kiinni muodon vuoksi, mutta en kyllä yhtään edes väännellyt päätäni homman aikana : )
Kun minun osuuteni oli valmis, katsoi lääkäri isännän pyynnöstä Saimin piiskaamaansa häntää. Sitten kaksijalkaiset raapivat kilpaa päätään miettien, mitä sille oikein voisi tehdä ja päätyivät oikein neuvokkaasti jonkinlaiseen huppuun. Hah, sen kun näkisi, että Sämpylä matkailisi ulkona joku huppu hännän suojana!
Silmälausunto muutoin oli minun kohdaltani ihan mukava. Mitään perinnöllistä tahi muuta sairautta tai vammaa ei tirkistelyssä havaittu, lukuunottamatta oikean silmän retinassa ollutta pientä arpea...mistähän sekin sinne on tullut?

Mustaa jäätä

Aamulla isäntä hinasi Saimin ja minut ensi kertaa tänä vuonna järven jäälle. Ensin se haakuroi itse varovasti seipään kanssa uimarannasta jään päälle ja sitten (pinnalla pysyttyään) vihelteli meidät seurakseen. Jää oli pahuksen liukasta ja siitä näkyi läpi aina pohjaan asti! Oli vähintäänkin orpoa kävellä mustan, tai oikeastaan aivan kirkkaan, jääkannen päällä katsellen pohjakasveja hiekkaa. Varsinkin kun pystyssä pysyminenkin tuotti omat tuskansa...kynnet vain piirtelivät kuvioitaan koskemattomaan pintaan (olipas runollista ; ). Jään vahvuus muuten oli jo kokonaista 10cm, vaan eipä ihme, sillä pakkasta on ollut vajaa 10 astetta jo melkein viikon.
Iltalenkillä käytiin taas järvellä, mutta nyt toiseen suuntaan. Siihen, jossa rantakaislikossa aina piilottelee pupuja. Näinpä me katkoimme ryskyen puolet rannan kaisloista pitkäkorvien etsintäsessioissamme, vaan ilman tulosta. Mutta ohuessa rantalumessa jään päällä pääsi kovaa!

Hyvä Victoria!

Emäntä aloitti jokailtaisen uutisnälän täyttöoperaation tapansa mukaisesti klo 20.30 ja nappsi telkkarin ykköselle sitä varten. Mutta, edelleen tapojensa mukaisesti, hän innostui soittamaan kummisedälleni juuri ohjelman aikana ja samalla vaelsi keittiöön puhumaan. Sämpylä, myös innokas TV:n katsoja, hyödynsi sillä välin tilaisuutensa ja vaihtoi taidokkaasti kaukosäätimellä kanavan LIViksi. Ilmiselvästi tarkoituksella, sillä siellä meni juuri Victoria Stillwellin koirankoulutusohjelma (vaiko koiran omistajan)!
Näppäily vain oli niin mutkikas, että emäntä joutui oikein sammuttamaan telkkarin saadakseen sen uudelleen ykköselle ; P

Punainen ruusu

...oli Saimin hännänpää tämänaamuisen lenkin jäljiltä. Jälleen kerran se oli piiskannut sapaansa pitkin ketoa ja puskia nuuhkiessaan "saaliseläinten" hajuja. Siinä on isäntäväellä töitä, jos meinaavat jotenkin saada Sämpylästä salonkikelpoisen häntäveikon näyttelyihin. Johan tuossa on mennyt häntäkarvan kasvatuksessa ja ihon epäonnisessa parantelussa jo pian puolen vuotta...noo, okei kesäkuun lopulta asti.
Mutta muutoin meillä settereillä oli oikein kiva kimpoilla puskissa kymmenen asteen pakkasessa ja auringonvalon tapaisessa kajastuksessa. Isäntä huiteli omia polkujaan huurupilviä puhallellen ja nauroi meillekin, kun lenkin lopuksi tulimme köytettäviksi; naamamme näet olivat aivan kuurasta harmaat. Harmi vain, ettei äijä ollut älynnyt tunkea edes kännyä taskuunsa, jotta olisitte nähneet hienot huuruturpamme : D
Loppupäivä kuluikin sitten "karanteenissa" ja emäntää odotellen kotosalla aina iltakuuteen asti. Siinä ehti lattialle silpoutua useampi pahvipakkaus kaninkorvineen...

Jälkiä!

Päivälenkille pääsin Saimin ja isäntäväen kanssa mökille. Pakkasta oli mukavasti viitisen astetta ja maassa kymmenisen senttiä puuterilunta naatittavaksi. Auton jätimme ajatellun lenkkimme lähtö- ja maalipaikalle kilsan päähän mökistä ja suuntasimme metsäautotietä maastoon. Saimi sai "juhlan" kunniaksi kaulaansa GPS-loggerin ja  alkukiihdytys kirjautuikin sillä koko reissun nopeimmaksi otatukseksi (29,8 km/h, vain). Tuloksesta näkee, että suunnattomasta jänisten, kettujen ja hirvien jälkien määrästä huolimatta emme osuneet yhdenkään elukan aivan kannoille. Kiertelimme puskia, metsiä,hakkuuaukeita ja peltoja hyppien valtaojien yli pari tuntia ennen autolle palaamistamme. Isäntäväen puhelimen GPS kertoi heidän kulkeneen siinä ajassa vain viisi kilometriä (maasto OLI aika vaikeakulkuista), mutta Sämpylä oli vaeltanut reipasta siksakkia oman mittarinsa mukaan 15,248m. Minä vetelin siihen vielä hieman päälle, kun piipahdin pari kertaa kauempanakin. Saimin maksimietäisyys kaksijalkaisista näytti olleen vain runsaat 100m. Siitä huolimatta matka oli Saimin hännän päälle perin raskas, kas kun se vispasi niin pirusti hajujen perässä vaeltaessa ja hakkaantuu puihin ja varpuihin. Niinpä ennen autoon nousua meni muutama arkki talouspaperia veristä jääkönttiä hännänpäästä sulatellessa : (
Sen verran hyytävä oli viima ja aika pitkä, että oli hienoa päästä termoskahveille (siis pummimaan pullaa) saunatupaan ennen kotiin lähtöä ja saunaa.

Onni-Manni kylässä

Aamulla isäntä vaihteeksi vaa'itsi meidät. Puntari näytti runsaita lukemia kaikille kolmelle, mutta ilmoitettakoon vain minun 23kg ja Saimin 24,5kg.
Kun viimein pimeällä ehdimme iltalenkille, menimme moikkaamaan Hollanninpaimenkoira Onnia (se on se perheen junioreiden keverin koira). Ensin reissattiin Tohlopin rantaa pitkin ja nuuskuteltiin miljoonia jäniksen jälkiä, sitten vaellettiin takaisin päin koko laumalla kahveelle meille kotiin. Onnikin tuli meille kylään isäntänsä kanssa! Kaksijalkaisilla on näet suuria suunnitelmia koettaa saada meitä karvakorvia viihtymään keskenämme, jotta voisimme silloin tällöin olla siellä eli täällä hoidossa hätätilanteessa. Noo, Saimia ja minuahan ei pikkujätkät paljon hätkäytä, joten seurustelumme sujui ihan notkeasti ihmisten lipitellessä kahvia.
Vierailun päätteeksi Onni-Manni vielä innostui reuhuamaan...ja minä sen kanssa! Siinä sitä sitten hammästelimme isäntäväen ihmeeksi melkein varttitunnin, kaksijalkaisille ei meinannut mennä jakeluun meikäläisen pitkä pinna pikkujätkän riepotuksessa...

Kiltit koirat

Eilispäiväisten karkailujen jäljiltä illasta napsahti näyttelyharjoituksia ja muutakin koulua. Aamusta sama homma jatkui lenkkimatkalla, mutta pääsin silti Saimin kanssa juoksentelemaan ihan irrallaan harjussa, vaikkakin isännän tarkassa valvonnassa. Pilli vinkui heti, kun hiemankin yritimme leventää hakua.
Ennen töihin lähtöään isäntä sai viimein sovituksi minulle silmäpeilauksen Hakametsästä ensi viikon perjantaiksi. Saimikin kaipasi huoltotoimenpiteitä jälleen kerran telomansa häntään. Saas katsoa, tuleeko siitä sudista näyttelykelpoinen tammikuun lopun Turun näyttelyä varten ; P
Kirjattakoon ylös myös eilisiltainen kynnenleikkuusessio. Siinä hupaisinta oli Saimin toiminta: se odotti isännän vieressä, kun minun kynsiäni leikattiin ja sitten vuorollaan kömpi isännän jalkojen väliin lattialle heittäytyen selälleen kynsienleikkausasentoon : D

Käry kävi

Aamulla pääsimme suo-ulkoilulle. Eilinen järkyttävä vesisade oli onneksi loppunut, nyt vanhaa taivastakin näkyi nimeksi pilvien välistä. Aikaisemmista käyntikerroista tänä syksynä viisastunut isäntä irroitti minut ja Saimin kahleista vasta syvemmällä metsässä, jottemme juoksisi pupujen perässä tielle. Sitten ukkeli vihelteli pilliin ja tarjoili nameja, kun loikimme hänen luokseen innokkaasti. Vaan eräällä kohtaa ehdin kuitenkin jänön perään isännän huomaamatta ja kun pidin visusti kuononi ummessa, ei edes Sämpylä havainnut minun metsästystreeniäni.
Huono puoli hommassa oli se, että palatessamme takaisin kotiin isäntä havaitsi pupun ja setterin jäljet tien penkassa ja sitten vielä leikkikentälläkin tien toisella puolen. Eli käry kävi. Saisivat nuo rusakot ja jäniksen sen verran viisastua, etteivät aina puikkisi tien yli pakoon vaan juoksisivat reilusti metsässä. Nyt varmaan en pääse enään koko suolla irti, isäntä kun ei kuulemma halua raaputella meikäläistä autonpuskurista irti ; )

Kosteata kulkua

Aamulla isäntä kuljetti meidät Horhaan lumiloskassa ja sumussa. Arveli siinä kulkeissamme, että kerrankin on mäessä niin hiljaista, että voimme rauhassa juoksennella pupujen jäljissä. Mutta mitä vielä; koko vanha laskettelurinne oli täynnä turvaliivisiä riiviöitä päiväkotitätiensä kanssa persliukuroimassa. Onneksi olimme vielä köydenjatkeena havaitessamme junioripaljouden, sillä kerholaiset olivat juuri Saimin ja minun normaalireitillämme. Siinä olisivat tädit voineet saada hepulikohtauksen, kun parit setterit olisivat rujauttaneet porukan läpi viittä kymppiä ; ) Onneksi syvemmällä pusikossa oli aivan autiota. Valitettavasti pitkäkorvatkin olivat tiessään, vaikka tarkastimmekin koko harjualueen pään sen verran perusteellisesti, että kotona kastui monta pyyhettä kuivauksessa.
Iltavaellus tehtiinkin sitten suorastaan rankkasateessa. Meillä nelijalkaisilla oli oikein Hurtta-haalarit päällä ja isäntäväkikin oli virittäytynyt umpisadeasuihin. Eikä turhaan, sillä suojauksista huolimatta eräilläkin oli paita ja turkki märkänä runsaan viiden kilometrin lenkin päätteeksi. Matkalla tavattiin Papu-niminen 10-vee setäsetteri, joka oli emäntänsä kanssa myös "uintiharjoituksissa". En oikein mokomasta eläkeläisestä innostunut ja Saimikaan ei ollut ihan oma innokas itsensä, vaan kukapa sitä itsensä niin viehättäväksi tuntisikaan tosi sexy litimärkä haalari yllään ; ) Tosi talvea...

Saimin kummitäti käväisi

Lauantai-iltana pääkaupungissa nykyisin oppipöpöilevä Saimin kummitäti piipahti yllättäen moikkaamassa meitä. Saimi oli oikein tyytyväinen visiitistä ja veti kunnon tirsat tädin sylissä : D

Kanakoira

Päivällisen jälkeen painelin kummisedän kanssa sohvalle koisimaaan ja muut vetäytyivät toisiin puuhiin. Paitsi Sämpylä, jonka poissaoloa porukasta ei huomattu, ennen kuin keittiöstä alkoi kuulua vienoa laulantaa. Kummisetä kutsui Saimia ja se tulikin hetkeksi seuraamme, mutta hetikohta häipyi jölleen keittiöön ja laulu jatkui taas. Vääntäydyimme katsomaan metelin lähdettä ja siellähän se Saimi seisoi pöydän vierellä kuono pöytälevyllä ja lauloi kutsuhuutoja pöydälle jääneelle broilerille. Tosi kanakoira!
Emäntä oli siitä ystävällinen, että iltaruoan sekaan saimme sitten kumpikin rintapalasta muutamia nökäreitä, niin että kiitos vain "siskolle" kanan kutsulaulusta ; )

Omilla teillä

Olipas raikas aamulenkki, pikku lumessa tuli juostua melkein Tohlopin ympäri (sentään vain metsän puolella) pupuhajujen perässä. Pidin sen verran hyvää tahtia yllä, etten oikeastaan nähnyt kertaakaan koko reissulla Saimia ja isäntää. Ne sen kuin möhkivät jossain takavasemmalla, ymmärsivät onneksi olla häiritsemättä meikäläisen lenkkeilyä ; )
Lenkin lopuksi leikin kunnon koiraa saapumalla "köyteenottopaikkaan" juuri samaan aikaan isännän ja Sämpylän kanssa...vaikka sainkin vetäistä loppumatkan aikas kovaa ehtiäkseni ajoissa : P

Hiihtäjien ja autojen seassa

Eilisen lumimyräkän jäljiltä maastoon oli aamulla kerääntynyt paikoitellen toistakymmentä senttiä uutta lunta. Isäntä kuskasi meidät Horhan maastoon tuoreille pupun jäljille. Saimme kahlata melkein kulkematonta tietä perille ja isäntä luuli toivorikkaasti, että maastossa ei mokomalla kelilä olisi ketään. Vaan turhapa oli äijän luulo, sillä maastoon oli jo vedetty latupohjat ja iloisia hiihtovaareja suihki suksillaan pitkin harjun selkää moniaita kymmeniä! Parin ensimmäisen kanssa meinasimme joutua törmäyskurssille, joten loppureissu tehtiin pitkin puskia. Eipä taida enää olla asiaa pururatojen pieleen ennen kevättä, elleivät nämä lumet tästä sitten vielä kokonaan sula.
Iltapäivällä isäntä riehaantui kouluttamaan tottista meille ja niin mentiin tietä ees taas ja otettiin vielä väliin näyttelyasentojakin, ennen kuin pääsimme (tiukasti vierellä ja vetämättä) lähiharjuun. Paluureissulla isäntä oli juuri kutsunut meidät luokseen ja aikeissa köyttää remmeihin, kun äkkäsin pupun erään talon kupeessa. Singahdimme Saimin kanssa sen perään ja äijä jä köydet kourassa viheltelemään peräämme. Takaa-ajomme vähän lipesi hanskasta; suihkaisimme pupun perässä tielle ja risteyksestä yli suoraan kotiimme johtavalle tielle ja aina kerrostaloille asti pitkäkorvan perässä! Isäntä pyöri sen pupu-talon viereisessä pusikossa ja huuteli meitä jo aika hermona, kun palasimme samaa reittiä takaisin. Melko hyytävissä oloissa jouduimme taluttimiin ja takaisin kohti kotia. Matkalla eräs lumitöissä ollut mies tiedusteli isännältä kuinka hän oli saanut meidät kiinni, sillä vauhtia oli kuulemma piisannut mennen tullen. Näin isäntä sai kuulla meidän käyneen tien päässä ja takaisin, ja vielä yli vilkasliikenteisen risteyksen ruuhka-aikaan...ei ole ukolta ironnut pariin tuntiin sanaakaan. Ruoatkin vain ladotiin eteen. Taitaa olla kylmä kausi luvassa ; (

Lunta ja jälkiä maassa

Eilen illalla ja viime yönä leijaili maahan muutama sentti puhdasta uutta lunta. Oli jotenkin mukavaa nuuskutella hangessa näkyviä oravan- ja pupun jälkiä ja nautiskella pikku pakkasesta. Harjun aamulenkillä sain oikein seisontaa kurren, joka jäykistyi oksalle ihmettelemään meikäläistä. Hupaisinta oli, että Saimi innostui oikein säestämään ja oli siis muutaman metrin päässä takanani häntä jäykkänä, kuin käsi muinoin aatun erikoisjoukkojen lippalakkipojilla, kytäten minua silmä tarkkana...Isäntä sai pökkiä Sämpylää ahteriin muutamaankin kertaan, ennen kuin se tuli viereeni seisomaan suoraan oksan oravaa  ; )

Haulikkoa puuttuu

Tänään yhytimme Sämpylän kanssa metsästä pupun ja oikein suunnittelemalla lähdimme ohjailemaan sitä kohti mukanamme kuljeksivaa emäntää. Saimi heitti vielä viime hetkellä kimakan ajohaukun, jotta emäntä tietäisi olla valmiina saapuvan saaliin suhteen. Vaan mitä vielä, nainen sen kuin silmallä seurasi ohi kiitävää jänistä!
Taidamme Saimin kanssa lopettaa tämän ohjatun saaliinajon harjoittelun tyystin tarpeettomana. Viime viikollakin isäntä oli yhtä Hoo. Moilanen eräänkin pupun kanssa...Hankkisivat haulikon.

Jos jonkinlaisia elukoita

Tämän päivän lenkillä saimme Sämpylän kanssa ainakin "saalistapahtumia", sillä reippailimme emännän ja sen kaverin kanssa Tesomajärven ympäri. Jo matkalla löysimme lähipuistosta kaikkiaan neljä kurrea ja yhden närhen. Järven rantapusikoissa niitä loikki vielä muutama lisää ja siinä taas hetki vierähti niitä kytätessä...hyvä etteivät kuljettajat jäätyneet ; )
Tesomajärven merkittävin ihme on sakea lautturi sorsia, joka suorastaan rynnistää kaikkien rantaviivaa lähestyvien päälle evään toivossa. Tässä tapauksessa toimimme Sämpylän kanssa sentään jonkinlaisina jarrupaloina odotellessamme siivekkäitä rantavedessä. Olivat valitettavasti sen verran viisaita, etteivät ihan kitaan meloneet...

Runtua ja supia

Tohlopin järven rannassa oli aamulla hauska rääkätä sorsia, vai rääkkäsivätköhän ne sittenkin paremminkin minua ja Saimia? Loiskuttelimme näet niiden perässä hartioita myöten järveen ja yritimme ajaa ne siivilleen, mutta eiväthän ne juuri sätkyilleet, vaan meloivat muutaman metrin kauemmaksi...
"Sorsastuksen" jälkeen kipaisimme kuivattelemaan uimarannan nurmelle ja sitten vielä pellolle. Sillä kohtaa pilli alkoi soida, vaan me vetelimme pitkin puskia, kunnes takaamme alkoi kuulumaan hirveä rytinä. Isäntä se sieltä juoksi ja nappasi ensin Saimin kiinni sitoen saman tien puuhun. Sitten oli meikäläisen huki ja kohtalo sama. Ei siinä uskalla paljon karkuun kipaista, kun isännällä palaa päreet...Seuraava kymmenminuuttinen menikin sitten pilliharjoitusten parissa. Viisaina koirina pysyttelimme oikein kiltteinä loppumatkan ; )
Kuten kuvasta näkyy:
















Illasta, emännän viimein saavuttua kotiin ja lähdettyämme pikku pisulenkille Vaasan tien varteen, saimme "tutustua" yliajettuun riistaan ; ) Tienpielessä näet retkotti rento supi, jonka emäntä hinasi piennarviivalta nurmialueelle nuuskittavaksi. No joo, Saimi sitä ensin hieman aristeli, eikä meinannut uskaltaa haistellakaan. Meikä sen sijaan nuuhki heti ja totesi elukan jo edesmenneeksi, ja siten täysi yhdentekeväksi. Saimikin sai pian tutustuttua liikkumattomaan kohteeseen ja huomasi sen myös mielenkiinnottomaksi. Ja emäntä pettyi. Ihan turhaan tuli mokomaa painavaa elukkaa kiskottua : (
Noo, onpahan turvallisempaa kaikille raadonsyöjille putsata supi lihoistaan tien ulkopuolella...

Luigi, vaan ei vielä Romeo

Varhain aamusella, pupujen perässä Horhassa riekkuessamme, tapasimme Saimin ja isännän kanssa puolivuotiaan Luigin, mustan sileäkarvaisen noutajapojan. Epeli oli jo Sämpylääkin isompi, vaan melkoisen kumijalkainen. Kovasti se yritti tehdä meikäläisenkin kanssa tuttavuutta, mutta ei minua mokomakin suupielen ja korvien nuolu paljon kiinnosta. Sanoinkin siitä nuorukaiselle muutamaan kertaan, mutta ei sille oikein mennyt jakeluun pikku hammastelu. Onneksi isäntä ja sen Luigin emäntä päästi meidät irti, niin saimme karistettua mokoman arkajalan kannoiltamme singahtamalla sorakuopan pohjalle jänisjahtiin. Nuori herra kun ei juuri uskaltanut emännästään irrota ; ) Saas katsoa, onko jätkä saanut tapoja jos ja kun joskus vielä tapaamme.

Isäntä sen kuin viheltää...

Aamu urkeni pikku pakkasessa. Toisin kuin eilen, jolloin kävivimme Horhassa yli viiden kilometrin canicross-lenkillä isännän ja Saimin kummisedän kanssa. Siinä liikunnassa kokeiltiin ensin meidän koirien ja sitten kahden sukupolven pikajalan kestävyyttä. Voiton vei (tietysti) minä ja Saimin kummisetä, pari kun olimme. Sämpylän vähät voimat ja isännän hitaat jalat eivät riittäneet meidän perässä pysymiseen. Tai siis perässä pysymiseen kyllä, mutta ei aivan lähituntumassa laukkaamiseen rajussa loppukirissä ; D
Siis; tänään lähdimme jälleen Horhaan lenkkeilemään, nyt menimme aivan raviradan reunaa ylös harjuun ja siellä sitten kiepuimme suppia ylös ja alas. Juuri ennen kuin isäntä päätti viheltää meidät narun jatkoksi, Saimi löysi pupun aivan harjun päästä. Isäntä puhkui tuplavihellyksen posket pullollaan, mutta punaruskea salama loikki jänön perässä rinnettä alas kadoten tien suuntaan! Ja minä sen kuin istuin isännän vieressä ihmettellen yhtäkkiä alkanutta hötäkkää. Hetken kuluttua jänis rynnistää Saimi kimakasti tiukassa peesissä haukkuen takaisinpäin rinteen alaosassa. Kilpalaukkaajat singahtivat suoraan erään rakennustyömaan äijien keskeltä takaisin metsään herrojen jäädessä ihmettelemään parivaljakkoa. Ja isäntä viheltää tuplat pilliin.
Hetken oli hiljaista, ja sitten pupu Sämpylä perässään tulee uudelleen rakennustyömaalle ja tällä kertaa kypäräpäät tajusivat mistä oli kyse ja alkoivat nauramaan suurmetsästäjälle ja kuningaspakenijalle. Ja isäntä viheltää jo kolmannen kerran tuplat pilliin. Taas hetki hiljaista ja sitten Saimi tulee, takapuolelta, ohitsemme isännän jälleen kerran puhaltaessa pilliin. Vihellyksellä ei näytä olevan mitään vaikutusta, joten isäntä pistää juoksuksi ja saa Saimin kiinni (minä tulin narussa kiltisti perässä) jonkun pihasta. Tänne-komento metrin päästä tehoaa (ei niin hiljaisesti lausuttuna) ja Sämpylä ryömii isännän jalkoihin kieli maassa roikkuen...
Kaikki hyvin, ei saalista, ei vahinkoja ja rakaennusmiehilläkin oli hauskaa ; D

Puntarissa

Marraskuun alun ankean aamun ratoksi jouduimme Saimin kanssa heti aamusta vaa'alle, onneksi isännän jälkeen. Parin tarkastuspunnituksen jälkeen kirjattakoon ylös seuraavanlaiset lukemat: Helmi-Orvokki 22,5kg ja Saimi-Lemmikki 24,5kg. Isäntä ei taaskaan julkaise omia lukemiaan ; )