Eilisen lumimyräkän jäljiltä maastoon oli aamulla kerääntynyt paikoitellen toistakymmentä senttiä uutta lunta. Isäntä kuskasi meidät Horhan maastoon tuoreille pupun jäljille. Saimme kahlata melkein kulkematonta tietä perille ja isäntä luuli toivorikkaasti, että maastossa ei mokomalla kelilä olisi ketään. Vaan turhapa oli äijän luulo, sillä maastoon oli jo vedetty latupohjat ja iloisia hiihtovaareja suihki suksillaan pitkin harjun selkää moniaita kymmeniä! Parin ensimmäisen kanssa meinasimme joutua törmäyskurssille, joten loppureissu tehtiin pitkin puskia. Eipä taida enää olla asiaa pururatojen pieleen ennen kevättä, elleivät nämä lumet tästä sitten vielä kokonaan sula.
Iltapäivällä isäntä riehaantui kouluttamaan tottista meille ja niin mentiin tietä ees taas ja otettiin vielä väliin näyttelyasentojakin, ennen kuin pääsimme (tiukasti vierellä ja vetämättä) lähiharjuun. Paluureissulla isäntä oli juuri kutsunut meidät luokseen ja aikeissa köyttää remmeihin, kun äkkäsin pupun erään talon kupeessa. Singahdimme Saimin kanssa sen perään ja äijä jä köydet kourassa viheltelemään peräämme. Takaa-ajomme vähän lipesi hanskasta; suihkaisimme pupun perässä tielle ja risteyksestä yli suoraan kotiimme johtavalle tielle ja aina kerrostaloille asti pitkäkorvan perässä! Isäntä pyöri sen pupu-talon viereisessä pusikossa ja huuteli meitä jo aika hermona, kun palasimme samaa reittiä takaisin. Melko hyytävissä oloissa jouduimme taluttimiin ja takaisin kohti kotia. Matkalla eräs lumitöissä ollut mies tiedusteli isännältä kuinka hän oli saanut meidät kiinni, sillä vauhtia oli kuulemma piisannut mennen tullen. Näin isäntä sai kuulla meidän käyneen tien päässä ja takaisin, ja vielä yli vilkasliikenteisen risteyksen ruuhka-aikaan...ei ole ukolta ironnut pariin tuntiin sanaakaan. Ruoatkin vain ladotiin eteen. Taitaa olla kylmä kausi luvassa ; (
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti