Tänään oli Saimin kummisedän huki kasvattaa meitä nuoria neitejä. Tapansa mukaan hän kuljetti meitä juoksuvauhtia ja pökkäsi pentele perään, jos erehdyimme matkan varrella nuuskimaan jäneksenjälkiä. Tohlopin järven rannalle oli kevyen liikenteen väylän varteen ilmestynyt massivinen lumikasa ja senkin huipulle piti tietysti yrittää kipaista. Sen verran jyrkkää rinnettä oli kuitenkin tyrkyllä, että jouduimme Saimin kanssa häpeällisesti avustetuiksi ylösmenon kanssa. Minua jouduttiin hieman pukkaisemaan peräpäästä ja Sämpylää sai kiskoa lavoista...
Olipahan taasen rentouttava lenkki kauniissa auringonpaisteessa ja vaihteeksi lenseän miedossa pakkasessa...ja väsyttävä. Huomaa kyllä, että silavaa on päässyt hieman turkkiin kertymään ja kunnossakin on lumitalven jäljiltä hieman kohennettavaa. Eihän setterikään ihan riittävän pitkiä ja kovavauhtisia lenkkejä maavaran ylittävässä hangessa joka päivä vetele...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti