Aamulla isäntä hinasi Saimin ja minut ensi kertaa tänä vuonna järven jäälle. Ensin se haakuroi itse varovasti seipään kanssa uimarannasta jään päälle ja sitten (pinnalla pysyttyään) vihelteli meidät seurakseen. Jää oli pahuksen liukasta ja siitä näkyi läpi aina pohjaan asti! Oli vähintäänkin orpoa kävellä mustan, tai oikeastaan aivan kirkkaan, jääkannen päällä katsellen pohjakasveja hiekkaa. Varsinkin kun pystyssä pysyminenkin tuotti omat tuskansa...kynnet vain piirtelivät kuvioitaan koskemattomaan pintaan (olipas runollista ; ). Jään vahvuus muuten oli jo kokonaista 10cm, vaan eipä ihme, sillä pakkasta on ollut vajaa 10 astetta jo melkein viikon.
Iltalenkillä käytiin taas järvellä, mutta nyt toiseen suuntaan. Siihen, jossa rantakaislikossa aina piilottelee pupuja. Näinpä me katkoimme ryskyen puolet rannan kaisloista pitkäkorvien etsintäsessioissamme, vaan ilman tulosta. Mutta ohuessa rantalumessa jään päällä pääsi kovaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti