Isäntä pakkasi meidät setterit aamulla autoon parin kuukauden sanomalehtien ja tikapuiden sekaan. Lehdet se onneksi pudotti ekaan mahdolliseen keräyspönttöön. Tikkaat mahtuivat sen operaation jälkeen tavaratilaan ja koko takapenkki vapautui meidän makuupaikaksemme. Tai siis Saimin, sillä yritin koko reissun taas tunkea repsikan paikalle istumaan ja isäntä estellä moista liikettä. Niinpä seisoin takajalkatilassa valmiustilassa, josko isännän valppaus suuntautuisi riittävästi liikenteeseen ja minä ehtisin siirtyä etupenkille. Siitä minua ei nimittäin saa pois muutoin kuin auton pysäyttämällä ja ovesta ulos kiskomalla ; )
Maalla saimme taas juosta kilpaa auton kanssa viimeisen puoli kilometriä. Tai mitä kilpailua se oli, kun autolla ei huonosti auratulla tiellä juuri pääse yli kahtakymppiä! Isännän riekkuessa lumilapion ja kolan varressa siivoillessaan polkuja sekä kattoja lumipöykystä, me Sämpylän kanssa puristimme itsemme ihan rusinoiksi hangessa juoksemalla. Välillä järvellä ja välillä metsässä ja taas pihassa, järvellä ja metsässä ja vielä tiellä. Kunnes isäntä oli saanut hommansa hoidettua, kolmen ja puolen tunnin kuluttua ja alkoi vihellellä meitä juuriharjaa morjestamaan. Karkeahkon käsittelyn jälkeen muutama kilo lunta ja jäätä per koira oli saatu raksittua turkinjämistämme (kuinkaas näin vähään turkkiin jää näin paljon lunta) ja saimme pääsylipun auton takapenkille...nukkumaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti