Uraohjuksena

Aamun aikaisessa hämärässä Saimi ja minä suolenkkeilimme isännän armollisesa suojeluksessa. Eilisen päivän, tai paremminkin vuorokauden reippaat lumisateet olivat nostaneet hangen pinnan sen verran korkealle, että juoksu itse pöykyssä oli paremminkin saukkona pomppimista. Jalat upposivat aina pohjaan asti ja vain hartiat sekä pää jäivät ilmatilan "hyväiltäväksi". Ei siinä pupuja paljon muualta etsitty kuin poluilta, joilla niidenkin kulkujäljet pääasiassa olivat...laiskamatoja ; )