Onko Mikkeliin mänijöitä?

No on, sillä vuorossa oli sunnuntainen kesäretki koti-kenneliin. Heti puolilta päivin lähdettiin reissuun aikomuksena olla mutkamatkailun jäljiltä perillä ennen iltaviittä. Taas oli hellettä luvassa ja kun ulkoilimme Kärkistensalmen sillalla, niin ilmeni, että eilinen oli suorastaan kylmä päivä ; )

Kärkistensalmi, +28C

Noo, lopulta perillekin päästiin ja tietenkin piipahdimme uimassa sotkemassa turkkimme ennne kuin morjestimme aika laumaa eri näköisiä hurttia, kuten Gupsya, Fayea, Siriä, Peppiä, Jatzyä, Fionaa, Pimua, Hugoa, Heviä ja Justusta sekä paria kissaa. Se vanhempi ei pelännyt yhtään mua, enkä siis viitsinyt häiritä sitä, vaan toinen pörröisempi elukka sai sen verran kyytiä, että sen kuin liiterin nurkasta säleet lensivät kisun kipaistessa katon rajaan...

Gupsyn emäntä oikein kehuikin meikäläistä rauhalliseksi (hah) ja kauniiksi (sen jo tiesinkin ; ).

Meidän kirmatessa kedolla isäntäväki ihmetteli Pepin pentuja ja otti pari kuvaa (Picasasta löytyy lisää) sekä pennuista, että nuoresta äidistä ; ) Emmi kävi napsaisemassa Ruusu-siskon pienokaisista myös pari kuvaa...

Jokunen Pepin pienokaisista

Ruusu ja pesue

Illan päätteeksi heittäydyimme lepäilemään pöydän alle evään toivossa...

Tai siis, minähän itse asiassa jouduin vielä arvostelunkin kohteeksi. Paikalla oli nimittäin Mikkelin KV-näyttelyssä toimineita tuomareitakin Hollannista, ja syntymäpäiväsankari-rouva (tiukka tuomari, joka jo kolme vuotta sitten antoi emännälle minun esittämisestäni hieman palautetta) tarkasteli minun jalkaani ankaran uintikomennon antaen.

Kotimatkan vetelimme hirsiä, mutta kotona ei nukuttanut. Tuli meinaan vähän vietävänmoinen ukkonen päälle juuri kun ehdimme kotiin. Se oli kuin hitsausliekkiä seurailisi, kun salamat rätkivät. Mekkalakin oli hirmuinen, joten menin varmuuden vuoksi pöydän alle odottelemaan jytkeen laantumista...

Pikapesu

Ihan oikea hellepäiväkin sattui tälle kesälle, tai voihan niitä tulla muitakin...epätoivossa on hyvä elää, ainakin Saimin, se kun ei oikein diggaile hellelämpöjä. No, onneksi pääsimme taas maalle, vaikka tarkoituksena olikin vain "päästä pesulle". Emäntä kun oli havainnut minua hieroessaan moisen toimenpiteen tarpeelliseksi käsien ollessa ranteita myöten mustat ; )
Pikku valmisteluna emäntä lämmitti 80l vettä kiehuvaksi ja lantrasi sen sitten koiranpesuun sopivaksi. Sitten luraus shampoota karvoihin ja ankara vaahdotus saunan kuistilla. Hetki kuplakärvistelyä ja sitten saavilliset lämmintä vettä huuhdontaan ennen pyyhkeisiin pääsyä! Sen verran tuli puhdasta, että ehkä kehtaamme lähteä huomenna Mikkeliin kasvattaja-Riittaa ja Gupsy-boyn (se jässikkä, jonka piti olla mun sulhoni keväällä) emäntää katsomaan...

Mustikoitsemassa

Kerrankin kesäpäivän tapainen. Jopa niin paljon, että isäntäväki pakkasi meidät työpäivän jälkeen pikaisesti autoon ja matka maalle ynnä mustikkametsään alkoi. Lämmintä riitti sen verran, että isäntäväen poimiskellessa marjojaan saimme Sämpylän kanssa oheislaukatessamme etsiä jokaisen rutalätäkön viilentyäksemme. Juuri ennen poiminnan päättymistä Saimi-Sämpylä kipaisi jopa niin kauas vesistöä etsimään, että kaksijalkaiset jo hermostuivat sen joutuneen kyykärmeksen uhriksi. Isäntäkin poukkoili hakkuuaukiota edes takaisin vihelteli kuin muinainen Frank Whittaker...joo, kyllä se Saimi sieltä suori porukkaan mukaan ja loppuilta sitten perkailtiin marjoja laiturilla auringosta naatiskellen ennen kotiutumista.

Hullu lentäjä

Emännän kaveri saapui noutamaan häntä illasta johonkin konserttiin ja eikös emäntä päättänyt reippaasti tervehtiä tulijaa ikkunan avaamalla. Samalla Saimikin päätti tervehtiä ja oikein perin pohjin, sillä se syöksyi suoraan avoinna olevasta olkkarin ikkunasta kedolle! Hieman pelästyi tuossa tuoksauksessa sekä tulija että emäntä, josko taas katkesi jalka tai pari. Vaan eipä mitään, Sämpylä sen kuin pinkaisi pusimaan vierasta.
Vastaisuudessa lienee viisainta pitää vieraiden tullessa klasit kiinni...

Terminator

Päivän kuluttua läpi tassujen isäntäväen keskitysleirimäistä mökkiipuurtamista seuraillen pääsimme Saimin kanssa lopulta postinhakureissulle mukaan. Köydessä kulku taasen tökki hieman, siis meillä ja isäntäväki opasti parhaansa mukaan, kuinka reipas setteri kulkee vetämättä. Kun viimein taas muistimme normaalin vetämättömän liikehdinnän niksit, oltinkin jo lammashaan kohdalla. Siihen katosivat kaikki päähän paukutetut siivostikulkuopit, kun räjähdimme kirsut kiinni aitaan määkijöitä ihmettelemään. Viime kerralla isäntä oli vielä sellaista mieltä, että olisi kiintoisaa nähdä, mitä me lampaille tekisimme. Vaan nyt hän oli jo varma siitä, että taitaisimme tehdä niistä oikopäätä viuluja ja villasta takin ;) Palattuamme mökille oli saunan nurkalla musta KISSA! Harmi, että olimme vielä köysissä. Sekin ongelma kuitenkin korjaantui, kun menimme porukalla saunaan. Sillä sieltä palatessamme emme olleet Sämpylän kanssa köytettyinä. Hullua kyllä, löysimme mustan kissan juuri siitä, minne se meni jo tuntia aiemmin piiloon. Hetken kuusikkopuska pöllysi ja sitten mirri kiiti meidän setteriden kiltisti seuraamana saunan kuistin alitse naapuriin. Olisin varmaan saanut sen kiinni, jolleivät kaksijalkaiset olisi saaneet ihan hepulia...

Jo lähti napit

Kummisetä ahkeroi viime sunnuntaina aikas paalin maksakuutioita. Ensin se pilkkoi ja keitti ne ja sitten vielä kuivatti uunissa pikku kikkareiksi. Niistä kuulemma tuli maukkaita kiitospaloja. No, maukkaita ovat! Saimikin teki vaikka mitä vekkulitemppuja, kun oli uhkana saada palkkioksi maksakuutioita! Emäntä oli tänään jättänyt loput kuutiot keittiön työpöydälle "tuulettumaan" ja laittanut meidät piskit häkkiin lähtiessään humputtelemaan. Isännän tultua kotiin, pääsimme tietysti lenkille, mutta sen jälkeen hän meni pahaa aavistamatta leikkaamaan ruohoa. Eikä teljennyt meitä pois keittiöstä ; D Toimelias ruohonleikkaaja havahtui kesken työn ankaraan kolaukseen, jostain, vaan eipä viitsinyt lähteä tarkastamaan äänen lähdettä. Kun sitten sekä isäntä, että kotiutunut emäntä viimein tulivat keittössä piipahtamaan, havaitsivat he lattialla lojuvan puisen leikkuutason ja nipun kuivamassa olleita keittiövälineitä siinä ohessa. Isäntä valisti emäntää, että tuosta se ääni oli varmaan kuulunut, johon hän havahtui pihalla työskennellessään, johon emäntä totesi, että näyttäpä tuo namilautanen kovin kiillotetulta tuossa pöydällä! Käry siis kävi...eikä maksa vaivaa tehdä kiitospaloja, joiden eteen ei tehdä toivottuja temppuja ; ) Isäntäväki arveli tahmatassun ollen Saimi, vaan iltayön tuoksuvien artefaktien nojalla jouduimme molemmat vastaajiksi. Vaikka enhän minä nyt työpöydälle ylety...

Posti-Hilman jäljillä

Oli sekin, kaikki muut (isäntä, emäntä, Saimin ja minun kummisedät ja vielä Frida-perro) paitsi minä!! pakkautuivat aamulla autoon lähteäkseen Posti-Hilman lenkille. Lenkkeilijöillä oli munkkia sään kanssa, sillä aamupäivästä oli vaihteeksi enemmän kuivaa kuin märkää.
Seuraavaksi isäntä kirjurina selventää matkan tapahtumia...
Karhen koulun pihamaalla oli joukko trimmattuja urheiluhemmoja ja jokunen tavallinen taatelintallaaja. Muutama koirakkokin oli Saimi-isäntä, Frida-sen isäntä -akselin lisäksi lähdössä jalkoja oikomaan. Emäntä kävi tukemassa ilmoittautumismaksuilla paikallista kyläseuraa. Sillä välin Saimi ja Frida saivat juoksuvaljaansa ja kuljettajatkin koukkuvyönsä asennettua. Kun kaikki olivat saaneet keräännyttyä nippuun, niin lähtö"laukaus" kajahti ja porukka lähti valumaan reitille. Saimi oli intoa piukassa, joten lähtökiihdytys oli huimaava, ja koska Fridalla on tapana pitää samaa vauhtia kuin Sämpylä, sai toinenkin kaksijalkainen heti kyytiä. Ankaran jarruttelun jälkeen porukan muutkin jäsenet saivat koiravetoiset kiinni ja matka jatkui melko hyvää vauhtia eteenpäin. Suuri osa reissusta juostiin vauhdikkaasti, mutta kaikkien ojien kohdalla ja virallisilla juottopaikoilla pysähdyttiin koiranuittoon ja -juottoon. Asfalttiosuuksilla piskit yritettiin saada pysymään pientareen puolella, väliin vain varsin huonoin tuloksin...Fridalta kulahtivat polkuanturat melkein verille. Onneksi aurinko oli suurimman osan matkasta pilvessä ja koirat pystyivät pikku kastelulla helposti kipittämään kaikki 14km isommin kuumenematta. Matkaan meni aikaa hieman alle 1.40, joten vauhti ei ollut aivan olympiatasoa, mutta olivathan siinä mukana kaikki koiranuitotkin ja muut nuuskintatauot ; )
...huomattakoon, että minä, Helmi-Orvokki, olisin ilman muuta jaksanut juosta moisen kiekauksen pikku jalkavaivoista huolimatta!

Frida väänsi rinkelin eteiseen :)

Taitaa tuo alituinen humppaus olla vatsaa vääntävää puuhaa: Friiduli otti ja väänsi kauniin torttukiekuran eteisen matolle! Tuoksu on huumaava ja pikkuisen naurattaa, kun kummi supsuttelee kädet kurassa jälkiä pois... Oho, sillä välin kun kaakimon putsaus oli vielä työn alla, niin Frida ehti vielä lirauttaa pikku pisut sille vanhalle tutulle matolle...onneksi molemmat lattianpäällysteet olivat vielä pesemättömiä...

Tampereen humppamarkkinat

Frida-perro tuli kylään. Silläkin on juoksut menossa ja vielä "siinä" vaiheessa. Saimilla on onneksi tilanne jo menossa hieman ohi. Se ei kuitenkaan erityisesti haitannut Tampereen humppamarkkinoiden alkamista. Pariskunta pomppi ensin vekkulitempuin toistensa ympäri hyvänkin tovin ja sitten Frida aloitti humpan ja tiukan halin Saimin ollessa hyvin tyytyväisenä matkassa :)) Humppaamisen väliaikoina Sämpylän korvavaikut tuli tarkasti, hyvin tarkasti, poistettua...ja tätä vain jaaaaatkuuu...no, eipä onneksi tarvitse sotekutua moisiin puuhiin.

Mansikkapäivä jatkuu...

Evästelyn ja "koiratapaamisen" jälkeen matka jatkui emännän kaverin maatilalle/mökille. Siellä paistoi kaikkien yllätykseksi aurinko, joten pääsimme saapastelemaan taas piahamaalle. Ensi töikseni löysin rastaanpoikasen, joka oli lievästi lentovammainen. Se pyrähti pakoon latoon, josta sitten kävin poimimassa sen heti kun isännän silmä vältti. Emäntä sitten sai minut ikävästi kiinni, kun hiippailin tirppa suussa pihamaalla. Jouduin sitten esittelemään saaliini muillekin, eikä edes tullut pataan ;) Huomautettakoon, että Saimi joutui koko ajan olemaan narussa juoksunsa tilan vuoksi:=P illan tullen saunakin oli lämmitetty, joten pääsimme Saimin kanssa rantaan samaa reissua. Siellä isäntä innostui heittelemän meille keppiä. Järveen. Ja minä innostuin hyppäämään laiturilta kepakon perään! Samalla tuli uitua kunnon reissut kepakon noudossa ja Saimihan tietysti odotti rannassa kepin varastamisaikeissa... Kun viimein pääsimme kotiin yömyöhällä ja pomppasimme häkistä ulos, niin eikös naapurin katti ollut ojassa näköetäisyydellä. Otin pienen spurtin ja ajoin elukan pakosalle. Se kirmasi ruusupuskaan, muka piiloon, mutta kun jatkoin perässä sillä tuli tosi kiire kiivetä aidan päälle...ja sitten meikä taas ontui...

Mansikoita ja greyhoundeja

Matka mansikkapaikalle ei vaikuttanut järin lupaavalta, sillä taivaalta ropisi vettä viittä vaille perille asti. Kauvatsalla ei sentään onneksi satanut, joten pääsimme Sämpylän kanssa poiminnan alkuun, eikun tsekkaamaan pellon faunan, mansikkapaikan pitäjän suosiollisella ymmärryksellä. Pitkähkön automatkan vuoksi Saimi innostui myös lannoittamaan mansikkapeltoa, jonka seuraavat poimijat varmaankin hyväksyvästi toteavat ;) Kuten arvata saattaa, sade ei kovin kauan poissa pysytellyt ja siksipä majoittauduimme takaluukkuun ja irvistelimme ikkunoiden lävitse litimärille poimijoille. Marjasaavien täytytyttyä kuljettimemme siirtyi mansikka-emäntämme pihamaalle. Siellä kaksijalkaiset piipahtivat eväällä ja me jouduimme alkuasukas-greyhoundien tutkailtavaksi, lasin lävitse onneksi. Isäntäväen evästettyä he keksivät tutustuttaa meidät vinttikoirien kanssa, hieno idea! Niinpä pölähdimme kedolle takaluukusta ihmettelemään nopsajalkoja ja ne pölähtivät meidän luoksemme jokseenkin nopeasti...siis hirvittävän nopeasti. Saimi pörhisteli vinttari-nartuille koko selkävilloillaan ja oli siten melkein yhtä korkea. Toinen niistä heittäytyi melkein heti kaveriksi mutta kun Sämpylä vielä ryhtyi veikistelemään sille, niin perheen toinen pitkäjalka halusi laittaa mokomalle veljeilylle pisteen. Ärheltely ja elekieli vaikutti sellaiselta, että pian lähtee, jos ei henki, niin ainakin karva, joten emäntä kävi noutamassa Saimin takaisin autoon. Sillä välin olin ehtinyt nuuskia melkein koko pihamaan, vaan erehdyinpä juoksahtamaan pari metriä, niin eikös pikakiituripari singahtanut estämään liikkumistani ja junttasi minut paikoilleen. Viisaana setterinä löin ketoon ja yritin näyttää vieläkin pienemmältä ja naurettavammalta kuin oikeasti olenkaan. Hetken yrittelin onnistumatta poistua kohti autoa isäntä onneksi saapasteli paikalle ja toimi saattueenani. Hyvin palasi mieleeni,kun yksivuotissyntymäpäivänäni kävimme kummien kanssa vinttikoiraradalla katsomassa kisoja; juoksun jälkeen greyhoundit kun saivat vieheen saalikseen ja repivät sitä suurella riemulla sen minkä kuonokopiltaan kykenivät...

Järven takana

Poikkeuksellisesti sateettoman aamun ansiosta isäntäväki sai päähänsä pakata meidät aamiaisen jälkeen kanoottiin ja suunnata järvelle. Komiasti liivitettyinä pyörimme Saimin kanssa innoissamme ensin laiturilla ja sitten kanootissa. Sitten ihmettelimme omituista melontasuuntaa kanootin karahtaessa hetimiten vastarannalle, joen suuhun. Kyseessä ei tällä kertaa ollutkaan mikään järviseikkailu vaan vain oikaisu lahden ylitse. Joen suusta kun pääsee kohtuullisen kivuttomasti seikkailemaan ns. Mälitynvuoren seutuville. Ja hetken kuluttua pääsimmekin Saimin kanssa oikomaan raajojamme litimärkään heinikkoon, isäntäväen manaillessa siinä samalla hyttysiä ja paarmoja ynnä kastuvia jalkineita. Kollasimme Sämpylän kanssa hakkuuaukean varsin perinpohjaisesti ja löysimmekin yhden teeren. Se räpistelijä oikoi itsensä näkymättömiin siivet kuuluvasti paukkuen sen paremmin seisontoja odottamatta. Eipä silti, tuskinpa isäntäväki olisi osannut seisonnalle tullakaan, vaikka olisi kädestä pitäen noudettu, niillä kun meni aika oloja manaillessa ;)) Lopulta kiekka oli valmis ja sen tuloksena oli kaksi litimärkää setteriä ja kaksi puoliksi litimärkää kaksijalkaista sekä pilvien takaa melkein näkyviin tullut aurinko...

"Niitä" päiviä

Aamuherätyksen jälkeen teimme Saimin kanssa vallattomat pikku mysönnät isäntäväelle, eli ponkaisimme sängyn laidalle lupsuttamaan nukkuvien naamataulut. Kun isäntä viimein onnistui ponnistautumaan jalkeille, olimme me jo "niitä" päiviä viettävän Saimin kanssa hösäämässä tuvan lattialla. Koska Saimilla on juuri nyt huomattava puute poikakoirasta, on minun yritettävä hieman korvata puuttuvaa sukupuolta ;))

Aamun lehdet

Hyvä idea ja heti aamusta! Lähdimme näet jalkapelissä noutamaan Hesaria ja Aamulehteä "Mustalta portilta" heti iltakymmeneltä. Ilmassa oli lievää kosteutta ja melkoista lämpöä ja matkalla mustan musta pilvi ajelehti yllemme ja keksi pudottaa yllemme hieman vettä. Siis sen verran, että kastuimme kaikki neljä oikopäätä litimäriksi...pikku sade ei kirsuihin leviäviä tuoksuja hävittänyt ja me setterit pistimme kunnon vedoksi...kunnes kaksijalkaisilta menivät hermot. Sitten kuljimmekin lätäköissä aikas kiltisti, Saimi varsinkin emännän ohjauksessa, aina postilaatikolle ja pätkän matkaa takaisin. Lammashaan kohdalla yritin tehdä supersyösyn verkon läpi villakeriä ahistamaan, vaan joku mokoma olikin siirtänyt ne jonnekin muualle. Ärrh. Hieman jäykästä etukoivestani huolimatta selvitin loppujen lopulta tuon trooppisen vaelluksen ihan kunnialla, joskin sisätilojen matot kevyesti kostuivat kuivatellessani ns. jynssäysmenetelmällä itseni ;))

Huoltohetki

Eilisen rääkin jäljiltä aamu oli meikäläisellä hieman ankea, sillä kulku sujui oikastaan vain kolmella jalalla. Onneksi päivän ohjelmaan kuului fysioterapeutin istunto. Sinne tehtiin matkaa heti puolen päivän jälkeen helteisessä säässä, joten ei ole ollenkaan epämiellyttävää että autossa on ilmastointi. Kirsi-fyssari ei kyllä varsinaisesti riemastunut kolmijalkaisuudestani, mutta isäntäväen selitykset eilisen päivän urheiluista saivat hänet hieman leppymään. Mitään kummia hoitotoimia jalalle ei kuitenkaan tehty, vaan Kirsi otti ja hieroi selkääpiitäni pitkään ja hartaasti. Menikin hyvä tovi ennen kuin jumiutuneet selkälihakseni vetristyivät sen verran, että sain rentouduttua kunnon vellaukseen. Huomattakoon myös, että teräsimplantin kohta oli koetettaessa aikas arka. Kirsikin suositti implantin poistoa, joten vähän kaikilla alkaa jo olla sellainen mieli.
Todettakoon hieronnan vaikuttaneen niin tehokkaasti, että köpöttelin reippaasti neljällä jalalla morjestamaan manipulointiin saapuvaa Irlanninsusikoiraa!!

Fishermans Friends

Outo kuvio tänään, me mentiinkin jollekin toiselle mökille...lopulta paikka olikin ihan tuttu, sillä meilläkin on samoilla sijoilla läänitys, joskin ilman rakennusta. Isäntäväki oli näet ilmoittautunut uimarannan kunnostustalkoisiin emännän veljen ranchille. Sillä välin kun kaksijalkaiset kampesivat järvestä kiviä ja oikoivat suodatinkangasta, me Saimin kanssa tarkastimme pikaisesti tilukset. Sitten mekin menimme auttamispuuhiin sen suodatinkankaan päälle tai vaihtoehtoisesti nuuskiman mitä juuri siirrettävän kiven alla oikein olikaan. Herpaantumaton auttamisvimmamme oli ihmisväen mieliin ja me saimme heiltä monta ystävällistä kehotusta poistua tutkimaan lähimetsän ihmeitä ;)
Seuraavaksi alkoi uimarantahiekan rahtaus kottikärryitse korkealta mäestä rantaan. Siinäkin pääsimme Sämpylän kanssa rohkaisemaan talkoolaisia juoksemalla mukana ees taas. Varsin runsaan lentävän syöpäläisarmeijan kera saimme hiekan kottaajat pitämään yllä kelpo vauhtia.
Viimein viiden korvissa urakka oli tarvittavin osin tehty ja kolmisenkymmentä kipollista hienoa hiekkaa viritetty rantaan, joka jo muistutti Cote d' Azuria.
Ruokatauolle tunkesivat kaksi hyttysenpaukamilla ja paarmanpuremilla ynnä muilla naarmuilla koristettua väsynyttä setteriä ja neljä kaksijalkaista samoilla kuvailuilla. Harmi vain, että ruokaa oli ainoastaan kaksijalkaisille, me kun emme kuulemma tarvitse ruokaa kuin kahdesti päivässä...aamulla ja illalla. MRRRR...
Evästyksen jälkeen isäntä ryhtyi mato-ongelle ja saikin muutaman kalasen ylös. Meillä oli Saimin kanssa sillä kohtaa jo kiljuva nälkä ja niinpä poimimme saaliskalat talteen vannasta tarkoituksenamme huitaista ne parempiin suihin. Aikeemme kuitenkin keskeytyivät isännän ihmettelyyn raakaa kalaa (lohtahan me kyllä normaalistikin syömme, joskin valmistettuna) syövistä settereistä ja niin keskeytimme moisen luonnonvastaisen toiminnan...vaikka olinkin jo päivällä vetäissyt välipalaksi jo muutaman päivän rantavesissä imeltyneen ahvenen ;))
Kalojen jahtaaminen lasten kylpysaavista oli kyllä tosi hauskaa puuhaa!!
PS. Toivottavasti rinnassani punaisena hohtava karvaton läiskä ei ole HotSpot, sillä se nyt tästä vielä puuttuisi!

Poimija

Saimi poimi elämänsä ensimmäisen saaliin eilen puun alta pusikosta. Emännän harmistukseksi ja järkytykseksi kyseessä oli ilmeisestkin juuri pesästä matkaan lähtenyt kirjosiepon poikanen. Pikaisista pelastustoimista huolimatta tipu menehtyi emännän kämmenelle. Koska mitään ei ollut enää tehtävissä, suuri metsästäjäkin sai kehunsa. Samalla sitten tipukin palautettiin saalistajalleen. Saimilla ei kuitenkaan ollut oikeutta saaliiseensa, vaan minä nappasin sen itselleni ja hautasin (tulevaa käyttöä varten) ruusupenkkiin.

Kaiken näköistä häpnaadia

Aamusella ei vieläkään aurinko paistanut, mutta lenkille mentiin, niin kuin aina ;)
Ja eikös hakkuuaukeanr eunassa kirsuun saapunut vieno linnun tuoksu! Tarkemmalla tutkimuksella haiskahtajaksi paljastui koppelo. Sen sitten pöläytin lentoon ja isäntäväki sai ihailla yli rymistelevää metsäkanaa. Ja toisessa päässä ulkoilureittiä sama toiseen suuntaan uusiksi. Jötkäle kun jäi passiin aukean toiseen reunaan ja surautti sitten takaisin entiseen asemapaikkaansa kun me pääsimme aukon yli...
Sitten pötköteltiin Sämpylän kanssa mökin tuvassa tunti jos toinenkin, kun kaksijalkaiset piipahtivat tiekokouksessa. Kun ne viimein saapuivat ja kattoivat eväät laiturille syödäkseen, niin eikös sakea sorsaparvi, jossa oli peräti 14 siivekästä mulinut rantaan. Pullan toivossa tietenkin. Katselin niitä hetken siinä rantavesissä ja päätin toimittaa ainakin yhden niistä sorsien taivaaseen. Terävä ryntäys vesiin sai sorsat peruuttelemaan syvemmälle, mutta en päästänyt niitä niin vähällä, vaan rynnistin perässä vesiin ja tein sitkeän takaa-ajon (ensimmäistä kertaa muuten koskaan) pikälle järvelle oikein voimauinnilla! Sain kerättyä sen verran vauhtia, että linnut joutuivat oikein kohottautumaan siiventygilleen ja pistämään pikkuisen kaasua.
Sen verran kaheleita tipuset kuitenkin olivat, että saapuivat vielä uudelleenkin takaa-ajettaviksi rantavesiin. Oppia siis ikä kaikki, sillä nyt tiedän sorsien olevan vain aavistuksen nopeampia uimareita kuin minä. Kerran vielä saan jonkun niistä kiinni!!!

Kesäistä hedelmällisyyttä

Saimilla sitten alkoivat taas ne setien miellyttämispäivät...tuskin olivat markkinareissulta porukat palanneet, kun jo löytyi tippa jos toinenkin lattialta...nyt meneekin sitten seuraavat kolme viikkoa pikkuneitiä vahtien ; D

Karanteenissa

Jukupliut! Isäntäväki ja Saimi lähtivät aamusta jonnekin ja minä jäin kotiin! 
Nuo kolme lähtivät (kirjurin huomautus) Karhen markkinoille jalkapelissä. Samalla reissulla Saimi sai ihmetellä tien varren lampaita melkein turvakkain, 

kävellä tien pieltä kukka korvan takana, ynnä nuuskia lupiineja

 ja käydä markkinapaikalla ihmisten lääpittävänä. Paluumatkalla reissaajat "oikaisivat" metsätien kautta ja joutuivat hieman rämpimään tien päästä toiseen. 
Saimilla tuli hyttysten seassa hieman lämmin ja jopa jano, kuten kuvasta saattaa ilmetä...;)

Kennelyskää vastaan

Tänään oli sitten se rokotuspäivä. Kauheella kiireellä roiskastiin kaupunkiin ja vielä toiselle puolelle sitä heti aamiaisen jälkeen. Lääkäri-Virpi otti ja tarkasteli ensin Saimia sieltä täältä ja sitten Sämpylä joutui nuuskaamaan kenneyskätropit suoraan kirsuun. Se ei oikein digannut toimitusta ja menikin operaation jälkeen luimuilemaan nurkkaan.
Vaan eihän sillä ollut erityistä väliä, sillä seuraavaksi minä jouduin tarkastelun kohteeksi ja heti perään nuuskaamaan samat myrkyt.
Seuraavaksi sitten spekuloitiin oikein ajan kanssa meikäläisen jalan parantumisesta ja siihen mahdollisesti vaikuttavista asioista...
Kirjattakoon myös ylös vaa'an näyttämä ennen lääkintäoperointeja. Eli mittarit näyttivät seuraavasti: Helmi-Orvokki 23,750kg ja Saimi 24,250kg..molemmille on siis kertynyt runsas kilo lisää pattia viime lekurikäynnin (toukokuussa) jälkeen.

Helmi-Orvokki 4vee

Minä itte täytin tänään 4vee. Tiedä häntä oliko erityisemmin juhlaan aihetta, sillä etujalka pentele on vieläkin hieman ikävä. Aina kun sitä oikein revittää, niin eikös nokosten jälkeen koipi ole kuin kuiva halko tunnultaan ; )
Syntymäpäivää sen sijaan on ihan kiva viettää täällä maalla rantavesissä kaloja jahdaten.
...kun vielä jonkinlaisen lahjan saisi...

Maalla taas...remuamassa

Tulimme eilen jälleen maalle naattimaan ihanasta vapaudesta. Sitä hieman kyllä rajoitti valtoimenaan valuva taivas. Onpa ollut todella kostea kesän alku ja sekös on riemastuttanut lomailevia kaksijalkaisia...
Emäntä muuten tilasi Saimille eläinlääkärin rokotusmielessä perjantaiksi ja kuten tapana on, saimme sitä ennen nauttia matolääkityksen. Tällä kertaa kerta-annos Drontalia per kaali.
Ilman poikkeuksellisen kosteuden vuoksi meillä oli vielä illan ratoksi emännän pitämä tiukka dresyyriharjoitus ja ongelmanratkaisutuokio. Sill
saimista ja minusta sai nukkumakelpoisia aika nopeasti.
Tänään aamulla käväisimme kunnon metsälenkillä "uimassa" ja minäkin pääsin vaihteeksi liikkumaan kunnolla kaikilla neljällä jalalla. Jopa kävely sujui ihan (melkein) ontumatta lenkin jälkeen. Näyttää siltä, että jotenkin pitäisi pystyä paremmin säätelemään rasituksen ja levon suhdetta. Onneksi sama vaiva koskee meitä kaikkia ;)

Lepositeissä

Juhannuskankkunen, tai paremminkin raittiin ilman myrkytys ja sen mukanaan tuomat jalkavaivat innostivat isäntäväen kahlitsemaaan villiä maalaiselämäämme. Niinpä he lähtivät kylille kahvittelemaan ja sijoittivat siksi aikaa meidät omiin kotihäkkeihimme lepositeisiin. Seuraksemme saimme Samin kanssa vai kipollisen vettä ja puruluun. Tosi häkkikomennus...

Jälkeä ja hakua

Juhannuspäivän kunniaksi kummini ja Frida saapuivat mökille. Onneksi, sillä isäntäväki oli juuri lähdössä VAIN Saimin kanssa postin noutoon. Olin kuulemma liian rasiintunut ja kolmijalkainen. Ensimmäisenä ohjelmanumerona oli uittaa järvessä neiti vesikoiraa. Homma sujuikin hienosti, karvapallo puuskutti kuin sisävesihinaaja ja oli itse asiassa uimapuuhissa kummisetääni nopeampi! Seuraavaksi harjoiteltiin laiturilta veteen hyppäämistä. Siinä olikin enempi pähkinää purtavaksi, mutta kerran sekin pomppu onnistui (ja pari kertaa Frida putosi laiturilta ihan vain muista syistä ;) Pikku evästyksen jälkeen menimme porukalla metsään treenaamaan jälkeä. Frida oli ollut moisissa treeneissä käymässä ja täytyihän sitä meidänkin oikein ohjatusti kokeilla. Ensin Frida teki oman treeninsä ja sitten minä ja Saimi. Emäntä vei minut reitille ja minä kävelin sitten jälkeä pitkin matkalla muutaman lihapullan suuhuni hotkaisten, vaan, what's the point...miksi noin selviä jälkiä täytyy etsiä? Saimi veteli myös osuutensa emännän "ohjauksessa". Pari lihapullaakin se ehti matkalla sipaista, mutta loppupiste oli sen mielestä ihan liian lähellä ;) Sitten kokeiltiin hakua ja Frida löysi ekalla kertaa "uhrin" oikopäätä. Minun isäntäni hiippasi seuraavaksi piiloon ja Saimi lähti ensin etsintään ja minä hilpaisin samalle asialle luvatta heti peesiin. Isäntä oli kierouspäissään kävellyt kaatuneen puun runkoa pitkin ja se hämäsi sen verran, että Saimi rivakampana juoksukoneena löysi isännän vasta toisella "lenkillä". Se oli ihan kivaa, mutta mieluummin olisimme juosseet ihan vain sinne tänne;)))

Kuvassa melojat aattopäivältä...kivampaa, kun on aurinkoista!

Hyvää Juhannusaattoa!

Aamulenkin jälkeen syödään ensin makkara-aamiainen pavuilla koristettuna. Sitten isäntä pötkähtää PapaSaniin ja ryhtyy (normaali aamurutiini!) seuraamaan koostetta edellisen päivän Alueuutisista. Me otamme tilaisuudesta vaarin ja hieman käperryimme samaan tuoliin aamupäivänkosille... Samalla toivotamme kaikille HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Lattiarätti

Arvonimen sain, kun lattiaa näin pyyhin ain... Aamusella poistuessani nukkumapaikastani sängyn alta, isäntäväki keksi minulle "lattiarätin" arvonimen ja myönsi samalla minulle pikaisesti työn sankarin arvonimen. Mökkisänky kun on niin tiiviisti kolossaan, ettei sen alusen putsaaminen onnistu kunnolla oikein mitenkään. Siis ilman lattiarätti-Helmiä. Onneksi minulla on itsepuhdistuva turkki ;)

Lammaspysäkki

Aamu aina rauhaisa, ainakin kun on yönsä nukkunut sängyn alla ja vettäkin tuli taivaan täydeltä...vaihteeksi. Niinpä me setterit, siis Saimikin, makoilimme sohvalla korvia lotkauttamatta. Isäntäväki sen sijaan raivosi kaappien ja komeroiden sisälmysten kimpussa. Iltapäivästä, sisätyön edettyä loppuunsa ja poistettavan materiaalin odottaessa säkitettynä kierrätystä, pakkauduimme sen kaman kanssa auton ynnä suuntasimme kaupunkiin täydennyshankinnoille. Samalla reissulla kaksijalkaiset noutivat Saimin kummisedän asemalta ja piipahtivat moikkaamassa isännän äiteetä meidän vartoillessa kotihäkeissämme heitä palaaviksi. Ennen pitkää oltiinkin taas mökillemenovaiheessa. Sen loppupäässä, mökkitiellä, Volkkari seisahtui jo muodostuneen tavan mukaan naapurin lammasaitauksen kohdalle ja me Sämpylän kanssa kuikimme ikkunan raosta villakasoja katoksessaan...kuten nekin meitä...silmä kovana, taas.

Me mentiin jo!

Loma alkoi ja maalle meno tökki tavanomaiseen tapaan, siis meidän setterieden mielestä, sillä isäntäväki paalasi ensin peräkärryn täyteen kaikenlaista kamaa, sitten vielä tyypit kävivät kahdessa kaupassa "hankinnoilla" ennen kuin viimeinen osuus matkasta saatiin valmiiksi. Maalla isäntäväen purkaessa autosta tavaroitaan me jonotimme ensin hetken Saimin kanssa metsän rajassa ulkoilemaan lähtöä. Kun kaksijalkaiset viimein kääntyivät sanomaan, että mennään metsään, niin me olimme jo menneet! No, nehän tulivat perässä ja hetken vetelimme kieli vyön alla sammalmättäältä toiselle. Minäkin kipitin kuin nuori ja tervejalkainen setteri, ei paljon onnututtanut etujalasta! Hetken pienen jälkeen vihellykset komensivat meidät kotitanterelle ja uimaan sekä auttamaan tehokkaasti tiellä ollen laiturin korjauksessa...

PK-seudun rariteetteja

Mökkeilyn jälkeen ohjustimme kakkoshuoltoautoksi Pasilaan asti. Hullut pyörähemmot olivat ehtineet perille ennen sadetta puoli seiskalta ja me tarjoilimme matkalaisille kullekin kasiillisen puhtaita (erittäin tarpeellisia) puhtaita vaatteita. Äijälauman kylpiessä matkapölyjä nahkastaan saunalla me Saimin kanssa pääsimme hieman nuuskimaan Radiotalon parkkipaikan tuoksuja. Tuskin olimme päässeet luukusta ulos, kun meidät jo toivotettiin tervetulleeksi jollain ihme volapyykillä, sillä emme olleet koskaan aiemmin kuulleet vihastuneen meriharakan mekastusta. Tuo outo oranssinokkainen pudottautui iljettävästi taapertamaan naamojemme eteen ja kimittämään aina raivostukseen asti. Saimi varsinkin riehaantui mokomalle härnääjälle ja riuhtoi villieläimen tavoin emännän hermot riekaleiksi narunsa päässä. Onneksi miehet jo melko pian tulivat pesulta ja pääsimme lähtemään Leppävaaraan eväälle. Paikalle tuli myös perro-Frida, (se on varmaan kovastikin tottunut tähän vihamieliseen rannikoseudun faunaan) jonka kanssa Saimi melttosi hetken ylemmyyttänsä osoittaen. Minä taas jouduin kummisetäni pahoinpitelyn kohteeksi, kun sain emännän termospullossa rahtaaman viimeisen cartrophen-piikin niskavilloihini...ja tosiasiassahan me koirat emme edes saaneet muonaa, vaan kaksijalkaiset mutustivat tyytyväisinä pizzan hemmoon...

Kesätervehdys

Aamulla varhain perheen miespuoliset aina junioreita myöten sonnustautuivat pyöräilytamineisiin ja lähtivät kohden pääkaupunkia. Me naikkoset, siis myös emäntä ja Saimin kummitäti, sen sijaan kotosalle pötköttelemään. Emännän noudettua viherpeukalointitarvikkeita ja Saimin kummin lähdettyä huoltoautoksi pyörähulluille, emäntä ja me koiraeläimet lähdimme maalle tomaatin taimia kastelemaan. Ohjelman mukaisesti kävimme ensin metsälenkillä tarkastamassa tiluksia; lehdokki oli nupuillaan sekä leppälinnun ja räksän poikaset olivat poistuneet pesistään. Sitten paineltiin suoraan uimaan sammakonpoikasten (nuijapäiden) sekaan. Niitä metsästellessä meni tovi jos toinenkin. Maukkaan tonnikala-aterian köllöteltiin auringossa, mitä nyt käväisin piilottamassa jo muinoin löytämäni hirvenlavan metsään Saimilta piiloon. Seuraavaksi jouduimme ensin omasta mielestämme vahtipuuhiin, naapurin tontille kun yllättäen pölähti autoja. Mutta mitä nietua, naapurithan ne siinä ihan luvalla omille mailleen tulivat, joten vaihdoimme moodia ja tervehdimme tulijat...

Kesäkin pääsi kunnolla alkamaan

Jo joutui armas aika...isäntäväkikin aloitti viimein lomansa ja sitämyöden sitäkin porukkaa saattaa nähdä vähän enemmän. Alkuviikko meillä Saimin kanssa menikin melkein häkkikanoina. Mitä nyt naapurin mukava isäntäväki kävi meitä tuulettelemassa aika ajoin omien porukoiden suoriessa pois jaloista viimeiset työpalikat ennen lomaa.

Tänään sitten viimein pötköttelimme auringosta ja lämmöstä nauttien pihamaalla emännän pöristellessä nurmea kumoon. Isännän kotiuduttua virasta jatkoimme samoilla linjoilla, kunnes oli aika lähteä ulkoilemaan. Lämpimän päivän kunniaksi lähdimme uimarantaan ja siitä onkin sitten muutama kännykuva:

Hiaronnassa kaks

Aamukymmeneksi meillä oli aika fysioterapeutille. Siis Saimilla ja minulla ; ) Ensin taas hölkkailtiin pihamaalla; Saimi sai krediittejä hyvästä kulusta ja minä keppiä lievästä (edelleen) ontumisesta. Sisällä Saimi testasi heti kättelyssä oma-aloitteisesti kaikki välineet, kuten aidat ja portaat. Minä sitten tein ihan ohjatusti samat liikut, paitsi rappuset...täkynä oli runsaasti lihaisia makupaloja (NIITÄ SAIMI SAI VAIN NUUSKIA ;)) Seuraavaksi testattiin vaa'alla painonjakoa ja Kirsi hämmästeli, kun seisoin välillä jo pelkän "huonon" jalan varassa. Asennotkin olivat hyviä eri seisonnoissa. Sitten alkoi hieronta lattiapatjalla...Saimi kiilasi tietysti ihan kylkeen makoilemaan, siis heti kun oli ensin salaa rosvonnut loput makupalat ikkunalaudalta! Ihan lopuksi pääsin kymmeneksi minuutiksi vesialtaaseen keräämään pisteitä, sillä homma sujui kuin rasvattu. Saimin tarkasteluvuorolla sitä vain hierottiin, ilman makupaloja. Arven puoleinen selkä oli tosi kireä, mutta tooisen puolen vatkaaminen rentoutti Sämpylänkin. Siitä rohkaistuneen Kirsi-fyssari vemputti vielä hieman jäykempääkin puolta hyvällä menestyksellä. Heinäkuussa lomien jälkeen on taas huoltosessio ja vain minulle. Vesijuoksua täytyy siis harjoitella mökillä sillä välin ihan omin päin...

Evästä liikkeellä

Iltapäivän ulkoiluvarusteina meillä oli asennettuna oikein pikku valjaat ja isäntä oli vyöttäytynyt tukevasti juoksuvyöhön. Matka suuntautui sattumalta niin sanotulle vanhalle leikkikentälle, jonka yli oli sitten tarkoitus oikaista metsään. Vaan eihän se oikein onnistunut, sillä kirsujemme ohi räpisteli pesäpudokas tahi muuten vain aivan lentouransa alussa oleva räkättirastaan poikanen. Tipu tupsahti maahan muutaman metrin päähän eteemme ja Sämppä ja minä teimme ns. pyrkivän rynnistyksen saadaksemme juniorisiivekkäästä paistin. Isäntä pahus oli vain sen verran raskas, ettemme ihan ylettyneet saaliiseen ; ) Siinä menikin sitten toista varttia seisontaharjoituksissa, kun isäntä oli viimein saanut osoitettua meille, ettei ole soveliasta repiä pikku linnunpoikaa atomeiksi...yritystä meillä kyllä piisasi.

Kesäaamu

Vaihteeksi aurinkoista aamusella! Räksät olivat harjussa vaihtuneet laulurastaisiin, mutta samaa älämököä nekin pitivät ohi kulkiessamme. Poikaset näyttivät olevan jo hyvinkin lentokuntoisia, mitä nyt hieman huvittavia ohjuksia ilman kunnon pyrstösulkia. Ne näyttävät lentävän menetelmällä "tynnyri" ja ihmettelen suuresti, josko ne pysähtyvät muutoin kuin puun runkoon törmäämällä ; )
Pikkuisen vielä jalkaa kiristää, vaikka luulisi tuon myrkkypiikinkin jo auttavan asiaa. Ei taida kannattaa juosta liian lujaa rappuja alas. Saapa nähdä, tuleeko minusta, tahi sitten Saimista, tai meistä kummastkaan näyttelykoiria heinäkuun loppuun mennessä. Silloin on näet Mikkelissä joku show, jonne kasvattaja-Riitta on meitä kaikkia kennelin hurttia vokotellut tulemaan. Taitaa johtua siitä, että Riitta on siellä "oppilas-tuomarina"! Tämä näyttelyjuttu on ihan emännän idea, sillä isäntä arvelee minun olevan vielä jos en nyt ontuva, niin naurettava kylkilaikkuni (se kipulaastarin vuoksi singlattu laikka) vuoksi ja Saimillakaan ei nyt ole käytännössä minkäänlaista turkkia. Vaan katsotaan.

Hei, isäntä lähti autolla töihin! Mitähän kummaa tänään on luvassa...

Cartrophenia nahkaan 2

Sunnuntain kunniaksi päivä vaaleni hieman edellistä kirkkaampana. Aamulenkki tehtiin koko laumalla harjuun, jossa räkätinpoikaset ja niiden emot ilmaisivat olemassaolonsa etten sanoisi selkeästi. Kummia rääkyjiä, sillä eihän meitä oikeita lintukoiria räksät kiinnosta kiinniottomielessä, eihän? No, onneksi yksikään siipiveikko ei tarjoillut porukallemme vaaleita leivonnaisia ; )
Iltapäivän ulkoilusessiolla kärähdin pitkästä aikaa (lue: muutamaan päivään) ontumisesta. Olin kipaissut raput alas turhan vaihdikkaasti ja sekös taas hieman häiritsi kulkua. Siksipä lenkki jäikin sitten varsin lyhyeksi ja saimme Sämpylän kanssa pötkötellä yläkerran sohvassa seuraamassa tarkkaavaisesti emännän tietokonetyöskentelyä, joka onkin huisin jännää. Isännän puuhat saunan kimpussa ovat ehkä kiintoisampia, mutta siinä saattaa turkki turhaan pölyyntyä Gyproc-töhnästä...
Illasta kylään saapui Frida-perro ja toi mukanaan kummini, sekä tietysti kapallisen purkautuvaa energiaa. Kummisedälleni keksittiin heti vaativa tehtävään, eli tökkäämään minuun Cartrophenipiikki numero kakkonen, äijällä kun on kokemusta reikien teosta, (vaikkakin hän nykyisin pääasiassa tukkii niitä) armeijasta meinaan. Siispä isäntä nappasi minua päästä kiinni ja kummisetä nosti niskanahkaa kohti taivasta työntäen samalla piikin lihaan...eikun nahkan alle. Homma meni hienosti, paitsi että minulla oli kuulemma turkasen paksu nahka ihmiseen verrattuna : ) Kiitos!

Kesän alku on niiin suloinen

Siis kymmenen astetta lämmintä ja vettä sataa kuin saavista kaataen. Onneksi iltapäivästä pilviin kairautui sen verran lavea rakonen, että ehdimme emännän kanssa lenkille ja aina uimapaikalle asti ennen seuraavaa kuuroa. Isäntä tuli juuri sopivasti töistä samaan paikkaan ja niinpä kaksijalkaiset heittelivät kaiken maailman risuja ja kepakoita järveen meidän pomppiessamme Saimin kanssa niitä noutamaan. Pisimmälle lentäneiden perään sai jo vähän uidakin, joten talviturkkikin tuli heti kesän alkajaisiksi kastettua! Emäntä omansa jo heittikin huhtikuun puolella ja ihmeiden aika ei ollut ihan ohi, kun isäntäkin kävi jo vapun korvissa järvessä. Olihan häpeällistä hävitä niille, mutta menenpä ensi talvena avantoon uimaan, sinne ne kurahousut eivät uskalla tulla, edes perässä. Illaksi saimme oikein miesseuraa, sisko-Saimi oli vallan otettu...purikin niin pe.....sti kyläilijää, Ånnimannia siis. Outo jätkä muuten, sillä sitä ei Sämpylän huomionosoitukset lainakaan lannistaneet. Äijä kieppui aina kun Saimi vain näyttäytyi sen perässä ja teki itseään tykö. Siksipä Saimi viettikin varsin eloisan iltapuhteen, vielä lähteissäänkin Ånni kaahotti Sämpylän kanssa ojanpohjien voikukat kumoon...

Taikasormien alla

Kaksi jäykkäselkäistä setterinarttua tapasi tänään Kirsi-fysioterapeutin. Emäntä oli meidät rahdannut paikalle ja eli toivossa josko meistä saataisiin ainakin hetkeksi leivottua notkeita ja hyväkuntoisia metsästyskoiria. Minä jouduin ensin näytöskävelemään askellajeilla pitkin pihamaata ja sitten Saimin vuoro tehdä samat liikut. Sitten minut tarkastettiin ja testattiin, joko käytän tasaisemmin molempia etujalkoja...onneksi oli sentään pientä parannusta havaittavissa...seuraavaksi taikasormet vetkuttivat meikäläisen hyytelöksi ja ihan lopuksi oli vesikävelyn vuoro. Osasin muutoin sen tuosta vain! Saimi joutui sitten vuorollaan aitakävelyyn ja portaisiin sekä tasapainolaudalle, siinä hommassa Sämpylä kunnostautui erikoisesti ja sai kehut loistavasta koordinaatiosta. Sitten Saimikin joutui hierottavaksi, kipeitä paikkoja oli koko selän mitalta, mutta onneksi sentään parantuneen takajalan liikeradat olivat hyvät. Lopuksi vielä testattiin, olisiko niskan leikkausarvesta jotain haittaa liikkeisiin, vaan onneksi mitään sellaista ei ollut havaittavissa. Ensi viikolla sitten uusiksi ja omat pyyhkeet mukaan ; )

Lopputarkastuksen tapainen

Vethaus, tänään kello kuusi ip. Helmi-Orvokki ja Saimi ryykäävät ovesta sisään isännän kanssa ja singahtavat morjestamaan ilmoittautumisen jo tehnyttä emäntää. Niin, minulla oli tänään oikean eturaajan ns. lopputarkastus lääkärin pakeilla. Siispä hetimiten piti käydä vaa'alla (vaivaiset 22kg, Saimi 24,7kg) ja morjestaa odotushuoneen osin vastentahtoiset operaatioita odottelevat. Hetken nuuhkinnan ja lököilyn jälkeen pääsimme koko revohkalla operaatiohuoneeseen, jossa hoituri ensin ja lääkäri sitten vääntelivät minua isännän pidellessä minua pöydällä henkilökunnan mielenrauhan takaamiseksi. Lämmön mittauksen (38,6C) ja pienen kävelnytarkastussession jälkeen sain tujauksen unilääkettä ja kun pikaisesti kipitimme röntgenhuoneelle, olinkin jo aika valmis nostettavaksi sisätähtäilyyn.
Siinä unia vedellessäni lääkäri sitten tarkasteli kuviani ja totesi jalan parantuneen ihan hoidetulta kohdalta ihan ok, mutta nivelalueelle oli ilmaantunut nivelrikkoa ; (( ja kannuskynnen läheisessä luussa näytti jo alun perinkin olleen hiusmurtuma. Niinpä silläkin puolella oli havaittavissa nivelrikkoa ja sen vaivojen torjumiseksi minulle määrättiin neljän viikon Cartrophen-kuuri...jonka isäntäväki piikittää!!..ehkä. Samalla reipas lenkkeily kiellettiin taas ja käskettiin seurata kiivaasti myöhemmin tällä viikolla saatavia fysioterapeutin ohjeita ja neuvoja.
Seuraava lääkärikäyntikin määrättiin, tosin vasta heinäkuun lopulle, josko sitten paikkaruuvi releineen poistettaisiin ja nivelpinnat hoonattaisiin. YÖK.

Auringonottoa etelärannikolla

Lauantai oli sitten kevään ensimmäinen valmistujaispäivä. Ja siitä kiva, että pääsimme Saimin kanssa reissuun mukaan. Taisi olla kyllä vähän pakkokin, sillä eihän sitä Espoosta Tampereelle ihan puolessa tunnissa ehdi... Juhlapaikalla asusteli Tuuli-Russelli, joka ei varsinaisesti innostunut meidän invaasiostamme, mutta vieraita kun olimme, niin mehän sitten valloitimme pihan ja Tuuli joutui sisähäkkiinsä levolle. Isäntäväki köytti meidät pihan suurimpaan omenapuuhun ja siinä me sitten pötköttelimme naatiskellen taputtelevista koirapelottomista viereista ja puoliauringosta. Välipalaksi vetelimme maksalaatikkoa suureen himoomme ja litkimme saavillisen vettä, sikäli kun emme saaneet sitä muuten vain kaatumaan... Pääsimme pikku lenkillekin Espoon metsiin, siellä oli koristeina joitain ihme bungaloveja ja muita rakenteita nurmikkoineen puiden seassa. Vaan olihan siellä paljon "stimuloivia" tuoksuja. Kotiin pääsimme tuuppaamaan alkuyöstä ja eikös Sämpylän massureppu heittäytynyt vikkeläksi kivasti loppuyöstä. Siinä sitten pariskunta; Saimi ja isäntä kipaisivat satunnaisin aikavälein kedolle pöräyttelemään. Paitti viimeisellä kerralla, silloin Saimi ehti turauttamaan soosit eteisen kynnysmatolle. Onneksi oli perin kaunis aamu ja isännällä siis pitkä pinna, sillä maton puunaamisen meni hetki, oikea sotkuhetki ;)) Tiedotettakoon kuitenkin, että Sämpyn maha tokeni aamun turautteluilla ihan kuntoon...

Punkkikausi alkoi (viimein)

Aamun pikku lenkki harjussa tarjosi keväälle jälleen erään unohtumattoman elämyksen. Sillä reissulla näet tarttui korvalehteen yksi p....een punkki. Se siinä päivän seikkaili karvapuolella, mutta kiepsahti illasta puhtaalle nahkalle ynnä kairautui reippaasti orvaskeden läpi. Illalla, pikku jumppasession jälkeen ja juuri ennen viimeistä pisulenkkiä emäntä viimein havaitsi vapaakyytiläisen. Isäntä nappasi vielä tyhjänhiveän loisen pihdeillä irti ja niisti sen hengiltä kellarin lattiaa vasten päällä pomppimalla.
Myrkkylitkun aika taitaa siis jo olla...

Saimi-setteri, kolme vee

Onneksi olkoon Saimi! Tänään siis kolme vee. Juhlan kunniaksi mennään nyt pihalle nuuskulenkille ja samalla käydään namin hankinnassa kaupassa...toivottavasti minutkin on kutsuttu niihin juhliin ; )

Terapointisessio

Viimein pääsin käymään fysioterapeutilla. Johan sitä ehdin odottakin, mutta ovat mokomat kovin työllistettyjä. Fyssarin lausunnon mukaan toipuminen on hyvässä vauhdissa. Joskin nelitassuvaa'an mukaan vasen etujalka kantoi 9kg ja oikea vaatimattomat 3kg. Yllättävää kyllä, terapeutin mielestä tulos oli ihan ok!? Sitten testailtiin erilaisia liikkuvuusjuttuja aitakävelyllä, portailla ja taivutteluilla. Kuntoutusohjeeksi sain tassun asennon parantamisen, eli tiettyjä harjoitteita isäntäväen väänneltäväksi. Tassu kun sojottaa hieman ulos ja nilkka on painuneena. Selkä ja olkapääkin ovat jumissa, joten hierontaakin kaivataan. Lihakset ovat kuulemma hävinneet. Hienoa ; ( Viikon päästä on uusi käynti ja Saimikin tulee silloin tarkastettavaksi....

8-vuotispäivillä

Huitelimme tänään porukalla kaksijalkaisten kanssa kunnon lenkin "ohjattua kaupunkivelyä". Syynä moiseen reippailuun oli tervehdyskäynti tuoreen kahdeksanvuotiaan luona, ja kulki siinä samalla pikku lahjakin matkassa. Reissu pitkin pyöräteitä ja tien reunoja kysyi kuljettajilta voimia, sillä emme olleet Saimin kanssa ihan viime aikoina kyseistä reittiä matkailleet ja sehän tietää oikopäätä pientä suurempaa pyrkimystä päästä nuuskaisemaan tien reunoja molemmin puolin. Salamannopeasti vielä. Siinä sitä on isäntäväen maine ja olkapäiden nivet kovilla sinkoilevien koirien kanssa. Pientä hiostusta aiheutti lisäksi suoranainen hellesää. Viimeinkin. Sen verran lämmöstä oli meille karvaturreille haittaa, että kaksijalkaiset selvisivät paluumatkan huomattavasti helpommalla, sillä meillä settereillä jo kieli roikkui pahasti ja minulla vielä alkoi jalkaakin juilimaan...hypi siinä nyt kolmijalkaisena helteessä raikkaana ; )

Seisontaa sisätiloissa

Rusakko naapurin pihamaalla puputtamassa tuoretta vihreää ruohoa on aika kiva katseltava. Minullakin meni melkein tunti sen ihmettelyyn ikkunan läpi. Isäntäväkeä hieman huvitti, kun seisoin hievahtamatta etujalka (tietenkin se huonompi) koholla häkin päällä ja kirsu kiinni ruudussa pitkäkorvan tekemisiä seuraillen...

Zibbii

Kaksijalkaiset rahtasivat ruokakaupasta matkassaan kunnon keittoluut meille nelijakaisille. Ensi töikseni piilotin omN pökäleeni yläkerran sohvan istuinpeitteen alle, mutta isäntä löysi sen heti. Niinpä kuskasin aarteen kellariin jemmaan ja lähdin kytsimään, josko saisin Saimin luun nyysittyä. Se mokoma oli perin keskittynyt lun murskaamiseen ja osoitti kaikenlaisilla ilmeillä valmiilta nokkapokkaan, josko ryhtyisin liian päällekäyväksi. Tilanteen huomattuaan emäntä houkutteli meidät ulos ja kun sinne kerran kuljetaan kellarin läpi, niin jouduin ojentamaan pikku murinalla Sämpylää lähentelemästä luupiiloani... Kun sitten kotiuduimme lenkiltä sain erinomaisen tilaisuuden rosvota Saimin luun ja varmemmaksi vakuudeksi vein sen omaan häkkiini jemmaan sinne jo kuskaamani oman luuni seuraksi, oviaukkoa kun on helppo vahtia ; ) Vaan ilta on pitkä ja vahtiminen vaikeaa; tällä hetkellä jyrsin Saimin luuta keskellä olohuoneen lattiaa ja Saimi jyrsii minun luutani kuistilla...molemmat ihan yhtä tyytyväisinä!

Aina sitä samaa

Keväät meinaan. Isäntäväki ähkii otsa ruvella töissä ja me Saimin kanssa käymme "rajoitetuilla" reippailuilla aamusella ja iltasella sekä pikku iltapissillä ennen yöpulle menoa. Meikän jalka on kehittynyt hitaasti mutta vakaasti kohti vakaampaa pitoa. Siinä mielessä rajoitettu lenkkeily on ollut lähempänä ortopedin liikuntaohjeita kuin vapaa rälläily metsien siimeksessä ilman huolta huomisesta. Emäntä on yrittänyt tilata minulle lääkärisedän ohjeistamia fysioterapeutin palveluita, mutta ihmispolo on niin työllistetty, ettei hänellä ole vapaita aikoja ennnen ensi elokuuta! Niinpä etujalkani on saanut huoltoa käytännössä samoilla ohjeilla kuin Saimin takajalka muinoin keväällä. Ihan eivät kaikki ohjeet vaikuta käypäisiltä vetopään paranteluun, mutta ainakin jonkinlaista tulosta on tullut, sillä en enää pompi kolmella jalalla lainkaan. Terveysasioista hupaan, sillä Saimi onnistui eilen löytämään paalin pas..a! Isäntä ei ollut järin hyvillään kaulanseudun kuorrutuksesta ; ) Saunatilat kun ovat remontissa, niin peseytymisrituaali pakoyrityksineen ja turkin pöristelyineen tapahtui tietysti pihamaalla...tuloksena oli puhdas koira ja märkä, ehkä hieman tuoksuvakin, isäntä.

Jäitä poltellessa

Päivät ne kuluu kuin unta vaan... Eilenkin olimme isännän kanssa suolla riekkumassa ja sinnehän suori myös holsku-Ånni. Saimi kohelsi tavanomaiseen tapaansa sen kanssa sen verran vauhdikkaasti, että isäntä jo pelkäsi polvikierukkansa joutuvan sorkinnan kohteeksi osuman jäljiltä. Sitten Ånni hyppi kaikkien mahdollisten esineiden perässä komeita pomppuja järveen sekä meloi kapula suussaan vauhdikkaasti rantaa uudelleen hypätäkseen. Saimi taasen kipaisi ohessa pupunetsintämatkalle ojan yli vauhdikaasti pompaten varpaita kastelematta mennen tullen...Ja minä vain yritin vempulajalallani haroa järvessä kelluvia keppejä lähemmäksi, onnistumatta. Lähinnä kuitenkin pyrin olemaan poissa tieltä tervejalkaisten riehuessa rannassa ja suometsässä. On nimittäin vielä sen verran huteroa tuo nelijalkaisuus, ettei oikein kiinnosta jäädä hullujen jalkoihin. Toivottavasti jo näinä päivinä kaksijalkaiset onnistuvat varaamaan minulle fysioterapiaan ajan ja vielä toivottavammin fysio onnistuu kuntouttamaan raajani ennen varsinaisen kesän alkua!

Kintulle kyytiä

Jippii. Vaikka menikin myöhäiseen, ennen kuin porukat saivat lastattua meidät Saimin kanssa autoon mökkimatkalle. Onneksi kotona on saunaremppa edelleen retuperällä ; ))
Näin pääsemme sentään kerran viikossa maalle meuhuamaan. Minun pitäisi kyllä kävellä narun jatkeena lenkkini, mutta onneksi isäntäväki on niin löysää väkeä, että Saimin juostua pari kertaa meistä mönkijöistä ohi hullunlaukkaa kieli vyöllä roikkuen, minäkin pääsin (säälistä) vähän nuuskimaan maastoa. Viimeisetkin lumet olivat kadonneet, joten oli hauska haistella pussutella paljastunutta maastoa ja tuoreita riistahajuja. Kummasti sitä tuli taas loikittua kaikilla neljällä jalalla. Koipi itse asiassa pelaa melko hyvin, se kun oikein testattua juuri ennen kotoa lähtöä. Kissan-rotko oli näet auton vierellä kuljeksimassa juuri kun olimme menossa pakattaviksi. Siinä sai elukka kyytiä, ja samalla Helmi-Orvokkikin, tiukassa peesissä! Talon nurkalla saivat veltostuneet etujalan lihakset ja jänteet kyytiä, kun g-voimat väänsivät kallistuksessa. Kissa ehti onneksi puuhun ja jalkani pysyi onneksi ehjänä, hienoa!
Päivän maalla pompottelun ja saunomisen jälkeen onkin sitten kiva lepuuttaa rasittunut, mutta ihan toimivaa etujalkaa isännän vieressä sohvalla makoillessa...

Lisää lausuntoja

Meinasi unohtua...minun niskapatistanikin oli tullut lausunto. Lääkäri kun luki volapyykiksi vaiko latinaksi, kirjoitetun patologin kommentit, niin tulokset olivat jokseenkin samat kuin Saimin näytteissä. Koska kyseessä siis on melko harmiton arpikudosesiintymä, ei sille nyt tehdä mitään. Sen kun sitten vain seuraillaan tilanteen kehtittymistä...

Lausuntoa kuulemassa

Hirveellä kiireellä isännän töiden jälkeen kaahasimme (jälleen kerran) Vethausiin, toiseen kotiimme, jalkani paketipoistotarkasteluun. Pakettihan jouduttiin poistamaan jo aikapäivää sitten, mutta lääkäriaika oli siis vasta tänään.

Likat perillä toisen kodin pihassa.

Ehdimme ajoissa ja pääsimme jopa tuulettamaan itseämme pellolle hetkeksi ennen tutkimuksen alkua. Siinä sitä kirsut vipattivat muutaman minuutin kovassa tuulessa ja auringossa... Sitten sisälle, ilmoittautumaan ja vielä tietysti vaa'alle. Tällä kertaa painoa oli vaivaiset 22kg, Saimillakin vain 23,2kg. Siksipä olikin jyhkeätä komennella hieman odotushuoneen Malamuutti-jättiläistä. Poika totteli reippaasti, joten olin sen kanssa saman tein hyvää pataa, Saimi taasen ärhenteli sille, kuten jätkille yleensä ; ) Niinpä isäntä kuskasi Sämpylän heti autoon, kun lääkäri oli lausunut kaulapatin häipyvän ajan kanssa. Minua lekuri vetkutteli ja väänteli. Lopulta tuomioksi tuli kevyttä kulkua hihnassa pehmeällä alustalla ja fysioterapiaa. Mausteeksi määrättiin viela pari laattaa kipulääkkeitä, josko en sitten aristelisi jalkani käyttöä. Itse raaja on ihan ok, paitsi tietysti ohut kuin tikku ja pikkuisen on liikeradoissa venyttelylle sijaa...

Pyitä ja perhosia

Frida-perro pölähti meille hoitoon ja sitten mentiinkin jo maalle. Mahduimme ihan kivasti kolmistaan Volkkarin loosteriin, enkä joutunut komentelemaan nuorempia naaraita ojennukseen. Koska isäntäväki ajatteli päästävänsä minut tarkastelemaan maastoa ilman köyden rajoituksia, rakennettiin aamusella ennen lähtöä käpälääni taasen virallinen kova paketti ns. kuusikipsin liimasiteen avulla. Arvelivat meikäläisen trammapailevan rennommin kunnon paketin kanssa, ja toisekseen, enhän minä ilman pakettia olisi päässyt edes metsään! Pääsin laukkimaan mökkimetsässä ihan mukavasti, vaikka ei minulla mitään asiaa ollutkaan Saimin ja Fridan tahtiin. Nehän huitelevat kuni p...leet! Ennen puskareissua kävimme kuitenkin kastelemassa talviturkkeja viimein auenneessa rantavedessä. Fridan oli oikein tarkoitus harrastaa vesikoirailua ja emännän videoida kyseinen sessio, mutta minä menin pakettini kera hieman liian syvään, ja niin koko porukka komennettiin kaseikon puolelle... Vieterit oikaisseen lenkin jälkeen pötköttelin tiellä aurinkoa ottamassa, vaan pikkulikat eivät pitkään malttaneet paikoillaan pysytellä. Frida yritti poimia perhosen ilmasta ja Saimi tarkasteli turhan läheltä krookuspenkkiä. Hetimiten hengityksen tasaannuttua jouduin minäkin ottamaan muutamia salamannopeita askelia, sillä lähipuista pörähti kahvihetken keskelle parit pyyt, ja pitihän niitä lähteä jäljestämään...

Paketti haneen

Viimein koitti päivä, jolloin isännältä paloivat päreet jalkapakettiini. Niinpä äijä saksi ja pätki liimasiteet ja kuusikipsit sekä rapsutteli fyllit varpaanväleistä. Sitten emäntä valmisti ihastuttavan epämiellyttävän Betadine-kylvyn jalan yleiseksi kiillotukseksi. Kaksijalkaisten hössötyksestä vapauttaa minut nelijalkaiseksi ei kyllä ollut mitään hyötyä...minä kun pompin varmuuden vuoksi mieluummin kolmella jalalla! Mennee hetki ennen kuin taas uskallan tuota huteroa raajan näköistä palikkaa käyttää. PS. Saimin niskapatti on jo melko pieni, isäntääkään ei enää paljon hävetä kuljettta sitä julkisesti ;)

2 x seisoja

Ensimmäisestä seisonnasta isäntä palkitsi oikein namipaloilla ja halilla, sillä seisoin pakettikäpälä koholla isännän ihmettelyista huolimatta sitkeästi ja hievahtamatta lehtokurppaa. Vasta kun useamman minuutin kuluttua paikalle saapastellut isäntä sai tipusen siivilleen, otin pari rivakkaa kolmijalkaista avanssiaskelta pitkänokan perään.
Toisesta seisonnasta ei sitten kovin kummasti pisteitä rapissut, vaikka ei siinä minun mielestäno mitään vikaa ollut. Isäntä vain suotta hötkyili sorsien seisomista mahaan asti ulottuvassa vedessä suolammikossa. Vaan hätä ei ollut tämän näköinen, sillä DogGusti piti vieläkin vettä, kumisukka ei edes hörpännyt poistuessani vesistä ; ))
PS. Asiasta kuudenteen: Saimin kaulapatti on nyt enää hieman tennispalloa suurempi, joten se pienentynyt melkein puoleen sunnuntaista.

Uimassa

Vaan ei onneksi liian syvällä. Vielä tänäänkin DogGustin varsi riitti ja pohja piti, eikä jalkapakettia siis vielä tarvinnut heittää roskikseen. Suolla oli kyllä kunnolla vettä suurina lammikoina ja kaikki ojatkin olivat reunojaan myöten täynnä, vaan onnistuin kuin onnistuinkin pomppimaan ojien välissä sen verran reippaasti, etten ihan joutunut uimasilleni. Sen sijaan Saimi kroolasi itsensä litimäräksi, ja vielä ilmiselvästi riemuissaan, koska melontaretket eivät jääneet yhteen ; ) Isäntä oikein rakasti ideaansa laskea meidät suolle höyryjä päästelemään kuivaillessaan sotkuisia koiriaan kelvoiksi sisätiloihin ; )

Ohutta neulaa

Hirveällä kiireellä loikootimme isännän kanssa Hattulaan kipsinvaihtoon ja kuviin. Onneksi aurinko paistoi ja moottoritietä ajelu ei meille voimille ottanut, saatoi kyllä hieman Volkkaria normäälia enemmän lämmittää. Ehdimme juuri ajoillammme perille ja punnituksen jälkeen ennen operaatioiden alkua ehdimme hetken muita odotusvuorossa olevia koiria ja kissoja ihmettelemään. Vaaka muuten ilmaisi painoa olevan vain 22,7kg, kerrankin isäntäkin oli tyytyväinen turhan läskin puutuumiseen ; )
Lääkäri-setä sammutti meikäläisen kuin saunalyhdyn ja lupasi röntgenkuvia ottaessaan vielä imaista selkäpaakustani ohutneulanäytteen, joten isäntä siirtyi ryystämään espressoa meikäläisen ollessa huoltoimien kohteena. Hyvän tovin kuluttua maailma jälleen valkeni herätyspiikin jälkeen ja vaapuin isännän kanssa ulos pissille. Sitten oli vielä vuorossa uudet toimintaohjeet ja diagnoosit ennen maksamista ja kotiinlähtöä. Varpaiden välit olivat kuulemma saaneet hittiä ja kaipasivat antibiootteja, jälleen kerran, viimeisen pakettiviikon turvaksi. Jalkaan laitettiin nyt kevytkipsi (se puumassahökötys) ja sen pitäisi, jos kuivana pysyy, olla vielä ensi keskiviikkoon, jolloin voisi alkaa roimia remmissä kuntoutusta ilman siteitä!! Keskiviikkona on siis vielä tarkastuskäynti ja samalla kuulemme neulanäytteen tulokset. Toivottavasti minkin en saa Saimi-dromedaari pahkulaa selkääni...

Pahka-Simo

Aurinkoisen ja lämpimän päivän toivossa matkailimme heti aamusta maalle. Siellä olikin vaihteeksi tilaa riekkua pitkin metsiä, joskin vielä syvässä lumessa, eikä aurinkokaan paljon paistanut. Pahka-Simo, eli Saimi laukkasi taas riemuissann pusikot suoriksi hämmästyttävällä innolla ja teholla. Minulla menoa sentään hieman jarrutti tuo ylipitkä jalankovike..josko sen huomenna saisi jo unohtaa! Päivän sitten makoilimme viimein esiin kaivautuneen auringon lämmittämällä pihamaalla häviämällä vain silloin tällöin haukkana vahtivan isäntäväen silmistä omille teillemme : ) Saunareissun jälkeen pääsimme vielä kertaalleen pusikoihin paineita purkamaan. Vetimme Sämpylän kanssa kumpainenkin vieterimme varsin suoriksi lumisohjossa. Ehdimme siinä käymään nuuskureissuilla sen verran kaukanakin, että kaksijalkaiset saivat oikein huhuilla kumpaistakin. Moisen lumisoseessa seilailun jälkeen oli kiva huomata DogGusti-kumisukkani edelleen pitävän vettä! Kuten muuten Saimin uudesta "lempinimestä" saikin jo selville, ei sen niskapatti vielä ole aikeissakaan hävitä mihinkään. Ja kaikeksi riemuksi emäntä löysi minultakin etulavan takaa patin! Isäntä oli jo melko valmis ripottelemaan meidät setterit Mellin (sen jo aikaa manalle mennneen setterin) viereen kuusen tyveen, niin kypsä äijä on koirasairaalaan ; (

Serenadi S-duurissa

Kirjurin musiikin tuntemuksessa lienee hieman toivomisen varaa, mutta Saimin pupulaulu oli kyllä kuulemisen arvoinen. Iltapäivällä näet yhytimme ulkeoillessamma vanhan tutun rusakön-jytkyn puputtamassa juuri esiin tunkevaa ruohoa. Ensin seurailimme sen puuhia tieltä (tällä kertaa isännällä oli tukeva jalansija, eikä se yhtään yrittänyt saada meitä INNOSTUMAAN pitkäkorvasta. Itsesuojeluvaistoa?) kaikessa rauhassa. Hakeuduimme vaivihkaa hieman lähemmäs paremmin nähdäksemme, mutta eikös elikko lähtenyt loikkimaan tiehensä. Sillä kohtaa isäntä löi kantapäät ketoon ja me V8:n käyntiin...hetken tilanne oli kiikun kaakun, kumpi puoli voittaa, mutta tällä kertaa massa köyden päässä vei voiton ja Saimi aloitti serenadinsa kaikkoavan ristiturvan perään. Möykkä ja jollotus oli niin hirveä, että minunkin oli ryhdyttävä säestyspuuhiin, niinpä sitten pistin sekaan sopivasti kimeää ajohaukkua. Lähiseudun asukkaat olivat todennäköisesti jo soittamassa poliisia murhapaikalle, kun isäntä sai meidät viimein vedettyä pois pupunajosta. Ei uskois, että meidän urbaanir ja lyhyet katulenkit voivat olla näin stimuloivia!

Aamulääkärissä

Saimin pahkuran kohtalon hetket koettiin heti perjantaiaamusta, sillä lääkäri oli saanut raivattua Sämpylälle konsultaatiohetken heti ysiltä. Olimme reippaina paikalla koko perheellä ja minä painelin kärkikoirana suoraan vaakaan innokkaana lääkärissäkävijänä. Puntari näytti 23,47kg ja Saimille lukema oli 24,5kg, joten kuosissa ollaan! Minä olen jopa aivan isännän asettamassa toivepainossa, vaikka naapurin äijä toistä väittikin (arvosteli minun lihonneen jalkapaketin takia). Omalääkäri tarkasteli sitten vuorollamme Saimin dromedaarin kyttyrää ja sitten kaksijalkaiset pohtivat dreenia asettamisen viisautta. Lopulta patin kohtalona oli jäädä koskemattomaksi, sillä kaikkien viisaiden mielestä sen alituinen tyhjentyminen vain lisäisi kudosnesteen erittymistä! Nyt sitten porukalla odottelemme, josko patti joskus tulevaisuudessa kasvamisen sijaan alkaisi pienetä... Iltapaivällä olimme muuten koirakävelyllä so. kuljetimme rankassa sateessa litimärkää isäntäväkeä pitkin pikkumetsän puskia ja risukoita pupuja etsiskellen. Outoa, mutta hauskaa, että aivan ison tien varressa olevassa pöpeliköös asuu niin vietävästi pitkäkorvia...vaan mikäs muu niitä siellä häiritsisi, kuin Helmi-Orvokki ja Saimi, kaksi LINTUkoiraa ;)

Miestä vietiin

Isännän jaaritellessa erään (epämiellyttävän koiran) isännän kanssa tien penkalla, äkkäsi hän rusakon puun juurelta. Tuuli taisi käydä meille epäsopivasti, kun emme jytkyä nähneet. Pikku kepposena isäntä heitti pitkäkorvaa kävyllä ja eikös se pinkaissut matkoihinsa. Me kaikki kolme koiraa aloitimme oikean kilpalaulannan elikon perään ja kun sen tuoksu viimein saavutti kirsumme, niin panimme Saimin kanssa mahanaluset jalkoja täyteen. Pahaksi onneksi olimme kiinni isännän juoksuvyössä ja vielä pahemmaksi onneksi isäntä seisoi lehtikasan peittämällä jäällä. Näin pääsimme viisi metriä eteenpäin...siitä kaksi alas ja kolme vaakasuoraan. Sitten isäntä alkoi painaa meille liikaa, mmm. ja olihan äänikin aika paha! Äijä meinaan tuli ensin turpa edellä penkan alas, sitten astui tasapainoittavan askelen suolillinkiin (ja upposi polvea myöten mönjään) ja lopulta kaatui kaalinsa kantoon.
Kotiin tultiinkin tiukasti vierellä ja nyt sihteeri hakkaa lääpiötään (lääpiö= tablet-tietokone) jääpussi otsallaan. Mutta se oli kyllä sen ihan oma vika!

Katetrointi odottaa

Saimia siis. Kun Saimin niskapatti punkteerattiin maanantaina, lääkärin kanssa sovittiin konsultoitavan torstaina, mikäli serooman kasvu ei tyrehtyisi. Siksipä isäntä on mittaillut möykkyä aamuin illoin ja toivonut patin viimein kutistuvan ilman operaatiota...vaan ei. Kasvuvauhti on ollut noin sentti per 12h, eli nyt aletaan olla jo maanantaisissa mitoissa ennen tyhjennysoperaatiota. Niinpä isäntä varasi Sämpylälle katetroinnin asennusajan huomiselle aamulle. Saa nähdä, onnistuuko moisen letkun/hanan/ pussin kanssa pelaaminen mitenkään. Vai ovatko paikat jo samana päivänä tasaisessa kudosmönjässä...yök.

Balettia

Tai jotain sen tapaista oli aamulenkkimme suolle, sillä saimme taas Saimin kanssa roimia lopuilla lumilla lammikoiden välissä aika siksakkia. Keli oli keväisen lumisateinen ja lämmintäkin melkein oli, joten kesään on vielä jokunen päivä matkaa. Kulkuni jalkapaketin kanssa sujuu päivä päivältä ketterämmin, vaikka palikka onkin vielä entisensä: ylipitkä ja jalka on hassusti kynnet alaspain. Kotonakin pääsen jo reippaasti raput (salaa) ylös ja alas, aina kun ei jaksa odottaa, että joku ronttaisi suuntaan jos toiseenkin...vaikka eikös isäntä pidä lomaansa juuri sitä varten?
Alkuiltapäivästä matkasimme emännän työpaikan kautta hoitoon Saimin kummeille. Ankara mutkailu pääkaupungin iltapäiväruuhkassa oli Saimin massulle liikaa ja se tuuppasi meidän kaikkien (hajuaistimien) riemuksi kunnon purjot takaluukkuumme. Isäntäväki, joka oli hienoissa vetimissä menossa katsomaan balettia, ei erityisesti nauttinut takapaksin siivoamisesta ja siitä huolimatta sinne juuttuneesta sulotuoksusta ;)
Perillä huoltopaikassa pääsimme tietysti ulkoilemaankin, ja tuoksut olivat siinä määrin innostavia, että Lotta-kummi oli menettää olkapäänsä kanssani. Unohtuivat hieman nuo hyvät tavat...anteeksi.
Kerrostalon rappukäytävässä oli muuten hauska paukutella ylös alas kipsipaketin kanssa. Naapurit saivat samalla nauttia "rytmiryhmästä"!

Patologin lausunto

Patovet-niminen laboratorio Helsingistä sanoi Saimin "kasvaimista" seuraavaa:
Molemissa kudosnäytteissä todetaan samanlainen löydös. Muutos sijoittuu nahanalaiseen rasvakudokseen ja ulottuu myös nahanalaiseen lihaskudokseen. Alueella todetaan vanha kudoskuolio, johon liittyy voimakasasteinen, aktiivisessa vaiheessa oleva arpikudosmuodostus, johon fibroplasian lisäksi liittyy neovaskularisaatiota. Muutokseen liittyy krooninen, pesäkkeinen, lähinnä lymfosyfäärinen tulehdusreaktio. Tällaisen muutoksen taustalla on tavallisimmin traumaperäinen tai muusta syystä johtuva verenkiertohäiriö kudoksessa. Kuolioitunut kudos on yleisesti korvautunut arpikudoksella.
...ei sitten vain olisi meidän pikku kiistelymme havaitsematta jääneitä "osumia"...

Saimille sattuu ja tapahtuu

Tai oikeammin tasan toisin päin. Aamulla näet pikkumetsässä kuusen juurakoita tutkaillessamme Saimi löysi erään sellaisen juurelta rusakon poikasen. Pienokainen oli näppärästi piiloutunut sammalen alle, mutta tutkakuonoinen Sämpylä poimi sen hellävaroen hampaisiinsa ja nosti näytille, jolloin isäntä viimeinkin havaitsi saadun saaliin! Narussa kun oli, Saimi ei ollut ns. hallintarajan ulkopuolella ja niinpä isännän JÄTÄ-komento toimi yllättävän tehokkaasti, sillä Sämpylä pudotti pupusen maahan. Siitä mini-rusakko tempaisi tiehensä pikkukorvat vipattaen...jos minä olisin ollut Saimin sijassa, olisivat isännällä alkaneet nylkypuuhat, sillä minä en POIMI pupuja puiden alta ;)
Joka tapauksessa se oli Saimin ensimmäinen oma saalis, joten propsit siitä.
Alkuiltapäivästä olikin Saimilla se sattuu-osio, sillä niska-serooman punkteeraus odotti. Omalääkäri pumppasi Sämpylän niskapatista kaarimaljallisen nestettä ja totesi siinä punkteeraillessaan nahkan alla olen myös hieman fibroosia (kuulemma verihyytymää), joka kuitenkin sieltä ajan kuluessa häipyy. Operaation jäljiltä Saimille mahtui taas kaulapantakin normaaliin kohtaan, mutta punkteerausreikä jäi ekasta kerrasta poiketen vuotamaan, joten kotona Saimi joutui suihkuun muistuttaessaan aivan ampumahaavoitettua. Koko rintakarvasto kun oli verisen kudosnesteen sotkema!
Nyt katsellaan torstaihin saakka, pysyykö patti aisoissa ja jos ei, niin sitten otetaan käyttöön sotkuisempi menettely, eli laitetaan likalle dreeni...

Kumisukalla töitä

Aamulenkillä, joka tänään oli heti ennen puolta päivää (kaikkia kun nukutti niin kivasti) kipaisimme suolle tarkastamaan kevään etenemistä. Yllättäen vaihteeksi satoi ja yhtä yllättäen suolla oli kunnon sulavesilammikot. Minäkin sain taas seikkailla ilman hihnan kiertämää, vaan en pysynyt lähelläkään Saimin vauhtia, joka paahtoi aivan älyttömästi lammikoiden yli, taisi olla pikkuisen patoutuneita energiavirtoja eilisestä takaluukkumatkailusta. Ei siinä dromedaarin möykky kaulassa paljon painanut (koskahan sekin siitä häviää)! Minäkin sain seikkailtua itseni erään lammikon taakse ja päätin sitten oikaista lumisiltaa sen yli. Senhän melkein jo etukäteen tiesi, että uimareissu siitä tulisi. Mulahduksen jälkeen isäntä hullunaan riipi jalkapakettini suojuksia irti tarkastaakseen kipsin tilan ja DogGustin (se kumisukka) irti saatuaan huokaisi helpotuksesta sillä sen varsi oli ollut riittävän pitkä...paketti oli siis kuiva. Ihan itse vain totetan, että aika huolimatonta porukkaa tuo isäntäväki, sillä kipsin kastuminen olisi tiennyt lääkärireissua oikein nukutuksen kera. Eihän sitä halvatun palikkaa saa irti kuin sirkkelillä, kuten tiistaina saimme huomata.

Muuttotöissä

Aamulla varhain tapaturmapäivän (pe 13. päivä) kunniaksi isäntä junttasi Sämpylän ja minut Volkkarin takaluukkuun sateelta suojaan ja matka valtiomme pääkaupunkiin alkoi. Vetokoukussa roikkui kärry, joten reissuun meni tovi normaalia pidempään, mutta perille päästiin Pohjois-Haagaan. Siellä meitä tuli moikkaamaan Frida ja kummisetä! Teimme pikaisen tuuletuskierroksen kaninjälkiä nuuskutellen, ennen kuin taas majoittauduimme takaloosteriin odottelemaan isännän ja kummisedän kesärenkaiden vaihtotoimien valmistumista. Sitten köröteltiin Saimin kummin residenssille pakkaamaan muuttotavaroita kärryyn ja uudelle asunnolle vietäväksi. Sielläkin ensin pääsimme tarkastamaan piha-alueen kaninkolot isännän ja L:n kanssa ja saimme molemmat pienessä hetkessä epätoivon valtaan pikku vedoilla nopeasti vaihtuviin suuntiin liukkailla kallioilla...
Sitten taas matkailtiin ja matkailtiin ja kuskattiin tavaraa...kunnes olimme saaneet viimein pakattua Ikean hankinnat kärryyn ja ajettua kamat uudelle asunnolle. Siellä pääsimme emännän kanssa tutustumaan Espoolaiseen metsään, joka olikin riemastuttava tuttavuus, ainakin kun sinne pääsi kahden tunnin autossamakoilun jälkeen ; )
Hämärän laskeutuessa ja sateen edelleen jatkuessa lähdimme sitten viimein kotia kohti ja perille päästiin juuri tämän päivän puolella...ja sade jatkui aina vain, onneksi sentään tuli vettä.

Viilinä ja vapaana

Aamulenkki loskalumisella suolla oli vaihteeksi mukavasti poikkeuksellinen, sillä pääsimme Saimin kanssa laukkaamaan ilman narujen kahleita! Kipsijalkana konkatessani vauhti ei päätä huimannut, eikä ketteryyskään olisi kehuja kerännyt. Saimi sen sijaan veteli oikean setterin vauhdilla lääniä ristiin rastiin oikein sielunsa kyllyydestä. Kaulan nestepussukka on taas likalla hiljakseen kasvanut kiristyskaulurista huolimatta, mutta se ei näytä vauhtia hidastavan...

Tikkipäivä

Melkein jäi rääpät silmiin aamusella, kun jo pakkauduimme Volkkariin ja keula suunnattiin Hattulaan. Oli aika raksia hakaset Helmistä ja sitten myöhemmin Saimista napsia tikit.
Hattulaan ehdittiin sopivasti ja tuskinnolimme kaksijalkaisten kanssa päässeet tutkimushuoneeseen, kun jo kelluin piikin jäljiltä pilven reunalla. Isäntäväen automaattikahvitellessa odotustilassa lasikuitusirkkelin ulvonta alkoi ja minulta (kuulemma) paino väheni. Vaaka olikin näyttänyt 24,6kg, paljonkoos paketilla lieni painoa. Siitä ei näet selvää saatu, sillä ulkoilutettuaan pikaisesti Sämpylää (eivät kehdanneet tuoda sitä sisään hirmuisen nestepussin vuoksi) isäntäväki saikin jo minut palautuspostissa, ja uuden lasikuitukipsin kanssa! Pikkuisen oli nukutuksen jäljiltä pöllämystynyt olo, mutta onneksi automatkan aikana jo pääppö selvisi kohtalaisesti. Niinpä pääsin käymään ihmettelemässä Saimin tikkioperaatiota "omaeläinlääkärillä". Saimi vaai'ittiin ensiksi 24,5kg:oon ja sitten olikin jo tikkiraksinnan aika. Omalääkäri napsi ja poimi ompeleet nopsasti irti, mutta pidempi aika meni imutelessa useammasta reiästä Saimin vt. kaulapussi kaarimaljaan. Tököttiä kertyi muutama desi ja olipas Sämpylä taas vaihteeksi normaalin näköinen!
Kotosalla isäntäväki innovoi emännän (onko tarkennus tarpeen?)legginseistä Saimille kaulatuen, jonka olisi tarkoitus estää isommat nestekertymät...saas nähdä toimiiko idea.
Yhteenvetona keikoista todettakoon, että minulla on nyt tämä paketti jalassa 23.4. asti ja samalla antibioottikuuri kymmeneksi päiväksi. Sitten otetaan uudet kuvat ja laitetaan todennäköisesti kevyempi lasta. Saimi taas saa remuta jo vapaasti, kunhan ei valjakkokoiraksi ryhdy. Sen kasvainten näytteistä ei ollut vielä tullut tuloksia.

Pelikaanista dromedaariksi

Eiliset ja tämänpäiväiset riekunnat Fridan kanssa ovat saaneet Sämpylä-Pelikaanin muuttumaan Sämpylä-Dromedaariksi; kaulan leikkausarven kohdalle kun on kerääntynyt aikas patti nestettä odottamaan tiistaista kuppaustaan. Saimi on kuitenkin supereippaalla päällä ja aamullakin se nyhti "lehmää" Sidoste-Sukka-mainoksen  tyyliin oikein hartaasti Fridan kanssa.

Kivijalka kevähangella.

Iltapäivästä pääsimmekin sitten pitkästä aikaa käymään mökillä. Järvellä oli kirkas auringonpaiste ja lumikin kesti hienosti juosta...siis ihmisten ja Saimin. Toisaalta en minäkään ihan osattomaksi ulkoilusta jäänyt, vaan pääsin myös ottamaan joitakin rivakoita askeleita, jopa ilman narua.

Kumma muuten kuinka keväinen ilma väsyttää, tuskin saimme syötyä, kun jo ryhtysimme yöpuulle Saimin kanssa ; ))

Kivijalka ja Pelikaani sekä kevätpäivä

Korkkasimme tänään Sämpylä-Pelikaanin kanssa terassikauden. Viimeinkin siis aurinko paistoi sen verran lämpimästi, että tarkenimme juuttua keväästä naatiskelemaan pihakiville. Isäntä kun oli viimeinkin saanut lapioitua emännän kanssa lumimyräkän jätteet kuvan reunalle...kola sentään on vielä asemissa tulevia tuiverruksia varten...

Pelikaani

...joka ei lennä, mutta pussi kaulassa alkaa erehdyttävästi muistuttaa pelikaanin nokkasäkkiä. Saimilla meinaan on "hieman" kertynyt nestettä kaulan leikkausalueelle. Lääkäri arvelikin jo kaulakarvoja epätoivoisena ajellessaan Sämpylän löysän kaulanahkan aiheuttavan nesteen kertymää ja näin on käynyt. Emäntä tuossa juuri totesi huomisen vapaapäivän kuluvan tavanomaiseen tapaan eläinlääkärivisiittiin...josko lekuri punkteeraisi turhat nesteet ulos. Isäntä arveli Saimin nahkan olevan niin löysän, että nesteet saisi nahkaa pyörittelemällä ulos vaikka silmäkuopista ;)

Takatalvehko

Aamulenkki meni vielä isommin möyrimättä, mutta iltapäivästä olisi jo kaivannut auraa etenemisen tueksi. Lunta oli pöllyttänyt ja edelleen pöllyttää sen verran reippaasti, että lasikuitukipsikään ei enää pysty riittävästi kolaamaan kulkureittiä puhtaaksi, vaikka aika uran tekeekin.
Oi ihana huhtikuu, kauniine keväisine iltoineen ; )
Tänään vietimme muuten ensimmäisen yhteisen rautahäkkipäivän, molemmat omissa häkeissämme, ja vielä pönttö päässä kummallakin. Vaurioita syntyi vain Saimin juomakipon kellahduksesta, joka sekin heilahti kriittisesti vasta kun Sämpylä tervehti kotiin palaavaa isäntää tavanomaisen reippaasti riekkuen. Teräslankahäkki kesti kuin kestikin ulospääsy-yritykset tuossa hektisessä hetkessä...

Aurinkoista

Oli perro toennut yön aikana. Niinpä teimme yhteisen aamulenkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Jopa Frida innostui nuuskimaan tuoreita kevätlaikkuja; vaan tuskinpa se niistä jäniksen hajuja äkkäsi. Tai mistäs senkään lopulta tietää, vaikka kuinkakin hienosti eri riistan vivahteet tunnistaisi sen isommin elämöimättä ;)
Elämöintiä sen sijaan saivat osakseen oudon näköiset pikkulikat, joita seilasi laumoittain koppa kainalossaan pitkin katuja. Me Saimin kanssa muistelimme niiden olevan virpojia, joten saivat meidän puolestamme kerjätä suklaamunia ihan rauhassa...

Kivijalka

Eikö olekin vakaa ja hieno tuo uusi lempinimeni : ) Tämän epiteetin sain kuitenkin isännän silkasta hermostumisesta, kun aamutuimaan ennen kellon sointia otin muutamia kymmeniä verryttelyaskelia ja samalla paukutin kipsiäni lattiaan ja patteriin. Kivijalasta lähti sellainen pauke, että siihen olisivat jo pidempaäänkin maatuneet havahtuneet kylkeään kääntämään. Aamulenkki kaiken kansan ihmeteltävänä tehtiin reippaassa lumisateessa!! muutaman korttelin mittaisena isännän ihastellessa kevään etenemisen voimaa. Saimilla oli karvattomien laikkujensa suojana sellainen kokoelma T-paitoja yllään, että mieleen tuli elävästi erään EU-maan syrjityn vähemmistön kaduillamme näkyvät edustajat. Minä taas pärjäsi sukalla ja sen päällä olevalla keltaisella Dog Gusto-kumijalallani (edelleen ehjä). Heti aamuevästyksen jälkeen kummi tuli Fridan kanssa kylään. Rajoitetun alkuhuuman jälkeen pärjäsimme porukalla ihan kivasti, mutta sitten Saimi ja minä jouduimme kotimiehiksi muiden lähtiessä kaupoille. Tuliaisina reissulta saimme ikiomat yksiöt. Saimin tultua tekstiilihäkistään läpi torstaina, oli näet osoittautunut välttämättömäksi (kaksijalkaisille), että häkkimateriaalin oli oltava metallia. Niinpä saimme toimistoiksemme/putkiksemme helkkarin suuret mustat häkit. Isäntäväen mielestä ne ovat varsin raflaavia sisustuselementtejä olohuoneeseen ja kuistille...kokonsa puolesta kaksi häkkeröä kun ei mahdu samaan huoneeseen ; ) Uusi toimistoni sisustettiin rivakasti vanhoilla täkeillä oikein miellyttäväksi unitilaksi, johon jo muutamaankin kertaan vetäydyin nuorison riehunnalta suojaan... Loppuillasta saimme koirasaairaalaamme uuden potilaan, sillä Frida alkoi yllättäen varoa samaista oikeaa etutassua, joka minullakin on paketissa. Tarkkojenkaan syynäysten jälkeen moiseen ei löydetty akuuttia syytä, joten vetäydyimme yöpuulle ja tarkastamme sunnuntaina, josko perro jo olisi toennut...

Parit röntgenkuvat minun jalastani...

Isäntä sai viimein koneelle röntgenkuvani, joten lisätäänpä ne tähän. Ekaksi on korjaamaton versio ja sitten helposti havaittava korjattu; artifisiaali tuote kun erottuu aika hyvin kuvissa. Lenkit ovat "tikkejä" eli metallihakasia...

Ennen

Jälkeen

...ovatpas naurettavan kokoisia. Kannattaa tarkastaa Picasasta, ovako siellä hieman suurempia ; )

Irlanninsetteri on urheilullinen koira

Saimin lääkärireissun jälkeen perheessämme on nyt kaksi tosi urheilullista metsästyskoiraa. Sämpy meinaan makoilee lattialla aika pöllyssä, vaikka kuvassa aika reippaalta näyttääkin. Saattaapa reippaampi ulkoilu tökkiä likalla päivän pari ; ) Minä taas pystyn ottamaan muutaman sata metriä hölkkää kipsi eteen ojennettuna ja samanpuoleista takajalkaa normaalia enemmän eteen työntäen...
Saimilta siis operoitiin kaksi kasvainta omalla kotilääkärillämme puolilta päivin. Toinen nipsaistiin vatsan puolelta ja toinen niskasta lavan etupuolelta. Lääkäri raapaisi pois paakkujen lisäksi aikas möllykät lihastakin ja tikkasi maarupuolen umpeen sulavilla tikeillä ynnä kursi selkäpuolen pois otettavilla neuloksilla. Patit toimitettiin tarkempiin tutkimuksiin, mutta lääkärin arvion mukaan kysessä eivät olleet hyvälaatuiset tuotteet; siksipä pois otettiinkin aika reippaasti viereistä kudosta. Ei Saimia nyt sentään heti kuoppaan oltu tuomitsemassa, vaan lekurin arvio paranemisesta oli aika positiivinen. Katsotaan.

Mitäs me urheilukoirat ; ))

Kapulajalka

Hieno lasikuitukipsini aiheuttaa aikas paukkeen, kun sillä hutkaisee seinään tai lattiaan. Onneksi olen oppinut leikkimään erään tunnetun keskieurooppalaisen historiallis-poliittisen suuntauksen edustajaa ja laukkaamaan tarvittaessa kolmella jalalla kipsi eteen sojottaen ; )
Pikkuisen väsyttää vielä maanantainen operaatio ja kun vielä samalla on pahasti juoksu kesken, niin olo ei ole parhaimmillaan. Onnistuinkin rääkkäämään isäntää passelisti yöaikaan inistessäni unissani. Äijäparka pomppi heti pystyyn ja tunki nieluuni ruutallisen Loxicomia. Se hyvä puoli myrkystä oli, että viihdyin puolen seuraavaa päivääkin pönttö päässäni häkitettynä isommin riehaantumatta. Toisaalta Saimikin pysyi häkin sisäpuolella, vaikkei lääkehuuruissa ollutkaan, kunnes sitten tosin kaatoi yksiönsä innostuksissaan hoitajamme saapuessa puolilta päivin.
Iltapäivästä Saimin juutas pääsi isännän kotiuduttua töistään sen kanssa oikein juoksulenkille, kun taas minä jäin soffalle pötkölleen Lotan kanssa. Onneksi "siskolikka" joutui kipittämään kunnon lenkin kurassa, sillä juoksun ja pesun jälkeen se ei turhia ole riekkunut...

Takaisin kotiin

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin.

Paksissa...matkalla kotiin!

En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Hauras anatomy, l. sick setters...uusi reality-sarja

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin. En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Ortopedin tuomio

Emäntä soitti tikkuisen päivän lopulla Vethausin ortopedille. Meikä kun näytti umpisurkealta, enkä pystynyt edes tilkkaa jalalle varaamaan. Pisureissutkin olivat yhtä tuskaa kakkosten vääntämisestä puhumattakaan ;)
Lekuri vilkaisi eilisiä röntgenkuvia pari sekuntia ja lausui viidennen varpaan vääntyneen sijoiltaan...tai ainakin jotain sinnepäin. Leikkaus siis odottaa meikäkoiraakin ja äijien kanssa vehtailu loppui tähän pisteeseen! Maanantaina puukko odottaa, josko sinne jotenkin selviäisi. Isäntäkin yritti auttaa parhaansa mukaan ja värkkäsi jalkani tueksi puolen kuution lastan, sillä nyt ei ainakaan juosta. Mutta pääsihän sentään tuolille kapuamaan : ))

Jänismetsän jäljet

Tällaiselta näyttävät jäljet, kun piuko setteri on hilpaissut jäniksen perään.

Jäljistä päätellen räpyläni jäi kiinni jonnekin, josta sitten olen riuhtonut sen irti voimalla. Onneksi muistikuvani ovat tapahtumain kulusta hieman hämärät, ehkäpä eiliseen nukutukseen ja herätykseen käytettyjen medisiinien vuoksi. Osaa sekä arpaa lienee myös opiaattipohjaisella kipulääkityksellä. Olinkin aika pöllyssä eilen illalla kotiuduttuani ; )
Nyt pää on jo seljennyt, mutta jalka on (kuten näkyy) aika turvoksissa ja musta...
Posittivisena huomiona kirjattakoon painoni, joka lääkärivaa'alla mitattuna oli eilen 24,5kg.

Unten mailla

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin. En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Vethaus on toinen kotimme

Ehdin heräillä Vethausissa ja ostaa puolelleni sairaalan koko henkilökunnan sympatiat reippaalla olemuksellani ennen kuin emäntä posahti paikalle. Ratkiriemukasta jälleennäkemistä paransi vielä lääkärin kehut emännälle meikäläisen edesottamuksista. Sitten pääsin sylikyydissä Volkkarin takapaksiin, emäntä kun oli unohtanut remmin kotiin. En siis päässyt hyödyntämään emännän juuri ostamia extra-tyyriitä kumisaappaita. Moiset kalossit tarvitaan suojaamaan jalkaa laitettua lasikuitukipsiä, se kun ei saa kastua! Kostumisen välttely tuleekin olemaan työläin projekti seuraavien viikkojen aikana. Kotosalla Saimi oli huolissaan odotellut meitä saapuviksi ja ikäväänsä lievittääkseen poiminut pianon päältä setteritaulu kaverin saadaksensa...vaikka se telkkaria katseleekin, niin emme sentään uskoneet sen taiteesta ymmärtävän ;) Jälleennäkeminen oli Saimin puolelta niin ylitsevuotavainen, että sain päästellä pikku murinat hössöttäjän taltuttamiseksi. Isomman mekkalan laannuttua olen vedellyt lähinnä hirsiä emännän vahtiessa haukan lailla, etten jyrsi kipulaastariani, pönttöä kun ei kotona pidetä, jos joku on vahtimassa... Isännän kotiuduttua käperryin sen kainaloon sohvalle ja kuuntelin samalla äijän mutinaa sen kirjaillessa tätä juttua ;))

Kevät ja hormonitulva kohisevat

Naapurin vanha Kaapo oli tänä aamunakin suorastaan sukat makkaralla, kun käväisin pikaisesti veikistelemässä sille. Kaapon emäntä yritti kaikin keinoin toimittaa urootansa sivummalle, mutta jo pieni perän pyöräytys puolitiessä sotki sedän pasmat. Sen verran rouheasti on tänä keväänä tarjolla hormonituotantoa juoksuntilkkeeksi meikäläisellä. Päivän päättyessä lämpö oli laittanut jo ojat pulisemaan (joo, kohiseminen on todellakin vielä liioittelua, mutta kyllä sen lööppiin voi laittaa ; )) ja me ulkoilimme Sämpylän ja isännän kanssa möhjöksi vetäneessä lumessa ensin tien poskia, mutta vetäydyimme metsän suojiin "puhtaalle" lumelle turkiputsuuseen ennen kotiin paluuta. Suorastaan historiallista tässä tuiki tavallisessa kuviossa oli se, että Saimilla ei ollut suojauksia jalassaan, eikä nahka kuitenkaan mennyt aivan ruvelle! Oliskohan sisko-setteri viimein tyystin parantumassa jalkavaurioistaan?

Sinne ja takaisin

Sunnuntairetki Mikkeliin otti muutaman tunnin autossa istumista ja pari hetkeä maastoulkoilua. Kennelissäkin kävimme ja pääsin moikkaamaan tulevaa sulhoani Gypsya. Jätkä ei juuri Casanovan taidoillaan vakuuttanut, vaan toisaalta olinhan minäkin vasta toista päivää juoksuinen ; ) Noo, tulihan sitä sentään tutustuttua ja enkä lopulta tarjoillut koijarille edes hammasta, saattaapa siis olla tukevaisuutta tällä suhteella...

Kevään riemu alkoi

Viikolla iski into nuuskia kaikki keltaiset postikortit tavallista tarkemmin tien poskista . Samaan syssyyn tuli vielä ikiaikainen tick-vaivani, joka napsahtaa aina päälle viettien jyllätessä; leukojen louskutus meinaan. Tänään sitten tuo valmisteleva hormonihuuhtaisu päätyi mehutehtaalle. Jäljet kevään juoksusta kuulemma näkyivät jo "pussihousujeni" päärmeistäkin, siksi punaisia karvoja seassa oli. Residenssissämme on nyt siis kaksi vaippakuntoista narttua, mitä nyt Fridalle sopisivat paremmin Pampersit!

"Nukkuu" Perron kanssa

Illalla juuri enne unuaikaa saapuivat Saimin kummit Frida-perro pykälässään. Fridan oma isäntäväki kun otti ja lähti pohjoiseen riekkumaan mäkeen ja jätti pikku-perron huoltoon toisille kummeille. Karvapallo heitti normityyliin minulle liian railakkaat moikat ja kun huomautin asiasta, niin likka lurautti läikän sohvalle ; )...ja niin koitti huoltosedälle hetki rätin kanssa!
Yöksi Frida majoitettiin meidän kanssamme isäntäväen makuuhuoneeseen ikiomalle matrassilleen, vaan eihän se sillä viihtynyt. Sen kuin vaelsi ympäri makkaria ja inisi...tai sitten lupsutti Saimin naamaa ja korvia ; ))
Isäntäväki oli aamuseitsemältä jo melko kypsä aamulenkille, eipä silti, niin mekin Saimin kanssa...

Virallisia tuloksia

Postilaatikosta löytyi laskujen seasta eläinlääkintäaseman breivi. Kuvertissa oli odotettu laboratorion tulosluiska, josta ilmeni seuraavaa:
S-T4 + TSH (koira) Tutkimukset: S-T4/ TSH (Koira), Tulos 231,4 (>30). [Viitearvot suluissa]
S-T4 + TSH (koira) Tutkimukset: S-T4 (Koira; Kissa, Hevonen), Tulos 32,4 nmol/l (17-53).
S-T4 + TSH (koira) Tutkimukset: S-TSH (Koira), Tulos 0,14 (0 - 0,5).
...revi siitä. Siis jos jotain ymmärsit ; )
Yhteenvetona kuitenkin voi todeta, että mitään vikaa kilpirauhasarvoissa ei ollut!

Omppu kuskaa, Helmi kulkee

Tänään oli juhlapaivä, meinaan Ompulla (mikä ettei minullakin), joka pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan meidän settereiden kanssa. Heti kun kulkueemme pääsi pikkuisenkin sivummalle, niin Omppu sai köyteni käteensä ja koska kyseessä ei ollutkaan emännän ja isännän kokoinen jötkäle narun päässä, niin heittäydyin kiltiksi koiraksi ja kuljin suorastaan sivistyneesti taluttimessa. Tuli siinä samalla emännälle esitettyä omia parempia puolia ; )

Tuloksia

Emäntä sai tänään eläinlääkäriltä kilpirauhastulokseni. Lukemat olivat kuulemma aivan normaalit (tarkat arvot saapuvat kirjeessä, kunhan etana sen kotiin kuljettaa)! Ainakin tuolla perusteella pitäisi mahdollisesti tulevien lisääntymisharjoitusten onnistua ;)
Unohdin muuten eilen kirjauttaa painonmittaukseni talteen, tulos oli tällä kertaa 24,7kg.

Reviirin asiakkaana...taas

Aamulla aurigon noustessa venyttäydyimme emännän kanssa reissuun. Tavanomaiseen tapaan Saimin jalka pakettiin ja sitten harjun kautta kohti eläinlääkäriasema Reviiriä. Lievällä kiireellä kipitimme huoltoon ja meinasimme jopa myöhästyä; kiitos älyttömän hitaiden liikennevalojen aivan loppusuoralla.
Lääkärissä Saimilta nipsaistiin tikki pois, katsottiin jalkasuojuksen alle ja todettiin pikkulikan parantuneen oikein mukavasti. Ei puutu kuin karvaa!
Minä olin paastonnut kilpirauhastestiä varten jo kokonaiset puoli päivää (12h) ja sekin homma hoidettiin kitkatta pois jaloista. En pahemmin pistänyt hanttiin vaa'alla käyntiä, hoitopöydälle kiipeämistä ja piiktystä, mutta kiristyssiteen sentään huomasin. Arvot saadaan parin päivän sisään, vaan lekuri totesi meillä koirilla arvojen vaihtelevan joka tapauksessa melkein päivittäin, ettei tuosta tainne olla nitään hyötyä noin lisääntymistä ajatellen...
Kotimatka tehtiin hieman vapaammissa merkeissä ja niinpä Saimin häntä ryhtyi taasen pirskomaan verta ja jalkakin oli kuin raastimen jäljiltä (side kun putosi jonnekin maastoon). Onneksi moiset vauriot sentään tukkeutuvat pikku vesipesula ja rasvauksella...kunnes hajoavat seuraavan kerran...älkää hankkiko Suomen talveen ja lumeen karvatonta koiraa!