maanantai 21. toukokuuta 2012

8-vuotispäivillä

Huitelimme tänään porukalla kaksijalkaisten kanssa kunnon lenkin "ohjattua kaupunkivelyä". Syynä moiseen reippailuun oli tervehdyskäynti tuoreen kahdeksanvuotiaan luona, ja kulki siinä samalla pikku lahjakin matkassa. Reissu pitkin pyöräteitä ja tien reunoja kysyi kuljettajilta voimia, sillä emme olleet Saimin kanssa ihan viime aikoina kyseistä reittiä matkailleet ja sehän tietää oikopäätä pientä suurempaa pyrkimystä päästä nuuskaisemaan tien reunoja molemmin puolin. Salamannopeasti vielä. Siinä sitä on isäntäväen maine ja olkapäiden nivet kovilla sinkoilevien koirien kanssa. Pientä hiostusta aiheutti lisäksi suoranainen hellesää. Viimeinkin. Sen verran lämmöstä oli meille karvaturreille haittaa, että kaksijalkaiset selvisivät paluumatkan huomattavasti helpommalla, sillä meillä settereillä jo kieli roikkui pahasti ja minulla vielä alkoi jalkaakin juilimaan...hypi siinä nyt kolmijalkaisena helteessä raikkaana ; )

Ei kommentteja: