PK-seudun rariteetteja

Mökkeilyn jälkeen ohjustimme kakkoshuoltoautoksi Pasilaan asti. Hullut pyörähemmot olivat ehtineet perille ennen sadetta puoli seiskalta ja me tarjoilimme matkalaisille kullekin kasiillisen puhtaita (erittäin tarpeellisia) puhtaita vaatteita. Äijälauman kylpiessä matkapölyjä nahkastaan saunalla me Saimin kanssa pääsimme hieman nuuskimaan Radiotalon parkkipaikan tuoksuja. Tuskin olimme päässeet luukusta ulos, kun meidät jo toivotettiin tervetulleeksi jollain ihme volapyykillä, sillä emme olleet koskaan aiemmin kuulleet vihastuneen meriharakan mekastusta. Tuo outo oranssinokkainen pudottautui iljettävästi taapertamaan naamojemme eteen ja kimittämään aina raivostukseen asti. Saimi varsinkin riehaantui mokomalle härnääjälle ja riuhtoi villieläimen tavoin emännän hermot riekaleiksi narunsa päässä. Onneksi miehet jo melko pian tulivat pesulta ja pääsimme lähtemään Leppävaaraan eväälle. Paikalle tuli myös perro-Frida, (se on varmaan kovastikin tottunut tähän vihamieliseen rannikoseudun faunaan) jonka kanssa Saimi melttosi hetken ylemmyyttänsä osoittaen. Minä taas jouduin kummisetäni pahoinpitelyn kohteeksi, kun sain emännän termospullossa rahtaaman viimeisen cartrophen-piikin niskavilloihini...ja tosiasiassahan me koirat emme edes saaneet muonaa, vaan kaksijalkaiset mutustivat tyytyväisinä pizzan hemmoon...