Isännän jaaritellessa erään (epämiellyttävän koiran) isännän kanssa tien penkalla, äkkäsi hän rusakon puun juurelta. Tuuli taisi käydä meille epäsopivasti, kun emme jytkyä nähneet. Pikku kepposena isäntä heitti pitkäkorvaa kävyllä ja eikös se pinkaissut matkoihinsa. Me kaikki kolme koiraa aloitimme oikean kilpalaulannan elikon perään ja kun sen tuoksu viimein saavutti kirsumme, niin panimme Saimin kanssa mahanaluset jalkoja täyteen. Pahaksi onneksi olimme kiinni isännän juoksuvyössä ja vielä pahemmaksi onneksi isäntä seisoi lehtikasan peittämällä jäällä. Näin pääsimme viisi metriä eteenpäin...siitä kaksi alas ja kolme vaakasuoraan. Sitten isäntä alkoi painaa meille liikaa, mmm. ja olihan äänikin aika paha! Äijä meinaan tuli ensin turpa edellä penkan alas, sitten astui tasapainoittavan askelen suolillinkiin (ja upposi polvea myöten mönjään) ja lopulta kaatui kaalinsa kantoon.
Kotiin tultiinkin tiukasti vierellä ja nyt sihteeri hakkaa lääpiötään (lääpiö= tablet-tietokone) jääpussi otsallaan. Mutta se oli kyllä sen ihan oma vika!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti