keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kapulajalka

Hieno lasikuitukipsini aiheuttaa aikas paukkeen, kun sillä hutkaisee seinään tai lattiaan. Onneksi olen oppinut leikkimään erään tunnetun keskieurooppalaisen historiallis-poliittisen suuntauksen edustajaa ja laukkaamaan tarvittaessa kolmella jalalla kipsi eteen sojottaen ; )
Pikkuisen väsyttää vielä maanantainen operaatio ja kun vielä samalla on pahasti juoksu kesken, niin olo ei ole parhaimmillaan. Onnistuinkin rääkkäämään isäntää passelisti yöaikaan inistessäni unissani. Äijäparka pomppi heti pystyyn ja tunki nieluuni ruutallisen Loxicomia. Se hyvä puoli myrkystä oli, että viihdyin puolen seuraavaa päivääkin pönttö päässäni häkitettynä isommin riehaantumatta. Toisaalta Saimikin pysyi häkin sisäpuolella, vaikkei lääkehuuruissa ollutkaan, kunnes sitten tosin kaatoi yksiönsä innostuksissaan hoitajamme saapuessa puolilta päivin.
Iltapäivästä Saimin juutas pääsi isännän kotiuduttua töistään sen kanssa oikein juoksulenkille, kun taas minä jäin soffalle pötkölleen Lotan kanssa. Onneksi "siskolikka" joutui kipittämään kunnon lenkin kurassa, sillä juoksun ja pesun jälkeen se ei turhia ole riekkunut...

Ei kommentteja: