Illan rientona huitelimme emännän, sen kaverin ja isännän kanssa Tohloppijärven ympäri, juoksuvöissä, mutta kävelyvauhtia. Paluumatkalla pellon kohdalla isäntä päästi minut juoksemaan sängikköön ja Saimikin sai vapaat jalat. Painellessamme pellolle isäntä äkkäsi sen laidassa jäniksen, ja sen jälkeen kaksijalkaiset pystyivät vain seuraamaan tapahtumain kulkua. Ensin Saimi juoksi pupusta ohi sitä huomaamatta, vaikkakin haistaen. Sitten minä sain pitkäkorvan silmiini ja singahdin kimppuun. Elukka istuskeli täkynä oikein viime hetkeen ja lähti sitten kaseikon halki. Sillä kohtaa isäntä sai sätkyn, sillä pusikon läpi pääsee suoraan tielle. Sinne ristiturpa minut veikin ja suoraan yli vain! Kadotin saaliskandidaatin tien reunan talon pihaan ja pörräsin pitkin tienpenkkaa sitä etsien. Kiitos punavalkoisen huomioväritykseni, paikalle osuneet autoilijat (ainakin neljä), hiljensivät ja pysäyttivät etsintäkierrosteni kohdalle. Isäntä oli sillä välin kipaissut näköetäisyydelle ja uskalsi kutsua minua luokseen (juuri ja juuri, sen verran hävetti tiellä seikkaileva koira. kirj. huom.). Kilttinä koirana juoksin tien yli isännän luokse, vaikkakin ilman saalista, keräämään kehuja! Autoilijat ja yksi lenkkeilijäkin uskalsivat sitten viimein jatkaa matkaansa. Isännän ja emännän mielestä saamme piakkoin lukea minua ja omistajiani ylistäviä kirjoituksia lehtien yleisönosastoista ; )
Pupu muuten oli taatusti sama rusakko, joka jo kevättalvesta hinautti minut tien yli. On senkin puuhat melkoista venäläistä rulettia. Voihan näet olla, että puskuri napsahtaakin sen päähän. Se on ainakin selvää, etten ihan heti pääse ao. alueella irti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti