Illan ulkoilusta oli siis luvassa hieman normaalia pidempi sessio, päättelin alistuessani husky-valjaiden asennukseen. Niitä kun ei päällensä saa ilman kovavauhtisempaa kulkua. Tällä kertaa ei kuitenkaan juostu, vaan käveltiin reippaasti Tohlopin rantaa ympäri. Uimarannan kohdalla löimme Saimin kanssa jarrut päälle ja seisoimme tiukasti kirsut vastatuuleen. Narujen toisissa päissä olevat yrittivät saada selville mielenkiintomme kohteen, vaan eihän ne mitään haistamattomat mitään myöskään nähneet ; ) Keksivät sitten näppärinä ihmisinä päästää meidät irralleen ja mehän pinkaisimme salamina (emme kuitenkaan makkaroina) ruohoa jyrsivän jänön kimppuun. Elukka otti jalat allensa ja kiiruhti karkuun pitkin kävelytietä, joten suuntasimme samalle reitille kimakasti haukkuen ja valjaat vemputtaen. Isäntä ja emäntä käveleksivät samaan suuntaan perässä ja kun heti viiden minuutin kaahotuksen jälkeen olimme kadottaneet pupun ja palanneet vetokoiriksi, matka jatkui rivakkaa vauhtia kääntöpisteelle. Palasimme siis samaa reittiä takaisin ja uimarannan kohdalla otimme jälleen nuuskintaseisonnan. Isäntä arveli emännälle, että pupu voisi olla niinkin kaali, että olisi jo palannut entiselle ruokapaikalleen. Emäntä taas arveli voivansa vapauttaa minut. Jäin vähän odottelemaan Saimia, kunnes isäntä päästi senkin jäljelle...ja taas pupua vietiin. Nyt vain toiseen suuntaan. Onneksi se ei tällä kertaa oikaissut suoraan tielle ja isäntä sai vetää henkeä helpotuksesta.
Noin sitä saa kunnon iltakävelylenkin. Eikun husky-valjaat päälle ja jalkapatikkaulkoilun ohessa jänönajoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti