Suppilovahveroita

Päiväretki metsän siimekseen Helmin ja Saimin kanssa alkoi reppu selässä ja siellä eväät pykälässä. Tarkoitus oli tutkailla kävelyretken lisäksi sieniä ja puolukoita. Helmi rynni heti alkumatkasta eetteriin ja takaisin, viivähtäen luonamme vain tilannekatsauksen verran. Saimi seikkaili meidän kaksijalkaisten läheisyydessä ja pummi aina puolukat kädestämme, kun niitä makustellaksemme poimimme. Sen verran punaisena mättäät olivat, että huomenissa taidamme mennä poimimaan hillotarpeet talveksi.

Yllättäen löysimme myös suppilovahveroita ja sitten suppilovahveroita ja sitten (taas) suppilovahveroita, emmekä lainkaan kanttarelleja (taitaa olla aiko jo ohi), emmekä vaaleita orakkaita kahta lukuunottamatta. Kahveet ja pähkinät hotkimme kalliolla auringossa koirien syödessä puolukoita ja väistellessä hirvikärpäsiä, joista taisi suurin osa tunkea isännän paidan alle.

Sienenkeruureissu vei sen verran pitkälti aikaa, että Saimi ja Helmi olivat omastakin mielestään juosseet tarpeeksi tähän ruokailuväliin.

Kun ennen ruokailua vielä tarkastelimme laiturilla kirjasta tapaamiemme sienien ominaisuuksia, Saimi kumarteli laiturin päästä juotavaa ja isäntä sanoi emännälle, että pian molskahtaa. Ja niin kuuluikin pulaus, kun Saimi vaihtoi elementtiä. Sen paremmin hermostumatta neiti molskutti nostoetäisyydelle, josta isäntä kiskoi uimarin kuiville. Pyyhkeessä piipahduksen ja kuivatusjuoksun jälkeen olikin miellyttävää ruokailla ja ottaa kunnon tirsat...