torstai 10. syyskuuta 2009

Saimin toinen rokotus

Isäntä valmistautui aamusella koirien kanssa Saimin toiseen rokotukseen. Reippaan harjulenkin jälkeen nipsaistiin Helmin ja Saimin kynnet sievemmiksi, turvävyötettiin hurtat ja lähdettiin rouvan noutoon. Yliopistolla odotellessamme Saimi heitti värikkään haukotuksen Toyotan takaloosteriin, onneksi isäntä ei ollut tarjoillut koirille aamiaista juuri kyseistä aavistaen, joten siivoilu oli kohtuullisen helppoa.
Eläinlekuriin molemmat piskit rynnistivät ovenkarmit paukkuen, tuskin siinä samalla isäntäväki ehti niitä punnita (Helmi-Orvokki 21kg! ja Saimi 13kg!). Saimin pistelyn ohessa lääkäri kirjasi havaintoihinsa pilkistävät uudet yläetuhampaat ja poistuneet alaetuhampaat. Viime kerran verikokeista ei ollut sivelyssäkään ilmennyt mitään kummallista.
Helmi-Orvokkiakin tutkailtiin samalla hieman napatyrän tiimoilta ja lääkäri totesi vatsanpeitteiden kuroutuneen nyt kiinni. Hieman rasvakudosta oli jäänyt ulkopuolelle, eli lievä kosmeettinen häiriö (suomeksi: patti) jäi mahapuolelle muistoksi.

Ei kommentteja: