maanantai 26. huhtikuuta 2010

Tragediaa keväässä

Aamuhuurteessa pääsimme Saimin kanssa tutustumaan puolivuotiaaseen Tiibetinterrieri-poikaan Rafaeliin (kuulemma oikea enkeli). Villaturkki sai meiltä vuorotellen kyytiä...juoksimme keppi suussa ympyrää ja se pöhkö kaahotti perässä. Vajaan kymmenen kiepauksen jälkeen sen isäntä katsoi, että oli aika mennä aamukahveelle, ja niin Rafu tuli pelastettua ennen loppullista väsymystä.
Päivälenkin aluksi perheen juniorin kaveri toi isännälle ex-koiransa kuonopannan lenkkipolun alkupäähän. Kaveri sovitti sitä Sämpylälle, joka ei pitänyt moisesta vempleestä pätkääkään. Mutta annas olla, kun kaveri oli lähtenyt ja me olimme kiivenneet harjulle ja isäntä päästänyt meidät irti, niin eikös Saimi pinkaissut juuri sen kuonopannan asentelijan perään äijää etsimään. Se oli niin täpinöissään, että juoksi suoraan yli ruuhka-aikaisen nelikaistaisen tien, ja kun tyyppiä ei löytynyt, niin vielä takaisin!! Isäntä oli karjunut Sämpylälle tämän episodin ajan kurkku suorana niin lujaa, että päätin itse pysyä visusti isännän jaloissa seuraamassa tapahtumain kulkua. Vaikkei Saimi minkäänlainen uskovainen olekaan, niin joku suojelussetteri sillä ainakin on, sillä juuri sillä hetkellä joka kinneri oli liikennevaloissa pysähtyneinä. Vaan eipä kuljettu enää sillä lenkillä kytkyettä, ja saas katsoa koska seuraavan kerran päästään irti.
Illalla autonnoutoreissultaan maalta saapunut isäntä toi meille muassaan harjoitusrastaan. Lintuparka oli tömäyttänyt mökin ikkunaan ja katkaissut niskansa. Nyt vähän jo pölisivät sulatkin, kun harjoittelin sen kuskausta komennosta. Homma oli aluksi hieman tahmeaa, sillä en oikein päässyt selvyyteen, saanko todella kuljettaa tipua. Kun se asia selvisi, otin ja vein saaliini naapurin hortensiapuskan alle ja hautasin sen kunnolla. Saimi, joka ei ollut meinannut uskaltaa ottaa koko lintua suuhunsa, yritti tulla tarkastamaan saalispaikkaani. Vaan minun saaliitani eivät pikkusiskot tongi, joten vähän pöläytin Sämpylää ennen kuin lähdin eväälle kotiin. [lintu kaivettiin pois 15cm:n syvyydestä naapurin penkistä. suom.huom.]

Ei kommentteja: