Aamu-ulkoilun ensimetreillä pöhkö isäntä usutti Saimia ja minua naapurin autotallin edessä istuvan rusakon perään. Siis pöhkö siksi, ettei hän ottanut lukuun patoutuneita metsästysviettejämme kahden "narupäivän" jälkeen! Rusakko ei oikein meinannut lähteä edes paikaltaan, vaikka kaksi setteriä ulvoi ja samalla kiskoi narunpään painoa kumoon kaikin voimin, päästäkseen pöllyttämään pitkäkorvaa. Vetovoimamme riitti aina parin metrin päähän ristiturvasta, mutta sitten se katsoi parhaimmaksi siirtyä pois alta. Ei kuitenkaan millään kiireellä, vaan rauhallisesti kömpien, se paineli tielle ja meidän kotiimme päin. Halvattu, kunpa olisimme saaneet isännän kaatumaan ja siten päässeet irti, niin olisi rusakoonkin tullut enemmän vauhtia!
[siht. huom: taas oli päreet palaa kahden hullun metsäkoiran kanssa...]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti