keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Uimakoulua

Taas päästiin maalle. Tällä kertaa isännän matkassa ja toiseen suuntaan, eli "mummolan" mökille. Siellä isäntä raksutteli koivukalpeja keväällä kaadetuista puista (niitä riittää vielä toiseksikin kerraksi) ja me Sämpylän kanssa juoksimme itsemme lääpästyksiin takapellolla kuovin perässä. Tietysti myös tervehdimme tavanomaiseen viileään tapaamme paikalle myös saapuneita kummejani, sekä isännän vanhempia. Kehenkään ei tainnut kuitenkaan tulla isompia naarmuja : )
Keli oli sen verran lämmin, että isäntä uskaltautui rantetyömaan päätteeksi talviturkin kastoon järveen ja samalla yritti vokotella myös meitä uimaan. Ensin se yritti kutsua meidät veteen, sitten ottaa kainaloon ja viedä uintisyvyydelle. Muistelin moisia pakkoharjoituksia viime kesältä ja peruuttelin korvat luimussa niin kauas kuin vain kehtasin, mutta eihän se mitään auttanut, vaan jouduin kuljetukseen. Isäntä kahlasi uintisyvuudelle ja laski minut vietävän kylmään veteen uimasilleen, ja minä uin rantaan kaikessa rauhassa ; P
Myös Saimi joutui veteen, ihan ekaa kertaa muuten, uimasilleen ja sekin polskutteli rantaan sen pahemmin järkyttymättä. Pikkaisen on kyllä vielä säädettävää uintityylissä, sen verran vesi lensi.
Uinnin jäljiltä piti kuivatella laiturilla autokyytiä varten, mutta vesipelleily oli niin mukavaa että piipahdin sitten ihan itse melomassa järvessä ja jouduin harmistuneen isännän patistamana kotimatkalle turkki märkänä...

Ei kommentteja: