torstai 10. kesäkuuta 2010

Nukuttaa

Olipa raskas kaksipäiväinen. Saavuimme tänään kukonlaulun aikaan emännän työmatkan ohessa kotiin ja lähdimme samantein aamulenkille suolle. Siellä kirmasimme Saimin ja perässä kävelevän isännän kanssa tavanomaisen lenkin, mutta kotiin päästyämme heittäydyimme Sämpylän kanssa unosille. Sen verran tiiviisti vedimme lonkka, että isäntä kävi aivan huomaamattamme asioimassa kylillä. Kun se sitten ryhtyi pihapuuhiin ja komensi meidät kedolle ulkoilemaan, vetäydyimme me nelijalkaiset varjoon jatkamaan keskeytyneitä uniamme. Iltapäivän lenkillä sentään jaksoimme olla ihan kiinnostuneita maailman menosta, mutta pyöräkisan seuraaminen töllöstä isännän jaloissa makoillen oli taas ylivoimaisen nukuttavaa zzzzz...

Ei kommentteja: