perjantai 28. elokuuta 2009

Suomen neito

Paikka: Bilteman parkkipaikka.
Aika: Perjantain puolipäivä.
Aihe: Tavanomaista innokkaampaa koiranpennun ihailua.
Isännän ja Saimin kummisedän saapuessa autopalikkaostoksilta yllämainitusta osakaupasta, istuivat Helmi-Orvokki ja Saimi auton etupenkeillä tyyriin näköisinä. Viereisen matkailuauton repsikkarouva ryhtyi samantein ihastelemaan ääneen Saimia. Kehui sen olevan kaunein näkemänsä Punainen Irlanninsetteri, väittipä vielä tietävänsä, mistä puhui. Noo, tunnistihan hän Helminkin Punavalkoiseksi Irlanninsetteriksi, joten taisi hän olla oikeita koiraihmisiä.
Saimin kummi pääsi siinä mainostamaan Red Fellow's-kenneliä koirain lähtökotona ja rouva intoili seurailevansa netistä, koska Sämpylästä tulee kansainvälinen ihmevalio ; )
PS. Saimi osaa hypätä sohvalle, osaa nousta seisomaan isäntäväen sängyn päätyä vasten ja näkee reunan yli, osaa hypätä 10cm maasta ylöspäin (tosi luvallista) ja on paikallisen Ponzon suuri ihailija. Helmillä taas juoksuaika ei vielä ihan loppunut (Ponzo olisi huomattavasti enemmän kiinnostunut Helmistä).

Ei kommentteja: