Aamun lenkillä Helmi-Orvokki ja Saimi piipahtivat emännän kanssa jälleen suolla. Viime perjantaista poiketen Saimi uskalsi jo kipaista Helmin perässä hieman kauemmaksikin emännästä (suorastaan havaintoalueen reunamille) ja yllättäen osasi jo oikaista kahden polun välisen pusikon poikki kiertämättä polkujen risteykseen asti. Sateesta märkä metsäkään ei näyttänyt enää menoa häiritsevän, jopa kakkonen tulostui mättäälle, eikä vasta kotiojan pohjalle. Taitaa Saimistakin tulla metsäkoira. Onneksi, olisihan Saimi muutoin setteriksi aika tampio ; )
Porukka tapasi reitillään myös iäkkään sauvakävelijäpariskunnan. Emännän ihmetykseksi Helmi ei haukkunut reippailijoita ryttyyn ja Saimi taas tapansa mukaan tunki oikopäätä paapottavaksi saaden (taas tavan mukaan) ylistävät arvostelut väristään.
Helmi ei juuri taida Saimin kanssa liikkuessaan muilta ulkonäkökehuja saada kuin isäntäväeltään. Emännän ja isännän mielestä Helmiä kauniimpaa koiraa ei olekaan.
Helmi on hiukan hämillään juoksustaan, hormonien tila ei taida tällä toisellakaan juoksulla olla tuttu. Pipari on kuin saunalyhty ja neiti huolehtii pikkutarkasti hygieniastaan, mutta Hemppu taitaa olla pikkaisen vaisumpi, tai ainakin herkempi, kuin yleensä. Tänäänkin tosiaan sauvakävelijät saivat olla haukulta rauhassa, eikä Veeti-norwichinkaan emäntä saanut Helmiä ärhentelemään. Veeti olikin hyvä indikaattori tavata, poikakoira kun on. Veetin osoittamasta innottomuudesta nimittäin huomasi Helmin juoksun olevan enintään toisella viikolla, todennäköisesti isäntäväki on jopa huomannut "ekat päivät" mennäviikolla...
PS. Saimi oli meidän perheestä se, joka tänä syksynä ensimmäisenä sai pyydystettyä hirvikärpäsen turkkiinsa. Jo siipensä pudottanut syksyn ilopilleri joutui Helmin kummisedän rutistamaksi, sori ; (
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti