Saimin kummisetä saapui pääkaupunkiseudulta ulkoiluttamaan meitä. Oikeastaan hänellä oli ihan muita hommia tiedossa, mutta eihän sitä niin helpolla koiraperheessä pääse...
Niinpä painelimme harjuun kuin viitapirut, me köysissä ja nuori mies perässä/edellä juosten. Paluumatkalla teimme hänelle melko yllätyksen, kun Saimi pöläytti vauhdissa puskan taitse ja sai sieltä liikkeelle keväisen jäneksen. Pitkäkorva singahti hieman turhan läheltä ohitseni ja minähän poimin sen talteen. Yksi naps, pieni ravistus ja nopea pysähdys ojentamaan saalis juoksu-isännälle häntää heilutellen.
Palaute nopeudestani oli ihailevaa, vaikka haiskahtikin aavistuksen verran väkinäiseltä. Varsinkin kun jouduimme samantein puuhun sidotuiksi pieneksi hetkeksi ja sillä välin pupu katosi jonnekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti