sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

A-esteellä

Helle jatkuu! Aamulenkki tehtiin palveluskoirakentälle, jossa ei isompaa ruuhkaa ollut. Isäntäväki innostui usuttamaan minua ja Saimia esteylityksiin. Aitaeste meni vatsakarvoja kutitellen, loiva A-este reteästi. Sen huipulla oli muuten hyvä tähystyspaikka! Saimilla oli pieniä motivaatio-ongelmia esteelle nousussa ja kun se viimein yritti kolmasti, niin pääsi kerran. Joten kuten.
Sitten oli vuorossa jyrkkä A, jonka yli kipaisin mallikelpoisesti. Helppoja. Saimia ei edes komennettu jyrkälle, se vain napsi kanin papanoita nurmelta ; )
Ahmiaisen jälkeen siirryimme Kannelmäen Prismalle ostoksille. Isäntäväen "shoppaillessa" me istuimme (tuuletusluukut auki) autossa odottelemassa. Odotus palkittiin, sillä saimme (taas) yhteisen jätelön. Tällä kertaa se puolitettiin jo etukäteen ja Saimikin sai syödäkseen.
Jäätelön jälkeen.
Kului sekin helteinen päivä autossa emännän työskennellessä ikkunat levällään ja meidän nukkuessa. Illan viiletessä pääsimme näkemään hevosia! ja kaneja! ja futiksen loppuottelu kummeilla voimakasäänisessä seurueessa! ja lisää kanejä! kunnes viimein isäntä pääsi töistä ja lähdimme kotia kohden. Onneksi emme asu pääkaupunkiseudulla, eihän siellä voi kulkea vapaana kanivaaran vuoksi : D

Ei kommentteja: