lauantai 17. heinäkuuta 2010

Erilaisia hätätiloja

Yritin saada isäntäväkeä hereille jo aamukahdeksasta, mutta ne sen kuin vain vanuivat sängyssä. Viimein puoli kymmeneltä pistin pystyyn sellaisen mekkalan, että kaksijalkaiset viimein älysivät nousta punkasta. Mutta, eiväthän ne mihinkään ulos heti lähteneet, vaan jäivät hoitelemaan kaikenlaisia "tarpeellisia" asioita. Minä jonotin jo hetken ulko-ovella, kunnes huomasin tyyppien sen kuin vetkuttelevan ylhäällä. Noo, kiipesin takaisin yläkerran käytävään, matottomalle läänille ja luruttelin oikein mahtipisun suoraan isännän jalkojen juureen! Siinä sitä oli opetusta mokomilla, toisen hädästä piittaamattomalle isäntäväelle.
Seuraavaksi oli hätää kärsimässä Saimi, hänkin ennen aamulenkkiä. Tässä tapauksessa oli kyseessä oikein mötkö punkki Saimi-Madon korvan alla. Vaikka meille on tehty punkkitarkastus kerran päivässä, niin koosta päätellen tämä roikale oli jäänyt perjantaina huomaamatta. Isäntä nipsaisi sen pihdeillä pois ja sitten meidän selkiimme lurutettiin tuoreet Biotix-litkut. Toivottavasti kyseinen tuote ei aiheuta Saimille lisää turkkikatoa aj toimii edes joten kuten punkkeja vastaan. Niitä on tänä kesänä saanut poimia meistä ennätysrunsaasti, varsinkin edellisviikonloppuisen Hesan keikan jälkeen...

Ei kommentteja: