Pikku-Tohlopin ja varsinaisen järven välinen oja oli yöllä menettänyt jäänsä, mutta sitä Saimi oikein ottanut huomioon ylitykseen lähtiessään. Ojantakaisen pupupöpelikön tuoksut tuntuivat olevan Sämpylän kirsulle kiinnostavampia kuin joku pahainen sula oja. No, sinne pulahti Saimi, mutta rämpi myös reippaasti vastarannalle ja singahti pupujen jäljille (ja tulihan talviturkkikin kastettua). Olin aikeissa mennä samaa rataa, mutta juuri kun olin ponnistamassa lentoon, niin vasemmasta silmäkulmastani havaitsin ojassa meloskelevat sorsat. Siis seis, tai oikeastaan vain nopea suunnanvaihdos ja sorsien perään. Nehän nousivat siivilleen ja lensivät pikku-Tohlopin yli minä peesissä, ne vain pääsivät hieman korkeammalle ; )
Paluumatkalla olin edelleen peesissä ja sitten vedimme vielä kerran järven ja nyt oli Saimikin jo matkassani. Sorsat keräsivät lisää korkeutta kaakattaen mennessään ja pysähdyimme räkyttämään katoavien melajalkojen perään...
Kotosalla pääsimme pyyhkeeseen ja Saimi vielä oikein viltin sisään lämmittelemään uintireissunsa jäljiltä.
Iltapäivästä teimme emännän ja isännän kanssa taasen lenkkiä pikku-Tohlopin loskaiselle jäälle ja siellähän se sorsapari taas meloi ojan suussa, joten saimme taas kokeilla lentoharjoituksia. Harmillisesti huomasin Saimin olevan rivakampi järvikiituri kuin minä. Itse asiassa se pääsi vallan pirun lujaa sorsapeesissä, olisipa nyt ollut nopeustutka pykälässä : D
Näiden reippaiden sorsastussessioiden jälkeen vetelimme perin hartaasti hirsiä...aina seuraavaan ulkoiluun asti. Ai niin, syötiinhän me sentään niitä lampaanpapanoitakin ihan normiannokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti