lauantai 26. maaliskuuta 2011

Häiriökäyttäytymistä

Rusakon pentele keksi kävellä editseni, kun olin jo melkein kotipihassa! Saimikin havaitsi pitkäkorvan häiriökäyttäytymisen ja niin tietysti molemmat riehaannuimme kiskomaan isäntäväen olkapäitä irti taluttimien avulla. Emme onnistuaneet, mutta kaahot kaksijalkaiset keksivät päästää meidät pupujahtiin, kun tuo ilta näytti niin rauhalliselta! Saimi ampui naapurin pihaan saaden russakan juoksuun ja minä kyttäsin suunnan lumipenkan huipulta. Näin pääsimme hyvin ristiturvan jäljille; oikeaan suuntaan ja hyvällä vauhdilla. Siinä sitten isäntä vihelteli pihassa vartin pilliinsä meitä kotiin odotellen...
Ilta oli todellakin rauhallinen ja palasimme ihan omin neuvoin takaisin lihapatojen ääreen. tarkkaan ottaen emme kuitenkaan aivan lihapatojen luo, sillä viisaat ihmiset olivat käyneet Mustissa ja Mirrissä noutamassa Saimin hieman heikosti kasvavan turkin ja jonkin verran kutisevan ihon vuoksi uutta kuivamuonaa. Kuninkaallisen kaniinin Setter 27:n tilalle tuli nyt Nutro Choicen lammas-riisiä, josko sillä olisi Saimin turkille voittoisampi vaikutus...

Ei kommentteja: