Neulatyynyt

Kaiken maallisen vallan haltijan paikka oli tänään meillä siis kotosalla jaossa. Kina kaukosäätimen rusikoimisesta aiheutti seuraavia vammoja. Helmi-Orvokki: reikä silmien välissä (pieni), reikä jalassa (pieni), reikä kurkussa (suurin, ei kuitenkaan tikkejä) ja reikä korvassa (pieni). Saimi: reikä etujalan olkapäässä (isohko ja syvä, yksi tikki). Kuten havaitsitte, olen aika pitkämielinen...mutta piti tuo p....le jotenkin pysäyttää. Saa katsoa, luuleeko pikkulikka nyt olevansa pomo.
Lääkäristä saimme evääksi antibioottikuurit ja kipulääkkeet. Saimi sai myös jonkunlaisen nuijanukutuksen, koska se ei vieläkään juuri liiku ; )
Huvittavaa kyllä, tänään minusta piti ottaa SERTti-kuvia jotain lehteä varten. En ollut ihan reippaimmillani, joten porukat pistivät arkistojen aarteita liikenteeseen...

Tämä on sotaa!

Emäntä lähti aamupäivästä käymään kaupungissa. Normaaliin tapaan siis jäimme odottelemaan jotakuta palaavaksi. Kun emäntä sitten palasia lääkärireissultaan oli talo kunnolla sekaisin niin osin kuin siellä pääsimme riekkumaan. Kirjuri kirjaa seuraavat vahingot pikku otatuksemme jäljiltä: Saimilla lavassa isot ja vertavuotaneet hampaanjäljet sekä minulla poskessa ja jalassa vastaavat vauriot. Eipä mennyt hukkaan emännän apteekista juuri täydentämä Vetramil-haavavoidevarasto! Oheisvaurioina kirjattakoon verinen sohvan selkänoja ja piloille rouhittu digiboksin kaukosäädin (irtopaloina piirilevyjä myöden). Samoin listalle voi laittaa jo edellisen viikon lopulla Saimilta saamani haava korvalärpäkkeessäni.
Siinäpä sitä emännälle (joka ehkä "hieman" suivaantuneena soitti asiasta kirjurille) ja isännälle päänvaivaa, kuinka suitsia jollain muulla kuin teräshäkillä meidän pikku kullannuppujen valtataistelua (kirjurin oletus).

Sämpylän ärväke näyttää olevan aika päällekäypä kuntoutuessaan hiljalleen jalkavaivastaan...

Möyrintää ja tuhoa

Lauantaipäivän ratoksi matkailimme maalle. Autoon tungettiinkin tällä kertaa hieman suurempi lauma, sillä Saimin kummitkin olivat käymässä. Maaseudulle näytti sataneen runsaasti lunta sitten viime käynnin, sillä lapionheilutukseen kykenevillä yläraajoilla varustetuilla meni hyvä tovi aikaa kaivaa hangesta esiin yksi auto, pari mökkiä, kylpysaavi ja kasvihuone.
Sillä välin me Saimin kanssa harjoitimme möyrintää; lunta kun oli hieman yli meikäläisen lapojen. Matkanteko oli melko hidasta, mutta muutoin mukavaa pomppimista. Saimin kananjalkaan oli varmuuden vuoksi rakenneltu kunnon suojus, joka näytti jopa kestävän paikoillaan lumihypinnässä.
Pääsimme kuin pääsimmekin myös metsälenkille emännän kanssa. Varsinaisessa metsässä kulussa ei ollut kuin yksi vika: se oli hakattu huitin tuuttiin! No, ei nyt ihan kokonaan, mutta parhaat suppilovahvero- ja mustikkamaat oli kyllä kynitty koneellisesti ärjyn näköiseksi aukoksi. Siellä eivät siis nämä setterit enää koskaan juokse ikikuusikossa, ja taisi olla hei heit teerillekin. Yhyy!!

Kerihanki

Ilmaisu on lounais-suomalainen ja tarkoittaa pakkasen kovettamaa (ja parhaimmillaan hyvin kantavaa) hangen pintaa. Moinen oli odotettavissa eilisen lämpöaallon jäljiltä, mutta seurauksiakin oli odotettavissa: Saimin jalkakarvat kun olivat edelleen olemattomat. Niinpä aamulenkin kakkosen tuottokieppi kymmenen metriä hangen puolelle nylki Sämpylän kananjalan oikopäätä verille. Jalan suojana oli tavanomaiseen tapaan suojaside, mutta eihän se kestänyt normivirityksellä pätkääkään hangen hinkkausta, vaan putosi heti menomatkalla maastojätteeksi.
Onneksi päivän rauhallinen vietto auttoi ison rauhoittumiseen ja iltapäivän ulkoilu tehtiinkin sitten perusteellisessa suojauksessa: ensin haavasidos, sitten kipsifylli ja tukiside. Päälle vielä terätön bambusukka pakkausteipillä kieputettuna. Kesti.
Minulle ei kova hanki tänään ollut este, sillä onhan sitä polkuja juosta ; ) Saisi kyllä tuo Saimin jalka jo hiljalleen parantua kestämään kovempaakin käyttöä. Tässä on mennyt jo melkein neljä kuukautta koirasairaalaa imitoiden!

Mustarastaita ja Elli

Olipas keväinen päivä. Kun reippailimme suolle iltapäivästä, aurinko sen kuin paistoi ja lähipuskissa mekkaloivat jo mustarastaat! Kello oli sentään jo melkein viisi. Kivaa, kun kevät on tuloillaan. Sitä ei kyllä suolla havainnut, lunta piisasi meikäläisen selkäpiihin asti ja kostuneessa lumessa oli jo kohtalaisen rasittavaa pomppia. Siksipä sitä olikin kiva ponnahdella lumipallojen perässä umpihankeen; Saimi kyllä hieman vältteli syvimpiä penkkoja, taisi varoa honteloa jalkaansa. Vaan turhaa oli panttailu, sillä tapasimme hieman Jämtlannin pystykorvaa muistuttavan Ellin, jonka kanssa Sämpylä innostui pelmuuttamaan oikein kunnolla. Pariskunta tamppasi aarin hankea jalkapallokentäksi ees taas juostessaan. Yrittivät minuakin moiseen kieputukseen mukaansa, mutta minä se vain odottelin isännän heittämiä palloja ja hermostuin kieppukille sen verran, että pistin likat hiljaisiksi hieman rähähtämällä. Mutta, kuten sanottua, kiva oli keväinen iltapäivä ulkoilla...

2x8

Kirjuri näyttää ryhtyneen matikkapääksi noissa otsikoissa, sorry. Syynä moiseen numeroiloitteluun lienee iltapäiväinen reissumme leffavuokraamoon, jonne piti palauttaa isäntäväen syviä tuntoja koskettaneet draamat Mr. Popper ja Pingviinit sekä Toy Story 3 ;)
Siis siihen matkaan... Isäntä nouti varastosta sen pari viikkoa sitten hankitun pinkin potkarin ja emäntä kieputti Saimin ja minut Husky-valjaisiin. Näin kävimme matkaan lumipöhryssä: Emäntä istui kelkan penkillä, isäntä roikkui vantiksilla ja me spurttasimme Sämpylän kanssa juoksuun. Minä painelin pomon mitan verran edellä ja Sämppä tuli tiukassa peesissä. Matka oli sarja hurjia kiihdytyksiä, tiukkoja jarrutuksia, nopeita käännöksiä ja paniikinomaista matkustajien kiljuntaa. Pari kertaa tuli myös käännyttyä pikaisesti sivuun reitiltä pitkäkorvien hajuja tutkailemaan. Vuokraamolle kuitenkin päästiin ja takaisinkin vielä ihan hyvin. Edes lumen alta vantiksia jyystävä sora ei menoa haitannut ja kaksijalkaiset ihmettelivät kahden pienen nartun vetotehoa. Saimikin joutui (ehkä ajattelemattomuuttaan) hieman vetotöihin, kun se halusi niin ehdottomasti pyrkiä koko ajan rinnalleni, lyhyemmästä narustaan huolimatta. Jos minä olisin ollut moinen kananjalka toisen takajalkani kanssa, olisin kyllä vaivihkaa himmaillut kakkospaikalla ja antanut pöljän johtokoiran hoitaa vetopuuhat...
Kotona sitten odottikin Perro-Frida ja kummit! Olinkin kuulevinani matkalla jonkun huutelevan meille jotain tervehdyksen tapaista (ei, se ei ollut Frida, vaan kummitäti). Sen kanssa sitten pelmuutettiin pihan edustalla, kunnes jouduimme kuivattaviksi sisätiloihin...

2x

2xsetteri, 2xFlexi ja 2xrusakko ynnä 2x"ohjaaja". Edelläoleva kokoonpano ei välttämättä ole paras mahdollinen rauhaisalle iltalenkille. Alku ovesta kadulle meni vielä suunnitelmien mukaan, mutta lähinaapurin ajotiellä korviaan heilutteleva rusakon-jytky vietteli Saimin ja minut suoraan toimintaan. Ohjaajapariskunnan pelasti hankikylvyltä se, että kummallakin oli vain yksi setteri, eli yksi kahva kourassaan. Rullalta ulosjuoksevan siiman loppuessa kumpikin kuski onnistui vaivoin pitämän Flexi-kahvan rukkasissaan ja jalat maassa, joten me metsästyskoirat onnistuimme ainoastaan hieman lyhentämään taluttimien elinkaarta (äänestä päätellen)ja päästämään pupusen karkuun.
Seuraava sattumus oli jo heti minun pikkuisen kakkoseni jälkeen. Isäntä tamppasi ensin railon metrin syvyiseen aurapenkkaan ja oli juuri kikkailemmassa kakkapussin kanssa, kun taas pelmahti rusakko näköpiiriin. Tasapainotaiteilija selvisi tälläkin kertaa hengissä takaisin auratulle alueelle ja vielä tuotteet oikeaan paikkaan tallennettuna, mutta sitten etenimmekin voimalaukalla kohti paikkaa, josta rusakko poistui tien penkalle meidät havaittuaan. Samalla saimme nauttia Saimi-setterin kauniista, mutta korkeasta ajo-ujelluksesta. Tuota voisi ehkä nimittää haukkumiseksikin, mutta kaulapannan paineessa ääni on tosiaan korkeahko.
Akuutin tilanteen mentyä ohi, isäntäväki oli jo kypsä palaamaan kotiin remminvaihtoon. Ihan vain turvallisuussyistä, sillä jos Flexin siima sattuu tuollaisessa pikatilanteessa olemaan jonkin ympärillä, niin sille jollekin voi sanoa hei, hei, sen verran tehokkaasti ohut lanka leikkaa...tulkaa vaikka katsomaan kotitalomme alanurkkaa. Siinä kun on aika viihto läpi rappauksen ja lecaharkon!

Niitit naulaan

Tänään oli Sämpylän jalkaniittien irroituspäivä. Matkaan siis lähdettiin kohti Hattulaa heti illasta isännän kotiuduttua virastaan. Päivän oli ripotellut lunta taivaalta, mutta se ei matkan tekoa haitannut. Perillä jonotimme ensin kiivaasti vaa'alle; minä merkkautin mittariin 25,4kg...siis pieeeentä kevennystä edelliseen. Saimilla digitaalit seisahtuivat 24,6kg painoon, joten meikä jyrää massalla ; )
Sitten Saimi joutui saksiatuloitavaksi ja haava-arvosteltavaksi. Pikkuisen oli kuulemma haava keskeltä auki ja niinpä antibioottikuuri venähti viidellä päivällä tulehduksien välttämiseksi. Samalla nasahti ohjeita jalan suojaamisesta ja Vetramilin sivelystä arpeen. Siinä sitä menee loppukevät jalkaa parannellessa...parhaassakin tapauksessa.

Onks tää ny koiranpitoo??

Tuskin ehdimme Saimin kanssa illalla uneen vaipua, kun isäntä jo retuutti meitä pihamaalle. Sillä kohtaa emäntä oli jo suorinut bussilla junalle, vaikka kello oli vasta vartin yli viis! Varhais-aamun ulkoilussa ilona oli sentään yöpalaltaan piiloihinsa palailevat pupuset, joita ehdimme Saimin kanssa hätyyttää hetken ennen kotiinpaluuta. Isäntä paketoi Sämpylän jalan ja tunki sille vielä penisilliinit kitaan ennen kuin sekin häipyi pääkaupunkiin. Meille jäi seuraksi paali emännän valmiiksi paketoimia pikku herkkuja purkkeihin revittäväksi, noin niin kuin ratoksi.

Siinä sitten vuorotellen koisimme ja hengailimme, päivä kului ja kului...

Kunnes iltapäivästä joku tunki sisään! Pikku räykyn jälkeen rapusta näkyi tuttu pärstä. Naapurin Jounihan se sieltä tuli, ja päästi meidät pihalle, pissille ja vähän remuamaan.Vaan vieläkään ei oikeita isäntiä näkynyt. 

Taas meni tuntitolkku, vaan lopulta kuului tuttuja ääniä pihalta ja sieltähän emäntä ja isäntä heti varttia vajaa seitsemän mönkivät kotosalle. Isäntä vei meidät ymmärtäväisesti oikopäätä lenkille, mutta, mitäs koiranpitoa tällainen heitteillejättö nyt on? Kiitos ny sentään siitä, että järjestitte päivällä jonkun heittämään meidät alapihalle ;)

Testosteronia liikenteessä

Vetelimme Sämpylän kera auvoisia unia iltauutisten aikaan, kun saksan lahja pohjoisille kansoille kaarsi pihaan ja purki sisuksistaan kaksi, eikun viisi, eikun SEITSEMÄN! matkustajaa. Isäntäväki oli kauppareissultaan päätynyt akateemisen kyykän MM-kisoihin Hervantaan hurraamaan pakkasessa huitoville hulluille. Samalta reissulta matkaan oli tarttunut joukkueellinen Hämäläisen osakunnan karjuja. Ihan tuntemattomia kaikki niistä eivät olleet, sillä yksi haalareihin ja mihin muuhun ikänä vielä pukeutunut äijä oli minun kummini. Muu lauma oli enempi tuntemattomia, joten niitä piti tietysti vähän haukkua ja paimentaa. Saimin-pösilö sen sijaan tunki oikopäätä tapansa mukaan koko äijälaumalle frendiksi!
Köörille pantiin sauna lämpiämään ja sinne pahasti kohmettunut porukka painui heti kun kaappi vain oli hellerajan ylittänyt. Saimi tunki tietysti sekaan ja poukki nolona lavolta, kun isäntä komensi alaikäiset pois tuliliemen nauttijoiden seasta.
Kaikeksi onneksi reippaat ulkoilijat väsähtivät varsin nopeasti ja toimittivat itsensä taksiin kohden kotejansa...vain kummi jäi sohvalle kuvailemaan urotekojaan kyykkäkisoissa. Eikä ihan turhaan, sillä sijoittuivathan he sijoille 5-8...paras tulos ikänään.

Kananjalka

Tässä juuri laastarin alta kaivettu kananjalka...Saimin vahvaakin vahvempi pultiton vasen takajalka siis. Ei uskoisi. että moisellä raajalla voi liikkua niinkin reippaasti, kuin Sämpylä tänään jo pyrki etenemään. Pientä rajaa liikkumiseen laittoi sentään isäntä, joka piti piskin visusti köydessä ja ulkoiluaikakin oli perin rajattu...

Ruuvit vek, Aulanko tutuksi ja laikka kyljestä

Aamun kirkas aurinkoinen valaisi taivaan, kun pakkauduimme kansanautoon ja suuntasimme Hattulaan. Perille päästyämme emäntä kippasi Saimin lääkäri-Anssin huomaan nukutettavaksi ja auottavaksi. Havahtuneen setterin palautus luvattiin iltapäivästä, joten me muut lähdimme nauttimaan kauniista ja vaihteeksi siedettävän lämpimästä säästä Aulangolle.
Ensin möngimme emännän ja isännän kanssa metsän läpi karhuluolalle ja sitten autoin vuorotellen kumpaakin kaksijalkaista kiipeämään lumen tukkimat raput ylös näkötornille (tiedättehän; se harmaasta graniitista viime vuosisadan alussa väsätty 33m korkea jyhkeä torni). Torniin kiipesimme maisemia ihailemaan sen välikerrokseen ja kun emäntä kehotti minua nousemaan kaidetta vasten, jotta isäntä saisi aikaiseksi hienon valokuvan, minä roiskaisin kokonaan kaiteen päälle! Siinä isäntäväki lurautti huonot lahkeeseen ; )) HAH, mitä raukkiksia!

Maisemia tsiigaamassa

Paluumatka autolle tempaistiin puiston läpi peurojen ja jäniksen jälkiä ihmetellen. Sitten takaisin VetHausille kaakaolle ja koska vielä hetki meni Saimin palautukseen, niin kaksijalkaiset käväisivät Mäkkärillä roskaruoalla ja minä jäin (taas) siitä auvosta paitsi.
Kun sitten viimein saimme Sämpylän saavi päässään pois pajalta, oli yllättävää, että Saimilla ei ollut sen kummempaa pakettia räpylässään. Mitä nyt laastarin rääpäle. Jalka sen sijaan oli singlattu naurettavan kalpeaksi. Mennee koko kevät karvan kasvatukseen ; )
Muka selkeäpäinen laumanjäsen jäi sitten kotona kanssani saavi päässään lepäämään myrkkyhuuruja pois kaalistaan kaksijalkaisten oikaistessa itsensä ladulle. Mikä lienee sillä sitten naksahtanut kaalissa, kun se rupesi riiheämään kanssani pikku päänaukomisesta. Täytyi oikein vilahtaa pakoon piirongin alle, ennen kuin joutui ihan silputuksi. Ei siinä meiningissä pysynyt likalla pönttö päässä, eikä meikällä nahka ehjänä. Emäntä sai putsailla kokonaista kolmea laikkaa nahkastani!
Toivottavasti huomenna selviämme isommitta riehunoitta työpäivän ajan, saattaa olla, että täytyy oikein varautua pistämään jalkapuoli ojennukseen...siis, mikäli yleensä edes pääsemme viettämään aikaa samassa tilassa...

Vaali-ilta

Se on sitten Suomen tasavallan 12. presidentti valittu. Kisan vei ennakkosuosikki Sauli (sillä on joku Bostonterrieri "koirana" ; ), ääniä hänelle 1,8 miljoonaa, kun taas Pekka (sillä on kai KISSA) sai 1,07 miljoonaa ääntä. Meilläkin Saimin kanssa meni ilta töllön tuijotukseen, tässä tapauksessa oikeastaan töllön tölläämisen välttelyyn, sillä vaalitulosilta ei meille settereille ole parasta viihdettä ; ))

Eslalle kyytiä

Pakkanen oli hieman hellittänyt eilisestä, joten ei kun ulkoilemaan järven jäälle. Sämpylän kummit asensivat meille vetovaljaat ja isäntä nouti varastosta sen eilen hankitun pinkin potkukelkan (merkkiä ESLA). Sitten porukkamme suunnisti Tohlopin jäälle vetoharjoituksiin, kelkkaa kyllä pääasiassa kannettiin koko matka, kaupunki kun vaihteeksi on ahkeroinut hiekoitustehtävässään.

Veto on loppunut sora-osuudella ; ))

Jäällä pääsimme tosihommin kiskomalla latu-uran ohessa kummeja isännän näyttäessä edellä juosten suuntaa (sen aikaa, kun jaksoi paahtaa kunnon vauhtia). Meidän vetonarumme olivat saman mittaiset ja se vähän häiritsi suoritusta. Kunnon vetohomman sijaan äristelimme toisillemme ja välillä koko homma lopahti kunnon turpajumppaan. Lopulta isäntä kyllästyi metakkaamme ja sitoi meidät vetämään peräkanaa; minä edellä ja Saimi melkein hännän päässä kiinni, ja katso, homma pelitti!
Tämä rymysessio olikin sitten taas pitkään aikaan viimeinen, sillä huomennahan Saimi taas operoidaan ja kuulemma menee pari viikkoa taas toipumisessa...

Perro tuli tähänkin taloon

Päivälenkillä piipahdimme Saimin kummien kanssa turvesuolla saatellessamme isäntäväen koiranruokaostoksille Lielahteen...joutuivat höyrypäät muuten ostamaan pinkin potkukelkan saadakseen koiranruokasäkin toimitetuksi kotiin!
Iltapäivästä minunkin kummini saapuivat paikalle...oikein kunnallisella kulkuvälineellä matkaillen (kukas näillä keleillä nyt autolla ajaisi, paitsi Sämpylän kummisetä heti pian). Heidän mukanaan tuli tietysti Perrokin taloon. Ja ryminällä tulikin...tuulikapisssa oli hetimiten ahdasta, kun me kaikki kolme koiraa kiepuimme väkkäränä toisiamme ja kaksijalkaisia tuttuja tervehtien. Aiemmasta poiketen Frida malttoi olla lurauttamatta ilopisuja matolle, johan sille Sämpylä aamulla heitti laatat ;)
Illalla ennen kuin Fridan poppoo noudettiin anoppilaan, saimme porukalla hieman oikaista vieteriämme tiellä talon edessä. Kummi ja isäntä heittelivät meille lumikökköjä pitkin penkkoja ja me pompimme kilpaa saaliin perässä turvat huurussa...mitä Saimi nyt hieman hidasteli...

Naukeesti pakkasta

Onneksi sentään makkarissa oli matrassillamme lämmintä ja mukavaa. Mittari näet näytti -30C puoli ysiltä...ja ulos olisi pitänyt lähteä. Saimi tilkittiin alkajaisiksi kipulääkkeillään ja antibiooteillaan (kun lääkitys on kohillaan, niin jalkakin kantaa) ja sitten emäntä nappasi kauppakassin kainaloonsa ja isäntä taas meidät harjoittelevat malamuutit narun jatkeeksi. Pihalla oli kipakka keli ja pikkuisen varpaita vilutti, mutta pikkumetsässä oli ihan tuoreita jäniksen jälkiä! Pikku jäljityspuuhissa tuli meille kaikille kolmelle lämmin, isäntä roikkui taluttimien lenkeissä hampaat irvessä ja me Saimin kanssa tarkastelimme joka kuusipuskan alusen pitkäkorvien varalta. Äijä oli hauskan näköinen pipo vinossa ja kökkö lunta katolla ; )
Pikaulkoilun jäljiltä eikun kotiin eväälle...Saimi vaan ei ehtinyt syömaan, ennen kuin laatta lensi. Taisi lääkitys pistää massun sekaisin, varsinkin, kun isäntä unohti heittää papuset eteen ennen ulkoilua. Taas kerran suurin klimppi livahti olohuoneen uusille matoille. Siinähän sitten isäntä lääppi liimaista vihreää ykää...

Koirakavereita ja pakkasta

On se vaan kummaa, kuinka Saimi on reipas lääkityksen ollessa kunnossa. Tänäänkin aamulenkillä tavatessamme ensin tutun Airedalen terroerin ja sitten hieman tuntemattomamman, suorastaan vieraan Kooikerhonden, Sämpylä suorastaan isotteli molemmille voimainsa tunnossa. Kooikerin kanssa se lopulta kuitenkin taipui leikkimäänkin. Saman ikäisiä kun olivat. Yritti se Kooikeri minunkin kanssani jotain leikin tapaista, mutta pistin pikkuisen selälleen. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Iltapäivästä pöllyttelimme auringonpaisteessa järven jäällä työmaalta palaavaa isäntää vastaan. Pakkasta piisasi runsaat 20 raatia, mutta se ei meitä PAKSUturkkisia setteritä häirinnyt...mitä nyt Saimi hieman nosteli paluumatkalla huonokarvaista ja muutenkin pilallista takajalkaansa...mutta isäntä kyllä oli tyytyväinen vastaan tulostamme. Taisi peräti pussata perässämme talsivaa emäntäämme, ei tainnut äijä muistaa, että pakkasessa huulet rohtuvat helposti : D