lauantai 13. helmikuuta 2010

Maalle viikonlopuksi

Aamulenkillä oli osoittautunut Helmin "parasta ennen" päiväys vanhentuneeksi, sillä kaksi seropi-setää tutkaili intopiukassa vain Saimia. Helmi itsekin seuraili coolina sivusta Sämpylän poikien väistelyä (josta voitaneen päätellä Saimin juoksun olevan sittenkin Helmiä jäljessä, toisin kuin aluksi epäilimme).
Heti puolilta päivin setteristö siirtyi maalle emännän ja isännän matkassa. Lunta oli kemällä 47cm, joten kenelläkään ei päässyt kylmä yllättämään. Kaksijalkaiset lapioivat väyliä ja katoksia puhtaaksi ja nelijalkaiset pomppivat kisailujaan umpihangessa ja hammastelivat kilvan toisiaan.
Iltapäivästä isäntä koetti Helmin kanssa taas koirahiihtoa, Ensin harjoiteltiin tietä pitkin ja se kun sujui ihan hienosti, painuimme naapurin ajamalle hiihtouralle järvelle. Vaikka latu oli viime lumisateen jäljiltä ummessa, Helmi veti ja isäntä pukki lahden ympäri pikku hetkessä. Helmi se vain on melkoinen malamuutti! Heti kun Helmi oli päässyt valjaista, se kipaisi uudelleen saman reitin vapaudesta inoissaan.
Isäntä kokeili Saimiakin pikku matkan vetoelukkana ja silläkin homma sujui hienosti, ainakin jos Helmi juoksi reittiä edeltä ; )

Ei kommentteja: