torstai 3. joulukuuta 2009

Joulukortti

Iltapäivän "auringossa" oli tarkoituksena ottaa perheen pikku settereistä muutama valokuva joulukorttia varten. Rekvisiitaksi emäntä oli rahdannut Rovaniemeltä, pukin pajalta,  valkoisen poron. Elukka taisi olla oikein Petteri Punakuono, siksi arvokkaalta se näytti. Perheen juniori sai pidellä poroa ja asettella sen sopivaan paikkaan pihanurmelle (toivottavasti lunta ei sada ennen joulua!). Sitten hän komensi setterit poron molemmin puolin istumaan ja isäntä pääsi valottamaan digikennolleen useita onnistuneita otoksia, eri valotus- ja aukkoarvoilla ja vielä kaikessa rauhassa.
Hah!
Kun poro oli saatu läntättyä ketoon, koirat olivat kummatkin jossain omilla teillään. Kun neidit viimein saatiin istumaan sarvipään molemmin puolin, näyttivät ne aivan piiskatuilta kulkukoirilta. Kaksijalkaiset täytyi siis miettiä uusia menettelytapoja. Sillä välin Helmi ja Saimi nappasivat poron hampaisiinsa ja ryhtyivät tappelemaan terrierien lailla omistusoikeudesta niin, että poroparka joutui hoitoon.
Niinpä, Petteri on nyt kaaappikellon päällä odottamassa joulua, ja kortin näette/saatte lähempänä joulua...

Ei kommentteja: