Joten heti kun varustevirittelijöiden ja mummun silmä vältti, Helmi suori naapurustoon tutkimaan viihdemahdollisuksia. Koiran pidentyneen poissaolon huomattuaan mummu ja isäntä (märkäpuvussa) lähtivät Helmijahtiin. Ankaran kutsukarjahtelun lomassa isäntä älysi kuunnella kuuluisiko jostain Helmin haukkua tai naapureiden ärjähtelyä. Kuuntelu tuottikin tulosta ja isäntä päätteli koiraneidin menneen morjestamaan mökkinaapurin lapinkoiria.
Noutomatkalla naapurin naapurin tytär tuli Hilla-koiran (2vee) kanssa vastaan ja kertoi Helmin juosseen heillä hetken kilpaa Hillan kanssa, mutta kun kutsukarjahtelu alkoi kuulua, oli se lähtenyt rantaviivaa kotiin.
Siellähän se Hemppu olikin mökillä odottelemassa ja joutui vielä samantein naruun.
Hetken kuluttua Hillan isäntä saapui paikalle Hilla mukanaan ja pyysi päästämään Helmin remuamaan Hillan kanssa ja yritti samalla tehdä Helmille itseään tykö (turha toivo, haukkua piisasi). Niinpä isäntä päästi Helmin irti ja koirat alkoivat saman tein remuta keskenään. Se olikin helppo ja Helmin kannalta loistoratkaisu odottelupulmaan, sillä kun lautailijat viimein palasivat järveltä, oli Helmi rannalla laiturin tyvessä makoisassa unessa, mustikan tuhrimassa turkissaan...
PS. loppuilta kului isännältä ja Helmiltä (nukkui pääasiassa) sohvalla Tourin mäkietappia tallenteelta katsoen...Astarloza Euskaltelistä voitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti